Dadaaaa!!! Tässä lupaamani sarjakuvasto.

Pääsin tänne vintinpäälle vanhan, kunnon läppärimme ääreen kirjoittelemaan.

Kuvasarja kuvaa yksiselitteisesti olotilaani tällähetkellä ja myös aiemmilta viimmosten kuukausien hetkiltä.

Uskon kumminkin ja tiedän, että fiiliksillä on vain yksi tie tästä: ylöspäin :)

Yksistään se, että rakas tyttäremme Catherine eilen jälleen ihmetteli yskänpuuskiensa välissä, kuinken ole kirjoittanut blogia ollenkaan? (On aina mieltäkorkeuttavaa, kun joku kyselee kirjoitusten perään).

- No ku en ole jaksanut ja mitään oikein ei ole tapahtunna ja isäs kuikuilee aina sen PAREMMAN koneen äärellä ja mä en oo kunnossa ja ollaan aina menossa ja aina on niin kylmä ja ...

- No, voi, voi- köhi Catherine.

Puhelu sai terästäytymis-vietin tykyttämään ja päätin tulla heti aamusta valaisemaan männyttä paria viikkoa.

Magnus lähti aikaisin tänään vaalityöhön Nikolainkaupunkiin (suom. Vaasa).

Oli kuulemma herännyt kolmelta ja NOUSSU YLÄHÄ, KU EI NUKUTTANU ja vieny matot ulos, imuroonut ja pessy lattiat (!)

Minun piti kääntää nyrpeä naamatauluni, jota tyynyn saumoista painuneet kolot vielä elävöittivät, vastakkaiseen seinäänpäin, ettei jo entisestäänki myrtsin mielentilani muutos supersynkkyyden puolelle, olisi ollut nähtävissä.

Kuultavaksi se sensijaan tuli :(

- Eikö nyt lähestytä jo hulluuden rajamaita?- sain massautettua rutikuivasta suustani.

- Ei kuule olla lähelläkään. Ny mä lähären torille pystyttämähän telttaa ja laitan kaikki valamiiksi hyvis aijjoos ennen markkinaväen tulua- (seurasi laulua ja virrenveisuuta).

Kunpa, oi kunpa nämä avioliittovuodet olisivat tartuttaneet minuunkin edes HAJUA tuosta positiivisesta mielenlaadusta.

Tarkemmin ja paremminkin, kun ajattelee on käynyt päinvastoin: minun myrrysmieleni myrryilee näköjään entistä enämpi ja Magnuksen posetiivi positiivailee (jos mahdollista) entisestäänkin paljommin.

Ehkä tasoitusta tulee, kun käsi paranee ja kesä lähenee ja...

Ehkä tasoitusta tulee sitten, kun minäkin ehdin valituksiltani ja voivottelultani tarttua asioihin, enkä vaan meinata.

Olen minä sentään johonkin tarttunutkin.

Olen kerännyt (ja menen tänäänkin keräämään) firmoilta mainoksia herättäjäjuhlien JUHLALEHTEEN :)

Vuonna 2012 on Isossakyrössä Herättäjäjuhlat. " Silmäisi eteen Jeesus" on juhlien nimenä.

Että kaikki onnistuu,niiden pitää toimia jo nyt, eikä nukkua rauhassa ruususen unosia.

Tervetuloa vuonna 2012 kesällä Isoonkyröön kaikki kynnellekynttäävät! Minäkin olen sielä!

Ensi kesänä, siis vuonna 2011 on Östermyyrassa (suom. Seinäjoella) Kansanlähetyksen kesäjuhlat. Niidenkin juhlien puolesta on paiskittu jo vuosi (ainakin) töitä.

Niillä juhlilla olen myös minäkin. (Laitan oikein tarkkoja päivämääriä esille, jahka hiukan enempi kevättää).

Eikä vähä mitä! Olen sielä, nimittäin Kansanlähetysjuhlilla ens kesänä, myömässä omaa runokirjaani, jos Herra suo ja elämme! :)

Luit aivan oikein. Jahka saan runonivaskani takaisin tänne Runoilijattaren polulle sieltä toisen kustantajan ÖÖ-osastolta, kiikutamme nivaskaisen jalostettavaksi painotaloon. Kanneksi olen ajatellut sitä iloista tyttöä, jonka piirsin Laihia-mission esitteeseen. Takakanteen piirrän punatulkkuja, jos nyt tällä kädelläni suinkin pystyn.

Ehkä luetutan runot vielä jollakin, joka osaa silmäillä välimerkkejä ja pujotella ne oikeisiin paikkoihin.

Serkkuni Elitzabethy osaa nämä välimerkkiasiat. Sovimme jo alustavasti asiasta.

Sanoin ja vannotin, että YHTÄÄN SANAA JA RUNOLLISTA MUATOA EI SAA MUUTTAA, EIKÄ PUNAKYNÄÄ PYÖRITELLÄ :(

Oikeastaan vaadin, että korjaukset tehdään sinisellä kynällä. Sen verran on jäänyt traumoja punakynien jälijstä sielustoni sopukoihin.

Hyi kamalaa, kun muistaa niitä matikankokeiden palautusriittejä noin viisköt (50) vuotta sitten. Opettaja oli laittanut kokeet paremmuusjärjestykseen.

Oli sanoinkuvaamattoman erikoiset tunneryöpyt pienen finninaaman sydänalassa, kun luokan häntäpäässä sai noutaa punaistakirkuvan ruutupaperinsa kateederilta.

(Anteeksi, mutta voin hivenen huonosti, joten käyn kippaamassa kahvimoukut tässä välissä).

Röyh...no niin:

Juodessani äsken kahvia ja nautiskellessani kourallista pähkinöitä ja 4kpl mantelia ajattelin, että ehkäpä sittenkin olen turhaan angstuillut kaikki nämä vuodet.

Sukunimenihän oli Wirtanen! Tottakai olin viimeisten seassa papereita jaettaessa. Varmaan aakkosjärjestystä noudatettiin, vaikka kaikkea muuta olen nämä vuodet luullut!

Luokkamme paras sai kokeensa ensimmäisenä, (joka ehkä oli epäoikein) vaikka hänen sukunimensä oli Örömzö (nimi muutettu asian selventämiseksi), mutta varmaan sitten kaikki muut saivat paperinsa järjestyksessä.

Minä ja minun paisuteleva luulomieleni. MUTTA NE FINNIT AINAKIN OLIVAT JA PUNAKYNÄN RUNSAS HEHKU!!!

Ettette te hyvät lukijani nyt liikaa minua säälisi, niin saanen tässä julkituoda, että ainekirjoituksessa olin haka. Minun aineeni luettiin aina ensimmäisten joukossa, vaikka sukunimi alkoikin melkein viimeisellä Weellä.

(Vaatimatonta yskintää).

Takapäivisistä tekemisistäni vielä sen verran, että olemme Magnuksen kanssa olleet ahkerasti maakunnassa hengellisissä tilaisuuksissa. Magnuksella on ollut puhe ja mulla runo.

Tullessamme tälläiseltä käynniltä Kortesjärveltä viime keskiviikkona iloitsimme siitä, että aina on yhtä mukavaa lähteä näihin hommiin.

Me ehdimme kaluta niin monenmoisia muunlaisia juhlia ja hilluskella kaikenlaisien kaivojen äärellä neljäkytyksvuotiaiksi, todetaksemme, että tyhjinä kumisivat...kaivot.

Tähän tekisi mieleni kirjoittaa tyhjänkumiseva runo:

Kaivosta kaivoon tuli aikoinaan

meikäläisen

loik...eiku kuleksittua.

Ei olt vettä niissä, päinvastoin: olt.

Kuivia ja ah, niin kumisevia ne olivat.

Ne kaivot.

Sammakoita ja kaikkia niljakasta niistä useistakin suuhun tunki.

Oli tietysti kaivoja

sellaisia, joissa oli vettäkin,

tietenkin,

mutta ei kovin kirkasta

se vesi ollut koskaan

ja aina tuli jano uudestan :(

Löytyipä sitten sellainen kaivo,

ettei paremmasta väliä.

Löytyi Jeesus-Kaivo.

Täynnä ihanaa, raikasta, ehtymätöntä vettä.

Kaikki muu joutaa Kankkulan kaivoon.

(lop.)

Johanneksen evankeliumi 4:s luku, jakeet 13-14 (Jeesus ja samarialainen nainen kaivolla).

Jeesus vastasi hänelle:" Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano,

mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.

Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä."

T: Kaisa Finni-Luulosenpää

`´
o


Piti vielä kerran käyttää luomukameraa, vaikka istun vanhan kunnon isoläppärikoneemme ääressä : (
Magnus laittoi ottamani tavalliset kuvat johonkin ihme SUOSIKKI-tähden alle.
Minä en saa niitä siirrettyä tänne blogisivuilleni, vaikka se varmaan on ihan helppo nakki.
Kyllä ottaa niin taas hiusrajaan makiasti, että onneksi kansanedustajaehdokas ei ole kotona. Grr...
Tuo yllä oleva kuva on muuten naalista. Tarkemmin sanottuna: "Naaliuros luo silmäyksiä hangille, josko naalikettutyttösen saisi jyvälle".
Eräs tuttuni keksii aina niin mojovia nimiä kuvilleen, joten minäkin olen alkanut keksiskelemään samaan sähtiin niitä.
Mielen tunnelmat ovat edelliseen bloggaukseen verrattuna kuin ilmat nykyään. Elikkä pari astetta ovat lämmenneet ja tulleet lähemmäksi plussaa.
Hain apteekista uutta särkytroppia. Joskohan vaikutukset olisivat sellaiset, että saisi nukuttua pidempään, tai paremmin, paremminkin sanottuna.
Herään aina, kun käännyn, siis noin kuusisataa kertaa yössä.
Olkapäästä kriuhnaisee niin mojovasti, (varmaan se luurustoke liikahtelee, kun kylkeä kääntelee) että kestää tovin, ennenkö saa uudelleen nukahdettua.
Viimeyöksi otin vain puoliskan pilleriä ja aivankuin olisin saanut puolet enempi nukuttua. Kyseessä ei ole mitkään nukkutabletit, vaan ihan tavalliset särkylääkkeet. Kolmio siinä purkinkyljessä toki on. Kysyin farmaseutilta, että uskaltaako niitä yleensä ottaa ollenkaan esimerkiksi päivällä.
Farmaseutti sanoi, että kyllä voi huoletta ottaa. Toisille vaan vaikutus voi olla nukuttava ja sen takia purkissa on punainen kolmio.
Minä lukeudun idioottivarmasti niihin toisiin.
Haittavaikutuslappusta en KOSKAAN lue syystä, että saan taatusti kaikki oireet, jotka siinä luetellaan. Esimerkkinä nyt esimerkiksi ummetus, ripuli, huimaus, oksetus, vapina, painajaiset, harhakuvatukset,hytistys, palelu ja hikoilu ihan tavanomaisia vain mainitakseni.

Myöskään runohylkäyksestä en ole enää kommoonani.
Kirjoittajapiirissä ohjaaja-opettaja Johan sanoi, että ei kannata antaa periksi, eikä pidä lannistuman.
"Ee-e-ei en mä meinaakkaan", kuiskasin.
" Eilenkin sain lausua runoja Jurvas ja kaikki hurras", jatkoin tekopirteästi.
"Niin, ja me hurraamme täällä", sanoi Helysini.
Ihana piiri ja ihanat ihmiset!
Paitsi Jurvassa, niin sain olla Isonkyrön Kesteriikin kerhotuvalla (vanhusten vuokrarivitalo) myös lausumassa. Pidimme sielä Kansanlähetyksen päiväseurat.
Lausuin kaksi runoa kokoelmastani RUNOJA PALVELUTALON ASUKKAILLE.
(Siihen kokoelmaan kuuluu tasan kaksi runoa). Toinen kertoi hevosesta nimeltä Polle ja toinen pikkaraisesta onkipojasta (tai tytöstä).
Molemmissa runoissa on hengellinen aspekti, kuten kaikissa runoissani. Siinä lausuessani ajattelin, että tämän osaston runomäärää täytyy kartuttaa. Minulle tuli heti mieleen parikin aihetta: pyykkipäivä joen partahalla, ja paimenTYTÖN sunnuntai.

Tänään sain loppuun Yhteisvastuukeräyksen omalta osaltani. Tänään päätin myös, että ensivuonna en kerää enää (niin olen päättänyt monena, monena vuonna).

Tänään etsin myös heti aamusta kirjasen, johon on merkittynä sukulaisten syntymäpäiviä. Ajattelin tarkistaa Aija-Kanita-tätini syntymäpäivän kerrankin ajoissa. Viime vuonna se pääsi luiskahtamaan ohi.
Veret hyytyen huomasin taas, että syntymäpäivä oli ollut eilen!!!
Pakko oli ottaa luuri kauniiseen käteen ja kertoa, kuinka on käynyt.
Aija-Kanita sanoi, että unohdus ei haittaa mitään. Hän oli koko eilisen päivän odottanut, että koska Kaisa ja Magnus tulevat, koska Kaisa ja Magnus tulevat, koska Kaisa ja Magnus tulevat....
Huusin puhelimeen, että olen aina ihan varma, että syntymäpäivänsä on 18 päivä.
Hiukan rauhoituttuamme sovittiin, että syntymäpäivä muutetaan jatkossa aina helmikuun 18 päivä vietettäväksi.
Helmikuun 19 päivä on edesmenneen äitini (Aija-Kanitan sisko siis) ja erään toisen sukulaistytön juhlapäivä. Ne muistan helposti (!) kun on kaksi juhlijaa kerralla.

Kirjoitankin tähän runon, jonka aion kahdeksastoistapäivä lähdettää tekstarina Aija-Kanitalle:

Korkeimman nietoksen kupeelta
tahdon kiljua avaruuksiin ja muihin,
että on mulla täti, jolla ei ole vertova.
Hän nuorekas on ja nätti niin,
ettei ikinä,
minään vuonna oikein edes huomaa, että uus on lusto
tullut ympyröille.
Uusi vuosirengas ylt´ympäriinsä.
Kuinkapa silloin edes muistaisikaan
päivämääristä lukuja pitää?
Taivaan Isälle kiitos Aijasta
Olkoon elos ihanata jatkossakin Kanita.
(slut)
(Tämän runon piirsi sisarentyttäresi Kaisa)


Psalmi 56, jakeet 4-5
Kun pelko minut valtaa, minä turvaudun sinuun.
Sinun sanaasi Jumala , minä ylistän,
sinuun minä luotan, en pelkää mitään.
Mitä voi minulle kukaan kuolevainen?

T: Kaisa Vähämuistonen-Pöppelsson

o







Tänään tähän alkuun otin luomukamerakuvan lumipallosta.
Lumipallosta, jonka joku viskasi ohimennessään (tai tullessaan) valkoiselle hangelle.

Tänään oli myös lumipalloinen päivä muutenkin. Oli, kuin niitä olisi tipahdellut paljaaseen niskaan tasaisin väliajoin.
Nimittäin:
1) Runokokoelmaehdotukseni tulee takaisin( Magnus soitti ja tiedusteli asian päältä).
Tismalleen samassa kunnossa, kuin lähtikin, epäilen ma. Tuskin ovat sen riimien helinätä vilkaisseetkaan, saatikka lukeneet (anteeksi tämä mielen purskaus).
Sitten:
2) Kotivakuutuksemme ei kata minkäänkarvaisia henkilöstötapaturmaa. Soitin tänään toivorikkaana kädet vapisten vakuutusyhtiöömme.
Yritin selittää, että tuttavamme oli juurikin saanut kätensä kuuntoon ammattiorttopeedillä ja vakuutus oli maksanut kalliit viulut, joten ehdottaisin samaa minunkin olan kohdalla.
Vakuutusyhtiöstä huokaistiin ystävällisestti, että riippuu vakuutuksesta. Joskus ammoisna aikoina kotivakuutukseen sellainen pykälä automaattisesti kuului, mutta ei enää uusiin.
(Meillä on 5v vanha).
"Valitettavasti rouva, näin on näreet, mutta
tulkaa konttuuriin tekemään tapaturmavakuutus", kehoitti vakuutusääni ystävällisesti.
"Tuskinpa näin vanhaa luskaa enää saisi vakuutettua millään hinnalla", vastasin niin sydämellisesti, kuin osasin ja se ei ollut kovin paljoa se.
Ja edelleen:
3) Kaikki minun sähköpostiini kuuluvat tietoni jäävät luultavasti unohduksen paksun pölyn alle isossa läppärissämme ikuiseksi ajaksi. Niitä ei korjaaja ollut saanut esiin ja näkösälle millään ilveellä.
Kone tuotiin muuten ihan korjattuna ja puleerattuna Hälävälle tänään.
Sähköpostissani (siinä isossa siis) oli kaikki, KAIKKI ystävieni osoitteet. Sähköpostissani oli myös paljon kirjoittamiani runoja, joita olin jostain kumman syystä (?) lähettänyt itselleni.
" Varmasti ne olisivat kelvanneet kustantajallekin", sanoin samalla, kun niistin muka nenääni villatakin hiaan.
Ja jatkoa:
4) Olen III: ssa jonossa olkapääni kanssa kirurgiselle.
"Kun olet kolmosjonossa, niin
siinä kesän korvilla jo pääsee sitä tänne vilauttamaan", kuului ystävällinen ääni kirurgisen poliklinikan telefoonista, kun hätäännyin jo sinnekin soittelemaan.
Kiitin tiedosta. Niin olin pöffäännyksissä, etten huomannut kysyä minkä vuoden kesästä on kysymys.
Enkä huomannut siitäkään sanoa, että olkapääni ei tiedä, että siinä jonossa ei kuuluisi ottaa NIIN KIPIÄÄ kaikki :(
Mitäpäs se telehvooniääni sille asialle olisi siinähetkessä voinutkaan.
Sitten myös:
5) Terveyskeskuksessamme ei ollut lääkäreille vastaanotto-aikoja, kun sellaista yritin tilailla.
En minäkään liioin niitä olemattomia aikoja tarvitsisi, mutta kun se irtonainen rustoinen luunpala! Se pakkaa niin kinnervöimään ja särkeekin ja estää vaipumasta unten syleilyihin ja...
Sain, kun sainkin sitten puhelinvastaanottoajan huomiseksi.
Jotenkin hävettää, kun joutuu kitisemään, vaikka kaikki pitäisi olla kunnossa: kvattu on, irtopalat huomattu, kesällä katsotaan ja buranat määrätty. MITÄ IHMETTÄ VIELÄ PITÄIS MUMMUN ETEEN TEHDÄ?
Aion kirjottaa kuussivuisen kirjeen, jonka luen yhteen pötköön huomisella puhelinvastaanotolla. Lopuksi liuta tiukkoja kysymyksiä loppuun.
Olen luultavasti Nikolainkaupunkiin menevässä linjapiilissä juuri "vastaanoton" aikana. KIVAA!
Olisi vaan paljon matkustajia.

Kaikki edellämainitut seikat ovat suuresti vaikuttaneet runolliseen mieleeni.
Kirjoitankin tähän loppuun siksi vaan omatekemäni lyhykäisen HAIKU-runon.
Tiedän, että niissä haikuissa pitää rytmit ja numerot ja tavut olla kohillaan, mutta niihin en jaksa paneutua. Tässä on jo muutenkin ihan tarpeeksi haikua :(
Haikea haiku. Kirjoittanut K. Jouppi:

Kyl` elo onp´
joskus epähelppoa.
(lop.)


Raamatunlause Päivän Tunnussanasta tälle päivälle:
Jumala on korottanut Kristuksen Jeesuksen yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. (Fil. 2:9)

T: Kaisa Värsy-Hylkänen

.









Olen oikeastaan aika rättiväsynyt, mutta en voi mennä vielä vatupassiinkaan. Kello on hädintuskin seitsemää.
Kuvaakaan ei voi vieläkään laittaa tuohon alkuun, koska tilanteet ovat siltäosin samassa jamassa, eli iso läppäri korjattavana.
Ei kuitenkaan hätää, niinkauan, kun luomukamerani toimii.
Nytkin sain hyvän otoksen myyränkolon suuaukosta lumivalkean hangen pinnalla (tuossa vasemmassa syrjässä jutun alun keskihujakoilla.
Rätti olen siksi, että olin ulkoilmassa muutaman tiiman Kristiinankaupungissa kynttilämarkkinoilla.
Magnus oli tekemässä itseään tykö, mitä Arkaadianmäkeen tulee.
Jakeli sielä muunmuassa ikkunakrapoja. Olisi mielellään jaellut tikkuaskejakin, mutta mukaan tuli sellaisia jossa ei ollut päällekliistrattua Magnus-tarraa :(
Minä olin käsittämättömässä siivouspuuskassa, paitsi vähentänyt pölytolleroita, pienentänyt lattioilla lojuvien mainosnyssyköiden lukumäärää.
En siivousraivossani huomannut huomioida, että kaikki askit eivät olleet valmiita.

Noh...hyvin kelpasivat ihmisille jääkravatkin. Oikeastaan niitä on hyväkin jakaa nyt, kun on mitä kravata!
Itse kiertelin vaalikojuja rastiin ristiin, varsinkin niitä, joissa ilmaisia makkaroita tarjottiin.
Loppumetreillä vasta uskaltauduin ihan grillin ääreen ja pian, pian maiskuttelin ketsupissa lilluskelevaa (itse pyysin sitä makkaran päälle turskauttamaan) hyvänmakuista "vihannesta".

Markkinoilla Magnusta ja Päveä (toinen KD:n vaaliehdokas) haastateltiin paikallistelevisinoonkin.
Olen varma, että FILMI ajetaan ulos aika piankin. Magnus sanoi nimittäin puhuneensa paitsi isoakyröä, myös ruotsinkieltä!
Onneksi minä olin muiden markkinatelttojen edustoilla kärkkymässä karkkeja, auringonkukansiemeniä, huulirasvapötkylöitä, ilmapalloja jne. mitä nyt ilmasjaossa sattui olemaan.
Sanoin Magnukselle, että varmaan laittavat sen hänen ruotsinpuhumisspätkän You Tubeen.
Magnus sanoi sen haittaavan häntä mahdollisimman vähän, itse asiassa ei pätkääkään.
Aikamme aikaa kulutettuamme yllätti Tanjuzhka meidät iloisesti tarjoamalla seurakuntatalolla maittavan lihakeittolounaan ja kahvit päälle.

Olemme nukkuneet (jos valvomista voi nukkumiseksi sanoa) huonosti viime yön, joten senkin takia pränkäsin Magnuksen mukaan markkinoill, ettei hän innostu nukahtamaan sitikan ratttiin.
Silmät sumeina ja välillä kiinni lupsuneina yritin kotimatkalla keksiä tarpeeksi tulenarkoja puheenaiheita, ettemme nukahtaisi molemmat.
Yksi hyvä aihe sukeutuikin, kuin itsellään: KAIKEN YLITTÄVÄ AHNEUS!
(Minussa vielä enemmän jylläävä, mutta Magnus hyvänä kakkosena).
Voitimme nimittäin syömässä ollessamme seurakunnan arpajaisissa luomulakritsipussin.
Siinä ajellessamme koko ajan oli jonkun koura rohmuamassa lisää ritsejä, vaikka entisetkin olivat vasta etuhampaiden välissä menossa.
"Eikö meidän pitäisi sensijaan, että epäilemme koko ajan toisen syövän enemmän kuin itte, pitää huolta siitä, että oma rakas mususpusukka saa varmasti osuutensa ja enämpikin?" kysäisin oman kourani pussissa mällejä hamutessa.
Niin päätettiinkiin jatkossa toimia ja viimeiset lakurippeet jaoimme kristillisdemokraattisesti tasan.
Ans kattoo, kuinka meidän käy. Magnukseen luotan, mutta itseni kanssa on vallalla epäilys.
Selvisimme sitten hyvin hereillä kotiin.
Että olen huonosti yöni nukkunut (tai siis entistäkin huonommin) johtui siitä, että yritin viime yönä nukkua omassa kutjussani ja vaakatasossa. Tähän saakkahan olen ISTUNUT sohvatuolissamme ja "nukkunut".
Nyt alkoi sitten jo selkäpiissäkin ruimia olkapään lisäksi, koska yön aikana valuin tuolissa hitaasti ja varmasti alaspäin, ollen selkä lopuksi kuin uu aapisen kyljessä.
Ja kaikki tämä tuska sen onnettoman kompuroinnin seurauksena :(
Olkapää nuljahti kuopastaan joulukuun 4:s päivä.
Diaknoosi oli aluksi: NO MURTUMIA. Seuraavaksi lääkärin sanomana ja katsomana: YES MURTUMIA.
Viimeisin tieto on, että RUSTOA ON IRRONNUT LÄIMÄRE. Olen operaatio jonossa, jossa sitten kesän kynnyksellä aikanaan katsotaan, mitä tehdään.
Olen huomannut, että kaiken olevaisen on hyvä olla sille kuuluvalla paikalla, oli se luuta tai rustoa. Sen verran makeelta tuntuu, jos näin ei ole.
Kaikesta huolimatta huomenna aamulla kirkkoon, iltapäivällä kirkkokonserttiin (monta eri kuoroa) ja illaksi Lapualle lausuilemaan.

Koska triologirunoelmani KOTI-USKONTO-ISÄNMAA on tullut jo teille riimiteltyä, laitan tähän
ihka uuden koosteen : Matkailu avartaap´, kirjoittanut Kaisa J.

Pienen kaupungin pikku kujaset
näyttävät somilta silmään.
Talosien puisien rännit viistävät maata
ja ikkunatkin polvien tasoilla
melkein.
Olisiko niissä tilaakaan asua heidän,
joille on mahaa
ja leukaa sukeutunna
ylimääräistä, jonkin verran?
Tämä on vieras kaupunki, vieraat ihmiset.
Paljon nauravat kaikki ja kulkevat pusseineen sinne tänne.
On markkinat. Kynttilämarkkinat.
Meillä vieraassa paikassa kiintopisteenä on kirkko.
Sen vieressä,
sellaisessa matalarännisessä,
on tiedossa soppaa
meille, muukalaisille.
(The End)

Sananlaskut 16 luku, jae 32 (Raamatusta).
Sävyisyys on sankaruutta arvokkaapi, maltti enemmän kuin kaupungin valtaus.
(Tämä oli sopivasti tämän päivän kohdalla Päivän Tunnussana-kirjasessa).
T: Kaisa Ahneinen-Kaltiainen