Ruveskelee olemaan viimeisiä valokuvia taannoiselta Aunuksen matkalta tässä ihailtavananne.
Ylin  kuva on Läskelässä sijaitsevasta uudenuutukaisesta luterilaisesta kirkosta.
Sisälle emme ole, näillä matkoillamme, onnistuneet pääsemään (vielä) vaikka olemme toivorikkaasti ovikelloa rimpauttaneet.
Pysähdymme aina tässä kirkon kohdassa ihailemaan sen kauneutta ja komeutta.
Olen aika varma, että ehkä pääsen vielä sisältäpäinkin kuvaamaan kirkkoa jahka yhytämme vahtimestarisuntion :D
"Luimme" ilmoitustaululta, että Jumalanpalvelus on kirkossa aina sunnuntaisin klo 13, mutta mehän olemme matkalla aina arkisin.
Kaksi muuta kuvaa on niiden kotien  kamareista, joissa pidimme seuroja.
Melkein kaikissa käymissämme kodeissa on tälläinen kaunis nurkkaus ikoneineen ja muine koristuksineen.

Hiukan taas näppyynnyttää tämä blogin kirjoittaminen.
Alkuunsa.
Mitäs, jos taas pökkää pötkylää?
Muutenkin meikäläisen kirjoittamis&ulosanti on kimuranttia ja kommervenkkistä (olen sen omin silmin todennut lukaistessani joskus joitakin vanhoja suolteitani.
Jos kaiken muun sotkutuksen päälle kaikki lauseet  ovat sitten peräkanaa, ilman pienintäkään hengähdystaukoa, en yhtään ihmettele, että luku 35 tuntuu olevan kiveen hakattu.
Luku 35= blogini lukijamäärä.

Tiistaina oli kunnanvaaliehdokaslistojen jättöpäivä. Aikakin oli tarkoin määritelty: klo 16. reikä, reikä ja kunnantalolle.
Magnus sanoi siinä 14.reikä, reijän hujakoilla, jotta nyssullon (siis minulla) viälä maharollisuus peruuttaa peruutes.
Kerroinhan teille, että olin huikaisevan hetken kunnallisvaaliehdokkaana, jonka ehdokkuuden peruin lukuisien ihmettelyjen innostamana?
Sanoin Magnukselle päättäväisesti, että aiempi päätös pitää.
Nimenomaa tässä tapauksessa.
Muuten olen kyllä sellainen, että voin antaa päätöksissäni periksi.
Takkinikin voin kyllä kääntää, jos vastapuoli esittää vaffoja faktoja ja luotettavia argumenttejä ja momentteja, ynnä paragraaffeja.
Mutta, mikä parasta:  yhden ehdokkaan saimme puolueemme ehdokkaaksi  ihan melkein viime sekuneilla.
Ajelimme sitten, asioiden käännyttyä hyvään suuntaan, nappi laudassa ottamaan allekirjoituksia.
Magnus, Eve ja minä. Hymyt olivat herkässä.
Hyvissä ajoin viimeisenä vietiin Isonkyrön KD listansa kunnantalolle. Ollen listassa 7 ehdokasta,  joista passaa valita :D
Samaisena  palautuspäivänä minä leivoin tyytyväisenä, mutta iloisena ruisleipää.
Eka leipä syötiin viimmosta murenoa myöden melkein ennen uunista ulosottoa.
Yritin ykyttää Charlesille, että 200 asteinen leipä ei maistu miltään ja siitähän tulee palorakot käsiin ja kaikkee.
Charles sanoi, että 200 asteinen leipä on best.Hänellä on ehkä peltinen kitalaki ja kieli.

Keskiviikkona tuksuttelin junalla Nikolainkaupunkiin.
On kulunut pieni hetkonen viimekertaisesta junalla matkustelemisesta.
Nimittäin tein havainnon, että vaunuun on iskenyt uusi muotiharrastus.
Vanha muotiharrastushan oli yletön kännykkään kailottaminen. Kaikki sairauskertomukset peräruiskeineen ja katetreineen käytiin läpi äänekkäästi ja kestään mitään piittaamatta.
Nyt istui väki läppäri (eikä suinkaan sellainen piskuinen, vaan oikein kunnonkokoinen) polvilumpioillaan ja kuuntelivat musiikkia ja KOVAA.
Minä olen kranttu musiikin suhteen. Eritoten junissa soitetun musiikin suhteen.
Ehdin suunnitella jo sotaisan systeemin seuraavaksi junamatkakseni.
Sotasuunnitelma: Otan läppärin mukaan ja laitan sen ämyrit kaakkoon ja soitan Hiski Salomaan musiikkia kohti ja kovaa.
Minä pidän Hiskin musiikista, mutta ans kattoo, pitävätkö muut?
Katsotaan myös, pysyvätkö kanssamatkustajat yhtäänkään yhtä rauhallisia kuin minä.
(Nyt täytyy mennä ottamaan kahvia kunnon napollinen. Senverran nousi taas verenpaine).

No niin (lurpsis).
Muuten, minun mielestäni veturinkuljettajat eivät enää aja mutkia suoriksi niillä junillaan, tai sitten minusta on tullut vauhtisokea.
En yhtään säikkyillyt junamatkallani puiden ohivilahteluita.
Tosin matkan - ja radan varrelta on kaadettu puita aikalailla harvemmaksi, mutta kumminkin.
Ihmisethän tulevat vanhetessaan vauhtisokeiksi, mutta vanhahan minä en kyllä ihan vielä ole. Nykymittarin mukaan.
Nykymittari (josta taannoin jostain luin) sanoo "tarkkojen" tutkimusten jälkeen, että 70-vuotias on vanha.Piste.
Hmmm...mittauksiin olisi pitänyt sisällyttää myös Samuliinin Aira, niin numerot olisivat toisennäköiset :D
Minun ihanteenani on aina kuulunut mainitsemani  henkilö.
 Hän on ensinnäkin hoitanut maallista kruppiansa jumppaamlla, liikkumalla ja tansimalla (minäkin olen taas hivenen alkanut).
Edellämainittu henkilö myös  pukee makunsa mukaan aina vaan, vaikka kuka sanoisi mitä.
Ihan samanlaiseen kostyymiin en vahvaa varttani pukisi kuin Aira (meillä on eri maku niinsanoakseni), mutta pallopuvun ja tekonahkahousut (!) puen sopi tai ei, vellitaloon saakka.
(Tällähetkellä tekonahkikset eivät sovi, eivätkä liioin MAHDU ylleni, mutta jahka Hälvbridge avautuu, niin...)

Vaatteista puheenollen, löysin Nikolainkaupunkireissulla keskikaupungin super&hyper liikkeestä takin, joka kolminkertaisen alennusrumban jälkeen maksoi 15 euroa!
Takki on ihana. Esittelin sitä suureen ääneen ja sinnetänne pyörähdellen naisille KD:n kesäretkellä perjantaina.
Kerroin hinnat ja kaikki kuuluvalla äänellä.
- On hieno ja halapa. Se pitää tiedämmä vettäkin, kun on niin sadetakin näköinen, sanoivat kaikki ihastellen.
Takki on siis ryttyisen sadetakin näköinen paitsi, että se muistuttaa myös suuresti rakastamaani pallohametta äkkiä vilkaistuna. En usko, että se sadetta pitää. Korkeintaan on vähän enämpi wetlookin näköinen.
Kävin Nikolainkaupunkireissulla myös tervehtimässä Bärttaa.
Kaikkiin Nikolainkaupunkimatkoihin pitää sisällyttää aina pari asiaa, kun kerran SINNE SAAKKA (n. 40 kilsaa sivu) lähtee.
Tänään, maanantaina,  en sisällytä matkaan kuitenkaan mitään muuta kuin draamaharjoitukset.
Tänään aion siis mennä harjoittelemaan sitä SUURILAPSISEN PERHEEN ÄITIÄ, kuten viimepostauksessa innokkaasti selitin.
Magnustakin pyydettiin kovasti mukaan. Mimmostahan roolia olivat hänelle kaavailleet?
No, se ei ole tähdellinen tieto, koska Magnus ei harkkareihin pääse. Harmi, sillä Magnus olisi aina voinut auttaa eukkoansa, kun tämä taklaa harvojen repliikkiensä kanssa.

Perjantai-iltana meitä kokoontui, kuten jo asiaa hiukkasen sivusinkin, parikymmentä KD:n ystävää Isostakyröstä,  metsästysmajalle iltaa viettämään, kaffetta ja piirakkata syömään ja seurustelun sakramenttia toteuttamaan.
Minä lausuin kirjoittamani POLITIIKKA-runon leuat lotisten.
Joku kysäisi, että olisiko ihan uutta runua jemmassa ja sen siellä esittääkseni, mutta ei ollut :(
Yksi runo oli pulpahtaa ja pulpahtaa, mutta en ehtinyt istahtaa kirjoittamaan sitä esille.
Olen viimeaikoina vaahdonnut Magnukselle, että runoja pitää istua ja kirjoittaa.
Ne eivät ota tarttuakseen paperille keittäessä, siivotessa tms.
- RUNOJA PITÄÄ NOUSTA YLÄKERTAAN KIRJOITTAMAAN. LASKEUTUA KLO 11.00 ALAKERTAAN SYÖMÄÄN. KÄYDÄ LENKILLÄ. NOUSTA JÄLLEEN VINTILLE KIRJOITTAMAAN. LASKEUTUA ALAKERTAAN TOISELLE KATTAUKSELLE...
- Senkus teet nuan, sanoi Magnus rauhallisena keittiön laveerilla makoillessaan.

Hongistoiset toivat meille kesäretkeläisille sinne metsästysmajalle taas pari säkillistä omenoita ihmisten kotiin vietäväksi&syötäväksi..
Ne ihmiset olivat  minä ja Magnus.
Nyt ahdisti jo keittämään niistä hilloketta, koska niitä oli nuinkin paljon.
Keitän omenahilloa aina niin, että kuoretkin ovat mukana. Niin minun lapsuusajan kodissani äiti aina keitteli.
Silloin harvoin, kun keitteli.
En osaa kuvitellakkaan omenahilloa, jota syödessä eivät kuoret tarttuisi kitalakeen.
Kattoon asti ei minun hilloni vielä koskaan ole posahdellut (silloin harvoin, kun hilloa keittelen).
Lapsuuskodin köökinkatossa komeili vuositolkulla omppuhillolätit, joita äiti oli onnistunut keitellessään sinne sinkauttelemaan.
 Ne naurattivat meitä silloin ja ne naurattavat minua nyt, kun asiaa muistelen.

Paistoimme KD retkellämme myös ulkotulilla makkaroita.
Tapahtui sellainen maankaatoihme, että en jaksanut syödä kaikkia havittelemiani makkaroita!
Siis tuli syömiseen totaalinen toppi, jota ei ole tapahtunut naismuistiin ikinä.
Pakko oli laittaa parinsentin makkaranpala roskikseen.
Levskille (seurueemme ainoa koiralle ja nimi tietenkin muutettu) ei palasta voinut antaa.
Bär-Lisbeth (Levskin emäntä) sanoi, että joka antaa Levskille makkaraa, sen on tultava kuuraamaan Leevin persus seuraavana päivänä. Myöskin mahdolliset ralliraidat matosta on makupalan antajan siivottava puts plank.

Lauantaina illalla tryykäsimme Magnuksen kaa Nikolainkaupunkiin Präntöölle.
Magnusta oli pyydetty puhumaan "Ilta lähteellä"-tilaisuuteen.

Sunnuntaina puolestaan, ei omassa kirkossamme ollut kymmenjumalanpalvelusta ollenkaan. Se oli poikkeuksellisesti illalla.
Me emme siis tapamme mukaan olleet kirkossa sunnuntaiaamuna, vaan olimme sen sijaan illalla Vaasan kirkossa KL:n tilaisuudessa.
Minulla oli näetsen hiukan runokirja-afääriä. Muuten olisimme kyllä tiiviisti pysytelleet kotikontujen tilaisuudessa.

Nyt on tullut aikaa pistää piste tämänkertaiseen "mielenkiintoista viikon varresta ja osittain tyvestäkin"-osioon.
T: Kaisa Tyvi-Kotikonttunen
---------------------------------------------------------
Ilta lähteellä-ohjelmalehtiseen oli painettu 2 ihanaa Raamatun kohtaa.
Saat rakas lukijani ( ja tietenkin lukemattomat muutkin) omistaa ne omalle kohdallesi.

Psalmista 55 jae 33
Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen.

Sitten Jesajan kirjasta luvusta 41 jae 10:
Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi!
Älä arkana pälyile ympärillesi, minä olen sinun Jumalasi.
Minä vahvistan sinua vakaalla,  lujalla kädelläni.
Viikot hulahtavat niin nopeasti, että

Pikkuinen varoitus ja lisäys lukijoille:
Teksti näyttää suoltuneen yhtenä pötkönä näkyville, vaikka taatusti tinttasin asiayhteyksien välille rakoa!!!
En tiedä, mistä johtuupi, enkä jaksa alata korjailemaan :(
Bloggaus on nyt lähenpänä katkoa kuin koskaan :(



Sateista, sumuista, pilvistä, mutta kaunista maanantaipäivää kaikille. Varsinkin teitteille, jotka täällä käytte lukaisemassa mielenkiintoa tihkuvia reportaasejani.(Merkittävä rykäisy). Kalenteri tuossa vieressäni näytti kovasti vaalealta, kun sitä muistin verryttelemiseksi hiukan tutkailin, kunnes ymmärsin, että se oli auki väärästä kohtaa. Oikeasta kohtaa aukaistaessa maanantai-loossissa lukee jykevällä käsialalla: DRAAMA 1/2 7 lähkäri. Se tarkoittaa sitä, että maanantaina olisi Nikolainkaupungissa KL: lähetyskodissa ollut ensimmäinen kokoontuminen draamaryhmällä, johon olen lupautunut menemään följyyn. Noh, erinäisistä syistä juohtuen jouduin loistamaan poissaolollani. Sain sitten kuulla, että poissaoloni ei ollut haitannut paljoakaan. Minulle päinvastoin oli löytynyt lellusti sopiva roolikin jouludraamanäytelmää silmälläpitäen. Saan esittää suurlapsisen perheen äitiä. Ilahduin kovasti, koska siinä roolissa ei oletettavastikkaan ole paloja repliikkejä. Varmaan sellaista tuskanpuhuvaa huountaa paljoltikkin. Oletan, että ne vähäiset ovat sellaisia "nyt lopetatte tappelun, miksi minä joudun siivoomaan kaikkien sotkut, kukaan ei välitä,nyt läksyjen kimppuun, päät tyynyyn!...jne. jne. Ymmärrän myös hyvin, että Maria osan ohi ovat vuodet jo lipuneet. Onneksi olen kaksi kertaa elämässäni saanut näytellä Mariaa (Magnus oli Joosef). Tämä onnenkantamoinen tapahtui samana jouluna ja osaan pyytäneet tahot olivat täysin toisistaan tietämättömiä. Silloinkin olimme Magnuksen kanssa jo siinä iässä, että viittävaille sopiko osat esittäjiin, tai päinvastoin. Mielenkiinnolla aion kuitenkiin tähän suurperhe suur-rooliini tutustua. Keskiviikko on typösen tyhjä, mitä merkintöihin tulee. Luultavasti se oli myös toiminnallisesti tyhjä. Erittäin varmasti se oli tuijottelua seiniin ja laipioon. Ehkä tuijotin myös paljonpuhuttuihin tekarikynsiini, jotka ovat tänään tulleet tiensä päähän :( Yksi kynsistä on nimittäin ruokaa laittaessani kadonnut. Kuin tuhka tuuleen. Pahinta on tässä tapauksessa, että se on voinut kadota myös laittamaani ruokaan. Tein LOUNAAKSI makarooni/tomaatti/maustetonnikala/paprika/sipuli/sieni/ketsuppi-mussakkaa ja kynsi on voinut pudota viipalointi&tyhjennysoperaatiossa mussakan sekaan. Charles sanoi ruokalautasta tutkiessaan ja siinä haarukkaa pyöritellessään, että hän ei ole ruskeiden papujen ystävä.(Hän ei tiennyt kynnen katoamisesta vielä yhtään mitään). Lohduttelin häntä sanomalla, että pavut eivät ehkä tällä kertaa ole se pahin juttu. Kerroin epäilyksistäni kynnen suhteen. Ei auttanut, vaikka sanoin, että pesin käteni ja kynteni hyvin ennen ruoanlaittoa ja että se on voinut pudota sataan muuhunkin paikkaan kuin ruokaan. Charlesin ilme oli paljonpuhuva, kun hän "söi" sapuskaa. Nauran harvoin, jos koskaan. Siis nauramisella, tarkoitan sellaista naurua, että vesi suihkuaa silmistä, happi loppuu ja pallea kramppaa. Nyt en saanut nauruani lakkaamaan ja edelläkirjittamani tuntomerkitkin sopivat muutenkin nauruun jetsulleen. Herettyäni, tiesin sanomattakin, mitä meikäläinen joutuu syömään seuraavat pari päivää. Mössykkää! Ehkäpäihan KYNSImössykkää! Ruokaahan ei pois heitetä ja kynnenhän saa aina laitettua taltrikin reunalle. Magnus söi ILOMIELIN toissapäiväisen juustokeiton lopun. Hän ei edes nostanut mössykkäpilkkumin kantta. Toissapäivänä meillä oli tuttuja Jyväskylänkaupungista vierailulla. Nimittäin Äkku ja Tyttityllerö. Keitin viisi (5) litraa juustokeittoa vieraiden ja oman väen nautittavaksi Sipulsin vajaan kilon verran leipä/maalais/dalmaatialais/narinajuustoa keittoon sekaan, että kerrankin olisi kunnolla sattumia, eikä tarvitsisi niitä erikseen onkia. Silmät innosta säihkyen kehoitin väkeä pöytään. Mauno rukoili ruokarukouksen. Ilmenikin kauhukseni, että kaikista maailman pöperöistä juuri dalmaatialaisjuusto ei kuulunut Äkun lemppariruokiin. Hän kertoi sitten pelkkää perunaa ja lientä ryystäillessään, kuinka hän kerran nuorenapoikana oli erehtynyt laittamaan ko. juustoa palan suuhunsa. Oli se juustonen pyörinyt poskesta toiseen koko päivän ja osan seuraavaakin, ennenkö hän oli voinut sylkäistä sen pois. Piti näet olla varma, ettei kukaan näe, koska siihen aikaan ei ollut muotia syleksiä ruokaa pois, eikä liioin heittää menemään. Tyttityllerö onneksi piti juustosta ja sai syödä Äkunkin sattumat. Joskus on oikein onnellista, kun on keskenään naimisissa ja toinen ei tykkää jostakin, joka on taas toisen herkkua. Meillä asia pelaa suuntaan Magnukselta minulle, (vrt. graavilohi, munuaiset, maksa, kieli jne, joita Magnus ei suostu unissaankaan suuhunsa ottamaan. Sellaista kertaa, että Magnus joutuisi syömään jotain minulle maistumatonta ei ole. Minulla ei yksinkertaisesti ole sapuskaa, josta en pidä (senhän voi satunnainen ohikulkijakin kyllä hyvin havaita). Ehkä valkosipulietanat ja kamelinkyttyrästä tehdyt lihapullat voisivat hivenen nikotuttaa, mutta uskon, että niihinkin tottuisin. Kyllähän asianlaita toki niinkin on, että nuo kaupasta ostetut nitinänatinajuustot ovat vain kalpea kuulto niistä ensimaidosta tehdyistä todellisista leipäjuustoista, joista nykyihminen ei enää näe edes unta. Itseasiassa leipäjuusto ei oikein maistu miltään. Mutta se nitinä onneksi pelittää näissä nykyisissäkin juustoissa, joten juustosoppaa keitetään meillä vieläkin, mutta ei enää vieraille ;) Yhtenä iltana männäviikolla olin liikunta&vapaa-aikalautakunnan miitingissä kunnantalolla. Iloittiin kovasti liitokiekkoradasta, josta idea on tullut nimenomaa meidän lautakunnastamme. Rata on kuulemma ihan sellaista tasoa, että sielä voitaisiin järjestää sm-kilpailutkin. En ole itse käynyt pelaamassa, mutta kuulin, että kovasti siinä ainakin aluksi saa liikuntaa. Kiekkoa joutuu näet etsimään pitkistäkin matkoista, kun se tuppaa liitelemään vähän sinne sun tänne, ennenkö oppii tekniikan ja osoittelemaan sihdin suoraa kettinkitelineeseen. Menkää hyvät ihmiset etsim...öh heittelemään kiekkoja Isonkyrön Ylipään kuntoradan tienoille. Kiekkoja saa ostaa kiekkokaupoista, eli urheiluliikkeistä. Sunnuntaina olimme tietenkin kirkossa. Kirkko oli kivasti kansoitettu, koska olihan Herättäjäjuhlien kiitosjumalanpalvelus ja seurat. Oi, miten virret kajahtivat komeasti, kun suuri innokas kansanjoukko oli veisaamassa. Mielessäni kiittelin (ties kuinkamonennen miljoonannen kerran) vanhaa tyttökoulun musiikin opettajaani, joka opetti meille tytöille runsaasti virsiä aikoinaan. Melkeinpä unehutin hänen "nuin viisaan näköinen ja nuin tyhmä"- lausahduksensa. Anteeksihan olen sen kyllä antanut. Pappi piti hyvän ja raamatunmukaisen puheen. Minä olen huono siteeraamaan puheita ja siksipä kehoitankin kaikkia teitä lukijoitani ja kaikkia muitakin, menemään sunnuntaisin kirkkoon ja kuuntelemaan itse. Kirkonmenojen jälkeen tarjoiltiin seurakuntatalolla lihakeittoa ja nisukahvit. Keskustelimme samassa pöydässä istuvien kanssa tarjolla olevasta ruuasta. Ihmettelomme, että mitenkä se voikin aina olla niin mahdottoman hyvää ja maistuvaista? Mitenkä emännät onnistuvat saamaan maut kohdilleen, kun keitettävänä on sata litraa? Sanoin pöydässä tuntemattomille ihmisille, että lihaakin on kuin sukuhaudassa. Magnuksen naama meni niin peruslukemille, että kuiskasin punastuen, että vertaus oli väärä ja ontuva. Lupasin, etten sitä enää käytä. Olen kyllä luvannut muistaakseni ennenkin, mutta nyt toivon pystyväni pitämään sen. Hohhhhhoijjaa :( Sunnuntai-iltana meillä oli Ystävyydenkulmassa (Isonkyrön Tervajoella) Kansanlähetyksen KOHTAAMISPAIKKA-seurat. KOHTAAMISPAIKKA-seurat ovat tismalleen samat kuin sunnuntaiseurat. Nimi on vain muutettu. Aikaa täytyy seurata, mitä nimiin tulee. Nimestä on aikomus ajan saatissa pudottaa vielä seura-sana veks. Tevetuloa KOHTAAMISPAIKKAAN kalskahtaa paremmalta kuin tervetuloa SUNNUNTAISEUROOHIN. Oikein komealta vaikuttaisi SUNDAY MEETINGPLACE IN FRIENDCORNER ja aionkin ehdottaa sitä seuraavassa ystäväkokouksessa ;) Puheet ja laulut ja todistukset ovat aina Jeesus-keskeisiä se on selvä se. Oli nimi mimmoinen tahansa. Niin tälläkin kertaa. Lehti-ilmoituksessa oli maininta seurojen lopuksi nautittavista hätäprätikkäkahveista. Prätiköille hurrattiin taas valtavasti ja ajattelinkin, että hätäprätikästä kehkeytyy tällä menolla ehkä Isonkyrön kansallispulla. Minusta puolestaan on kehkeytymässä Letkutien kansallisrunoilija. Sain lausua seuroissa yhden runon, jonka aikana päänsisässä kutkutti tuttu tunne. (Tuttu tunne: minä se vaan oon tälläinen surkimus. Vaatteet on nypyissä ja leukoja liikaa, enkä mä osaa mitään, enkä ikinä opikkaan, kahvista tulee tietenkin liian väkevää jne. jne). Vettä ei sentään tällä kertaa tarvinnut hörppiä. YHDEN runon kun pystyy sönköttöhön (pakko laittaa tuo sana murteella, kun se on niin maikee), vaikka kuivin suinkin kieli kitalakeen niittaantuneena. Viimeviikolla soitettiin myös keräämään Nälkäpäivä- keräystä. Olen sanonut olevani käytettävissä niin kauan kuin huoku kulkee. -Yksi huono aika olisi enää jäljellä, sanoi keräilyvastaava puhelimessa pahoitellen. "Huono aika" oli perjantai-ilta 18-20 ja sopi minulle mainiosti ja oli kaikinpuolin hyvä. Ihmiset olivat erittäin positiivisia ja auttavaishaluisia. Varsinkin nuoret miehet tulivat ilahduttavan runsaasti keräyskippoa pitelevän punaliivimumskin tykö. Samoin pikkumuksut, joiden pikkusiin kätösiin äidit kauempana asettelivat rahoja. Samoin miehet, naiset...kaikki. En ehtinyt syödä evääksi varaamiani suklaakuorrutteisia pähkinöitä enempää kuin lutkuttaa sitruunakivennäisjuomaakaan. Nyt loppuu sönkötys tällä haavaa jatkuakseen taas ensi maanantain aikoihin. T: Kaisa Söncrenius-Pulppuräng Ps. Kuvat tämänkertaisella bloggaussivustalla ovat, kuinkas muuten, Venättän matkalta. Ylimmässä kuvassa lämpiää sauna jossainpäin tuota suurta maata. Keskimmäisessä on kuva Kuittisten koululta, jossa kävimme pitämässä seurat. Koulu ei enää avannut oviaan oppilaiden tulla tänä syksynä. Alimmassa kuvassa on näpsäys aamupalakattauksestamme, joka pala nautittiin aina Aunuksen kirkon tarjoilutilassa. Keittiö on siinä ihan samassa paljeovilla erotettuna. Otan siitä köökistä sitten kuvan, jos joskus vielä matkalle mukaan pääsen ja maapallo pyörii. --------------------------------------------------------------- Jumalan kymmenen käskyä: 1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia. 2. Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimeänsä turhaan lausuu. 3. Muista pyhittää lepopäivä. 4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. 5. Älä tapa 6. Älä tee huorin. 7. Älä varasta. 8.Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. 9.Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. 10. Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.

Näissä Aunuksenmatkamuistokuvissa on kuva Aunuksen luterilaisesta kirkosta.
Alttarista. Kuva on otettu ns. urkuparvelta.
Kaksi alempaa kuvaa on otettu kodista, jossa me saamme pitää aina seurat ja jossa saamme aina niitä maailman herkullisimpia piirakoita. (Slurp)

JOS seuraavaksi suoltamassani tekstissä on enemmän virheitä kuin tavanomaisesti, niin se johtuu tekokynsistäni.
Laitoin viikolla jokaisen sormeen uudenuutukaisen kynnen.
Nehän hankaloittavat, paitsi jokakapäiväistä ja kaikkinaista toimintaa, niin myös tätä reportaasin kirjoittamista.
Tekokynsiä ei noin vain saakkaan raastetuksi pois.
Liima on tosi änkyrää ja sitä varoitetaankin roiskimasta mihin tahansa muualle kuin kynsikkäisiin.
Tosin kolme kappaletta kynttä ehti vastoin kaikkia fysiikan lakeja jo irrotakkin ja olla teillä tietymättömilläkin.
Kaksi löytyi, mutta yhden jouduin ottamaan tekokynsipakkausrasiasta.
Onneksi vain yksi hukkaantui, koska ei ole niin mukavaa, jos peukalonkynsiä löytyisi muffinsista tms.

Minun tekokynteni näyttävät kriittisesti tarkisteltuna siltä kuin jokaisen sormen päässä olisi valaan suomu.
Tyhmäkin huomaa, että asialla ei ole ollut mani-enempää kuin pedikyristikään.

-Kuinkas sä ny leivot nisua?, huolestui Magnuskin, jahka oli ensin aikansa kauhistellut uutta kynsilookkia.
-En kuinkaan, vastasin.
Tekee hyvää tälle porukalle olla muutaman kuukauden (sen se yleensä ottaa kuulemma, ennenkö kynnet irtoaa) syömättä pullaa.
Toinenkin plussa näissä kynsissä on:
En pysty nyppimään/repimään kysinauhoja.
Jo aiemminkin nypitty iho kalansuomujen ympärillä on alkanut eheytymään, eikä uusia verestäviä laikkuja ole siis päässyt ilmestymään.
Minulla on kyllä kokemusta pitkistä kynsistä aikaisemmilta ns. paremmilta vuosiltani.
Kynteni olivat aina pitkät ja tulipunaisella lakalla päällystetyt.
Kynteni eivät olleet liuskoituvia, eikä katkeilevia enempää, kuin kalansuomuisiakaan, kuten näinä ankeina aikoina pakkaavat olemaan.
(Ankea aika = vuodet yli 17 rajapyykin).
Ei tarvinnut silloin syödä kalkkia, enempää kuin hius-, luu-,verisuoni-, iho-, nivel-vahventeitakaan.
Hohhoijjaa!
Ai siis, ettenkö tiedä, ettei valailla ole suomuja?
Kyllä tiedän, mutta mitkään muut suomut eivät paremmin kuvaa tekokynsieni näköisyyttä kuin juuri valaan suomut.
Siis jos niitä olisi olemassa.

Olimme Israel-illassa seurakuntatalolla eräänä iltana männäviikolla.
Oli hyvä ilta ja saimme paljon tietoa nykyisistä tilanteista tässä ihanassa maassa.
Lauloimme israelilaisia lauluja hepreaksi (!) ja suomeksi.
Hiljaa mielessäni aloin taas toivoa, että pääsisimme käymään oikein paikan päälläkin.
Hannaliini ja Esco olivat vaivoitelleet paikalle omenoita puutarhastaan kuulijakunnalle jaettavaksi ja nautittavaksi.
Otin heti omenapussukan ja komensin Magnusta viemään sen autolle.
-Älä ny kehtaa koko pussia ittelles ottaa. Pari omenaa per noukka on varmahan tarkootus. Muirenki pitää saara, ku sun, toppuutteli Magnus.
- Minä en paria omenaa viitsi edes kyykkyä ottamaankaan ja mitäs olet syönyt eniten niistä meidän puuhun kasvaneesta viidestäkymmenestä (50) omenasta ja jotka omenat ovat loppuneet jo aikapäiviä takaperin!
Kähinämme olisi varmasti jatkunut pidempäänkin, mutta tilaisuus alkoi.
Hiukan kyllä helpotti, kun lähtiessämme huomasin, että vielä oli tarjous-omenoita jäljelläkin, vaikka suurin osa kuulijakunnasta oli jo häipynyt tahoilleen.
Koskahan sitä meidän puista saa sellaisen sadon, että niistä liikenisi myös seuravieraille jaettavaksi?
Aion kyllä sitten tehdä samoin kuin Hannaliini ja Esco, että laitan omppuja pusseissa jakoon.
Koskaan ei tiedä, kenet samanlaisen omenasyöpön kuin minä, onnelliseksi ja kylläiseksi.

Mauritzio käväisi myös Magnus-veljeänsä helssaamassa ja samalla tietenkin veljensä eukkoa.
Valmisti ruoaksi rajakarjalanpaistia ja tein pari napollista raikasta salaattia.
Resepteissä lukee aina, että tarjotaan sitä, tai tätä RAIKKAAN salaatin kera.
Ihmettelen, kuka ihmeessä tarjoaisi UMMEHTUNUTTA salaattia?
En minä ainakaan ja varsinkaan, kun tulee harvinaisia sukulaisia syömään.
Mutta tietysti aina voi olla joku tietämätön kokki, joten on hyvä laittaa tarkat orterit ja alleviivaukset resepteihin.
Puhuimme maailman ja omamme, sekä Mauritzion asuttaman kunnan asiat reilaan ja nautimme vielä hätäprätikkäkahvit päälle.

Samana päivänä, viittävaille illansuussa, kipaisin viemään Huiville kyläneuvoston kukkaset siihenastisen elämän virstanpylvään kunniaksi.
En jaksa lakata ihmettelemästä Huivin saavuttamia virstanpylväiden määrää verrattuna ulkoiseen habitukseen.
Uh antaisi ymmärtää, että pylväitä olisi kymmeniä vähemmän kuin kirkonkirjat väittävät.
Huivin habitus oli omiaan aikanaan innoittamaan minuakin harjoittamaan ruumiinkulttuuria, eli liikuttamaan muitakin paikkoja kuin leukoja.
Täytyykin taas alkaa ruveta ryhtymään.

Torstaina ajelin Laihelaan KD:n piirihallituksen kokoukseen.
Lähdin hyvissä ajoin, koska aioin samalla mennä syysnilkkuri-kauppaan. Löysinkin suht´koht siedettävät nilkkurit ottaen huomioon, että haperot nilkkani, jäykät polveni ja kivuliaat lonkkani eivät kestä rakastamiani kymmenensentin korkoja :(
Minun, kun on myös askellettava kengilläni, enkä voi ihanasti vain istua, kuten aamutelevitsioonin juontajanaiset ihanine stilettikorkkareineen tekevät.
Kengät löydettyäni sain töintuskin raastettua käteni irti harmaasta putkiloneulemekosta.
Ymmärsin työläästi, että se ei nyt tällähaavaa kertakaikkiaan pukisi varttani, joka on enempi pötky kuin putkilo.
Mutta... JOS ko. hamonen on vielä seuraavalla kerralla siellä kaupan orrella, niin otan sen kärryyn!
En ole tähänkään asti välittänyt sopikoo putkilolookki minulle, vai ei.
Olen vain kylmästi kiskonut vaatteen ylleni ja eikun menoksi.

Menoksi laitoimme Laalaan ja Even kanssa myös perjantaina, kun lähdimme Ryttylään (se paikka siis, joka on 11 kilometriä Riihimäeltä johonkin suuntaan).
Kansanlähetyksen liittokokoukseen ja vastuunkantajaretriittiin kulki matkamme.
Östermyyrasta tuli mukaan vielä kuusi immeistä, joilla oli sama osoite mielessään.
Minä kannan Kansanlähetyksen paikallisosastossa vastuuta kaffinkeittämisestä ja nisunleipomisesta (kuten myös Laalaa ja Eve ja useat muutkin) joten nautimme oikein olan takaa retriitin antamasta annista.
Laalaalta katosi retriitin toisena päivänä lääkepurkki, johon hän oli varannut tarvittavat tärkeät tropit mukaansa.
Etsimme useaan kertaan jokaisen neliösentin Laalaan majapaikasta, (ja muutaman sadanmetrin säteellä sivustoiltakin) mutta purkkia ei löytynyt.
Tilanne oli lievästi sanottuna kaoottisen myrskyinen.
Pyysimme, että juontaja kuuluttaisi väliajalla, josko joku olisi nähnyt ylimääräistä ja orpoa lääkepurnukkaa jossakin.
Purkkia ei löytynyt koskaan. Teoria kyllä, mikä selitti katoamisen.
(Huonekaverinsa oli iltapalan aikana nähnyt kertakäyttömukin, jonka sisuksissa oli ollut lääkepurnukka. Laalaa oli tietenkin paiskannut sen roskiin, kuten kertakäyttömukit paiskataan).
Hiukan jo kyynelehdittyämmekin huomasimme, että matkaseurueessamme on lääkäri. Keltahan on ihka oikea lääkäri!
Kelta soitti, asiasta selonteon saatuaan, lääkemääräyksen lähimpään apoteekkiin ja asia oli kunnossa ja hymyt herkässä.
Laalaa pystyi jäämään retriittiin meidän muiden joukkoon.
Retriitit ovat omiaan nostamaan mielialaa ja intoa.
Ei vähiten siksi, että niissä kuulee jykevää Jumalan sanaa ja kuulee innostavia todistuksia, mitä Jeesus on itsekullekkin tehnyt.
Retriitissä huoneisiin on aina vuoteiden tyynyille tervetulotoivotukseksi laitettu makoisa makeinen ja lappu, jossa lukee joku rohkaiseva sana Raamatusta.
Minun lapussani luki:
" Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti". 1. Joh. 5:14 (Ensimmäisestä Johanneksen kirjestä, sen viidennestä luvusta, neljästoista jae.)

Huoneeseemme oli sijattu varavuodekin kolmannelle mahdolliselle vieraalle, mutta hän ei ikinä saapunut.
Poislähtiessämme jouduimme Even kanssa kääntämään patjat nurin, löytääksemme varavuoteelle asetetun karkin.
Se oli kierähtänyt tyynyn sivuun.
Jos mällykkää ei olisi etsinnöistä huolimatta
löytynyt, olisimme menneet mällykkäkauppaan ostamaan tilalle uuden!
Pohjalaiset luonteemme eivät antaneet periksi, että siistijä luulee meidän ahneuksissamme syöneen senkin ;)
Raamatunlauseen omimme kyllä itsellemme, koska se kuuluukin kaikille.

Tänään minulla olisi ollut DRAAMA-ryhmän ensimmäinen kokoontuminen Nikolainkaupungissa.
En päässyt mukaan. Epäilen valitettavasti lisäksi, että en pääse mukaan, vaikka pääsenkin mukaan.
Minähän en, kuten te kaikki sadat ja taas sadat rakkaat lukijani ehkä muistanettekin, muista enää paljon mitään.
Repliikejä luultavasti nyt ollenkaan.
Omat runonikin joudun aina lukemaan suoraa paperista.
Katsetta en uskalla sanoista irrottaa edes vesihörpyn ajaksi.
Eikku-dramaturkki lohdutteli, että kuiskaajan vakanssi on aina minulle avoinna.
Siitä siihen, että en dramaattisesti tillauttanut muutamaa kyyneltä asian tiimoilta.
Ensi kerralla toivottavasti pääsen mukaan.
Sinä pääset nyt myös pois koneen äärestä, koska jatust...reportaasi loppuu tähän.
Siunatkoon ja varjelkoon sinua Ikiaikojen Jumala, Jeesus Kristus.

T: Kaisa Retritson-Pötkelsjö
------------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä.
Kymmenes käsky:

Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.

Kaikki kuvat tässä yläpuolella ovat näpsäistyt taannoisella Venäjän matkallamme ja ovat Ruskealan kirkon sisältä/pihalta.
Samoin edellisen postauksen kuvat olivat kyseisestä kohteesta, kyseiseltä kirkolta.
Tuossa yläpuolella olevissa kuvissa keskimmäisessä näpöttää Magnus kaikessa komeudessaan kirkon rappusilla.
Minä sensijaan tunnen tällä hetkellä olevani hivenen kuin tuo YLIMMÄISESSÄ kuvassa oleva traktori.
Kävin nimittäin tänään heti aamusta vaihteeksi taas hammaslääkärillä.
Reikiä ei ollut ja kiveäkin hinkattiin vain hitusen kunkin paik...öh hampaan ympäriltä.
Muistutin lääkäriä niistä "Manolito"-kuorista, joista häneltä jo viimekerralla toivorikkaana kyselin.
Lääkäri loihe lausumaan, että
Kela ei enää korvaa porsliini-operaatiota, koska kyseessä ei ole SAIRAUDESTA johtuva hoitotoimenpide.
Minä hämmästyin puolestani, että onko Kela yleensä joskus porsliini-operaatiota korvaillut?
Yhden hampaan posliinikuorrutus maksaa 360 euroa.
Sanoin lääkärille syvään nielaisten palaavani asiaan, jahka lakkaan köyhtymästä.
Lupasin hoitaa kuitenkin kalustoani niin, että se pysyisi suussa vielä tämänmoisessakin kunnossa (vrt. traktorikuva).

Viimeviikon lauantai valkeni sateisena ja sumuisena.
Sillä ei olisi ollut mitään väliä, mutta samaisena lauantaina Nikolainkaupungissa oli ROVASTIKUNNALLINEN TORITAPAHTUMA ja kaikkien tiedossahan on, että nuotit eivät saa kastua (eivätkä soittopelit olletikkaan).
Toritapahtuma oli kuitenkin päätetty pitää, vaikka sataisi ämmiä äkeet perässä.
Vaasan, Laihian,Mustasaaren, Vähänkyrön ja Isonkyrön seurakunnista oli kustakin puheenpitäjät ja meiltä Isostakyröstä oli lisäksi kunnantervehdyksen tuoja ja musisoijat.
Olin oikein ylpeä meidän seurakuntamme panoksesta.
Varsinkin "Vaimojen ääni"-yhtyeen ihastuttavista leideistä.
He kun nousivat estraadille, nousi tunnelmakin ja ihmiset selvästi kuuntelivat heitä ohikulkiessaan.
Muutenhan ihmiset kulkevat vain kaiken ja kaikkien ohi lasittunut katse luotuna kaukaisuuden hämärään.
Soitannan välissä, muiden hoitaessaan esiintymisvuorojaan,"Vaimojen äänen" Ansa juoksi ympäriinsä ja huiskutteli käsiään päänsä yläpuolella.
- Eikö sinun pitäisi olla jo siinä iässä, että osaisit pukea toritapahtumiin?, kysyin häneltä huolestuneena.
-Minä tarkenen kyllä, mutta yritän lämmittää noita toisia, kiljahteli Ansa ja jatkoi hyppelyään.:D
Minulla oli lämmin.
Olin pukeutunut 1700-luvun markkinoilta ostamaani villaviittaan. Se on kirkkaanpunainen, lämmin, komea ja iki-ihana.
Naapurikunnan kirkkoherra epäili minun tulevia vaaleja varten sonnustautuneen tähän massasta erottuvaan viittaan, mutta hän erehtyi.
Kerroin, että olen perunut ehdokkuuteni, vaikka minulla olisi tosiaan ollut oiva vaalityövaatekin.
Vaikka siis satoi, oli kylmä ja hyisevää, niin päätimme, että ensi vuonna tullaan uudestaan. Edellyttäen tietenkin, että maapallo vielä pyörii ja elämme.
Seurakunnilla on sen verran mahtava sanoma julistettavanaan, että pienistä hyisistä kylmyyksistä, lasisista katseista, enempää kuin sateen roiskinnastakaan ei tarvitse hyyshäivää välittää.
On mahtavaa kertoa toreilla ja aitovierillä, elävästä Jeesuksesta, iankaikkisesta Herrastamme. Hurraa, hurraa, hurraa!!!

Sunnuntaina menimme kirkkoon, kuten tapanamme on.
Jumalanpalvelukset pidetään Isossakyrössä koko kesän ajan vanhassa kirkossa (1304).
Kannattaa riuhtoa itsensä pystyasentoon sunnuntaisin ja rientää kirkkotielle.
Siihen tulee ihana tapa. Jopa niin PIINTTYNYT tapa, että ei yksinkertaisesti keksi mitään muuta tekemistä sunnuntaiaamuisin kuin fammata kirkkoon.
Katsokaas, kirkossa saa Jumalan täyshoitoa ränstyneelle mielelleen ja rapautuneelle sieluparalleen, saarnojen, virsien ja yleensä vain hiljentymisen kautta.
Uusi kanttorimme soitti jumalanpalveluksen lopuksi pianolla kappaleen, joka sai meidän kirkkokansan jäskähtämään penkkeihin kuin tatit.
Pappi sanoi, soiton laannuttua, pitkän tovin jälkeen:
-Nyt vasta uskaltaa jotain hiiskahtaa. Ensi sunnuntaina meillä kirkossa on...jne, jne.

Olen tullut bloggauksessani jälleen kohtaan, jolloin päässä ja varpaissa alkaa kihelmöidä.
Pakko pitää paussi ja käydä ryystämässä jäähtynyttä kahvia. (Käy hyvä ihminen sinäkin).
Minua sitäpaitsi kauhistuttaa, kun raporteeraamatta on vielä paljon asioita ja kirjoitusta piisaa jo nytkin monta metriä :(

Hörp...klunk...klunk...

No, niin. Mihinkäs minä...
Sunnuntaina lähdimme iltapäivällä Lapualle. Mauno pitämään puhetta ja minä runoilemaan.
Tapahtui sellainen ilahduttava ihme, että runousinspiraatio iski päälle ja sain kirjoitettua upouuden runon.
Lausuin kokonaista 4 runoa, joista siis yksi oli uunituore ja lämpöinen, kuten uusista runoista niin osuvasti sanonta kuuluu.
Hiukan ennen estraadille menoa sanoin Magnukselle olevani sangen tympääntynyt typeryys-syndroomaan.
-Miltähän tuntuisi lausua runo, VAIKKA VAIN MUUTAMAN VÄRSSYN pituinen, ilman vesilasia ja tunnetta, että on surkimustyperysten kruunattu kuningatar? sipisin Magnukselle, kun tilaisuus oli jo alkanut.
- Oo ny vaan hilijaa ja kuuntele, vastasi Magnus kuuluvalla äänellä.
Magnus tietää nimittäin, että ns. sipinää minä en kuule ollenkaan. Mukana pitää aina olla ÄÄNTÄ ja silloinkin on arvattava puolet.

Vuoroni tuli aikanaan ja nousin puhujapönttöön suorana ja muhkeana kuin täysinäinen heinäseiväs, verkkokinkkukengät kopisten ja Ellokselta tilatun neulejakun helmat liehuen.
Pari kertaa lausumiseni aikana jouduin ottamaan vesihömpsyt, mutta muuten selviydyin kaikella kunnialla loppuun saakka.
Sain jopa kolme Runollista kirjaakin myydyksi.
Tuosta mainitsemastani neulejakusta vielä: ennen virallisen tilaisuuden alkua tuli eräs minulle tuntematon nainen tervehtimään oikein kädestä pitäen.
- Onpas täälä erikoisia vaatteita, sanoi nainen.
Tervehdys oli myös niin erikoinen, että minulta oli klapsahtaa leukaluu sijoiltaan.
Myönnettäköön, että Charles on jo aikaisemmin sanonut neuleen muistuttavan saunatakkia, mutta...
Onkohan syytä alkaa käyttää ulkopuolista stailaajaa?

Venäjänmaanmatkaan vielä palatakseni, pääsimme ihan uuteenkin kotiin pitämään seuroja.
Siis koti ei ollut uusi rakennus, vaan meille ihan uusi paikka.
On todella mahtavaa tuntea, että on tervetullut ja asiaa, jota viemme, kuunnellaan. (Asia, jota viemme: evankeliumi).
Yhteinen virrenveisuu sulattaa aina sydämen (siis oman rintalastani syöverissä pompottavan sydämeni) totaalisesti.
Ihmeellistä on laulaa samaa virttä, me suomeksi ja he venäjäksi.
Varsinkin ystävä sä lapsien-virsi on todella taivaallinen.
Huomasin muuten Vaasan (siis Nikolainkaupungin) torilla ihmisten myös reagoivan tähän virteen.
Lasittuneista katseista ei ollut tietoakaan tämän virren sävelten kaikuessa katujen yllä.

Calev kertoi uudessa seurapaikassamme viidestä tyhmästä-ja viidestä viisaasta neitsyestä niin mukaansatempaavalla tavalla, että me kaikki seuratuvassa olleet muistamme sen loppuikämme.
Talon emäntä keittänyt borsch-keittoa, perunamuusia, kotletteja, salaattia ja teetä blineineen ja suklaakonvehteineen.
Vatsat pinkeinä ajelimme kirkolle.
Iltakuudeksi menimme Tuksaan erääseen taloon vieraaksi ja söimme vähintäin yhtä herkullisen aterian myös siellä (ja vähintäin yhtä paljon).

Tiistaiaamu ei ollut vielä edes valjennut, kun vääntäydyimme vihreään pakettiautoon ja nokka kohti Suomenmaata.
Aamupalaa pureskellessamme kirkon oveen koputettiin ja sisälle astui pieni mummo, jolla oli meille pienet lahjat mukaamme annettavanaan.

Tullin läpi pääsimme melkein vain läpi ajamalla, koska olimme ajoissa asialla.
Palautimme Magnuksen erehdyksessä omimat pyyhkeet Jänismotelliin ja huruttelimme muutamaa välttämätöntä paussia lukuunottamatta suoraa Letkutielle.
(Välttämättömät paussit: päiväatria ja kaffi).

Nyt seuraa myös välttämätön paussi. Ensi maanantaihin siis.
T: Kaisa Paussen-Pulpström
----------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä.
Yhdeksäs käsky:

Älä himoitse lähimmäisesi huonetta.