maanantai 22. lokakuuta 2012




Kuvassa näette riipposkieron.Anoppini vanhan riipposkieron.
Polkupyörä on vanha keksintö ja alunperin pyörää yritettiin lanseerata suomenkielellä nimellä RIIPPOSKIERO (mikäli vanhaa suomenkielenopettajaani Nikolainkaupungin tyttölyseossa oli uskominen ja mikäli muistan opetuksen oikein).
Ajelin minäkin tuolla  riipposkierolla muutaman metrin ja meno oli kevyttä, eikä meinannutkaan mennä kieroon.
Ehkä riipposkiero-sana olikin tarkoitettu sellaiselle suuripyöräiselle ja puiselle menopelille.Niihinhän piti olla pari punttaajaakin, että pääsi yleensä pyörän selkäänkään, saatikka ajamaan.

Kuvat pyörästä ovat tuossa alussa siksi, ettei minulla ole mitään uusia kuvia lätkäistä näkösälle katseltaviksi.
Kamera ei ole koskaan mukana silloin, kun pitäisi. Onhan minulla se uusi hipsu-puhelin käsväskys, mutta en osais laittaa koneelle silläotettuja kuvia.
Kovasti olisi ollut mennäviikollakin kuvauskohteita, mutta kun ei, niin ei.
Kalenteria, kun selaan, näyttää kuin plättipäivä toistaan valkoisena vanana vain seuraisi. Aivan kuin ei olisi mitään tapahtunut.Väärin!
Tiistain korvilla esimerkiksi hyökkäsin puutarhaan keräämään vaahteranlehtiä.
Keräyshetki oli vihoviimeinen. Ehkäpä jo hiukan ylikin! Jok´ikistä lehteä oli jostain kohdin jyystetty ja jos ei ollut, niin joku oli meinaamassa.Kovasti elähtäneitä olivat lehdet muutoinkin ja ruskanväritystä sai luupilla etsiä.
Etanoita lötköili sankoin joukoin lehtikasassa ja jouduin pyhkimään niitä ruohotuppaaseen tuon tuostakin (puistatus, puistatus).
Olin kuitenkin päättänyt tehdä vaahteranlehvä-sydänkranssin, niin myös teen vaahteranlehvä-sydänkranssin.Piste.
Olen aika päättäväinen näinkin veteläksi ja asioita tuonnemmaksi siirteleväksi ihmiseksi.
Kranssi on nyt piikkisuorana kuivamassa autotallissa. Kohta sen saa vääntää sydämeksi (Magnus) ja truiskia hiuslakan jämiä päälle (minä).
Vaahterasessiossa näin sellaisen madon, jota en ennen ole ikinä silmiini saanut. Tosin en ole ennen kerännyt vaahteranlehtiäkään.
Mato oli ohut kuin karhunlanka, mutta yht´äkkiä joku kohta siitä paksuuntui ja littanoitui sekunnin sadasosassa ja se syöksähteli lehdenpäällä kuin limainen salama! Pituutta  tällä lötkänderillä (jälleen puistatus, jos toinenkin) oli noin viisi senttiä.
Kaikkea sitä maa (ja puutarha) päällään kantaa.

Kurikkaan matkasimme perjantai-illansuussa Eikku ja minä. Oli kyseessä Naistenkesken Ilta.
Ajelimme kuulaassa syysillassa määränpäähän ja totuttuun tapaan eksyimme muutaman kerran.
-Olisiko sellainen pikkanen neliskanttinen vehje tuossa etukonsolilla mitään?
-Ne eivät oikein aina tiedä mitään! Voivat johdattaa eksyksiinkin, virkkoi Eikku ja arvaili, käännyttäiskö vasemmelle, vaiko oikealle.
Oikeaan toki osuttiin ja aika helpostikkin, mutta lupasi Eikku ottaa vastaan "pitkäaikaiseen lainaan" navigaattorin, jota lapsensa hänelle ovat jatkuvasti kaupanneet ja ehdottaneet.
Paikanpäällä perillä  minä sain lausua runon ja pitää todistuspuheenvuoron.
Runo oli uunituore ja vielä ihan läämminkin (edellispäivänä tehty)  ja todistus 25 vuotta vanha. Leuat kuni aladoopi tytisten,  minä kaikkea tätä tein. Vettäkin ryystin muutamaan otteeseen.
Sain ilokseni viisi (fem) runokirjaani myytyä.
Ilokseni kuulin myös kosolti hyvää palautesuitsutusta näistä maanantaiblogeistani. eräältä naiselta. Tämä ihastuttava siskoni lohdutteli, että kyllä niitä blogini lukijoita on melkoisella varmuudella enempi, kuin 36.
Kun lukijoita on tosiaan VARMASTI 36, niin ei kannata heittää sulkakynää nurkkaan. Ei missään tapauksessa. (Kerran viikossa sen vain aina aionkin tehdä).

Meidän vuoromme (Magnuksen ja minun) oli pitää virsihetki lauantaina Laurilanmäellä.
Sain valita virret.
Erästä valitsemaani virttä laulaessamme huomasin, että se oli juuri se, joka menee niin korkeassa äänilajissa, että olisi melkein pakko nousta pöydälle laulamaan.
Korkeimmissa kohdissa en laulanut ollenkaan, mutta ei sitä onneksi kukaan huomannut, koska mikrofooni ei taaskaan toiminut. Magnus toki huomasi asian ja yritti uljaasti laulaa kohti, kovaa ja korkealta. Mielestäni hän onnistuikin laulamaan aika lähellä oikeaa nuottia ;)
Magnus sanoi tilaisuuden päättyttyä ja meidän nauttiessamme kahvia ja nisua, että meidän vintinkomerossamme on kovaääninen jostei oo piraannu ku yks kruuvi poikes.
Muistelin, että komerossa on tosiaan mikrofooni ja siihen kuuluu noin kaksisataa kiloa painava KAIUTIN osa (tai joku sellainen).
Olen kyllä valmis roudaamaan ne Laurilanmäen ruokasaliin, jos vain kuuluvuus on sillä taattu. Olisi mukavaa, kun ihmiset kuulisivat hartauspuheen (meidän veisuumme kuulumattomuus ei jätä ketään sanottavammin mistään paitsi).

Sunnuntaina Magnus lähti Vöyrin kirkkoon saarnaamaan.
Minä jäin kotiin leipomaan korvapuusteja. Iltapäivällä oli näetsen Naistenkesken Iltapäivä pappilassa.
Olisihan ne puustit voinut leipoa ennakkoon, mutta kun en voinut!
Pikkarainen pakastimemme on äyräitä myöden täynnä ennestään, eikä minun hermoradalla varustettu ihminen pysty tarjoamaan jo kaksinkertaisesti  kuivahtaneita tillikoita. Ovat nimittäin muutenkin, jo valmiiksi, kuivakoita.
Pelkään aina, että jäävät raakileiksi puustit ja pouhotan niitä uunissa kauan ja hartaasti.
Kuuntelin jumalanpalveluksen radiosta. Jumalanpalvelus oli hyvä, mutta kauhean kamalalta tuntui ehtoollisen aikana. MINUN OLISI PITÄNYT OLLA PAIKALLA LIVENÄ! Olen tottunut sunnuntaisin olemaan livenä kirkossa.
No, minulle oli leipomustehtävä annettu ja se ei tokikaan ollut ollenkaan vastenmielinen.
Hyvissä ajoin ajelin sitten  puusteineni pappilaan.
Isonkyrön pappila on ihastuttava ja se on ihastuttavalla paikalla  Kyrönjoen  rannalla.
Kurikan naistenillassa juontaja heitti kysymyksen meille naisille, että onko kukaan koskaan halunnut olla joku toinen? Joku muu ihminen, kun on?
Minä istuin etupenkissä ja sanoin kuuluvalla äänellä:-EI!
Juontaja jatkoi puhettaan häiriintymättä.
Tuli mieleeni , jo ajellessamme Kurikasta kotiin, että olenhan minä useastikkin halunnut olla joku toinen.
Olen halunnut olla esim. Englannin kuningatar.Hänen tuskin tarvitsee siivota, ja hän saa aina hovilääkärin sänkynsä päätyyn, jos joku paikka prakaa, tai särkeä-tikuttaa.
Meikäläisen olis aina siivottava ja tilattava aika terveyskeskukseen ja ...(onneksi melkein kaikki röppörit on parantuneet, joko itsekseen, tai buranalla ja vesilasillisella ja onneksi Magnus on kova poika siivoamaan).
Tuola pappilassa ikkunasta katsellessani toivoin myös, että olisin ollut pruustinna!
Pruustinnana olisin saanut seistä pappilan köökin ikkunalla aamusta iltaan. Mitä nyt joskus Magnus-rovastin kanssa olisimme joella soudelleet ja affenia onkineet...

Naisia tuli ilahduttava määrä ensimmäiseen pappilassa pidettäviin Naistenkesken IP:ään.
Minä toimin juontajana. Tunsin oloni tukalaksi pepitaruutuisessa hameentupissani (olin muutamaa numeroa liian paksu ko. kolttuun). Lisäksi tunsin olevani typerä, joten kaikki menestyksen ainekset olivat läsnä.
Unohdin juonteissani mainita henkilöitä ja muutenkin puolet ylöskirjoittamistani asioista, mutta Jeesusta ei kukaan unohtanut :D
Jeesus oli sanansa mukaisesti läsnä meidän keskellämme. Hän vaikutti iloa yhdessäoloon ja oli riemuna lauluissa ja puheissa.

Nyt on aika ehkä lopettaa.  Alkaa hartianseudusta levitä puutumus pikkuaivoihin (isoja ei enää tunnu löytyvän lainkka).
T: Kaisa Vähälohko-Puutiainen
----------------------------------------------
Psalmi 16 jae 36-37

Herra, sinä asetut kilveksi eteeni, sinun oikea kätesi tukee minua,
sinun apusi tekee minut vahvaksi.
Sinä teet varmoiksi askeleeni, polveni eivät horju.

14 kommenttia:

Kirlah kirjoitti...

Vai riipposkiero on ehdotettu sana polkupyörälle. Miten minä en ole koskaan tuota kuullut! Mutta hyvä kun edes nyt.
Mutta muistatko sinä, että autolle yritettiin ehdottaa sanaa hyrysysy, ei ottanut sekään tulta alleen.
Tai sähköposteissa oleva ät-merkki oli aiemmin kissanhäntä tai miukumauku. Nyt nekin ovat kai unohtuneet.

kaisa jouppi kirjoitti...

Kirlah
Joo, näin minä muistelisin!
Hyrysysyn muistan oikein kirkkaasti ja sen kuinka me tytöt nauroimme "hassulle sanalle".
MIUKUMAUKUA käytän joskus vieläkin. Kesti aikoinaan tovin, ennenkuin älysin, että ätti merkkaa samaa.

Aila kirjoitti...

Ai, mun tarttis kans lähtiä koholimahan vaahteranlehtiä, tuos naapuris kasvaas oikeen isoo. Haluaasin koittaa teherä niitä Hiirose emännän ruusuja.
Mitä tuloo nisuhun, niin mä vaharin uunin luukulla, jottei vain pääse nisut tummumahan. Tykkään itte melekeen raa'asta nisusta, vaikkei mahaparka välttämättä tykkääs.
Mua jäi ny kyllä vaivaamahan, jotta mikä virsi soli, jota piti veisata korkiaatte?
Ja mitä taas tuloo lukijoohin, niin minen oo funteerannu kirioottamisen lopettamista, vaikkei mulloo kun seittemän (7) lukijaa, joista mä itte oon yksi, siskoo on toinen ja tytär on kolomas... Nyk kyllä hoksasin vähä rustata plokini julukisivua ja toin lukijaruurun vähä ylähäppäin. Jos se havaattaas vähä helepommin. Saa ny havaata.
Minen liioon ollu kirkos, kuuntelin netistä oman kirkon messua ja sitte lähärettihin anoppilahan.

kaisa jouppi kirjoitti...

Aila
Kyllä sun ny täytyy äkkiää mennä sinne krannin vahteran alle kokuamahan ruusuntekovärkkiä.
Voii olla, jotta ruusuusta tuloo heti valamihiksi rupsahtanusia, jonset pirä kiirettä.
Yks mun lokikaveri, Hakkolan Paula, teköö sellaasia ruusuja kans. Mitä moon kuvista kattonu, noon melekeen komiempia ku itte esikuvansa! ;)

Se virsi on 434.
Kusse alaatahan korkialta veisaamahan, niin esimerkiks ensimmääses värssys kohta "IHMISTEN VAPAUREKSI" menöö mun altolleni liian ylähäätti.
Silti minen halua, jotta veisuu aljetaan laulaan liian matalaatti.
Sellaanen ottaa hermoohin ja taas pitää olla suu tukus ;)

pau kirjoitti...

Niin sitä on ihiminen pieni että tuntuu mukavalle ku kehutaan ;) Mutta totuudessa Kaurasen Marja-Leena opetti vaahteraruusun teon ja sen jälkeen olen vääntänyt niitä satoja. Marsku pelkää ihan opettaa mitään uutta Tabita-piirissä, kun minun sitten "pitää" tehdä kaikkea ja satamäärin :( Tauti se on tämäkin, ja paha...

Itsekin uskoin, että v-ruusut näyttävät oikeilta, kun joku luuli niitä oikeiksi. Kaikki omatekemä jostain syystä ei näytä yhtä hyvältä kuin muiden tekemä: näkee virheensä ja virheiden piilotteluyritykset, joita muiden silmät ei niin helposti erota ;)

Ettei vaan ollut kärmes koko mato? Kuulosti tosi ällötykselle.
Itse inhoan yli kaiken rottia ja hiiriä. Kirpparilla oli myytävänä häkki, jossa oli muovinen rotta, sekin myytävänä(yäk), enkä voinut kävellä sen häkin ohitte eres, kun se oli niin ällöttävä.

Rakkaita terveisiä lomalta, täällä vaan hotellin kattoon syljeksin. Tosin lopetan sen nyt ja painelen kirppikselle jahtaamaan tuunattavia vaatteita :D Samalla hengitän happea ja yritän päästä eroon allergiaoireista, jotka sain homakämpästä, jossa yövyin eka yön täällä etelärannikolla.
Varokaa ihmiset homeloukkoja, ihan tosissaan!

Rakkain ajatuksin rakkaalle siskolle ja muillekin :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Ensvuonna olen haavin kanssa vartiossa ihastuttavan vaahteramme juurella ja nappaan ruusuvärkit suoraa ilmasta, etteivät pääse kärmehien petipatjoiksi.
Aion opetella ruusujen teon ja kysyn neuvoa eräältä tuntemaltani expertiltä ;)

Ei se muuten ollut kärmes (ONNEKSI).
Onneksi siitä syystä, että käärmeet ovat ehken pikkasen paksumpia,pitkänomaisempia ja hitaampia kuin tämä niljake.

Vai eteläisessä maammeosassa sitä vaan syleksitään...pthui?
Ihan hyvä!
Voin vain kuvitella, millaista on myös hypistellä kirppareilla kaikkea ja miettiä, mitä vielä kivempaa niistä vois tehdä.
Minäkin teen aina samanlailla, mutta meikäläisellä se aiheuttaa katkeria kyyneleitä ja kiukkuisia hengityksiä paikkaisten hampaiden välistä.
Kun ei osaa, niin ei osaa. MUTTA! Lohduttaudun sillä, että eihän yhden ihmisen tarvitse kaikkea osata ;)

Terttumarja kirjoitti...

Minäkin haluaisin silloin tällöin olla joku toinen, sen tunnustan suoraan.
Kun se Buranakaan ei joka vaivaan auta. :))
Mutta jottako ihan pruustinna, silloinhan sitä olisi oltava niin täydellinen, niin täydellinen että!
Siihen ei minusta ainakaan olisi.

vilukissi kirjoitti...

Hei Vähälohko-Puutiainen! Sunnuntain kello 16 oli vähän huono aika, silloin meillä syörään. Jossei aina hyvää ruakaa, niin ruakaa ny kuitenki. Toinen oli hirvimettäs ja siksi se ruaka-aika on jotenkin niinku määritelty sen ihimsen ympärillä, joka tua lihat pöytähän. Harmitti mua vähä, kun tiäsin sun siällä ollehen juantajana enkä oo koskaan kuullu Vaimojen Ääniäkäään äänes. Vai sellaanen oli fillarin alakukantaanen nimi. Hyvänen aika. Joskus oon miättiny niitä vanhoja korkioota pyöriä, jois oli korkia isoo etupyärä ja takana piäni pyärä, notta oliko siinä kummit? Ja kuinka suuri oli niiren fillaroitsijootten kualleesuus, toki se oli 100% sitte johonakin vaihees mutta niinku fillariturmis?

vilukissi kirjoitti...

Mä ukson, jotta sullon enee lukijoota ku 36 kappalesta! Katto jostakin tilastokohorasta siältä sun jostakin! 36 on vain laittanu kuvansa framille. Sä mitään sulukakynää heivaa. Yritin soittaakin sulle alakuviikosta, otan taas runokirjojas Takataskuhun!Oisko ny kaikki toimiteltu? No, tuun otimittleemahan lisää, jossei muisti ny just enempää tua asioota.

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Ei oo Buranasta apua ihan kaikkeen, mutta entäs tämä Bepanthen? ;)
Tulee mieleen se yks sarja, jossa Jope Ruonansuu oli muka lääkäri ja määräsi tautiin kuin tautiin Bepanthenia.

Kyllähän pruustinnalta kysytään enämpi kaikkea, kun pitäis olla esimerkkinäkin, mutta ei niitten täydellisiä tarvitse onneksi olla. Eikä ne voiskaan. YKSI on ollut täydellinen täällä maan pinnalla!

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Joo, ei sitä aina pääse jokapaikkaan, mihkä tahtois.
Vielä tulee tilaisuuksia, jossa Vaimojen Ääni soittelee ja yks Joupin Kaiskee runoilee.:D

Kerrot vaan aijjan, niin minähän tuanjoja myötäväksi.
Mukavaa, että muistit Rytkänperän runotyttöä kaiken kiiruhus keskellä.
Laittakaa sitten lyhyryt maharollisimman korkialle, ku mä saavun kirjakoppiineni paikalle.

Kyllä mun sivuulla pyärii usieetki tosiaan, kunne, joiren pääknupit on siinä syrjällä. Tai sitte ne käy lukemas asiat monikertoohin ;)

Sokea kana kirjoitti...

Sinullapa on kunnon riipposkiero, ei mitään nykyajan ketkutinta, joiden vaihteiden kanssa pelleily vaatisi melkein ajokorttia! Minulla on samanlaisia kaksi, helpottavat ihmeesti kesäisin ajokortittoman maalaiselämää.

Toivotan hyvää alkutalvea sydämillesi! Oman pihan lehtien keräilijän muotokuvaa täydennän kertomalla, että hän puhelee kerätessään kaiken aikaa jotain, mutta selvityksesi jälkeen arvailen, että siihenkin on jokin järkevä selitys, hänellä on varmaan handsfree-nappi korvassa.

Nimim. Ujo, ainakin 37. lukija

kaisa jouppi kirjoitti...

Sokea kana
Minä en saa ajaa tuolla riipposkierolla lainkka. Sen on ominut eräs perheenjäsen itselleen totaalisesti.
MUTTA, minullapa on Aino, joka on melkein yhtä hyvä kuin kuvan esittämä pyörä.
Ainolla on vaan aika kankea kaakertaa eteenpäin, kun siinä on käsivarren paksuiset renkaat.

Syntymäkaupungissani kulkee kaupungilla nainen, jonka suu käy myös koko ajan. Hän ei kerää kylläkään vaahteranlehtiä.
Kun olen jollekulle ihmetellyt asiaa, olen saanut kuulla, että nainen rukoilee :D

Rautalintu kirjoitti...

Mullaki on oikeen kunnon polokumasiina. Äiteen vanha Kresentti, joka on kuulemma vanheet ku minä. Mutta hyvin riittää mun vähääsehen pyöräälyinnostukseheni.