kaisajoupinblogi

2012-02-13T04:02:00.000-08:00

Näiden kuvien tilalla piti olla vain yksi kuva.
Se kuva olisi ollut minusta ja korvanlehdyköistäni.
Niitä nimittäin ovat viimepäivinä koristaneet upo-uudet englanninlakritsi-korvakorut, jotka sain Maisulta :)
Mutta ei!
Eivät osanneet Magnus, eikä liioin Charles, ottaa HYVIÄ kuvia HYVÄSTÄ mallista.
Heidän omasta mielestään kuvat sitävastoin olivat muka liiankin hyviä, mitä malliin tuli.
- Poskia ei nyt vaan kertakaikkiaan voi saada ohkasemmiksi, eikä ruttuja silosemmiksi näillä kuvausvehkeillä ja noilla poskilla ja rypyillä, sanoi Charles (ja varmaankin Magnus, jos olisi uskaltanut).
Harmillista, että juuri tänään on sellainen päivä, että välitän ihan kaameesti, mimmosen kuvan valokuva minusta antaa.
Olisitte nähneet tosi hauskat korvikset :D
Olen kuitenkin useiden kymmenien vuosien kokemuksella varma, että kuvat tulevat vielä näkyviin jollain bloggauskerralla, joko uusina otoksina, tai noina vanhoina TOTUUDENMUKAISINA pläjäyksinä.

Laihdutus meni minun osaltani ihan hyvin koko viime viikon.
Sen todisti jokamaanantainen punnituskin.
Sensijaan kaksi muuta pussukkalaihdutustiimiläistämme olivat hyvinkin vakavansorttisia punnituksen jälkeen.
Hyvät tavat omaavana ihmisenä en käyttäytynyt samoin, kuni käyttäytyivät nämä vakavat tiiminjäsenet minua kohtaan viimemaanantaina.
Viimemaanantainahan puntarin huusi painonnousua väkkyvin numeroin.
En nauranut kahdelle tiimiläiselle silmät vesikaljamalla, enkä muistutellut nisusikojen ynnämuiden paakkelssien salaamöyhäämisistä, kuten he tekivät.
Mieleni kyllä teki heitä siitä muistuttaa ja nauraa ja ilkkua muutaman tunnin kostoksi, mutta se ei ole oikein ;)
Osasin odottaa plussamerkkistä tulosta aviosiippani kohdalla, koskapa hän ei SIVU-aamupunnituksissa "oikein hyvin saanut numeroosta selevää".
Lupasimme kuitenkin jatkaa kaalilinjalla taas tämänkin maanantain jälkeen.
Itse en ole edes aikonut kyllästyä kaalikeittoon, joka on ollut ruokalistalla päivällä, illalla ja siinä välissä.
Huomasin mielihyvikseni tänään, k-soppaa pouhottaessani, että enää epämiellyttävä hajukaan krassaa hajuhermoja. Itse asiassa en haista kaalin hajua enää olleskaan!
Nenänikin ilmeisesti on jo kuin ruusukaali.

Eilen olimme sählyturnauksessa Ylistarossa.
Me olimme tietenkin katsomossa ja Joonathan pelasi.
En ole aiemmin ollut tilaisuudessa seurata oikein totisinta kilpailutilannetta katsomossa kiihkeiden fanien seassa.
Huh, huh!
Kannustajat: äidit, isät, sisarukset, muummut, paapat, enot jne. eivät olleet nahkoihinsa sopia.
Väkisinkin tunnelataus tarttui ja huomasin huutavani soppatorvi suorana kädet ja kintut leveellä VAASA (läps, läps, läps) VAASA (läps. läps, läps)
VAASA (läps, läps,läps)....
(Läps, läps, läps = käsiä paukutetaan yhteen, tai jalkoja paukutetaan kanveesiin).
Ensimmäisen matsin vaasalaisjoukkue, jossa Joonathan pelaa, hävisi.
-On opettavaista, että oppii häviämäänkin, huusin Magnukselle, joka ei tietenkään siinä mekkalasssa mitään kuullut. Luultavasti hän kävi minunlaillani juuri "häviäjä-oppituntia".
Charleskin loihe kotona sanomaan, että pelikatsomossa unehtui aika-ajoin koko tellus tähtitarhoineen ja avaruuksineen.
Olimme kaikki samaa mieltä, että voitais mennä joskus toistekkin.

Kirkkoon emme nyt sitten ehtineet, joka seikka olikin ainoa peliturnaukseen kuuluva miinuspuoli.
Illalla menimme kuitenkin, kaikitenkin Kansanlähetyksen seuroihin Nikolainkaupunkiin.
SEURA-nimihän tosin on jo aikansa elänyt nimike yhteenkokoontumiselle. Nimet ovat nykyään sellaisia "vihellettäviä" ulkomaankielisiä, tai vaihtoehtoisesti "Kohtaamispaikka"-nimellä, mutta ei SEURAT-nimellä.
Nimestä viis ja sitäpaitsi eihän nimi miestä pahenna, kuten uusi ja färski sanonta kuuluu.
Pääasia on, että puhutaan ristinsanomasta. Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen pelastustyöstään selvästi ja niinkuin on kirjoitettu Raamattuun.
Samaisessa tilaisuudessa (jolla oli se vihellettävä nimi) kehotettiin meitä kuulijoita kohottamaan kätemme, kun lauloimme ylistyslauluja Herran kunniaksi.
Noh, meikäläisellä rautakanki-uskiksellahan ei liiku kuin alaleuka, kun ylistetään.
Ajattelin sitten yht´äkkiä, että aamupäivällä olin nostellut räpylöitä ja pommppinut paikallani kuin juottovasikka, kun lapsenlapsen sählyjoukkue teki maaleja! Enkö tosiaan saa tassujani ylös, kun ylistetään Jeesusta, joka on minut pelastanut helvetistä?
Vapaus vallitkoon kumminkin kaikessa tuoksinassa. Niin elämässä kuni pelissä, mutta kyllä minä onnellisena hiukan kohottelin käsiäni. Ainakin tanteesta saakka ;)

Torstaina olin Kirjaston Runopiirissä.
Meillä oli oikein eräs kirjailijakin mukana tällä kerralla.
Hän luki meille runoja ja me luimme hänelle runoja.
Saimme joitakuita hyviä neuvoja ja kehotuksia ja kehujakin roppakaupalla. Aika hulahti kuin siivillä.
Kirjailija tykästyi tuohon hetkeen myös ja sanoi mielellään tulevansa toistekin, jos pyydetään.
Pyysimme välittömästi ja yhteen ääneen.

Viikkooni mahtuu Nikolainkaupungissa käyntiä ja vapaa-aikalautakuntakokousta.
Saunankiuaskin pouhotettiin punaiseksi lauantaina.
Oli ihastuttavaa mennä punttisalisession päälle hikoilemaan vielä saunaankin.
Käytin taas potatoes-hanskoja, kuten aina saunanlauteilla istuskellessani.
Joku tarkkamuistinen ehkä muistaa mainintani näistä Potatoes-hanskoista?
Magnus ei muistanut ja kysyikon, jotta niin mitäs hyätyä tuasta ny olikaa?
Hämmästyin aikalailla, semmingin kun olen kuutisenvuotta hanskat ain asaunassa käsiini kiskonut ja tietenkin myös siksi, kun hyöty ei ole ollut näkyvää.
- Näillä kravataan KUOLLUTTA nahkaa irti RUUMIISTA, lausuin kolkolla, värisevällä äänellä.
- Yäk! Kuulostaa törkiältä, sanoi Magnus ja lähti löyhyttelemään.
Saas nähdä, vieläkö kysytään asiantiimoilta mitään.

Kristillidemokraattien Isonkyrön po:n kokouksessa kului perjantai-ilta.
Kun kaikki sääntömääräiset asiat oli järjestyksessä puitu juotiin hyvät kaffit runsaine tarjoiluineen.
Ilta päättyi mielenkiintoiseen, eloisaan ja KUULUVAAN kuntauudistus-keskusteluun.
Kunnan rajat laitettiin kerralla kuntoon ja moneen eri sorttiin ;)

Tähän päätän myöskin eloisan reportaasini näiltä pohjanperän aukeilta, mutta laajoilta tasangoilta.
Mukavaa, kun luit.
Hyvää Ystävän-Päivää myös kaikille teille, jotka tätä lukevat ja myös heille, jotka eivät.
"Ystävä on ystävä, vaikka voissa paistais!" (Keksin tämän juuri tässä tuokiossa).

T: Kaisa Sählylä-Karjunen
------------------------------------------------------
Psalmi 31, jakeet 2-6 (ensi sunnuntain psalmi jumalanpalveluksessa).

Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua.
Sinä olet vanhurskas, pelasta minut!
Kuule minua, riennä avukseni!
Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat.
Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani.
Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani.
Sinä päästät minut verkosta, jonka viholliseni ovat virittäneet eteeni.
Sinä olet minun turvani.
Sinun käsiisi minä uskon henkeni.
Herra, sinä lunastat minut vapaaksi,
sinä uskollinen Jumala.

2012-02-06T05:21:00.000-08:00

Magnuksen jouluna saama kukka-asetelma, jota minä olen tunnetusti bee-luokan hortonomina hoitanut.
Kaunis joulutähti, jonka korvasin sitten kahdella tekokerberalla, otti ja knääkähti heti melkein joulupäivän jälkeisenä päivänä.
Sittemmin asetelman juurelle on kasvanut muutama rikkakasvi. Tapoihini ei kuulu rikkaruohojen kitkentä, siispä olen antanut niiden kasvaa.
Meitä on kovasti hymyilyttäneet nuo rikkaset sen lisäksi, että koko asetelma on tuottanut iloa meille muutoinkin koko korinsa kaupalla.
Ihmettelen itsekseni, mitenkä saan tuon pikkaraisen tuijan (?) pysymään vehreänä ja tuuheana? Nyt se vielä kyseiset kriteerit täyttää, mutta tahtoisin sen pysyvän meillä iki-ihanana kaikki seuraavtkin joulut ja vuodet.

Täälä meidän leveysasteillamme tuulee ja tuiskuaa tällähetkellä niin, että puut plantaasillamme ovat melkein maatapitkin vatupassissa.
Sisällä mökissämme on lämmin kuin vanhainkodissa, joten mikä on kirjoitellessa ja jälleen muovikynttilän tuikkeessa.

Eilen olin Vähässäkyrössä "Naistenkeskeniltapäivässä".
Magnus meni hyvissä ajoin ennen lähtöäni ajamaan Ooppelin ulos pesästään.
Magnus on kova huolehtimaan minusta ja rakkaasta koslastani.
Avioliittomme alku-aikoina hän kuori perunatkin lautaselleni. Tosin kuorintaa ei tapahtunut kuin parisen kertaa, mutta KUITENKIN. Kuorittu, mikä kuorittu!
Tuohtuneena Magnus tuli autotallista ja sanoi, notta ruttunoukka ei jämähräkkään.
Hän jatkoi vielä, notta sillei vois ajaa muutoonkaa, koska etupyärä on ploosuna.
Sitten kuului kysymys, jotta mihinä moon frääsänny sillä ja kuinkemmoo havaannu, jotta vaan kolome pyärää pelittää?
En osannut vastata kysymyksiin.
Yritin kuiskata, että ainakin maisemat ovat vaihtuneet, enkä ole naulakasoissa, tai sensemmoisissa paikoissa kaahaillut.
Ennemmin ihmettelin mielessäni sitä käyntiinlähtemättömyyttä.
Koskaan ei 15 vuotta vanha akku ole yhteistyösopimusta sanonut irti ;)

No, Magnus heitti minut ykköskulkuneuvollamme Vähänkyrön kirkolle pajukoppineni (täynnä runokirjoja, enkeleitä ja karkkeja) ja myöskin aikanaan sieltä minut takaisin Hälvälle myös nouti.
Sain myös tässä naisten tilaisuudessa, paitsi keitellä ja kaadella kaffia, todistaa uskoontulostani ja lausua omitekemäni runon.
Runo käsitteli kuntaliitosta ja viilin syömistä.
Se on kirjoitettu jolloinkin johonkin uudenvuoden juhlaan ja löytyy myös runokirjastani, joita sain myytyä kaksi kappaletta.
Luulisin, että kaikki meni taas suht´koht kohdilleen, koskapa jouduin ääni käristen ja kieli karrella pyytämään, kesken kaiken, VETTÄ.

Myrrysilmasta huolimatta paikalle kokoontui ilahduttava määrä naisia.
Luennon meille piti ihana Saara Kinnunen, joka puhui aiheesta: Suorittajasta unelmien toteuttajaksi.
Minun olisi pitänyt kirjoittaa runo myös tuosta aiheesta, mutta en saanut sitä äntiin.
Syy on ehkä siinä, että olen enämpi unelmoija kuni suorittaja.

Illalla kotiintultuamme jaoin jäljelle jääneet karkit tasan ja aloimme seurata vaalihumua.
Minä kyllä istuin karamellikuppi sylissäni kammarissamme ja lueskelin Päätaloa.
Kuulin vallan mainiosti tulokset sun muut ja sain uppouduttua kirjaankin t monen sivun verran etiäppäin. Se onkin tarpeellista, koska laina-aika vetelee viimeisiään ja pari opusta on vielä ihan avaamattakin.
Harppasin lukiessani aina Päätalon Kallen ja Lainan vuokraemännän repliikit, koska en kestä lukea sellaista noitumista, vaikka sanottavansa olisikin ollut ihan mielenkiintoista :(

Pidin kovasti paljon vaalien tuloksesta. Ihan itse presidentistä tietystikkin ja myös vaimostaan, joka on runosielu ja joihin sieluihin punastuen lasken itsenikin.
Jumala presidenttiämme siunatkoon!

Keskiviikkona meille kokoontui kyläneuvoston jäsenistöä ja leivoin sen kunniaksi omenatortun ala Wirtasen Aune, joka puolestaan on ja oli äitini.
Kyläneuvoston tehtävänä on järjestää hengellistä toimintaa kylillämme, jota tehtävää me olemmekin kunniakkaasti hoitaneet.
Tänä vuonna ei kinkereitä kylillämme järjestetä, vaan ne pidetään kirkossa.
Niitä pidetään vain kahdet: joen tämänpuolisille- ja joen tuonpuolisille seurakuntalaisille. Joki on tietysti Kyrönjoki.
Herättäjäjuhlat kesällä työllistävät niin paljon pappeja, että tämmönen kompromissi tehtiin nyt poikkeuksellisesti tänä vuonna.
Ihan hyvä, ettei kinkereitä kokonaan lopeteta. Ne ovat mukava jäänne "muinaisuudesta" ja nykyäänhän niissä ei tarvitse edes sillä siivolla pelätä kuin ennen, kun piti osata ulkoa katekismukset ja muut opinkappaleet.
Se, että osaa ulkoa jotain Raamatusta ja katekismuksesta ei tietenkään ole alkuunkaan huono homma.
Meikäläiselle, joka luultavasti joskus joutuu kirjoittamaan yhtä sun toista muistilapulle, ovat silloin suurena apuna kännykkätietokoneet, joista saa luettua mm. Raamattuakin tiukan paikan tullen.

Perjantaina, vaikka oli yltiöpää-pakkanen, lämmitettiin meidän metoinen saunamme tulisenkarvaiseksi.
Alalaude ja lattia tosin olivat yltiöpää-jääkylmiä.
Ehdotin Magnukselle, kun istuimme lauteilla kuin sellaiset kakarat, joiden jalat eivät ylety lattialle (pidimme kinttujamme suorassa), että ostaisin Halviksesta sellaiset piraatticrocsit, joissa on karva sisällä.
Olen nimittäin nähnyt sellaiset kummajaiset kaupan hyllyllä kenkäosastolla.
-Pidettäis niitä saunassakin, ehdotin posket taas punaisina.
- Minen sellaasia pasillipesiä kinttuuhini laita. Ne kastuus ja kuivuus ja kaikki pöpöt pesiityys niihin ja niistä varpahien väliihin. Yäkötys, sanon minä, sanoi Magnus.
No niin taidan sanoa minäkin.

Lauantaina ajelimme Laihialle Kansanlähetyksen VARUSTAMO-päivään.
Kansanlähetyksen VARUSTAMO-päivä on sama kuin entinen VASTUUNKANTAJA-päivä.
Nimi on muutettu, kun kaikenlainen KANTAMINEN voi tuntua työläältä ja taakkauttavalta (jälkimmäisen adjektiivin keksin juuri tässä).
Tuntui kyllä siltä kuin olisinkin saanut varustustani parannettua. Varmaan myös kaikki muutkin päivään osallistujat.
Kun nyt vaan ei joku keksis, että nimi vivahtaa asevarustukseen ja pitäis taas sorvata uusi nimi...
Oli nimi nyt uusi, tai vanha, niin minä tykkään olla Herran juoksutyttönä ja kanniskellakin tykkään kaikenlaista vastuuta.
Varustuksen tarjoaa Raamattu ja seurakunta.

Lopetan kiinnostavan jatustelun täältä Isonkyrön Yryselän Hälvän Vähännevan Letkutieltä tähän.
T: Kaisa Rustaamo-Taakkarsson

JK.Tänään oli pussikerhon punnituspäivä, kuten manantaisin pruukaa olla. Huomasin, että ei parane joka päivä nautiskellä ylimääräisiä herkkupaloja, kuten omenapiirakoita ja karkkimällyköitä.
Paino oli 300 grammaa noussut sitten viime puntaroitsemisen :(
Kahdella muulla kerholaisella oli yli onneksi kilon holahdus alaspäin.
Olen tänään vain piimälinjalla ja huomenna taas kaalikeittoa niin paljon, kun ikinä lautaselle sopii.
Periksi ei anneta.
T: Sama
---------------------------------------------

Matteus 13, 31-33

Jeesus esitti heille myös tälläisen vertauksen:
-Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa.Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaan, se on puutarhan kasveista suurin.
Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille.
Vielä hän esitti heille vertauksen:
- Taivasten valtakunta on kuin hapate.
Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.

2012-01-30T07:26:00.000-08:00

Magnuksen viime viikolla ikuistama luontokuva 2x puolenhehtaarinmetsästämme.

En ole tuonne metsän "siimekseen" aikoihin kävellyt, mutta en ole kävellyt kyllä mihinkään muuallekaan.
Sen kerran, kun taas aloitan kävelysessiot, niin tuonne, tuon pikkukuusen kylkeen juoksaisen.
Mukaan otan termospullollisen kahvia ja nisu...äh...tarkoitan riisikakun jos toisenkin, joiden päällä on vähärasvaista reiällistä juustoa.
Kaikki on meillä tätänykyä niin maan vallltavan kevyttä ja koko huushollimme ja lähitienoon peittää kaalikeiton imelä tuoksu
Kiloa kevyempänä, edellämainituista seikoista johtuen, tätä teille kirjoittelen kuin viime maanantaina.
Sama kynttilä lepattaa vieressäni ja aina välillä ryystän kahvia muumimukista.
(Olen oppinut ryystään kahvia muumimukista.
Enää ei tarvitse olla kupposen ohutta porsliinia.
Väitän kuitenkin, että ohuvesta porsliinikupista kaffi, hiukan laihakin, k maistuu paremmalta).

Laihtumisesta ja innosta muutenkin vapisten koittelin aamulla PUNNITUKSEN jälkeen muutamia vaatekappaleita, joita olen Elloksesta tilannut, kun halavalla sai, vaikka eivät mahtuneet päälleni.
Toden totta!
Sininen ihastuttava jakku, jossa on kolme teelautasenkokoista nappia mahtui nyt paremmin kuin aiemmin MELKEIN ylleni.
Tepastelin Magnuksen edessä ja loin häneen voitonriemuisia katseita.
-On vähä, ku herra Aramssonin takki. Tilhettää takaa samanlaasesti, loihe Magnus lausumaan.
- Niin, tai P. Puupään takki takaapäin silmäiltynä, lisäsin minä.
Yhtään en hermostunut arvioinnista, koska osaan kyllä aina ottaa elämän realiteetit ja totuudet huomioon.
Siihen realiteettiarvioon, jonka Charles taannoin antoi pallohameestani, kimpaannuin.
-Mikä ihmeen etuoikeus teini-ikäisillä yksin on pallohameisiin? Pallohameet kuuluvat kaikille. Sopivat sitten, tahi eivät!
(Minun pallohameeni mahtuu ja sopii minulle oikeinkin hyvin.
Ostin niin suurta kokoa, että varmasti sopii).
Ihan nyt tässä kirjoittaessani huomasin, että pallohameiden valmistajakin on samaa mieltä kanssani, koskapa numerointi yltää ihan viidenkymmenenkin (50) YLITSE. Eihän nuorissa niin montaa pallokruppista löydy kuin meissä vanh...öh...varttuneissa.
Vaikkakin hälyttävää tietoa nuorison palloittumisesta saa lukea lehtien päältä usein ajoin.
Mutta viis pallohameistakin, sillä pian, ihan pian sininen nappitakki sopii ja mahtuu ylleni, eikä Adamssonneista, eikä Puupäistä ole enää näkyvillä hajuakaan.

Innoissani huventumisestani pengastin toissapäivänä netissä ajankulukseni Elloksen virtuaalivaatetankoja.
Lisäilin tuontuostakin ostoskoriini kaikkea ihanaa ja HALAPAA.
Loppulaskuksi kertyi kolmattasataa euroa. Alennusta siinä oli Elloksen kirjanpidon mukaan melkein tuplasti!
Elikkä ilman MAANKAATO alennuksia ostokset olisivat tehneet yli 600 euroa.
HALOO!
Vaatekerta vaatekerralta poistin tilauksesta vaatenyssyköitä ja lopputulokseksi tuli: säästöä kolmattasataa euroa.
En tilannut ensimmäistäkään klettua.

Muuten viikko on ollut varsinainen plättiviikko, jos kalenteria on uskominen.
Meikäläinenhän ei usko kalenteria, vaikka olisi merkintöjäkin.
Siitä kamalasta unohdukseta en muuten ole täysin toipunut vieläkään.
Aina, kun se moljahtaa mieleen, pukkaa jänissyndrooma ilkeästi pinnalle. Muistan myös, miten lapsena olin oikeastaan aika yksinäinen ja kuinka en saanut koskaan nukenvaunuja!
Tälläistä inhottavaa j-drooma aina tuottaa.

Keskiviikkona meillä oli mukava tilaisuus kylän eläkeikäisten (!) naisten kesken.
Joimme kahvia ja juttelimme.
Paitsi, että lausuin runojani kerroin kokoontulleille, että olen sukua melkein kaikille, jotka asuvat meidän kylässämme.
Sata vuotta (about) on kierähtänyt ja muutama litra Kyrönjoessa valuskellut ja meikäläisen sukua (so. minä)on taas juuttunut näille nurkille olemaan ja asumaan.
Syy, että kerron näitä syntyjä syviä kuulijakunnalleni, on haluni kuulua joukkoon.
Olen aina halunnut kuulua joukkoon, enkä tuntea olevani seinästä kiskaistu kummajainen, kummajaisine mielipiteineen ja kummajaisine ajatuksineen.
Silti tuon aina kuuluvalla äänellä muiden mielipiteistä raskaasti eroavan oman piteeni julki.
Varsinkin kotioloissa ja Magnuksen kanssa.
Charles kysyikin meiltä, että olemmeko me kaksi aina erimieltä joka asiasta?
EMME!
Uskonasioista olemme tismalleen samaa mieltä ja paaaaljon muustakin (kun nyt muistais mistä).
Charlesille sanoin, että ei kukaan kuolevainen jaksa olla viidettäkymmenettä vuotta kaikista asioista erimieltä ja silti säilyttää puhe- ja pusuvälit. 45 vuotta on selvä todistus samanmielisyydestä.

Lauantaina Magnus lämmitti pihasaunan niin lämpimäksi, että hankikin sen ympäriltä melkein suli.
Oli mukavaa mennä kuumille lauteille verrytteleen aikaisemmin aamupäivällä punttisalilla venähtäneitä lihaksiaan.
Noh, ei ne lihakset toki tällä punttisalimenolla paljon nyrjähtele, mutta iloinen olen kumminkin, kun saan itseni salille pari kertaa viikossa komennettua.

Sunnuntaina ajelimme Charlesin kanssa Nikolainkaupunkiin Kansanlähetyksen seuroihin.
Magnuksella puolestaan oli tehtävänsä Östermyyrassa.
Minä ajoin mennen tullen ja kestin urheasti kaikki arviot ajotaidoistani- ja nopeuksistani.
Vaihteita ehdoteltiin vaihdettavaksi suuremmalle jo ensimmäisessä mutkassa.
Sanoin että Ooppelissa (tässä minun kaksikymmentävuotta vanhassa), on valitettavasti 5 vaihdetta, jotka ovat viimmosta niveltä myöden käytössä.
-Ai jaa? Kuinka se näin jurraa, vaikka vitosella...
- Vanhat autot ja vanhat mommat pakkaavat jurrailla, sihisin minä.
Vanhuus ei tule yksin. Se tuo jurrailut mukana. (Tuon aforismin keksin juuri nyt, joten en voinut sitä Charlesille sanoa, kun asia oli akuutti).

Nyt lopetan tämän viikkoraporttijurrailun tähän.
Palaan ensiviikolla asiaan ja toivottavasti entistä luihkeampana ja toivottavasti on raportoitavaakin ;)
T: Kaisa Jurri- Luihkerström
-----------------------------------------------

Psalmi 139, 1-6
Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi.
Herra sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin, sinä sen tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen, tai lepään, kaiken olet mitannut,
perinpohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken.
Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

2012-01-23T10:53:00.000-08:00

Istun ja kirjoittelen tätä viikkoraporttia romanttisesti kynttiläntuikkeessa.
Muutakin valaistusta toki on, koska läppärin näpykät eivät erotu muuten ja sokkokirjoitus on vuosien saatissa unehtunut.
Olin naapurissa torstaina kynttiläkutsuilla ja ostin kolme kynttilää, jotka tuikahtelevat pattereilla ja ovat silti steariinista.
Ihan oikeilta kynttilöiltä ne näyttävätkin. Olen niitä myös varovasti ihmetellen kynnellä hiukan rapsutellut.
On hyvä, kun saa oikein aamusta asti, joka päivä laittaa kynttilät "päälle", eikä Magnuksen OTA NOUKKAAN.
Tarkkamuistinen lukijani muistanee, että jo jouluna meillä tekokynttilät, jotka tein ns. hautakynttilöistä, lepattivatten?
Lepattavat kynttilät ovat ihania ja ovat omiaan laannuttamaan hermoja eilisten vaalien jälkeen ;D

Ylläolevista kuvista toisen, sen maisemakuvan, on näpsäissyt Charles.
Maisema avautuu silmäin eteen, kun kipaisee ulos porstuastamme ja katselee joelle päin. (Joki on tosin runsaan kolmen kilsan päässä tupasestamme).
Toinen kuva on porstuastamme sisältä ja sen olen ottanut minä.
Kuusi, joka töklöttää pikkuämpärissä saa minun puolestani olla paikallaan kesään asti.
Charles kehoitti jo pois viskaamaan, mutta hänenkin huoneessaankin on vielä puolenmetrin kuusi koristeineen pöydännurkalla lasivaasissa.Luultavasti myös ainakin ensikesään asti.

Tänä päivänä hain postista Elloksesta tilaamani köökinverhot.
Aloin raivoisan silityksen.
Verhot olivat ryppyiset ja toinen pari vielä toistametriä pitempikin kuin toinen pari.
Tunnin höyryhieromisen jälkeen verhot loppuryppyineen vihdoin kelpasivat minulle ja saavat luvan kelvata muillekin.
Charles sätti verhoja silmäillessään koko Elloksen maan putuihin, mutta minä palautin ko. kauppaliikkeen maineen.
Muistin, että olin itse tilannut kahdet verhot ihan eri kohdista, sillä ne näyttivät kuvissa niin samanmoisilta ja kun HALAVALLA sai.
Sellaista turhanpäiväistä asiaa kuin pituus,tai materiaali, en hoksannut syynätä. Väri on vöheriäänen molemmissa.
Jahka parikuukautta eletään ja maailma pyörii, niin saan laittaa myös valkoiset verhot keittiön ikkunoita somistamaan.
Ne olivat puolestaan aika kaposet, jos vihreät olivat leveät ja pituuttakin heissä löytyi kyllä hmmm...tarpeeksi.
- Eikö nua oo vähä ouron kapiat ja pitkuliaaset? kyseli Magnuskin, kun levittelin ostoksiani.
- Kesällä ei ikkunoissa tarvitse olla välttämättä verhoja ollenkaan, sanoin minä, vaikka olin liikuttavasti samaa mieltä asioista tälläkertaa.
Puolustuksekseni mainitsin, että myös ko. verhot SAI HALAVALLA.

Viimeviikolla sattui sellainen krukoomi(suom. erehdys), että ei paljon tee mieli edes mainita.
Unohdin katsokaas, että minulta oli pyydetty lausumaan Eläkeliiton keskiviikkokerhoon viime keskiviikkona.
Oli oikein lehteenkin präntätty ja kaikkee.
Tai oikeastaan en unohtanut, mutta olin väärässä päivässä.
Olin huolellisesti merkannut tilaisuuden oikeaan paikkaan, mutta väärään järjestykseen. Alimmaiseksi, vaikka se oli senpäivän kolmesta tilaisuudesta ensimmäinen.
Autuaan tietämättömänä unohtamisestani, pallohame täristen lausuelin keskiviikko-iltana Kyrööntuvassa runojani ja join vielä kahviakin nisun kanssa.
Sieltä kaahasin yhteiskristilliseen rukouskokoukseen, jossa edustin luterilaista seurakuntaamme, eli lutskuja.
Sieläkin join tilaisuuden lopuksi kahvit hillopossun kera.
Joku voi ehkä nyt kysyä, kuinka se seitsemässadas laihdutuskuuri sujuu.
Hyvin! Tänään oli juuri laihdutuskerhomme (minä, Magnus ja Charles) punnituspäivä ja minulla oli paino vajunut 1.600 grammaa.
Muilla jäsenillä sujuu vähintäin yhtä hyvin.
Sanoin Charlesille, että kohtahan hän alkaa näyttämään livenäkin naamakirjansa kuvalta.
Minulta taitaa vierähtää ehkä hivenen kauemmin, että alkavat posket olemaan samaa kaliiperia kuin ajokortissani.
Ajokokorttini on myönnetty 23.12 1975. Se on sellanen pahvinen ja vaaleanpunainen ja siitä ei tunne minua minuksi kuuna päivänä.
Kortti on kumminkin voimassa vielä neljä vuotta, joten mitä sitä uusimaan.

Kun minulle selvisi, että EL:n tilaisuus on unohtunut,soitin kauhuissani s Kolmisoinnulle, joka minua oli lausumaan pyytänyt.
Pyysin ääni vapisten anteeksi erehdystäni.
Maikulle kerroin myöhemmin, että en tiedä sainko ihan oikeesti julkituoduksi, kuinka valtavan pahoillani ja häpeissäni olin asiasta.
- Uskoikohan Kolmisointu, että olen ihan KAAMEEN pahoillani ja allapäin? tivasin Maikulta.
- Minä ainakin uskon ja ymmärrän, sanoi Maikku.
Se helpotti valtavasti. Jos Maikku on vakuuttunut asiasta, niin taatusti myös Kolmisointu!
Suku on paras.
Maikku on kälyni.Edellyttäen, että olen ymmärtänyt, mikä käly on.
Sitä, onko minulla natoa, en ole pystynyt selvittämään.
Mikä ja kuka on jollekulle on nato? Enkä puhu nyt sotilasliitosta.
Olen joskus ennenkin blogissani haikaillut naton perään, mutta asia ei ole kirkastunut. Tai en ainakaan muista.

Tiistaina meillä oli Vähässäkyrössä Naistenkesken iltapäivän suunnittelupalaveri.
Lupasin tarjota karkit naisille.
Minulla on oma lehmä ojassa: voin ottaa rauhassa aika monta mälliä itsekkin. Ostan niin monta pussia, että piisaa ;)
Sunnuntaina 4.2 2012 klo 16.00 Vähänkyrön seurakuntakeskuksessa kirkolla on siis Naistenkesken Iltapäivä.
Onnistuimme saamaan sinne Saara Kinnusen luennoimaan.
Iltapäivän nimi on " Elämän suorittajasta unelmien toteuttajaksi".
Minullakin on runon paikka tuossa tilaisuudessa.
Aion ehkä luultavasti sommitella uposen uuden runon juuri tuota tilaisuutta varten.
Ongelmana on vaan se, että meikäläinen ei ole ollut koskaan mikään suorittaja.
Unelmia on ollut aina muutama leijumassa, mutta eipä ole aina ollut toteuttajaksikaan meikäläisestä.
" Elämän suoriutujasta taivaanrannan maalariksi" olisi ehkä iskevämpi ja oikeampaan kolahtava nimi meiksin kohdalla.
So What? Näillä eväillä mennään varmaan loppuun asti.
Tärkeintä on maalailla taivaita Jeesuksen myötä kuin, että tekee mitään.(Oma aforismini. Juuri keksitty.)

Perjantaina lähdimme Jyväskylään.
Siat olivat kerinneet rytkäytellä varmaan jo muutakin kuin ruppuja siihen aikaan. Lähtöhetkemme oli nimittäin klo 8 aamun koittaessa.
Charles oli saanut asuntonsa myytyä ja haimme muutaman tuolin ja pöydän kellarin kanakopista pois.
Samalla kävimme tietenkin kahvilla Äkun ja Tyllerön tykönä, koska he sattuvat samassa kaupungissa asustelemaan.

Paluumatkalla joimme tietenkin kahvit myös "Shellin baarissa".
Charles tarjosi kauppojen kunniaksi.
Eihän niistä voinut kieltäytyä kuin ei myöskään pizzoista, jotka tarjosi Magnus.

Eilen menimme tapamme mukaan sunnuntain jumalanpalvelukseen kirkkoon.
Menkää kirkkoon pyhäaamuisin ihmiset. Tulette huomaamaan, että se kannattaa. Jos saarnat eivät ole mieleen, niin menkää keskustelemaan papin kanssa ja antakaa hyviä neuvoja.
Kiitosta voi myös jakaa rajattomasti, jos on vähänkään aihetta :)
Iltapäivällä sitten Nikolainkaupunkiin KL:n seuroihin ja senjälkeen Asevelikylään tervehtimään "kipsityttöä" ja tietenkin samalla muitakin.
Sitten hurautimme sallittua nopeutta takaisin Hälvälle vaalivalvojaisiin.
Yö siinä sitten melkein menikin valvoessa :(

Tähän päättyy jatustelu Hälvänmutkalta tältä erää, jatkuakseen taas yhtä miälenkiintoisena ensi maanantakina, jos Luoja suo ja eletään.
T: Kaisa Pöpperssön-Kalkkerus
--------------------------------------
Psalmi 72 jakeet 11-14

Kaikki kuninkaat kumartakoot häntä ja palvekoot häntä kaikki kansat,
sillä hän kuulee köyhän avunhuudot ja rientää turvattoman auttajaksi.
Hän säälii kurjaa ja avutonta ja pelastaa köyhät ahdingosta,
lunastaa heidät väkivallan ja sorron alta
ja jokaisen henki on hänelle kallis.

2012-01-16T07:27:00.000-08:00

Purppurainen kuva on talomme nurkalta pariviikkoa sitten näpäisty.
Lähdin oikein jantusissani kuvaa ottamaan, koska se oli niin upea näky, enkä olisi sanoilla osannut sitä selostaa.
Miltä kuulostaisi:
" Pariviikkoa sitten huomasin, kun loin katsantani taivaanrantaa kohden, että olipas taas taivahalle räiskäisty färiä varsinkin paletin punasesta napista...
Ette olisi taatusti saaneet oikeata kuvaa mieleenne. Vai kuinka on?
Toinen kuva on Viviannin kädessä olevasta kipsistä.
Neitihän katkaisi kätensä pulkkamäessä toissa sunnuntaina.
Nythän on niin, että en muista kirjoitinko tapauksesta SEIKKAPERÄISESTI maanantairaportissani.
Olen selostanut (ja kirjoitellutkin) asiasta about viiskyt (50) kertaa jokapuolelle oikeinkin seikkaperäisesti, enkä jaksa muistaa kenelle ja mihin.
Vielä enemmän en jaksa lukea edellistä postaustani, kuinka asia makaa.
Täytyy todeta vaan, että vääjäämättä lähestytään aikaa (ja on jo saavutettukin), jolloin ystäväni, joiksi lasken kaikki lukijanikin, saavat kuulla ja lukea asiat moneen kertaan.
Aina tosin olen tykännyt kertoa asioita useampaan kertaan ja useammalta kantilta. Lisäten ja värittäen asiaa joka kerta.
En kuitenkaan haluaisi vielä viikonvanhaa asiaa kertoa UUTENA juttuna.
Äitini kertoi vuosien mittaan asioita nuoruudestaan ainakin parisataa kertaa jokaisen.
Minä en koskaan sanonut, että joo, on kuultu joskus ennemminkin.
En sanonut noin, koska kohta yksi: en uskaltanut,
kohta kaksi: mitä väliä, kuinka monta kertaa asian kuulee? Varsinkin, jos se on kutakuinkin hauska?
No, tämä kipsi-asia ei ole hauska. Päinvastoin!
Tapaus aiheutti tarpeettomasti kärsimystä ja kipua pienelle tytölle liian kauan.
Sunnuntaina, jolloin vahinko sattui, ei kipsaus toimi (en tiedä kuinka silloin, jos olisi käsi kokonaan eri palasena pulkassa pyöriskellyt).
Ei ollut liioin mukavaa, ainakaan Viviannista, että ensin köörätään toiseen, sitten toiseen paikkaan ja vielä kotiinkin aiotaan lähettää, ennen avunsaantia :(
Neiti ei kuitenkaan muista pahalla lasaretissa oloaan. Olisi vieläpä halunnut toisenkin yön sairaalassa viettää.
Hymyilytti hiukan, kun muistaa niitä ihmisten katkeria natkutuksia, KUN EIVÄT PÄÄSTÄ KOTIIN TOHTUURIT MENEMÄÄN!

Torstaina olimme neitiä helssaamassa ja samalla hoidimme muutamia asioita.
Haimme muunmuassa Nikolainkaupungin Prismasta nisupossut ja suklaatuutit tuliaisiksi.
Possut maistuivat pyörryttävän suloiselta. Siltikin, vaikka olen syönyt viimeaikoina melkein vain pakastepussivihanneksia, olin jälleen vankkumattomasti sitä mieltä, että hillopossuihin puserretaan liikaa hilloa.Yhden desilitran asemesta vähempikin piisais!
Vivianni on näissä hillosika-asioissa mummunsa kanssa samoilla linjoilla.
-Anna mä syän, jos nuan tihkaasoo, sanoi Magnus.
En antanut.
Magnus sensijaan antaa aina Lyllanille makupalan omastaan. Niin nytkin.
Lyllan ei muiden luokse menekään kuin Magnuksen, jos se makupalaa kärttää.
Lyllan ei liioin tirsmuile hillon kanssa.
Vierailun lopuksi kirjoitimme Viviannin kipsiin MUMMU ja PAAPPA kirjoitti MAGNUS (nimi muutettu, kuten tavallista), koska -Viviannilla on toinenkin paappa, selitti Magnus. Sitten lähdimme kotiin.
Paluumatkalla haimme laihdutuspussipaketin laihdutuspussikaupasta.

Laihduttaminen sujuu meiltä kaikilta kolmelta hyvin.
Itseasiassa oikeinkin hyvin tähän aamuun asti.
Vaihdoimme aamulla puntaria nimittäin ja kuusi (6) kiloa paukahti kaikille "lisää painoa".
Minä olen osannut suhtautua valehtelevaan puntariimme läpi sormien ja anteeksiantaumuksella ;)
Charles on pitänyt pahaa mekkalaa vanhoista puntarinpräiskistä ja niinpä Catherine antoi digivaakansa meille.
Otimme innoissamme kaukosäätimestä lisäpatterin ja jo muuttuivat painot ja lukemat.
Hohhoijjaa.
Kyllähän totuus on joskus kohdattava, vaikka se hiukan ahistaakin.
Ja kyllähän totuus on näkynyt päällepäinkin ihan kiitettävästi.
Viimeksi eilen.
Satuin syntymäpäiväkahvijonossa osumaan kokovartalopeilin eteen pitkähköksi aikaa.
Olin sonnustautunut asiaankuuluvasti lurexpuseroon ja anopin perintöpampulahuiviin. Näky peilissä oli niin tyrmäävä, että sain välittömästi jänis-syndroomakohtauksen.
Onneksi kohtaus hellitti kaffipöytään päästyäni.
Se iski ilkeästi taas, kun kahvi oli ryystetty.
Kaikki tutut istuivat toisissa pöydissä, enkä saanut äänneltyä sananpalaa vieressä istuvalle.
Olin siis "yksin" monensadan ihmisen seassa.
Paitsi jänis-syndroomaa, pukkas päälle myös norsutrauma, sekä hivenen oireili myös ISVVK. (ISVVK=itsesääliviluväristyskohtaus).
Magnus, joka hoitaa suvereenisti keskustelun tuntemattomienkin kanssa, ei päässyt tulemaan kahvitilaisuuteen.Hän oli sensijaan Huutoniemen kirkossa puhumassa.
Syntymäpäiväkonserttiin hänkin pääsi.
Herbert (syntymäpäiväsankari) piti nimittäin oikein konsertin Isonkyrön kirkossa.
Oli niin ihana konsertti.
Kirkko tupaten täynnä meitä, jotka tuon tuostakin lehahdimme penkeistä yläilmoihin (noin kuvaannollisesti sanottuna).

Viime viikolla aloitin taas salilla punnertamisenkin.
Tein kaikissa prässeissä ja muissa härveleissä varovaisesti vain yhden kierroksen, ettei luut ja lihat säikähdä.
Jalka on pysynyt omantuntuisena edelleenkin. Uskonpa vieläpä, että ihan pääsen zumpailemaankin ensi syksynä.

Kun silmäilen kalenteriani, niin viikko on näennäisesti ollut PLÄTTIPÄIVÄ-viikko.
Kuitenkin moni seikka on klonksahtanut paikoilleen ja muutama solmu auennut ja asioita on ottanut suttaantuakseen.
Kiitos tästä kaikesta kuuluu Jeesukselle. Hän näkee, kuulee ja auttaa.

Siunausta kaikille tuhansille ja taas tuhansille lukijoilleni! ;)
T: Kaisa Klonksten-Suttander
----------------------------------------------------------
Virsi 37, 5:s säkeistö
(Tämä virsi laulettiin yhteislauluna eilisessä syntymäpäiväkonsertissa).

Sydämeeni,Herra, paina
armon tunto elävä.
Rauhasi suo siinä aina
säilyä ja syvetä.
Omaiseni, perheeni,
kaikki lähimmäiseni
huolenpidossasi kanna,
armon suoja heille anna.

2012-01-09T05:03:00.000-08:00

Kuvat kuvaavat taas jälleen mielialaani ja tunnetilaani tällä hetkellä.
Pyydän saada kuitenkin kehottaa teitä katsomaan enemmän alimmaista tunnekuohu-ikuistusta.
Siinä valo jo loistaa selvästi :D
Asiasta vielä toiseen, ennenkö alan kertoa menoistani ja tuloistani plus oloistani:
Tiedän, että tuohon hymiö (:D)lauseeseen pitäisi aina pilkkuja ja pisteitä laittaa, eikä vain hymiöö yksin printtailla.
Tarkkana ja tunteikkaana esteetikkona (rykäisy) en voi silläviisiin toimia! Kas, kun minun mielestäni aina yksi hymiö parit pilkut ja pisteet voittaa. Piste.

No niin. Eilen iltapäivällä Catherine soitti ja sanoi Viviannin loukanneen kätensä pulkkamäessä.
Vivianni oli lasketellut kavereiden kanssa Edvininpolun viereisessä jättimäessä.
Sellaisessa JUNAMUODOSTELMASSA laskiessaan porukan kanssa oli Viviannin käsi oli jäänyt kaverin alle, kun oli tömähdetty alas. Olkavarren luut rusahtivat poikki.
Askeltakaan ei Vivianni suostunut ottamaan (tiedän hyvin tuntemukset, koska vuosi sitten olin samankaltaisessa pinhuusissa).
Eerikki (isänsä)oli paikalle hätytettynä pulkalla vetänyt neidin sellaiselle alueelle, johon ambulanssilla pääsee, koska neitiä ei saanut suostutelluksi kävelemään autoon (tiedän hyvin senkin tuntemuksen).

Ambulanssi oli kuskannut potilaan TK:hon, jossa oli odoteltu aikamoinen aika.
TK:sta sitten lasta kuljetettiin oikein sairaalaan, koska kovasti tuntui kipuja olevan(!).
Sairaalassa odoteltiin kuvaukseen pääsyä taas aikamoinen aikarupeama, jolloin sitten kuvista todettiin, että poikki ovat luut.
Kipsaus tehtäisiin seuraavana aamuna klo 8.
Kotiin kehoittivat menemään, mutta poikkiluinen tyttöpä pani poikkiteloin.
Sai sitten äitikin jäädä lasarettiin tytön tueksi.
Onneksi Viviannille annettiin lääkitys, koska "hänellä kovasti kuului kipuja olevan" :(
Tänään aamupäivällä Catherine soitti sairaalasta ja kertoi, että jahka kipsi hiukan jämähtää, pääsevät kotiin.
Vivianni jo hymyilikin kuulemma ja sanoi tahtovansa jäädä toiseksikin yöksi. Niin hyvin kuulemma hoidetaan.
Hyvin varmasti, mutta kovasti pitkän kaavan mukaan.
Klo kahdesta iltapäivällä seuraavaan päivän aamuun on minun mielestäni tarpeettoman pitkä aika pienen ihmisen kärsiä.
Luut pitäisi saada kasaan mielestäni aikalailla nopeampaan tahtiin.
Vivianni ei tuntunut katkeruudella kipuaikaa muistelevan, mutta mummunsa onkin pitempimuistisempi.
Hmmpfff!

Keskiviikkona ajelimme Östermyyraan.
Meillä oli kolme asiaa hoidettavana. 1)Mennä syömään Piikkiin (Pizzeria), 2) viedä kuulokoje korjattavaksi,
3) roudata Essayahin Sari Isoonkyröön vaalitilaisuutta pitämään, (kun hän ensin pitäisi sellaisen Seinäjoen Epstorilla).
Kaikki tehtävät hoituivat loistavasti.
Korvakuulokkeen olisin kuulemma minäkin osannut korjata.
Pikkaraisen mikrofonin työntäminen sillekuuluvaan koloon, ei tosiaan vaatinut suurempia kuulokoje-insinöörin taitoja. Kuulokoje oli näetsen levinnyt kahteen osaan.
Mutta ovat niin pikkaraisia ja hienojakoisia nuo nykyajan vempaimet, että minä en ainakaan uskaltanut edes yrittää.
Jos olisi "korjaamiseni" epäonnistunut, niin en olisi voinut valehdella, ETTÄ MÄ EN TEHNY MITÄÄN. SE ITTESTÄÄN VAAN RÄTKES JA LAKKAS KUULUMISET!
Lapsenahan aina levitettiin silmät jälkiruokalautasen kokoiseksi ja vannottiin käsi sydämellä, etten se mä ollut.
Nyt siis, jos olisin korva-önäleeni rikknäisemmäksi saattanut, olisin luultavasti saanut sakot, kuvan lehteen ja maksamaan kaikki kulut korkoineen. Ainakin pelkäsin näin käyvän.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tänään oli Isonkyrön vaalitilaisuudesta juttukin paikallislehdessä. Minua ei kuvissa näy, vaikka minussa pikkasen on linssiluteenkin vikaa muiden vikojen päälle.
Sarihan se tietenkin tärkein oli, mitä näkyväisyyteen tulee.
Siinä paikallislehdessä oli etusivun sisäpuolella kuva tyhjästä pienestä kopasta.
Kopassa on lappu, jossa lukee: Sarin vaalityön tukemiseen vapaaehtoinen lahja.
(Kuva on AJANKUVA-otsikon alla. Siihen saavat lukijat lähettää hyviksikatsomiaan näpsäyksiä ajasta ja menosta).
Täytyy sanoa, että minä en oikein tykännyt ko. ajankuva-kuvasta.
Sitäpaitsi se ei pitänyt kokoaikaa paikkaansa.
Lähtiessäänhän vasta ihmiset laittoivat koppaan kolikoita. Useat laittoivat paperirahantöhnääkin.
Näin omin silmin, miten koppa, jos nyt ei ihan tursunnut, mutta pohjapeitto kumminkin, euroista.
Pitää kyllä kinajatella positiivisesti ja valoisasti (kuta seikkaa toinen blogini alkukuvasta yrittää valaista).
Ehkäpä tyhjä kori avaa meikäläisten kukkaron liitinkejä hiukan liukkaammin.
Vapaus kaikessa ja kaikella on kumminkin taipumus suttaantua vaihtelevalla tavalla.

Loppiaisena olimme sitten niissä kihlajais-tupareissa, joihin juhlatamineet yllä yritimme jo kuukautta aiemmin itseämme tuoda tykö.
Lukuisa joukko lähisukua oli kokoontunut uudenuutukaiseen kotiin juhlimaan.
Uusi koti on aina uusi.
Paikat klenssaavat niin, että silmiä häikäisee.
Eihän vanhan kodin tietenkään tarvitse olla KLENSSAAMATON. Mutta meikäläisen kotise yllätti taas kerran :(
Äkku ja Tyllerö tulivat meille ennen juhlien alkua vaihtamaan, paitsi vaatteita, niin myös kuulumisia.
Vaatekertojen vaihto suoritettiin meidän kakkoskamarissa (tulevassa sänkykamarissa).
Tänään sitten, kuinka ollakkaan silmäilin huoneessa muutakin kuin läppärin ruutua ja katosta ja lampussa roikkui muhkeita hämähäkinverkkoja.
Verkkojen muhkeus johtui siitä, että ne olivat myös aikalailla pölyhiukkasten ympäröimiä.
Toivoin mielessäni, että vieraat eivät olisi huomanneet noita paksuja kauneusvirheitä.
No joo, se siitä. Onneksi hiiriä ei ole sen kauhuviikon jälkeen näkynyt viiksikarvankaan vertaa. Kaikki killerit (8 kpl) konottavat tyhjinä.

Eilen lähdimme koko porukalla (johon porukkaan kuuluu nyt jonkun aikaa minun ja Magnuksen lisäksi myös siis Charles) Nikolainkaupunkiin.
Menimme Suvilahteen seuroihin, mutta menimme myös Minimaniin.
Olimme muutama päivä sitten perustaneet laihdutusfirman nimeltä HÄLVBRIGDE.
Siihen kuuluu kolme maksamatonta jäsentä.8Minä, Magnus ja Charles).
Haimme Minimanista pari Nutrilettepakettia.
Charles käski minun mennä ostamaan ne, koska kaikki heti kuulemma ajattelisivat, että paketit ostetaan yksinomaa hänen syötäväkseen.
- Kaikki moomma sitä kaliperia, notta kaikki heti tiätää, notta nualle ne tuloo, sanoi Magnus.
Magnus oli oikeassa, kuten aina.
Hain paketit siis yksin ja vilkuilin eteen, taakse ja sivuille, näkyykö tuttuja ja valitsin kassajonon, jossa oli vähintäin yhtä tuhteja asiakkaita kuin meikäläinenkin.

Aamulla tänään sitten kaikki jäsenet menivät vuorollaan puntarille, vähintäin yhden tiimiläisen tarkan katseen alla.
Listaan kirjoitettiin päivämäärä ja paino. Alla seuraa pötkössä 14 maanantaita, jolloin kaikki hypähtävät puntarille ja merkkaa painonsa ylös muiden silmien alla.

Olin kyllä ylityytyväinen, että painoni oli vain kilon noussut pussikuurin jälkeen Joulun aikana, jolloin syötiin usein yötäkin myöten.
Tästä on hyvä taas alkaa. Nyt varsinkin, kun saan kuulua porukkaan, jonka tulen peittoamaan mennen tullen ja palaten.

Lopetan täältä tähän.Asiaa olisi luultavasti tursuillut lisääkin, mutta koneelletulijoista tuntuu olevan tunkua.
Oikein hyvää kaikkea kaikille lukijoilleni, kuta ikinä olettekin!
T: Kaisa Pussinen-Pumpsson, Hälvbridgen vs.aluegoordinaattori.
(nimenomaa g:llä).
--------------------------------------------------------------
Jesaja 41:13

Sillä minä, Herra. sinun Jumalasi,
tartun sinun oikeaan käteesi.
Minä sanon sinulle:
-Älä pelkää, minä autan sinua.

(Kortista, joka on minulla Raamatun välissä kirjanmerkkinä).

2012-01-02T00:33:00.000-08:00

Hyvää tätä vuotta ja muutenkin.

Aluksi hiukan alkukuvien valotusta:
Olen käyttänyt tänä jouluna ensimmäisessä kuvassa näkyviä kynttiläntapaisia kynttilöitä kotikolomme pöydillä ja aakkunoilla.
Ne ovat patterilla lepattavia hautakynttilöitä.
Kaupanmyyjä sanoi iloisesti, että ihmiset kruopaisevat kannen pois ja...simsalapim...hautakynttilästä tuleekin pöytäkotikynttilä!
Kuten myös tapahtui.
En muutenkaan miellä plusmerkkiä (+) ja nollaa (0) mitenkään erityisesti haudoille tuleviin kyntteleihin mitenkään erityisesti kuuluviksi. Tälläiset merkit niissä "hautakynttilöiden" kansissa nimittäin oli.
Tosin en miellä ristiäkään vain hautakynttilöihin kuuluvaksi. Ristihän on ELÄMÄN merkki.
Vaihdoin siis kynttilän plussakupukannen tuollaiseen hienoon raitaiseen lasikupuun, jonkalainen minulla oli ennestään.

Toinen kuva yrittää esittää erikoista kuvakulmaa pihalla killuvasta kynttelilyhdystämme. Siinä kuvauksessa varmaan on onnistuttukin, jos vain vielä tuloksen näkisi.
Kuva kuitenkin kuvaa hyvin meikäläisen mielenlaatua tällä hetkellä, tämän kuluvan uuden vuoden uuden sarastuksen hetkellä :(
Nimittäin: kirjoitin illalla myöhään jutun erääseen lehteen. Sanoja sai olla niukalti, mutta onnistuin mielestäni parilla lauseella hahmottamaan asian sisäistämisen, ynnä tunteiden kuohut.
Lähettämiset ja jutun mukaanliittämiset eivät sitten enää menneetkään kuten Strömsöössä (kuten tämä raikas ja harvoinkäytetty vertaus kuuluu).
En saanut tunnekuohultani liioin sitten oikein hyvin nukutuksikaan (lue:kuorsatuksikaan).
Sitten, kun onnistuin jotenkuten uneen ryyppäytymään, niin Vivianni kiljui unissaan, että ÄITII, SE ON MUN LÄPPÄRI!!!

Nyt aamusella sain vihdoinkin, Magnuksen avustuksella, juttuni lähtemään täältä kamarinnurkasta yläilmoihin ja sen jälkeen vastaanottajalle.
Aloin kirjoittaa tätä blogiagin jo kutakuinkin lauhtuneena.

Blogiinihanhan pyrin aina alkuun saamaan korkeatasoisia valokuvanäpsäyksiäni sieltä sun täältä, mutta nyt ei tahtonut onnistua sekään. Ei sitten niin millään.
Siitä seikasta juohtuu siis tuo tummanpuhuvan kuvakkeen valinta.
NYT sen kuvan voisi jo vaihtaakkin.
Esimerkiksi kuvaan, jossa on kuvattuna häälähjamme, tuskanpunainen desilitranvetoinen ja lommoinen mittamuki.
Olkoon asiat nyt kuitenkin näin.
Sitäpaitsi olen siitä lommomukista jo varmaan kuvan tänne laittanutkin halutessani briljeerata ptkällä avioliitollani (jonka pituus 45v johtuu yksinomaa toisesta osapuolesta. Saa arvata kummasta).

Viikon aikana ei ole tapahtunut mitään. En ole tosin löytänyt kumpaakaan kalenteria. En uutta, enkä vanhaa. Josko niihin voipuneena joitan merkintöjä olisin raapustanut.
Vuosi tietenkin otti ja vaihtui ja sen muistan ilman kalenteriin tuijottamistakin.
Lauantaina olin Magnuksen kaa Laurilanmäellä palvelutalossa pitämässä virsipiiriä.
Maikku ja Eerikki tulivat sitten illalla uuttavuotta vastaanottamaan tänne Hälvänmutkalle.
Paistoin uudenvuodentarjoiluksi kolme pitsaa. Yhden tonnikalapäällysteisen ja kaksi jauhelihapäällysteisen.
Jauhelihaa meni kilo ja 200 rammia ja tonnikalaa yks purkki.
Pitsanpohjaresepti on idioottivarma ja vävyn ylöskirjaama. Idioottivarmasti tuloksena olikin taas kolme painimatonpätkää.
Pitsoista tuli 10 sentin paksuisia (about)ja syöminenkin onnistui, jahka saatiin niistä paloja irtoamaan.
Mainittakoon selvennykseksi, että vävyn pitsat ovat aina kuin suoraa superherkkupizzerian vitriineistä hankittuja.

Vivianni (hänet me siis otimme eilen yökylään mukaamme Nikolainkaupungista) sanoi suureen ääneen, että AI, TÄSSÄ ON SIENIÄKI!!!
Iltapalaksi oli, yllätys, yllätys, eilisiä pitsanjämiä.
Hän suostui reippaana neitinä urheasti maistamaan ja syömään kaksi nuppineulankokoista sienenpalasta.
Samalla tavalla on opeteltu paistetun sipulin-ja homejuustonkin syönti.

Vivianni pränkäsi siis mukaamme, kun olimme Catherinen syntymäpäiviä fiiraamassa eilen.
Tänään on OIKEA syntymäpäivä-päivä. Onnea rakas Catherine!

Charles olisi halunnut Lyllaninkin följyyn tänne landelle "vaivoiksi", kun kerran muutenkin elo vaivallisoituu kuulemma, mutta emme kumminkaan Lullua mukaamme ottaneet.
Nyt neiti V vielä nukkuu (kello on 10) mutta lopetan raportoinnin kumminkin tähän ja alan suunnitella toimintatehtäviä.
Neiti otti joululahjaksi saamansa keittokirjan mukaan, joten arvailen hieman, mitä tuleman pitää.
Jo autossa hän kysyi: -Mitä on marsipaani?
- Se vihreä kakku, se Prinsessa-kakku, on marsipaania ja sammakkopaakkelssit myös, vastasin asiantuntevasti.
- ONKO NE MARSIPAANIA? ilahtui neitokainen, tietäen heti mistä puhun.
Keittokirjassa on kuulemma ohje marsipaanilistikuille.
Minä en osaa marsipaania tehdä, joten suuntaamme tänään ehkä marsipaanikauppaan, ellei joku muu resepti käy.
Tikkuja kyllä on piha pullollaan kaikkien näiden myrskyjen jälkeen.

T: Kaisa Lipstik-Marsipaanen
-------------------------------
Jesaja 33:6

Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen,
hänellä on varattuna apua yllinkyllin, viisautta ja tietoa.
Siionin aarre on Herran pelko.

2011-12-26T05:22:00.000-08:00

Sama näkymä sisältä- että myöskin ulkoapäin on näissä kuvissa.
Sisäkuvassa pyydän huomioimaan pöydällä olevan poppanan.
Olen siitä varmaan pitkät kirjoitukset joskus ennenkin jo pitänyt, mutta en silloinkaan turhaan.
Kyseessä on K.Joupin ensimmäinen omitekemä poppana. Omitekemiä poppania on kaikenkaikkiaan kaksi ja jäävät myös ainoina kappaleina maata kiertämään. ni

Kirjoittelen blogikuulumisia täälä laajojen lakeuksien keskellä myrskyn tyrskeessä ja auringon runsaassa kilossa.
Charles silmäili herättyään (klo 12 päivällä) ikkunoista, että ovatko kaikki puut ja katot paikoillaan.
Niin on kovasti myrskynnyt näilläseuduin kuin myös jokapaikassakin myös muoalla, Ruotsia myöden.
Kyllä ne olivat paikoillaan. Puut, pensaat ja katot.
Näillä selkosilla puut ovat tottuneet tuiskuihin ja tuuliin ja ovat siksi ulotuttaneet juurensa varmaan kilometrin syvyyteen. Ennemmin irtoaakin varmaan pätkä peltoa niiden ympäriltä, ennenkö itse katkeavat.
Ai siis, enkö muista sitä pihakuusemme rytkähtämistä tässä taannoin?
Totta kai muistan, mutta JUURET JA PUOLI PUUTA jäi silloinkin paikoilleen!
Yöllä peltikattomme kumisi ja löi louskua niin, että ajattelin, että lentoon lähtee koko rintamamiestalo. (Kattohan ei irtoa. Sen on kulloinenkin porukka jo 60 vuoden ajan saanut tuta. Sellaisilla nauloillakin kiinni jyltättiin, että ratanaulatkin ovat kuin nuppineuloja rinnallansa).

En nyt kovin pitkään häiritse satunnaisten, enkä vakinaisten lukijoitteni aikaa jatustelemalla paljoakaan menneen viikon tekemisistäni.
Osittain vaitonaisuuteni kyllä johtuu siitäkin, etten tehnyt oikein mitään.
Magnus siivosi ja paistoi taateli-ja sokerikakun.
Minä kurotin eräänä päivänä pölyhuiskua korkealla riippuvaan hämähäkinseittiin, mutta en ylettynyt.
Jäi huiskun ja seitin väliin 5 ja 1/2 senttiä (juuri se määrä, jonka vuosien mittaan olen luhistunut kasaan).
Magnus huitaisi verkot veks.
Perunalaatikkoa en sitten taaskaan tehnyt, vaikka kovasti uhosin.
Tänä vuonna oli todella lähellä, että porukka olisi saanut perunaloodaa. Minulla oli valmiina jo hyvät tarvittavat aineetkin: edellispäiväistä muussia.
Ajattelin, että lätkäisen sekaan siirappia, kermaa ja suoloja ja thats´it!
Aattoaamuna googlasin kohdasta IMELLETTY P-MUUSI.
Paistoaika olikin 3 tiimaa (oliko se vielä enemmänkin, en muista, koska järkytyin niin kovasti).
Haloo! Silloinhan meidän tulee istua jo ruokalaput leukojen alla pöydässä.
Päätin, että ensi vuonna sitten yritän uudestaan ja ihan oikeaoppisesti alusta alkaen. Ei mitään valmiita, kerransyötyjä muusseja.
Lanttulaatikko ja porkkanalaatikko sensijaan onnistuivat tavanomaisesti: söikin niitä, ennenkö turpiinsa otti.

Jaoimme joulun traditioita jo aatonaatollekin: saunoimme ja söimme riisipuuron, ettei olisi aattona vaivoina ;)
Sain myös lahjat paperoitua aatonaattona, joka homma on aina aattona kiireessä räpelletty muutamaa minuttia ennen Nikolainkaupunkiin lähtöä.
Paperointi-teipperöinti sujuikin sutjakkaasti.
Teippi ei takkuuntunut melkein kertaakaan, eivätkä joulutähtipaperit repeilleet.
Magnus onneksi muisti vävymme vakantti joululahjankin, Kallen kaviaari tuubin, jääkaapissa ja paperoitsi senkin mukaan lahjapussiin.
Melkein aina olenkin saan...öh joutunut syömään kaviaarit itse, kun on tuubi unehtunut jääkaappiin.
Kerran muistin vasta kesällä ostaa tilalle uutukaisen tuupukaisen.

Kinkku piti myös laittaa tulikuumaan vesiämpäriin, että sulaapi. Olin ollut jälleen kerran hiukan myöhään asialla.
Äkkiähän tuollainen 4 kilon palanen sulaa ei senpuolen.
Ostin oikein viljapossun palasen ilman luuta ynnä muuta ylimääräistä.
- Miksi tässä on erivärisiä paloja?, kysyi Joonathan tarkastellen lautasellaan sentin etäisyydeltä 2:n euron kolikonkokoista kinkunläimärettään.
- No se on koottu eri paloista possun eri kohdista, vastasin minä käännellen lautasenkokoisia kinkunsipareitani pmalla lautasellani.
- Niin, ja ne eriväriset palat on liimattu kiinni toisiinsa, Charles vastasi vettä myllyyn tapansa mukaan lisäten.
Onneksi asia unohtui.
Itsekseni mietin, että mistä ne tummat palaset tosiaan olivat ja mistä sitten taas ne ihan valppaat?

Tänä vuonna tapahtui niin, että Jouluevankeliumin luvusta käytiin oikein kiistaa, kuka SAA lukea.
Oi, miten se lämmitti vanhaa ja väsynyttä sydänalaani.
Joonathan sai tietenkin lukea tällä kertaa, kun Vivianni luki viimevuonna.
Magnus kertoi, että televisiossa oli haastateltu tavallisia kaduntallaajia ja kysytty, luetaanko heidän kodeisssaan Jouluevankeliumi jouluna.
Magnus pahkulootti, ku yks viirestä sanoo, nottei lujeta.
- No mehän olisimme olleet sellainen yksi viidestä-perhe, jos 25vuotta sitten olisi joku kysellyt.
-Niin olisimmaki, myönsi Magnus.
Tosiasiassa meillä ei pyhitty jouluisin edes pölyjä Raamatun kansista, saatikka mitään evankeliumeja...luettu.
Koulussahan evankeliumi onneksi kaikui väkevänä silloinkin, kuten ilokseni tänäkin Jouluna sain kuulla ja nähdä koulussa tapahtuvan.

Aattoiltapäivänä lähdimme Nikolainkaupunkiin.
Menimme hautausmaan isoon siunauskappeliin Jouluhartauteen. Pappi (Charlesin rippipappi muuten) puhui tosi hyvin. Joulun Sana, Jeesus Kristus. Lohdutus, Toivo ja Turva.
Juuri tähän ankeaan maailman aikaan sopiva sanaa. Kiitos vaan tälle papille, jos sattuu tätä lukemaan ;)
Hartaudessa soitti viulua pikkuinen poika.
Hymyilytti pienen miehen esiintyminen. Reippaasti vaan, vaikka sävelet joskus hiukan karkasivatkin :D
Luulen, että tästä pojasta vielä kuullaan!
Kiersimme haudoilla laittaen kynttilöitä palamaan ja muistellen rakkaita omiamme.

Hautausmaalta ajelimme Asevelikylään.
Joimme kahvit ja söimme näkinkenkäsuklaadia ja päätimme, että Magnus saa luvan mennä pukemaan j-pukin vermeet niskaansa.
- Onko klasit ja tekonenä paikoollansa, ku minen näje mitään?, kysyi pukki alakertaan kongottuaan.
- On ne paappa ihan hyvin, sanoivat lapsukaiset.
-Nenästä en huomaa mitään eroa,yhtä kookas, kuni tähänkin asti. Silmälasit ovat kohdallaan. Nenähän on sitäpaitsi kiinni noissa rilleissä, vastasin minä kiltin vaimon tapaan kuuliaisesti.
Vivianni, Joonathan ja Lyllan auttoivat "huanonäkööstä" pukkia lahjojen jakamisessa.
Lyllan lopetti auttamisen välittömästi omat lakritsipötkö ja puruluu-lahjansa saatuaan.
Minä sain lahjaksi superlightlift-hypermegarasvaa (itseostettu), tyynyn ja vihreät huovutepompulahelmet.
Muitakin lahjoja sain ainakin 3, mutta en niitä nyt käy luettelemaan ajan- ja tilanpuutteen vuoksi.
Lahjonnan ulkopuolella sain tuubihuivin :D

Sitten vaihteeksi söimme.
Vivianni kysyi, että miksei pöydässä ole lanttulaatikkoa.
Hänelle opetettiin hieman suvun syömiskäyttäytymistapoja:
Myöhäisillan pöydässä on VAIN lohta, kalkkunaa, salaatteja, metwursteja, juustoja jne,jne,ei mitään lanttulaatikoita enää!

Illalla ajelimme hitaasti kotia kohti.Kohti Hälvää.
Tähtitaivas kaartui kirkkaana päidemme yllä, tuuli taivutteli pihakoivua ja ihkauusi kynttilälyhty kalisteli kylkeänsä hiljakseen heinäseiväsaitaa vasten.
Navetan likaisten ikkunoiden takaa välkehtivät kodikasta valoaan kynttelikköjen himmeä tuikinta.
Sisällä tuvassa vastaamme löyhähti lämmin (26 astetta) vastaantulotuulahdus.
Pikkuruiset ledlamppuset tuikkivat siellä sun täällä, pöydillä ja hyllyillä, antaen aika luonnollisentuntuisen luulemuksen aidosta kynttylän liekkisestä.
Minä en mennyt nukkumaan.
Jouluyö on liian suloinen nukkumalla pilaamiseen.
Sensijaan nuokuin tuolissa kuusen katveessa ja luin jotain kirjaa.
Luin, mietin ja nukahtelin.

Mielenkiintoinen jouluraportti on nyt lopuillaan "valitettavasti".
Hyvää Joulunaikaa edelleenkin kaikille lukijoilleni.
Kiitos myöskin blogiini laitetuista joulutervehdyskommentsuuneista :D
T: Kaisa Selkämono-Tummung (uudessa sukuselvityslistassa esiintyviä sukunimiä).
--------------------------
Jesaja 9, 1-5

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.
Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon.
He iloitsevat sinun edessäsi, niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan,
niin kuin saaliinjaossa riemuitaan.
Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan,
valjaat, jotka painavat olkapäitä ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat,
niin kuin murskasit Midianin vallan.
Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat,
kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan,
ne joutuvat tulen ruoaksi.
Sillä lapsi on syntynyt meille,
poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvonantaja,
Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä,
Rauhan Ruhtinas.

2011-12-18T13:40:00.000-08:00

Ylin kuva on Suomen toiseksi kauneimman kirkon alttaritaulusta.
Taulun nimi on Paimenten kumarrus.
Hieman kaukaa näpsäistynä, väärillä valotuksilla ja surkealla zoomauksella tosin, mutta muuten onnistuneella olotilalla. Sellainen olotila tulee aina, kun tuota nimenomaista alttaritaulua katselee.
Kuva on otettu siinä jo aikaisemmin mainitsemassani Onkilahden ala-asteen musiikkiluokkien joulukonsertissa.
Toisessa kuvassa näkyy tähän asti valmiiksi saamistani suorittamistani jouluaskareista.
Olen siis laittanut punaiset verhot köökkiimme ja leiponut pari littanaa limppua.
Joulukoristeita olen päivittäin lisäillyt hyllyille ja aakkunoille muutenkin ja ne näyttävät ihan kivoilta, vaikka pölyn ja sotkun seassa ovatkin.
En muista aikaa sellaista, etten olisi jo paikkoja pyyhkiellyt joulun näinkin lähellä ollessa, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Sanon tähän raporttini alkuun myös lämpimäistäkin lämpimäisemmät joulutevehdykseni kaikille teille:
HYVÄÄ, LÄMMINTÄ JA HELLÄÄ, VAPAHTAJAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN SYNTYMÄJUHLAA!
Kun seuraavan kerran näillä taajuuksilla menemisistäni kertoilen, on Joulu juuri ohi. Tai oikeastaan...mitäs ohi se on? Loppiaiset ja kaikki edessä.

Joka tapauksessa aatto ja joulupäivä ovat ohi. Kerron sitten kuinka ne män ja millaisia lahjoja sain.
Yhden lahjapaketin sisälmyksen tiedän kyllä jo nyt: kurttuvoidepurnukka!
Aion itse ostaa itselleni sellaisen, koska sovimme, ettemme osta lahjoja meille aikuisille keskenämme ollenkaan tänä armon vuonna 2011.
Itselleostamista kukaan ei hoksannut kieltää.
Siispä innostuin, kun em. antikurttuvoiteesta oli näytetyynynen erään naistenlehden välissä.
Hieroin sitä toivorikkaana paksuille poskilleni ja kas kummaa! Enkö näyttänytkin hituisen hehkeämmältä ja eivätkö juomut nenänvarressa olleet hivenen matalempia kuin ennen kurttukäsittelyä?
Kyllä!
Charles sanoi "rypyttömyyden/kurtuttomuuden" johtuvan paksusta ihonalaisesta rasvakerroksestani, mutta itse perustan uskoni lujasti lehdenvälinäytteen toimivuuteen.
Aine kihelmöitsikin iholla siihen sähtiin, että jotain ratkaisevaa naamarustingissa tapahtui.
Kun vaan muistaisi ihmekräämin nimen. Sen muistan, että LIFT siinä nimessä ja selostuksessa oli mainittuna useampaankin kertaan, mikä oli omiaan nostamaan toiveikkuutta.

Tiistaina olin Alajärvellä KD:n piirihallituksen kokouksessa.
Olin onnistunut kärvistelemään koko päivän aika vähällä sapuskalla. (Pussidieetti rakoilee nimittäin uhkaavasti).
Eikö mitä. Kokous aloitettiin epävirallisesti syömällä ihana joulukurmeepuffetti-illallinen.
Ensimmäistä kertaa mukana olevana en avannut suutani muuta kuin syömiseen.
Taisin minä kokouksen alussa kertoa kuka olen ja mistä. Niin tekivät kaikki muutkin. Osa heistä olikin minulle entuudestaan tuttuja ja saman minä heille :)

Keskiviikkona olin Isonkyrön Laurilanmäellä joulujuhlassa lausumassa runoja.
Pussikuuri meni sinäkin päivänä a)enemmän, b)vähemmän fläskiksi.
Minulle nimittäin tarjottiin runsaslajikkeinen jouluatria, kuten myös muillekin ESIINTYJILLE.
Jätin lastaamatta perunoita lautaselleni (niitä saa kotonakin) ja leipäkorin ohitse kuljin päättäväisesti hieman keventääkseni syömisiäni.
Olo oli syömisen jäljiltä kuin kupukyyhkyllä. Lausuttuani kaksi runoani oli olo kuin ruisräähkällä.
Sama surkimus-olo siis, kuten kaikkina kahtenakymmenenäviitenä vuotena, kun olen YLEISÖN edessä pönöttänyt.
Tunteista ja tuoksuista huolimatta aion mennä lausumaan ja todistamaan tärkeistä asioista, niin kauan kuin pyydetään ja kutsu kuuluu ja minussa henki huokuu.

Torstaina kutsu oli kuulunut naistenpiirin joulujuhla-atrialle Nikolainkaupunkiin.
Minun ei siellä ollut määrä suutani käyttää muuta kuin syömiseen ja vieruskaverien kanssa praataamiseen.
Puheensorina olikin melkomoinen siinä juhlallisessa salissa, jossa kokoonnuimme. Tilat ovat vanhan pankin peruja. Tosi komeat.
Olin saapunut Nikolainkaupunkiin nyt sitten ensimmäistä kertaa oikein sähköjunalla.Bendolinolla.
Pikkasen hämmästyin, kun Tervajoen asemalle KIISIVÄT vanhat tutut junanvaunut, vanhannäköisen valkovihreän sähköveturin vetämänä.
Olin ajatellut, että bendoliinot ovat aina sellaisia kaksikerroksisia, luihkean näköisiä pikakiitäjiä ja veturinsa litteä ja virtaviivainen.
Samanlailla piti siis pelätä kuin tähänkin asti (jonka kyllä syvällä sydämen kammiossani tiesinkin).
Juna kyllä taatusti ajoi kovempaa ja jarrutukset tehtiin, jos mahdollista vieläkin pienemmällä aikavälillä ja varoituksella :(
Ensimmäisen benkku-matkan kunniaksi Magnus otti minulle piletin netinkautta.
Junalippu tulostui siististi tulostimestamme oikein punaisilla puukstaaveilla präntättynä.
Väripatruuna vetelee viimeisiään.
Punainen väri sopii kuitenkin hyvin tähän aikaan. Joulu ja kaikki.
Nettimatkalippua ei vaan koskaan tultu tarkistamaan, eikä perään kysymään.
Hohhoijjaa!
Tähän asti olen toivorikkaasti odottanut, että kysyisivät eläkeläiskortin perään, kun olen eläkeläislipun kondyktöörille käsiväskystä esiin kaivanut. Eivät ole vahvistusta kaivanneet. Pah!
Jos joku junalipputarkastaja sattuu tätä lukemaan, niin, please, tehkää joku eläkeläislippua ojentava nainen onnelliseksi ja VAATIKAA näyttöä, että ovat e-alennukseen oikeutettuja ;)

Perjantaina leivoin sämpylöitä. Tyhjensin kaikki jauhopussien jämät taikinaan ja lorautin siirappia sekaan.
Aika hyviä niistä tuli, vaikka "tykinkuula" olisi ehkä parempi sana kuvaamaan niitä kuin pelkkä sämpylä-nimike.
Samaisenpäivän iltana menimme Magnuksen kanssa taas Nikolainkaupunkiin.
Tällä kertaa Ristinummen kappeliin, jossa Magnuksella oli puhe ja minulla joulurunoja ja todistus.
Olemme olleet ennenkin tuossa kappelissa ja siellä on aina hyvä olla. Sanankuulijoita oli paikalla mukavasti.
Joimme päälle hyvät kahvit ja sipulsimme kahvin joukkoon leipäjuuston palasia. Tai no...niihin juustonpaloihin oli pistelty coctailtikkuja ja niiden nenässä me niitä suuhumme lappasimme.

Lauantaina olin Joonathanin ja Viviannin koulun joulujuhlissa.
Magnus oli aamulla, taatusti ennen sikojen ensimmäistäkään ruppua, lähtenyt köröttämään peräkärryjen ja auton kanssa Joensuuhun hakemaan Charlesia Hälävän lakeuksille.
Minulla puolestaan oli hyvät maantiesuolatut kelit ajella Vaasaan.
Juhlat olivat hienot! Viidesluokkalaiset pojat esittivät Tiernapoika-kuvaelman ja seimikuvaelma oli alempiluokkalaisten esittämänä aivan mahdottoman ihana (samoin sama myös ylempiluokkalaisten esittämänä).
Hengellisiä joululauluja laulettiin ja jouluevankeliumi luettiin.
Sydän oli pakahtua ilosta.Näin toimitaan kouluissa tänäaikanakin. Kuten silloin ennen. Se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin.
Onkilahden ala-aste on minun ja Magnuksen "kummikoulu". Rukoilemme päivittäin sen oppilaiden ja opettajien, kaikkien työntekijöiden ja heidän perhekuntiensa puolesta.
Usealla koululla on jo omat kumminsa, jotka rukoilevat sen puolesta.

Menimme sitten juhlan päälle pizzalle, kuinkas muutenkaan?
Illalla myöhään Magnus ja Charles saapuivat Joensuusta Letkutielle.
Olin laittanut makaroonialaatikkoa iltapalaksi.
- Olo on ku lainehilla kelluus, sanoi Magnus syödessään.
Oliko mikään kumma kun pitkästi yli kellonympärystän oli rutuuttanut autossa.

Tänään, sunnuntaina menimme Vaasan Kansanlähetyksen joulujuhlille.
Minä varasin kopallisen runokirjoja mukaan.
Pyysin myös saada lausua runon ja myös hiukan mainostaa kirjaa, että ihmiset tietävät kaivaa kuvettaan.
Olimme jo paljon ennemmin "linnassa sopineet", että näin tehdään, mutta varmistin vielä juhlan juontajalle asian.
- Kaisa haluaa lausua runon, sanoi juontaja sitten jossain vaiheessa.
Minä puolestani sanoin pönttöön kavuttuani, että en kyllä niinkkään HALUA lausua, paremminkin MYYDÄ tälläkertaa. -Mutta että ikäänkuin malliksi luen yhden runosen, että tiedätte, kummosesta kirjasta on kyse, sönkötin leuat lotisten.
Lausuminen/lukeminen meni tavanomaiseen malliin.
Koko ajan mietin, kuinkahan ihohuokoset huokoilevat siinä kaameen suurella screenillä, johon nykyään kaikki puhujat ja laulujen ja virsien sanat heijastetaan.Vaivasi myöskin se, että näkyvätkö hameen rintamuksella ne pari ruokatahraa. Ei ole liiemmin ollut aikaa juhlakläninkiä virutella.
En saanut tilaisuutta kieltää esiintyjän lähempää kuvatarkkailua Seppojussilta.
Olisi pitänyt kuvata vaikka urkupillistöä ennemmin kuin meikäläisen helttoja.
No, se kaikki on nyt ollutta ja mennyttä. En minäkään sitä oikeastaan enää edes ajatellut. Tuli vain tässä raportoidessa mieleeni.

T: Kaisa Huokonen-Helttanen
----------------------------------------------
Virsi 21 (Enkeli taivaan lausui näin) säkeistöt 2 ja 10

Herramme Kristus teille nyt
on tänään tänne syntynyt
ja tää on teille merkiksi:
seimessä lapsi makaapi.

Nyt Jumalalle kunnia,
kun antoi ainoon poikansa.
Siit enkelitkin riemuiten
veisaavat hälle kiitoksen.

2011-12-12T14:17:00.000-08:00

Yötää!
Täälä Letkutiellä yks yökuukkija vielä kirjoittelee sankalle lukijajoukolleen mielenkiintoisista (!) siirroistaan menneellä viikolla ja osittain jo tälläkin viikolla.
Tulimme juuri Nikolainkaupungista.
Vaasan kirkossa oli Onkilahden koulun musiikkiluokkien joulukonsertti, jota olimme Magnuksen kanssa kuuntelemassa.
Paitsi meitä, oli kirkko täpösen täynnä muitakin. Eerikki, Catherine ja Joonathan istua näpöttivät meidän edessämme olevalla kirkonpenkkirivistöllä.
Oli oikein sydäntävärisyttävän ihana ja korkeatasoinen konsertti.
Viviannikin lauloi kuorossa.
Olin ihan kuulevinanikin hänen äänensä soljuvana ja kirkkaana korviini. Niin lauloi tyttö kuin mummunsa parhaina kuoropäivinään.
Varmaan kaikki sadat mummit ja paapat, isät ja äidit ja kummit kuulivat oman pikku pilttinsä äänen korviinsa, sillä niin keskittyneitä ja innosta ja ylpeydestä hehkuvia naamoja näin ylt´ympäriinsä.
Oi, kuinka teki mieleni taas kuorolaulantaa harrastamaan, mutta se on mahdottomuus minun kohdallani.
Minun kun täytyy korvakuulolla opetella altto-ääni, joka väri äänensävyssäni on kätkettynnä, enkä enää kuule OIKEIN sävelkulkuja. Minähän, kuten tunnettua, joudun käyttämään kuulokojetta. Kojeeni on kyllä sellainen pikkarainen puoliskan nuppineulan kokoinen mikrofooni ohhuen siiman päässä. Ei siis mikään 1/2 metrin käyrätorven kokoinen laitehäkkyrä.
Nyt kumminkin tämä pikku kuulokojeeni on kahdessa palassa.
Olimme jo eräänä lauantaina viemässä paloja kuulokojekorjaamoon korjattavaksi, mutta huilaavat kuulemma lauantaisin, korjaajat.
Taas saa Magnus selittää minulle kaikki vitsit, joita en maailmalla kuule.

Menimme konsertin päälle Asevelikylään kahville. Lyllan oli vastassa ja volisi jo oven takana niin kuin ei olisi viiteenkymmeneen vuoteen tavattu. Piti äkkiä laittaa ovi kiinni, etteivät naapurit luule, että sitä vedetään hännästä.
Minä keitin kahvia. Kahvista tuli niin laihaa, että Magnus sylki (noin kuvaannollisesti tietenkin) ja sanoi, että mitä ihimeen sakkaanvirutesvettä sen kuppihin on kaarettu?
Eerikki-vävy puolestaan kehui kahvia hyväksi ja sillä sipuli.
Minulla on fiksu, kohtelias, huomaavainen ja komea vävy!

Viime maanantai meni ihmetellessä ja pikkasen paikkoja järjestellessä, koska tiistai oli juhlapäivä. Itsenäisyyspäivä.
Oli pakko hiukan ohentaa ja raivata paikkoja, että tuntuisi itsenäiseltä.
Kaivoin esille itsenäisyyspäiväkynttilän, joka on anopin peruja ja on jo se valkoinen osa kovasti paljon kellastunut.
Suomen lippummekin alkaa olla samalla viisiin sini-KELTAINEN kuin kynttiläkin.
Molemmat pitää ehkä laittaa vaihtoon.
Itsenäisyyspäivänä meillä olikin sitten kahtalajia ohjelmaa:
kihlajaiset ja itsenäisyyspäiväjuhlat Kyrööntalolla.
Kirjoitin rakkautta kihisevän runon nuorelleparille ja kiedoin kihlalahjan läpinäkyvään lahjapaperiin.
Tupaantuliaisiksi olimme hankkineet soman lyhdyn ulkosalla pidettäväksi ja kynttilänkin asetimme valmiiksi sisuksiinsa.
Kihlajaispaikalle tultuamme ihmettelin Magnukselle, että kovin näyttää vaitonaiselta maisema.
Magnus otti vielä kutsuviestin esiin kännystään ja sanoi, notta kuures päivä kello kolome iltapäivällä. Tervetulua, lukoo täs selevästi.
Könysimme siis porstuaan ja koputtelimme oveen. Hiljaisuus tiivistyi, jos mahdollista entisestäänkin.
Menimme äkkiä takaisin autoon ja Magnus otti hipaisupuhelimensa ja antoi kunnon hipaisun sille:
TERVETULOA KIHLAJAISIIMME JA TUPARIIMME 6.2 2012 T: Anthony ja Tii.
Päätin, että en kysy mitään, enkä sano sanaakaan. Mistään. Koskaan.
Sitäpaitsi nyt olisi aikaa hioa sitä runoakin. Yrittää sitä, jos mahdollista vieläkin rakkaudentuntuisammaksi :D
Jätimme lyhdyn verannalle.
Sanomme sitten helmikuussa, että se oli meiltä, ellei sitten tieto leviä sitä ennen.
Menimme "rauhassa" kotiin ja vedimme kunnolla henkeä, sitten karautimme ip-juhliin.
Minulla ja Evellä oli kunniatehtävänä saada lausua runo.
Lausuin runokirjastani Uuden Vuoden juhlarunon. Se sopii mielestäni myös itsenäisyyspäivänäkin lausuttavaksi. Runo kertoo rajoista ja kuntaliitoksista.
Pystyin lausumaan runon yskimättä.
Olen muuten yskinyt niin, että rintalasta on taatusti levinnyt joka suuntaan ainakin kymmenen senttiä.
Olemme itseasiassa yskineet Magnuksen kanssa kuorossa.
Magnus tervehtyneempänä on yskiessään pystynyt jo revittelemään jotain ylimääräistäkin pärskettä ja ähinää joka kiekaisun päälle ja sekös on ottanut minua hermoihin.
Olen karjunut, että yhtään ylimääräistä inahdusta ei sallita. Ainoastaan pakolliset. Kunnon tiukka yskäisy. Ei muuta!
Magnus väitti, ettei hän muka lisää yhtään ylimääräästä pärskähröksiin. Näin hän kuulemma ruukaa aina yskäästä, ku on räkääses lais.
-Pah..hhmmppfff...sanon minä.

Minun oikeanpuoleiseen keuhkolohkoon on pistänyt kaamean kipeästi aina, kun on pitänyt yskiä.
Tuntuu kuin keuhkossa olisi ollut märkivä, verestävä repeämä ja sielä olisi pyöritetty kuumennettua tylsää Mora-puukkoa.
Kerroin nämä tuntemukset vastaanottohoitajalle puhelimessa, kun yritin tilata lääkäri-aikaa.
Ystävällisellä ja iloisella äänellä vastaanottohoitaja kertoi, ettei lääkäri- eikä hoitaja-aikoja ole yhtään varattavissa, saatikka saatavissa. Hyvää päivänjatkoa! Klik!

Nyt ei onneksi enää ota kipeää kun yskii.
Kaitpa ne kaikki märkäpesäkkeet ovat lentäneet aina vastapäiseen seinään yskänröykytyksen aikana :(

Itsenäisyyspäivän iltana ehdin vielä seuroista tultaessa ihailla muutamat hamosetkin linnanjuhlia TV:sta katsellessani.
Kauniita mekkoja oli taas runsain mitoin.
Käskin Magnuksen ostaa oikein painetun Iltiksen seuraavana päivänä, että saan oikein syventyä kaikkiin laskoksiin ja rauhassa miettiä eri volankeja ja plingplingejä, ynnä krumeluureja.
Magnus, ihme ja kumma, suostui tuomaan lehden. Hän sanoi, että teki sen vain ja ainoastaan sen takia, kun olen niin hellunen ja sairas :D
Minun lempparipukuni oli se yksi niistä mustista. Ei ne kaksi tyylikästä mustaa pukua, vaan se dramaattinen ja hörhöinen!
Satuin nyt olemaan aika dramaattisella ja hörhelöisellä tuulella.
Yskittikin niin!

Perjantaina eräs Eerikki-niminen mieshenkilö tuli meille tuomaan takaisin lainaamiansa vanhoja valokuvia.
Samalla hän toi hiukan lisää sukuselvitystietoakin oikein paperille printattuna.
Papereista kävi ilmi, että lähinaapurini ovat minulle sukua. Muunmuassa Huivi on minun niin-ja niinmones serkkuni, samoin aviomiehensä Eerikki.
Usea muukin tämänkyläläinen kiertyy sukujuuristoltaan minuun.
Olen sananmukaisesti palannut juurilleni, kun olen tänne Kyrööhin landannut.
Nyt selittyy sekin, miksi Huivi niin kovasti muistuuttaa tätiäni Aija-Kanitaa. No, totta kai, kun on SUKHUN.

Sunnuntaina olin lausumassa runokirjarunoja Östermyyrassa KL:n joulujuhlassa.
Samalla sain myös todistaa uskostani Jeesukseen. Todistin tällä kertaa jouluiselta kantilta ja lausuin jouluisen "Paimenen Joulu"-runon.
Minulla oli 1/2 litran paksu pakastuspullo täynnä vettä puhujapöntössä mukanani.
Yritin ottaa siitä vesimoukun niin, ettei MUSTAVIINIMARJAMEHU 2010- etiketti näkyisi etupenkkiläisille.
Eihän se etiketti niin paha ole tietenkään. Pahempi jos siinä lukisi jotain KITEEN KOLMASTI KIRKASTETTUA tms, mutta kumminkin. Tuntui se pullo jotenkin harvinaisen pökelöltä :(
(Minun pitäisi muistaa ostaa itselleni joku fiksu juomapullo joululahjaksi).
Tunsin oloni siinä puhujapöntössäja sanoinkuvaamattoman typeräksi ja tolleromaiseksi.
Kärsin tanttaluksen tuskia tuntitolkulla esiintymisen jälkeenkin.
-Miks mä sanoin noin ja kuinken mä lausunu niin...
Siis johtopäätös tästä kaikesta: hyvin pyyhki :D, mutta pyyhkiköön!
Sain 15 kirjaakin myytyä.
Joulujuhlamainoksessa oli ilmoitettu, että tarjolla on puuro ja torttukahvit.
Ensimmäinen tarjontalaji olikin päätetty peruttaa, mutta lehteen se ei koskaan ehtinyt.
Me Magnuksen kanssa kärvistelimme koko aamupäivän pikkuriikkisillä sämpylänpuoliskoilla, että mahtuis mahdollisimman paljon puuroa sitten juhlassa suolenmutkaan.
Hymymme oli varmaan aika väkinäistä, kun juontaja ilmoitti asiasta.
"-Ei se mitään haittaa. Kyllähän pikku torttu aina litraa riisipuuroa vastaa, kuulin ääneni vakuuttelevan jonossa edelläni olevalle.
Päätimme mennä Piikkiin pizzalle.
Magnus2 piffasi, koska kuulemma oli meidän kyydilläkin.(Nielaisu).
Päätin, että ensivuonna, eikä tarvitse olla edes mitkään juhlatkaan, menemme koko lössi pizzalle. Minä piffaan. Bär-Lizzie (Magnus2:n vaimo) toivottavasti ehtii följyyn.

Olen laittanut joulukoristeita kotiimme jo sinne sun tänne.
Siivonnut en ole yhtään enempää kuin sen määrän, josta jo viimeksi kirjoitin. Se ei ole kovin paljoa se.
Alussa olevassa kuvassa näkyvän ison lyhdyn kävin ostamassa lyhtykaupasta viime viikolla.
Toisen kuvan tähtönen on menneitten vuosien satoa.
Led-kynttilä tuikuttaa tuossa vastapäätäni. Sen ostin myös samaisesta lyhtyputiikista.
Se on oikeastaan hautakynttilä. Myyjä opasti ottamaan kannen pois, niin siitä tulee pelkkä kynttilä. Näin tein ja niin tapahtui.
Ei minua hautakaan pelota. Jeesus on kuoleman voittanut!

Nyt on parasta lopettaa. Silmäluomet lerppuvat jo poskia pitkin.
Ja muutenkin, kaikki päivätkin on suurin piirtein (!) käsitelty.

T: Kaisa Puuronen-Ensinkänen
------------------------------
Virsi 30 3: säkeistö
(Illan konsertissa lapsien laulama virsi).

Enkelit ensin paimenille lauloi,
sielusta sieluhun kaiku soi:
Kunnia Herran
maassa nyt rauha,
kun Jeesus meille armon toi.

2011-12-05T04:57:00.000-08:00

Tervetuloa lukijakuntani laajenevaan joukkokuntaan Millan!
Ilahduin ylipaljon, kun kaukonäköiset silmäni huomasivat, että lukijalukumääränumero näytti erimuotoiselta :D
Sydämmelliset ajatukseni ympäröitsevät sinut, kuten tietenkin taas kaikki jo-olevaisetkin lukijani.
Ilman teittiä en kirjoittelisi tänne kosmoseetteriin sananpalastakaan.
Mukavaa oli myös kuunnella yhden lukijani pettyneen höh:höttelyn puhelimessa, kun en ollut jo heti aamusta viikkokatsausta esille läväyttänyt.
(Tämä "pettynyt" lukijani oli tosin Catherine, tyttäreni, mutta kivaa silti kun LUKIJAT kärttävät lukemista.

Nyt istun tässä koneen ääressä kupu täynnä kaalilaatikkoa.
Niin on vatsanahka kireällä, että täin tappais sen päällä, kuten runsaasti käytetty sanonta kuuluu.
kaalilaatikosta tuli oikein hyvää, vaikka unehutin siitä sipulin ja siirapin.
Viimeistä kaalinkupua viedään! Saamme loppupäästä (! vielä änkyrät sopat keitettyä, mutta sitten se on finito.
Hyviä ovat olleet kaalit. Jos joskus vielä kutsu käy, että kyläläiset saavat mennä taas päitä pellolta noukkimaan, haemme niitä kottiskärryllä, eikä vaan kainalossa.
Olen tosin kyllä kuullut, että kaalta ei saa seuraavana vuonna istuttaa samaan paikkaan. En tiedä, olenko kuullut oikein?
Tuleekohan kaalinpäistä jotenkin onttopäisiä suraavana vuonna, vai mikä on esteenä? Etanasodassa henkiinjääneet limanuljaskat, vai uudet, entistä sarvipäisemmät yksilöt? Mene ja tiedä.

Minulla on sitävastoin nupissani hyvinkin kaalinpää-olo.
(Huomaan, että nämä bloggaukset ovat aina samalla sairaskertomuksiakin).
Ellei jalka, niin sitten pää, ellei käsi, niin sitten kinttu.
Minulle on tulossa sama kaamea ysköstauti kuin Magnuksella on ollut jo viikonverran. Hän on joutunut jäämään monesta asiasta sivuun tällä viikolla.
Olemme varotoimenpiteinä yrittäneet olla suudelmoimattakin koko viikon, mutta ei ole auttanut, ei! Tauti pukkaa päälle :(
En kyllä oikeastaan sitä ihmettele, sillä "yskähdykset" ovat kyllä olleet omiaan pitämään naapurin siatkin valveilla suurimman osan vuorokautta ja se yskös-itiöiden määrä, mikä meillä leijjuu, riittäisi tartuttamaan pienen kylän kaikki asukit.

Rintarottinkini on myös niin kipeä, johtuen tosin ihan muusta kuin yskösbasilleista, että kuntosali on parasta kiertää kaukaa.
Jalka on, kiitos kysymästä, ihan kunnossa VIELÄKIN.

Kuten kaikki muistatte olin päättänyt maanantaina lähteä Nikolainkaupunkiin ja niin myös tapahtui.
Kaikki asiat Kyrönmaalla hoidettuani, minulla jäi vielä aikaa piipahtaa Maikun ja Eerikin tykönä odottelemassa taajamajunan saapumista.
Junamatka sujui totuttuun tapaan peljätessä.
Kuinkahan seuraava matka sujuu, kun kyseessä on Bendoliino. Rata on sähköistetty ja ihan valmis.
Bendoliinot ajavat kuulemma 220 kilomeeteriä tunnissa.
Matka Tervikseltä Nikolaistaadeniin huitaistaan siis about 5,5 minutissa. Siinä ei kerkeä Raamattua väskystä esiin vetäistä, saatikka ohivilistäviä tolppia laskeskella.
Magnus yritti rauhoitella minua sanoen, notta ei ne saa niin kauhiaa vauhtia tällä välillä ajaa ja pitäähän Laihialla välillä pirättääkki. Satasta korkeentaan saavat pyyhkäästä menöhön ja silloonki käsi jarrun päällä valamihina.
Minä en usko Magnuksen vakuutteluihin.
Varmasti kuljettaja antaa kunnolla tolloa, ainakin jos ollaan myöhässä aikataulusta (kuten joskus on kuulemma päässyt käymään).
Annan sitten seikkaperäisen selostuksen ensimmäisestä matkastani, kun sellaisen teen.(Juhani Ah...Kaisa Jouppi: Sähkörautatie ).

Löysimme kuin löysimmekin Aija-Kanitan kanssa Bärttan, jonka tykönä olimme päättäneet vierailla.
Juttelimme vanhasta kunnon Huutoniemestä ja menimme läpi kaikkia tärkeitä asioita elämiemme varsiteiltä.
Lupasimme vierailla toistekkin.

Maanantain kohdalla minulla lukee H-lääkäri, jota seikkaa hirveästi ihmettelen. Joka ainoa leego suussani on krassattu ja suussapysyväksi havaittu ja laskukin on maksettu.
Minkä ihmeen takia olen kirjoittanut H-lääkäri kalenteriini?
Yksi selitys on, että olen kuljeksinut taas unissani.
Olen samalla nähnyt painajaista purukalustostani ja kirjoittanut kalenteriin muistutukseksi mennä vinkumaan porsliinipäällystä maissinjyvösiini...
No asia selvisi: minulla on kalenteri auki kesäkuun kohdalta.
Taidan mennä tässä kohtaa kahville. :(

Tiistaina oli joulu-suursiivouksen alkupamaus!
Siivosin sinisen keittiökaapin pikkukaapit (2kpl) ja saman kaapin oikeanpuoleisen laatikon (1kpl).
Kaapin päältä otin kaksi maitokannua (vanhaa ja vain koristekäytössä olevaa) ja putsasin niiden sisustat juhlallisesta pölykerroksesta ja kahdesta karpäsenraadosta.
Siinä kaikki meikäläisen SUURsiivous siltä päivää.

Keskiviikko-illalla oli Maaseutunaisten joulujuhla kotiseututalolla.
Paastosin melkein koko päivän. Mitä nyt pari riisikakkua nakersin kengänpohjallisjuuston kanssa. Kengänpohjallisjuusto= vähärasvainen juusto).
En kyllä taaskaan jaksanut syödä niin paljoa kuin olin kotona pitkin päivää haaveillut.
Lanttulaatikkoa ja lohta kävin kuitenkin santsaamassa, vaikka edellisestä nielemästäni lohenpätkästä näkyi vielä pyrstönpätkää suupielessä.
Väkersimme sitten illan päätteeksi askartelutehtävänä ruusuja paperinarusta.
Kaksi ruususta on juvattuna alun toisessa kuvakkeessakin. Aion teipata ne joulukuuseen koristeeksi ikkunanpuoleiselle teko-oksalle.
Toisessa kuvassa näette 45 vuotta vanhan mukin (häälahjamme).

Torstaina meillä oli Kirjaston Runopiirin joulujuhla.
Meitä oli tasan kolme koolla: Kylli, Eve ja minä.
Joimme pumppupullollisen kahvia, söimme torttuja ja lausuimme toinen toisillemme runoja.
Meillä oli niin viehättävää, että olimme huomaamattamme yli ajan siinä kirjaston tilassa, joka meille on aina torstaisin varattuna 1 ja 1/2 tiimaksi.
Minä jäin kirjastoon lueskelemaan lehtiä mennäkseni sitten viideksi kuntosalille.
Minun täytyi melkein joka punnerruksen jälkeen mennä hörppäämään vettä. Onneksi salilla on kertakäyttökupposia ja vettä lorisee kraanasta.
Ihmettelin siinä vettä lutkuttaessani, että kuinka sitä ennenvanhaan ollenkaan pärjättiin?
Lapsena, kun menimme Ahvensaareen uimaan (5kilometrin päähän kotoamme), niin ei meillä ikinä juomista mukana ollut.
Tai, no joskus oli juhlaa, kun oli oikein punaista vadelmalimunaadia pullo ja kioskista ostettiin lämmin sika (siis pulla).
Kyllä uimisen päälle tietysti maisemat hiukan silmissä pyörivät, kun illalla vedestä sannalle noustiin.
Aamusta iltaan liottiin meressä.
Sekin ehkä auttoi janoon, kun arviolta 600 kertaa hörpättiin vahingossa sitä merivettä kitusiimme ;)

Perjantaina oli plättipäivä. Suursiivouksen jatkamiseen en uhrannut ajatuksen häivähdystäkään, kuten en mihinkään muuhunkaan.

Lauantaina meillä oli Vähänkyrön Merikaarrossa Naisten kesken Iltapäivä.
Meitä naisia oli siellä "kesken" aika niukasti.
Se ei tietenkään menoa haitannut.
Runonkin onnistuin lausumaan kuin Ella Eronen konsanaan.
En tarkoita, että niin kauniisti, vaan että kieleni ei tarttunut mihinkään ja sylkyäkin olisi riittänyt, vaikka koko repertuaariini.
(Ella Erosella ei ollut näitä vaivoja. Siitä onnahtava vertaukseni).

Toin pari englanninlakritsipussia kotiin. Koska niistä ei ollut kuin muutama syöty (syöjien niukkuuden vuoksi) niin Magnus sai aikamoisen kasan nautittavakseen.
-Kylloli makoosia, loihe hän sanomaan otsanahka rypyssä kun karkit olivat loppu.
- Kyllä 400 grammaa karkkeja yhteen rytkyyn maistuu pakostakin pikkasen MAKOOSALTA, vastasin minä.
Minä en pidä engl. lakritsoista muuta kuin niistä pyöreistä, joissa on sellasta sinistä pientä pallukkaa ylt´ympäriinsä.
Syön ne aina itse kaikki.
Magnukselle yritän aina vakuuttaa, että ne on kauheen sitkeitä.

Sunnuntaina menin yksin kirkkoon, kun Magnus ei voinut tulla sinne "yskiä köykyttöhön".
Oi, miten suloisen ihanaa oli kirkossa olla! Saarna oli valtavan hyvä ja virret ihania Adventti-ajan virsiä.
Lisäksi oli vielä ehtoollinen.
Kyllä minä ny taas kaikkia kehoitan kirkkotien ottamaan vakantti kulkureitiksi. Jumalanpalvelus tekee hyvää!!!

Illalla asetuin katsomaan sitä Tanssii...jne.
Oikea pari voitti. Olin tosi iloinen, koska tämä nimenomainen pari oli lempparini alusta alkaen. Viivi on sitäpaitsi ihan kummityttömme näköinen ;)

Vivianni (9v) oli voittanut lauantaina hopeaa vapaaunnissa.
Vahinko, kun emme päässeet hurraamaan altaan viereen.

T: Kaisa Sini-Pyöröpalluke
------------------------------------------
Psalmi 106 jakeet 1-4

Halleluja! Kiittäkää Herraa!
Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.
Kuka voi sanoiksi pukea Herran armoteot, kuka voi häntä kylliksi ylistää?
Onnellisia ne, jotka elävät vanhurskaasti,
jotka aina tekevät niin kuin oikein on.
Herra sinä olet armollinen kansallesi-
muistathan myös minua!
Auta minua, ota minut huomaasi.

2011-11-27T12:20:00.000-08:00

Tänään kirjoittelen kaikkia mielenkiintoisia(!) happeninkejä viikon varrelta poikkeuksellisesti tänään sunnuntaina.
Syy moiseen piilee yksinkertaisesti siinä, että en ehdi edes pölyjä pyyhkiä tietokoneeltani huomenissa.
Niin on minuuttiaikataulu päällänsä heti, kun nahkat silmiltä aamulla aukaisen.
HETI, kun virastot aukeavat, säntään pöytäkirjaa tarkastelemaan. Sen tehtyäni menen lyhtykauppaanja etsin lyhdyn rikkoontuneen tilalle (siitä syystä enteellinen lyhtykuvakin tuohon alkuun, joskaan kyseessä ei ole ihan samanlainen lyhty).
Toivottavasti Isonkyrön lyhtykaupoissa on lyhtyjä.
Ellei, niin hankin sellaisen Nikolainkaupungista, jonne matkustan sitten seuraavaksi huommenna klo 11.16.
Aija- Kanita tulee asemalle vastalle ja menemme ottamaan uusiksi naapuri-tapaamisen.
Sehän tapaaminen ei taannoin, kuten muistatte (!) onnistunut, kun emme löytäneet mistään vanhaa naapuriamme.
Hänen nimensä on muuten Märtha, (joka nimi on edelleen muutettu).
Märtha-vierailun jälkeen minä menen Bärtan luo kylään, jonka jälkeen sitten junassa pelj...matkaten takaisin Tervajoelle ja siinä lähistöllä olevan Ystävyydenkulman raamattupiiriin.
Nämä kaikki tietenkin, jos Luoja suo. Opin taannoin, että sitä ei aina niin mennäkkään kun meinataan.

Maanantai oli plättistäkin plättisempi päivä.
Sen päivän kohdalla on vain klemmari, jolla nipistän sivuja yhteen, ettei tarvitse aina helmikuusta asti lähteä tsekkaamaan.

Tiistain kohdalla on kalenterissani jo 3 suttuista merkintää menosta.
Niistä yhteen en päässyt ja toisen olisin unohtanut, ellei tilaisuuden organisoija olisi soittanut ja varmistellut tuloa.
Minut oli kutsutt Ylistaroon lausumaan runoja tiistaina kello 12.00
Klo 11.oo olisi kahvit ja sitten alkaisi ohjema, josta siis minä vastaisin.
Puoli 11 ko. päivänä, soi puhelin. Ylistarosta soitettiin ja varmistettiin, ettei ole tauti iskenyt tms.ja ollaanko sitä tulonpäällä?
Minä tosin olin kyllä aika "tautisen" näköinen, mutta kipeä en ollut.
Olin yökalsari&paita-asussa, yösukat kintuissa ja tyynysaumojen painanteet poskilla vielä täyttä häkää.
Nieltyäni pari kertaa tyhjää huusin puhelimeen, että KIITOS soitosta! Täältä tullaan Ylistaro!
1/2 12 (ajoissa siis) olin hehkeänä paikalla ja ehdin hörppiä sumpitkin vielä, mutta nisu ei jostain syystä laskenut.
Syynkin tiedän: surkimus-tollero-syndrooma oli päässyt iskemään kaiken kiiruun keskellä.
ST-syndrooma ei ottanut laantuakseen lausuessani runoja. Jotkut yleisöstä nimittäin eivät kuunnelleet ollenkaan.
Eivät ainakaan koko korvalla, vaan keskustelivät ehkä pörssikurssien heilahteluista tai jostain muusta akuutista ja tärkeästä ilmiöstä.
Minun ehkä pitäisi rekrytoida manageri itselleni. Tosin onhan minulla MANUgeri, joka kiitettävästi huolehtiikin mememisistäni, mutta muistaako hänkään aina muistuttaa? Kysyn vaan.
On sattunut unehtumisia sitäpaitsi sielläkin suunnassa.
Olin kuitenkin hyvin iloinen, että sain olla Ylistarossa vastuuseen kutsuttuna ja toivon salaa, että kutsu kuuluu vielä joskus uudelleenkin.

Illalla oli vapaa-aikalautakunnan kokous, jossa puitiin tärkeitä asioita.
Siinä kokouksen kulun sivutuotteena minulle selvisi, että koirahiihtoharrastus on kaikkea muuta millaista olen luullut.
Se EI ole sellaista, että koirat kiskovat jotain metrien pituista ja levyistä häkkyrää kielet latua viistäen, eikä niiden eteen hikiseksi lopuksi paiskata jäätyneitä seitipakkauksia, joista ne veri lentäen tappelisivat.
EI! Niille ei anneta seitiä kuulemma ollenkaan.
Uskon kyllä, että minäkin harrastaisin mielelläni koirahiihtoa, jos pysyisin suksilla ja minulla olisi koira.
Samaan aikaan pidettävä KD:n vuosikokous jäi sitten pakosta väliin, mutta olinhan minä hoitamassa minulle uskottua lautakuntatehtävää.

Torstaina oli Eläkeliiton joulujuhla seurakuntatalolla.
Saimme riisipuuroa väskynäsopalla syödäksemme ja torttukahvi juodaksemme.
Minä jouduin syömään kaksi lautasellista riisiputinkia!
Toiseen laitoin väskynäsoppaa sekaan ja toiseen kanelisokeria pinnalle (joka viimeksimainittu yhdistelmä on muuten ainoa oikea tapa syödä r-puuroa).

Siis, että kuinka pussikuuriko sujuu? No, ei oikein hyvin juuri tällä hetkellä.
Ostin perjantaina kaupunkireissulla hamosen Halpa-Hallista ja aioin laittaa sen tänään kirkolle ylleni.
Joku vaimea varoittava kellonkilkatus kuitenkin kuului syvältä pääknupistani ja kysyinkin Magnukselta, että näyttääkö liikaa makkarankuorelta (se uusi hamonen siis).
Magnus vastasi reippaasti, jotta kyllä näin täytyy nyt sanua. Perliininmakkara, mikä Perliininmakkara. Minen kyllä pansi päälleni tuallaasta, joka nuan kinnaa.
Hmm...kuten muistatte (!) en luota pätkääkään Magnuksen makuun näissä vaatetusasioissa, mutta nyt oli peili antamassa pontta sanomisille.
Minä pahainen jo erehdyin luulemaan pussidieetin purreen oikeinkin ison palan, mutta...
No, hyvä on huilata välillä. Pusseista meinaan.
Periksi en kuitenkaan aio antaa. En, ennenkö alan näyttää joltain muulta makkaralta kuin PERLIININ.

Eläkeliiton joulujuhlasta säntäsin runopiiriin.
Lausuelimme runoja ja juttelimme niistä asiantuntevasti.
Meillä oli uusi jäsenkin mukana: Laalaa.
Kokoonnumme vielä kerran ennen Joulua. Eve tuo torttuja, minä kissautan kahvit pumppikseen ja vietämme oikein runollista Joulujuhlaa.
Aion yllättää piiriläiset ja kirjoittaa ihkauposen uuden joulurunonkin juhlan kunniaksi.
Olisi muutenkin hyvä jo kartuttaa sitä uutta runokirjaa, jos aikoo, että saa kasaan 88 runoa.
Runollisessa kirjassahan on 44 runoa ja olen oikein lehtien palstoilla uhonnut tuplaavani kaiken.(Minä ja minun suuri suuni :( hohhoijjaa!)
Runollisilla otteilla ja taivutuksilla pehersin sitten samaisen päivän illansuussa kuntosalilla. Ylhäisessä yksinäisyydessä.

Perjantaina lähdin vartavasten Nikolainkaupunkiin Bärtan luo.
Perille kaupunkiin saavuttuani menin sateenvarjokauppaan ostamaan sateenvarjon.
Satoi nimittäin ja Magnus ei luvannut minun ottaa talon ainoata sateenvarjoa mukaani. Sateenvarjoa, joka on kuulemma hänen iki-oma.
Minä kuulemma särijen ja karotan sen kumminki, kuten oon teheny kaikille viirelletoista muullekki sateenvarijolle!

Ostin myös sukat ja suklaadia Bärtalle tuliaisiksi ja istahdin sateenvarjoliikkeen tuolille soittamaan, että tulossa ollaan.
Vaan Bärtalleppa olikin tulossa toinen vieras, joten soitin samantien Paulle, että mitä hän mahtaa tehdä siihen aikaan.
Huomasimme, että meillä oli pizzanmentävät kolot vatsoissammme ja teimme tärskyt pizzeria Kolossa (nimi muutettu. Oikea nimi on tietenkin Rax).

Ystävät ovat kaikista ihanimpia.
Menimme Paun kaa vielä kristillisille kirjakahveille kirjakauppaan. Pau jaksoi ottaa pullanpalankin, vaikka on 1/2 kaposempi kuin minä.
Minä olin niin täynnä, että en olisi jaksanut kissaakaan sanoa kuin elukaksi. Onneksi ei tullut puhetta kateista.
Nyt, kun kirjoita tätä, kierähtelevät taas vesihelmet kielelleni pizzoja muistellessani.
Aion ehdottaa, että pistetään kierros uusiksi vuoden alkupäivinä ja nyt on minun vuoroni pistouvata.

Eilen lauantaina menimme Östermyyraan KL:n Eteläpohjanmaanpiirin syyskokoukseen.
Otin kuulokojeeni mukaan korjauttaakseni samalla sen. Kuulokoje on kahdessa palassa.
Magnus on viimeaikoina taas joutunut "huutamaan" minulle asioita.
En ymmärrä sitä, jos joku kertoo jonkun vitsin, niin minulta jää AINA ne ratkaisevat KAKSI sanaa kuulematta. Ne vaivaiset kaksi sanaa, jotka ratkaisevat koko vitsin syvimmän olemuksen.
Kuinka ihmeessä kaikki on aina niin pienestä kiinni?
Minua ei naurata läheskään niin ylettömästi, kun asia selvitetään minulle suu korvassa kissankokoisilla kirjaimilla kiljuen.
Ei ollut kuulokojekorjaamo lauantaina auki.
Ehkä ajattelevat, että lauantaisin kaikilla on aikaa karjua kaikille raskaskuuloisille- ja soutuisille?

Ei paljon edes viitsisi mainita, mutta koska emme päässeet korjaamaan kuulo-asioita, menimme syömään (kuiskaus: pitsaa).
Ostin vaatekaupasta tällä matkalla punaisen tuubikaulaliinan, koska sellainen puuttui karderoobistani kokonaan.
Kysyin myyjättäreltä onko heillä mahdollisesti putkikaulahuiveja kaupan?
Hän vastasi jäät...asiallisesti, että heillä on TUUBIHUIVEJA, mutta ei punaisia.
Selitin hänelle, että asun syvällä maaseudulla, enkä tiedä kaikkia putkia ja tuubeja ihan tarkalleen, mutta että toimeen on tultu tähän saakka.
Seuraavassa kaupassa osasin pyytää tuubia ja sain erittäin ystävällistä palvelua. Ehkä myyjätär ilahtui asiantuntevasta ja varmanmakuisenoloisesta mummusta ;)

Tänään sunnuntaina olin Isonkyrön kirkossa adventtimessussa.
Magnus puolestaan oli Vöyrin kirkossa saarnaamassa.
Hoosiannaa kaikui varmaan joka kirkossa ihanasti.
Kirkkokansaa olisi voinut olla laulamassa ja ylistämässä enemmänkin.
Edellissunnuntaina Ylistaron kirkossa virrenpauhu oli niin valtaisaa, että meikäläinen ei voinut laulaa ollenkaan.
Oli pakko vain kuunnella, sillä 2000 ihmistä kun veisaa, niin siinä on menoa ja meininkiä.
Varsinkin se Herraa hyvää kiittäkää- virsi sillä ainoalla oikealla ;) "niekku"-sävelellä on omiaan irrottamaan penkit ja mummut lattiasta kohti kupolia ja taivasta!!!

Aamukirkonmenojen jälkeen oli seurakuntatalolla vaihteeksi riisipuuroa ja VÄSKYNÄSOPPAA (sekahedelmäkiisseliä siis) ja kahvit piparilla.
Lisäksi kaikki vanhukset saivat kirjan "Älkää peljätkö" Joulun sanoma kuvin ja sanoin.
Minäkin sain kirjan.
Uhosin pöydässä suu täynnä väskynävelliä, että minä en suostu mummutteleen, enkä vanhusteleen itseäni, vaikkahan mätänis.
- Turhaa on potkiskella tutkaimia vastaan, sanoi joku siinä vieressä kirja kainalossa.

Karautin ooppelilla kotiin ja vaihdoin makkarakoltun ylleni.
Magnus ei ollut näkemässä.
Makkaroiden peitoksi laitoin letrun ohuen villatakin. Täydestä meni (ainakin omasta mielestäni).
Otin runokirjoja mukaan viedäkseni niitä joulukauppaan myyntiin.
Takatasku-joulukauppaan! Se siinä Kettulan kauppahuoneen talossa, kuten tiedätte.
Ehdin silmäillä sen verran kaikkea ihanaa itsetehtyä tavaravalikoimaa, vain huomatakseni, että sieltä löytyy niitä ihania
huovutuspallukkahelminauhojakin.
Tahtoo huovutuspallukkahelminauhan!

Minua kutsui kuitenkin vastuu pappilassa, joten ooppelinrenkaat soikeina peruuttelin Kettulan kauppahuoneelta siihen sähtiin, että pihassa olevista kynttilälyhdyistä yksi murentui lähinnä kuivettunutta rusinaa muistuttavaksi kasaksi, johon ei mahtunut enää kynttilä sulaneenakaan.
Takapeilistä näin kaikki, mutta ei ollut aikaa selittelyyn.
Ajattelin, että kun tilaisuutemme on ohi, menen ja kerron kaikki.
Mutta ovatko takataskulaiset enää paikalla?
Ei, kyllä minä kurvaan vielä takaisin Bakfickaan ja sanon, kuinka on käyty.
Olivat joulukaupassa helpottuneita, kun asia selvisi.
Olivat ihmetelleetkin, että kenen kumman selstoffipään piti juuri siitä kohtaa päästä menemään, jossa lyhdyt olivat? Ja edelleen, että kuka 1/2 pöyröö oli niin koheltanut, että...
Sniff!
Sain kyllä niin ystävällisen kohtelun selitettyäni asianlaidan, että siitä minä vasta itsemyötäsääliä tunsinkin.
Päälle yrittävä norsusyndroomakin levitteli pahaenteisesti kärsäänsä kaulani ympärillä.
Mitä myöhemmin tapahtuikaan?
Jos mahdollista, niin vielä ystävällisempiä ja lohtuisampia kännykkäviestejä sateli simpukkakännykkääni.
Kiitos niistä.
Norsu joutui väistymään taakse vasemmalle ja toivottavasti pysyy siellä.
Huomenissa haen lyhdyn ihan uuden.
Lepattakoon siinä suloinen liekki valaisten kaikkien jouluihmisten askeleet, kun he kauppapuotiin astelee.

Oih! Runosuoni antoi merkkejä suonittelusta! Ihan selvästi.
Jos joku on selväpäisenä tänne saakka jaksanut (ihan oikeesti) niin hyvää alkavaa viikkoa ja Taivaan Isän runsasta siunausta ja harrasta Joulun sulo-odotusta.
T: Kaisa Linttas-Lyhtynen
--------------------------------------------
Virsi 3 2 säkeistö.

Hoosianna! Laulaen
käymme vastaan Messiasta.
Nöyrin mielin riemuiten
kumarramme kuningasta.
Terve, tänne tultuas,
armon, rauhan ruhtinas!

2011-11-21T06:52:00.000-08:00

Teimme kesällä lehmäkauppoja Magnuksen kaa.
Letkutielle porhalsi polkupyörällä puolalainen (!) opiskelija (!) joka myi äitinsä (!) tekemiä puisia (tai jostain sentapaisesta aineesta) tekemiä koriste-esineitä.
Paitsi tietenkin, että tuo esine oli mielestäni ihastuttava, oli itse kauppiaskin aivan yliveto.
Hän puhui aika ymmärrettävää suomea ja oli niin yltiöoptimistimaisen iloinen, että häneltä varmaan olisi ostettu mitä tahansa önäleitä jo pelkästään siitä syystä.
Itse sanoikin asian varmuudeksi ja vakuudeksi, että hyvin on kauppa käynyt.
Toivotimme menestystä kiinal...öh näille puolalaisille tuotteille ja eritoten itse kauppiaalle.
Kyllä se niin on, että toiset ne myyvät ilman mitään vaikeuksia vaikka jääkuutioita grönlantilaisille ja pussitettua santaa saharalaisille.
Jos olisin aikoinani myyntityötä tehdessäni (silloisessa Suomen postissa) osannut edes puoliksikaan niin iloisella pärställä ja tyylillä kaikkinaisia kynäkoteloita kaupata, olisin ollut firman johtavia myyntitykkejä.
Ystävällisyys ja iloisuus ovat myötäsyntyistä tavaraa, eikä sitä ole helppoa edes NÄYTELLÄ. Teeskentelyn ihmiset vainuavat jo kilometrin päähän ja jakoavainhymy ei tehoa paljon kehenkään. Sen minä myyskennellessäni sain oppia.
Rehellinen sensijaan voi olla, vaikka omistaisi yhtä iloisen luonteen kuin sairaaloiden patologit (jos tämä ontuva vertaus sallittaan) ja ehkä sentakia komeilin minäkin joskus "viikon onnistujana" myyjänä ollessani.

Meillä täällä Rytkänperällä kävi myös toissaviikolla, kun Magnus oli siellä Turussa, puolestaan myös iloinen pölynimurikauppias.
Hän kyllä karautti BMW:llä porstuamme eteen.
Hyvät ihmiset sitä intoa ja positiivista suhtautumista kaikkeen maailmaan.
Minä puolestani olin yrmyisellä päällä. (Ne hiiret ja kaikki. Sitäpaitsi mina olen tasainen luonne: aina yrmyisä).
Sanoin pölyimurikauppiaalle jäätävän asiallisella äänellä, että minä en meillä yleensä imuroi ja imuroija ei juuri tällä hetkellä ole paikalla.
Ystävällisesti lohduttaen sanoi kauppias tulevansa uudelleen.
Luulenpa, että kaupat voivat hyvinkin syntyä. Niin miellyttävä tämä kauppiasnuorukainen oli. Ei antanut ärtsy-yrmy-ämmän lannistaa ;D

Catherine soitti juuri ja sanoi tuohtuneena minulta jääneen yhden kommentin vastaus kommenteeraamatta edellisessä postauksessani.
Lupasin nöyrästi korjata asian laidan. Joten Pau, käyppä vanhalla sivulla syynäämässä.
Muistin heti perään myöskin meemin, jonka lupasin tänä maanantaina eteenne luikauttaa.
Olisi se ollut aika krukoomi, kun ensiksi rääkyy, ettei meemejä tipu ja kun tippuupi ei kumminkaan tipu tunnustuksia.

Seuraavaksi siis Vilukissiltä saamaani meemiin kahdeksan tunnustusta TADAAAAA!:
1) Tykkään, kun kaupoissa soi joulumusiikki.
Muina aikoina en kestä kun kaupoissa jumputtaa minkäänlainen musiikki.

2) En koske paljain käsin ikinä baarien vessojen ovenkahvoihin, enkä pyttyjen painikkeisiin.
Käytän apuna takinhelmaa, koska paperipalan käyttäminen on vaivalloista. Viimeisen oven aukaisun jälkeen pitäisi etsiä roskis, johon tuikata basiliskonestoläpykkä.

3) Haluaisin osata leipoa marenkiunelmatorttuja.
Siis sellaisia, joihin tehdään itse marengit sun muut. Haluaisin yleensäkkin osata leipoa kaikkea, joiden ohjeena on esimerkiksi 1/8 osa tätä ja 52 grammaa tuota jne. Ymmärrättehän?

4) Tahtoisin omistaa koiran. Kultaisen tyttönoutaja-koiran. Ne ovat minun lempparikoiria heti Lyllanin jälkeen. (Lyllanhan on sitäpaitsi varattu).
Tahdon kuitenkin mieluiten omistaa aviomieheni. Hän on nimittäin allerginen, emmekä voi koiraa siis senkään takia ottaa.

5) Jos olisin mies, perustaisin mies-asia liikkeen. (Voihan sellainen olla jo olemassakin. En vain ole sattunut huomaamaan).

6) Näen painajaisunia SIIVOOMISESTA
Jynssään unessa paikkoja, eikä likakerrokset inahdakkaan. Pikemminkin päinvastoin: sitta ja kanahka eikun leviää.
Tiedän, tiedän. Psykoloogilla olisi paljon mielenkiintoista sanottavaa unistani. Vastalauseena pyydän lukemaan seuraavan kohdan meemistäni.

7) En usko mihinkään, enkä kenenkään antamiin unienselityksiin. Enkä muihinkaan analyysseihin mistään asiasta koskaan missään! En unissani, enkä valveillani. Piste.(Tiheää tuohtunutta hengitystä).
Jumala tietenkin kyllä voi puhua unessakin, mutta se on eri juttu. Sellaisen sakeampikin ymmärtää, jos Jumala puhuu :)

8) Puh...huh. (Onneksi näissä meemuloissa on vaan kahdeksan kohtaa).
Haluaisin enemmän olla kertomassa joka paikassa ja kaikille Jeesuksesta.
Näinä ankeina aikoina olisi lohdullista ja tärkeetä kaikkien kuulla, eikä vaan luulla ja pelätä ja...
(Oikeastaan tämä meemikohta pitäisi olla ykkösen kohdalla).
Loppu. Slut.

Tavallisen blogin päivitysjatkoa:
Olen muuten saanut apua, mitä jalan kolotukseen tulee.
Nyt kinttu tuntuu jo olevan melkein kuin oma ja buranaa en ole tarvinnut kahteen viikkoon.
Kuulin vieruskaverilta, jonka kanssa nautimme ohrapuuroa ja kiisseliä aeurakuntatalolla kirkonmenojen jälkeen, että hän syö Möllerin kapseleita. Sellaisesta purkista, jossa lukee NIVELILLE ja apua oli kuulemma tullut.
Varmaan herra Möllerillä on kapselli paikkaan kuin paikkaan ja sehän on vain hyvä.
Minä tarvitsin juuri niveliin auttavia nivekapselleita, enkä esimerkiksi kapselleita vuotaviin sieraimiin, punottaviin silmänmuniin, tasapainoelimiin, ummetukseen tai niin edelleen.
Hämmästykseni oli lievästi sanottuna julmettu, kun tuntuivat kapsellit heti osaavan mennä juuri niille tahdottuun paikkaan!!!

Vein näitä oikein-ajattelevia kapsällejä myös Rousrouselle, kun menimme luoksensa visiitille keskiviikolla.
Hänelläkin vääntää ja vaimaltaa jalasta, joten ajattelin viedä tuliaisiksi tulbbaanien asemesta tabletteja. :D
Oli ihana kyläreissu.
Saimme syödäksemme paistettua kuhaa. Minä henkilökohtaisesti en ole moista herkkua ikinä ennen saanut.
Magnus sensijaan kerran briljeerasi minulle syöneensä kuhaa.
Vesi herahtaa kielelle siitä tässä kirjoittaessanikin. Meidän perhekunnassamme kun oli tänään vanhasta maidosta tehtyä pannukakkua päivälliseksi.
Kaupan "mansikka"hilloa pinnalle ja sitä samaa vanhaa maitoa kyytipojaksi.
Minun palastani jäi vähän jäljellekkin. Jaamme pannukakun aina kristillisesti tasan kahteen osaan.
Täytyy kyllä tässä välissä mennä syömään loputkin osuuteni. Äyskähti jostain syystä nälkä ja ettei Magnus "luule" palasta omakseen, kuten pakkaa joskus aina käymään.
Tietokoneen avulla saa kaikkia uusia ihania ystäviä ja pääsee syömään uusia ihania herkkuja.

Tiistaina kurvasin kuntosalille.
Tälläkertaa ei tarvinnut olla yksin, vaan Maikku ja Eerikki tulivat salille melkein samasta ovenraosta.
Menin salilla taas kaksi kertaa kaikki päleet (paitsi stepperiä, juoksumattoa) läpi ja kaksikymmentä kertaa kutakin vingerrystä ja vääntöä kussakin.
Tulosta alkaa tulla jo näkyviin. Magnu sanoi, että reisilihakseni ovat jo enemmän kurtussa kuin ennen.
Magnus osaa tuon kehumisen jalon taidon. Sen olen huomannut ennenkin ;)

Torstaina oli sähinä päivä, kun vertaa alkuviikon plättipäiviin.
Oli nuttupiiri, runopiiri, kuntosali (vaihteeksi) ja yhteiskristillinen rukoushetki Ystävyydenkulmassa.
Yhdistimme nuttiksen ja runopiirin.
Kylli tuli runopiiristä nuttikseen ja Laalaa lupasi seuraavalla kerralla tulla runopiiriin.
Väkersimme nuttuja ja lausuimme runoja ja joimme monta kupillista kahvia.
Ei taida olla tarpeen mainita, että meillä oli mukavaa.
Kaikki syödyt pullat yritin sitten kuluttaa vääntämällä vastuksia pykälän isommalle kuntosalilla ähkyessäni.
Rukoushetki illalla oli myös vaikuttava.
Rukoilimme Isonkyrön asioiden puolesta ja meitä oli koolla eri "kuppikunnista" monta ihmistä.
Meitä siunasi se, että Isä on sama ja yhteinen.

Perjantai, jos se ketään kiinnostaa, oli plättis. Täydellinen plättis, mikäli kalenteria on uskominen.

Lauantaina kalenterissani luki lyikkärillä hutkaistuna NAISTEN IP. SILTARANTA.
Soitin Eikulle ja ihmettelin, kun ei kirkollisissa ilmoituksissa ollut sananpalaa tapahtumasta.
No, selvishän se, että koko tapahtumaa ei ollut ollenkana sinä lauantaina.
Se oli yhteensattumien vuoksi siirretty joulukuulla pidettäväksi.
Mitä asiaa olin itsekkin lujasti ollut päättämässä.
Olin vain unohtanut vetää viivan kaiken päälle.
Eikku toivoi, että en vastaisuudessa säikyttelisi häntä tuolla viisiin.
Hän kun on koko tapahtuman vetäjä ja päätirehtööri (täällä maan pinnalla).

Sensijaan lauantaina oli koko Lapuan hiippakuntaa käsittävä luterilaisen seurakunnan vapaaehtoistyöntekijöiden juhla.
Koolla oli parituhatta asianosaista.
Meidät iso-ja vähäkyröläiset kuskattiin aluksi linja-autolla Seinäjoelle Soukanjoen toimintakeskukseen syömään.
Oliko vähä hieno paikka ja oliko vähä hienot ruoat!
Taas tulee vesi kielelle, kun ajatteleekin esimerkiksi sitä vamppusalaattia.
(Ei se näköjään tuo pannukakku niin nälkää pidäkkään, vaikka siinä oli vakallinen vehnäjauhoja ja puolikg. margariinia ja runsaasti suoloja).

Juhlassa esiintyi seinäjokinen lastenkuoro SOLINA.
Jos saisi varttiosankin siitä innosta, ilosta ja energiasta, mikä näillä lapsilla ja Suvi- (nimi aito ja muuttamaton) ohjaajallansa oli, niin elämä olisi pelkkää iloa (nythän se tuppaa olemaan vain ruusuilla tanssimista).

Eilen olimme kirkossa, kun kerran oli sunnuntai.
Illalla seurakuntakeskuksen raamattupiirissä.
Illalla myöhempään katselin vielä Tanssiipi Tähtösten Kera-ohjelmaa ja ilokseni lempparipariskuntani Matti&Viivi pääsi jatkoon.
Toivottavasti myös voittavatten koko tanssit!

Tässä kaikki tälläkertaa täältä Elomaan lättälakeudelta.
T: Kaisa Kapselli- Möllerssen.
-----------------------------------

Ensimmäinen Pietarin kirje 5:s luku, jakeet 6-7

Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät.
Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.

2011-11-14T06:45:00.000-08:00

Olen leiponut leipää tänään.
Kuvan kaksi savitaulun näköistä liusketta ovat leipiä. Ovat ennen uuniinmenoa ikuistettu kameralla kuviksi asti blogiin laitettavaksi.
Kuvaamisesta intaantuneena räpsäisin vielä kuvan melkein uusimmasta rintakorustanikin.
Tuon vetoketjukorun ostin lihapulla-aterian asemesta silloin Östermyyran käsityömessuilla, kuten kaikki te lukijani ilman muuta muistattekin.
Tuon korun ostin itselleni, paitsi että se on hieno ja lyö mennen tullen laudalta lihapullat, myös siksi, että saisin myöhemmässä vaiheessa ostaa samanvärisen puseron, pötkyhuivin ja villatakin.
Eli toimin hiukan samantapaisesti, kuin se mies, joka löysi hevosenkengän. Häneltä ei sitten enää puuttunukaan kuin kolme hevosenkenkää ja hevonen :D

Leipiä puolestaan leivon osittain myös siksikin, että niiden paukutteleminen haarukalla, eli PISTELEMINEN, on ylihauskaa.
Leipien syöminen on tietenkin mukavaa sekin. Se on kuitenkin rajoitettua alkaneen kiristetyn pussikuurin takia.

Ravinnonkorvauspussit ovat loppuneet muuten jo aikapäiviä sitten.
Minulla oli tarkoitus hankkia pussillinen uusia pusseja viimeviikon ajaksi, mutta hanke kariutui.
Olisi ollut oiva tilaisuus pussitteluun, kun Magnus oli koko viikon poissa, mutta katin kontit ja kattia kans :(
Magnus oli Turuus koko viikon kirkolliskokouksessa.
Söin kaikki kaapeissa ja pakasteissa olevat ruuat viimeistä pupenoa myöden. (Hyvä ettei pakastepusseineen päivineen).
Toissapäivänä menin puntariin, yrittäen yhdelläjalalla seisten saada lukemaa paremmaksi. Kilo oli tullut painoa lisää.
En siitä kumminkaan repinyt salihousujani. Lohduttauduin sillä, että aina voi alkaa alusta ja lisäksi vielä, että minulla oli aika rankka viikko, kuten kohta selviää.

Viime maantaina olin Saarukan kanssa Nikolaistadenin ABC:llä ja mitäs muuta tekemässä kuin syömässä.
Olen melkoisen varma, että viimepostauksessa seikkaperäisesti asian kerroinkin. En nyt ehdi asiaa tarkastamaan.
En lue koskaan paljon entisiä postauksiani. Viimeviikolla erehdyin näin tekemään ja olisin taatusti saanut migreenikohtauksen, jos yleensä niitä kohtauksia vielä saisin. Kohtaukset loppuivat aikoinaan ja hiipuivat, kun olin ylittänyt neljänkympin rajapyykin.
Verenpaine, jota sitäkään ei minulla tosin ole, kohosi, kun vanhaa tekstiä lukiessani huomasin, kuinka valtavasti tekstiin oli tullut kirjoitusvirheitä.
Tekstini ei muutenkaan ole sellaista kohtisuoraa aivoihin iskevää ja sanat joskus outoja, joten KIROTUSVIHREITÄ ei saisi oikein olla.

Tiistaina meillä oli serkkukokous Maisku-serkun tykönä Nikolainkaupungin Isolahdessa.
Tarjoilut olivat sellaiset, että oksat pois (ja laihdutetut grammamäärät takaisin).
Kuvut killillä alkoivat muutamat serkut sitten ihmetellä, kuinka tähän oli tultu?
Olihan puhe ollut, että serkkutapaamisissa kukin laittaa pöytään vain jäätelöä ja kissauttaa kahvit.
Elitzabethy oli saada syyt niskoilleen.
Elitzabethy ei ikinä ota syitä niskoilleen, ellei ole syytä ja sanoi, että kaikki on maalaisserkun (so. minä) vikaa ja syytä.
Olen kuulemma sanonut, että Kyrööhin ei kutsuta porukkaa nälkää näkemään.
Kun kaupungista asti tullaan, niin jotakin muutakin on suolenmutkaan saatava, kun jäätelöä, joka sekin on menyylistalla pidettävä.
Totta joka sana. Näin minä kyllä sanoin ja sanojeni takana aion kaatumatta myös istua!
Nuo serkkutapaamiset ovat niin mukavia, että kehoitan kaikkia nappaamaan idean itselleen.
Ei haittaa, vaikka serkkuja olisi vain yksikin. Eikä haittaa, vaikka ei ennen olisi kokoontuiltu. Lapsenakaan, tahi nuoruudessa.
Me ainakin olemme kuroneet vuosien tapahtumia ja asioita yhteen nyt, vaikka emme kaikkien kanssa ole ennen edes puhelimilla kilautelleet.
ELÄVÄ sukututkimus on hauskaa!

Keskiviikkona Isonkyrön kirjastossa oli runoilta.
Lähdin ajelemaan Letkutieltä hyvissä ajoin paikanpäälle.
Ajelin kylätietämme hissuksensa vain todetakseni, että en voi ajaa enää eteenpäin yhtään metriä. Syy: tienoon peitti niin sankka sumu, ettei nähnyt edes ajatella.
Kuumeisesti ajattelin mielessäni paikkaa, jossa voisin kääntyä takaisin.
Sellaista paikkaa ei löytynyt, koska en uskaltanut umpimähkään pakittaa.
Käsikopelolla pääsin kuin pääsinkin valtatielle, jossa sentään oli katulamppuja joita kohti suunnistaa.
Pääsin kuin pääsinkin kirjastoon kunnialla.
Yleisöä ei ollut paikalla ainakaan mustanaan, mutta läsnä olikin sitten Kyröön valiojoukko.
Toisaalta, jos kaikki olisivat yhtä innokkaita runojen ystäviä kuin minä ennen maailmassa olin, paikalla ei olisi ollut yhtäkään iikkaa. Ei edes runonlausujaa.
Vasta senjälkeen, kun huomasin itse alkaa väkertää runoja, olen alkanut innostua muidenkin kirjoittamista värssyitä.

Kotimatka kirjastosta sujui samalla kopeloinnilla kuin tulomatkakin. Huh, huh. Kyseessä ei ollut hernesoppasumu, vaan riisipuuroputinkisumu.

Torstaina olimme Aija-Kanitan (rakkaan ja ainoan tätini) kaa sopineet menevämme tapaamaan entistä yhteistä seinänaapuriamme Huutoniemeltä.
Hän asuu ihan keskustassa, rautatie-aseman vieressä, joten katsoin hyvin voivani sinne asti klinkuttaa.
Ei ollut seinänaapurimme kotosalla. Syy ei ollut hänessä. Emme olleet hänelle ilmoittaneet, että kylille tulisimme.
Etsimme koko talon läpikotaisin. Ruokalan, askarteluhuoneet, jumppasalit...ei jälkeäkään.
Raapustimme lapun, johon kirjoitimme, että tämä ei jää tähän ;) ja pudotimme sen postiluukusta sisälle huoneeseensa.
Klihnutin sitten Aija-Kanitan jäljessä heidän kotikoloonsa, joka sekään eiole kaukana.
Aija-Kanita sanoi kuorineensa perunat ja kaikki valmiiksi illallista varten, johon halusi minunkin ottavan osaa.
Minä en valitettavasti voinut jäädä ruoka-ajaksi, koska oli ajettava Ylistaroon kahdeksaksitoista kokoukseen
- Minä paloittelin jo siskonmakkaratkin valmiiksi, tuskaili Aija-Kanita.
- Onko ne niitä esikypsennettyjä siskonmakkaroita? kysyin, koska silloin ei olisi harmittanut niin kovasti, että ei ehtisi jäämään ruoka-ajaksi.
- Ei, kyllä ne on niitä veteliä.
Pffmm..pah...pah. Veteläsiskonmakkara-makkarasoppa on yksi lempisapuskani.
En huomannut kysyä, kuinka Aija-Kanita oli onnistunut makkarat lötköinä valmiiksi pilkkomaan.
Tosin tätini tuntien, häneltä se kyllä luonnistuu.
Paluu-junaan hyppäsin viisaampana kuin ennen, mutta yhtä pelokkaana kuin aina ennenkin.
Lipun olin osannut varata tismalleen oikeaan junaan ja penkkiin istuessani lätkäisin nahkat silmille, etten näe tolppien huimaa vilinää.
Junakin pysähtyi kotiaseman kohdalla, eikä tarvinnut meikäläisen hakea vauhtia Östermyyrasta, kuten edellisellä kerralla.

Perjantaina karautin seurakuntatalolle isänpäivälounastalkoisiin.
Otin porkkanoita ringissä kuoriessamme puheeksi suhteeni hiirulaisiin. Tämä yksipuolinen rakkaussuhde oli entisestään korostunut viikon aikana, kun olin yksin koko huushollissa.
Kerroin kökkäväelle, kuinka olin käynyt ostamassa lisää louskuja, kun entiset ovat vaarassa tulla täyteen.
Kerroin myös, että syntyisi keskustelua, että en pysty ottamaan saalista veks killereistä.
En, vaikka joku lupaisi Karibian risteilyn ja kymppitonnin puhdasta käteen. En, en, en, en!
Joku kehoitti menemään pyytämään naapuria tyhjäämään killeröt.
Sitä en liioin luvannut suurehkostakaan summasta tehdä.
Nyt, tällä hetkellä, ovat hiirihuolet haihtuneet marraskuiselle taivaalle, koska Magnus on palannut takaisin näille lakeuksille.
Yhtäkään hiirtä ei liioin ole käynyt satimeen, vaikka nyt olisi ulosheittäjäkin.
Ikävä niitä ei kyllä ole tullut, ei sen puoleen.

Lauantaina katsoin almanakkaani ihan vaan huvin vuoksi.
Hupaisaa olikin huomata, että perjantaina ei olisi ollut ollenkaan minun vuoroni kökkään mennä.
Lauantai ja sunnuntai sensijaan kyllä.
Minua ei asia haitannut, mutta ajattelin, että pitävät varmaan meikäläistä yli-innokkaana kökkääjähulluna.
Mutta mikäs minun on kokkäillessä, kun kotona ei ollut ketään, eikä navetassa mikään.
Tänä vuonna sain kökkäsessiossa kuoriskella porkkanoita ja sipuleita, latoa kahvikupit framille, asetella särvettejä tähdykkämuotoisiin kasoihin, leikata leivät palasiksi, tiputella nonparelleja viirunisusiivujen(kääretorttusiivujen) päälle.
Oli tosi mukavaa.
Sitäpaitsi aina kökässäolo kotiolot voittaa. Kotona kun olisi joutunut siivoamaan ja leipomaan.(Niitäkin olen jo kyllä sittemmin tehnyt).

Sunnuntaina nousin ajoissa ylös keittääkseni Magnukselle isänpäiväkahvit ja lähteäkseni vaihteeksi ennen sikojen suurempia ruppauksia KÖKKÄÄN ;)
Magnuksen herättyä otin häntä kaulasta kiinni ja annoin romanttisen muiskun suoraa suulle.
Lasteni isä on ihana.
Hän, jos kuka ansaitsee pakastekakkukahvit ja kolmet Ässämarketista ostetut sukat tämän juhlapäivän kunniaksi.
Jos kohta hän ansaitsee kaiken liikenevän rakkauden kaikkina muinakin päivinä.
Kyllä jämpti on niin. Ei yhtenä päivänä, vaan kaikkina vuoden päivinä. Kivoja ovat kyllä nuo erikoispäivätkin. Ajatellen äitienpäivääkin esimerkiksi.
Magnuskin tuli perässäni seurakuntatalolle kantelemaan tiskejä siihen saakka, kunnes Catherine, Eerikki, Joonathan ja Vivianni saapuisivat isänpäivälounaalle.
Magnus sai kaksi i-päiväkorttia Catherinen porukalta, sekä vihreitä kuulia ja kalsarit.
Toisessa isänpäiväkortissa oli onnittelijana mainittu myös Lyllan.
Catherine kertoi, että Lyllan oli ollut naapurissa yökylässä. Muuten vaan.
Lyllan oli noussut naapurin Ellua vasten seisomaan, kun tämä oli kysäissyt, että lähtiskö koiraneiti heille.
Seuraavana aamuna yökylästä tullessaan Lyllan oli haukkunut Catherinelle joka sanomisen päälle.
Se oli omalla murteellaan kertonut kuulumiset iloisena ja touhukkaana.
Se kertoi muunmuassa, että oli saanut nukkua oikein sängyssä.
Kotona kuulemma suhtaudutaan liian penseästi sängyssänukkumisiin. Hau, hau!
Viisaampaa ja fiksumpaa koiraa on vaikea löytää näiltä leveysasteilta.

Sunnuntai-ilta laskeutui vihdoin lättänälakeuksien ylle ja tyytyväisenä söimme Magnuksen lahjamarmelaadit parempiin suihin.Minä ja päivän sankari.
Katselin myös vihreitä kuulia maiskutellen sellaista ohjelmaa kuin "tanssii tähtien kaa" ja ajattelin itsekseni, että se Viivi ja sen kavaljeeri sais voittaa.

T: Kaisa Köksjö-Klinksten

PS. Sain Vilukissilla hartaasti kaipaamani meemin.
Jään innolla suunnittelemaan kaikkia kahdeksaa asiaa, joita saa itsestään tunnustaa.
Ehkä seuraavalla kerralla sitten ja ihan alkuun, niin kukaan ei pääse hyppäämään yli.
Tähän postaukseen en voi niitä laittaa, koska Erkkikään ei jaksais niistä enää tässä kohtaa mentäessä kiinnostua, jos tietenkään muutenkaan :(
-------------------------------
Psalmi 121

Matkalaulu.
Minä kohotan katseeni vuoria kohti.
Mistä saisin avun?
Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.
Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee.
Ei hän väsy, ei hän nuku,
hän on Israelin turva.
Hän on suojaava varjo, hän on vartijasi,
hän ei väisty viereltäsi.
Päivällä ei aurinko vahingoita sinua, eikä kuunvalo yöllä.
Herra varjelee sinut kaikelta pahalta,
hän suojelee koko elämäsi.
Herra varjelee kaikki sinun askeleesi
sinun lähtösi ja tulosi
nyt ja aina.

2011-11-07T00:12:00.000-08:00

Läväytän poikkeuksellisesti heti aamusta eteenne kaikki männäviikon mielenkiintoiset (!) ja vavahduttavat (!) menoni ja tuloni.
Aion nimittäin lähteä Nikolainkaupunkiin Saarukan luo.
Saarukan luo on aina ylikiva mennä. Myöskin Saarukka ilahtuu aina vierailuistani, kuten myös hänen buldogginsa. Viimeksi mainittu teljetään tosin aina isännän huoneeseen hirveiden barrigaadien taakse. (Tälläkertaa kuulemma isännän autoon!)
Pelkkä ovi ei estäisi tätä PIKKU koiraa tulemasta raivoisasti tervehtimään.
Kerran ei tosin estänyt parrikaadikaan. Koirahan tuli kuin läpi harmaan parrigaadin ja tuli tykö. Minä melkein kokonaan kuolin. Veret ainakin sakkautuivat suoniin vähäksi aikaa.
(Parrikaadi=puoliska kirjahyllyä, pari tuolia ja kyljellään oleva pöytä).
Pelkästään tästä tapahtumasta kirjoittaessani ruimivat kylmät värähtelyt selkäpiilläni.
En kyllä yleisesti ottaen pelkää koiria, mutta tuollaisia suuria voimanpesäpiskejä kyllä kunnioitan hartaasti.
Ehkä Rico (nimeä ei nyt poikkeuksellisesti ole muutettu) HAISTAA, että kunnioitusta on hiukan liikaa ja sentähden halajaa antaa siihen hiukan opetusta.(Väristys, väristys).

Siispä katse menneeseen aikaan!
Maanantain kohdalla on lähetyskalenterissani kaksi merkintää: lääkäri ja hammaslääkäri.
Olin aikeissa mennä Saarukan luokse jo viime maanantaina.
Aamusta kuitenkin soitin lääkärivastaanottokeskuksen hoitotädille. Pitelin kipeästä jalastani kiinni ja valitin ihan hirveästi. Valmistauduin kuulemaan, että aikoja ei enää sille viikolle olisi vapaana ja leukaperäni valahtivat hämmästyksestä, kun pääsin vastaanotolle samana päivänä!
Oikeastaan ja itseasiassa olen aina päässyt vastaanotoille heti, kun ikinä tarvetta on ollut.
Minulla ei ole mitään moittimista siinä suhteessa (eikä missään muussakaan suhteessa).
Nikolainkaupungissakaan ei ollut terveyspalveluiden saatavuudesta valittamista minulla, vaikka kaikki valittivat, että ei mihinään pääse ja jonotella saa tuntitolkulla. Kyllä tietenkin näinkin asiat joidenkin kohdalla on. En halua vastaan fämmätä.
Itse en voi valittaa, kun ei ole SEN SUHTEEN valittamista.
Minä varauduin aina Nikolainkaupungissa jo kahdeksantunnin jonotukseen.(Senverran pituisesti joutui aina kuulemma jonottamaan, vaikka olisi sydän pysähtynyt, pää poikki tai hurme kuiviin vuotanut).
Koskaan en itse ehtinyt lukea viimevuoden ET-lehteä kannestakaan kanteen, kun jo huudettiin sisälle.

Peruin siis Saarukan ja Ricon luo vierailun ja menin lääkäriin.
Ihan aamusta menin kuitenkin hammaslääkäriin.
Reikiä nolla!
Tätyy sanoa, että hyvää on hammaspaikkavärkki ollut jo vuosikymmeniä kun niihin ei tule reikiä ;)
Tikitin hammaslääkäriä suoraan hampaisiin ja kysyin, että miksihän minulle ei edes yksityisellä rintamalla suostuta laittamaan sellaisia valkoisia porsliinikelmuja omien leegojen päälle, vaikka melkein polvillani niitä suuhuni vaadin?
Haluaisin sellaiset hampaat kuin Esko Salmisella oli eräässä hupiohjelmassa.Muistattehan? Eskolla oli päässä sombrero ja hän lauloi suloisia serenaadeja kitaran kieliä tapaillen? Muistelisin, että nimensäkin oli joku Manolito, tai sentapainen?
Okei, siitä on varmaan jo puolisataa vuotta, mutta joku teistä muistanee?
Hammaslääkäri sanoi, että sellaisten kuorien laittaminen menisi "ylihoitamisen" puolelle. Sanoi vielä, että HÄN ei laittaisi porsliinikuoria OMIIN hampaisiinsa, JOS olisin minä.
MINÄ en uskonut sitä, mutta nyökyttelin päätäni ja klapsauttelin maissintähkiäni. Hohhoijaa, sanon minä.

Iltapäivällä , viime maanantaina siis, porhalsin taas kirkolle. Tälläkertaa jalkalääkärille.
Lääkäri väänteli kinttua ja ei tietenkään ottanut sanottavammin kipeää :(
Olinhan ottanut buranaa, että ei ottais.
- Onkohan minun syötävä loppuelämän buranaa? äksyilin tohtorille.
- Monet joutuvat syömään kaikenlaista loppuelämänsä, rauhoitteli lääkäri.
Hiljaisella äänellä mainitsin kukonhelttapiikistäkin.
Olisin EHKÄ ollut valmis siihenkin operaatioon.
- Niitä ei enää pistetä.
-Ei pistetä? Olipas ikävää kuulla, sanoin nauraen.
Joku sanoi minulle myöhemmin jossakin, että on tuo paljonpuhuttu kukonhelttamättö niin kallista, että sen takia eivät pistele. Eivät ainakaan jo parhaat päivänsä nähneitä kropsuja.
Mene ja tiedä.
Sain jotain tabletteja niiden kiellettyjen kukonhelttojen tilalle. Mahtaako kyseessä olla ehkä sianpääsylttytabletteja?
Noh, en ole lukenut koostumuksia, enkä vaikutuksia. Toivottavasti kinttu tokenee.
En muuten koskaan lue tablettien, enkä seerumeiden sivuvaikutuksia.
On ihguvarmaa, että jok´ikinen sivuvaikutus iskee meikäläiseen välittömästi.
Nyt en koskaan ole saanut mitään vaikutuksia mistään.
Korkeintaan tietenkin parantavan vaikutuksen, kun kerran tässä parhaillaankin teille kaikesta kirjoittelen.

Torstaina yhdistin samalle kirkonkylämatkalle sekä runopiirin, että kuntsarin.
Runopiirissä kertasimme pyhäinpäiväohjelmistomme.
Luin myös oman esitysrunoni. Se tuntui typerältä ja tunsin itseni hyvin typeräksi. Valitsin siis runon.
Kuntosalilla punnersin ylhäisessä yksinäisyydessä.
Pois lähtiessäni ovella tuli vastaan kaksi vielä kypsemmässä iässä olevaa miestä kuin minä olen kypsähkö nainen.
- Ei meitä tarvitte pelijätä! sanoivat miehet ystävällisesti.
- En minä pelkää, mutta kiersin jo laitteet kaksikymmentä kertaa, huohotin minä hikeä kuivaten (kuvainnollisesti).
-OHHHOHHH! kuulin vielä oventakaaki molempien sanovan.
Harmittelin myöhemmin, että eivät varmaan miehet osanneet tulkita puhettani oikein.
En tietenkään kiertänyt LAITTEITA kahtakymmentäkertaa, vaan jokaisessa laitteessa tein kunkin LIIKKEEN kaksikymmnetä kertaa, ja kaksi kertaa nämä joka laitteessa.
Magnus osaa jo aika hyvin lukea ajatukseni. Avioliittoleirillä kyllä sanottiin, että meistä ei tule ikinä ajatuksenlukijoita.
Tämä minun tapaukseni on hieman eri. Magnus osaa lukea PUUTTUVAT sanat ja muutenkin järjestellä sanomisiani oikeisiin uomiin.
Rukoilin mielessäni, että sanomiset unohtuisivat kuntosalimiesten mielistä (niinkuin varmasti tekivätkin) ja että he eivät olisi tunteneet sitä hikisenpunakkaa mommaa, siis minua (kuten eivät varmasti tehneetkään).

Lauantaina menimme siis Orisbergiin.
Vaikka tiesin, että kirkkokappelissa on kylmä, puin aivan liian vähän vaatteita päälleni.
NO, MITÄ KUN LÄHTIESSÄ OLI NIIN KUUMA JA HIKI. Pönttöuunissa pouhotettu puita koko aamun.

Orisbergissa on kaunis kartano, joka hiukan näkyy, kun ajellaan kappeliin johtavaa tietä.
-Olisi mahtavaa asua tuollaisessa kartanossa, sanoin Magnukselle.
- Soon maharottoman iso ja vanaha. Kuinka me pystyttääs pitämähän paikat ja huanehet siistiinä, ku sataneliyäki ottaa hiatahan ja tihkaasoo?
- Jaa, jaa, mutta minä haluasisin asua kartanosssa. Mahdollisimman suuressa ja vanhassa. Piste!

Orisbergiin oli tullut ihmeellisen paljon kuulijoita, vaikka mainostaminen ei oikein ollut ollut suuriäänistä, eikä näkyvää.
Magnukseltakin oli pyydetty puhe tähän tilaisuuteen
Minulla oli runovuoro heti alkuvirren ja tervetulotoivotuksen jälkeen.
En ehtinyt kauaa siis jännittämään. Sylkyrauhasetkin olivat ihan rauhassa koko lausumisen ajan.
Jäkeenpäin minulla olikin sitten aikaa rypeä itsesäälissä ja kaikenkarvaisessa surkeudessa. Palella sain myös ihan kiitettävästi.
Ehkä ensi vuonna muistan kiskoa kinttuihini pitkät villasilkkiset kalsonkini, jotka Magnus romanttisesti minulle on joskus ostanut.
Ehkä ensivuonna olen oppinut, että mikään ei lämmitä piironginlaatikoista käsin :(
Tähdennän tässä vielä, että kaikki meni hyvin.
Oletkin, rakkahin lukijani sen varmaan jo oppinut tietämäänkin. Siis, mitä surkeempaa, sen hyvemmin kaikki pyyhkii. (Hieman teatraalisesti ilmaistuna).
Kiitos kuuluu kaikesta rakkaalle, kaikkivaltiaalle ja iankaikkiselle Isälle ja Jeesukselle Kristukselle ja Pyhälle Hengelle :)

T: Kaisa Kartanoinen-Vanhanen
--------------------------------------
Psalmi 4, jakeet 4-5
Tietäkää: Herra tekee omilleen ihmeellisiä tekoja.
Hän kuulee minua, kun huudan häntä avuksi.
Vaviskaa siis, älkää syntiä tehkö!
Miettikää tätä vielä, kun menette levolle,
olkaa ääneti Herran edessä. (sela)

2011-10-31T09:08:00.000-07:00

Meikäläinen lauantai-aamulla lähdössä Tampereelle koko ns. komeudessaan.
Kuvassa näkyy myös aika kattavasti yksi keittiömme neljästä nurkasta.
Tampereen matkasta myöhemmin tässä postauksessani.
Haluan edetä järjestyksessä, koska olen järjestyksen ihminen.
Siis syvällä sisimmässäni olen järjestyksen ihminen, mutta järjestyksen pito jää melkein aina hyvien aikomusten ynnä meinaamisien asteelle.

Viime maanantaina olimme siellä Järviradion studiossa kolmentunnin suorassa sessiossa Magnus, Matthew, Eve,Charles ja minä. Taatusti te kaikki jo tämän asian tiedättekin, jos olette lukeneet aiempia postaasejani.
Itse ohjelma sujui mielestämme hyvin.
Kaikkien meidän ohjelmasuorittajien posket pakrottivat punaisina ja joimme pari pannullista kahviakin illan mittaan. Eve toi mukanaan nisupussin ja kahvimaidon. Kahvit saimme keittää talon jauhoista.
Pelkkää kraanavettäkin kului ainakin meikäläiseltä puolenkuution verran.
Tehän muistanette, rakkaat lukijani, sen kuivankielensyndroomani?
Tälläkertaa vesivarotoimenpide puri mielestäni hyvin. Se, että takeltelin pari, kolmekkin kertaa, johtui tilanteen jännittävyydestä, eikä syndroomasta.
Charlesilla oli läppäri nokan edessään, josta hän luki eetteriin raamattuopetuskirjoituksensa.
Läppäri otti tietenkin tiltatakseen ainakin kerran, mutta Charles pysytteli tyynenä ja näennäisen kylmäverisen rauhallisena.
Hänellä oli kyllä varakonekin muassaan, mutta nyt en pysty sanomaan tarvitsiko hän sitä, koska olin juomassa sitä kahvia raadion köökissä. Lähetyskopin tilat olivat rajalliset ja sen lämpötilakin oli omiaan punehduttamaan poskipäitä.
Charles kertoi myöhemmin kotona, että hän ei lähde oikein mihinkään ilman, ettei vähintään kolme läppäriä ole olkaväskyssä mukana.
Kantapään kautta oppii kuulemma yhtä ja toista kun kulkee raamattuopetuksia pitämässä.
Emme ole kuulleet palautetta ohjelmastamme ollenkaan. Se ei meitä huolestuta, koska tiedämme, että kun Pohjanmaalla mitään ei kuulu, niin kaikki on mennyt nappiin. Kuulumattomuus on siis kiitos täällä meilläpäin ;)

Tiistaina menin neuvolaan.
En koskaan opi nikottelematta käyttämään NEUVOLA-sanaa. Neuvolaan menin nikottelematta viimeksi 37 vuotta sitten.Siellä tarkkailtiin syntymättömän vauvelin kehitystä. Myös syntyneen vaavin päänuppia mittailtiin ja koko komeutta punnittiin nimenomaa myös NEUVOLASSA.
Minä jokatapauksessa menin nyt itseni takia neuvolaan. Veren sokeripitoisuudet katsastettiin ja verenpaineiden millimoolit. (En ole ollenkaan varma kuuluuko millimooli yhtään verenpainemittauksen tuoksinaan, mutta laitoin sen, koska se kuulostaa niin kivalta).
Kaikki tulokset olivat loistavia. Tuli myöskin hetki, että pyydettiin astahtamaan neuvolan digivaa´an päälle.
Järkytys oli kauhea, kun huomasin, että kotihöyrypuntarimme näyttää kuusi (6, sex) kiloa ENÄMPI, mitä painoon ja lukemiin tulee.
Noh, lohduttauduin sillä, että niinhän se neuvolan vaaka näytti ilkeästi enempi heti alussakin. Asia oli siis kyllä tiedossa.
Käytän kumminkin aina kotipuntarimme painokäyrälukuja, koska ne ovat siedettävempiä ;)
Olen sitäpaitsi aina kuullutkin, että pitää sitä SAMAA puntaria käyttää, eikä hyppiä siellä sun täällä puntaroitsemassa.
Neuvolan neuvoja ihasteli painonpudotustani. Hän sanoi, että saavuttamani tulos oli loistava. En hangoitellut vastaan ja kylvin kaikilla kiloillani ihastelun päivänpaisteessa.
Sisäinen, huomattavasti vakavampi äännähtely kyllä sanoi, että tahdin on kiristyttävä! Pussikuuria puserrettava niin, että puntarit näyttävät joka paikassa samaa VÄHÄISTÄ lukua.

Torstaina oli vuorossa runopiiri.
Meitä kokoontui piiriin tasan kaksi ihmistä. Minä ja Ellikki.
Asia on niin, että voidakseen koota ajatuksensa, niitä täytyy olla vähintäin kaksi. Sama pätee myös runopiiriin :)
Suunnittelimme Ellikin kaa pyhäinpäivän runo-ohjelmaa Orisbergin kappeliin.
Mars Pyhäinpäivänä klo 13 Orisbergin kappeliin kaikki kynnellekynttäävät.

Ellikki luki pari runoa arvioitavakseni. Arvioin, että toinen runoista ei oikein mallannut ja Ellikki oli tismalleen samaa mieltä.
Hän aikookin etsiä jonkun muun runon lukemansa tilalle ja arvioimme asiat taas uudelleen ensi torstaina.
Toivon, että saan äntiin kirjoittaa pari ihan ihka uutta pyhäinpäivärunoa itse lausuellakseni ne siellä kappelissa.

Perjantaina otin ja lähdin Nikolainkaupunkiin junalla.
Lähdin oikein jantusissani ostamaan itselleni pitkiähousuja ja syysLÄTTÄNÄ-nilkkureita. SyysKORKEAKANTA-nilkkurithan minulla olisi vintinkomerossa, mutta kuten muistanette, en voi sellaisi ihanuuksia enää jalkoihini pistää. Se taas johtuu kipeestä jalastani.
Junamatka sujui vanhaan malliin: pelkäsin kuollakseni sitä vauhtia.
Se vanha (paino sanalla vanha) veturilousku puski asemien välit urut aukinaisena tuhatta ja sataa.
Kiskot ryskivät ja paukahtelivat taatusti rullallekkin parin ratapölkyn matkalta.
Kauhusta kankeana toivoin, että Tervajoelta olisi lentokoneyhteys Nikolainkaupunkiin. Lentokone on ainoa päle, jonka kyydissä en pelkää. Itse asiassa minua ihmetyttää ne, jotka potevat lentokoneellalentämiskammoa.
Kaivoin peloissani kaksiteräisen miekan laukustani. Kaksiteräinen miekka = raamattu.
Sitä lukiessani huomasin ilokseni, että kauhu ottikin laantuakseen ja pian seisoin turvallisesti Nikolainkaupungin aseman platformilla.
Ostin junapiletin valmiiksi paluumatkaa silmälläpitäen ja suunnistin ontuvat askeleeni pitkähousukauppaan.
Löysin kahdetkin pöksyt. Kolmannet oli vielä pitkin paikatuin hampain jätettävä hyllylle.
Sellaiset ihanat kiiltävät nahkajäljitemähoussut! Oi, jahka ne sieltä joskus haen, en aio niistä luopua vellitalossakaan!
Pussikuuria täytyy kuitenkin vielä noudattaa hyvän tovin :(
En kuitenkaan oikein paljon aio täst´edes välittää, sopivatko jotkut vaatteet määrätyn ikäiselle ihmiselle (minulle), vai ei.
Nimittäin, jos ne ovat kivoja ja kutakuinkin tyylikkäitä, niin siitä vaan.
Erääseen sotisopaan sonnustautuessani, nyt viikonloppuna, kysyin Magnuksen mielipidettä asukokonaisuudestani.
Olin peilin edessä spatseeratessani havaitsevinani, että näytin elähtäneeltä P. Pitkätossulta.
- Hianolta sä näytät mun miälestä, sanoi Magnus lukien Kunta ja me-lehteä (tai jotain vastaavaa).
Hhmmm...en oikein luota Magnuksen makuun. Itseasiassa harvoin on niin vastakkailla makunystyröillä varustettua avioparia bongattu kuin minä ja Magnus.
Magnuksen mielestä kaikki vaatteeni ovat kuin RUKIHINPERKOOMEKKOJA.
Nyt, kun näytin satavuotiaalta sekundapepiltä, hän olikin tyytyväinen näkemäänsä. Hhmmm?...

Menin sitten onnistuneiden ostosteni jälkeen kaupunkireissun kunniaksi oikein kahvilaan. Join ison kupillisen kahvia ja ison kirsikkapullan. Jälkimmäinen oli tosin ontto.
Haikeana muistelin kirsikkapullia vuodelta kuuskytkuus, tai jotain.
Sisustat silloisissa kirsikkapullissa olivat täynnänsä ihanaa kakkutaikinamöhnää. Ne painoivatkin taatusti viisisataa grammaa kappaleelta. Kirsikkainen maku viipyili suussa aina kauan. Vielä iltasellakin pukkas röyhtäisyn mukana kirsikan lämmin tuulahdus suuhun ja muistui päivällinen juhlahetki kirkkaana mieleen. Silloin kauan, kauan sitten.
Oi aikoja niitä ihania, maukkaita!

Aioin kierrellä kaupunkireissullani kauppoja hiukan laajemmallakin perspektiivillä, mutta vasen jalka ei suostunut tallaamaan mukana.
Se äityi taas niin kipeäksi, että jossain porttikongissa olin pakotettu nielaisemaan vaihteeksi buranan. Olin jo aamulla tietenkin niellyt pillerin, että yleensä pääsisin matkaan.
Tähän väliin onkin nyt hyvä laittaa sellainen tieto teille, että pääsen lääkäriin tänään :)
Nyt aion kyllä valittaa niin äänekkäästi, että verenkierto, varsinkin pullukoissa suonikohjukkeissani on kertakaikkisesti tutkittava. Vaikka ne eivät ole vertavuotavia, eivätkä muutenkaan rähmi, eivätkä valu visvaa, niin NE ON TUTKITTAVA! ÄRH...RÄYH...ARRRRGH!
(Kohjut pitää kuulemma olla kuvailemieni kaltaisia, ennenkö niille tehdään yhtään mitään).
Anteeksi tämä intiimmi sairauskertomus ja räyhentely. Ehkäpä viime marraskuusta asti popsailemani puranat alkavat heikentää tyylitajuani, niin vaatteissa kuin puheissa.
Sain kuitenkin senverran käveltyä, että löysin lätyskänilkkurit ja ihan ovat siedettävätkin. Ovat oikein tuossa valokuvassakin jaloissa :)

Kun iltapäivällä sitten istuin taas paluujunassa huomasin, että kädessäni hautoma paluupiljetti ei ollut enää voimassa. Se juna oli jo mennyt ja palannutkin varmaan!
Kauhistuin niin, että en muistanut edes pelätä. Sivusilmällä huomasin kyllä, että sähkötolpat vilisivät ohitse kuin onkisiimaa.
Olivat näköjään muuttaneet systeemiä siitä, kun viimeksi olin junassa peljännyt. Silloin lippu kelpasi hyvän tovin eteenkin päin, eikä tarvinnut edes samana päivänä matkustaa.
Ajattelin, että menen vaikka vankilaan, mutta toista kertaa en piljettiä osta!
Sommitellessani eri selostuksia ja uhkauksentapaistakin konduktöörin varalta huomasin, että Tervajoki viuhahti ohi.
Olin istahtanut siihen ainoaan junaan, joka ei pysähdy kotikontuni asemarakennuksen kohdalla.
Samassa oli herra konduktööri kohdallani.
Kaksin vapisevin käsin ojensin ryppyisen lippuni hänelle ja kuiskasin:
- Olen tehnyt kaikki mahdolliset erheet, mitä piljetinostoon tulee. Se juna on mänt ja kotipysäkkikin viuhahti hetki sitten ohitse. Minä voin kyllä ostaa lipun Östermyyraan ja maksaa kaikki, kuulin suuni sopertavan. Olin varma, että silmäkulmassani oli kyynelkin pukkaamassa kalvakkaalle poskelleni.
Konduktööri huiskautti ilmassa lippusaksiaan ja jatkoi sanaa sanomatta seuraavan matkustajan luo.
Niiskautin nenääni ja rukoilin hartaan kiitollisena, että VR:llä alkaisi sujumaan bisnekset paremmin.
Että veturit ja vaunut pysyisivät kunnossa ja aikataulut natsaisivat. Kiitin mielessäni myös kaikkia suurpiirteisiä ja ymmärtäväisiä junavirkailijoita. Myös rukoilin, että kaikki sekunda Peppi P.Tossut saisivat ymmärrystä kaikkinaiseen matkustamisiin ja lippujen ostamisiin.

Kotona näytin ostokseni Magnukselle.
-Joo, ylihianoja kaikki, hän sanoi samalla. kun luki Pohjalaista.

Lauantaina lähdin kopallinen runokirjoja käsivarrella Tampereelle.
Ajelin Laihian määrätylle kylmäasemalle, josta Eikku noukki minut kyytiinsä.
Kyseessä oli Naistenkesken Iltapaivä Tampereella nääs.
Oli todella hyvä iltapäivä. Meidät, Eikku ja minut, vietiin syömään oikein ravintolaan ja muutenkin tunsin olevani kuin piispatar pappilassa. Luulen, että Eikulla oli samat tuntemukset.
Varmaan ko. iltapäivän puolesta oli rukoiltu runsaasti.
Jalkani puolestaan sanoi yhteistyösopimuksen yksipuolisesti irti ja minut jouduttiin hakemaan autolla lähetyskodille.
(Tänäänhän jalka otetaan puhutteluun, joten ensi kerralla varmaan trinttaan koko matkan sinne ravinteliin ;)

Paluumatkalla pysähdyimme Juustoportilla.
Söimme maistiaisia niin runsaasti, että hätinä pääsimme vyöräytymään autoon takaisin.
Ostin leipäjuuston puolikkaan ja lakkahillopurkin. Magnukselle lisäksi vielä tuliaisiksi valkoista käsintehtyä suklaata.
Niin oli meikäläisen kupu vielä maistiaisista pinkeänä, etten huomannut pyytää Magnukselta yhtäkään palaa siitä tuliaislevystä.
Eipä "huomannut" mies itsekään suklaadistansa tarjota.
Kun asiaa myöhemmin voivottelin, sanoi hän:
- Ethän sä rikkaa valakosuklaatia. Sähän sanot, notta se röfää ja maistuu kalanmaksaölijyltä ja muistuttaa Jekovit-kalanmaksaöljysuklaata!
Voihan sanomiseni niinkin tulkita.
Tarkensin kuitenkin, että kalanmaksaöljystä tykkäan, mutta JEKOVIT-suklaa, jossa oli kalanmaksaöljyä ei lasehdi.
Onkohan sitä Jekovittia muuten myynnissä vielä? Apteekeista sitä aikoinaan sai ostaa.

Terveisiä ja siunausta kaikille teille ja muillekkin.
T: Kaisa-Peppiina Biljetsten-Jekovits
--------------------------------------------
Psalmi 9 jakeet 10-11

Herra on sorrettujen turva,
hän on suoja ahdingon aikana.
Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut.
Sinä, Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua.

2011-10-24T05:27:00.000-07:00

Kuvassa kaksi omenapuutamme, joita olemme alkaneet ojentaa uuteen uskoon ja asentoon.
Ohjekirjan mukaan omenapuistamme oli hyvää vauhtia hehkeytymässä saunavihtoja (ainakin malliltaan).
Edelleen ohjekirjan ohjeita myötäellen Magnus väänsi oksia narun ja tiiliskivien avulla nyökkymään alaspäin.
Saunavihdathan tuottavat tunnetusti hintsusti omenasatoa.
Ans katsoa nyt, kuinka oppi puree puihin, jotka ovatkin tähän asti luulleet olevansa vastoja.
Kolmannessa kuvassa Joonathan sai enkan torninrakentamisessa.
Voitin joskus jossain arpajaisissa punaisen pussukan täynnä puupalikoita. Tämä arpavoitto on ollut elämäni parhaimpia, mitä arpavoittoihin tulee. Ensinnäkin se on melkein ainoa ja toiseksi siitä on ollut mahdottoman paljon iloa kaikille lapsenmielisille.
Ostakaa ihmiset lapillenne ja lapsenlapsillenne puiset palikat, jos eteen sattuvat. Söksee on taattu!

Olen tällä nimenomaisella hetkellä niin tuohtuneessa mielentilassa, että kirjoittaminen saattaa onnahdella paikka paikoin.
Meillä on se kolmen tiiman ohjelma ilta tänään Järviradiossa.
Jännittää ihan mahottomasti ja muutenkin aika pakkaa olla kortilla.
Magnus oli tällä ISOLLA (!) koneella koko aamupäivän, enkä päässyt ajoissa harrastamaan mielilempipuuhaani maanantaibloggausta :(
Nyt sitten täytyy mahdottomassa brottomissa yrittää onnistua saamaan aikaan jotain järjellistä ;)
Charles sanoi, että sähän nyt pinhuusissa olet tuon blogisi kanssa. Varsinainen addikti.
- En ole! Sitäpaitsi kaikki sadat ja taas sadat lukijat odottavat, että maanantaiblogi ilmestyy, enkä voi pettää heidän toiveikkaita olettamuksiaan, vastasin suu täynnä perunaporkkanamuusia.
- Hhmmpf, jatkoi puolestaan Charles.

Muuten sitä Järviradio-ohjelmaa voi kuunnella myös netin kautta.
Tänä iltana Järviradiossa klo 18-21 TADAAA...Magnuuus, Charleeees, Eweeeee, Matthewwwww, ja Kaisaaaaa!

Ja sitten toivotan ikionnellisena taas muutaman uuden lukijan tervetulleeksi joukkoon ihanaan.
Sissi ja Jukka Kaulanen. Ilolla teidät merkille panin.
(Kaikki entiset myös ehdottomasti jälleen kerran. Myös Jukka-Pekka :)
On mukavaa, että lukijaruudukko oikeassa ylänurkassa kasvaa, ettei tarvitse seinille kirjoitella.
Mukavaa toki on, että lukijoita yleensäkkin on. Ei tietenkään tarvitse ruudukkoon itseänsä...MUTTA MUKAVAA JOKATAPAUKSESSA. Kaikitse päin.

Nyt näyttäisi siltä, että kun tarkastelee kalenteria ti ja ke olisivat olleet plättiksiä.
Minkään valtakunnan merkintöjä ei ko. päiville nimittäin ole.
Ellei oteta taas lukuun "sinappi, ketsuppi, makkara"-merkintää keskiviikon kohdalla.
Tälläinen merkintä oli pakko laittaa oikein kalenteriin, että muistan hakea tavarat torstain Myrskylyhtyseuroihin ENNEN torstaita.
Niinpä ajelin keskiviikkona kirkolle makkarakauppaan ja hankin kaikki tarpeelliset tilpehöörit.
Torstai aamulla lähdimme ennen naapurin possukoiden ensimmäistäkään rupahdusta Nikolainkaupunkiin ja menimme Viviannin ja Joonathanin kaa Tropiclandiaan.
Olimme kylpylän kassajonossa pari minuttia jälkeen ovien avautumisen, mutta silti suihkut, poreammeet, saunat ja liukumäet olivat pullollaan porukkaa.
Minulla oli upouudet uikkarit mukana. (Jos kyllä vanhatkin myös).
Laitoin kuitenkin pussikuuritulosten innostamana ne uudet simpparit ylleni ja purjehdin uimaosastolle.
Magnus oli jo Joonathanin kanssa altaassa kun me tytöt saavuimme.
-Nosta vähä tuota rintavarustusta! loihe Magnus lausumaan, niin että taatusti kaikki altaassa olevat about 700 uiskentelijaa kuulivat.
- MILLÄS NOSTAT KUN EI NOUSE, sihisin minä ja desilitran verran hallin uimavettä oli mennä väärään kurkkuun.
- Katsos rakas Magnukseni, maan vetovoimalle en minäkään voi mitään ja...- -Orota, niin mä heleppaan, sanoi Magnus ja sitoi uimapuvun nauhakkeita niskan taakse kireämmälle (sikäli se oli yleensä mahdollista).
Niskat krykyssä ja myrtsinä otin näennäisiä uimaliikkeitä ja pian moiset toisaikaiset murheet väistyivätkin....uusien tieltä.
Tuli nimittäin mieleen, mitenkä varmastikkin valtava määrä kaikenlaista bikku bakteeria pyöriskelee siinä ympärillä kaikkien 900 (porukkaa oli tullut lisää syysloman viettoon kylpylään) uimarin lisäksi.
Muistissa oli juuri edellispäivänä lukemani uloste-uimahalli-uutinen.
Itse asiassa olin varma, että joku tappaja-ameeba löytää etusormeni kynsivallissa olevan verestävän reiän ja ui suolistooni.
Entäs Viviannin polvi? Siinä vasta oli oikein neliösenttien horkama rantautua.
Vivianni oli kaatunut koulussa, eikä polven kolhu ollut vielä kunnolla parantunut.
Kyllähän nämä murheet siinä kolmen ja puolentunnin aikana ehtivät huuhtoutua altaaseen ja loppujen lopuksi meillä oli mukavaa, vaikka bakteerikauhu ajoittain iskikin päälle.
Voimme itseasiassa mennä piakkoin uudelleenkin. Niin kauan pitää mennä, kun lapset huolivat följyynsä.
Menimme sitten pizzalle.
Senjälkeen tulikin niin väsy, että töin ja tuskin sain pidettyä nahkalaput silmien edestä ylhäällä.
Illalla lähdimme Lymmyyseen myrskylyhtyseuroihin.
Ihailimme kotiin tullessamme mahtavaa tähtitaivasta. Löysimme Otavan ja bongasimme satelliitin.
Joonathan sanoi, ettei koskaan ole nähnyt niin hienoa tähtitaivasta.
-Kaupungissa on niin paljon valoja, etteivät tähdet näy niin hienosti kun täällä maalla. Täälä Hälvällä lähimpään katulamppuun on meiltä kuus kilometriä, kerroin minä puolestani lapsille.

Perjantaina töiden päätyttyä vävy Eerikki tuli noutamaan lapsikatrastaan kotiin ja syömään samalla.
Edellinen onnistui, mutta jälkimmäinen ei :(
Minulla oli vasta tyhjä kattila yhdessä kädessä ja perunapussi toisessa, kun vävy ja Lyllan seisoivat toiveikkaana kynnyksellämme.
Tiedonkulku oli päässyt pätkimään pahemman kerran. Niin voi joskus käydä, vaikka kaikilla, paitsi Lyllanilla, on kännykkä.
Täytyy joskus ottaa vahinko takaisin oikein korkojen kanssa.(Korot= jotain superhyvää erikoisjälkkäriä).

Lauantaina menin kuntosalille.
Kuntoilin, pukersin ja pakersin ylhäisessä yksinäisyydessä.
Päätin, että on pakko alottaa taas kuntsarointi. Ei tuu muuten mistään mitään. En paljoa surrut sitäkään, että nostelemani painot ovat taljassa kovasti paljon pienentyneet. Johtuu tietysti siitä kohta vuodentakaisesta krukoomista :(
Sain kuitenkin nostettua taljaa ihan ilahduttavati. Tästä on vain yksi tie: ylöspäin ja painon suhteen myös yksi tie: alaspäin.

Eilen sunnuntaina Magnus saarnasi Soinin kirkossa.
Illalla oli Kansanlähetyksen seurat seurakuntatalolla, jossa minäkin sain lausua runoja ja todistaa uskostani Jeesukseen.
Väliajalla meitä pidettiin eräässä perheessä Magnuksen kanssa kuin piispaa (ja piispatarta) pappilassa.
Saimme hyvää ruokaa syödäksemme, kaffia juodaksemme ja vielä päikkärit nukkuaksemme.
Talossa oli myös visiitillä maailman suloisin Suomen ajokoira. Maisa 4kk.
Kun osaisi varttiosankaan olla niin sydämellisenystävällisenrakkaudellinen kun Maisa 4kk, niin meikäläisen rinnalla ei olisi tuskanuitua elää.

Luen muuten sen saman todistuksen tänään Järviradiossa kun eilenillalla Soinissa. Se ei haittaa mitään, koska soinilaisethan ovat kaikki taas seiroissa seurakuntatalolla.
Minullahan on sellainen "kielivaiva", kuten rakas lukijani muistanet ja niinpä otin vesilasin myös eilen viereeni puhujapönttöön.
Nyt ihmettelen, kuinka toimin radiolinjoilla?
Ei ole hauskaa, jos nielaisut klunksahtelevat eetteriin ja kuulijoiden korviin.
Siis, jos tulee hiljaisia hetkiä ohjelman kuluessa minun osuudessani, niin tiedätte, että olen ulkorappusilla hörppäämässä vettä kielenkantojen luiskahtelujen takaamiseksi.

T: Kaisa Hörppänen-Lunksahde
---------------------------------------------

Psalmi 96 jakeet 10-13
Julistakaa kaikkien kansojen kuulla:
Herra on kuningas!
Hän loi maan, joka pysyy eikä horju.
Oikeutensa mukaan hän tuomitsee kansoja.
Iloitkoon taivas, iloitkoon maa!
Pauhatkoon meri kaikkineen, juhlikoon maa ja sen luodut,
humiskoot ilosta metsien puut Herran edessä, sillä hän tulee!
Hän tulee tuomaan oikeutta, hallitsemaan vanhurskaasti maata,
uskollisesti sen kansoja.

2011-10-17T10:55:00.000-07:00

Kävin tänään kuvaamassa sienet, joiden nimeä en tiedä.
Ovat muuten jo väljähtyneet väriltään ja levinneet laidoiltaan. Yksikään ötökkä ei ole niistä palastakaan maistanut, elikkä kyseessä on luultavasti joku alalaji seitikkien sankasta suvusta.
Harmittaa, kun en osaa käyttää fotograaffikonettani ollenkaan. Kuvat ovat aina kuin lievähkössä sumussa otettuja ja värit kuin meikäläisen kirjopyykki (kulahtanutta ja värit väljähtäneitä).
Ensi vuonna menen taatusti fotograaffikurssille, vaikka sitten pitäisi ajaa Nikolainkaupunkiin, tai Östermyyraan asti.
Väriskaalaan on tultava muutos!

Mutta mitä minun silmäni näkivätkään kun avasin blogini alkaakseni päivitystä pränttäämään?
Ihka uusi lukija taas. Lumero 27 oli kuin olikin 28.
Sydämellisesti tervetuloa Jussi Marttala sivustoilleni :)
Uudet lukijat (ja kaikki te ihanat entiset) olette nimenomaa se luja, tukeva niitti plakaattiin, jossa lukee: JATKA KAISASENI BLOGGAILUA, VAIKKA IKENET IRVIS JA VAIKKA SYDÄN MÄRKÄNIS!
No minun nyt ei tarvitse noin raskaasti tätä kirjoittamista suorittaa, eikä sydänkään ole märkänemässä, mutta ymmärrättehän, mitä ajan takaa?

Maanantain kohdalla kalendäärissäni lukee Posti Tele ja kulik.
Toisen merkinnän ymmärrän. Posti Telen eläkeläisten kohtaaminen olisi ollut Nikolainkaupungissa.
En mennyt sinne. Johtuiko se sitten tuosta KULIK:sta? Mene ja tiedä.
Mikä ihmeen kulik?
Hiukan ehkä uumoilen jo asian laidan, mutta on se niin vähäpätöinen, että en kirjoita siitä ollenkaan.
Turhaa ei Magnus hirvittele käsialaani. Kauppalappua on turha hänelle kirjoittaa mukaan, koska hän joutuu soittamaan ja suomennuttamaan joka rivin kumminkin.
En muista, olenko kertonut, että rakastan kirjoittaa itselleni mukaan kauppalappuja? Paitsi, että ne ovat elintärkeitä, koska en muuten muistaisi mitään, niin todenteolla rakastan niiden kirjuuttamista.
Laitan tähän esimerkin kuvitellusta, mutta sangen tavanomaisesta lapusta:

2 l mjöltsiniä
mööriä 1/2 kg
2kg puunuuta
munni 1pkt.
kaakkipussi
rörpetonkia purkki
2 punaista änkitiä

Minua viehättää ajatus, että kauppalappuni putoaisi ja salaperäinen kauppalappubongaaja löytäisi sen ja pitäisi lappua erikoisaarteenaan lopun elämäänsä.
Hän lukisi ja lukisi lappua, eikä hänelle selviäisi, mitä ihmettä siinä on kaupasta lähdetty hakemaan.
Kerran, kauan sitten, eksyin tälläisen kauppalappukeräilijän blogisivulle. Harmi vain, etten heti lisännyt sitä seuraamiini blogeihin. En enää ole löytänyt häntä etsiskelyistäni huolimatta.
Löytämänsä kauppalaput oli oikein kuvattunakin hänen blogissaan. Monia erilaisia!

Minä luen aina kauppakärrystä löytämäni toisten ostosmuistilaput, mutta en ole ymmärtänyt alkaa säästämään niitä.
Minulle on tuottanut hirveitä vaikeuksia olla nostamatta maasta, tai lattialta ylös valkoista paperilappua, jonka olen varmasti tiennyt olevan KAUPPALAPPUMUISTIO. (Alaa harrastanut erottaa sadanmetrin päähän kauppamuistilapun erotukseksi muista lappusista).
Olen pelännyt, että joku näkee ja luulee, että minä luulin, että kyseessä on aarrekartta, tai ihan paperiraha.
Kärryihin jäänyt lappu on helppo nakki noukkia ja lukea huomaamattomasti.
Täst´edespäin en enää pelkää, enkä luule mitään. Nostan kylmästi lappusen hellävaraisesti ylös ja luettuani SÄÄSTÄN sen.
Että tällästä.

Torstaina leivoin leipää ja sämpylöitä.Muistin mennä leipomusten välissä runokerhoonkin kirjastoon.
Leipien ja sämpylöiden leipominen on haastavaa pussikuurin aikana.
On sanoinkuvaamattoman vaikeaa stopata tuoreen leivän ja sämpylän moheltamista vain kynnenmustuaisen kokoiseen palaan.
Aika hyvin onnistuin.
Selitin tosin itselleni, että kysymyksessä oli jättiläisen kynsi ja sen mustuainen. Silti ennen pussidieettiä söin hulppeesti melkein koko leivän ja vähintäin kaksi sämpylää.
Tästä kieltäymisinnosta voit tehdä ihan oikean johtopäätöksen: puntarin viisari värähtää edelleen yhä alemmissa lukemissa. (Helpolla ei puntari silti pääse vieläkään).

Perjantaina jatkoin leipomisia. Nyt pyöräyttelin korvapuusteja ja leivoin omenapiirakan.
Pystyin urheasti voittamaan haluni syödä pellillinen puusteja leivinpaperi kyytipoikana. Omenatortustakin väkersin ihan pikkuisen palasen vain maistaakseni, kehtaako sitä tarjota vieraille.
Eve ja Matthew tulivat näet meille ja hioskelimme sitä Järviradion programmia minutti minutilta.
Muistanette, että ohjelma tulee suorana lähetyksenä Järviradiosta 24 päivä lokakuuta klo 18.00-21.00?
Meitä on Magnus, minä, Eve, Matthew ja Charles, jotka laitamme itsemme likoon, kuten niin vetävästi nykyään kaikesta tekemisestä sanotaan.
Haluaisin ohjelman aikana soittaa omana valintanani välimusiikiksi The Roadin ihkauudelta äänitteeltä sen nimikappaleen, mutta en muista, mikä sen nimi oli :(
Kuulin kappaleen radio Deistä ajellessani Punaisella vauhtihirmullani (siis Ruttu-Ooppelillani) tässä yhtenä päivänä.
JOS joku sankasta lukijakunnastani on taas jaksanut tähän pisteeseen saakka ja tietää ko. kappaleen nimen, niin otan ylionnellisena tiedon vastaan!
Saimme illanmittaan ohjelmakoosteen hyvin koostettua ja kahviakin kiitettävästi ryystettyä.
Sinä, joka puolestasi olet jaksanut TÄHÄN pisteeseen voit kernaasti rukoilla koosteen ja lähetyksen puolesta :)

Lauantaina olimme Alavudella Kansanlähetyksen vastuunkantajapäivässä.
Strategioista ja kaikista soluista ja Alfoista puhuimme ja kirjoittelimme lapuille ankarasti ja innokkaasti eri ehdotelmia.
Kysymys on tietenkin loppulopuksi siitä, kuinka saisimme evankeliumin ilosanomaa vietyä etiäppäin tässä matoisessa maailmassa.
Mietin vastuunkantajapäivän mittaan ja aikana, kuinka minä aikoinani kuulin Jeesuksesta.
Koulussa.
Koulussa minä kuulin ja karttatelineeseen laitettiin uskontotunnilla aina pääsiäisen aikaan iso pahvinen kuva, jossa Jeesus riippui ristillä.
Saiko pieni kolmasluokkalainen tyttö traumoja?
Ei saanut. Uskoin lujasti ja turvallisesti, mitä ope sanoi: Meidän ihmisten syntien takia. Meidän ihmisten iankaikkisen elämän puolesta.
VANHEMPANA sitten minulle kertasi asiaa työkaverini. Hän pyysi mukaansa jopa hengellisiin tilaisuuksiinkin.
Aikani vastaan krahnattuani menin, "kun se työkaveri on niin mukava, eikä aina kehtaa kieltääkkään".
Tässä sitä nyt ollaan pestyine kauloineen. Suosittelen lakata krahnaamasta vastaan ;)

Sunnuntaina menin kuiskaajaksi "Runo Tutuksi-tapahtumaan" Seinäjoelle.
Meidän Kirjaston Runopiiristä Kylli oli niin rohkea, että oli imoittautunut yksittäisesitykseen. Hän lausui sielä minun kirjoittamani runon "Onkos herätty?"
Esiintyjinä oli ryhmiä ja pienryhmiä eri maakunnista.
Yleisöä oli nytkin runsaasti. -Enempi kuin koskaan ennen, sanoi juontaja.
Olen ollut monta kertaa mukana ja aina sielä on ollut kiitettävästi osanottajia ja yleisöä.. Jonottaa on saanut, sekä hyysikkään, että ruokalaan, että kaffilaan.
Hienoja esityksiä oli paljon.
-Vaikeaa oli voittajaa joukosta nostaa, sanoi palautteenantaja ja tuomari, lausuntataiteilija ja näyttelijä Timo Kankainen.

Jos on suu kuivanut ja sydän poukkoillut itse esiintyessäni estraadeilla, niin nyt vasta hirvittävää oli.
Nyt kuivuivat, paitsi kielenkannat kitalakeen, niin silmänmunatkin niin, että tuskin pränttiä erotin.
Kuiskaamisesta olisi tuskin tullut mitään, jos kuiskata yleensä olisi pitänyt.
Kylli esitti runoni tosi hyvin, eikä edes pahemmin jännittänyt.
-Esitit runon juuri, kuten tekijä oli asiat sydämen sypyköissään ajatellut värssyjä luodessaan, vakuutin Kyllille.
Kylli oli tyytyväinen antamaani palautteeseen.
Emmekä me muuta kaivanneetkaan. Tiesimmehän itse, että kärkisijoille olisimme kuuluneet (kuten kaikki muutkin).

Tänään leivoin taas leipää.
Ei, emme me ole syöneet holtittomasti.
Meille tulee kolme muuta leivänsyöjää kylille keskiviikkona ja torstaina.
Charles, Joonathan ja Vivianni.
Viimeviikon ruisröötit eivät silloin riitä mihinkään.

Hyvää illanjatkoa kaikille ja Jumalan runsasta siunausta!
T: Kaisa Mustonen-Kynsiälä
------------------------------------

Ensimmäinen Mooseksen kirja, luvut 1-5

Alussa Jumala loi taivaan ja maan.
Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.
Jumala sanoi:"Tulkoon valo!" Ja valo tuli.
Jumala näki, että valo oli hyvä.
Jumala erotti valon pimeydestä, ja hän nimitti valon päiväksi
ja pimeyden hän nimitti yöksi.
Tuli ilta ja tuli aamu,
näin meni ensimmäinen päivä.

2011-10-10T07:48:00.000-07:00

Kuvia lempparimaasta.
Ylimmäisessä näkymä Betesdan lammikolta.
Keskimmäisessä maailman kuvatuin kadunnimikyltti.
Alimmaisessa rappuset, jotka johtavat johonkin, jota en muista.

En kirjoita, että maanantai pyörähti käyntiin sateisena ja syksyisenä, koska suurimmalle osalle lukijoistani ei tarvitse erikseen alleviivata kyseistä seikkaa.
Tietysti heille, kutka lukevat blogiani maailman äärissä, asia voi olla tiedollisesti arvokkaampi, mutta enpä usko, että liijemmin heillekkään.
Sääkartat- ja tiedot kulkevat salaman nopeudella ja muistikin varmaan pelaa kaikilla muualla olevaisilla, että lokakuussa on Suomessa aina syksy ja sateista.
Mitenkään synkkänä sateesta ja syksystä huolimatta tämä maanantai ei suinkaan koittanut. Tähdennän tiukasti tätä seikkaa.
On kyllä epistä, että kun kirjoittaa MAANANTAI KOITTI SATEISENA JA SYKSYISENÄ sitä heti itsekkin ajattelee, että kirjoittajalla lankee kaikki maksut sinä päivänä, jääkaappi on tyhjä, ei ole mitään päällepantavaa, kukaan ei rakasta, eikä kukaan ymmärrä ja koko ajan tekee mieli rääkyä.
Meikäläistä ei todellakaan tällä kertaa kosketa tuollaiseta asiat (muutamaa vähäistä kohtaa lukuunottamatta) ollenkaan.

Tänä maanantaina sitävastoin saan toivottaa onnesta mykkyräisenä kaksi uutta lukijaani AILAN ja VILUKISSIN tervetulleeksi jo ennestään olevaiseen joukkoon!
Menen ällätikun kanssa aina kaikki "vanhat" lukijani läpi ja toivotan mielessäni kaikille kaikkea hyvää.

Maanantai männäviikolla oli ilmeisesti plättipäivä, koska siinä ei ole minkäänkarvaista merkintää mistään.
Silloinhan oli tietysti ainakin bloginkirjoituspäivä ja varmaan läyrysin jo silloin maanantain tekemisistäni. Hohhoijjaa!

Tiistaina raahasin jalkani fysioterapeutin pakeille.
Menimme yhdessä kuntosaliin ja kiersin kaikki vempeleet läpi hyvällä menestyksellä.
Jalkani teki kuin tekikin työtä käskettyä ja ilokseni tunsin pitkästä aikaa vanhan kunnon "puhelintolpan pätkän" ikiomaksi jalakseni.
Päätin, että koskaan en enää arvostele nilkan, enkä pohkeen tukevuutta, jos vielä voin ottaa kunnon askeleita suuntaan jos toiseenkin.
En koskaan enää puhu puhelintolpista kun puhun jaloistani.
Lupasin Jonskulle (kuntohoitaja. Nimi muutettu), että alan myös polkea kituttaa anopin vanhalla kuntopyörällä säännöllisesti.
Niinkuin aloinkin.
Pyöräkin aivan kuin vetryi ja siinä oleva kello alkoi hirvittävän kankutuksen, VAIKKA EN KUNNIANSANALLA EDES OLLUT KATSONUT SIIHEN :(
Kello ei lopettanut klankutusta, vaikka lopuksi väänsin sitä hampaat irvessä kaksin käsin.
- Mä en saa nukuttua, jos tuo törkee kalkutus ei lopu (kuntopyörä on makkarissamme)huusin Magnukselle.
Se on totta. Tavallisen patteriherätyskellonkin alla pitää olla liina ja villasukka. Silti epäilen, että kello kilkuttaa. Pitää joskus panna kuulokoje ja tarkistaa asian laita.
- Kannetahan pyärä navettahan, jos rouva ei saa unta pallohon, sanoi Magnus hermostuneena kun minä olin kuulemma taas niin TEATRAALINEN.
No, Hiljentyihän se kello. Varmasti paljon ennen minua. Itsestään kuulemma, mikäli Magnusta on uskominen. Uskonhan minä, koska Magnuksella ei ole tapana valhetella.
Sais uskoa minua myös, koska minullakaan ei ole halua valehdella. Kumminkin se sangen merkittävä hiljaisuus, joka seurasi "EN EDES KATTONU KELLIN PÄÄLLE"- kiljumisen jälkeen, oli liian paljonpuhuva.

Olen myös jumpannut keppien, punttien ja kumminauhojen kanssa säntillisesti, josta varmaan johtuu, että Buranapurkki on saanut olla aika rauhassa :)
Pussikuurikin puree jo kivasti alimmaista kolmoisleukaa ja ylimmäistä jenkkakahvaa, joten eiköhän tästä kohta vetreydytä vaikka varttimaratoonia juoksemaan.

Keskiviikkona saimme Nikolainkaupungista Laalaa ja Mauritz Kumpuveden meille kylille.
Sehän tiesi ankaraa pölytollojahtia ja etukäteisvalmistelua.
Leivoin korvapuusteja edellispäivänä.
Oli törkymöykkymäisen kamalaa kun ei voinut syödä leipomispäivänä kuin yhden pienen rusinankokoisen puustin.
(Söin nimittäin jo taikinaa niin paljon, ettei kärsinyt oikein kypsiä enämpää maiskutella).
Päätin siinä hiljaisesti, että seuraavat öörfiilarit leivon vasta jouluna, jos silloinkaan.

Torstaina olin kampaajalla.
Illalla muistin, että minunhan olisi pitänyt olla myös Kirjaston runopiirissä sinä päivänä.
Kalenterissani oli vain merkintä KAMP, joten koska siitä puuttui KIRJ.RUN.P. en liioin asiaa muistanut. Pah. En kehdannut Evelle ja ilmoittaa, että istun kotona Hälvänmutkalla hiuskuontalo ojennuksessa ja pyörittelen peukaloitani, vaikka pitäisi heidän kanssaan runoja lausuella.

Illalla tulivat Maikku ja Eerikki kaffeelle.
Magnus haki pihamaalla kasvavan sienen näytille, josko he tuntisivat mikä vamppu on kyseessä.
- En tiedä, enkä tunne, mutta sen tiedän, etten söisi, sanoi Maikku.
Kyseiset sienet ovat VAALEANLIILAN värisiä kintuistaan ja hetuloistaan ja muuten vaaleahkontummanbeigejä päältäpäin.
Näillä tuntomerkeillä ei kukaan Magnuksen sadoista Facebook-kavereista tunnistanut sienilajia. Epäileviä kannanottoja syötävyydestä sen sijaan sateli runsaasti.
Harmi, etteivät ole syötäviä. Hälvänmutkan soosivärkit olisivat turvattuna kevääseen asti. Niitä on niin viljalti. Paksuna mattona.
Itse epäilen, että kyseessä on seitikki-liilaniljake.

Perjantaina en kalenterin mukaan ole taas tehnyt mitään, mutta kalenteripa ei kerro totuutta.
Lämmitimme nimittäin pihasaunamme ja saunoimme akeasti.
Minä hieroin pottuhanskoilla itseäni löylyjen välissä ja naamarustingin kuoraisin oikein sitävarten valmistetulla kuorintavoiteella.
- Onkohan tästä mitään hyötyä? kysäisin Magnukselta.
- No enpä tiärä, vastasi Magnus mielestäni liiankin tietämättömän tuntuisesti.
- ON TÄSTÄ! Kuka tietää mimmonen nimismiehenkihara ruppia peittäis, ellei hiukan höylättäis liikoja pois?

Lauantaina Elitzabethy tuli meille ja jatkoimme matkaa Härmän kuntokeskukseen.
Tiedossa oli Naisten Virkistysviikonloppu.
Paiskasin kopallisen runokirjoja ja vaate- ja makeuppinyssykät tavaratilaan ja eikun menoksi.
Luennoitsijaksi oli kutsuttu Pirkko Hämeenlinnasta. Viikonloppu alkoi ihanasti ja herkullisesti ruokapöydästä, johon me Elitzabethyn kanssa ensimmäisinä ennätimmekin.
Viimeisten myötä pöydästä nousimme ja suuntasimme alakertaan konfferenssitilaan.
Luennot olivat tietenkin hengelliseltä pohjalta laadittuja. Itse asiassa suoraan Raamatusta.
Illalla oli minun vuoroni lausua runoja. Sain yös myydä kirjoja niitä haluaville.
Niin oli mukava ja hyvä tunnelma, että en muistanut edes pelätä kielenkantojen kitalakeen takertumisia lainkka.
Sydän kyllä paukutteli kuin anopin kuntopyörä, mutta sekään ei sanottavasti haitannut.
Päinvastoin olen kuullut, että jos ei yhtään jännitä, niin on ylpistynyt ja esiintyminen on liian itsevarmaa ja päähän kihahtamisen vaara vaani lähellä.
Mene ja tiedä. Olisi mukavaa kerran saada lausua niin, ettei ääni vapise, kieli kuivu, eikä sydän lyö...tai siis saisihan se lyödä, mutta ettei epämiellyttävästi tukkisi ulos kurkun kautta rintapielille.

Sunnuntaina naistenviikonloppua jatkettiin ielenkiintoisella luennolla luomisesta.
Luennon aikana sivuttiin ihmisen kuulumista nisäkkäisiin.
Minulle tuli yht´äkkiä tunne, että minä en halua olla nisäkäs!!!
Tapani mukaan en pysynyt hiljaa ja sanoin, että ehdottomasti en missään tapauksessa halua lukeutua nisäkkäisiin.
Olen ihan varma, että tarkoitus on se, että ne ELÄIMET luetaan nisäkkäisiin, kutka sitä ovat, mutta IHMINEN ON IHMINEN.
En saanut kannatusta ajatukselleni.
- Olkaa te nisäkkäitä. Minä olen puolestani vaikka...näsäkäs, sanoin leuat lotisten.
- Kyllä moomma nisäkkähiä, kun meillon kikit, sanoi Magnus, kun tuohtuneena kerroin asiasta.
- MÄ EN OO, VAIKKA RINTARUSTINKIA RIITTÄIS USEAMMALLE NISÄKKÄÄLLE JAKOON!

Näin olivat näreet viime viikolla.
Sunnuntaina illalla olimme vielä eräässä mukavassa tilaisuudessa, joka koski avioliittoa ja se hoitamista.
Siitä en sen enempää, utta kehotan kaikkia menemään kaikkiin ihaniin viikonloppuihin, joissa parisuhdetta voi hoidella.
Tietnkin kotihoitokin on hyvästä :)

T: Kaisa Näsäkäs-Ärhäkkä
------------------------------------------
1 Mooseksen kirja luvut 26-28

Jumala sanoi:"Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.
Ja jumala loi ihmisen kuvakseen. Jumalan kuvaksi hän hänet loi.
Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

2011-10-03T11:23:00.000-07:00

Kauniita kukkasia mistäs muualta kuin Israelin maasta.
Kamera on ollut piirongin laatikossa miltei taannoiselta matkalta asti.
Mutta kuten aiemmin jossain mainitsin EI HÄTÄÄ! Kuvia Israelista ja sen ihanuuksista riittää vielä aika moneen blogiin täst´etiäppäinkin.

Sain Rosinalta meemin.
Tai ainakin luulen, että kyseessä on meemi.
Tulisi "tunnustaa" itsestään kahdeksan kappaletta sellaista seikkaa, joita ei ole blogissaan ennen tunnustanut, tahikka maininnut.
Luin jonkun toisen blogia, jonka kirjoittaja oli myös saanut meemuruisen.
Kuulemme ihan kolmannen jo sillä viikolla tai jotain. Tämä kyseinen kirjoittajablogisti epäili, josko oli mitään, mitä hän ei jo olisi kertonut.
Minä en arvele! Minä tiedän, että olen kääntänyt kaikki kivet ja kannot tekemisistäni ja kaikesta useampaankin kertaan luultavasti.
Olkoonkin meemini ensimmäinen tunnustus se, että kerron aina auliisti kaikista tekemisistäni ja usiampaankin kertaan :(
Olen ollut aina sellainen.
Nyt saan vihdoin toteuttaa itseäni, elikkä kertoa itsestäni koko ajan kaikennäköistä.
Toista oli ennen. Ennen blogikautta.
Kukaan ei jaksanut kiemurtelematta, tai keskeyttämättä kuunnella minua.-JOO, SÄ OOT JO KERTONU, oli Catherinenkin vakio maininta, kun juteltiin.
Vakiojutusteluistani ote: MAANANTAINA AVASIN RYPPYISET SILMÄLUOMENI. AURINKO JO PILKOITTELI METSÄNRANNAN PUISEN LEHVÄSTÖN LOMITSE. KONKOSIN ALAKERTAAN JA ALOIN KEITELLÄ KAFFETTA. PIKKUKÄRPÄSETKIN OLIVAT ILOKSENI JO HERÄNNEET ...ja niin edelleen loputtomiin.

Tunnustus numero kaksi:
Tai ennenkö kirjoitan sitä haluan sanoa, miten iloinen olen, kun minäkin sain kutsun tunnustusmeemirinkiin.
Minua ei ole koskaan erikseen ennen (en ainakaan tunnusta muistavani) kutsuttu sellaiseen.
Paljon olen lukenut kyllä yleisiä kehoituksia muiden blogeista, että tässä on meemi! Ottaa siitä vaan ja vastaa.
MUTTA SE EI OLE SAMA-ASIA, väitän minä.
Mistä ihmiset muuten kiskovat meemien lisäksi niitä kauniita ruusu-ja sydän blogitunnustuksia. Niitä sellaisia englanniksi kirjoitettuja?
I LOVE THIS PLOKI, tai THE MOST IHANIN BLOUK, I EVER LUKENUT.
Minulla vaan olisi muutama sellainen bloggari mielessä, joille voisi sellaisen lähdettää, mutta kun en löydä niitä. En minä muuten.

Sitten toinen tunnustus (tai siis toinen B): Olisin halunnut isona huulipuna-ja ripsivärikaupan omistajaksi. Olisin minä toki siellä pitänyt kaikkea muutakin hyvältähaisevaa tavaraa.
Olisin myös halunnut vaatesuunnittelijaksi.
Näyttelijän työ kiinnosti myös. No, sitähän oikeastaan sainkin tehdä leipätyössäni. Piti näytellä pitkähermoista, ystävällistä ja kaikkialle venyvää postipuksua, vaikka todellisuus oli jotain muuta.
Se oli sitä aikaa, kun sadekin oli postin ja Vennamon vika.
Nyt ovat VR:n työntekijät varmaan melkein yhtä lujilla. Kaikki, siis kaikki sympatiat VR:n työntekijöille.

Kolmas tunnustus: lempivärini on valkomusta. Olen myös luonteeltani lempivärini kaltainen.

Neljäs tunnustus: ......siis kuinka voi olla niin vaikeeta?
Tykkään olla keskipisteenä. Sitten, kun joskus olen kaiken keskiössä, en tiedä kuinkapäin olisin ja lausahtelen onnahtelevia ajatuksia. Mielenkiintoinen oireyhtymä.

Viides kohta meemiä: Olen patalaiska.

Kuudes: Pystyn syömään aika rupisia perunoita ilman kuorimisia. Keitettynä tietenkin ja jotain hyvää soossia päällä.

Seitsemäs pykäl...ei kun kohta: En tykkää kuljeksia kaupoissa, enkä hypistellä niissä yhtään mitään.

Kahdeksas pointti: Haluaisin olla lihapullilta ja vehnälendeiltä haiseva ehtoisa emäntä, tyylikäs runonikkari, kodin putsplankkari, rakastettava, ihanainen silkkisamettiyökkäri yllä liihoitteleva hemaiseva vaimo, kaikki muistava, kaikki osaava, kaikki tietävä, nuorekas, rypytön, kultakutrinen muiskuhuuli...ja...ja...

Pah, kun ei enää ole jäljellä yhtään pykäläpointtia.
Minua ei kukaan voi estää yhdeksännen omatekoisen pykälän lisäämistä meemiini:
Yhdeksäs ja sisällöltään paras pykälä: Uskon Jeesukseen omakohtaisena Vapahtajanani :)

Ettei vain jäisi luulo, että täällä toissa viikko vain makailtiin, niin lisään edelliseen bloggaukseeni pari asiaa.Asia numero 1:
Melkein olin minäkin lähettämässä taas nuttusia Etiopiaan.
Odotin, että Laalaa soittaa, että sitä koska maanantaina mennään? Mihinkä aikaan siis?
Laalaa vuorostaan odotti kirkolla kotonaan minun soittoani, koska minulle mahdollisesti passaisi saapua.
Kummankaan soittoa ei koskaan tullut ja Laalaa päättikin, että vie pussukat samantien postiin.
Nuttuja ei ole hetkeen voinut lähettää, koska ovat alkaneet ottaa niistä tullimaksua. Nyt on maksumies- ja nais löytynyt Amerikasta.

Edellisenä sunnuntaina olimme mahtavassa pianokonsertissa Isonkyrön kirkossa.
Niin taas tuli kattoihin kohoiltua, kuten samalla viikolla Lapuallakin.

Viime tiistaina minulla oli ilo ja kunnia vierailla Vaasan kirkossa, joka kauniina kohoaa keskellä kaupunkia.
Jälleen kerran totesin, että Suomen yksi kauneimmista kirkoista on juuri syntymäkaupungissani.
Sieltä samaisesta syntymäkaupungistani löytyy useampiakin Suomen kauneimpia kirkkoja.
Täytyy kyllä myöntää, että en ole vielä nähnyt vähemmän kaunista kirkkoa missään. Ja sitä sentään on kierrelty mualimaa. Ruotsia myöten.
Sain siinä ihanaisessa kirkossa lausua runojani ja pitää todistuspuheen aiheesta nimeltä TOIVO.
Magnus oli mukana, kun en voinut mennä itse omalla autolla.
En uskalla ajaa kaupunkialueella. Pieni punainen Ooppelini herättää niin suurta raivoa, kun sen kuski ei aja kuin neljääkymppiä.
Autoilla voi sanoa tosi paljon ilman sanoja.
Esimerkiksi ajamalla takapuskurissa kiinni 1/2 kilometriä ja ohittamalla kylkeä pitkin heti nokan eteen kurvaten sanotaan:
- Pysy ämmä kämpillä kaivelemassa tekohampaitas, äläkä tänne tuu matelemaan senkin...(ties mikä).
Magnus kyllä sanoo, että moon luulotautinen ja nottei kukaa nuan ilikiästi toisista kuskiista ajattele.
Minä kyllä uskon ja olen ihan näkevinäni kansainvälisiä käsimerkkejäkin aina ohitustilanteissa.(En kyllä ole ihan varma. Ehkä kaivelevat vaan neniään).
Neljänkymmenen rajoitusta ei kyllä noudateta ollenkaan. Ei Ooppelin nopeusmittari nyt niin pieleen näytä :(
- Ainahan voisi jättää auton johonkin laitakaupungin laidoille, saatat sanoa.
Nii-in, mutta tämä "jonkun toisen jalka" ei suostu ottamaan askeltakaan niin pitkällä kävelymatkalla kuin laitakaupungilta kirkkoon.
Sain hyvän mielen tuosta KESKIPÄIVÄN RUKOUSHETKESTÄ ja myytyä muutaman kirjasenkin.
Muutkin olivat iloisia tuosta hetkestä ja tyytyväisiä, koskapa sanottiin, että uusi kutsu voi käydä taas jolloinkin.

Keskiviikkona olimme Eläkeliiton keskiviikkokerhossa.
Joimme kahvia ja söimme suussasulavan nisun ja uusi kirkkoherramme oli kutsuttu pitämään hartaushetken.
Sitten...en heti, joko kuullut, tai ymmärtänyt, mutta pyydettiin runoa!
Kaikki tuijottivat toivorikkaina minua ja päättelin terävästi, että minusta on kyse ja on tullut aika kaivaa esille runokirja.
- Tämä tuli nyt niin äkkiä. Onneksi näytti tuo kirjakin unohtuneen tuonne laukunpohjalle vahingossa...sönkötin yrittäen nauraa vaatimattomasti vähätellen.
Olin poistuvinani ensimmäisen runon jälkeen, vaikka ymmärsinkin, että vaativatten lisää.
Kokonaista kolme runoa sain lausua.
Viimeisen värssyn kohdalla alkoi jännittää irtoaako kieleni enää joka tavulla kitalaesta.
Irtosi se, eikä meinannut lakatakkaan laklattamasta, kun Magnuksen kaa kotiin ajeltiin.

Torstaina menimme aamulla varttia yli seitsemäksi (syvä haukotus) Yrittäjien hyvänmielen aamupalalle tähän ihan meidän lähistölle.
Todella hyvä mieli tuli, kun osanotto oli niin runsas.
Aamupala oli hotellitasoinen, olihan kyseessä Jokikartano.
Namibian kuningaskin on siellä vieraillut, joten siitäkin voi vedellä johtopäätöksiä.
Mukaan oli saatu ihastutava laulajatar. Tangoprinsessa. En muista, enkä tiedä miltä vuodelta, kun ei ole tullut seurattua.
Tangot ovat hänellä muuttuneet hengelliseksi musiikiksi.
Laulu oli niin ihastuttavaa ja sävähdyttävää, etten muista hetkeen olleeni niin otettu kenenkään LAULUSTA (orkesteri-urku-ja pianomusiikista minulla on tuoreet tunnemuistikuvat).

Perjantaina olimme Even ja Mathewsin kodissa suunnittelemassa radio-ohjelmaa.
Meillä on 3:n tunnin (ei vähä mittään) ohjelma viiteen pekkaan Järviradiossa 24.10 2011 klo 18-21:een.
MUKANA MENOSSA: Magnus, Kaisa, Eve, Mathew ja Charles!!!
Olkaa kuulolla, jotka olette kuuloetäisyydellä.
En osaa sanoa mikä se kuuloetäisyys on.
Onko se Alajärven ranta-alueet, vai kuuluupiko ihan Nuorgamissa asti?
Äänitys tapahtuu nimittäin tuola Alajärven studioilla (!).

Lauantai oli plätti&tuijotus päivä.

Sunnuntaina menimme Even kera käsityömessuille myymään Herättäjä-juhlien hyväksi tehtyjä käsitöitä.
Saimmekin muutamat sukat ja pöytäliinat myödyksi.
Kuljimme vuoroillamme ympäriinsä katsellen kaikkea kaunista, mitä ihminen yleensä voi käsillään tehdä.
Menin ravintolaosastolle katsomaan josko pitkän pussikauden jälkeen söisi kunnon lunchin.
En syönyt.
Sensijaan ostin lunchirahoilla myyntipöydästämme kaksi vetoketjukorua. Laitan niistä joskus kuvat näkösälle. Ehkä ihan sellaisen kuvan, jossa vetskarikorut koristavat meikäläisen rintapieltä.
Viereisessä kojussa luki kyltissä VILUKISSI.
Keräsin rohkeuteni ja menin kysymään, että ollaankos sitä se Vilukissi, jonka blogia minäkin käyn lukeilemassa.
Olin kyllä ihan varma, että on, mutta kysyä piti kohteliaisuudenkin takia.
Olihan se kyseessä sama kissi :)
Vilukissi sanoi, että ei olisi minua livenä tunnistanut.
Ehkä pitää muuttaa tuo blogin "rippikuva" enämpi todellisuutta vastaavaksi ;)

Tänne asti jos uuvahtamatta pääsit, niin terveisiä sinulle rakas lukijani toivoo: Kaisa Keto-Vetju

----------------------------------------------
Psalmi 86, 5-7

Sinä Herra olet hyvä, sinä annat anteeksi,
runsan mitoin sinä jaat armoasi kaikille,
jotka sinua avuksi huutavat.
Kuule minun rukoukseni, Herra,
ota vastaan avunpyyntöni.
Sinua minä hädässäni huudan ja sinä vastaat minulle.

2011-09-26T13:08:00.000-07:00

Tähän asti on tultu ja viikko on vilahtanut ohitse. Nopeasti kuni aamuruskon ensisäteet aamuautereen horisonttiin piirtyvissä puidenlatvuksien hiipeissä.
Paljon ehtii myös vettä virrata Kyrönjoessa, ennenkuin kaikki Israelin matkakuvat ovat näytillä blogissani olleet.
Varsinkin, jos ne laittaa useampaan kertaan esille, kuten kuvan kottaraisen (!) kanssa ehkä on päässyt käymään.
Tuo alkulause vaikuttaa kovasti runolliselta.
NIIN ON TARKOITUSKIN!
Täytyy vähitellen terästäytyä, mitä runojen kirjoittamiseen tulee. Uutta runokirjaa varten ei nimittäin vieläkään ole hehkeytynyt yhtäkään täysin uutta säeparia.
Jos nykyfiilikset eivät ota väistyäkseen, niin niitä ei ehkä kovin sankoin määrin ole näköpiirissäkään.
Tuo alku nyt tosin vaikutti jo aika lupaavalta ;) joten ehken se tästä.

Maanantai meni jahkaamisessa ja pahkaamisessa lähteäkkö Nikolainkaupunkiin, vaiko eikö lähteä?
"Eikö lähteä" voitti.
Maanantain kohdalla onkin sitten kalenterissani täysin valkoinen plätti. Ei mitään merkintöjä. Plättimäinen päivä siis.

Tiistaina porhalsimme Noyesin... (jo ennestään muutettu nimi muutettu, koska en muista alkuperäistä muunnosta. Alan muutenkin mennä hiukan sekaisin näiden muunteiden kanssa).
Tiistaina siis porhalsimme Noyesin kaa Jurvaan naistenkesken-iltaan. Illan nimeksi oli annettu "Naisen rosoinen onni".
En puhunut rosoisuudesta sanan palaa. Minulla ei ole koskaan ollut mitään rosoisuutta, mitä onneen tulee.
Se, että elämässäni ehdin päivän mittaan olla parikertaa onneni kukkuloilla, pudotakseni välillä mustiin mujuihin, ei ole rosoa.
Onneksi siis ymmärsinkin pitää kitani kiinni, tai onneksi en ehtinyt kirjoittaa mitään paperille, kuten ensiksi aioin.
Lausuin sensijaan muutaman runon runokirjastani.
Runoja pyydettiin äänekkäästi hurraten kuultavaksi useampiakin.
Olenkin ajatellut, että ellei runotamma pian ala laukata kiivaammin eteenpäin, ei ihmisien kohta kannata ostaa koko Runollista kirjaani, kun ovat kuulleet kaikki värssyt lausuttavan ja veivattavan niin usein, että osaavat kohta ne ulkoa.
Mitä sellaista ostaa, jonka jo osaa?
Paitsi lähetyskannatuksen vuoksi tietenkin. Tätä näkökulmaa revitänkin innokkaasti, kun kehoitan kirjan hankkimaan. Ja ainahan voi ostaa lahjaksi jollekulle toiselle, joka ei naistenilloissa ja seuroissa penkkejä hierrä.

Keskiviikkona Magnuksen veli Mauritzio tuli meille kylille.
Sehän tiesi sitä, että putsasimme koko pikku rintamamistalomme pölystä ja ikkunoiden välit kärpäsenraadoista.
Mauritzio tenttasi myös hiiritilanteen tarkasti. Kuultuaan, että hiiriä ei nyt viime TUNTEINA ollut jäänyt kiipeliin, suostui hän öitsemään yläkerrassa, eikä ilmapatjaa tarvinnut ilmata ja asettaa alakertaan.
Onneksi killerit eivät paukkuneet koko vierailun aikana. Sen jälkeen kyllä kiitettävästi :(
Sanoin Magnukselle, että minulla alkaa jo silmissä sameneen, kun ajattelen sitä siimahäntien KEKOA, joka syntyisi jos kasattaisiin kaikki 6 vuoden killerihiiret yhteen ja samaan kasaan.
- Mitä nuata yhtehen kasaa ja ittiänsä hermostuttaa. Parempiakin asioota voi yhtehen kasaalla ja laskia.
- Joo, mutta ajattele, mikä kaamee ällö-lihakasa!!! kiljuin minä.
- Minen tuallaasia viitti eres unisnani ajatella, loihe Magnus sanomaan syöden eilisiä perunamuusinloppuja.

Perjantaina olimme Lapualla urkufestivaaleilla.
Oikein kutsuvieraina istua näpötettiin melkein etupenkissä.
Turun kaupunginorkesteri oli koko komeudessaan esiintymässä. Täytyy sanoa, että konsertti oli hyvin vaikuttava.
Lupsautin silmäni kiinni, kuten aina teen konserteissa. En suinkaan vetääkseni tirsoja vaan nauttiakseni musiikista täydellisesti.
Jos pidän silmät auki katselen, mitenkä soittajien suut ja silmät pelaavat, kuinka hikikarpalot valuvat rintapielille (noin kuvaannollisesti) kuinka otsakiehkurat putoilevat silmille, mimmoset kläningit naissoittajilla on, kuinka mirrirusetit tärisevät strokien tahdissa ja niin edelleen loputtomiin.
EI! Pakko panna nahkalaput silmille. Niin kun toimii, niin alkaapa suloinen ilmalento kohti kirkon kupolia. Kohti tummaa syystaivasta, jossa kirkkaat iltatähdet sädehtivät hopeiset kyljet kiilävinä...
Luulenpa, että uusia runoja alkaa piankin syntyilemään.

Lauantaina menimme Palvelutalolle Magnuksen kaa pitämään virsipiiriä.
Magnus aloitti virret niin korkeasta äänilajista, että piti varpailla seisoa, että osui edes hivenen oikean nuotin syrjään kiinni.
-Miltä tuntuu laulaa noinkin lähellä oikeaa nuottia? tapasi veljeni usein kysyä minulta. Nyt jouduin kysymään sitä itseltäni itsekin.
Magnus piti viidenminutin pituisen puheenkin. Eräs mumma kysyi kuuluvalla äänellä, että eikö tänne oltu laulamaan tultukaan? :D
Kyllä me lauloimmekin. Sydämen pohjasta lauloimmekin.
Minä en oikeastaan tiedä parempaa laulumusiikkia kuin virret.
Virsissä on niin valtava sanoma joka säkeistössä, ettei niihin ikinä kyllästykkään.
Suihkussakin laulan aina virsiä. Joskus harvoin ehkä: MISTÄ TUNNET SÄ YSTÄVÄN?

Ennen virsipiiriä meillä oli seurakuntatalolla ns. VISIOINTI-päivä.Koolla oli niin työntekijöitä kuin meitä luottamushenkilöitä.
Minä olin äänessä omine visioineni niin, että pari päivää tulikin hävettyä.
Onneksi saimme välillä maittavaa lohisoppaa ja paakelsikahvit, että meikäläisenkin oli pakko olla hiljaa.
En minä niinkään puheitani hävennyt, vaan sitä, että muut saivat tuskin suunvuoroa.
Ellen ole jänissyndrooman kourissa, niin sitten pälätän kuin paikalleen juuttunut gramahfooni :(

Eilen Öpe täytti vuosia Nikolainkaupungissa.
Lähdimme kirkonmenojen jälkeen (menkää kirkkoon pyhisin te kaikki kynnellekynttäävät. Jumalan syvähoitoon!) Vaasankaupunkiin ja ehdimme kun ehdimmekin pizzerian eteen juuri kun se avattiin.
Pussikuurista johtuu, etten saa ahdettua itseeni enää kunnon määrää syömistä. Jäätelön olen jo joutunut jättämään kokonaan pois pizzeriamenyystäni.
Noh, enpä ole asiasta oikein murheellinen. Itseasiassa päinvastoin.
Rakastamiani kanankoipipalasia pystyn onneksi syömään entisen määrän: 15!(Ellei ihan 19).
No, ne ovat sellaisia pikkusia, peukalonpään kokoisia vaan.
Ostimme Öpelles ynttärilahjaksi mustikkasuklaata ja aurinkokuivattuja tomaatteja.
Mustikkasuklaa ja a-kuivatut tomaatit ovat lahjoja, joita minäkin haluan, kun seuraavan kerran täytän vuosia.
Ilmapuntari ja kobeliini, jossa vuorikauriit seisovat piirtyen auringonlaskua vasten, ovat puolestaan lahjoja, joita en halua saada sinä ilmoisna ikinä.
Tähän ilmoitukseen lopetan tälläerää.

T: Kaisa Seinänen- Koibelin

Ps. Koipeliinistani senverran, että perässä tuntuu pysyvän, vaikka toisen omalta aina vaan tuntuukin.
------------------------------------------------
Psalmi 12, jakeet 7-8
Herran sanat ovat todet ja puhtaat,
kirkkaat kuin seitsemästi puhdistettu hopea, joka hohtavana juoksee sulattimesta.
Sinä Herra suojelet meitä,
sinä varjelet meitä joka hetki tämän pahan ajan keskellä.

2011-09-19T10:38:00.000-07:00

Uusien tuoreiden kuvien puutteessa laitan vaihteeksi Israelin kuvamateriaalia, joka on aina färskiä ja tuoreutta tiukkuvaa.

Sen sijaan tuoreita (onkohan tässä nyt kyse ns. aasinsillasta ?)omenoita olemme viime aikoina syöneet Magnuksen kanssa kilpaa.
Tai ei oikeastaan kilpaa, vaan pitämällä tarkkaa lukua siitä, ettei vain toinen meistä jää vähemmälle (rykäys).
Olin muutamia aikoja sitten syvästi huolestunut, kun en saanut päähäni kuka oli hän, joka viime syksynä kehoitti seuraavana syksynä hakemaan heiltä omenoita.
Olin tietenkin tapani mukaan itkenyt omaa laihaa omppusatoamme, jolloin ko. tuntematon henkilö kertoi puolestaan kanniskelleensa muutaman tuhat omenaa kompostiin. Sen muistan kirkkaasti.
" Kun ei kukaan huolinut ja kaikilla tursusi joka paikka täynnä hyydykkeitä ja hillokkeita", muistan sen jonkun sanoneen.
Mutta ei hätää. Saimme kun saimmekin näitä himoitsemiani kotomaan hedelmiä Maikun ja Eerikin pihaomenapuista ja sitten myös pari plastiikkapussukallista Even ja Mathewin ansarista.
Omenoita mäyhätessäni olen tutkaillut blogiani ja todennut, kuinka oikeaan osuva on sanonta: vale, emävale, tilasto.
Nimittäin blogini yleisessä tarkasteluosastossa profiilinäkymiä on kirjautunut pikkasen yli 7000. Omissa, salasanalla aukaistavissa tilastoissa luku on 19526!
Mene siinä sitten ja tiedä.
Minulla on sitäpaitsi ÄLÄ LASKE OMIA KÄYNTEJÄSI-ohjelma päällä tuossa salasanaosastossa. Epäilen ns. laskurin toimivuutta raskaasti.
Koetpa, rakas lukijani, kuuluvasi tuohon 7000:n bloginkävijämäärään, tai sitten peräti tuohon 19526:een (johon epäilyttävän varmasti itsekkin kuulun) on kivaa, että kuulut ja olet.
Oletko muuten koskaan ajatellut, että bloginkirjoittajalla (so. meikäläisellä) ei ole mitään mielipiteitä asioista ja mualiman nykymenosta, politiikasta, taiteesta, kirjallisuudesta, radio-ja tv-ohjelmista, kirkon tilasta jne, jne ?
Oletko ehkä ajatellut, että aina se kirjoittaa niistä omista menoistaan ja tuloistaan, jotka ovat yhtä yllätyksellisiä kuin lihapullaresepti?
Voin iloksesi kertoa, että mielipiteitä löytyy asiaan kuin asiaan. Kaikkiin radio-ohjelmiin ja tv-ohjelmiin otan aina kova-äänisesti kantaa. Myös lehtien seurantani on aika äänekästä kun posmotan omat OIKEAT seikat ja asioiden laidat esille, olinpa sitten yksin, tai yhdessä.
Tuntien ja tietäen oman kärkkäyteni olenkin päättänyt tässä blogissa kertoa suurinpiirtein vain omista toilahduksistani (ja joskus pikkasen Magnuksen ja muiden) koska niistä ei niinkään kukaan voi hernettä nenään vetää. Enemmän kuin herneitä toivon, että blogini ilahuttaisi ja olisi toiveitakin antava.
Seuraavaksi seuraa siis kiintoisa lihapullaresep... siis viikkoraportti, jossa pääroolissa minä.

Keskiviikkona kaahasin pakoputki rullalla Nikolainkaupunkiin.
Menin Asevelikylään ensiksi kahville ja vein varmuuden vuoksi pullapussin mukanani.
Catherine sanoi "ilahtuneesti" juuri menneensä päiväunille ja kerinneensä jo ihanasti nukahtaneensakkin, mutta että tottakai hän nyt kahvit keittää.
Lyllan nukkui myös, mutta vain koiranunta ja tervehti ylenpalttisen ylitsevuotavasti.
Lapsosia ei meinannutkaan nukuttaa, koska olivat jo koulussakin sinä päivänä olleet. Siellähän sitä ainoastaan nukuttaa, jos missä. Ainakin meikäläistä aikoinaan.
Asevelikylästä suuntasin kenkäkauppaan.
Minähän en tietystä syystä voi enää korkokengillä kuljeksia, joten päätin ostaa parit kunnon syysläskikengät :(
Katselin ja hipelöin maailman ihanimpia piikkareita ja olisin tirauttanut kyyneleitäkin, jos olisin kehdannut.
Siirryin aikani niiskuteltuaninäennäisen reippaasti läskipohjahyllyjen väliin.
Löysinkin ihan mukiin...tarkoitan jalkoihin menevät URHEILULLISET fläskpohjaiset kävelykengät. Minusta ne kyllä näyttivät pikkasen norsun aamutohveleilta.
Seuraavaksi minun täytyi löytää JUHLAläskipohjakengät. Alennushyllystä silmiini pisti kuin pistikin kanootinmalliset (ja melkein kokoisetkin) "ballerinat".
Löytämieni kenkien pitkien nokkien päässä oli viehkot nahkakukat. Huoaten laitoin kukkakanootit ostoskärryyni.
Hyvästi korkkokengillä keikkuilu! Tervetuloa matalamelonta!
Okei, on sitä toki maailmassa vakavampiakin asioita ja kaikenlaista heilahtelua. Senpä tähden en otakkaan asiaa enempää vakavasti.

Torstaina menin kirjastoon runopiiriin. Meitä oli tasan kolme runotarta koolla.
Suunnittelimme osallistumisia kilpailuihin ja esiintymisiin. Kilpailussa lupasin toimia taas kuiskaajana, kuten ennenkin.
Kuiskaaja ei enää nykyään kuiskaa. Hän sanoo unohtuneet repliikit niin kuuluvasti, että laipiossakin istuvat kuulevat ne.
Minun ei kylläkään ole muistaakseni tarvinnut kertaakaan "kuiskata" mitään. Toivottavasti ei täst´edeskään.
Illalla ajelin seurakuntakeskukseen kokoukseen, jossa suunniteltiin marraskuista isäinpäivä lounasta.
Lupauduin taas talkooporukkaan. Talkoissa oleminen on mielipuuhaani. Olen jo lupautunut ensikesän Herättäjäjuhlillekin talkoisiin. Niin sanottuun "roskaporukka"-tiimiin.
Roskaporukkatiimiläinen opastaa mihinkä säkkiin tipautetaan kertakäyttölautaset, kuhunka ruuantähteet ja semmoset. Varmasti muutakin kuuluu tähän roskisdyykkari-pestiin ja jäänkin innolla odottamaan ensi kesää.

Perjantaina olin aamupäivällä paikallisessa marketissa nälkäpäiväkerääjänä. Vähäkö hymyilytti. En ole kyllä kovin nälkäisen näköinen ;)
Noh, eihän siinä itselle mitään kerätäkään.
Sitäpaitsi sain hyvin punaisenristin punaisen liivin sivutarrat kiinni tänä vuonna. Viimevuonna piti jättää tarranauhat auki roikkumaan, kun niin kinnasivat.
Tämä edellinen lause vihjatkoon laihdutuskuurin sujumisesta. Hyvin pyyhkii. Ensivuonna voi olla niin, että koko kerääjäliivi holahtaa lattialle, kun on hartiat ja maharustinki niin olemattomiksi huvenneet.
Minulla se muuten pelasi ihanasti huolto siinä keräystä suorittaessani.
Rosina oli vartavasten lähtenyt tuomaan minulle viinirypäleitä kotoaan :)
Jokaista rypälettä maiskuttaessani ajattelin lämpöisiä ajatuksia Rosinasta.
Tälläisiin rakkaisiin ihmisiin sitä saa blogien kautta tutustua. Ei totisesti ole blogigaan mikään turha keksintö.
Kultainen ruusu nauhakkeineen vaan tämänkin keksijälle :)
Kultainen ruusu stimangikoristein myös sinulle, joka tänne asti olet kahlannutja mukana jotenkuten pysynyt!

T: Kaisa Liivistö- Holanne
---------------------------------------------
Sananlaskujen kirjan luvusta 3, jakeet 3-8

Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta-
Kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun,
niin saat rakkautta ja kiitosta sekä Jumalalta, että ihmisiltä.
Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan,
vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.
Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.
Älä luulottele olevasi viisas;
pelkää Herraa ja karta pahaa.
Siinä on sinulle lääke, joka pitää koko ruumiisi terveenä
--------------------------------------------------------------
Sinä, joka luulit, että bloggaus loppui jo, erehdyit (kuten minäkin).
Huokaus.
Lauantaina oli Merikaarron Siltarannassa (Vähäkyrö) Naistenkesken iltapäivä.
Hain syötävää ja juotavaa ja hyvissä ajoin ajoin paikalle kahvia kissauttelemaan.
Sain lausua runojakin ja esitellä kirjaani. Myötyäkin sain kymmenen kappaletta.
Valittelin Kylläsekälle, että ovat naiset kuulleet runokirjan runoja niinkauan kuin naistenkesken-iltapäiviä on järjestetty.
-Samat runot taas sitten kirjassakin, minä tuskailin
- EI NIITÄ KUKAAN MUISTA, lohdutteli Kylläsekä.
- Anna palaa vaan!

Siltarannasta pyyhälsin Elomaahan. KYLLÄ! Luit aivan oikein. Kotipaikkani nimi on, paitsi Vähänevä, niin myös Elomaa.
En olisi ikinä uskonut, että vieläkin löytyy uusi nimi tälle plantaasille kaikkien 45-vuoden kuvioissaoloni jälkeen, mutta näin iloisesti pääsi taas käymään :)
Virallisesti asun siis Isonkyrön Tervajoen Yryselän Hälvän Vähännevan Elomaalla. Tietenkin lisäksi vielä Letkutien ja Runoilijattarenpolun yhtymäkohdassa. Nämä kaksi mainittua ovat epävirallisia, mutta niilläkin posti tulee ja osaa perille.

Meitä oli kutsuttu saunomaan Maikun ja Eerikin mökille.
Magnuksen ja Maikun Äkku-veli oli myös paikalla. Olivat kaataneet puita mökin ympäriltä niin paljon, että ammattimetsurikin olisi taatusti viheltänyt, jos olisi tullut paikalle.
Ihmettelin itsekseni, että noinko saivat nämä harrastajametsurit ruotonsa suoraksi seuraavana päivänä?
Grillasimme kaikenlaista ja söimme muutamat yrttivalkosipulipatongit parempiin suihin.
Mielestäni yrttivalkosipulispatongin keksijä ansaitsisi myös kultaisen ruusukkeen valkoisin nauhakkein.

Sunnuntaina menimme tapamme mukaan kirkkoon. (Menkää hyvät ihmiset sunnuntaisin kirkkoon. Kirkot ovat niin lähelläkin. Niitä kun ei ole vielä lakkautettu).
Kirkossa saarnasi ystävämme Tampereelta.
Ehdotin Magnukselle, että viedään ystävä syömään lähikaupungin paikalliseen ravinteliin.
Minulla oli vähän oma lehmä ojassa, sillä tiesin, että meidän kurmeemme olisi perjantainen lohisoppa.(Söimme toki tänään sitä ja hyvää oli 4 päivää mujuneenakin).
Illalla menimme seurakuntatalolle raamattupiiriin.
Raamattupiirissä oli niin iloinen ja korviahuumaava keskustelun kailotus, että jos oventakana olisi ollut salakuuntelija olisi hän varmaan syöksynyt sisälle ja huutanut:
- Pullot pois!
Kuinka joku voi sanoa, että uskikset on vannepäisiä tiukkiksia ja kireenutturaisia itkuiikkoja?

Tänään meinasin melkein mennä Nikolainkaupunkiin, mutta asioihin tuli muutos. En osannut sitten tehdä yhtään mitään, paitsi tietenkin kirjoitella tätä blogia.
Huomenna menen, jos Luoja suo, fysioterapeutille jalkani kanssa. Se kun tuntuu edelleen jonkun muun kintulta :(

2011-09-12T14:41:00.000-07:00

Nuorna vitsa väännettävä, ettei vanhana tule käännettävä.(Oma juurikeksimäni aforismi).
Kuvat ovat Vaasa-tyttöjen liikuntaesityksestä muutama kuukausi sitten.
Vivianni on tytöissä mukana. Ylemmässä kuvassa hän on, joko oikealla tai vasemmalla, mutta hän on. Alakuvassa Vivianni taivuttelee ihan etualalla.
On hyvä, että lapset saadaan innostumaan liikunnasta jo ennen kuin kykenevät edes kynnelle. Eivät ehkä ole sellaisia lonttopolvia sitten "vanhana" kuten eräät ;)
Muistan kauhulla kouluvoimistelun about puolivuosisataa sitten (ettei vaan enemmänkin sitten).
Piti yrittää kekkuloida jollain ihme kuolleelta hevoselta näyttävässä vempeleessä, tai ottaa sik&sak askeleita korkean telineen päällä (vieläkin niskavillat pörhistyvät), tehdä kärrynpyöriä, vaikka hätinä permannolla seisomassa pysyi ja niin edelleen ja niin edelleen.
Ainoa liikuntamuoto, josta pidin oli polkupyöräily. Sitä ei ikinä harrastettu ainakaan meidän koulussamme.
Vapaa-ajalla taas ei muuta tehty, kuin pyöräilty. Kesäisin kyllä uitiin. Ainoastaan yöt oltiin kuivalla maalla.
Olen onnistunut kuitenkin olemaan aikalailla liikkumaton näihin päiviin asti :(
Ellen nyt muuta tapojani, en kohta enää pääse liikkumaan, vaikka EHKÄ haluaisin.
Mutta eipäs liikuta asioiden edelle...

Ihan tähän melkein aluksi toivotan mahdottoman iloisena uuden ja uutukaisen lukijani tervetulleeksi tänne blogiini.
Tervetuloa Leena!
Jälleen kerran kiittelen tietenkin myös teitä "vanhoja" lukijoitani olemassaolostanne. Olette ylitärkeitä. Tulee tunne, että en tyhjään bittiavaruuteen näitä tekstejäni suolla.

Tämän viikon tiistai meni potiessa ja surkeillessa, joten siitä ei sen enempää.
Ei minulla tiistaipäivästä ole mitään muistikuviakaan, joista kirjoittaa, vaikka jotain muuta olisi tullut tehdyksikin, ei sen puolen.

Keskiviikkona meillä oli serkkutapaaminen Nikolainkaupungissa. Meitä oli neljä serkkua paikalla. Pläälu oli loukannut olkapäänsä, eikä päässyt miitinkiin.
Minä ajaa rutuutin itse paikalle, vaikka polvi oli kuin tyhjä potkupallo. Buranaa vaan kitusiin ja eikun menoksi.
Katselimme vanhoja valokuvia tiimatolkulla ja olimme liikuttavan yksimielisiä, kuinka hyvään sukuun olimme syntyneet.
Ihailimme komeita esivanhempiamme. Toinen toistamme silmäillen totesimme, että omenat olivat putoilleet meidän tapauksissamme harvinaisen lähelle puita.
Meillä serkuksilla on oikein komea vaari(tai hän on jo tietenkin kuollut, kun mekin olemme jo ikien "paremmalla puolella").
Iso-isoäitimme muistuttaa kuvassa upeasti Sibeliuspatsasta (sitä pääpatsasta nimenomaa).
Kaikien mielestä minä olen ilmielävä isoäitimme. Minä olen kaksoiskopio Hilda Dagmar-mummustamme kyllä omastakin mielestäni.
Omasta mielestäni muistutan myös iso-isoäitiäni aikamoisesti. En varmistanut asiaa serkuiltani, koska syvällä sisimmässäni en ole varma haluanko muistuttaa herra Sibeliusta. Tiedän kokemuksesta, että Elitzabethy olisi ollut liian hanakasti kanssani samaa mieltä.
Hän se oli se, joka lähetti 50-vuotiskortin minulle, jossa luki:
Onneksi olkoon viiskymmentävuotiaalle! Et näytä päivääkään yli kuuskymmenvuotiaalta!
Ulkonäöltäni siis olen ehkä kuin mummojeni kolmoispaino , mutta sisähenkisesti en.
Tokkopa isoäitini rääkyivät joka asiasta, tuijottelivat tuntitolkulla horisontteihin, äksyilivät, tai hermoraunioisesti asioihin suhtautuivat, tai siirsivät kaiken, minkä ikinä voivat, huomiseen?
Olen päinvastoin kuullut kautta pitkän elinaikani, kaikkia suuria viisauksia ja aforismeja joita esimerkiksi Hilda-mumskimme keksi asiaan kuin asiaan.
-MALTTAA KÖYHÄ KEITTÄÄ, VAAN EI JÄHYTTÄÄ, on yksi miltei päivittäin käyttämäni Hilda-viisaus.

Söimme serkkukohtaamisessamme Lillin loihtimaa lohikasvisgratiinia, sekä vadelmia jossain ihanassa kräämissä jälkiruoaksi.
Kyllä siinä kielenkannat irtosivat entisestäänkin, jos mahdollista.
Suku oli taas parhain ja kaunein ;)

Torstaina menin lääkäriin sen kituliaan vasemman jalkani kanssa.
Varoitin lääkäriä, että voin pillahtaa itkuun kertoessani sairaskertomustani. Onneksi sain pidäteltyä pahimmat itkunturskaukset ja ainoastaan ääneni oli parikertaa sortua. (Jänis sisälläni pysyi onneksi myös aisoissa).
Pääsin kuvaukseen Östermyyraan saman tien. Magnus tuli mukaani henkiseksi-ja ruumiilliseksi tueksi.

Kuvauspatjalla piti kääntyillä suuntaan jos toiseen.
- Mene vasemmalle kyljelle ja laita oikea jalka tyynylle. Kuului hoitajan suusta hiljaa. Hiljaa ehkä siitä syystä, että kuulokojeeni oli Hälvällä.
-OIKEA JALKA ? Vasen jalkahan se tässä prakaa, ajattelin kauhuissani.
- LAITA OIKEA JALKA TYYNYLLE JA MAKAA VASEMMALLA KYLJELLÄ! hoitajattaren käsky oli jo niin äänekäs, että meikäläiselläkään ei ollut vaikeuksia kuulla sitä.
Ymmärtäminen olikin eri asia.
Mielessäni kävi juttu, jossa kerrottiin, kuinka potilaan väärä jalka oli amputoitu.
Onneksi kysymyksessä ei nyt ollut sentään niin vakavat asiat, mutta eikös joltakin ole leikattu sappikivetkin, vaikka niitä ei ollut alunperinkään olemassa. Paperit sekoittuneet...
- LAITA OIKEA JALKA VASEMMAN YLI TYYNYLLE, kuului jo niin selvästi, että jos ihmiset niin selvästi puhuisivat, kuulokoje olisi turha kapine.
Sanojen myötä oikeanpuoleinen jalkani pökäistiin haluttuun asentoon, kuin valmiiksi kohonnut hiivataikina leivinlaudalla konsanaan.
Yritin maata niin, ettei pupujussukan korvat, eikä liioin töpöhäntä olisi liikaa huiskuneet.
Huiskuivat ne kumminkin :(
Miksi meikäläisellä kestää sanomiset niin kauan mennä piuhalle? Miksi en heti käsittänyt, että oikea jalka piti SEN TÄHDEN heittää vasemman yli tyynylle, että vasuria päästään filmaamaan oikeasta suunnasta?
Miksi ajattelen tuhansia asioita sensijaan, kun pitäisi toimia?

Magnukselle selostin autossa myrtsinä kuvaus-sessiota.
- Minen usko tuata. Aina sulle teherään kaikenlaasta. Sä varmahan kirmuseerasit siälä jo heti mennessäs ja huurit ja vaarit ja äyskiit.
- En varmasti sanonut halaistua sanaa. Tein vaan, kuten käskettiin. Sitten kun älysin MITÄ käskettiin.

Tänään lääkärin piti soittaa tuloksista ennalta annettuun ajankohtaan.
Paljoakaan liioittelematta makasin aamusta asti puhelimen päällä, enkä irroittanut katsettani siitä kuin syödessä, etten vaan unehuttaisi asiaa.
Säntillisenä ihmisenä tarkastin jossain vaiheessa vielä soittoajan.
Se oli jo mennyt menojaan!
Lääkäri oli soittanut ajoissa, mutta minä likka olin lauleskellut suihkussa.
Lääkäri sai, kun saikin minut sitten langan päähän ja ilmoitti, että polveni on siinä jamassa, että siihen pitää tuikata kukonhelttauutetta.
Kulumaa siellä sun täällä.
- En uskalla, sanoin, mutta lupasin kuitenkin ajatella asiaa.

Olen nyt ajatellut asiaa loppupäivän ja tullut siihen tulokseen, että EN uskalla!
Kaikki ne vertahyytävät jutut sivuun, pieleen ja "väärin" pistetyistä polvipiikeistä saa suonissani virtaavat verihiutaleet hyytymään.
En uskalla, en, en ja en.
-Sä et siis ole oikein tarpeeksi kunnolla kipiä? kysäisi Maikku, kun soitin sille tilannetiedotuksia. Hhmmm?

Olimme tänään illalla raamattupiirissä ja sieltä menimme Maikun ja Eerikin luokse omenapiirakkakahville.
Otimme puolet tavanomaisesta määrästä piirakkaa, koska olemme laihiksella. Aika suuret palat niistä puoliskoistakin tuli ;)

T: Kaisa Kukkonen-Heltta
-------------------------------------------
Psalmi 16, jakeet 1-3

Daavidin runo.
Jumala pidä minusta huoli,
sinuun minä turvaan.
Minä sanon Herralle: "Sinä olet minun valtiaani,
sinulta saan kaiken hyvän!"
Pyhille, jotka maan päällä ovat
hän osoittaa ihmeellistä rakkauttaan.

2011-09-05T13:52:00.000-07:00

Tämänkertainen yksinäinen kuvake kuvastaa tuntemuksiani tällä hetkellä. Tai sanotaanko kuvan värimaailma.
Itse kuvassa, usko tai älä,on pihallamme alkukeväästä käväissyt supikoira. Se sama, jota Magnus luuli mäyräksi.
Minä olen kipee.
Aloitan alusta: viime tiistaina tulimme siis Venäjältä ventteinä ja onnellisina.
Seuraavat pari päivää tärisytin sitten pyykkikonettamme yhdistetyssä suihku&hyysikässämme.
Muistan aina erään kirjan (nimeä ja kirjailijaa sitävastoin en muista) jossa kirjailija kertoi perheestä, jonka pyykkikone tärisi ja heilui ihan mahottomasti. Kone täristeli aikojen saatossa ulos kylppäristä kadulle. Pian, pian se saavutti kaupungin laita-alueen jatkaen siitä kulkuaan valtakunnan rajalle. Tällähetkellä pyykkikone on luultavasti jo pohjoisnavan tietämillä.
Minulle tulee aina mieleen tuo juttu meidän pesupulsaattoristamme. Kaitpa sekin olisi jo Letkutien päässä pomppimassa, elle siitä pideltäisi kiinni linkoamisen aikana.
Perjantaina lähdimme Eve, minä ja Magnus H. täältä Isosta-Kyröstä Suomen Ryttylään (Riihimäen kupeessa)Kansanlähetyksen vastuunkantajien retriittiin.
Östermyyrasta tuli lisää porukkaa mukaan ja tunnelma oli vähintäinkin katossa.
Otin runokirjalaatikonkin mukaan ja ajattelin myydä muutaman kirjan siinä samalla, kun kuuntelisin retriitin ohjelmaa.
Pyysin ujosti, että kirjaa mainostettaisiin tauoilla. Ujohkosti esitin myös olevani valmis itsekkin kertomaan kirjasestani muutamalla harvalla ja valitulla sanalla.
Asia hoitui ja sain mukavasti kerättyä lähetystyön kirstuun kilisevää.
Tämä asia ei kylläkään mieltäni saanut synkeäksi, vaan kuulkaapa kun kerron seuraavaa.
Meille oli Ryttylän kristillisestä kansanopistosta, jossa retriitti pidettiin, varattu kahdenhengen huone.
Evelle ja minulle.
Olin tilatessani jo kirjoitellut viestiä, että MINULLE ei ole väliä, vaikka meidät majoitettaisiin 15 hengen yhteistilaan, mutta niille neljälletoista muulle voisi tulla AVOIMET SILMÄT-retriitti vastuunkantajaretriitin sijaan. Eivät saisi nukuttua. Kahdenhengen sviitissä valvoisi vain yksi:Eve.
Asiat menivät hyvin siltäkin kohdin, eikä Evekään kuulemma joutunut paljon yhtään valvoskelemaan. Uskon häntä, koska Eve ei koskaan laskettele palturia.
Illalla kömpiessämme huoneeseen kitisin vasenta kinttuani. Sitä jomotti ja sillä askeleita kun otti, niin ilikiästi vihlaisi.
Perjantai-ilta kului somasti istuessa ja kuunnellessa ja kirjoja myyskennellessä.
Eräs hieno, jo hieman varttunut herrasmieskin osti kirjan ja sanoi odottavansa, josko saisi ihan sävelen johonkin runoon.
Minulta oli mennä purukummi väärään kurkkuun.
- Öhhh, kuiskasin minä. -Ehkä näihin riimeihin ei oikein helposti...jatkoin epäillen ja purkka oli jo todella syvällä väärässä kurkkusessa.
Vai mimmosen sävelen sinä, rakkahin lukijani, saisit esimerkiksi seuraavaan kirjassa olevaan runoon?
(Esimerkkipätkä runosta "Tapaturmavakuutuksia")

....
Entä varkaus, rouva?
Onko varastettu, tai omine lupineen otettu tavaroita?
Onko tuli niellyt orsipartta, saunaa, mökkiä?
Ovatko hirvet juosseet eteen, onko autokultaa pökitty?
Onko kaatuiltu?
Onko veri tirrannut?
Onko luut säröilleet?
Onko kuoltu?
Vakuutuksia olis tarjolla, katsokaas rouva
entäpä jos...

Aamusella jalkani tuntui entistä kivuliaammalta, mutta niin sitä vaan kongottiin aamupalalle ja juhlasaliin. Lauantai päivä vietettiin taas vaihteeksi istumalla tiivistunnelmaisessa retriitissä, kuten monina vuosina aiemminkin.
Sunnuntaina vasen kulkuneuvoni tuntui jo jonkun toisen omalta. Hyvin sairaalta sellaiselta.
Hitaasti kuin kohmeinen etana kaakersin majatalomme aulaan. Istahdin aulan kiviselle portaalle ja purskahdin surkeaan itkuun. Meikit valuivat pitkin paksua kaulaa, joka seikka sai täydellisen jäniskohtauksen aikaan (ei- haluais -olla -näkyvissä fiilis, maustettuna hirveällä itsesääliannoksella, tiedättehän?)
Olisi ollut mahtavaa revitellä jänisjuttua enemmänkin, mutta pelko pusersi suun tukkoon. Veritulppa! Saletisti kintussa muhii hirveä, verinen tulppa. Verenihän on paksuakin kun Aija-Kanitan keittämä sinappi.
Paikalle tuli seurueeseemme kuuluva mies. Hän kauhistui tietenkin kollottavaa kanssasisartaan. Hän kumminkin rukoili luottavaisesti Jeesusta apuun ja rukous auttoikin siinä hetkessä.
Paikalle tuli myös helsinkiläisnainen (ihana sisar Herrassa) joka tiesi vuosien sairaanhoitajakokemuksella sanoa, ettei kyseessä nyt ainakaan tulppa ole. Sen verran lötköt kuulemma olivat lihakset. (HÄN ei tietenkään asiaa tuollaviisiin ilmaissut).
Nuo avuliaat, myötätuntoiset ihmiset siitä sitten lähtivät, kuka minnekkin ja jäin yksin rötköttämään aulan sohvalle.
Pieni jänis sisälläni alkoi jälleen heiluttaa töpöhäntäänsä.
YKSIN OLET SINÄ IHMINEN. KAIKEN KESKELLÄ YKSIN...
Aulassa oli hirveän kylmäkin, kun ovia pidettiin sepposen seljillä tuuletuksen takia.
Tirautin jälleen vuolaan kyynelvanan kaulalleni.
Soitin Magnukselle ja selostin itkuisella äänellä koko kauhuskenarion kuullaksensa.
- Jaa-a! No saikko kirijoja palijo myytyä? loihe Magnus lausumaan.
Kerroin entistä itkuisemmin senhetkiset hektiset kuulumiset.
- Jaa, saikko montaki kirijaa kaupan?
Kolmannen seikkaperäisen selostuksen jälkeen en muista kirjoista enää lukua pidetyn, jos en kyllä muutakaan.
Ajattelin itsekseni, että minulla on ehkä liian teatraalinen tapa ilmaista itseäni.
Magnus kuuluu siihen viisaaseen ja rauhalliseen lajityyppiin, joka tietää, että jos joku huutaa ja rääkyy kovasti jonkun krukoomin sattuessa, on se hyvän merkki. Paljon vakavampaa olisi, jos asianomainen olisi kuoleman hiljaa.
Joka tapauksessa jänis oli ja pysyi puskassa so. minussa :(
En voinut kävellä juhlasaliin jumalanpalvelukseen. Kylmässä viimassa siinä seslongilla rukoilin muutamien tärkeiden asioiden puolesta ja tapahtui niin, että sain pikkasen vaivuttua jonkinasteiseen horrokseenkin.
Magnukselle ajattelin kertoa vaipuneeni HORKKAAN.
Lähtöhetken tullessa könysin autolle.
Vaikeroin porukalle sitä yksinolemistani siellä hyisessä hallissa.
Eve sai hirveän piston sydämeensä, kun ei "ollut pitänyt parempaa huolta minusta"
- Haloo, sanoin.
Lohdutin Eveä, että hänhän oli autuaan tietämätön jalkaparkani pahemmaksi äitymisestä.
Olinhan sitäpaitsi sanaa sanomatta ja Eveä edes esiin kaivelematta lähtenyt nuoleskelemaan haavojani toiseen rakennukseen.
- Eihän meidän tarvitse koko ajan silmäillä missä joku menee. Tarkoitin, että sitä ihminen on vaan loppujen lopuksi niin luisevan, hyisevän yksin tässä matoisessa maailmassa, ja luultavasti vain pahensin rakkaan Even turhia itsesyytöksiä.
Toisaalta minä kyllä olinkin väärässä. Jeesukseen uskova ei ole koskaan yksin. Minä varsikaan en ollenkaan.
Minulla on Magnus ja lapset, lapsenlapset, sukulaiset, ystävät jne, jne, vaikka kuinka pitkästi.
Jänisrutto vain joskus iskee ;)

Vyöräydyimme kunnialla kotiin.
Yöllä tulin sitten selästäkin kipeäksi. En päässyt inahtamaankaan vuoteellani. Minulla ei ikinä ole ollut selkä kipeä aikaisemmin. Se oli sellainen kokemus, etten halua tämän jälkeenkään moista kokea, mikäli minulta kysyttäisiin.
Olin tietenkin kävellyt jalan takia kierossa ja klinkussa, josta leveä selkämykseni otti nokkiinsa.
Maikulle selostin puhelimessa sairauteni ja hän antoi ohjeeksi pitää parempia kenkiä.
- Kengät minulla ovat Minni-Hiiri lookkia. Ei se siitä johdu, puolustauduin minä kiihkeästi.
Hiljaa mielessäni ajattelin, että juuri siitä se kipu juuri voikin johtua.
Hyvästi korkkikset ja "tervetuloa" Martta-läskärit.

Tänne, jos jaksoit rakas lukijaiseni, niin olen kiitollinen ja iloinen!
T: Kaisa Marttanen-Fläsk
---------------------------------------
Psalmi 119 jae 9
Miten nuorukainen pysyy oikealla tiellä?
Siten, että noudattaa sinun sanaasi.

(Ylläoleva pätee tietenkin meihin vanhempiinkin ja keski-ikäisiin myös).

2011-08-31T14:01:00.000-07:00

Terveisiä Venäjänmaalta rakkaat, mutta kallisarvoisat lukijani.
Matkan vuoksi en ole voinut antaa viikottaista raporttia kulloisesta menemisestäni ja tulemisestani.

Lähdimme viime perjantaina täältä Hälvänmutkalta Östermyyraan ennen yhdenkään naapurin sikaloissa röhnöttävän porsaan ruppua.
Tai, no...ehkä ne siihen aikaan (klo 9 aamulla) olivat ehtineet päästellä jo, jos jonkinlaista äännähdystä monestakin suunnasta.
Östermyyrassa vaihtaisimme kulkuneuvoa ja följyymme liittyisi myös Kalev.

Mutta ennenkö kerron asioista seikkaperäisemmin selostan tämänkertaisen kuvasarjan kuvajaiset.
Ensimmäisessä kuvassa on Isonkyrön kunnanjohtaja kunnan ikiomassa esittelykojussa taannoisilla 1700-luvun markkinoilla.
Keskimmäisessä on kuvattuna laama. Valkoinen laama samaisilta 1700-luvun markkinoilta.
Sillä oli kaverina ruskea laama, mutta minä filmasin vain valkoisen.
En ole koskaan nähnyt ruskeaa laamapaitaa, joten ajattelin, että otan kuvan siitä ruskuaisesta ENSI kesänä, jahka olen varmistanut tehdäänkö ruskeasta elikosta paitoja.
Minulla oli lapsena aina talvisin laamapaita. Se oli ihastuttava ja lämmin paita. Soisin, että lapsilla olisi vielä nykyäänkin mahdollisuus kietoutua halaamapaitoihin.

Kolmas sarjakuvan kuva on yleisesti ottaen vaan näpsäisty samaisilta markkinoilta. Eikä siitä yhtään sen enempää, että päästään asiaan ;)

Alkuviikosta kävimme Magnuksen kaa kauppaputiikeissa katselemassa sopivia tuliaisia vietäväksi Aunuksen ystävillemme.
Venäjälle päästäksemme meidän tulisi ohittaa myös Joensuu. Joensuun kaupungissa vaikuttaa poikamme Charles tällähetkellä ainakin tämän vuoden loppuun saakka.
Charles vihjaili puhelimessa hyvissä ajoin, että hänen syystakkinsa on revennyt miltei kahtia, että josko komuutistamme löytyisi joku sopiva pieneksi jäänyt, ehyempi...
Ei löytynyt komerostamme, kauppahuoneesta löytyi.
Magnuskin osti itselleen takin, joka oli niin halpa, että siitä siihen ette kauppias vielä maksanut asiakkaalle, joka takin itselleen osti. Joensuussa kävimme sitten kahvilla Charlesin luona ja ojensimme hänelle Nikolainkaupungista ostamamme palttoon.
- Juuri tämäntyylisiä inhoan sydämeni pohjasta, ilmoitti Charles hiljaisella äänellä, ettei Kalev (matkamme johtaja) kuulisi.
- No pidä sitten sitä haljennutta halaatia edelleenkin, sanoin minä ja toivoin, että kaikki kuulisivat.
Viimeisenä oljenkortena ojensin Charlesille Magnuksen upouuden takin, jonka hän pitkin hampain otettikin vastaan.
Tyytyväisinä jatkoimme kahvit ryystettyämme matkaamme kohti suurta Venäjää ja sen mahdollisuuksia.
Kun olimme ajaneet about 100 km eteenpäin Joensuusta huomasin ällistyksekseni, että Magnuksen takki oli viereisellä penkillä siististi laskostettuna.
OLIN LAHJOITTANUT KALEV´in TAKIN CHARLESILLE.
- Haemme takkini paluumatkalla, sanoi Kalev, kun katkonaisesti yritin selittää, kuinka olin EREHTYNYT.
Kuriositeettina mainittakoon, että takkiin, jonka olin Charlesille kenkännyt, suositeltava pesuainekkin maksaa enemmän kuin se Magnuksen uusi takki.
Pah, pah ja vielä kerran pah.Näin ajattelin minä ja Kalev varmasti myös. Magnuksen ajatuksia ei tarvinnut liioin arvuutella. Olivat hänen poskipäänsä senverran punoittavat siinä etupenkillä kyyhöttäessään.

Ajelimme sitten Tohmajärvelle, jossa yövyimme Jouhkolanhovissa (?)
(Nimi oli minusta ainakin tuohon SUUNTAAN, jos ei ihan noin.)
Hieno kaunis paikka. Kauniit huoneet ja ystävällinen isäntäpari. Suosittelen, kun Tohmajärvelle seuraavan kerran menette ja yötä olla haluatte.
Aamulla menimme paikalliseen Ässämarkettiin ostamaan syömisiä Venäjällä olon ajaksi.
Ilmoitin, etten aio syödä puuroa aamulla, enkä senpuoleen illallakaan. Tykkään kyllä mahdottomasti puurosta, mutta näin olin nyt kuitenkin päättänyt.
Haluan ehdottomasti aamulla vain kaksi happamatonta RUISleivän siivua, joidenka päällä on tuorekurkkupylpyrät ja 16% juuston sipareet.
Lisäksi myös tietenkin kaksi pahvimukillista kahvia. That´s it!
Järjestely sopi ilokseni koko matkaseurueellemme.
Matkaseurueemme= Kalev, Magnus ja minä.
Aamusyöntijärjestelyt hoiti koko matkaseurueemme, minua lukuunottamatta. Käsittämättömän nopeaa porukkaa!
Selitykseksi ja puolustuksekseni olisin voinut sanoa, että muiden ei tarvinnut meikata kuin minun.
Kukaan ei kuitenkaan kysynyt mitään.
Nukuimme Aunuksen kirkossa yömme. Hyvin nukuimmekin.
Kalev kertoi eräänä aamuna, että hälytyskello oli yöllä huutanut niin kovaa, että puoli Aunusta oli herännyt. Kalev tietysti myös. Minä ja Magnus vain hornasimme autuaan tietämättöminä kaikesta.
Minäkin, joka sentään melkein herään, jos vaikka hiiri rapistelee ulkokartanolla jonkun hirren rakosessa!
Mitään ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Kyseessä oli ns. VÄÄRÄ HÄLYTYS.

Päivisin ajelimme kylille pitämään seuroja. Olimme huonoon aikaan koko matkalla liikkeellä sikäli, että kaikki kynnellekykenevät Venäjällä ovat aamusta iltaan sieniä ja marjoja poimimassa ja vastaavasti myymässä niitä teiden varsilla.
Aina kuitenkin joku pääsi seuroihimme tulemaan.
Kerroimme vuoronperään Jeesuksesta seuraväelle, joka herkeämättä myös kuunteli.
Lauloimme tuttuja virsiä, me suomeksi, he venäjäksi. Se kuulosti hauskalta.
Meille tarjottiin suussasulavia piirakoita, joita söin sumeilematta niin monta kuin ikinä jaksoin.
Ajattelin, että kotona taas jatkan pussipeliä.
Söimme niin paljon kuin jaksoimme aika paljon muutakin hyväskää. Mm. sieniä. Paistetut tattisieniperunat olivat niin maukkaita, että sylky valuu oikosenaan tätä kirjoittaessanikin kun vain ajattelenkin asian laitaa.
Toisella silmäällä ruoanlaittamista sivusta seuratessani huomasin, että emäntä sekoitti purkillisen smetanaa niiden sienien ja paistinperunoiden joukkoon. Sen jälkeen paistamista jatkettiin vielä niin kauan, että smetana imeytyi ruokaan. Slurp.
Aion kokeilla reseptiä itse seuraavan kerran paistaessani perunoita ja sieniä.
Seuraava kerta on ehkä vasta ensi vuonna, kun olen saanut pussikuurini vedettyä kunnialla pussinpohjaan saakka.

Pidimme Kuittisten koululla myös seurat. Pihalla leikki lapsia,mutta aikuisia ei näkynyt. Yllätys, yllätys. Olivat sienisavotassa kaikki.
Viisi lasta kuitenkin tuli meitä kuuntelemaan.
Näiden viiden lapsen takia olisi jo kannattanut ajaa ne sadat ja taas sadat kilometrit Karjalaan. Niin kirkkaita silmiä harvoin näkee ja niin harrasta laulua kuin siinä rujossa luokkahuoneessa sinä iltapäivänä kuultiin, kuulee aniharvoin.
" Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen" ja Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen"...kaikuivat niinkuin ei ikinä missään ennen.
- Uskotteko lapset Jeesukseen?, kysyi Kalev muksuilta lopuksi.
- Daaaaa!!! kuului iloinen vastaus välittömästi ja minua itketti. Ilosta.
Tulkki kertoi, että lapset olivat olleet juuri leirillä, jossa olivat kuulleet Taivaan Isästä.
Minä kerroin puheessani lapsille, miten Vivianni oli sanonut minulle, että Spiderman (tämä hämähäkkiukko) on vahvempi kuin Jeesus.
- Hämähäkkimies?! ihmetteli tulkki minulle.
- Kysy lapsilta, kehoitin minä tulkkia tekemään.
Tulkki teki työtä käskettyä ja ihmetteli kun lapset tiesivät, eikä hän ollut koskaan kuullutkaan.
-Ehkä johtuu kuudenkymmenen vuoden aikaviiveestä, nauroin minä silmää niksauttaen.
Tämän blogin lukeminen venyisi kohtuuttomuuksiin, jos kirjoittaisin kaikki nyanssit ja vivahde-erot puheestani lapsosille, joten pränttään asiat lyhykäisesti:
Kerroin lapsille, kuten aikanaan Viviannillekin, että Hämähäkkimies ei kuule rukouksia, eikä voi auttaa hädässä, eikä missään muussakaan asiassa.
Pikku päät nyökyttelivät ymmärtäväisesti ja hyväksyväisesti.
Jaoimme lopuksi seuraväelle kaikkea erittäin tärkeää ja tarpeellista: vihkon ja kynän, sekä liimapuikon ja kynttilän.

Kävimme myös muutamassa ystäväpaikassa juttelemassa ja muistelemassa asioita, joita näinä kahtenakymmenenä vuotena on saatu kokea, joina Venäjällä olemme käyneet.

Tiistaina anivarhain, jolloin possut Suomen Hälvällä arvatenkin vasta oikoivat saparoitaan, lähdimme paluumatkalle.
Haimme Joensuusta Kalev´in takin ja veimme tuliaisiksi Charlesille kilon venäläisiä suussasuklavia suklaamollukoita.
(Seuraavana aamuna kun soiteltiin Charlesin kanssa olivat tuliaiset kuulemmajo paremmissa suissa.
Ei ole omena kauas puusta tippunut. Niin olisi minunkin s-mollukkeille käynyt, elle pussikausi olisi esteenä.

Illalla tiistaina yhdeksän pintaan olimme Letkutiellä jälleen.
Juotuamme äykeät sumpit ja tarkastettuamme kaikki killerit menimme nukkumaan.

Siis, että oliko killereissä mitään?
OLI! :(
Taas alkavat nuo öklöttävät siimapuokot prängätä sisätiloihin, kun pelloilta viljat on korjattu parempaan talteen.
Yksi viiksivallu oli killerissä vatsanahasta tiukasti kiinni, mutta henki oli kuulemma huokunut vielä kiitettävästi Magnuksen selonteon mukaan.
Sanoin, että EVVK, mutta Magnus selosti seikkaperäisesti mihikä soli mötyksen viskannu, muttei kattonu oliko lähteny uimahan.
Hyi, yök, örk, örk, yrj, yrj!

T: Kaisa Mötys-Örklen
---------------------------------------

Lasten virsikirjasta virsi 124, ensimmäinen ja kolmas säkeistö:

Taivaan Isän perhepiiriin kuuluu kaikki lapset maan.
Kuitenkaan ei Jeesuksesta moni ole kuullutkaan.

Voimme panna kädet ristiin, yhdessä näin rukoilla:
Ole Jeesus kaikkialla pienten lasten turvana.

2011-08-23T22:04:00.000-07:00

Jos ihmettelet, että viimekertaisen blogikirjoituksen kohdalla on vain valkoinen plätti, niin ei hätää!
Terapiasalapoliisivainukoira Lyllan ja minä ilmoitamme, että kyllä sieltä juttu löytyy.
Paina vain nuolesta sinnikkäästi alaspäin, niin kohta rävähtää Magnuksen synttärikakku esille ihailtavaksi ja asiat lujettaviksi :)

T:Kaisa vaan

2011-08-22T11:34:00.000-07:00

Tänään, jos koskaan hermoparkojani koeteltiin tämän TIETOkoneen kanssa.
Kirjoitin puolenpäivän aikaan pitkän ja seikkaperäisen toimintakertomuksen menemisistäni ja tulemisistani.
Olin juuri laittanut loppupisteen, sekä keksinyt hyvän sukunimenkin, kun kaikki huitaistiin taivaan tuuliin. Jok´ikinen pilkku ja piste oli tipotiessään.
Myönnän, että asiantuntija- ja tietäjäbloggarilta ei olisi kadonnut yksikään piirto, mutta minulta, joka tuskin silitysrautaa osaa oikeinpäin käyttää juttu valahti käsistä.
- Kaikki kymmenen lukijaani ovat toivorikkaina vierailleet sivustollani jo kymmeniä kertoja, raivosin Magnukselle, jolla ei ole osaa ei arpaa asioihin, mutta joka sattui olla kuulolla.
- Menen ja paiskaan tämän rakkineen navetan seinään. Lopetan totaalisesti tämän sepustelun ikuisiksi ajoiksi, jatkoin raivoamista Magnus-paralle.

Noh...rauhoituin sitten vähitellen. käväisin kaupassa ja tässä sitä nyt nuttura täristen kumminkin ollaan.
Kiltisti ja säyseänä alkasin kahdella sormella näpyttelemään uudestaan niitä taivaantuulitarinoita (jos enää muistan) ;)

Kuvat, joita tällä kertaa olen valinnut galleriaani, ovat mm. Magnuksen heinäkuiselta 65-vuotis-synttärijuhlilta.
Itse asiassa juhlien juhlapöydän antimista.
Kakun olen minä leiponut ja kuvan hätäprätikät (tuttavallisesti PRÄTIKÄT) on Magnus väsännyt.
Kakku onnistuikin aika hyvin. Se olisi kuivuutensa puolesta toki sopinut hyvin myös katiskan merkiksi, mutta siihen se ei ehtinyt.
Hätäprätiköitä Magnus leipoo aina kun tätini Aija-Kanita tulee meille kylään.
Prätiköihin käytetään fruktoosia, joten ne kelpaavat siksi Aija-Kanitalle.
Harvoin näkee sellaista vierasta, joka nauttii niin täysin rinnoin pöydän antimesta kuin tämä nimenomainen tätini.
Harvoin näkee niin ylpeätä ja huonosti vaatimatonta esittävää leipuria kuin Magnus (ellei vaimoansa oteta laskuihin).
Minulle tulee tuosta prätikänsyöjätädistäni aina se eräs piirretty sarjakuvafilmi koirasta, joka rakasti koirankeksejä niin, että se kohosi aina pyörien ilmaan sellaista syödessään.
Vahinko, etten muista koiran nimeä.

Toisessa kuvassa seisoo aidaksen vieressä Letkiksen ehtoisa emäntä katse siintäen naapurien viljavainioille ja ohitsekkin.
Emännän kalastajalanka...öö...hiusletti vain vienossa tuulenvireessä hiljalleen värisee.

Viikon alussa kävin viimeisen kerran värisemässä hammaslääkärin seslongilla. Siis viimeisen kerran TÄLLÄ hoitohukilla.
Maissinjyvähymyn kera kerroin tohtorille, että minulla on uusi aika hänelle vetämässä. Silloin mennäänkin läpi joka maissintähkä, eikä vain yhtä kronkita.
En ole ihan varma, mutta minusta naurahduksessansa oli hiukan teennäistä soundia.
Minulla oli runokirjakin hänelle annettavana, mutta ajattelinkin, että ehkä lykkään sen hänelle sitten vasta kun saamme seuraavan korjaussession päätökseen.

Perjantaina lähdimme Magnuksen tapaisesti HYVISSÄ AJOIN Kokkolaan Kristillisdemokraattien puoluekokoukseen.
Oli hyvä ja virkistävä kokous. Erityisesti ilahduin kun puoluekokous oli samaa mieltä kanssani, että oma presidenttiehdokas on syytä laittaa kehiin mukaan.
Muustakin syystä sydämeni tykytti Kokkolassa lämpöisesti.
Nimittäin astellessamme kohti kokouspaikkaa kanaalin vartta pitkin, jouduimme väistelemään sorsia, lokkeja ja jos jonkin sortin ankkoja.
Ne eivät siirtäneet senttiäkään räpylöitään meidän takiamme, vaan huilivat tai naksuttelivat nokkiaan juuri haluamassaan paikassa.
Sehän on sen merkki, että kokkolalaiset eivät kiusaa, eivätkä räkkää näitä luontokappaleita. Niin levollisia nämä tiput olivat.
Illalla ajoimme tyytyväisinä Vähällenevalle. Sanoin Magnukselle, että minä jään lauantaina kotiin.
aamusella anivarhain, 25 minuttia ennen Magnuksen starttia ilmoitinkin, että haluaisin sittenkin mennä mukaan.
- 25 minuttia aikaa ja siitäkin on pualet kulunu. Laita pakkelit naamahas autossa, ehdotti Magnus.- Yhtään myähemmin ei lähtö tapahru.
- Vai autossa pakkelit? Ja silmä menis puhki meikkikynän heilahtaessa auton poukkoiluun?, tuohduin minä.
Jäin kotiin.
No hyvä oli kotonakin olla. (Olla = tuijotusta pisteeseen A aamusta iltaan.) Mutta no hätä. Minä hallitsen olemisen.

Sunnuntaina nousimme ajoissa ehtiäksemme Isonkyrön vanhaankirkkoon jumalanpalvelukseen.
Viime blogissa muistan kehoittaneeni teitä menemään kirkkoon sunnuntaisin (tai miksei muulloinkin. Aina kun pelit soi.)
Niin teen nytkin: Menkää hyvät ihmiset kirkkoon!
Muistakaa, että sielä itse Taivaan Jumala hoitaa meidän sierettyneitä hermoparkojamme ja ränstyneitä sieluparkojamme.
Jaa, että pappien saarnat sellaisia ja tälläisiä?
No, ei muuta kuin sakastiin kertomaan tuntemuksista ja arveluista. Tykkäävät papit vaan, kun saavat kehuja ja ottavat toivottavasti opiksi, jos on huomautettavaa.
Sekaan vaan!

Jumalanpalveluksen jälkeen kiirehdimme kylällämme olevalle rukoushuoneelle. Rukoushuoneen nimi on enteellisen ihanteellinen: Rauha.
Rauhaisaa ja ihanaa olikin siellä penkissä istua ja kuunnella puheita ja hyvää musiikki-ja laulukööriä nimeltään Fanvaarit.
En ole varma kirjoitetaanko nimi nuin, mutta vaarit siinä revittivät oikein sydämensä pohjasta. Minäkin olin jälleen kerran lähteä leijailemaan kattoa kohti.
Kuulin jo mielessäni kattokruunun vaimean helinän väskyni osuessa sen lasisiin koristeihin ohitse leijuillessani.
Kattoon asti en kerinnyt, koska alkoi kaffipaussi. Muutama pannullinen oli minun keittämääni.
Olin ihan hermona, kun talosta ei löytynyt oieata, aitoa kahvimittalusikkaa.
En osaa mitata kahvia ilman KAHVIMITTALUSIKKAA.
Joo, joo tavallisella lusikallapa tietenkin. Mutta kukkurako, lusikan kärjellinenkö, vai tasapaksu määrä?
Päätin, että otan olkaväskyyni myös mittalusikan kokoaikaiseksi varusteeksi. Muut kokoaikaiset varusteet ovat: pikkarainen virsikirja, pikkuruinen Raamattu, tikkuaski ja kenkälusikka.

Joku voi olla kiinnostunut, kuinka pussikuurini sujuu. Hyvin. Olen saanut rikottua jo toisenkin kymmenluvun kilogrammoissa räknättynä.
Magnuksella sujuu siinä sivussa yhtä hyvin.
Kaikki hurraavat hänelle sitämukaa, mitä potkupallosta ilma vähenee :)
Kohta me olemme aika sutjakka pariskunta.
Nyt lopetan tähän, vaikka ihan varmasti siinä hukkaantuneessa kirjoituksessa oli paljon parempia, paljon enempi ja paljon repäisevämpiä asioita ylöspantuna, mutta:
Terveisiä ja siunausta kaikille lukijoilleni ja tietenkin muillekki!
T: Kaisa Poskipullonen-Sutjala.

----------------------------------------

Sananlaskujen kirja 8 luku, jakeet 1-4

Kuulkaa! Viisaus kutsuu, ymmärrys korottaa äänensä.
kukkulan laella, tien vierellä se seisoo, sielä missä polut haarautuvat eri suuntiin.
Markkinapaikoilla, tungoksen keskellä, kaupunkiin vievillä porteilla se huutaa." Teitä minä kutsun ihmiset, teille kaikille osoitan sanani.

2011-08-15T07:06:00.000-07:00

1700-luvun markkinoilla eilen ja toissapäivänä istui jalkapuussa iloinen nuori rouva, josta tämänkertaisessa kuvasarjassa ensimmäinen kuva.
Hymy ei häneltä hyytynyt koko aikana, vaikka joutuikin julkisella häpeäpaikalla istumaan tuntitolkulla ja vastailemaan lukuisiin kysymyksiin.
Sanoin hänelle, että valitettavasti en pääse häntä tuuraamaan, koska kulkuneuvoni eivät mahdu jalkapuun koloihin mistään kohdasta.
Joku kyllä neuvoi, että saranoita voi paksuuden mukaan aina höllätä. Katsoin kuitenkin parhaaksi myyskennellä vain leipomiani nisupulleroisia ihan pystyasennosta maalaismyyntipöytämme takana.
Jalkapuussa istujalla oli kotona kuulemma kaksi muksua. Toinen oli 3:n kuukauden VANHA ;)
Ihmettelin äidille, että missä välissä muksu kerkee sapuskaa imeskelemään? NNuori frouva heläytti nauraen vaavin olevan jo pulloruokinnalla.
Jatkoi vielä selvennykseksi, että eihän hän nyt jalkapuussa olisi kehdannut vauvelia syötelläkään.Itseasiassa hän ei olisi tullut lainkaan koko puuhun!!!
Magnus kertoi kovalla äänellä aikoinaan itse pyytäneensä junamatkalla (Tervajoki- Nikolainkaupunki) äidiltään TIITTIÄ (suom. rintamaitomatkaevästä), mutta äitinsä oli häveliäästi estellyt.
Magnus oli silloin noin 3-vuotias.
- Anna poijalle kikki suuhun, oli isänsä kuulemma kehoittanut vaimoaan välittömästi tekemään. (Olisikohan nälkäiseltä matkaajalta päässyt muuten pahat porut? Toim. huom.)
Joihinkin näihin aikoihin kikkaan oli sitten kuulemmaasti sidottu ruma karvalanganpätkä ja Magnukselle oli sanottu sen olevan KARVAMATO!
Siihen oli loppunut Magnuksen kohdalla rintaruokinta. Hän on aina ällönnyt nimenomaa rumia karvamatoja.
Markkinakuulijakunta poistui jalkapuun luota yhtä kertomusta rikkaampana. Hmpf!
Meidän myyntipöydässämme (sarjakuvan keskikuva) oli siis myytävänä pullaa, leipää, hyrriä, kouranpohja-autoja ja Runollisia kirjoja.
Kauppa kävi kuin solmuton siima. Aurinko läsötti ja ihmisiä oli liikkeellä rutkasti.
Magnukselle (alimmassa kuvakkeessa) käytiin hyvissä ajoin ennen markkinoita Laihialta ostamassa markkinahattu.
Tai siis tarkoituksena oli hattu ostaa, mutta iski nuukuus (Laihialla kun oltiin).Maksoivat lierihatut mokomat monta kymppiä, joten päädyimme kolmen euron lätsäkkeeseen (kuten kuvasta kolme käy ilmi).
Kun Magnus sitten lähti omalla vuorollaan markkinalihasopalle, otti hän lätsän tietenkin pois päästänsä, kuten syödessä vanhoina hyvinä aikoina oli tapana.
- Mikä musta vanne sulla on pääs ympärillä?, kysyi Catherine kiinnostuneena. Olivat hekin tulleet markkinoille palloilemaan muut, paitsi Joonathan ja Lyllan.
Lätsä oli päästänyt väriä vähintäinkin sen kolmen euron edestä Magnuksen otsanahalle.
- Se pakkaa olla nuas halavoos lakiis ja muiski asioos vähä sama, notta hyvä ja halapa ei ikänä kättä toisillensa nakkaa. (Näin loihe eräs isäntä meille lausumaan, kun hänelle asiasta kerrottiin).
- Tälläkertaa ei sanonta pitänyt paikkaansa. Lätsä maksoi peräti kolme euroa, sanoin minä, jonka pitää aina saada viimeinen sana sanottua joka asiaan.

Kovasti kehunkipeenä ihmisenä en malta olla kertomatta myös seuraavaa markkinajuttua.
Kolmen hengen iloinen porukka osti pöydästämme monta pussukkaa pullia ja rinkeleitä.
Jonkun ajan kuluttua he palasivat takaisin ja ostivat muutaman pussillisen lisää.
Eräs heistä viittelöi nisupullakoppaan ja kysyi, että KUKA NÄMÄ ON LEIPONU?
"Vaatimattomana" hypistelin kalastajalankalettiäni ja kuiskasin, että minä.
- Minä olen leipuri, siis ammatiltani oikea leipuri, enkä ymmärrä, kuinka näin maukkaita joku voi saada aikaseksi. (Seurasi valtaisa kehujen tulva ja määrä).
- Olen ne voihin tehny ja kokomaitoon sekoittanut ja...
Sitten muistin, että olin rukoillut, että nisusiin Herra antaisi oikein ylimääräisen pläjäyksen hyvää makua.
Oli pakko kertoa asioiden oikeat laidat. Sanoivat siihen hymyillen ne ihmiset ja se leipuri, että no nyt he ymmärtävät :)

Viime maanantaina vietimme Magnuksen syntymäpäiviä. Ne olivat tosin jo heinäkuussa, mutta ajanpuutteen vuoksi jäivät silloin fiiraamatta.
Vävyllämme Eerikillä sensijaan oli syntymäpäivä tismalleen viime maanantaina. He tulivat meille näihin yhteisiin bileisiin.
Lisäksi vieraikemme saapuivat Aija-Kanita ja Öpe.
He toivat synttärilahjaksi kotletteja, aladoopia ja pähkinäsaippuaa. Tosin ei tarvitse olla synttäreitä, eikä mitään, kun he tuovat meille juuri näitä samaisia herkkuja :)
Minä puolestani kaahasin lähikauppaan ostamaan Eerikille synttärilahjoja. Ostin mätitahnaputkilon ja hiuslakkapullon.
-Hyvä! Meillä olikin jo lakka loppu, ilahtui Catherine.
Eerikki muistutti, kenen nimi oli lahjapaketin päällä ja kenen synttärit yleensä oli kyseessä.
On muuten hyvä asia, että miehet ja vaimot voivat käyttää samoja fiksauspöniköitä.
Ostan jo suosista Magnukselle esimerkiksi dödöjä, joita itsekkin käyttäisin. Olen nimittäin sitä ehdotonta mieltä, että miesten deodorantit joskus tuoksahtavat enämpi metsäluteelta kuin joltain raikkaalta hikikarkotteelta. Siis ainakin nämä ns. vähän siedettävämmän hintaiset.
Kalliit tuotteet ovat asia erikseen. EHKÄ. Niitä en ole haistellut, enkä raaski ostaa, vaikka hiki kuinka haisis ja helmeilis.
Toisaalta, jos jonkun mielihaju on metsäluteen kaltainen hajuvana, niin mikä minä olen asioita muuttelemaan.
Olen kuitenkin päättänyt, että Magnus ei luteista tykkää ;)

Keskiviikkona matkustin Nikolainkaupunkiin ostamaan tekosilmäripsiä.
Niitä olin uutterasti kysellyt jo omasta- ja naapuripitäjästä, mutta turhaan.
Vierailin samalla kaupunkireissulla Bärttan ja Elitzabethyn tykönä, sekä käväisin Catherinen luona.
Joonathanille annoin kaksikymmpisen, jonka olin luvannut, jos leikkaa hiuksiaan.
Illalla kaasuttelin kotiin ja muistin äkkiä, että ripset olivat unohtuneet kokonaan ostamatta.Itse asiassa en ollut käynyt yhdessäkään putiikissa ostamassa yhtään mitään.
Kerroin Magnukselle unohduksestani.
- Sellaasiako meinasit, notta hankaavat rilliihin ku räpsähyttää silimiä? kysyi hän muka kiinnostuneena.
- Ei ollenkaan sellasia! Vaan sellaisia, jotka ovat niiiin pitkät, ettei rillejä voi pitää ollenkaan. Sellaiset ala Tukiaiset!
- Hyvä, notta unohrit, huoahti Magnus.

Torstaina oli meikäläisestä ja runokirjasta juttu paikallislehdessä ison kuvan kanssa.
Puolensivun (melkein) kuvassa posket ylettyivät reunasta reunaan. Ajattelinkin, että ei ole turhaa dieettejä pidellä.
Dieettirintamalle kuuluu hyvää. Kohta menen täydentämään pussivarastoani apteekkiin. Jos sitä Nutriletteä on vielä apteekkien hyllyillä.
olen huomannut, että ne ovat henkisenä tukena nuo pussukat. Sellaisen kun kietaisee vatsaansa, niin ainakin hetken luulee, ettei ole kurniva nälkä.

Tähän ymmärrän lopettaa tällä kertaa.
T: Kaisa Nutriainen-Kurnukka
----------------------------------------
Lasten virsikirjasta virsi numero 3

Älä turhaan luule, ettet osaa rukoilla.
Rukoukseen ei tarvitakaan paljon sanoja.
Taivaan Isä kuulee pienen huokauksenkin.
Tarpeesi Hän tietää sinuakin paremmin.
Rukous on silta luokse Jumalan.
Rukous on polku luokse auttajan.
Rukous on lintu, joka lentää taivaaseen.
Rukous tuo rauhan sydämeen.

2011-08-08T02:34:00.000-07:00

Tasan puolet odotettavissa olevasta omppusadostamme tässä kuvassa.
Toisessa maatilamme omenapuussa ei ole yhdenyhtäkään satonäkymää. Pituutta puu on hojeltanut sitäkin enemmän ja Magnus sanoikin, että puuta odottaa kohta noutaja, jonsei herelmää rupia esiintymähän. Puu on muutoonki vääräs paikas kuulemma. Se pimittää näkyvääsyyren kaukaasuutehen, nottei näje kuka kulloonki raitilla ajeloo :(
Minä olen toiminut puun puolestapuhujana.
Olen ihan Raamattuunkin vedonnut. Siihen kohtaan, kun se viinipuu aiottiin hakata juurta myöden pois, kun ei rypäleen rypälettä näkynyt, mutta puutarhuri pyysi vielä lisäaikaa ja lupasi myllätä ja möyhentää maata ympärillä, että jospa vielä kumminkin...
Magnus vastasi tylysti, notta hän on kuulemma hevoosenpaskoja juurelle paiskonu ja möyhänny yli ja ympäryytte nyt jo viis vuatta ja mitään ei tapahru!Poikki vaan ja pinohon!
Puu saa nyt onneksi kumminkin vielä levitellä juurivesojaan muhevassa mullassa nykyisessä paikassaan. Aiomme keväällä vääntää sen oksistoa nyöreillä JA tiiliskivillä taipumaan alasuuntaan(puu näyttää tällähetkellä pylväslepältä). Taivuttaminen kuulemma auttaa omenoiden muodostumiseen Eerikin mukaan. Näin asia varmaan on, sillä Eerikki puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Tiistaina ja keskiviikkona olimme vielä iltaisin KL:n telttakokouksissa.
Sain myytyä runokirjaani jokaisena iltana jollekkin :)
Leivoin keskiviikoksi 64 pullaa ja jos kaikki läsnäolevat olisivat pullan syöneet yhtäkään ei olisi jäänyt jäljelle.
Kaikki eivät kumminkaan syö, (emme minä, eikä Magnuskaan) joten nisuja jäi pakkaseen pantavaksikin.
Pakastimessamme on vielä edellisistäkin leipomuksista jäännelmiä.
Syy, että näin on päässyt käymään on, että Magnus on laihdutuskuurilla.
Hän on vähentänyt pullansyömistä. Päivittäisestä 5:stä aiemmin nauttimastaan nisupullasta hän syökin tätänykyä vain yhden (korkeintaan kaksi).
Magnus on laihtunut niin, että kaikki jo huomaavat ja hurraavat.
Meikäläinen on korkeintaan HAISTELLUT pullia ja syönyt vihanneksia ja pussien sisältöjä, mutta kukaan ei ole huomannut mitään.
No, minä en suinkaan ole kateellinen Magnukselle (rykäisy). Päinvastoin.

Niin siinä muuten sitten käytiin, jos laihduttamisteemassa pysytellään, että kukkaro otti ja laihtui liikaa siinä pussipelissä.
Soitin ihanalle ja ystävälliselle trainerille ja sanoin itseni irti kaikesta. Pah!
Lupasin kyllä palata asiaan uudestaan, jos (lue: kun) en omin voimin pysty karistaan kiloja.
Tälläkertaa olen kyllä aika toiveikas, koska minulla on nyt oikein ruokapöydässä vastapäätä oikein iki-oma personaltrainer. MUSSUKKAPUPULIINITRAINERI Magnus.

Tarvitsemme laihtuneen kukkaron sisälmyksiä myös loppukuusta tehtävälle Aunuksen matkalle.
Että minä sen päivän taas näen, että Karjalaan pääsen ja vielä Magnuskin tulee mukaan.
...jo Kaaaarrrjalan kunnnailllla lehhhtipuuu, jo-o Karjaaalan koivikkko tuuuhettttuuub...gäg gukkuuub siellä ja keevät onnn...

Perjantaina olimme Östermyyrassa laittamassa viisumianomukset matkaan. Meitä lähtee viiden hengen poppoo: Kalev, Tyynikki, Möbelhus, Magnus ja minä.
Östermyyrassa sain houkuteltua porukan Piikkiin (pizzeria).
Söin parikiloa salaatteja ja kolme pikkuliurua pizzanpalaa. En usko, että vaikutus oli kovinkaan tuhoisa.

Eilen sunnuntaina olimme Isonkyrön, vuonna 1304 raketussa kirkossa ehtoollisjumalanpalveluksessa.
Olin todella onnellinen siellä epämukavassa penkissä istuessani.(Yli seitsemänsataa vuotta sitten eläneet ihmiset eivät tarvinneet laihdutuspussukoita, eivätkä samettiselkäisiä toppapenkkejä. Ei, he mahtuivat hyvin istumaan puupenkeissä ja jopa nukahtelivat kuunnellessaan latinankielisiä posmotuksia.
Minua ei nukuttanut ollenkaan.
Saarna oli suloista korville ja viimeisen urkusoolon soidessa siitäsiihen, etten lähtenyt lentoon liitelemään yhdessä kirkkoon eksyneen pääskysen kanssa.
Menkää hyvät ihmiset kirkkoon sunnuntaiaamuisin! Siellä Jumala hoitaa teitä. Siitä se nimikin JUMALANPALVELUS tulee. Jumala palvelee meitä!
Siis, vähäkö pitää sanoa, että HALOO?

Olen myös tehnyt käsitöitä viimeaikoina.
Olen vommustanut kalastajalangasta peukalon paksuisen letin. Pituutta tuhtilla peukaloletillä on yli metri.
Anopin kutomasta pellavapyyhkeestä koppuloin itselleni puseron. Sivut vaan kursaistiin yhteen, saksilla päänreikä ja pari isoa nappia koristeeksi.
Magnukselle käyn hakemassa parinumeroa isomman flanellipaidan ja sellaisen hatun (mustan) joita näkee pikkupoikien päässä toreilla.
Minun asuuni kuuluu vielä ruutuinen huivi ja filttaantuneet villasukat makkaralle kinttuihin.
Menemme Magnuksen kaa myymään nisuja ja munkkeja 1700-luvun markkinoille ens lauantaina ja sunnuntaina Isonkyrön vanhalle kirkolle.
Tulkaa sinne. Minulta saa ostaa tiskin alta kirjaakin.

T: Kaisa Karlalainen-Syltsocka
----------------------------------------------------------
Eilisesä jumalanpalveluksessa lauletun virren 340 toinen säkeistö:
(sopii kuin nenä päähän näinä ankeina aikoina.)

Ne jotka Herraa etsivät, löytävät lohdutuksen
ja jotka häntä pelkäävät, ne saavat varjeluksen.
Ja ahdingonkin aikana on heillä rauhaa, iloa,
kun Herra heitä hoitaa.

2011-08-01T13:47:00.000-07:00

Israelistapa taas kuvia, mutta taaskaan en muista mistä kohtaa.
Muistan ajatelleeni,tuota ensimmäistä kuvaa näpsiessäni , että kuvaamani kasvi oli kuin "anopin kieli". Minulla on aikoinaan ollut tuon näköinen yrtti ja sen nimi oli nimenomaa ANOPIN KIELI. Tosin se minun kukkaruukussa kasvava kukka oli tietenkin suunnattoman paljon pienempi.
Tosin sitten taas tuo kuvassa oleva kukkanen kuvaa minun omaa suussa olevaa "anopinkieltäni" ehkä paremmin: paksu ja terävä.

Helteinen ja hektinen viikko on takanapäin.
Neljäskymmenesviides hääpäivämme hulahti ohitse jo edellisviikolla. Kuluneet vuodet ovat kuluttaneet myös meitä hääparia aikalailla, vaikka seesteisiä ja auvoisia ovat vuodet olleetkin.
Päättelin sen siitä, että Vivianni parisen viikkoa sitten meillä ollessaan, tuli köökkiin silmät teelautasen kokoisena minun ja Magnuksen vihkikuvaa näytellen.
- KUKA NÄÄ ON? hän kysyi kummastuneena.
- Siinähän on minä ja paappa, vastasin minä vieläkin kummastuneempana.
- Sähän oot ollu nätti! ihmetteli Vivianni.
"OOT OLLU" jäi jotenkin arvoituksellisesti soimaan päänuppiini loppupäiväksi.

Kävin maanantaista tiistaihin hoitamassa Joonathania ja Viviannia Nikolainkaupungissa.
Ei heissä kyllä mitään hoitamista ole sanan varsinaisessa merkityksessä. Ruokakupit järjestin ajallaan nokkainsa alle :)
Vivianni ilmoitti eräänä päivänä syödessään, että hän ei tykkää isoista sipulinpaloista. Eikä myöskään pienistä.
Kerroin leuka väpättäen, että sipuli ja perunat kuuluivat minun herkkuruokiini lapsena. Itse asiassa usein ei ollut tarjollakaan muuta kuin perunoita ja sipulia (tietysti myös leipää ja maitoa).
Kummasti vaan maistuivat herkulliselta kun oli nälkä ja muuta ei ollut.
Vivianni ei sanonut enää mitään.
Hiljaisesti kaavin Lyllanin ruokakupposeen sipulinpalaset, jotka neiti huolellisesti oli kasannut lautasensa reunalle.
Lyllan sensijaan, että olisi nyrpistellyt kirsuansa, hotkaisi sipulit makoisiin suihin välittömästi. Nuoleskeli vielä hyvän tovin viiksiäänkin.
Sovittiin kyllä lasten kanssa, että ei niin äänekkäästi ilmoiteta, mistä ei tykätä ja mitä ällötään. Ainahan voi joukossa olla joku, jolle kyseinen sapuska on suurta herkkua (kuten tässäkin tapauksessa minä ja Lyllan).

Perjantaina ajelin taas puntaroitavaksi kirkolle.
Kilo- ja kolmesataa grammia oli taas meikäläisestä kulunut pois viikon aikana :D
Laihdutuspunnitsija kertoi lukeneensa kolumnini uusi-Tie lehdestä. Sanoi plaranneensa sivuja ja yht´äkkiä miettineensä, että nyt livahti silmissä jotain tutunomaista.
Kaisa Jouppihan se!
Yhdessä iloitsimme, miten jokusen pussin vielä huvettua, saan laittaa uuden ja entistä ehomman ja KAPEAMMAN kuvan kolumnin kylkeen.
Siinä sitä on Viviannillakin ihmettelemistä! - Kuka tää on, aion minä vuorostani kysyä häneltä ja heilutella lehdensyrjää silmäinsä edessä.

Lauantaina myyskentelin "Runollista kirjaa" Köpingin markkinoilla Tervajoella.
Sainkin myytyä monta kappaletta kirjasta omistuskijotuksella varustettuna.
Laihdutuskuuristako lie johtunut, mutta usein siinä kauppaa hieroskellessani nenääni leijaili kaikkia maailman ihania markkinahajuja koko ajan.
Muurinpohjalättyjen, metrilakujen, nisupullien, grillimakkaroiden ja ennenkaikkea, PAISTETTUJEN MUIKKUJEN ihastuttavat tuoksahdukset miltei saivat maailman sumenemaan silmissäni aika ajoin.
Sain Magnuksen tuuraamaan itseäni (Magnus oli pääasiassa Kristillisdemokraattien arpapöydän kaupanmyyjänä Helunan, Laalaan ja Ampsun kaa).
Seurasin muikkupaistinrasvan hajuvanaa silmät ummessa ja paistopaikka löytyi kun löytyikin eräästä telttakatoksesta.Ostin itselleni seitsemällä eurolla lautasellisen näitä superherkkuja.
Tarjosin Magnuksellekin, vaikka tiesin jo etukäteen vastauksen:
- Minen syä niitä, ku niisson paskat ja sualet ja silimät mukana!
Hyvä vaan, sillä sain syödä koko mahtavan satsin yksin, kun Helunallekaan ei juuri silloin ottanut muikut maistuakseen.

Sunnuntaina olimme jumalanpalveluksessa Orisbergissä. Magnus saarnasi.
Orisbergistä lähdimme meren rantaan mökille Viviannin myöhäissynttäreille.
Lahjaksi ostimme snorkkelin (päivänsankarin toivomuksesta).
- Kuinka sä osaat pitää sitä truuttua niin, ettet vedä vettä suuhusi? kysäisin kiinnostuneena Viviannilta.
- En mä osaakkaan ja siksi en pidä sitä. Laseja vaan.
(HHmmm...snorkkeli maksoi 24 euroa. Pelkät lasit about 10 euroa :P)
Minullakin oli vakaa aie mennä uimaan, (kahdet simpparitkin kopassa mukana)mutta en uskaltanut.
Hirveän korkeat ja jyrkät rappuset kauhistuttivat minua. Sitäpaitsi nilkassa oleva kolo oli taas vaihteeksi ilman kattoa(lue: rupea).
Rupi irtosi, vaikka en taatusti nyt nyppinyt sitä yhtäkään kertaa. Magnus epäili aluksi, mutta uskoi sitten lopulta äityen jopa lohduttelemaankin minua:
- Ruvet aina tippuu ja sitte kasvaa uus piänempi knyylu, joka putuaa ja taas uus ja koko ajan haava piänenöö.
Noin se tietenkin on,mutta koville vaan ottaa.
Olen näin jälkeenpäin aika varma, että jos kolohaavaa ei olisi ollut, olisin uhmannut rappusia (rykäisy).

Tänä iltana meillä oli kirkolla telttakokoussarjan ensimmäinen päivä.
Sain lausua upouudesta runokirjastani (paljoa merkitsevä rykäys) pari runoa. Myityäkin sain kirjoja 8 kappaletta.
Eräs mies sanoi, että häneen oli kovasti kolahtanut lausumani näyterunoset, joten hänen säntäsi heti tilaisuuden päätyttyä kirjan itselleen hankkimaan.
Se kuulosti mukavalta puheelta ja vähän siinä omistuskirjoituskin lipsahteli, kun niin riemastutti ja ujostutti kehut.

T: Kaisa Ujonen-Riemahde
-----------------------------------------------------

Psalmi 136, jakeet 1-5

Kiittäkää Herraa, hän on hyvä. Iäti kestää hänen armonsa.
Kiittäkää jumalien Jumalaa! iäti kestää hänen armonsa.
Kiittäkää valtiaitten valtiasta! Iäti kestää hänen armonsa.
Hän yksin tekee suuria armotekoja! Iäti kestää hänen armonsa.
Hän on taitavalla kädellä tehnyt taivaan.
Iäti kestää hänen armonsa.

2011-07-25T23:33:00.000-07:00

Kuva Israelin matkaltamme. Jostain kohdasta.
Niin paljon jäi kaikenlaista kivaa ja kaunista kuvaamatta. Tuli kuljettua vain ryhmän mukana ukkovarpaat sandaaleista ulos tursuten (suomalaisen naisturistin tunnistaa kuulemma siitä) ja väärä tsuumi truutulla
(nimittäin oma suu).
Kameraa ei ole tullut kotelosta ulos kaivettua, vaikka kuvattavaa olisi sitten viime bloggailunkin ollut monenmoista, joten siksi "vanha" alkukuva.

Jokusen hetken on tullut, sitten viimebloggailun, myös istuttua välieteisessämme "retkellä" ukoniilien takia :(
Mikäs sielä oli istuessa, kun yksikään salama ei silmään leimunnut ja kovimman ja äänekkäimmän jylynkin peitti sormi vasemmassa korvanreiässä. Oikealla kädellä pitelin kulloistakin lukemaani kirjaa.
Tyttityllerö yritti auttaa ja lohduttaa sanomalla, että EI UKKOSTA TARVITSE PELÄTÄ!
-Ai siis eikökö?, olin havahtuvinani.
-Turhaanko on tullut täristyä kaikki kymmenet ja taas kymmenet vuodet?, jatkoin hämmästysrevittelyäni.
No joo, (hymynkare) uskon, että minä kuitenkin tulen vapistuksella suhtautumaan ukkosmyräköihin lopunkin elämääni. Saavat sitten vellitalossakin hiissata sänkyni eteiseen (jos se eteinen on ikkunaton) tai pesukomuutiin (jos se on ikkunaton).

Niin, Tyttityllerö ja Äkku ,Jyväskyläsestä, ilahuttivat meitä oikein yövisiitillä.
Toivat tuliaisiksi Äkun (tämä Äkku on Magnuksen veli siis) pyöräyttämän taatelikakun. Ihmettelin taas kerran kakun mehevyyttä, makua ja ulkonäköä suureen ääneen.
- Ja kuinka tää sun taatelikakkus on aina niin upean tummanvärinenkin? Mun taatelikakkelit ovat vastaavasti kuin syvänmeren olmeja näihin verrattuna.
- Mutta mun kädet ja jalat ovat puolestaan puhtaammat leipomisen jälkeen kun sun, sanoi Äkku.
Klup! Takertuiko taateli kitalakeen? Ei takertunut. Tuo "selitys" oli kuultu ennenkin ;)
Perjantaina tulivat sitten myös Matteus (Magnuksen veli) Charlottansa kaa, oikein Ruotsista asti ja Maikku (Magnuksen paras sisko) Eerikkinsä kaa. Magnus keitti meille kunnon lohisopat.
Minäkin otin 1/4 kauhallisen soppaa, vaikka olin nauttinut pussipäivällisenkin.
- Kattokaa, kuinka vähä Kaisa syää ja mulla lautanen näin täynnä, kiljaisi Maikku.
- Senpä takia mä olenkin näin HOIKKA, vastasin, ja kaikki ymmärsivät yskän ;)

Pussikuurista puheenollen, asiat ovat edenneet suotuisasti. Suosittelen.
Mukavan lisän ruokavalioon ovat antaneet tikkelpääripuskien antimet. Marjat ovat jo osittain kypsiä.
Karviaismarjapuskia on plantaasillamme kokonaista kuusi kappaletta ja niissä on runsaasti marjoja. Laskeskelin mielessäni, että kerrankin saa syödä tarpeellisen määrän (puolitoistalitraa) kerralla pitkälle syksyyn saakka suoraan puskasta.
Omenoita tulee 14 kappaletta, jos nyt puussa pysyvät loppuun saakka.

Olen käynyt Nikolainkaupungissa HOITAMASSA Joonathania ja Viviannia (ja Lyllania tietysti).
Lyllan alkoi eilen kurnuttaa ja kakoa yht´äkkiä ilman edelläkäypää varoitusta.
Ennenkö ehdin edes suutani laittaa kiinni hämmästyksestä, se oli jo juossut matonpäälle ja yrjösi sangen kuuluvalla äänensävyllä.
Nieleskellen sain pyyhittyä tuotokset pois, mutta ei aikaakaan, kun tuttu kurnutus taas raikasi.
Nopea spurtti Lyllanilta taas matolle ja: YÄK...YÄK..CHOMP...KLUR...KRÖÖK...
Onneksi se juoksi OMAN makuumattonsa päälle. Se tarkoitti sitä, että se sai myös itte "siivota" sen ;)

Leikimme sitten Vivianni, Laven (Viviannin kaveri) laiva on lastattu- leikkiä.
Vivianni ehdotti, että aloitetaan lastaamaan laivaa kaikella v-kirjaimella alkavalla. Vivianni ehdotti myös, että hän saisi alkaa.
Kauan ja hartaasti keksimme kaikkea vee-alkuista, millä lastata paattia. Laven joutui luovuttamaan ja me Viviannin kanssa jatkoimme.
- Saako kirosanaa käyttää?, tiedusteli Vivianni.
- Ei saa! Laiva uppoaa välittömästi, ilmoitin minä tiukasti.
Jossain vaiheessa Vivianni heitti pallon minulle huutaen samalla: -Laiva on lastattu vaanalla!
- Vaanalla? Mikä se on?
Vivianni ei vakuuttavasti osannut selittää, mikä on vaana, joten ehdotus hylättiin. Olkoonkin, että se alkoi veellä, kuten neiti yritti puolustautua.

Mukavan päivän päätteeksi vietin vielä mukavan illan Elitzabethyn seurassa Huutoniemellä.
Sitten huristelin Hälvälle.

T: Kaisa Yrjölä-Vaananen
-----------------------------------------------

Psalmi 130 1-6

Matkalaulu.
Syvyydestä minä huudan sinua Herra.
Herra, kuule minun ääneni,
tarkatkoon sinun korvasi rukoustani.
Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit,
Herra, kuka silloin kestää?
Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi, että me eläisimme sinun pelossasi.
Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani
ja panen toivoni sinun sanaasi.
Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua,
hartaammin kuin vartijat aamua.

2011-07-18T23:27:00.000-07:00

Muunmuassa tälläinen kuva on uudenuutukaisesta esikoisrunoteoksestani. Useat kirjan plaraajat ovat havainneet jotain yhdennäköisyyttä kirjailijattaren ja hänen siippansa kohdalla. He ovat osuneet arvioinneissaan tismalleen oikeaan.

En jaksa muistaa tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni kuin korkeintaan viime torstaihin asti.
Harmillista, sillä luulen kyllä jotain tehneenikin (ainakin meinanneeni).
No, viime tiistainahan kävin siellä Cambridge-laihdutusmetoodi-miitingissä.
Vaakalla seisoin ja jotain viestikapulantapaista pötkylää puristin nyrkeissäni. Pötkylästä juohtui piuha puntariin ja
tietokoneelle tursui mittaustuloksia, jotka, kuten arvata saattaa, olivat täysin päin nk. Prinkkalaa. Huh, huh!
Puolustuksekseni on sanottava, etten ole koskaan kuullutkaan niitä viheltämällä lausuttavia kaikenmaailman arvojen nimiä, joten en ole ymmärtänyt niitä kunnossakaan pitää ;)
Pikkuisen minua arvellutti, että noinkohan sitä tuon väkkyrän kautta selviää kaikki millimoolit noin vain? Toivottavasti ei tullut selville myös ilikeys ja köyhyys!!!
Tuli myös lopullinen vahvistusniitti siihenkin, että meikäläiseltä on maailman huminoissa ja rähinöissä kulunut pituudesta pois 4,5 senttimetriä. (Pah ja vielä kerran pah)
Vakavan keskustelun ja pussinyssykkäjakelun jälkeen lähdin häntä koipien välissä pois.
Kotona maistelin jo yhden pussukan sisällön. Hyvältähän se maistui. Se ei tosin yllättänyt minua, eikä kotijoukkojani, koska eteeni ei ole vielä osunut mitään, mikä olisi pahaa.
Mutta...hetkinen...aivan kuin olisi tuntunut siltä, että jotain ylimääräistä runsaasta kehostani olisi kuin olisikin alkanut jättämään jäähyväisiä.
Ainakin lompakko saa viikottain sanoa vakavat jäähyväiset monelle eurolle. On se aika arvokasta tuo pussiruokailu, mutta tyhmyydestä sakotetaan.
Olemme laihduttaneet viikon aja´n Charlesin kanssa niin intenssiivisesti, että Magnus on valittanut olevansa unissaankin kuin Painonvartioiden vuosikokouksessa.
Charles on puolestaan jollakin ihme RASVAkuurilla. Laihduttaminen siinäkin ensisijaisena tavoitteena. Voita, pekonia, lihaa ja vihanneksia.
Sanoi Charles-poikamme olevansa kuin syvänmeren rysäkeppi, kun joulunaikoihin tulee Hälvänmutkalle seuraavan kerran.
Samalta uhosin minäkin näyttäväni, joten saapi siipi mimmonen lookki äidillä ja pojalla silloin on.
Perhekunnan isä sanoi, nottei hän ainakaan tuallasiin höyrähröksiin sekaannu mihinään nimessä, joten hän ilmeisesti näyttää joulunakin kuin pitelisi potkupalloa paitansa alla ;)

Torstaina Magnus haki Nikolainkaupungista arvokkaan vieraan luoksemme viikonlopuksi: neiti Lyllanin.
Lyllanilla oli karvanajo. Sanoimme neidille, että oliko pakko päästää irti jokainen fiunu niistä miljardistabiljoonasta?
Hyvät ihmiset sitä karvan määrää, joka lähti. Kananmunankuorenkin välissä niitä oli.
- Lyllanilla taitaa olla karvanlähtö meneellänsä?, kyseli Magnus tyttäreltään ja koiran omistajalta puhelimesa niin rauhallisella äänellä kuin ikinä pystyi.
- Kuinket yhtään ennakoonu meitä?, hän jatkoi vielä heti kun sai ääntä taas kuuluville.
- Te ette olisi ottanut sitä, jos etukäteen olis sanottu. Terveisiä Lintsiltä, Puuhamaasta ja Korkeasaaresta, liverteli Catherine.

Lyllan on kyllä muuten niin hieno neiti, että suuretkin karvanajot on helppo painaa villasella.
Ulriika-Eleonoora ja Martin olivat kylillä sunnuntaina. Ulriika-Eleonoora kysyi miltei ensitöikseen, onko talossa harjaa jolla saisi autettua Lyllanin karvojen irrottelua.
Olihan talossa. Magnuksen harja jouti hyvin.
-Eihän sulla ole paljo harjattavaakaan, lohdutti Martin isoaveljeään.

Sunnuntaina oli rukoushuone RAUHALLA kyliemme jumalanpalvelus. Väkeä tuli tavallista enemmän paikalle ja kerankin oli sellainen ilonaihe, että sai peljätä, että tarjoilut loppuvat kesken.
Eivät loppuneet, vaikka kahviakin luruteltiin pitkin pöytää. Aloimme kaatelemisen nimittäin SIITÄ pannusta, johon vielä sumppia iloisesti lorisi, eikä niistä kahdesta jo valmiista pannuista :)
-Pankaa pannu uudesteaan alle, kehoitti Mallukka. Minä kun olin työnnellyt pyyheliinaa ja pesurättiä jmt (ja muuta tollasta) kahvivanan alle.
Huomasin jälleen, miten kaikelainen emännöiminen kaikenlaisissa tilaisuuksissa minussa piileekään.
Todella piilossa ovat taidot ja luultavaa on, etteivät päivänvaloon ikinä pullahtelekkaan.
Kaikki meni kuitenkin hyvin ja jumalanpalveluksesta jäi iloinen, hyvä mieli, kuten aina.

Eilen, maanantaina, Magnus haki Joonathanin ja Viviannin meille. Karvinen..äh, eiku Lyllan köörättiin puolestaan Asevelikylään.
Sattuneesta syystä en ehtinynnä blogia päivittää illalla. Minun piti keittää, pestä pyykkiä, saunoa, piirrellä, pelata "Petter speliä" (ent. musta Pekka) raivata paikkoja ym.ym.
Magnus paisteli päivän päätteeksi ulkona ihanassa auringonpaisteessa iltamyöhällä lättyjä iltapalaksi (!).
Minä en syönyt ensimmäistäkään.Jyystin sensijaan hitaasti riisikakkua ja ryystin kahvia.
Lapset halusivat viiden lätyn jälkeen myös riisikakkuja. Olivatpa oma-aloitteisesti kaivaneet kaapista lisääkin. Sain kynsin hampain pelastettua itselleni muutaman tämänpäivän "herkuttelu"-hetkeen.

Juttelimme lasten kanssa Raamatun asioista pitkään ja perusteellisesti. Heitä nämä asiat tuntuvat kiinnostavan.
Magnus luki lasten Raamatusta laupiaasta samarialaisesta.
- Niin, onko tämä nytse sama samarialainen, josta olemme lukeneet koulussa?, kysyi Vivianni sängynpohjalta silmät selkosellaan.
-Justihin sama, sanoi Magnus.
Levolle lasken Luojani
armias ole suojani. Sijaltain ellen nousisi, taivaaseen ota tykösi.
Hyvää yötä, Jeesus myötä!

Olinko minäkin onnellinen? Että oikein kouluissa vielä luetaan? Kiitos Taivaan Isälle.

Näitä teille heti sitten aamusta raapusti Kaisa Karvasto-Riiseinen

2011-07-11T11:00:00.000-07:00

Uudessa kirjassa oleva kuva pyhäkoulu-runon kohdalla.
Toinen kuva on pihastamme muuten vaan.

Tämän päivän aloitin taas kovasti tutuksi tulleessa paikassa: hammaslääkärin vastaanotto-leelian lepotuolissa. Joku voi itsekseen ihmetellä, että onkokaan tämän blogin kirjoittajalla yleensäkkään hampaita niin montaa suussansa, kun on hammaslääkärikäyntejä tämän kevään- ja kesän mittaan.
No, ei oikeastaan olekkaan, mutta yksi poskihammas on teettänyt niin paljon töitä.
Toivorikkaana h-lääkäri yritti ykyttää, että tämänaamuiset toimenpiteet eivät varsinaisesti ehkä tarvitsisi änkyrää leukaperien puudutusta.
Minä pomppasin tuolista senverran korkealle, että lääkäri tyynnytteli ja sanoi pistävänsä ikeniin tavanomaisen sangollisen puudutusökömönttiä.
Muistin siinä sitten rauhallisena divaanilla maatessani, kuinka serkkuni Elitzabethy oli sanonut kieltävänsä ehdottomasti kaiken puuduttamisen AINA hammaslääkärissä ollessaan. Melkein myös hampaanposvetämisessakin!
" Se kestää niin vähän aikaa se "pikkarainen nipistely", kehtasi hän viimekeskiviikon serkkutapaamisella briljeerata.
" Puudutus kestää päivätolkulla ja leuka lotisee rintojen päällä ja huulet ovat kuin horkkatautiset lapamadot!" jatkoi hän kuvaustaan jokseenkin em. tapaan.
"Aineet on muuttunu sen jälkeen kun sua on puudutettu" (viiskötvuotta takaperin)yritin minä puolustautua samalla kun nautimme Pläälun keittämää maukasta lohikeittoa.
En kuitenkaan usko, että Elitzabethiin saadaan edelleenkään tuikattua puudutuspiikkiä. Sitäpaitsi eihän "REIKIÄ NOLLA!" puudutuksia tarvita.

Olimme siis keskiviikkona serkkumiitingissä oikein Nikolainkaupungin ihanassa saaristossa Pläälu-serkun huvilalla.
Meitä oli koossa tällä haavaa vain 4 serkusta, kun Lilli ei päässyt tulemaan.
Minä luulin askeltavani kuivin jaloin, kuivaa tietä pitkin mökille saakka ja melkein panin rusettikorkkarit kinttuihini.
Kyllä minä kuivinjaloin mökille pääsinkin, mutta välillä kyllä piti hypähtää veneeseen.
"Hypähtää" on ehkä hiukan liioitellusti sanottu siitä konkoamisesta ja pukerruksesta, jota jouduin hiespäin suorittamaan päästäkseni paattiin ja paatista pois.
Veimme tuliaisiksi Runollisen kirjan (rykäys) ja Pentikin kynttilän.
Meillä oli ylimukavaa yhdessäoloa ja söimme lohikeittoa ja mansikoita niin paljon, että täin olisi tappanut vatsanahkan päällä.(Tälläinen sanonta oli lapsuudessani paljon käytetty. Kait sitä täitä oli aika vaikea saada hengiltä jonkun pehmosen päällä. Hirvikärpästen kanssa on nykyään vähän sama propleemi, luulen.)
Emme kuitenkaan ehtineet mennä valokuvaloodaa edes puoleenväliin läpi, kun tuli venhoonhypähtämisen ja kotiinpaluun hetki. Aika oli kulunut kuin siivillä.
Parin kuukauden kuluttua tapaamme Lillin luona. Näin sovittiin, vaikka Lilli ei ollut itse paikallakaan.

Torstainako se oli, kun sitten päätin, että paistetaan lättyjä täälä Hälvänmutkalla.
Magnus sanoi, että hän ei rupia sisällä kähärästöön räiskälehiä ja kantoi kaasupullon tallista ulos ja rautapannun sen päälle. Minä tein taikinan ja kaikki sujui kuin Stömsössä.
Sitten Magnus alkoi katsella taikinaa hiukan tarkemmalla katseella (minä ja Charles olimme jo kerinneet mättää yhdet lättyset parempiin suihin).
"Kuinka tämon niin ouron näkööstä tämä taikina?" kyseli Magnus.
"Minä en kuule tiedä. Laitoin ne ERIKOISVEHNÄJAUHOJEN pussin pohjat siihen ja tavanomaiset jauhot lopuksi".
" Erikoista oli varmaan se, että jauhoissa oli lihaa mukana!" arveli Charles syynätessään pikkaraisia pätkylöitä sormiensa välissä.
"Näillä kaikilla on musta pää, mikä on tietysti myös erikoista", hän jatkoi analyysiään.
Ne erikoislättyset eivät kenellekkään enää maistuneet. Laitoin uuden liemen astiaan ja ihan tavallisia jauhoja sekaan.
Hyviä tuli ja kaikki syötiin viimmosta pupenoa myöden.
Mainittakoon, että päiväys kaikissa jauhopusseissa oli kunnossa. TOUKAT OLIVAT SIIS JOTAIN VARHAISTA ERIKOISLAJIKETTA. Tismalleen, kuten pussin kyljessä luvattiin: erikoisjauhoja. (Tarkoitettiin varmaan ERILOISJAUHOJA.)

En paljon viitsisi edes kirjoittaa, mutta huomiseksi olen tilannut ajan laihdutus-personaltrainerin pakeille.
Olen onnistunut saamaan maallista röpiäni vaihteeksi (!)kolme (tre) kiloa köykäisemmäksi pienentämällä kaikkinaisen syömiseni määrää, mutta se ei nyt riitä minulle.
Laskin, että olen ihannepainossa 115-vuotissyntymäpäivilläni tätä metodia seuraamalla, ellen tee taas kerran jotain radikaalia.
Tässä laihdutussessiossa korvataan ateriat PUSSEILLA! Tai siis niiden sisällöllä. Minuun kuitenkin tehoaa enämpi se, että joudun menemään jonkun ihmisen eteen puntarille kerran viikossa.
Magnus sanoi, että hänen eteensä voi myös hilata puntarin ja nousta päälle ja vielä ilmaiseksi.
Pah!
Kun tietää, ettei joudu maksamaan mitään, niin sitä myös syö sitä silmälläpitäen ;)
Charles sanoi seuraavansa tarkasti (lue:epäillen) yritystäni ja menevänsä myös trainerille, jos huomaa vähänkään tuloksia jouluna Hälävälle tullessaan.
Magnus ei viisaana miehenä sano enää yhtään mitään. (Mikä onkin parasta.)

Muuta täälä Rytkiksellä ei olekkaan tapahtunut. Sisällä olen istunut paarmoja, kärpäsiä ja UV-säteitä paossa.
Ai niin! Hentoa säärtäni ja siinä jäpittävää kolosta olin lauantaina vilauttamassa lääkärissä. Ei ollut tulehdusta. Jos tuo äylämä ei nyt kuukauden aikana ota krupsahtaakseen, niin menen sitten taas uudestaan siitä kitisemään :(

T: Kaisa Mustapää-Äylänen
-------------------------------------------------
Kirje Roomalaisille 4 luku, jae 7:

- Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi
ja joiden synnit on pyyhitty pois.

2011-07-04T09:16:00.000-07:00

Haloo kaikki blogini lukijat, ynnä seuraajat!
Täälä tuore (!) runokirjailijatar (!) kirjoittaa teille onnesta punoittaen uusimpia tietoja kaikesta.
Paitsi onnesta, niin pikkusen pudistuttaa myös kivusta.
Loukkasin taannoisella Heinolan matkallamme sääreni. Astui ruosteisen rappuritilän syrjälle ja tavalla, jota en koskaan tule ymmärtämään, silpaisi ritilä hentoon sääreeni ammottavan morkun. Lämmin hurme nilkkaapitkin valuen, klinkutin sisälle ja pyysin laastaria Tylleröltä. (Siis, vaikka kyse oli Heinolan matkasta, tapahtui tämä krukoomi Sysmässä.)
Sääreen oli tullut syvä kolo.
OIKEASTAAN IHAN KAMALAN SYVÄ KOLO ja sitä särkee ja tykyttää koko ajan. Yöt ja päivät.
Kauhistuin, kun rapsutin rusinan kokoisen ja näköisen ruven "vahingossa" irti.
Teki mieli käskeä Magnusta tiiraamaan onko kyseessä koko kintun läpi ylettyvä erree reikä, mutta en uskaltanut. Sain sen sijaan kuulla kunniani rupien repimisestä.
"Oliko sun pakko riuhtaasta se irti, vaikka koko aijjan oot kitaannu ja vänissy, että ottaa kipiää?"
Hmmpff!

Nyt pelottaa hiukan, että sääriluu mätänee poikki ja ruosteiset rautahileet lähtevät hiissautumaan suonia pitkin keuhkoihin ja sydänonteloihin!
EIHH...täytyy mennä pruuttaamaan koloseen taas desinfiointiainetta ja ottaa burana.

Charles tuli keskiviikkona tänne Hälvänmutkalle ja pääasiassa tietenkin Kansanlähetyskesäjuhlille.
Liimasin illalla jääkaapin oveen lapun, jossa erehdyttävästi Charlesin näköiselle miehelle on kliistrattu suun päälle kaksi laastaria ristiin. Oli Charles yöllä kaapinovea narisuttaessaan ymmärtänyt yskän. Ihmetteli vaan, kun ei ovessa ollut myös minua ja Magnusta muistuttavia kuvia.
Sanoin, että ainoa hetki vuorokaudesta, kun en syö, on juuri yö. Silloin suu on auki vain kuorsauksen takia.
Magnuksesta en tiedä sanoa mitään. Vyötärön ympärysmitta kyllä kertoo, että laastaria tarvittaisiin myös päivällä!

Suu oli auki meikäläisellä myös viikonlopun Kansanlähetyksen juhlilla Seinäjoella.Tosin myyntipuheiden takia vaan, ei niinkään syömisen.
Kauppasin juhlilla nimittäin omitekoista RUNOLLISTA KIRJAANI.
Sainkin myötyä niitä niin monta, että painatuskulut ovat nyt peitossa :)
Magnus oli hyvänä apuna. Itseasiassa oikeinkin hyvänä.
Ihmiset tulivat etsimään minut saadakseen ostamaansa eeppokseen tekijän nimmarin ihmetellen samalla, että yleensä ostivat kirjan, vaikka eivät koskaan edes runoja lue.
Oli kuulemma kuitenkin ollut niin hyvä kauppias kuulemma.(Siis Magnus.)
Magnus kuuluu sarjaan kauppiaita,jotka myyvät saharalaisille hiekkapussukoita ja grönlantilaisille jääkaappeja.

Ilonläikähdyksiä sydänalassa aiheutti minulle pariskunta, joka tuli toisena päivänä ostamaan toisenkin "Runollisen kirjan" luettuaan sitä ensimmäistä illalla hotellihuoneessaan.
"Oli niin hyvä, että päätimme ostaa toisenkin lahjaksi eräälle ystävälle", he sanoivat kuorossa.
Minä puolestani yritin ottaa naamalleni oikein supervaatimattoman ilmeen. Ai siis, että mimmonen sellainen ilme on?
Sellainen, että katsellaan hiljaa mielessä mielikuvitusvoileipää, jossa on päällä silli. Toinen silmä katsoo ikäänkuin silliä ja toinen sitä leipää. Suu pidetään samalla viivasuorana ja himpunverran rakosella.
OLINKO MINÄ ONNELLINEN!!!

Viikolla tuli oikein haastattelija paikallislehdestä meille. Noh, olin joskus jo hänelle sanonut kutsuvani haastattelemaan, kun kirja olisi valmis.
Samalla, kun trönättiin kahvia, kyseli hän yhtä sun toista elämästäni ja runoiluistani.
Kuviakin hän räpsi ja pyysin ottamaan niitä vasemman posken puolelta, kun se on se PAREMPI puoli.
Tämän blogireportaasin alussa on kuva ehkä otettu väärästä kulminaatiosta, kun posket näyttävät niin kovasti pulleilta ;)
Toisessa kuvassa näkyy myös myyntipöytäni! Se sijaitsi keskellä kulkuväylää, eli siis tismalleen oikeasssa paikassa. Juhlien aikana kaikki 13500 ihmistä tulivat tietämään, että joku Kaisa Jouppi on kirjoittanut jonkun kirjan. Se on hyvä se, sillä heillä on se takaraivossa sitten, kun markkinoille ilmestyy toinen runoteokseni. Sellaiseen on jo hyvä alku päätteemme tiedoston onkaloissa.

Myyntipöytääni kierteli ensimmäisenä iltana mies, joka sanoi: "Kaisa Jouppi. Pirtsakka rouva Isostakyröstä". (Uusi Tie-lehdessä olevan kolumnini kuvanalusteksti.)
Pöydän kierrettyään hän lisäsi tuohtuneena:" Niinhän sä itte luulet olevas!"
Kolme kertaa hän sen sanoi. Olisin voinut hyvin fämmätä vastaan ja sanoa, että juuri pirtsakkuus on se adjektiivi meikäläisestä, joka harvinaisen vähän pitää kutinsa. MUTTA EN SANONUT!
Seuraavana päivänä mies tuli uudelleen ja lauhtuneena kiersi pöydän ja sanoi:" Kaisa Jouppi Isostakyröstä. Isostapa tietenkin! Eipä tietenkään VÄHÄSTÄkyröstä!" Tällä kertaa hän osui asian oikeaan nappiytimeen.

Meillä oli viikonloppuna myös ihania vieraita Kouvolasta.
He olivat kanssamme juhlilla ja yösydämen hetket vain nukkua-urvahdettiin Letkutiellä.
Tuli puhetta heidän kanssaan, miten usko Jeesukseen antaa niin mahdottoman paljon kaikkea hyvää. Hän antaa esimerkiksi kaikkia ihania tuttavuuksia ympäri Suomen-niemeä ja ympäri maailmaakin. Heti ollaan keskenään kuin aina olis tunnettu.
Saimme olla aikoinaan heidän kodissaan vieraina, kun Kouvolassa oli KL-juhlat.

Pikkuisen pökerryksissä kaikesta näitä teille piirteli Kaisa Ruostet-Laastar-Pirtsanen
--------------------------------------

Luukkaan evankeliumi 18 luku, jakeet 15-17

Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin.
Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia,
mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi:
" Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä.
Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan kuin lapsi, hän ei sinne pääse."

2011-06-27T14:35:00.000-07:00

Kirjoitan vielä tänne blogiini, vaikkahan mätänis ja vaikka yö on jo alkanut ja pitkälle kulunut.
Tiedän, että useat lukijani kihisevät (!) kuulla tapahtumia näiltä nurkilta ainakin näin viikon välein.

Ensinnäkin tähän alkuun: kuvakkeissa saunan alla olevassa Keiju-purkissa on meille kasvamassa taatelipuu.
Magnus istutti ne taannoin Israelista tuomistamme taatelinsiemenistä. (Olimme tietenkin syöneet siemenenten ympäriltä itse taatelit)
Tässä päivänä muutamana Magnus sanoi hivenen möyhineensä multaa ja huomanneensa, notta taatelin siämenet olivat jo turpuamassa hyvää vauhtia.
Sanoin, että olen kuullut, että siemeniä ei kovin saisi mennä mullan alle lurkkailemaan. Jatkoin, että meitä ainakin kakarana varoiteltiin, kun rai-ruohoa istutimme, että multaa ei saa pemottaa.
"Kyllä niitä ny pikkuusen saa kattua aina välillä, ku ei kovin useen aijjoon pemajuta."
Mikäs minä olen vastaan vänkäämään. Kaupunkilaislikka. Magnus on sentään maajussin vanhin poika.
"Mihinkä me sitte paamma sen taatelipalamun?"kyseli Magnus.
Niin, siinä sitä onkin miettimistä. Joka paikka on niin täynnä tavaraa ja tilpehööriä, että palmu ei taida sopia enää mihinkään. Ensimmäiset kaksikymmentävuotta se tosin varmaan mahtuu hyvin elelemään tuossa Keiju-purnukassa.
Olisihan se somaa napsia taateleita omasta puusta kiikkutuolissa istuen :)

Ylimmäisessä kuvassa on kuva meidän puutarhamme kasveista. Niittyleinikkiä pitäisi kuvassa näkymän runsaasti, mutta valotukset eivät osuneet oikein kohdilleen.
Pihassamme kasvaa luonnonkukkia enempi kuin ns.jalokasveja.
Esimerkiksi piharatamoa ihailin viimeksi tänään istuskellessani nauttien auringonkilosta pihassamme.
Minulle tulee aina mummuni tilkuista neuloma räsymatto mieleen piharatamoplänteistä.
Ihmettelen sitä, että on nähty vaivaa ja kulutettu energiaa kehittämällä "kasvinsuojeluaine", joka tappaa nimenomaa juuri piharatamon.
Minulle ei tulisi uniinikaan hävittää nyt "laastarikukkaa". Kakarana aina laitettiin jonkun pikku verisen nyrhimän päälle piharatamon lehti. Se auttoi kummasti.

Sarjakuvaston alin kuva on ns. mäyrä-kuva.
Eräänä ihanana aamuna viimeviikolla Magnus oli tapansa mukaan herännyt, ennenkö naapurin possut olivat saaneet pyrstöyskää ja nähnyt hämmästyksekseen ihan köökkimme ikkunan alla MÄYRÄN.
Kuvaa katsellessani sanoin, että tuo karvamassikka ei ole ikinä edes nähnyt mäyrää.
"Mäyrällä on valkoset posket", sanoin tietäväisesti.
"Silloli niin märkä naama, ettei ne sentähäre näyttäny valakoosilta", vakuutteli Magnus muka tietävämmin.
Kyllä hänkin siihen tulokseen tuli, että kyseessä oli supikoira. Ei kuitenkaan olisi ollut ihan maankaato mahdottomuus, etteikö plantaasillamme olisi könynnyt mäyrä. Olemme sellaisen nimittäin puolenkilsan päästä tupasestamme maantiellä bonganneet.
Harmi, ettei elukka kuitenkin ollut mäyrä ja harmimpi, että ehdimme tiedottaa asiasta suvulle, naapureille ja muutamiin blogeihinkin laitoin väärää eläintieteellistä infoa. Tulkoon asia tässä nyt oikealle tolalleen saatetuksi.

Runokirjaani olen jo myynyt 3 (tre) kappaletta. Yhden kirja olen lähettänyt palkinnoksi järjestämäni arvauskilpailun voittajalle :)
Kilpailusta vielä senverran, että yksikään osanottaja (ja yksi epä-osanottaja) ei arvannut, eikä tiennyt oikeaa vastausta.
Tästä vedin sen johtopäätöksen, että painimme samassa sarjassa Y. Jylhän kanssa tässä runorustauksessa.
No, okei, okei. Minä olen rustaaja ja Jylhän Yrjö runoilija. Kyllä se niin on.
Minulla on kymmenisen uutta runoa munklattuna ja muutamia kymmeniä jonossa odottamassa käsittelyä toista kirjaani varten.
Mitähän äitini sanoisi, jos eläisi? Hän nimittäin kirjoitteli myös runoja. Hän sai hirveän negatiivisen hepulin, kun joku oli tituleerannut häntä Vuorikodin (palvelutalon) ruokajonossa RUNOTYTÖKSI.
Minä en hepuloi, jos runotytöksi mainitaan. Korkeintaan punastun mielihyvästä ja "vaatimattomasti" estelen moisia loihe lausumasta.

Juhannuksen vietimme Magnuksen kaa kahestaan ihanasti.
Teimme hautausmaakierroksen aattona, sekä Isossakyrössä, että Vaasasssa. Ihmeeksemme huomasimme, että moni muu vietti aaton samalla sapluunalla. Iltamyöhällä kotiin palattuamme kannoimme upouuden pallogrillimme (a 15euroa) lipputangon viereen ja grillasimme kananpalasia.
Magnus sanoi, että palaset olivat liian änkyrästi maustettuja hänen herkille makuhermoollensa.
Sanoin, että kyseessä ei ole mikään uusi tulinen mauste, vaan GRILLINESTE.
Ihanat kananfileet maistuivat niin grillinesteeltä, että niillä olisi autokin kulkenut monta metriä, jos ne tankkiin olisi tunkenut.
Magnushan ei myöntänyt asiaa ja söi miehekkäästi oman osuutensa, vaikka muuten on aika silkkisuoli.
Tänään grillasimme makkaroita, jotka maistuivat ihan itseltään. Magnus sanoi käyttäneensä tuohta sytykkeenä ja vahingosta viisastuneena.

Olin aamusesta heti hammaslääkärissä poistattamassa hammaskiveä :(
Yritin ykyttää hygienistille, että pitää hieroa puudutusgeeliä kaulaa myöten PAKSU KERROS, mutta hän ei kunnolla antanut edes suunvuoroa.
"Katsotaan nyt ensiksi", hän napautti topakasti.
Mitäs siinä sitten paljon katsot, kun suu on täynnä pursottimia ja imureita, "pyöräilijän lasit" päässä ja paperinen kuolalappu kurkun ympärillä.Hhmpf...
Hienosti kuitenkin meni ja lupasin tulla vuoden kuluttua uudestaan jos eletään ja maapallo pyörii ja hampaita on jokunenkaan jäljellä.
Olen myös pessyt kaikki alakerran ovet tänä päivänä. Sanoin Magnukselle, että jokainen painomustepeukunjälki, joka tästä päivästä lukien ilmestyy ovien kamanoihin ON HÄNEN SORMISTAAN JA SITEN MYÖS HÄNEN POIS PYYHKÄISTÄVISSÄÄN.
Minä olen jo jonkun aikaa nimittäin koskenut vain ja ainoastaan kripoihin. Olen oikein systemaattisesti opetellut siihen. Painomusteisia sormenjälkiä ei saa kuin dynamiittipötkyillä pois. (Konetiskiaine vastaa 1/3 osaa d-pötköä). Mutta ei silläkään voi jatkuvasti vanhoja ovia jynssätä. Siinä lähtee aina maaliakin hippunen joukossa. Siis ainoa keino on käyttää kripoja!

Haukotus! T: Kaisa Tatinainen-Pielonen
-------------------------------------------------------
Matteuksen evankelimin 3:s luku jakeesta 1, jakeeseen 3

Noihin aikoihin Johannes Kastaja tuli ja alkoi julistaa Juudean autiomaasa: "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!"
Juuri häntä tarkoittaa profeetta Jesajan sana:
" Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!"

2011-06-20T11:18:00.000-07:00

Olen aika lähellä sitä hetkeä, että saan omin silmin nähdä ja tuta yhden projektin (niitähän on kaikenkaikkiaan viisi kipaletta) totetumisen. Nimittäin voi olla ja onkin, että ensi kesänä plantaasillamme lainehtii uima-altaan aaltoset!
Catherinen ja heidän pihaansa hankittiin männäviikolla nimittäin sellainen, jonkalaisen minäkin tahdon. Minimanista.
Allas on melkein viisimetriä ympyrältään ja toistametriä "syvä".
Mahtuisin siis hyvin uiskentelemaan ja kelluskelemaan siinä nyt, kun pituuttanikin on kulunut neljä senttiä pois.
Ai, miksenkö hae kellupaljua heti? SEN SIJOITTMISPAIKASTA ON VIELÄ ANKARA ERIMIELISYYS.
Sitä ei tuoda Hälvälle kuin minun ruumiini yli, ellen saa tahtoani läpi, mitä sijotukseen tulee.
Kelpuuttamani paikka vaatii tasoituksia ja munklauksia muutenkin. Allas tulee nimittäin VILPOLAN (myös yksi niistä viidestä p:sta) viereen.
Siitäkös sitten asiat alkavat liplattaan.
Olimme kirkkokahveilla Laalaan ja Raymondin luona sunnuntaina ja he menivät oitis Magnuksen ehdottaman paikan puolelle. Magnus haluaisi, että allas lässäytettäisiin saunan viereen, josta on suora sihti viidenkymmenenmetrin päässä olevalle tielle :(
Magnus, Laalaa ja Raymond huusivat minulle, että altaalle on liian pitkä kipaista saunasta, jos minun ehdotustani noudatettaisiin.
Sanoin, että jos joku ei jaksa kävellä kolmeakymmentämetriä uima-altaalle, niin sellaista ei saa altaaseen päästääkkään, tai ainakin kellukkeet pitää olla vyötäisillä ja pelastusrengas päässä.
Alkukuvassa uima-altaassa muuten Vivianni, joka varmasti jaksaa juosta ne metrit meillä ollessaan, sivakoi yläradalla niissä kilpailuissa, joista viimeksi oli puhetta. Samoin Joonathan. Charlesista saan varmasti minun ehdotukseni luotettavan kannattajan, jahka hän asiasta kuulee ja tulee näihin maisemiin.
Kieli vyötäisillä odotan nyt sitten ensikesää ja hyväskiä uimailmoja.
Vyötäisistä puheenollen Magnus kysyi minulta, että onko tua sun kupus vähä lasehtinu viimeaikoona?
Minä voitonriemuisena vastasin, että kyllä on ja lisää lasehtii. On se sokerikolesterooliverenpainemittaus elokuussa. Tämä tyttö näyttää, kuinka arvot saadaan hyviksi, vaikka ne ei edes huonoja olleetkaan.

Torstaina olimme Lymmyysessä virsi-illassa. Oikein torvisoittokunta oli saatu paikalle virsiä säestämään ja esiintymään muutenkin. On juhlallista laulaa virsiä ja jytkyjuhlallista niitä on laulaa, kun torvisoittokunta säestää.
Uusi kirkkoherramme Artturi Kivineva oli myös paikalla perheineen kaikkineen.
Kun tuli hänen vuoronsa pitää puhe tuikkasi hän perheen 7kuukauden ikäisen pikkuneitikuopuksensa Magnuksen syliin.
Neiti tikitti hievahtamatta ja melkein räpyttelemättä Magnusta. Me seuraväki olisimme mielellämme maksaneet pennin, jos olisimme vauvaneidin ajatukset saaneet tietoomme.
Ne olivat varmasti ihan suosiollisia, koska yhtään ei neiti vierastanut.

Lauantaina kutsuimme itsemme savusaunaan Härmään.
"Oletteko kotona, meettekö johonkin, tuleeko teille joitakin?" kysyin parhaalta (ja ainoalta tuntemaltani) omalta tädiltäni.
"O-o-ollaan kotona, e-e-ei mennä mihinkään, e-e-e-ei tule ketään", vastasi Aija-Kanita ääni särkyen.
" Met tuumma!" vastasin reippaasti. Lupasin viedä omitekoisia pullia ja leivän mennessämme.
Olen ottanut opikseni niistä lehtikirjoituksista, joissa haukutaan maan putuihin sukulaiset, jotka hyökkivät huviloille kuin hierojat, eli kahtakättä heiluttaen.
Savusaunassa oli taas niin suloista, että siitäsiihen, ettei lauteille jäänyt vain märkä fläkki, kun melkein suli pelkästä onnesta ja vihdan fläiskeestä.
Onni = savusaunan pitkät ja maikeat löylykihaukset!
Päätin kutsua meidät vielä muulloinkin tämän kesän mittaan, mutta Aija-Kanitalle en sitä virkannut.
Lausuin kahvia juotuamme ja kaikki saunottuamme innokkaalle (!)kuulijakunnalle yhden runon tulevasta kirjastani.
Suksee oli hyvä ja taputuksista ei tahtinut tulla loppua ;)
Odottelemme täällä Letkutiellä Magnuksen kaa minä hetkenä hyvänsä kutsua tulla noutamaan uunituoreet kirjapullaset painosta.
Sitten suoritan sen jännittävän arvonnankin, jonka keväällä pystyyn panin ja johonka sain 3 tai neljä vastausta ja arvuuttelijaakin. Täytyy oikein kirjoista ja kansista tarkistaa asioiden oikeat määrät.

Lauantaina olin siinä LÄHETYMUOTINÄYTÖKSESSÄ, josta kutsun viimeblogiinkin laitoin.
Tosi mukava oli näytös ja kauniita vaatteita todellakin. Tuotto meni Namibiassa tehtävään lähetystyöhön. En ostanut yhtään puseroa, enkä paitaa, koska näyttivät meikäläiselle olevan hiukan knaftia kokoa ;)

Sunnuntaina olimme jumalanpalveluksessa kotikirkossamme.
Laalaa ja Raymond kutsuivat kirkkokahville kotiinsa. Laalaa oli leiponut niin hyviä pullia, että ajattelin, ettei sellaisia voi olla olemassakaan.
Menimme kotiin ja paistoin perunoita ja Magnus grillasi makkaraa.
Makkarasta kuulemma saa viimeisten ja luotettavien tietojen mukaan aivohalvauksen (varsinkin naiset).
Hyvä päivällinen se oli kumminkin ja vatsat sopivasti täyteläisinä lähdimme Asevelikylään Viviannin hätäsyntymäpäiville. 9v.
Viralliset juhlallisuudet kuulemma vietetään vasta heinäkuussa.
Veimme hätälahjan Viviannille ja Magnus sanoi, että Joonathanille pitää viärä kans lahaja ku kerta toisellekki viärään, vaikkei oo virallista touhua.
Minustakin se oli oikeus ja kohtuus ja niin vietiin molemmille lahjat.
Oikea virallinen lahja tulee sitten heinäkuussa olemaan snorkkeli. Edellinen on mennyt kahtia ja muutenkin hukkunut (kuulemma).

Tänään olin vaihteeksi taas hammaslääkärissä kysymässä, kuinka saisin viimeviikon veikkausriviä muistuttavan purukalustoni (kaksi ristiä ja loput peruutettu), enämpi helminauhan kaltaiseksi.
"Mitenkä olisi sellaiset porsliinikuoret?" köhisin pumpulituppo ja imuletku suupielessä roikkuen.
Lääkäri sanoi, että hän ei tekisi mitään. Tai siis, että kyllä HÄN tekee, mutta MINUNA hän ei nyt tekisi mitään.
No minä en nyt sitten tee mitään liioin. Tähänkään asti en ole ollut mikään leveästi hymyävä tyyppi, joten senkään puolen tartte....

Magnus vei Viviannin ja Joonathanin Donkkisleirille. Tai siis Östermyyraan, josta linkkari veisi kaikki 40 lasta lastenleirille. Vivianni tahtoi hyllystämme risaisen (luettu ahkerasti) lasten Raamatun mukaan matkalukemiseksi Östermyyraan asti.
Lämmitti kovasti sydänalustaa semmonen.
Jeesus runsaasti leiriläisiä siunatkoon ja kaikkia muitakin.

T: Kaisa Helminen-Hampaala
-----------------------------------------
Kalenterista noukittua: Apostolinen uskontunnustus.

Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan
ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan, eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.

2011-06-13T13:01:00.000-07:00

Oikein friskit ja freesit terveiset täältä Letkutieltä. Ulkona sataa tihuttaa ja tuulee suloisesti.
Huomasin jälleen, että saunamainen olo, oli sitten saunassa tahi ei, ei sovi meikäläiselle. Liekö johtunee ylimääräisistä lämpöeristysfylleistä kylkiluillani ja vyötäisilläni, mutta ylilämpöiset ilmat eivät vain sovi. Piste.
No lauantaina sitten televiitsionia myöden pelotel...ennustettiin ankaria ukoniilejä.
Aloitimme varotoimen- ja suojatoimenpiteet jo sunnuntaiaamuna ennenkö lähdimme kirkkoon. Kaikki töpselit irti seinistä ja kaikki luukut ja fönsterit umpeen.
Mitään uhkaavaa ei kuitenkaan taivaanrannalle päivänmittaan noussut, eikä näkyviin tullut, joten kaahasimme Nikolaistadiin pizzalle.Olisimme tosin kaahanneet joka tapauksessa, satoi, tai paistoi.
Kysäistiin Catherineltä olivatko he mahdollisesti jo kerinneet syödä ja josko tulisivat mukaan.
Eerikki oli kuulemma juuri sillä sekunnilla vasta laittanut lieden lämpiämään ja vettä kattilaan perunankeittämistä silmälläpitäen. Toimenpiteet keskeytettiin ja lupasivat ilmestyä Raxiin.
Meillä on ollut tapana lasten kevätjuhlista lähteä aina pizzalle ihmettelemään todistuksia ja alkavan lomankin kunniaksi.
Nyt tämä traditio oli katkolla, kun olimme Heinoloissa ja Sysmissä.
Lapsosilla oli hyvät todistukset jälleen. Ihmettelin keihin he oikein ovat tulleet?
Lyllanille vietiin Raxista lohdutukseksi ja tuliaisiksi pehmisjäätelön kuppi (keksinen siis).
Se kuulemma tietää odottaa sitä. MINULTA ei koskaan liikenisi keksipöttiä, koska syön sitä sitämukaa, kun kielellä lipaisen jäätelön pintaa matalammaksi. EI PUHETTAKAAN, että koirille säästelisin. Mieluimmin kävisin hakemassa piskille oman tikkujäätelön syyäkseen, jos en kestäisi sen syyttävää tuijotusta.
Tulimme sitten Magnuksen kaa Hälvälle hyvillä mielin, eikä vieläkään minkäänlaista kaukaistakaan kumua ukonilmoista kuulunut.
Varotoimenpiteenä, kaiken varalta, laitatutin Magnuksella tuskanpunaisen pussilakanan vintti-ikkunan eteen, etten näe salamoita, jos heitä yöllä ilmaantuu.
Ei ilmaantunut :)
En tiedä, pitäisikö mennä psykiatrille, kun tänä kesänä jo etukäteenkin on ruvennut ukkoset kauhistuttamaan? Ennen sentään riitti kauhujäykistely iilin aikana! No, mene ja tiedä. Ehkäpä olenkin, kuin fiilipytty, kun sellainen ilma kohille sattuu.
Rukoilen kyllä, että ei niinkään koskaan sattuisi.

Maanantaina tilasin ajan hammaslääkärille ja sainkin sellaisen kello kaksitoistaksi.
Minun piti sormella pidellä about 10 neliösentin kummipalaa suussa, kun otettiin röntgenkuva hampaasta, jossa ei mitään päällepäin näy ja kumminkin tuntuu kuin leukaluu putoais.
Selvishän siitä röntgenkuvasta, että vikaa, vikaa oli.
Selvis myös, kun puolimetriä oli porattu, että juurihoidot olivat tarpeen. No, onneksi toimenpiteet helpottivat olotilaa huomattavasti ja leukaperäkin tuntuu jo melkein omalta.

Olin maanantai-iltana Lähetystyön johtokunnan kokouksessa, johonka tärkeään instanssiin jäsenenä kuulun.
Kysyin puheenjohtajalta onko Lähetys- Soppeen (Nikolainkaupungissa oleva kauppa, jossa myydään käsitöitä lähetyksen hyväksi) myyjiä kuinka tungokseen asti tyrkyllä?
Ei kuulemma ole.
Lupauduin sellaiseksi jahka syksyllä taas alkavat ja kaupan avaavat. Sitten kauhistuin. Pitääkö myyjien osata myös myytävää tehdä?
Tokkopa putkilohameilla, joita ainoastaan osaan kutoa, kovasti kysyntää olisi. Etiopian nuttuja osaan tietysti myös väkertää, mutta ne lähetetään Etiopiaan!
Ei tarvitse osata kuulemma. Ne on toiset, kun vommustavat myytävää ja toiset kun myyvät.

Meillä täällä Isossakyrössä on tulevana lauantaina Kerhotuvalla ( Vanhankirkon vieressä) hieno muotinäytös. Africa Fasion-muotinäytös.Ei enempää, eikä vähempää!
Lisäksi myynnissä on namibialaisia tuotteita kaikenlaisia- ja näköisiä.
Mukana menossa on kaksi Namibian lähettiä Riitta ja Timo Lappalainen ja lauluduo Owamboland Singers. Nimi muistuttaa hivenen MAKADUO- singerssiä, joka kuuluisa "ruuo" esiintyi kerran Huutoniemen kirkossa. Ma=Mauno, Ka=kaisa. Eikä se sen kerran jälkeen ikinä ole esiintynytkään :(
Lähetystapahtuman järjestää Isonkyrön seurakunta yhdessä Afrikan Risti ry:n kanssa.
Tule siis Isoohinkyrööhin Vanhankirkon kupeeseen la klo 16.00, jos suinkin kerkiät ja ota kaikki mukaan, jokka tahtoo.

Tiistaina olimme Laihialla telttakokouksessa.
Kuvasarjassa on kuva puhuja"pöntöstä", jossa Magnus sai pitää puheen ja minä lausua runoja.
Lausuin yhden ihan uunituoreenkin runon, jonka tallennan TOISTA runokirjaani varten :)
Lausuminen meni hyvin, eikä kielenkuivumisista ollut tietoakaan. Ei, vaikka ilma oli kuin Saharassa ja teltassa lämpötila kuin laihialaisten saunassa (noin 34 astetta selssiusta).
Minulla oli varoiksi litran pottu karpalolla terästettyä wissyvettä laukussa mukana. Ei tarvinnut lausumisen aikana kertaakaan karpalolientä ryystää. Ihmeellistä. Ei ole kaukana ajat, kun jokaisen sanan jälkeen olisi hörpyt pitänyt ottaa ja silti kieli takertui kitalakeen kuin tarralenkkarin tarranauha :(
Alussa olevassa toisessa kvassa on puhujapönttöön kliistrattu minun piirtämäni kuva. Sama, joka oli myös jaettavissa ohjelmakutsuissa.

Keskiviikon ja torstain kohdalla minulla on kalenterissani jotain kirjoituksen tapaista jykerrystä, mutta en saa niistä kertakaikkisesti mitään selvää.Sen muistan, että ajattelin kirjata ylös avainsanat jostain kuningasajatuksesta, mutta kun ei saa selvää, niin ei saa selvää :(
Sen muistan, että missään en ole ollut. Siivonnut ja hionnut vaan kotona.
Ehkäpä olen kirjoittanut: Apua. Vettä. Jano. Kuuma. Help tms.

Joihinkin kokouslehtiöihin joskus ammoisina aikoina olin reunoihin kirjoitellut ainakin parikymmentä kertaa, että LOPPUIS NYT TÄMÄ. EN KESTÄ ENÄÄ PÄTKÄÄKÄÄN. KERTAKAIKKISESTI NIIN TYLYSÄÄ, NIIN TYLYSÄÄ ja oikein selvällä käsialalla.
Kokouksen vetäjä varmaan ajatteli, että onpa innokas osanottaja, kun kynä käryten muistiinpanoja ylös pränttäilee...;)
En tosiaankaan muista, missä kokouksessa olin. Ehhkä jossain työhöni liittyvässä, tai sellasessa. Yleensä olen elämässäni ollut hyvin mielenkiintoisissa kokouksissa, joissa ei ole marginaaleihin tarvinnut kirjoitella, tai täytellä oo-kirjaimia.

Tarkkaavainen lukijani varmaan huomasi kuvan ahkerasta matonpesijästä? Magnus pesaisi eteisen mattomme ja kaikki pikkumatot, joita kaiveltiin saunanverantoja myöden. Hän myös kokosi tuon nerokkaan "kuivamaapesupaikan", joista nykyään on lehtien palstoilla paljon kirjoitettu.
Mattojen lisäksi Magnus pesi kahdennukuttavan kakkostäkkimme, joka ei mahdu, kuin armeijan pesulan pyykkikoneeseen ja sellaista meillä ei ole.
Kakkostäkki tarkoittaa sitä, että talvella meilla on ko. täkki vielä tavanomaisten, eli ykköstäkkien päällä. Minulla on lisäksi villasukat (kuten kuulemma myös Helena Lindgrenilläkin) ja lämpökerrasto, joka on tehty rasvahäntälampaan häntäjouhista (tai jostain vähintäin yhtä jytkystä aineesta).
Magnus ihmettelee aina, että ku muut riisuu, niin hänen eukkonsa pukoo. Lisää vielä kysymyksen, että ookkohan sä vähä mommaantunu?
Näillä keleillä ei onneksi tarvitse pelätä mommaantumisia meikäläisenkään kohdalla.

Luettelin illalla päivän aikaansaanoksiani Catherinelle kännykkään: olen pessyt vintin- ja eteisen ikkunat, pessyt vintin rappuset, vaihtanut verhot, pyyhkinyt viidenvuoden pölyt seinistä, järjestellyt tavarat niille kuuluville paikoille = karkeajätepönikkä, keittänyt ruokaa ja ottanut päivätirsat...
"Yhy...kommentoi Catherine.
Niin se on, että laiska töitänsä luettelee. Pitää kutinsa meikäläisen kohdalla.
Ja Catherinellä on vielä käsi kipeäkin.

T: Kaisa Ylikarpalo-Tarranen
-------------------------------------
Kalenterista luettua:
Helluntai. Pyhän hengen vuodatus.
"Seurakunnan syntymäpäivä".

2011-06-06T13:18:00.000-07:00

En viitsi kirjoittaa, että taas on viikko vierähtänyt, koska kaikki kynnellekykenevät tietävät sen kirjoittamattakin, että vierähtänyt on.

Edellismaanantaina vietimme surakuntatalolla mukavaa päivähetkeä kaffikupposen ja jäätelön ääressä, me, jotka käymme pitämässä Virsipiiriä palvelutalolla.
Kerroimme itsekukin millä tavoin vedämme sen neljäkymmenviis-minuuttisen, jonka tuo hetki kestää.
Minä kerroin, kuinka aluksi aina lausuin vanhuksille kovalla äänellä ja mikrofooni tutisten runojani. Kerroin myös, että lopetin, kun ei kukaan kuunnellut (paitsi tietenkin Magnus).
Vierastin oikeastaan enempi sitä, kun piti niin ylettömästi karjua runojansa (tai siltä se ainakin tuntui) en niinkään sitä, että yleisö koki alkaa talvisotamuistelot aina samalla hetkellä.
" TAIVAANRANNASSA JYLHIEN HONKAIN RAKOSISTA KUU KELMEÄÄ LOISTETTAAN HEITTÄÄ NIITTYVILLAIN LOMAAN" ei kuulosta karjuiltuna vakuuttavalta.
Kaikki meistä olivat tietenkin sitä mieltä, että Virsipiiriä jatketaan vähintäin yhtä innokkaasti kuin tähänkin asti.
Illaksi menimme Vaasaan Asevelikylän koululle Viviannin kevätjuhliin.
Neiti ja kolme muuta tyttöstä lausui runon.
Tanssiesitystä oli myös hiottu viimeiset viikot ankarasti.Ohjelmaa oli runsaasti ja hyvää, mutta suvivirttä jäin kovasti kaipaamaan. Siitäkin huolimatta, että se tuo aina julmetut angstit mieleeni kun muistan ne kauheat todistukset, joita aina jouduin kotiin kevätjuhlista hilaamaan :(

Tiistaina olin Helluntaiseurakunnassa yhteiskristillisessä rukoushetkessä täällä Isossakyrössä.
Rukoilimme kaikkien, about viidentuhannen, isokyröläisen puolesta, sekä meidän naapurikuntalaisten puolesta tietenkin myös.
Ei nyt tietenkään erikseen, vaan yhtenä kokonaisuutena ja SAMASSA sopuisassa nipussa tietenkin kaikki muutkin asiat.
Hyvä ja siunattu oli ilta ja kahden kuukauden kuluttua päätettiin laittaa homma uusiksi.

Bocciaa käväisin pelaamassa keskiviikkona.
En tiedä osuinko yhtään mihinkään koko pelisession aikana. Yhtenään minulle piti myös muistuttaa, että nyt on minun vuoroni sihdata palloa kentälle.
Häiräännyin luvattoman usein seuraamaan vierusjoukkueiden paiskomista. Niillä oli niin upean väriset pallotkin: keltaiset ja syklaaminväriset!

Helatorstaina olimme kirkossa. Uusi kirkkoherramme vihittiin oikein piispan voimin virkaansa.
Päälle juotiin seurakuntasalilla lakkatäytekakkukahvit ja pidettiin kunnon seurat ja puheet. Juhlakalu kehuttiin maasta taivaaseen juuri niin kuin kuuluukin ja virsiä laulettiin niin, että kattolaudat nouseskelivat ja räystäskourut ryskyivät.

Perjantaina aamulla Magnus sitten lähetti hennolla etusormen hipaisulla viimeisen päälle valmiin runokirjani painatukseen alkulauseineen, kuvineen kaikkineen.
Tänään jo tuli malli kansista ja sisuksesta sellaisena kun ne lopullisessa versiossa näyttäisivät.
Ehkä KIRJA sana on hiukan liian juhlallinen ilmaus tässä tapauksessa, mutta...
Siinä se kumminkin nyt on ja jatkoa seuraa!
Laitan KIRJASTA sitten kuvan blogiini, jahka saan ensimmäisen kiiltäväkantisen yksilön paksujen kätösteni väliin.

Lauantaina lähdimme aamulla anivarhain yo-juhliin Heinolaan.
Magnus, Eerikki, Maikku ja mä.
Olimme yötä Äkun ja Tyllerön luona Sysmässä.
Minulla särki hammasta ja jouduin narskuttelemaan Buranaa aina täytekakkujaen ja lusikkaleipien välillä.
Tilasin heti hammaslääkärin kun tänään heräsin kotikolossamme. Sainkin ajan kello kaksitoista!
Minulta oli irronnut vaihteeksi paikanpalanen purukalustostani. Lääkäri sanoi, että ei nuin pieni lohkeama voi vaikuttaa sellaisia tuntemuksia, että aivan kuin toisesta poskesta ja korvasta jykerrettäisi kuumennetulla tylsällä Morapuukolla paloja irti ja lyötäis hehkuvaa kiilaa tilalle!
Odotussalissa istui potilas, jolla oli ollut suurinpiirtein samoihin osuvia särkykohtauksia kuin minulla, mikä todisti, että kyllä kaikki on mahdollista.
Hän sanoi juoneensa maharottomasti viinaa ja selvinneensä sillä siihen asti.
Minä en absolutistina olisi voinut tehdä samoin, eikä meillä olisi ollut värkkiäkään.
Hammas paikattiin, mutta kipu ei ottanut hellittääkseen. Menen nyt huomen- aamusella uudestaan vastaanotolle ja leukarustingista otetaan kuva. Saadaan selville MISSÄ MÄTTÄÄ.

Heinolassa vietettiin myös kummityttömme kihlajaisia. Magnus sanoi ex-temporepuheessaan, että olemme olleet huonoja kummeja.
Esitin mielessäni hiljaisesti haisevan vastalauseen.
Muistammehan ihanaa kummityttöstämme rukouksin harva se päivä (ja tietenkin viittä muutakin upeaa kummilastamme) ja sitäpaitsi nuin kauniilla ja fiksulla likalla ei voi olla kovin surkeita kummeja ;)
No joo, myönnetään, että enemmän pitäisi kirjoitella ja yhteyksiä pidellä.
Onnea vaan kihlaparille runsaasti ja Jumalan siunausta!

Tämä päivä on mennyt ihmetellessä ja viikonlopun eri vaiheita maiskutellessa. Muunmuassa mölkkymatsit Sysmän ihanalla pihatantereella naurattavat vieläkin. Ensi vuonna otetaan revanssi ja KATTOTAHAN MISTÄ HIIRI KUSOO, kuten Pohjanmaalla pruukatahan sanua.

Matkaselostuksessani olen tullut nyt viimmoseen päivään, eli sunnuntaihin.
Kuvasarjassa näkyy (jos näkyy) fläppitaulu, johon on kirjoitettu ohjelma.
Minun ei tarvitse siis siitä sen enempää kirjoittaa.
Hiljaisen ja kiitollisena istuin linja-autossa ja ahmin silmilläni kaikkia kauniita ja suloisia maisemia.
" Herra siunatkoon sinua Israel ja varjelkoon sinua. Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen."

Ehkä vielä joskus saan kamarallasi astella, sitä toivon ja rukoilen.
T: Kaisa Ontelo-Nirhake.

----------------------------------------------
Käskyt 6-10

6. Älä tee huorin.
7. Älä varasta.
8. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta.
10.Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.

2011-05-30T02:40:00.000-07:00

Tänä aamuna taas kolotti ja hivutti joka paikasta. Sehän ei ole mikään ihme, kun vaan ajatteleekin sitä työmäärää, joka on edessä ja tehtävänä ;) Heinäkuun alussa on Seinäjoella Kansanlähetyspäivät ja se teettää aikapaljon täällä Letkutien ja Runoilijattarenpolunkin risteyksessä, mutta kun muistaa, mitä saa palkaksi (siistin kodin ja mieluisia vieraita) niin ehkä sitä jaksaa. Varsinkin Magnuksen riuskalla myötävaikutuksella.
Olemme nimittäin kutsuneet päivien ajaksi kotiimme kaksi pariskuntaa ja sehän tietenkin tietää ankaraa siivousta vuorokaudet läpeensä tästä sekunnista lähtien.
NOH...ajttelin käyttää tämän päivän suunnitteluun!
Sitäpaitsi on kaikennäköistä menoa kirkolle ja Nikolainkaupunkiin Viviannin kevätjuhliin ja...
Magnus yrittää hillitä minun raivosiivoussessio-suunnitelmiani, että eihän me kukaan edes keritä OLLA täällä Vähällänevalla päivien aikana, kun kaikki tapahtumat on järkätty Areenalle, mutta ei auta.
KAIKKI on kannettava ulos, tomotettava, pudistettava, kuurattava, kiillotettava ja plankattava.
KAIKKI kusiaiset, kuoriaiset, kärpäset ja hiiret tapettava viiden kilometrin säteellä ja jo ennestään kuolleet kuskattava takapihalle jne. jne. (Auts, kun jomottaa tuota rintarankaa.)

Kertoilen tähän alkuun hieman taas menneitä päiviäni.
Yhtenäkään aamuna en onnistunut aikeissani saada tietooni veriarvojen globiineja, enkä kolesterooleja neuvolatädiltä. Olen ollut aina,joko tunteja tai sekunninmurto-osia liian myöhässä asialla, tai liian aikaisin.
Oma vika, sen myönnän.
- Paa ittelles puhelin päräjämähän ja punaanen lappo pöyrän nurkalle, niin muistat-, sanoi Magnus.
- Enkä laita, vaikken ikänä sais tietää numeron numeroa. Kai sieltä olis soitettu jos numerot olisi myrkkylukemissa heiluneet,- vastasin minä äärettömän tyhmästi ja kauaskannottomasti tapani mukaan.
Niin kuin ei hoitajilla muuta tekemistä olisi kun katsella meikäläisen lukemia ja laskelmia. Huomenna olen tikkana, enkä heti ryntää leipäpussille ja kahvikupille herättyäni, vaan katselen kännykkäni framille.
Niin vaan muuten on käynyt, että eilen, kun laitoin pallohameen ylleni, se ei kinnannut ollenkaan yhtäpaljon, kun viikko sitten. Autossa istuessanikaan ei tarvinnut ratuuttaa vetskaria pallean kohdalta auki.Ehkäpä taas on kumminkin toivon väreilyä ilmassa! Ties kuinka monennensadannen kerran!
Aion kertoa neuvolatädille hyvän alkuunpääsemiseni, mitä painoindeksin madaltamiseen tulee.

Viime maanantaina olimme Siltarannassa (Merikaarrossa siis ja ehkä joskus tulevaa Nikolainkaupunkiakin)suunnittelemassa syksyn Naistenkesken iltapäiviä.
Minä ehdotin niin vaatimattomasti kuin ikinä vaan pystyin, että revittelisin ja esittelisin sitä mahdollista uutta runokirjaani samalla. Sain luvan.
Runojen (toivonmukaan ihkauusien)lausumiseen minulla on ikuinen sopimus. AINA saan kuulemma lausua runoja Siltarannassa olis sitten sovittu tai ei :)

Tiistaina oli kalenterissani merkintä: kunnantalolla Vapaa-ajan lautakunta kokoontuu. Yksi pykälä oli pohdittavana. Asia hyväksyttiin. Minä avasin suuni vain kerran kokouksessa. -Sopii-, vastasin, kun kysyttiin sopiiko pöytäkirjan tarkastajana olla.

Keskiviikkona en näytä kalenterin mukaan tehneen mitään, mutta se ei pidä paikkaansa.
Piirsin Laihian telttakokoussarjaan kutsuläpykkään painettavan logon.
Torstaina piirtelin runokirjaani muutamia kuvia sivun täytteiksi.
Kanske, joka suunnittelee ulko-ja sisäasua kirjaseeni viestitti, että pakko olisi jotain, vaikka sellainen kiemura saada, muuten tulee onnahteleva jo ulkonäöltäänkin tämä ko.eeppos.
Minä sitten pesty kieli keskellä suuta piirsin hiiren, kaksi naamaa, valokuvan, Japaninlähetin ja kiemuran.

Bocciaa olin pelailemassa perjantaina. Irtoluunpala olkavarressa täristen osoittelin vuoroin sinisellä, vuoroin punaisella pallukalla valkoista pallukkaa. Sujuihan se, mutta ei kyllä niinkuin olisin tahtonut.

Lauantaina olimme rukous-ja sielunhoitokurssilla Östermyyrassa Magnus, mä ja muutama muu täältä Isostakyröstä. Paikalla oli toki paljon muualtakin innokkaita osanottajia.

Nyt seuraa Israelin matkakuvauksessa toiseksi viimmosen, eli lauantain seikkaperäinen selostusosio:
La= vapaapäivä!
Se siitä selostuksesta. EN TAHDO IKINÄ YHTÄKÄÄN VAPAAPÄIVÄÄ ISRAELISSA, JOS LUOJA SUO, ETTÄ SINNE VIELÄ JOSKUS ELÄMÄNI AIKANA PÄÄSEN.
Mikä ihmeen vapaa-ja lepopäivä?
Kotonahan sitä saa lepäillä ja vapailla vaikka huru mykky.
No, me lähdimme Magnuksen kaa hyvin syöneinä ja aikamme seslongilla rojuttuamme käveleskelemään. Oli niin kuuma, että istuinpenkkejä olisi pitänyt olla joka 10 metrin päässä, että olisi saanut leputtaa kuumentuneita kinttujaan.
Ilmastoidussa linja-autossa olisi ollut niin somaa kurvailla. Vaikka olisi sitten joutunut kävelemäänkin, niin ei siinä olisi huomannut sellaisia pikkuseikkoja, kun suonikohjujen pullistumisia tai rintapielen riipauksia.(Kumpaisiakaan ei minulla ollut, mutta havainnollistaakseni asiaa, väritin juttuani tuolla viisisti).
Mutta kun siis oli LEPOPÄIVÄ, niin kaikki oli niin kamalan vaivalloista.
Istuimme penkille ja ihmettelimme kadunvarressa olevaa valtavaa hotellia.
Hotellin asukkaina olivat pääskyset ja kamelikurjet. Jälkimmäisiä emme tosin nähneet ;) mutta autio ja raunioitunut hotelli oli.
Sitten hämärästi muistin, että joku oli viimekerralla kertonut, että hotellin alta olisi löytynyt jotain muinaisjuttuja, ja rakentaminen oli loppunut kuin seinään. Paragraafit nääs estävät kaikenlaisten muinaislöytöjen tärväämisen. Se on ehdottomasti hyvä. Kannattaa aina tarkistaa maasto alta, ennenkö rupee hotellia pykäämään.
Aika kummalliselta se kymmenkerroksinen kolossi siinä näytti.
Nousimme penkiltä ja kaakersimme takaisin hotellillemme (n. 700m päähän) ja jatkoimme lepäilypäivän viettoa.
Sarjakuvakkeessa näkymäkuvat ovat hotellihuoneestamme avautuvia, itse hotellihuoneestamme ja altaan reunukselta.
Illalla oli hartaushetki yläkerroksessa. Kaikille jaettiin lopuksi myös "todistus", että on ollut matkalaisena Pyhässä Maassa.
Voin ottaa joskus kuvan todistuksesta, että näette, kuinka upeasti Kanske oli tekstannut niihin kuhunkin osanottajan nimen. Yli kolmekymmentä nimeä!
Kanskelta menikin koko LEPOPÄIVÄ niiden väkertämiseen.
Menimme sitten ihanalle verigrape&jelly-illalliselle (tälläinen menyy koski vain taas minua) ja sitten nukkumaan.
Pakkasimme ensin matkalaukkumme varttiavaille valmiiksi, koska aamulla olisi lähtöjo ennenkö kotimaassa yksikään possu vielä raottelisi silmiäänkään, saatikka ruppailisi.
Israelissa on sama aika kuin meillä täälä koto Suomessa.
Iltarukouksemme Magnuksen kaa sekoittui Genesaretin kaislikoissa kukertavien pikkaraisten liskojen hännänläiskintöihin ja kulkeutuivat Hyvän Jumalan, Kaikkivaltiaan, korviin, kun Hän taivaastaan seurasi silmäteräänsä Israelia ja meitä sen kamaralla ja heitä, joiden puolesta rukoilimme...

T: Kaisa Suonikohtala-Leponen
-----------------------------------------------
Jumalan 10 käskyä (1-5):
1) Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia.
2) Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
3) Muista pyhittää lepopäiväsi.
4) Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
5) Älä tapa.

Nämä on mulla nykyisessä kalenterissani präntättynä ja hyvä on niitä aina kaikkien meidän kerrata :)

2011-05-23T06:37:00.000-07:00

Viikko vierähtää sellaisella vauhdilla, että kohta ei kannata kelloa vilkuilla ollenkaan.
Päivää ja aikaa pitää alkaa tutkailla kalenterista, koskapa tunnitkin tuntuvat sekunnin tuhannesosilta.
Kalenterin vauhti on ollut silti aika hidas viime viikon. Aika monta päivää on ollut sellaista kynsien sivunahkojen nyppimistä. Loin kyllä raskaita silmänluoneja marjapuskien juureen, jossa kasvaa käsivarrenpaksuisia nokkosia. Nokkoset kiljuivat polttavalla äänellä nyppijöitä, mutta sain hillittyä itseni.
Vasta keskiviikon kohdalla löytyy kalenterissani lyijykynällä väkerretty pikku merkintä :uusi tie.
Ei, meille ei olla tekemässä uutta tietä ja Letkutiekin on ihan vielä kulkukelponenn.
Merkintä oli muistuttamassa Uusi Tie-lehden kolumnistani(!) jonka dead line oli siis keskiviikkona.
Sain kun sainkin kirjoitukseni pukerretuksi keskiviikkona 18.5 klo 23.55 mennessä ja väsyneenä, mutta onnellisena konkosin vuoteelleni. Nukuttua en saanut, koska yö meni funtsatessa MIKS MÄ NIIN KIRJOTIN. NÄIN OLIS OLLU PALJO PAREMPI jne. loputtomiin.
Aamulla nousin kiukk...öh tavanomaisella tuulella Magnuksen keittämille aamukahveille.

Torstaina menin sokerikokeeseen kirkonkylälle.
"Niin, miksi sinä nyt olet täällä?" kyseli ystävällinen sokerihoitaja.
" Sairaalasta tuli kehotus, kun lukivat täyttämäni sokerikysely-lappusen".
Synkeänä jatkoin, että näkivät varmaan, että turhan monta sokerimunkkia on tullut piilotettua vyötärön kohdalle. ÄKKIÄ SYYNIIN!
"Ei, vaan kaikille vanhoille annetaan kyselylomake" selvitti sokerihoitajatar.
Hhmmpfff...
Minulle kertyi lomakkeeseen pisteitä 16.
Kaikista kuuteentoista pojoon yltäneistä, joka kolmas kuulemma sairastuu kakkosluokan diabeetekseen :(
Pikkasen kavahduin. Olen ajatellut, että kun tänne asti on selvitty, niin loppu sujuu rutiinilla.
Minut myös punnittiin ja mitattiin sielä sokerikatselmuksessa.
Olkoon nyt puntarin antamat tulokset kommentoimatta, mutta PITUUDESTANI OLI KULUNUT NELJÄ SENTTIÄ POIS.
" Neljä senttiä? Mun painoindeksihän on sitten vaikka mitä!"kuiskasin tuskin kuuluvasti hoitajalle.
"Niii-iin!" kiljahti hoitajatar voitonriemuisesti.

"Minä pääsisin vatsalaukun pienennysoperaatioonkin jonottamatta ja ohi muutaman sumopainijankin", kerroin Magnukselle iltapäiväkahvipöydässä.
" Meinaakko mennä?" kysäisi Magnus lehden takaa.
"EN MEINAA! NYT ALKO KUURA-AAMUT JA KARIKKA RETKET, MYÖS SINULLA RAKAS UKKOSENI. POTKUPALLOSTA SUN PAITAS ALTA ON MYÖS SYYTÄ PÄÄSTÄÄ ILMAT PIHALLE!"
Niin alkoi taas rasvakerrosten ohentelu ja vatsalaukkujen tyhjentely eräässä pikkuisessa talossa Pohjanmaalla, orastavien viljapeltojen keskellä, kevään lirutellessa ensisäteitään ja kärpästen suristessa pihatönkäreillä.
Ties monennenko kerran, mutta kumminkin.

Olimme sitten syömässä seuraavana päivänä ystävien kanssa.
"Nyt ei kaloreita, eikä painokäyriä mietitä!" Eve kailotti riemuiten.
Even ei tarvitse niitä KOSKAAN funtsata, koska kaloreilla ei ole minkään valtakunnan vaikutusta häneen pajunvitsa-varteensa.

Lauantaina olimme Nikolainkaupungin uimahallissa seuraamassa, kun Vivianni
ui kilpaa.
Häntä hermostuutti kovasti varsinkin altaaseen meno kun "SIINÄ VOI MENNÄ VETTÄ NENÄÄN".
Pitäisi saada hypätä jalat edellä nenästä kiinni pitäen.
"Näittekö lähdön?" kyseli neiti ensimmäisen kilpauinnin jälkeen.
Me istuimme maalialueella, enkä jännitykseltäni uskaltanut pitää silmiä edes hitusenkaan raolla.(Nämä olivat ekat kilpailut, jos sillä voi vähä puolustella).
Oli neiti solahtanut ihan oikeaoppisesti veteen. Vähintäin kuin itse Hanna-Maria Seppälä.
Kisoissa ui myös Viviannin samanikäinen pikkuserkku Mary-Windy.
Mary-Windy puolestaan ei ollut halunnut missata kaverisynttäreitä pizzeriassa. Vatsa täynnä ihanaa pizzaa neiti ui kuin kala vedessä.

Lauantai-illalla olimme Gideonien järjestämällä illallisella Isonkyrön seurakuntasalilla.En taaskaan syönyt ähky&puhkuksi itseäni. Magnusta en ehtinyt pitää silmäällä.
Gideonit jakavat Uusia Testamentteja ympäri maailmaa. Mies (jonka nimeä en nyt tähän hätään muista) oli ollut Filippiineillä tammikuussa, jolloin oli jaettu hiukan yli miljoona UT:tä.
Ottavat kuulemma ilomielin ihmiset kirjan vastaan.
Kouluissakin saa vapaasti jakaa testamenttia ja vielä puhuakkin peittelemättä Jeesuksesta.
Tuli hyvä mieli kun kuunteli ja katseli :)

Sunnuntaine menimme kirkkoon.
Kirkkoon olivat kokoontuneet sellaiset immeiset, jotka olivat 50 vuotta sitten päässeet ripiltä.
Hirveitten laskutoimitusten ja muisteluiden jälkeen Magnus tuli siihen tulokseen, että hän ei kuulu siihen joukkoon. Varmennussoitto rippikoulukaverille vielä vahvisti asian.
Ensi vuonna sitten. On siis vuosi aikaa hiukan silotella ja munklailla paikkoja, että näyttäisi nuoremmalta ja kaverit tuntisivat. Minä kyllä ajattelen realiteetteihin vedoten, että nimilappu kravattiin on ainoa oikea konsti.

Jos te kaikki 23 (+1) lukijakuntaani kuuluvaa roikutte vielä mukana, niin nyt seuraa matkakertomuksessa Israelin matkan perjantain selonteko jäimmehän niin autuaasti torstai-iltaan nukkumaan.
Joka zzzz...krooh...zzz tapahtuikin jo uudessa hotellissa Tiberiaksen Ron Beachissa. Vaihdoimme siis majaa ja paikkakuntaa.
Sarjakuvassa on kuva uudesta "pikku" hotellihuoneestamme.
Sarjakuvassa on kuva myös laivaristeilyltämme , jonka teimme heti aamulla tuhtin aamupalan jälkeen. Minä kyllä söin enimmäkseen taas sitä verigrapea ja ryystin murukahvia. (Jellyosaston herkkuja kyllä pikkasen kokoilin lautaselle, sehän nyt on kirjoittamattakin selvää).
Laivalla porukka innostui taas tanssimaan iki-ihanaa hooraa. Siinä Israelin ihanien tuulenpuuskien syleilyssä päätin, että ensi kerralla kannella nähdään myös Kaisa Jouppi ja miehensä Magnus ko. tanssin pyörteissä..
Harjoittelemme köökin lattialla sen verran, ettei ainakaan vieressä tanssijoiden tarvitse pelätä, eikä piilotella varpaitaan. Ostimme laivurien tekemän CD:nkin, jonka tahdissa on hyvä pyöriä.

Matka jatkui Kapernaumiin. Näimme Pietarin (Jeesuksen opetuslapsi) kotitalon. Tuntui aikamoisen jännältä ajatella, että niissä huoneissa Jeesus on ollut. Siellä parantanut Pietarin anopin ja siellä opettanut jne.
Tuli tunne, että jos olis teltta ollut mukana, olis pystyttänyt sen siihen, ihan talon viereiselle plantaasille :)
Näimme lähistöllä olevan kiviaidan päällä saman tamaanin, kuin kolme vuotta sitten.
Magnus sanoi, että taitaa olla jo lapsenlapsenlapsenlapsi kyseessä. Vissiin kai sitten. Yhtä rauhallinen ja paikoilleenjähmettynynyt oli kuin esi-esi-esi-esi-äitinsäkkin.
Pietarin talon vieressä oli paljon Jeesuksen aikuisten talojen kiviraunioita. Kovasti olivat pikkaraisia huoneet ennenvanhaan. Meikäläinen olisi sananmukaisesti täyttänyt koko huoneen olemuksellaan ja persoonallaan, jos siihen aikaan elänyt olisi ja olisi huoneisiin sisään päästetty.

Kävimme myös paikkakunnalla nimeltä Katzrin (toivottavasti nimi on edes hiukan sinnepäin). Siellä asuu paljon mm. Venäjältä muuttaneita juutalaisia, jotka ovat menestyneet taitavina hopeaseppinä. Kävimme eräässä hopeakaupassa, josta minunkin sormeen jäi upea vihreäkivinen hopeasormus. Kivi on 1/4 kananmunan kokoinen. Sormus maksoi 50 euroa.
Opas sanoi Magnukselle, että hänellä, siis Magnuksella, on vaatimaton vaimo.(Olivat jonain iltana matkaseurueen kanssa käyneet STIMANGI-liikkeessä, johon me emme olleet edes menneet sisälle).
En viitsinyt korjata oppaan luuloa "vaatimattomuudesta". Olisi pitänyt oikaista, että vaimon RAHAVARAT ovat vaatimattomia, ei niinkään vaimo itte ;)
Noh, joka tapauksessa varttikokoinen kananmuna komistaa nyt sillointällöin vaatimattoman vaimon sormea ja aina myös silloin tällöin vaatimaton hymy repii suupieltään pelkästä ilosta.
Kävimme Golanin kukkuloilla, jonka alueen israelilaiset ovat saaneet todella kukoistamaan ja tuottamaan kaikenlaista maan hetelmää.
Jordanin alkulähteiltä, jossa kävimme myös, on kuva sarjakuvakkeessa.
Autuuksien vuorella kävimme. Vuorella, jossa Jeesus piti kuuluisan vuorisaarnansa. Istuimme ja kuuntelimme, kun se meille Raamatusta luettiin. Sarjakuvastossa se kaunis rautaporttikuva on juuri ko. alueelta.

Virkeinä ja onnellisina saavuimme hotellille ja menimme virvoittavaan suihkuun. Muistimme kumminkin oppaan antaman neuvon: "Aivan koko virsikirjaa kaikkine virsineen ei ole tarpeen suihkussa laulaa. Lyhyestä virsi kaunis ja äkkiä kraanat kiinni.Vesi on arvokasta näillä seuduin ja main."
Illallisen jälkeen iltahartaus ja sitten yhdessä suloisten pikkuliskojen esimerkkiä seuraten lupsautimme silmäluomemme umpeen.

Tämän kaiken eteenne maalaili Kaisa Isokana-Sormunen
----------------------------------------------------

Vuorisaarnasta: (Matteus 5, alku jakeesta 12)
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri.

2011-05-16T11:45:00.000-07:00

Tuttuun tapaan alkusarjakuva tähän alkuun.
Yritin laittaa tuplasti enemmän kuvia, mutta ei suostunut kone niitä sisäänsä nielemään.
Ja nnenkö alan selostaa kuviin liittyviä muistikuvia matkaltamme, kerron aluksi taas kuluneella viikolla kohdalleni sattuneista tapahtumista. Muistin virkistämiseksi läväistäänpä kalenteri auki.
Jaahas...tarkempi tutkailu näyttää nyt siltä kuin ei olisi tapahtunut niin yhtikäs mitään.
Kyllä kummiski on, vaikka päivyrin sivut loistavat valkoisina.
Ensinnäkin kirjoitin päivittäin uuteen kuosiin runojani.Ruokkosin niitä, ties kuinka monennen kerran ties, kuinka monenteen muotoon. Kiipesin joka aamu vinttikammariin kuin virastoon ikään.
Aina lähtiessäni yläkertaan sanoin Magnukselle, että ruokaa on tarjolla tismalleen silloin, kun hän sitä pöydänkulmalle esille laittaa. Näin myös tapahtui.
Torstai- päivän menyyn muistan hyvin: paistettuja kananmunia ja kaurapuuroa.Jälkiruoaksi Magnus kissautta vielä äykeet kahvit senkin uhalla, että klo 14.00 oli aina kaffipaussi muutenkin.
Setviskellessäni runojani omastatiedosto-loossista ajattelin itsekseni, että jos lukijoillani on edes vaimeassakin määrin samat fiilikset kun minulla nyt, niin ainoa oikea ratkaisu olisi painaa kansio hiljaissti kiinni.
Mutta! Mikä minä olen kenenkään fiiliksiä arvostelemaan ja arvailemaan.Siispä peli jatkuu.

Perjantaina olimme Seinäjoella. Muiden asioiden lisäksi kävimme tietenkin pizzalla.
Tähän pizzapaikkaan mennään hissillä. Painoimme jo melkein nurkantakana hissintilausnappia. Kielet vettä tiristen odotimme hissin ovien aukirävähdystä.
Toinen painallus, ja sylkymäärä ei olisi enää desimittaankaan mahtunut läikkymättä.
Sen jälkeen taas pari uutta painallusta, mutta mitään ei tapahtunut.
Aloin jo äänekkäästi sättiä Magnustakin ja satikutia sai koko Östermyyrä.
" Missä ihmeessä tämän talon kaikki kunnon rappuset on? Kun ei kerran automatiikka pelaa, niin pitäis olla vaihtoehto valita.Ikänä ei tänne enää tulla. Pitäkööt pitsansa mokomat kiulukaulat!"....
Noh, valuskelihan se hissihäkkyrä sieltä aikanaan, kun ensiksi olimme huomanneet, että tilausnappulalle pitää antaa kunnon jytky, ennenkö alkaa tapahtumaan.
I HATE HISSIS!
Rappuset kyllä katselen esiin seuraavalla kerralla jo siitäkin syystä, että kiinnostaa todella tietää, kuinka portahat yleensä saadaan niin näkymättömiin. Ei ole kumma, että porukka lihoo ja menee hermot :(

Lauantaina ennen sianpruppua (huomaa, että kotimme on kolmen ison sikalan vaikutuspiirissä) lähdin ajelemaan kohti Raippaluotoa ja Lepikon leirikeskusta.
Matkalta poimin kaksi runotarta kyytiin.
Menimme ihanaan vuotuiseen RUNOUS-YKSEYS-YHTEYTEEN (sovimme yhteisesti, että RUNOKURSSI-sana ei sovellu ollenkaan käytettäväksi tässä tapauksessa.
Ihana runousykseysyhteys sai meidän kaikkien runolliset sielumme ja luovat taitomme elpymään, eheytymään ja seestymään.
Runousneuvoja antavan ykkösrunoilijamme (ei saanut sanoa ohjaajaksi, tai vetäjäksi) Piin (nimi muut.) koimme olevan meille taitoa antavana propellina.
Ennen kaikkea itse Taivaan Isä siunasi runsaasti yhdessäoloamme, eloamme ja runoilujamme.
Meikäläinen sitävastoin oli taas vaihteeksi tukehtua suttuun :(
Hotasin kurkkuun marmelaadikokojyväleivän murenon ja muuta ei tarvittu. Alkoi myrsky ja mylväys.
Tällä kertaa en pelännyt, että henki lähtee, mutta se yskänkohtaus ja kyökkäys oli hirveetä.
Ei ollut kumma, että kanssarunoilijattaret kuulostivat kovin huolekkailta huudellessaan vessanoven takana.
" Se on pannut oven lukkoon", kuulin jonkun heistä heistä sanovan huolestuneena.
Ymmärrän kyllä, että ei ole viisasta laittaa ovea säppiin kohtauksien aikana, mutta jos sinulta joka rööristä tursuaa jotain, viimeisenä kasa suoliakin (siltä tuntui) ja kun en tuntenut TUKEHTUVANI, tein kyseisen lukitsemis-operaation.
Siitä selvittiin lopuksi ja vaihtamalla vaatekappaleita ja korjaamalla silmämeikkiä, peli jatkui.

Kurkkulihaksistoni on ollut menneellä viikolla kovilla muutenkin.
Luin nimittäin jostain lehdestä, että aina kun pestään hampaita, pitää pestä ehdottomasti myös kieli.
Hmpf? En ole koskaan näin tehnyt ja niinpä aloin toimia kipakan ohjeen mukaan. Sen takiahan hammasharjan selkämyksessä on sellainen kumminen kröpeliäinen pintakin, valaistiin ko. selonteossa, että kielikin jynssätään kitarisoja myöten.
Jassoo, no minä hivenen ihmettelin hammasharjan rupuliaista selkämystä.
Nyt vaan on niin, että meikäläistä yrjöttää ihan mahdottomasti tuo kielen pesusessio. Onneksi emme asu kerrostalossa. Lähtisi varmaan hurjat jutut liikkeelle: YLÄKERRAN MUORI (SE VÄHÄ PULLEE), KYÄLÄÄ ILLOIN JA AAMUIN IHAN KAAMEESTI. MIKÄHÄN IHMEEN TAUTI SILLÄ ON, VAI LIEKÖ OIKEIN HENKILÖKOHTAINEN ONGELMA?

Näistä intiimmeistä tuntemuksista siirryn sitten matkakertomuksen kimppuun.
Torstai aamulla verigrape- ja murukahviaamiaisen jälkeen lähdimme Nasaretin kaupunkiin. (Aamupalalla oli toki runsaasti taas muutakin, mutta viittaan edellisiin reportaaseihini.)
Nasaretin keskustaan on rakennettu perinnekylä, jonka polulla kulkemalla, voi hiukan kuvitella minkälaista Jeesuksen aikana Nasaretissa oli.
Kaikki alun sarjakuvan kuvat ovat siitä paikasta.
Polulla voi tavata lampaita ja paimeniakin.
Edellisellä matkallamme kesken mielenkiintoisen selostuksen ohitsemme köpötteli 4-5 takkuturkki-lammasta ( vai olivatkohan rasvahäntiä) määkien asiaankuuluvan äänekkäästi. Silloin tapasimnme myös naisia, jotka olivat noutamasa kaivolta vettä astioihinsa.
Nytkin lampaita näkyi alempana, mutta kaivinkone, joka ei kuulunut ajankuvaukseen ;) möyhäsi maastoa, joten määkijät pysyttelivät alempana.
Aluetta parannellaan koko ajan. Ties mikä uusi juttu on nähtävänä, kun parinvuoden kuluttua Nasaretin polkua tallaamme. (Olen jo alkanut säästämään matkaa varten).
Kierroksen lopussa matkaseurueelle paistettiin ulkona leipiä. Sarjakuvassa näkyy pöydät joihin niitä meille tarjoiltiin.
Eräässä kuvassa on kuvattu kuppeja, joissa on tahnaa, joihin leipäpaloja saa dippailla.
Tarjolla on eräässä kuvan kupposessa myös superhyvän makuista sekoitusta, jonka sanotaan lisäävän älykkyyttä ja viisautta todistettavasti. En muista sen nimeä. Jos Hellevi sattuu lukasemaan tätä, niin hän varmaan kirjoittaa MITÄ hyvänmakuinen sekoitus on?
Israelilaiset nuoret ottavat sitä kuulemma yo-kirjoituksiin aina mukaan saadakseen aivonystyrät ajatuksineen kirkkaiksi ja asiat selväpiirteisiksi.
Meikäläisellä oli aikoinaan ruisleipää ja metwurstia eväsnyssykässään, vastaillessaan studentti-kysymyksiin.
Ehkäpä siinä onkin selitys moneen asiaan.

Mutta toden totta! Lähtiessämme Nasaretista oli aivan, kuin olisi pystynyt kokoamaan paremmin ajatuksensa. Tosin kokoamista olisi helpottanut, jos niitä olisi ollut kaksi ;)
Nasaretista suuntasimme linja-autolla Sachneen luonnonaltaille uimaan.
Minä en mennyt uimaan, johtuen olkapään irtopalasta. Istuin penkillä ja aloin hitaasti, mutta varmasti paistua irtopaloineni päivineni.
Aurinko porotteli ja lämpötila oli kuin laihialaisten sähkösaunassa: noin 40 astetta selssiusta!
Hoipertelin altaan reunalle. Kirkkaassa vedessä näkyi runsaasti viiksivallu-kaloja (monneja).
Suu auki ja viikset lurpulla ne odottivat "IHANAA IMPEÄ, JOSSA NÄYTTÄÄ OLEVAN RUNSAASTI NÄYKITTÄVÄÄ" veteen pulahtamaan, mutta saivat pitkän viiksen.
Ähäkutti, senkin kampelat. Minä en tulisi liemeen, vaikka yhtäkään luunpalaa ei olisi irti missään.
Magnus meni urheasti uimaan. Monnit eivät olleet piitanneet Hälävän poijjasta tuon taivaallista. Peljänneet päinvastoin melkein.
Viimekerralla olin minäkin uimassa. Silloin en innoltani ehtinyt paljon veteen tuijotella. En liioin huomannut, että monnit olisivat minua näykkineet. Tosin minulla ei ollut rupia, eikä näppyjä nahkassani. Jospa ne eivät sellaisista tykkää, joilla ei ole mätiä puukonhaavoja, eikä muutakaan rupeloa.
Yhtään meidän porukkamme uimaria ei oltu näpitty, eikä nypitty. Siloposkisia kaikki olivatkin.

Saavuimme hotellille ja keräsimme voimia illan illallista silmälläpitäen.
Pakollisen hummuksen lisäki maistelin monelta tarjoiluvadilta ihania "mitähän tämä on"-herkkuja. Puolentoistatunnin jälkeen oli vuorossa "kuinkahan jaksan lyllertää hotellille"-matka kävellen ystävien vanavedessä.
Sitten iltahartaus, iltapesut, iltapusut,iltarukoukset...krooh...zzz...krooh...zzz

Näitä eteesi piirteli Kaisa-Olivia Nahkanen - Rupuli
----------------------------------------------------------
Psalmi 91, jakeet 1-5

Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa
sanoo näin:
"Sinä Herra, olet linnani ja turvapaikkani.
Jumalani, sinuun minä turvaan."
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta.
Hän levittää siipensä sinun yllesi ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle vuori ja kilpi.
Et pelkää yön kauhuja, etkä päivällä lentävää nuolta.

2011-05-08T13:35:00.000-07:00

Ennen "matkailu avartaa" -osiota, kerron taas hiukan männäviikon asioista.
Magnushan oli Turussa ja minä kärvistelin yksin täälä synkkien lakeuksien laidalla.
Synkäksi lakeuden teki se, että minä olin KIPEE :(
Israelin matkalta palattuamme rintapieltäni särki ilkeästi oikean keuhkolohkon syrjästä, ison kananmunan kokoiselta alueeelta (suora lainaus lääkärille esittämästäni valitusvirrestä).
Kurkkua pakotti ja tuontuosta sain niin kaamean ysköskohtauksen, että Magnus olisi vähintäin tilannut taas ambulanssin markille, jos olisi ollut kuulemassa.
Sain sitten oikein jytky-yskänkohtauksen eräänä päivänä juuri kun minulla oli suu ja posket täynnä Janssonin kiusausta.
Itsepintaisesti yritin pitää Janssonia suussani, vaikka tiesin ja ymmärsin, että jossain vaiheessa olisi vedettävä henkeä sisäänpäinkin.
Silmissä jo sumenikin, ennenkö ymmärsin pullauttaa sapuskat suusta roskikseen. Palkeet vinkuen vedin varovasti happea tykyttäviin keuhkoihini.
Näin sieluni silmillä mahdolliset lööpit pienessä paikallislehdessämme: KUOLI YKSINOLLESSAAN ROSKIKSEN ÄÄREEN. TUKEHTUI JANSSONIN KIUSAUKSEEN!
Ihmeekseni ja helpotuksekseni kiusausperunoiden väliin muodostui kun muodostuikin rakonen, jonka kautta sain haukottua varovaisesti sisääni kallisarvoisia happimolekyylejä.
Siitä selvittyäni ja toettuani tilasin välittömästi lääkärin. Sain antibioottikuurin: yksi tabletti kerran päivässä 8 päivän ajan.
Kolmas tabletti on tänäaamuna nielty ja olo on jo paljon parempi. Rintakolotus on laantunut ja nieleminen ei ota enää ollenkaan kipeetä ja yskänkohtauksia ei ole enää nimeksikään.
Kiitos Taivaan Isälle!

Viikolla olin myös runoilemassa naisten illassa Teuvalla.
Puhujapöntössä näpöttäessäni en muistanut näitä maallisia vaimalluksia, enkä kipuja, vaan annoin kaiken itsestäni lausuessani mm. parituntia "vanhaa" äitienpäivärunoani.
Yleisö tykkäsi kovasti.
Tapahtui sellainenkin iloinen asia, että yleisö pyysi LISÄRUNOA kuultavaksensa.
"EIKÖ SINULLA OLE LISÄÄ RUNOJA", kiljui kuuntelijajoukko vaativasti, vaikka olin jo 4 lausahdellut.
Olihan minulle "vahingossa jäänyt" käsiväskuun yksi ylimääräinenkin.
Runonlausunnan jälkeen puhui Eikku.
Hyvin ja raamatunmukaisesti puhuikin.
Olimme Eikun kaa hyvin otettuja ja onnellisia körötellessämme autolla kotejamme kohti.
Havahduin jossain vaiheessa katselemaan ohikiitäviä maisemia ja kysäisin, että kuinkas me muuten olemme täälä? Tällä tiellä?
Olimme porhaltaneet sujuvasti ohi sen tienhaaran, josta olisi ollut käännyttävä Laihialle.
NOH...tuli pikkuruinen lisälenkki. Sanoin Eikulle, että tämä asia jää vain minun ja lukijoiden väliseksi. Kuten myös se, että sahasimme Teuvalla rastiin ja ristiin, kun emme löytäneet srk:n nuorisotaloa.
Kysyin Eikulta, eikö navigaattorin apu olisi oivallinen keino osua oikeisiin seuranpitopaikkoihin?
"Minä en oikein luota niihin päleisiin", sanoi Eikku kurvatessamme kuudennen kerran samoja teitä löytämättä mitään ja ketään mistään. Löytyihän paikka aikanaan, kun oikein ohikulkijoita tenttasimme ja kuten sanottu, ilta oli mahtava. Kokonaista 5 (viis) runoa! Eikä kieli edes meinannut kertaakaan takertua kuivuuttaan kitalakeen.

Yhtenä päivänä kyseisellä viikolla serkkuni Vaasasta tulivat Hälvänmutkalle. (Kahtena päivänä sitä ennen siivosin).
Serkkuni Elitzabethy, Pläälu, Lilli ja Poppanen olivat taas aivan ihania. Suku on paras.
Katselimme vanhoja valokuvia ja joimme kahvia ja söimme kaikennäköistä.
Kehuimme kaikki sukumme tädit, sedät, serkut, veljet, siskot, mummut ja faarit komeiksi ja muistelimme, mitä kukin heistä oli joskus sanonut ja tehnyt.
Sovimme seuraavasta tapaamisestakin Pläälun huvilalla heinäkuussa :)

Tänään oli äitienpäivä, kuten kaikki varmaan muistivat.
Charleskin soitti jo siinä keskipäivän tienoilla ja onnitteli meneillään olevan päivän johdosta.
Catherine, Eerikki, Joonathan ja Vivianni plus Lyllan tulivat oikein tänne paikanpäälle juhlimaan.
Keitimme Magnuksen kaa perunoita kapallisen ja paistoimme kylkilihanpätkän uunissa meidän kaikkien syödäksemme.
Sain lahjaksi pinkin äitienpäiväkortin (omatekoisen), muumimukin, villahuovutetun sydämen (jonka aion laittaa keittiön ikkunaverhoon nuppineulalla kiinni),kynsilakan ja huulipunan.
Ruoka oli oikein hyvää ja lahjat erittäin mieluisia.

Hän, ken tänne asti on lukenut saa nyt seurata Israeliin tekemämme matkan kolmannen päivän kulkua.
Sanonta kuulemma kuuluu, että näillä Israelin matkoilla syöminen muuttuu aina kolmantena päivänä ratkasevasti.
Normaalilla pötsillä varustettu ihminen alkaa, jo itsesuojeluvaistonkin muistuttaessa, vähentää ahmimistaan.
Minä en ole normaali, mitä pötsikupuun tulee, eikä vaistoni useinkaan ilmoittele hölkäsen pöläystä, mutta huomasin, että en kertakaikkisesti jaksa enää syödä kaikkia seitsemäätoista sorttia.
Itseasiassa söin vain verigrapea ja appelsiinikiekkoja ja litkin murukahvia päälle. (Ehkä nyt vahingossa jonkun pikkusen hapanimelä- rusinatortun palasen siinä sivussa).En kuitenkaan enää sillä siivolla kun aluksi.
Keskiviikkona lähdimme kaikkine uimaräpylöinemme ja simppareinemme Kuolleelle merelle.
Matkan varrella pysähdyimme kuvaamaan luolia, josta on löytynyt Vanhan Testamentin kirjakääröt saviastioihin huolellisesti käärittyinä. Sarjakuvassa olevat luolakoloset ns. Qumranin luolat näkyvät hyvin.

Kuolleella merellä tuuli ja aallotti niin, että en olisi uskaltanut mennä veteen lillimään. Tietenkin minua esti ensisijaisesti olkavarteni, joka olisi voinut krahnautua erree poikki tyrskyjen minua heitellessä.
Magnus sanoi tunteneensa olevansa, KUIN LASTU LAINEILLA suolaisten vaahtopäiden paiskatessa häntä rannalle pohjakivetyksen ilkeästi raapiessa kylkeä.
Evellä tirrasi oikein verta reiden ulkopinnasta tyrskyjen kouriin joutuessaan ja Eve sentään ON kevyt kuin lastu.
Uimisesta kuitenkin selvittiin ja saivat ihmiset hoitaa naarmujaan lämpöisessä rikkialtaassa, johon en liioin uskaltanut mennä.
Sen kerran, kun olisivat uimatoffelini livenneet rappusissa ja kipeä käsi hakkautunut kaiteeseen, niin vakuutusyhtiöstä ei olisi mitään korvauksia herunut.
" Oliko pakko mennä rikkeihin rypemään, kun kerran ei ollut pakko?" olisi varmaan vakuutusvirkailija tivannut ystävällisesti.
" Ei tule korvauksia pennin killinkiä! Seuraava asiakas!" (Oletettu jatkorepliikki vakuutusyhtiön tiskillä).

Kävimme myös Ahavan tehtailla samalla kertaa. Ahava valmistaa kaikensorttista rasvaa ja lotionia kuolleenmeren mudasta ja mineraaleista.
Unehutin ostaa itselleni uuden mutanaamioputkilon. Vanha tuubi rupee jo vetelemään viimeisiä. Milläs minä nyt pelottelen Magnusta?

Kuolleelta mereltä menimme Jerikoon.
Siellä olevan tavaratalon ja ravintolan terassilla söimme falavellit (paikalliset hampurilaiset). Irtokissit mourusivat makupaloja ja kävivät kovasti ainakin meikäläisen hermon päälle.
Hermon päälle kävi myös se, että Magnus halusi ratsastaa kamelilla. Sarjakuvassa on kuvakin tapahtumasta.
Hienosti kameli laskeutui kontalleen Magnuksen kaaparoida istuimelle. Hidas nousu ja sitten rauhallinen keinuminen puolelta toiselle, kuten aavikon laivalle sopiikin.
Tuntui, että kameliherra tiesi, että nyt kyydissä istuu mies, jonka kaikki välilevyt eivät ole kohillaan.
Onneksi nyt ei ollut norsua paikalla, kuten viimekerralla oli. Magnus olisi varmaan kaakertanut senkin niskaan.
Kamelille kun sanoi: "SMILE!" teki se heti työtä käskettyä. (Huomaat hymyn, kun tutkit sarjakuvaa tarkasti).

Hotellihuoneessa ehdimme hiukan tavailla englanninkielistä sanomalehteä "Jerusalem Post´ia, kun tulikin aika kävellä toiseen lähihotelliin illalliselle. Vaikka edellis-illallinen ja päivällinen vielä melskasivatkin mahassa, sain nieltyä jotakin uuttakin. Ainakin kansallista superherkkua HUMMUSTA oli pakko sivellä leivännokkaan joka kerta. Jaa, että mitäkö ainetta se hummus? Nyt en muista ihan varmasti, mutta olisiko se jostain herneestä tehty tahna. Ulkonäöltään se muistuttaa kalpeaa mämmiä ;)
Kupu pullollaan menimme iltahartauteen ja sen jälkeen muhkeaan vuoteeseen suloisasti uinumaan.
" Levolle lasken Luojani. Armias ole suojani. Sijaltain ellen nousisi, taivaaseen ota tykösi".
Kolmas päivä tässä ihanassa maassa oli tullut päätökseen, Iltataivaalla loistivat tuhannet tähdet, heijastuen kaupungin minareettien kattoihin. Hopeasiipiset yösirkat etsivät puistojen tuhansista ruusuista pitkillä tuntokärsillään makeata mettä ja heinäsirk....zzzzzzz...zzzzz...

Kertomus ottaa jatkuakseen jonain päivänä. T: Kaisa Rintapaakku-Ähkynäinen
----------------------------------
Psalmi 57 jakeet 10-12

Herra, minä ylistän sinua kansojen keskellä,
minä laulan kaikille kansoille sinun kiitostasi.
Sinun armosi ylettyy taivaisiin, sinun uskollisuutesi ylös pilviin.
Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten,
kirkkautesi yli kaiken maan!

2011-04-29T11:51:00.000-07:00

En muista missä niistä käymissämme paikoissa tuo kuvasarjassa näkyvä kieltokyltti oli, mutta me pidimme kaikesta huolimatta tiukasti housut ja paidan päällämme ;)
Sarjakuvaston muut maisemanäkymät ovat näpsäisty Jerusalemissa hotellihuoneen parvelta aamulla heti silmien auettua.

Kirjaan tähän alkuun hieman myös muita asioita ennenkö käyn reportteeraamaan Israelin matkan jatkoa.
Tänään olin Östermyyrassa ortopedian poliklinikalla kuulemassa, mitä olkapäälle ehkä tehtäisiin.
EI KUULEMMA MITÄÄN!
Lääkäri kysyi kyllä mielipidettäni, mitä leikkaukseen tulee, mutta oli itsekin sitä mieltä, että paras on olla menemättä krökkyämään enempää.
" Sinullahan on hurja pala irti sielä!" totesi lääkäri. Minä nyökkäsin innokkaana.
Sanoi tohtori papereista saaneensa sen käsityksen, että kaikki on tohjona muutenkin.
"Niin olikin!" sanoin ääneen. Mielessäni jupisin itsekseni, että kovasti olisin kaivannut pikku operatsuunia jo silloin heti, kun lattialta meikäläistä ylös kammettiin :( ja kun kerran huomattiin, että isokokoinen läimäre oli olkakannastaan irronnut.
Toista on nyt. En enää herää, vaikka kyljehdin (siis kääntelen kylkeä), ja saan kohotettua käteni jo kutakuinkin korkealle kattoa kohden jumpatessani.
Kyllä se näköjään vanhankin kropsun kroppa vielä tokenee, kun jaksaa vaan odottaa, jumpata ja pureksia buranoita.

Toinen asia, mistä ehdottomasti haluan kantaa korteni kekoon ennen matkareportaasia ovat nämä HÄÄT.
Käskin Magnuksen antaa tolloa sitikalle palaillessamme sairaalasta, eikä pitää puhetta joka Zetorille, joka pellolla mennä pölisteli.
"PAKKO EHTIÄ HÄIHIN!" kiljuin.
Oikein olikin kaunista katseltavaa. TV-selostaja tiesi selostaa, että Williammi oli saatu suostuteltua antamaan suudelma morsmaikulle palatsin verannalle saapuessaan vilkuttelemaan.
SIIS HÄH? Luulisi, että tuossa vaiheessa ei tarvitse maanitella. Päinvastoin toppuutella.
Ainakin eilen illalla seuratessani Satuhäät-ohjelmaa TV:stä nuoripari ei lakannut suudelmoimasta toisiansa edes syönnin ajaksi (jos hivenen liioitellaan).
Kysyin Magnukselta alahuuli väpättäen suuteliko hän minua, kun meidät aikoinaan oltiin vihitty?
" Totta kai. Kuinketsä tuallaasta muista?"
Totta puhuen en muista häistämme muuta kuin kaikki viisitoista häävierasta ja yhden(1)sinisen täkin, jonka saimme häälahjaksi.
Toki saimme muutakin, mutta tuo täkki on jäänyt lähtemättömästi mieleeni.
Sain omissa häissäni jännityksestä johtuen niin karmean migreenikohtauksen, että se pyyhkäisi kaikki muistijäljet tuosta juhlasta ikuisiksi ajoiksi unholaan.
Tai hetkinen...paikka oli kirkkoherranviraston pikkarainen kappelintapainen huone,ylläni oli luunvärinen liian pieneksi kissahtanut vanha jakkupuku, äitini leipomat tarjottavat, joita ei uskottu hänen leiponeen, josta äitini tulistui verisesti, sulhasen (so. Magnus) punainen huivi (sotilaspukuun juhlan aikaan kuuluva) ja jännittynyt hymy...
Kyllähän niitä muistoja muistuu mieleen, kun oikein mietiskelee. On vaan kulunut noista ajoista 45 vuotta, että silläkin on oma vaikutuksensa.

Sitten Israeliin.
Oli siis nukuttu ensimmäinen yö Jerusalemissa hotellin muhkeassa vuoteessa.
Hapuilevat aamutoimet seurasivat kankeasti toinen toistaan. Kaikki oli hukassa pakattuna joihinkin satoihin lokeroihin ja nyssyköihin.Selvisimme kuitenkin aikalailla sävyisinä aamupala-osastolle.
Aamupala salpasi melkein hengen: Kymmeniä eri sorttia kaikkea ja runsaasti! Ainakin meikäläinen oli ällikällä lyöty, joka on tottunut aamuisin muutamaan paahtoleipään, ilman paahtoa, jotain ihme terveysgeeliä pinnalle sipaistuna.
Pisteenä iin päälle oli oikein livenä paikanpäällä paistetut munakkaatkin, mutta en voinut syödä niitä!
Ei, silloin ei kenraali Hägglund ollut vielä antanut lausuntojaan lihavista naisista.
Syynä syömättömyyteen oli se, että en voinut mennä odottamaan munakkaan valmistumista, koska mies vislaili samalla kun paistoi niitä.
Minä saan hepulin viheltämisestä. Varsinkin heti AAMUSTA viheltämisestä :(
Niinpä "tyydyin" vain kaikkeen muuhun murkinaan ja ihan vapaaehtoisesti.
Vatsa polvilumpioiden kohdalla roikkuen (terveisiä vaan kenr. Häggllyndille) kampesin odottavaan linja-autoon.
Menimme Länsi- Jerusalemiin juutalaisvainojen museoon (Jad Vashem).
Museo oli todella vaikuttava. Aikaa siellä oloon oli aivan liian vähän. Jos kaikkeen olisi pystynyt perehtymään, olisi pitänyt varata pari päivää pelkästään siellä olemiseen.
Matkamme jatkui Jeesuksen ajan- Jerusalemin pienoismallin katuja ja taloja ihmettelemään. Kaupunki oli rakennettu kahden miehen voimin suhteessa 1:20. Minulla on sieltä kuviakin, joita varmasti tulette sarjakuvissa näkemään kantilta-jos toiseltakin, jahka kaksi vuotta on kulunut ja uusia kuvia taas tilalle tullut.(Ennakoiva säästökampanja on jo aloitettu).
Pienoiskaupungista jatkoimme Jerusalemin temppelialueen kaivauksille. Seisoimme hetken myös kivetyksellä, jota Jeesus on kulkenut. Ihmettelimme hakattuja kivenlohkareita, joita oli temppelin hävityksen jäljiltä näkyvissä. Niistäkin seuraa sarjakuva myöhemmässä vaiheessa.
Kävelimme sitten Länsimuurille, eli Itkumuurille.
Vein omani ja Viviannin kirjoittamat pienet rukouslaput muurinkoloon.
Paikalla vietettiin useampiakin juutalaisperheiden 12-vuotiaiden poikien "miehen ikään tulo"-juhlia.
Kateudesta keltaisena seurasin isojen sukulaisporukoiden iloa ja yhdessäolon riemua. Vasut ja korit täynnä kaikenmaailman herkkuja he nauroivat, tanssivat ja lauloivat pienimmästä suurimpaan ja nuorimmasta vanhimpaan.Miehillä kipat tarkasti pinneillä päässä kiinni.Sankarit (miehen ikään päässyt) loistivat omiensa keskellä onnesta mykkyräisenä ja kaikkien huomion keskipisteinä.
Lähdimme seuraavaksi Getsemaneen.
Minäkin sain sukukateuteni nieleskeltyä ja keltainen väri alkoi haihtumaan hennon punerruksen tieltä poskipäilläni.
Ehtoollista vietimme Puutarhahaudalla.
Turisteja oli kaikissa paikoissa paljon enemmän kuin edellisellä matkallamme kolme vuotta sitten. Se ei haitannut pätkääkään. Päinvastoin. Oli mukava seurata, miten vierellä kulki ihmisiä kaikista roduista ja kaikista kansanheimoista.
Puhuttujen kielten melskakin oli melkomoinen. Laulua kuului jokapuolelta. Ihan tuttuja säveliäkin olin kuulevinani.
Mekin lauloimme kaikesta sydämestämme ehtoollisen nautittuamme : Herraa hyvää kiittäkää, iloiten ylistäkää, luodut kaikki laulakaa Luojan suurta kunniaa!
Pääskyset suhauttelivat taitolentäjien tarkkuudella otsaluittemme ylitse ja mustarastaat lauloivat kupu kaarella lehvistöissä.
Ajattelin, että siihen paikkaan kun olisi voinut rakentaa majan ja asettua olemaan.
Onnellisina pakkauduimme autoomme ja ajoimme hotellille.
Ehdimme olla vatupassiasennossa tovin, ennenkö menimme illalliselle. Selittäisin mielelläni teille syömiämme eri ruokalajeja ja nauttimiamme gourmeita, mutta en tiedä mitä ne mahtoivat olla. Eivät tienneet muutkaan. Sekä edessäni ja takanani ruokajonoissa kuului jatkuvana soittona: "Mitähän tää on?"
Kaikkea maistettiin kumminkin, vaikka emme tienneetkään "mitä tää oli".

Iltahartauksen jälkeen menimme nukkumaan.
Tai siis ainakin minä ja Magnus menimme.
Kyllähän moni lähti vielä käveleskelemään Jerusalemin iltaan ja sulattelemaan syömisiään.
Hälvän mummu ja paappa eivät olisi pystyneet ottamaan askeltakaan suuntaan, eikä toiseen. Vanhuus ei näköjään tule yksin. Se tuo eläkkeen ja rapakunnon muassaan :(
Seuraavan matkan aikana pidän huolen, että juoksen citymaratonin joka illallisen päälle (tai ainakin PUOLI-sellaisen).
En varmaan päässyt "levolle lasken Luojani"-rukousta puoleenväliinkään, kun kiihkeä kuorsaus kiiri hotellin parvekkeelle ja siitä Israelin tummalle tähtitaivaalle.
Selostus jatkuu jokusen päivän kuluttua.

T: Kaisa Ärjy-Vislukokkeli

--------------------------

Psalmi 25 jakeet 6-8

Herra, sinä olet laupias, muista minua,
osoita ikiaikaista hyvyyttäsi.
Älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani!
Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä,
älä unohda minua!
Hyvä ja oikeamielinen on Herra,
hän neuvoo syntiselle tien.

2011-04-19T04:06:00.000-07:00

SHALOM ystävät rakkaat, kalliit ja hyvät!
Terveisiä Israelista :)
Ylläolevasta kuvasarjasta saa kalpean kuvan kaikesta.
Ylläoleva kuvasarja saa myöhemminkin jatkoa ainakin seuraavat kaksi vuotta. Sen jälkeen menemme näpsimään UUSIA sarjakuvia (jos Luoja suo ja elämme ja maapallo pyörii ja pudjetti sallii).Suluissa oleva viimeinen ehto on se kaikkein huonoimmin toteutuva ;)
Eilinen päivä meni kaikenlaisia sielun- ja mielen haavoja nuoleskellessa (itselläni) ja tämä aamu kuorsatessa pitkälle päivään saakka.
Puhelimet eivät ole jostain syystä pirisseet, eikä kukaan ole käynyt.
Tai siis melkein kukaan ei ole käynyt. Käviväthän Mathew ja Eve (Magnuksen vaalipäälliköt :) ja soittelivatkin ystävällisesti.
Söimme heidän kanssaan korvapuusteja ja halvaa, jota jälkimmäistä toin Israelista.
Lapsena sain maistaa koulukaveriltani halvanpalasen. Hänellä oli sitä aina pussukassaan varalla.
Maistelimme vaalipäälliköiden kanssa myös häviämisen kirpeähköä kalkkia (paitsi Magnus, joka ei katso hävinneensä mitään) ja muistelimme juuri tekemäämme Israelin matkaa ja mieliala nousi sitämukaa, kun matka muistoissamme eteni (paitsi Magnuksella, jolla mieli ja näköalat eivät olleet laskeneet edelleenkään, kuten ei koskaankaan).

Israeliin jäi minulta taas, paitsi takahampaan irronnut paikka, sydämestä muutama kammio edellisten jäämien lisäksi.
Ihana, suloinen maa! Sinne tekisi mieli, ah, ihan asustamaan jäädä.
Pitäisikin tointeolla alkaa sukututkimusta tehdä, että nuinko suonissa virtaisi piskuisen juutalaista verta, kun niin kovasti tuo maa kiehtoo.
Tätini suoritti aikoinaan (olen sen varmaan about viisisataa kertaa aiemminkin kirjoittanut) sukututkimusta, mutta intonsa laantui, kun eteen tökkäs Hallin Janne-niminen velikulta petyykien lehdiltä.

Jo ihan pikkasesta ripakintusta (silloin vielä ripaset, nyt pötkyset) lähtien olen ollut Israelin maan vankkumaton kannattaja ja ihailija.
Muista , miten itsekseni noin 7vuotiaana ajattelin HILJAA mielessäni, että no hyvänen aika, jos itte Jumala on jollekin kansalle määrännyt jonkun pikkusen plätin täältä maapallon päältä asuaksensa, NIIN KYLLÄ SE SILLE KUULUU.(Tämänkin olen varmasti jo aiemmin kirjoittanut, mutte tämä sietäis kirjottaa joka kerta).
Hiljaa mielessäni siitä syystä, että ääneen ei kakaroitten saanut mielipiteitään sanoa,varsinkaan, jos ne mahdollisesti poikkesivat vanhempien mielipiteiden suunnasta.
Lähdimme siis 9:s päivä kuluvaa kuuta, klo 22.00 Letkutien mutkasta nytkyttelemään kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää.
Lento Israeliin lähtisi klo 6.00 aamulla (haukotus).
Matkalla pysähdyimme kaksi kertaa tankkaamaan, ei niinkään autoa, vaan itseämme. Olin oikein iloinen, kun huomasin, että vuorokaudessa on näköjään hetkiä, jolloin meikäläisellekään ei lasehdi ruoka! YÖLLÄ ei näköjään maha kurni, mutta siitäpä huolimatta tungin soppatorveeni viinerin, jos toisenkin :(
En nukkunut pihaustakaan, kuten ei arvatenkaan muutkaan (ainakaan kuskeina toimivat).
Siitäkös jo tavallisessakin olotilassa oireileva kiukkusuoneni piristyi.
Olin yhtä "iloinen", kuin murmeli, jolta hitaasti kihnuttaen on nypitty joka karva irti kuonosta peräpäähän asti.
Lentomatka hiukan rauhoitti olotilaani.
En ole tainnut mainita aikaisemmin, että ainoa kulkuneuvo, jossa en pelkää, on LENTOKONE!
On sanoinkuvaamattoman mahtavaa, kun lentsikan vauhti on jo siinä kiitoradan alkumetreillä viisisataa per tunti (mikäli monitooreihin on uskominen).
Mahtava tunne on myös, kun kone irtaantuu maasta ja vatsa suolineen kliistrautuu selkänojaan kiinni!
Sensijaan junissa ja autoissa vauhti saa pupillini kauhusta laajentumaan ja siitä siihen, ettei suolet tyhjene pelkästä pelosta :(
Olen nyttemmin keksinyt, että huudan kuskille, että liika faartti (kaikki, mikä menee yli kahdeksankympin) saa oksennustruuttuni oireilemaan ja löysäilemään. Se tehoaa yleensä aina, ainkin hetkeksi, ja on sitäpaitsi melkein tottakin.
Sen verran menen jo raportoinnissani kotiintulolennon puolelle, että kerron siitä hivenen. Nimittäin nukkumispuolesta.
Koska en lentokoneesa pelkää pätkääkään, urvahdin tulomatkalla oikein uneen toviksi.
Heräsin, kun Magnus hellästi tökki kylkeen ja sanoi, notta sullon suu auki, ku sä hornaat.
Olin hyvin onnellinen, että Magnus tuntee minut niin hyvin, että tietää, etten tahdo esiintyä kitarisat ja amalgaamit vilkkuen MISSÄÄN, enkä varsinkaan käytäväpaikalla, jonka ohi kaikki 250 matkustajaa kulkevat vähintäin kolme kertaa ohitse jatkuvana, ehtymättömänä virtana.
"Mä ajattelin, notta on pareet uskaltaa sohaasta kusiaaspesähän, ku kertua, että sä nukuut tämän näköösenä :O (havainnollinen havaintoesitys) siinä viaruspenkis", kutisi Magnus korvaani. Hän oli oikeassa, kuten aina.
Saavuimme Israeliin puoli 11.
Emme vieneet hotelliin kimpsujamme, emmekä kampsujamme, vaan ajelimme meitä odottaneella bussilla suoraan Scopos- (onkohan oikein kirjoitettu? Pitäisi kirjoittaa hepreaksi, niin ei saisi Eerikkikään selvää, onko oikein, vainko väärin) vuorelle.
Koko ihana vanha kaupunki levittäytyi silmiemme eteen ja siitä alkoi se eufoorinen olotila, joka jatkui koko matkan ajan).
Seuraavaksi menimme Getsemaneen.
Ajattelin sinne tullessamme kauhuissani, että mitenkä on onnistuttu munklaamaan paikat ihan uudelle mallille. Paikat näyttivät erilaisilta kun viimeksi siellä käydessämme.
Mutta ei ollut hätä sen näköinen. Tulimme paikalle eri suunnalta ja kantilta. Puistossa on oliivipuu, joka on luultavasti 2000 vuotta vanha. Minulla on siitä kuvasarjassani kuva ja laitan sen joskus otollisella hetkellä näkyviin.
Valokuvista ja kamerasta vielä tähän matkakuvauksen väliin muutama sananen.
Hankkimamme kameramme on voittanut testeissä kaikenmaailman sertit ja arvoplakaatit.Sitä en uskalla sanoa, onko testaajina ja asialla olleet kameratehtaan omat miehet. Jokatapauksessa meikäläinen ei osaa käyttää kyseistä vehjettä ollenkaan. Kuvausosaamiseeni kuuluu vain ON, tai OFF, objektiivitruuttu enemmän ulos, objektiivitruuttu ei ollenkaan ulos.
" Mitä näis kuvis on ku sumua jokahittes, vaikka aurinko helootti melekeen yälläki?", kyseli Magnus laittaessaan filmikuvia koneelle.
"Jos se johtuu siitä, kun otin kuvat aurinkolasit päässä!" ehdotin myrkyllisesti.

Matkaselostus jatkuu: seuraavaksi menimme itkumuurille.
Ihmisiä oli runsaasti liikenteessä. Tällä matkakerrallamme oli mielestäni enemmän turisteja, kuin kolme vuotta sitten. Tai ehkä nyt vaan sattui olemaan sama aikataulu kaikilla. Ei se mitään haitannut. Päinvastoin. Sai rauhassa vahdata ihmisiä, eikä kukaan pannut merkille paksua maalaismummua, joka tämän tästä jässähti vahtaamaan suu auki (vrt. lentokoneessa nukkuminen) ULUKOMAAN ELÄVIÄ.
Nautin katsella erimaalaisia ihmisiä ja ihailla, miten kauniiksi Jumala on kaikki luonut.
Itkumuurille päästyämme (Magnuskin huolittiin taas miesten turvaportin läpi, vaikka edelliskerralla puikkelehti meidän naisten krinnistä),vein muurinaukkoon Viviannin antaman rukouslappusen, johon hän oli kirjoittanut jonkun tärkeän asiansa. Laitoin mukaan myös omikirjoittamani kirkkaankeltaisen lapun. Herra hyvästi kaikkiin vastatkoon!

Ajelimme sitten bussilla Jerusalemissa sijaitsevaan hotelliimme (Kings Hotel)ja asetuimme taloksi.
Purkasin matkakapsäkkimme vain huomatakseni, että väärät vaatteet oli taas kerran tullut otettua mukaan (paitsi Magnuksen mielestä hänen omansa).
Väärän kokoiset, väriset ja paksuiset :(
Jerusalemissa oli nimittäin kylmä. Tuuli puhalsi luitten ja ytimien läpi. Toppahousut, joista toivorikkaana luovuin Hälvänmutkalla lähtöyönä olisivat olleet enemmän, kuin tarpeeseen.
Puoli seitsemän aikaan, illalla, astuessamme ruokasaliin toppahousut häipyivät mielestä.
Ihanaa kaikkea oli ylenpalttisen runsaasti. Vaikka ei millään olisi enää jaksanut syödä yhtään mitään, niin piti pakosta maistella jälkiruokapaakkelsseja, hunajakakkuja ja kermakerrostahnasylttyjä ja hedelmiä ja jäätelöitä.
Tuli myös testattua ja todeksi koettua kuten lapsilla aina, että EI MILLÄÄN JAKSA SYÖDÄ ENÄÄ "OIKEETA" RUOKAA, MUTTA JÄLKKÄRI LASEHTII AINA.
Syömisen jälkeen pidimme vielä yhteisen iltahartauden.
Vyöryin hotellihuoneeseen ja kellahdin kyljelleni. Ulkoa kantautui autojen ääniä. Israelilaiset myös "keskustelevat" toisille autoilijoille äänimerkeillä innokkaasti ja ahkerasti.
Tööttäily ei minua häirinnyt. En olisi saanut nukuttua muutenkaan.
Kuitenkin olin tietenkin nukkunutkin, koskapa näin unia.
Näin sellaisia unia, joita ihminen näkee, kun vatsalaukussa on parinpäivän sapuskamäärä yhtenä iltana sisään ahdettuna.
Olotila oli muuten suloisa. Sai olla maassa, joka on Jumalan silmäterä. Sai tuntea ja tuta, että meidän Herramme Jeesus Kristus elää ja tarkkailee meitä pieniä matkaajia siunaten, huoltapitäen ja rakastaen.

Tässä nyt, kun näitä tapahtumia eteenne piirtelen, huomaan, että jos olisi ollut järkevä, olisi tehnyt pikkaraisia muistiinpanoja, missä kulloinkin mentiin ja kuinka.
Tunnetusti en kuitenkaan ole kaikkein järkevin ihminen näillä leveysasteilla, joten kerron, kuinka asiat ja paikat muistan.
Korjaukset ja asiavirheet saa oikoa ylimielellään blogini kommenttiosastolle.
Joku päivä matkakertomus jatkuu...

T: Kaisa Kita-Rissanen

----------------------------

Jeremian kirja 17 7-8

Siunattu on se mies (ja tietenkin nainen. Oma huom.),joka luottaa Herraan
ja panee turvansa häneen.
Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen.
Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä.
Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää,
silloinkin se kantaa hedelmää.