keskiviikko 31. elokuuta 2011


Terveisiä Venäjänmaalta rakkaat, mutta kallisarvoisat lukijani.
Matkan vuoksi en ole voinut antaa viikottaista raporttia kulloisesta menemisestäni ja tulemisestani.

Lähdimme viime perjantaina täältä Hälvänmutkalta Östermyyraan ennen yhdenkään naapurin sikaloissa röhnöttävän porsaan ruppua.
Tai, no...ehkä ne siihen aikaan (klo 9 aamulla) olivat ehtineet päästellä jo, jos jonkinlaista äännähdystä monestakin suunnasta.
Östermyyrassa vaihtaisimme kulkuneuvoa ja följyymme liittyisi myös Kalev.

Mutta ennenkö kerron asioista seikkaperäisemmin selostan tämänkertaisen kuvasarjan kuvajaiset.
Ensimmäisessä kuvassa on Isonkyrön kunnanjohtaja kunnan ikiomassa esittelykojussa taannoisilla 1700-luvun markkinoilla.
Keskimmäisessä on kuvattuna laama. Valkoinen laama samaisilta 1700-luvun markkinoilta.
Sillä oli kaverina ruskea laama, mutta minä filmasin vain valkoisen.
En ole koskaan nähnyt ruskeaa laamapaitaa, joten ajattelin, että otan kuvan siitä ruskuaisesta ENSI kesänä, jahka olen varmistanut tehdäänkö ruskeasta elikosta paitoja.
Minulla oli lapsena aina talvisin laamapaita. Se oli ihastuttava ja lämmin paita. Soisin, että lapsilla olisi vielä nykyäänkin mahdollisuus kietoutua halaamapaitoihin.

Kolmas sarjakuvan kuva on yleisesti ottaen vaan näpsäisty samaisilta markkinoilta. Eikä siitä yhtään sen enempää, että päästään asiaan ;)

Alkuviikosta kävimme Magnuksen kaa kauppaputiikeissa katselemassa sopivia tuliaisia vietäväksi Aunuksen ystävillemme.
Venäjälle päästäksemme meidän tulisi ohittaa myös Joensuu. Joensuun kaupungissa vaikuttaa poikamme Charles tällähetkellä ainakin tämän vuoden loppuun saakka.
Charles vihjaili puhelimessa hyvissä ajoin, että hänen syystakkinsa on revennyt miltei kahtia, että josko komuutistamme löytyisi joku sopiva pieneksi jäänyt, ehyempi...
Ei löytynyt komerostamme, kauppahuoneesta löytyi.
Magnuskin osti itselleen takin, joka oli niin halpa, että siitä siihen ette kauppias vielä maksanut asiakkaalle, joka takin itselleen osti. Joensuussa kävimme sitten kahvilla Charlesin luona ja ojensimme hänelle Nikolainkaupungista ostamamme palttoon.
- Juuri tämäntyylisiä inhoan sydämeni pohjasta, ilmoitti Charles hiljaisella äänellä, ettei Kalev (matkamme johtaja) kuulisi.
- No pidä sitten sitä haljennutta halaatia edelleenkin, sanoin minä ja toivoin, että kaikki kuulisivat.
Viimeisenä oljenkortena ojensin Charlesille Magnuksen upouuden takin, jonka hän pitkin hampain otettikin vastaan.
Tyytyväisinä jatkoimme kahvit ryystettyämme matkaamme kohti suurta Venäjää ja sen mahdollisuuksia.
Kun olimme ajaneet about 100 km eteenpäin Joensuusta huomasin ällistyksekseni, että Magnuksen takki oli viereisellä penkillä siististi laskostettuna.
OLIN LAHJOITTANUT KALEV´in TAKIN CHARLESILLE.
- Haemme takkini paluumatkalla, sanoi Kalev, kun katkonaisesti yritin selittää, kuinka olin EREHTYNYT.
Kuriositeettina mainittakoon, että takkiin, jonka olin Charlesille kenkännyt, suositeltava pesuainekkin maksaa enemmän kuin se Magnuksen uusi takki.
Pah, pah ja vielä kerran pah.Näin ajattelin minä ja Kalev varmasti myös. Magnuksen ajatuksia ei tarvinnut liioin arvuutella. Olivat hänen poskipäänsä senverran punoittavat siinä etupenkillä kyyhöttäessään.

Ajelimme sitten Tohmajärvelle, jossa yövyimme Jouhkolanhovissa (?)
(Nimi oli minusta ainakin tuohon SUUNTAAN, jos ei ihan noin.)
Hieno kaunis paikka. Kauniit huoneet ja ystävällinen isäntäpari. Suosittelen, kun Tohmajärvelle seuraavan kerran menette ja yötä olla haluatte.
Aamulla menimme paikalliseen Ässämarkettiin ostamaan syömisiä Venäjällä olon ajaksi.
Ilmoitin, etten aio syödä puuroa aamulla, enkä senpuoleen illallakaan. Tykkään kyllä mahdottomasti puurosta, mutta näin olin nyt kuitenkin päättänyt.
Haluan ehdottomasti aamulla vain kaksi happamatonta RUISleivän siivua, joidenka päällä on tuorekurkkupylpyrät ja 16% juuston sipareet.
Lisäksi myös tietenkin kaksi pahvimukillista kahvia. That´s it!
Järjestely sopi ilokseni koko matkaseurueellemme.
Matkaseurueemme= Kalev, Magnus ja minä.
Aamusyöntijärjestelyt hoiti koko matkaseurueemme, minua lukuunottamatta. Käsittämättömän nopeaa porukkaa!
Selitykseksi ja puolustuksekseni olisin voinut sanoa, että muiden ei tarvinnut meikata kuin minun.
Kukaan ei kuitenkaan kysynyt mitään.
Nukuimme Aunuksen kirkossa yömme. Hyvin nukuimmekin.
Kalev kertoi eräänä aamuna, että hälytyskello oli yöllä huutanut niin kovaa, että puoli Aunusta oli herännyt. Kalev tietysti myös. Minä ja Magnus vain hornasimme autuaan tietämättöminä kaikesta.
Minäkin, joka sentään melkein herään, jos vaikka hiiri rapistelee ulkokartanolla jonkun hirren rakosessa!
Mitään ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Kyseessä oli ns. VÄÄRÄ HÄLYTYS.

Päivisin ajelimme kylille pitämään seuroja. Olimme huonoon aikaan koko matkalla liikkeellä sikäli, että kaikki kynnellekykenevät Venäjällä ovat aamusta iltaan sieniä ja marjoja poimimassa ja vastaavasti myymässä niitä teiden varsilla.
Aina kuitenkin joku pääsi seuroihimme tulemaan.
Kerroimme vuoronperään Jeesuksesta seuraväelle, joka herkeämättä myös kuunteli.
Lauloimme tuttuja virsiä, me suomeksi, he venäjäksi. Se kuulosti hauskalta.
Meille tarjottiin suussasulavia piirakoita, joita söin sumeilematta niin monta kuin ikinä jaksoin.
Ajattelin, että kotona taas jatkan pussipeliä.
Söimme niin paljon kuin jaksoimme aika paljon muutakin hyväskää. Mm. sieniä. Paistetut tattisieniperunat olivat niin maukkaita, että sylky valuu oikosenaan tätä kirjoittaessanikin kun vain ajattelenkin asian laitaa.
Toisella silmäällä ruoanlaittamista sivusta seuratessani huomasin, että emäntä sekoitti purkillisen smetanaa niiden sienien ja paistinperunoiden joukkoon. Sen jälkeen paistamista jatkettiin vielä niin kauan, että smetana imeytyi ruokaan. Slurp.
Aion kokeilla reseptiä itse seuraavan kerran paistaessani perunoita ja sieniä.
Seuraava kerta on ehkä vasta ensi vuonna, kun olen saanut pussikuurini vedettyä kunnialla pussinpohjaan saakka.

Pidimme Kuittisten koululla myös seurat. Pihalla leikki lapsia,mutta aikuisia ei näkynyt. Yllätys, yllätys. Olivat sienisavotassa kaikki.
Viisi lasta kuitenkin tuli meitä kuuntelemaan.
Näiden viiden lapsen takia olisi jo kannattanut ajaa ne sadat ja taas sadat kilometrit Karjalaan. Niin kirkkaita silmiä harvoin näkee ja niin harrasta laulua kuin siinä rujossa luokkahuoneessa sinä iltapäivänä kuultiin, kuulee aniharvoin.
" Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen" ja Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen"...kaikuivat niinkuin ei ikinä missään ennen.
- Uskotteko lapset Jeesukseen?, kysyi Kalev muksuilta lopuksi.
- Daaaaa!!! kuului iloinen vastaus välittömästi ja minua itketti. Ilosta.
Tulkki kertoi, että lapset olivat olleet juuri leirillä, jossa olivat kuulleet Taivaan Isästä.
Minä kerroin puheessani lapsille, miten Vivianni oli sanonut minulle, että Spiderman (tämä hämähäkkiukko) on vahvempi kuin Jeesus.
- Hämähäkkimies?! ihmetteli tulkki minulle.
- Kysy lapsilta, kehoitin minä tulkkia tekemään.
Tulkki teki työtä käskettyä ja ihmetteli kun lapset tiesivät, eikä hän ollut koskaan kuullutkaan.
-Ehkä johtuu kuudenkymmenen vuoden aikaviiveestä, nauroin minä silmää niksauttaen.
Tämän blogin lukeminen venyisi kohtuuttomuuksiin, jos kirjoittaisin kaikki nyanssit ja vivahde-erot puheestani lapsosille, joten pränttään asiat lyhykäisesti:
Kerroin lapsille, kuten aikanaan Viviannillekin, että Hämähäkkimies ei kuule rukouksia, eikä voi auttaa hädässä, eikä missään muussakaan asiassa.
Pikku päät nyökyttelivät ymmärtäväisesti ja hyväksyväisesti.
Jaoimme lopuksi seuraväelle kaikkea erittäin tärkeää ja tarpeellista: vihkon ja kynän, sekä liimapuikon ja kynttilän.

Kävimme myös muutamassa ystäväpaikassa juttelemassa ja muistelemassa asioita, joita näinä kahtenakymmenenä vuotena on saatu kokea, joina Venäjällä olemme käyneet.

Tiistaina anivarhain, jolloin possut Suomen Hälvällä arvatenkin vasta oikoivat saparoitaan, lähdimme paluumatkalle.
Haimme Joensuusta Kalev´in takin ja veimme tuliaisiksi Charlesille kilon venäläisiä suussasuklavia suklaamollukoita.
(Seuraavana aamuna kun soiteltiin Charlesin kanssa olivat tuliaiset kuulemmajo paremmissa suissa.
Ei ole omena kauas puusta tippunut. Niin olisi minunkin s-mollukkeille käynyt, elle pussikausi olisi esteenä.

Illalla tiistaina yhdeksän pintaan olimme Letkutiellä jälleen.
Juotuamme äykeät sumpit ja tarkastettuamme kaikki killerit menimme nukkumaan.

Siis, että oliko killereissä mitään?
OLI! :(
Taas alkavat nuo öklöttävät siimapuokot prängätä sisätiloihin, kun pelloilta viljat on korjattu parempaan talteen.
Yksi viiksivallu oli killerissä vatsanahasta tiukasti kiinni, mutta henki oli kuulemma huokunut vielä kiitettävästi Magnuksen selonteon mukaan.
Sanoin, että EVVK, mutta Magnus selosti seikkaperäisesti mihikä soli mötyksen viskannu, muttei kattonu oliko lähteny uimahan.
Hyi, yök, örk, örk, yrj, yrj!

T: Kaisa Mötys-Örklen
---------------------------------------

Lasten virsikirjasta virsi 124, ensimmäinen ja kolmas säkeistö:

Taivaan Isän perhepiiriin kuuluu kaikki lapset maan.
Kuitenkaan ei Jeesuksesta moni ole kuullutkaan.

Voimme panna kädet ristiin, yhdessä näin rukoilla:
Ole Jeesus kaikkialla pienten lasten turvana.

tiistai 23. elokuuta 2011


Jos ihmettelet, että viimekertaisen blogikirjoituksen kohdalla on vain valkoinen plätti, niin ei hätää!
Terapiasalapoliisivainukoira Lyllan ja minä ilmoitamme, että kyllä sieltä juttu löytyy.
Paina vain nuolesta sinnikkäästi alaspäin, niin kohta rävähtää Magnuksen synttärikakku esille ihailtavaksi ja asiat lujettaviksi :)

T:Kaisa vaan

maanantai 22. elokuuta 2011




















































Tänään, jos koskaan hermoparkojani koeteltiin tämän TIETOkoneen kanssa.
Kirjoitin puolenpäivän aikaan pitkän ja seikkaperäisen toimintakertomuksen menemisistäni ja tulemisistani.
Olin juuri laittanut loppupisteen, sekä keksinyt hyvän sukunimenkin, kun kaikki huitaistiin taivaan tuuliin. Jok´ikinen pilkku ja piste oli tipotiessään.
Myönnän, että asiantuntija- ja tietäjäbloggarilta ei olisi kadonnut yksikään piirto, mutta minulta, joka tuskin silitysrautaa osaa oikeinpäin käyttää juttu valahti käsistä.
- Kaikki kymmenen lukijaani ovat toivorikkaina vierailleet sivustollani jo kymmeniä kertoja, raivosin Magnukselle, jolla ei ole osaa ei arpaa asioihin, mutta joka sattui olla kuulolla.
- Menen ja paiskaan tämän rakkineen navetan seinään. Lopetan totaalisesti tämän sepustelun ikuisiksi ajoiksi, jatkoin raivoamista Magnus-paralle.

Noh...rauhoituin sitten vähitellen. käväisin kaupassa ja tässä sitä nyt nuttura täristen kumminkin ollaan.
Kiltisti ja säyseänä alkasin kahdella sormella näpyttelemään uudestaan niitä taivaantuulitarinoita (jos enää muistan) ;)

Kuvat, joita tällä kertaa olen valinnut galleriaani, ovat mm. Magnuksen heinäkuiselta 65-vuotis-synttärijuhlilta.
Itse asiassa juhlien juhlapöydän antimista.
Kakun olen minä leiponut ja kuvan hätäprätikät (tuttavallisesti PRÄTIKÄT) on Magnus väsännyt.
Kakku onnistuikin aika hyvin. Se olisi kuivuutensa puolesta toki sopinut hyvin myös katiskan merkiksi, mutta siihen se ei ehtinyt.
Hätäprätiköitä Magnus leipoo aina kun tätini Aija-Kanita tulee meille kylään.
Prätiköihin käytetään fruktoosia, joten ne kelpaavat siksi Aija-Kanitalle.
Harvoin näkee sellaista vierasta, joka nauttii niin täysin rinnoin pöydän antimesta kuin tämä nimenomainen tätini.
Harvoin näkee niin ylpeätä ja huonosti vaatimatonta esittävää leipuria kuin Magnus (ellei vaimoansa oteta laskuihin).
Minulle tulee tuosta prätikänsyöjätädistäni aina se eräs piirretty sarjakuvafilmi koirasta, joka rakasti koirankeksejä niin, että se kohosi aina pyörien ilmaan sellaista syödessään.
Vahinko, etten muista koiran nimeä.

Toisessa kuvassa seisoo aidaksen vieressä Letkiksen ehtoisa emäntä katse siintäen naapurien viljavainioille ja ohitsekkin.
Emännän kalastajalanka...öö...hiusletti vain vienossa tuulenvireessä hiljalleen värisee.

Viikon alussa kävin viimeisen kerran värisemässä hammaslääkärin seslongilla. Siis viimeisen kerran TÄLLÄ hoitohukilla.
Maissinjyvähymyn kera kerroin tohtorille, että minulla on uusi aika hänelle vetämässä. Silloin mennäänkin läpi joka maissintähkä, eikä vain yhtä kronkita.
En ole ihan varma, mutta minusta naurahduksessansa oli hiukan teennäistä soundia.
Minulla oli runokirjakin hänelle annettavana, mutta ajattelinkin, että ehkä lykkään sen hänelle sitten vasta kun saamme seuraavan korjaussession päätökseen.

Perjantaina lähdimme Magnuksen tapaisesti HYVISSÄ AJOIN Kokkolaan Kristillisdemokraattien puoluekokoukseen.
Oli hyvä ja virkistävä kokous. Erityisesti ilahduin kun puoluekokous oli samaa mieltä kanssani, että oma presidenttiehdokas on syytä laittaa kehiin mukaan.
Muustakin syystä sydämeni tykytti Kokkolassa lämpöisesti.
Nimittäin astellessamme kohti kokouspaikkaa kanaalin vartta pitkin, jouduimme väistelemään sorsia, lokkeja ja jos jonkin sortin ankkoja.
Ne eivät siirtäneet senttiäkään räpylöitään meidän takiamme, vaan huilivat tai naksuttelivat nokkiaan juuri haluamassaan paikassa.
Sehän on sen merkki, että kokkolalaiset eivät kiusaa, eivätkä räkkää näitä luontokappaleita. Niin levollisia nämä tiput olivat.
Illalla ajoimme tyytyväisinä Vähällenevalle. Sanoin Magnukselle, että minä jään lauantaina kotiin.
aamusella anivarhain, 25 minuttia ennen Magnuksen starttia ilmoitinkin, että haluaisin sittenkin mennä mukaan.
- 25 minuttia aikaa ja siitäkin on pualet kulunu. Laita pakkelit naamahas autossa, ehdotti Magnus.- Yhtään myähemmin ei lähtö tapahru.
- Vai autossa pakkelit? Ja silmä menis puhki meikkikynän heilahtaessa auton poukkoiluun?, tuohduin minä.
Jäin kotiin.
No hyvä oli kotonakin olla. (Olla = tuijotusta pisteeseen A aamusta iltaan.) Mutta no hätä. Minä hallitsen olemisen.

Sunnuntaina nousimme ajoissa ehtiäksemme Isonkyrön vanhaankirkkoon jumalanpalvelukseen.
Viime blogissa muistan kehoittaneeni teitä menemään kirkkoon sunnuntaisin (tai miksei muulloinkin. Aina kun pelit soi.)
Niin teen nytkin: Menkää hyvät ihmiset kirkkoon!
Muistakaa, että sielä itse Taivaan Jumala hoitaa meidän sierettyneitä hermoparkojamme ja ränstyneitä sieluparkojamme.
Jaa, että pappien saarnat sellaisia ja tälläisiä?
No, ei muuta kuin sakastiin kertomaan tuntemuksista ja arveluista. Tykkäävät papit vaan, kun saavat kehuja ja ottavat toivottavasti opiksi, jos on huomautettavaa.
Sekaan vaan!

Jumalanpalveluksen jälkeen kiirehdimme kylällämme olevalle rukoushuoneelle. Rukoushuoneen nimi on enteellisen ihanteellinen: Rauha.
Rauhaisaa ja ihanaa olikin siellä penkissä istua ja kuunnella puheita ja hyvää musiikki-ja laulukööriä nimeltään Fanvaarit.
En ole varma kirjoitetaanko nimi nuin, mutta vaarit siinä revittivät oikein sydämensä pohjasta. Minäkin olin jälleen kerran lähteä leijailemaan kattoa kohti.
Kuulin jo mielessäni kattokruunun vaimean helinän väskyni osuessa sen lasisiin koristeihin ohitse leijuillessani.
Kattoon asti en kerinnyt, koska alkoi kaffipaussi. Muutama pannullinen oli minun keittämääni.
Olin ihan hermona, kun talosta ei löytynyt oieata, aitoa kahvimittalusikkaa.
En osaa mitata kahvia ilman KAHVIMITTALUSIKKAA.
Joo, joo tavallisella lusikallapa tietenkin. Mutta kukkurako, lusikan kärjellinenkö, vai tasapaksu määrä?
Päätin, että otan olkaväskyyni myös mittalusikan kokoaikaiseksi varusteeksi. Muut kokoaikaiset varusteet ovat: pikkarainen virsikirja, pikkuruinen Raamattu, tikkuaski ja kenkälusikka.

Joku voi olla kiinnostunut, kuinka pussikuurini sujuu. Hyvin. Olen saanut rikottua jo toisenkin kymmenluvun kilogrammoissa räknättynä.
Magnuksella sujuu siinä sivussa yhtä hyvin.
Kaikki hurraavat hänelle sitämukaa, mitä potkupallosta ilma vähenee :)
Kohta me olemme aika sutjakka pariskunta.
Nyt lopetan tähän, vaikka ihan varmasti siinä hukkaantuneessa kirjoituksessa oli paljon parempia, paljon enempi ja paljon repäisevämpiä asioita ylöspantuna, mutta:
Terveisiä ja siunausta kaikille lukijoilleni ja tietenkin muillekki!
T: Kaisa Poskipullonen-Sutjala.

----------------------------------------

Sananlaskujen kirja 8 luku, jakeet 1-4

Kuulkaa! Viisaus kutsuu, ymmärrys korottaa äänensä.
kukkulan laella, tien vierellä se seisoo, sielä missä polut haarautuvat eri suuntiin.
Markkinapaikoilla, tungoksen keskellä, kaupunkiin vievillä porteilla se huutaa." Teitä minä kutsun ihmiset, teille kaikille osoitan sanani.

maanantai 15. elokuuta 2011


1700-luvun markkinoilla eilen ja toissapäivänä istui jalkapuussa iloinen nuori rouva, josta tämänkertaisessa kuvasarjassa ensimmäinen kuva.
Hymy ei häneltä hyytynyt koko aikana, vaikka joutuikin julkisella häpeäpaikalla istumaan tuntitolkulla ja vastailemaan lukuisiin kysymyksiin.
Sanoin hänelle, että valitettavasti en pääse häntä tuuraamaan, koska kulkuneuvoni eivät mahdu jalkapuun koloihin mistään kohdasta.
Joku kyllä neuvoi, että saranoita voi paksuuden mukaan aina höllätä. Katsoin kuitenkin parhaaksi myyskennellä vain leipomiani nisupulleroisia ihan pystyasennosta maalaismyyntipöytämme takana.
Jalkapuussa istujalla oli kotona kuulemma kaksi muksua. Toinen oli 3:n kuukauden VANHA ;)
Ihmettelin äidille, että missä välissä muksu kerkee sapuskaa imeskelemään? NNuori frouva heläytti nauraen vaavin olevan jo pulloruokinnalla.
Jatkoi vielä selvennykseksi, että eihän hän nyt jalkapuussa olisi kehdannut vauvelia syötelläkään.Itseasiassa hän ei olisi tullut lainkaan koko puuhun!!!
Magnus kertoi kovalla äänellä aikoinaan itse pyytäneensä junamatkalla (Tervajoki- Nikolainkaupunki) äidiltään TIITTIÄ (suom. rintamaitomatkaevästä), mutta äitinsä oli häveliäästi estellyt.
Magnus oli silloin noin 3-vuotias.
- Anna poijalle kikki suuhun, oli isänsä kuulemma kehoittanut vaimoaan välittömästi tekemään. (Olisikohan nälkäiseltä matkaajalta päässyt muuten pahat porut? Toim. huom.)
Joihinkin näihin aikoihin kikkaan oli sitten kuulemmaasti sidottu ruma karvalanganpätkä ja Magnukselle oli sanottu sen olevan KARVAMATO!
Siihen oli loppunut Magnuksen kohdalla rintaruokinta. Hän on aina ällönnyt nimenomaa rumia karvamatoja.
Markkinakuulijakunta poistui jalkapuun luota yhtä kertomusta rikkaampana. Hmpf!
Meidän myyntipöydässämme (sarjakuvan keskikuva) oli siis myytävänä pullaa, leipää, hyrriä, kouranpohja-autoja ja Runollisia kirjoja.
Kauppa kävi kuin solmuton siima. Aurinko läsötti ja ihmisiä oli liikkeellä rutkasti.
Magnukselle (alimmassa kuvakkeessa) käytiin hyvissä ajoin ennen markkinoita Laihialta ostamassa markkinahattu.
Tai siis tarkoituksena oli hattu ostaa, mutta iski nuukuus (Laihialla kun oltiin).Maksoivat lierihatut mokomat monta kymppiä, joten päädyimme kolmen euron lätsäkkeeseen (kuten kuvasta kolme käy ilmi).
Kun Magnus sitten lähti omalla vuorollaan markkinalihasopalle, otti hän lätsän tietenkin pois päästänsä, kuten syödessä vanhoina hyvinä aikoina oli tapana.
- Mikä musta vanne sulla on pääs ympärillä?, kysyi Catherine kiinnostuneena. Olivat hekin tulleet markkinoille palloilemaan muut, paitsi Joonathan ja Lyllan.
Lätsä oli päästänyt väriä vähintäinkin sen kolmen euron edestä Magnuksen otsanahalle.
- Se pakkaa olla nuas halavoos lakiis ja muiski asioos vähä sama, notta hyvä ja halapa ei ikänä kättä toisillensa nakkaa. (Näin loihe eräs isäntä meille lausumaan, kun hänelle asiasta kerrottiin).
- Tälläkertaa ei sanonta pitänyt paikkaansa. Lätsä maksoi peräti kolme euroa, sanoin minä, jonka pitää aina saada viimeinen sana sanottua joka asiaan.

Kovasti kehunkipeenä ihmisenä en malta olla kertomatta myös seuraavaa markkinajuttua.
Kolmen hengen iloinen porukka osti pöydästämme monta pussukkaa pullia ja rinkeleitä.
Jonkun ajan kuluttua he palasivat takaisin ja ostivat muutaman pussillisen lisää.
Eräs heistä viittelöi nisupullakoppaan ja kysyi, että KUKA NÄMÄ ON LEIPONU?
"Vaatimattomana" hypistelin kalastajalankalettiäni ja kuiskasin, että minä.
- Minä olen leipuri, siis ammatiltani oikea leipuri, enkä ymmärrä, kuinka näin maukkaita joku voi saada aikaseksi. (Seurasi valtaisa kehujen tulva ja määrä).
- Olen ne voihin tehny ja kokomaitoon sekoittanut ja...
Sitten muistin, että olin rukoillut, että nisusiin Herra antaisi oikein ylimääräisen pläjäyksen hyvää makua.
Oli pakko kertoa asioiden oikeat laidat. Sanoivat siihen hymyillen ne ihmiset ja se leipuri, että no nyt he ymmärtävät :)

Viime maanantaina vietimme Magnuksen syntymäpäiviä. Ne olivat tosin jo heinäkuussa, mutta ajanpuutteen vuoksi jäivät silloin fiiraamatta.
Vävyllämme Eerikillä sensijaan oli syntymäpäivä tismalleen viime maanantaina. He tulivat meille näihin yhteisiin bileisiin.
Lisäksi vieraikemme saapuivat Aija-Kanita ja Öpe.
He toivat synttärilahjaksi kotletteja, aladoopia ja pähkinäsaippuaa. Tosin ei tarvitse olla synttäreitä, eikä mitään, kun he tuovat meille juuri näitä samaisia herkkuja :)
Minä puolestani kaahasin lähikauppaan ostamaan Eerikille synttärilahjoja. Ostin mätitahnaputkilon ja hiuslakkapullon.
-Hyvä! Meillä olikin jo lakka loppu, ilahtui Catherine.
Eerikki muistutti, kenen nimi oli lahjapaketin päällä ja kenen synttärit yleensä oli kyseessä.
On muuten hyvä asia, että miehet ja vaimot voivat käyttää samoja fiksauspöniköitä.
Ostan jo suosista Magnukselle esimerkiksi dödöjä, joita itsekkin käyttäisin. Olen nimittäin sitä ehdotonta mieltä, että miesten deodorantit joskus tuoksahtavat enämpi metsäluteelta kuin joltain raikkaalta hikikarkotteelta. Siis ainakin nämä ns. vähän siedettävämmän hintaiset.
Kalliit tuotteet ovat asia erikseen. EHKÄ. Niitä en ole haistellut, enkä raaski ostaa, vaikka hiki kuinka haisis ja helmeilis.
Toisaalta, jos jonkun mielihaju on metsäluteen kaltainen hajuvana, niin mikä minä olen asioita muuttelemaan.
Olen kuitenkin päättänyt, että Magnus ei luteista tykkää ;)

Keskiviikkona matkustin Nikolainkaupunkiin ostamaan tekosilmäripsiä.
Niitä olin uutterasti kysellyt jo omasta- ja naapuripitäjästä, mutta turhaan.
Vierailin samalla kaupunkireissulla Bärttan ja Elitzabethyn tykönä, sekä käväisin Catherinen luona.
Joonathanille annoin kaksikymmpisen, jonka olin luvannut, jos leikkaa hiuksiaan.
Illalla kaasuttelin kotiin ja muistin äkkiä, että ripset olivat unohtuneet kokonaan ostamatta.Itse asiassa en ollut käynyt yhdessäkään putiikissa ostamassa yhtään mitään.
Kerroin Magnukselle unohduksestani.
- Sellaasiako meinasit, notta hankaavat rilliihin ku räpsähyttää silimiä? kysyi hän muka kiinnostuneena.
- Ei ollenkaan sellasia! Vaan sellaisia, jotka ovat niiiin pitkät, ettei rillejä voi pitää ollenkaan. Sellaiset ala Tukiaiset!
- Hyvä, notta unohrit, huoahti Magnus.

Torstaina oli meikäläisestä ja runokirjasta juttu paikallislehdessä ison kuvan kanssa.
Puolensivun (melkein) kuvassa posket ylettyivät reunasta reunaan. Ajattelinkin, että ei ole turhaa dieettejä pidellä.
Dieettirintamalle kuuluu hyvää. Kohta menen täydentämään pussivarastoani apteekkiin. Jos sitä Nutriletteä on vielä apteekkien hyllyillä.
olen huomannut, että ne ovat henkisenä tukena nuo pussukat. Sellaisen kun kietaisee vatsaansa, niin ainakin hetken luulee, ettei ole kurniva nälkä.

Tähän ymmärrän lopettaa tällä kertaa.
T: Kaisa Nutriainen-Kurnukka
----------------------------------------
Lasten virsikirjasta virsi numero 3

Älä turhaan luule, ettet osaa rukoilla.
Rukoukseen ei tarvitakaan paljon sanoja.
Taivaan Isä kuulee pienen huokauksenkin.
Tarpeesi Hän tietää sinuakin paremmin.
Rukous on silta luokse Jumalan.
Rukous on polku luokse auttajan.
Rukous on lintu, joka lentää taivaaseen.
Rukous tuo rauhan sydämeen.





maanantai 8. elokuuta 2011



Tasan puolet odotettavissa olevasta omppusadostamme tässä kuvassa.
Toisessa maatilamme omenapuussa ei ole yhdenyhtäkään satonäkymää. Pituutta puu on hojeltanut sitäkin enemmän ja Magnus sanoikin, että puuta odottaa kohta noutaja, jonsei herelmää rupia esiintymähän. Puu on muutoonki vääräs paikas kuulemma. Se pimittää näkyvääsyyren kaukaasuutehen, nottei näje kuka kulloonki raitilla ajeloo :(
Minä olen toiminut puun puolestapuhujana.
Olen ihan Raamattuunkin vedonnut. Siihen kohtaan, kun se viinipuu aiottiin hakata juurta myöden pois, kun ei rypäleen rypälettä näkynyt, mutta puutarhuri pyysi vielä lisäaikaa ja lupasi myllätä ja möyhentää maata ympärillä, että jospa vielä kumminkin...
Magnus vastasi tylysti, notta hän on kuulemma hevoosenpaskoja juurelle paiskonu ja möyhänny yli ja ympäryytte nyt jo viis vuatta ja mitään ei tapahru!Poikki vaan ja pinohon!
Puu saa nyt onneksi kumminkin vielä levitellä juurivesojaan muhevassa mullassa nykyisessä paikassaan. Aiomme keväällä vääntää sen oksistoa nyöreillä JA tiiliskivillä taipumaan alasuuntaan(puu näyttää tällähetkellä pylväslepältä). Taivuttaminen kuulemma auttaa omenoiden muodostumiseen Eerikin mukaan. Näin asia varmaan on, sillä Eerikki puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Tiistaina ja keskiviikkona olimme vielä iltaisin KL:n telttakokouksissa.
Sain myytyä runokirjaani jokaisena iltana jollekkin :)
Leivoin keskiviikoksi 64 pullaa ja jos kaikki läsnäolevat olisivat pullan syöneet yhtäkään ei olisi jäänyt jäljelle.
Kaikki eivät kumminkaan syö, (emme minä, eikä Magnuskaan) joten nisuja jäi pakkaseen pantavaksikin.
Pakastimessamme on vielä edellisistäkin leipomuksista jäännelmiä.
Syy, että näin on päässyt käymään on, että Magnus on laihdutuskuurilla.
Hän on vähentänyt pullansyömistä. Päivittäisestä 5:stä aiemmin nauttimastaan nisupullasta hän syökin tätänykyä vain yhden (korkeintaan kaksi).
Magnus on laihtunut niin, että kaikki jo huomaavat ja hurraavat.
Meikäläinen on korkeintaan HAISTELLUT pullia ja syönyt vihanneksia ja pussien sisältöjä, mutta kukaan ei ole huomannut mitään.
No, minä en suinkaan ole kateellinen Magnukselle (rykäisy). Päinvastoin.

Niin siinä muuten sitten käytiin, jos laihduttamisteemassa pysytellään, että kukkaro otti ja laihtui liikaa siinä pussipelissä.
Soitin ihanalle ja ystävälliselle trainerille ja sanoin itseni irti kaikesta. Pah!
Lupasin kyllä palata asiaan uudestaan, jos (lue: kun) en omin voimin pysty karistaan kiloja.
Tälläkertaa olen kyllä aika toiveikas, koska minulla on nyt oikein ruokapöydässä vastapäätä oikein iki-oma personaltrainer. MUSSUKKAPUPULIINITRAINERI Magnus.

Tarvitsemme laihtuneen kukkaron sisälmyksiä myös loppukuusta tehtävälle Aunuksen matkalle.
Että minä sen päivän taas näen, että Karjalaan pääsen ja vielä Magnuskin tulee mukaan.
...jo Kaaaarrrjalan kunnnailllla lehhhtipuuu, jo-o Karjaaalan koivikkko tuuuhettttuuub...gäg gukkuuub siellä ja keevät onnn...

Perjantaina olimme Östermyyrassa laittamassa viisumianomukset matkaan. Meitä lähtee viiden hengen poppoo: Kalev, Tyynikki, Möbelhus, Magnus ja minä.
Östermyyrassa sain houkuteltua porukan Piikkiin (pizzeria).
Söin parikiloa salaatteja ja kolme pikkuliurua pizzanpalaa. En usko, että vaikutus oli kovinkaan tuhoisa.

Eilen sunnuntaina olimme Isonkyrön, vuonna 1304 raketussa kirkossa ehtoollisjumalanpalveluksessa.
Olin todella onnellinen siellä epämukavassa penkissä istuessani.(Yli seitsemänsataa vuotta sitten eläneet ihmiset eivät tarvinneet laihdutuspussukoita, eivätkä samettiselkäisiä toppapenkkejä. Ei, he mahtuivat hyvin istumaan puupenkeissä ja jopa nukahtelivat kuunnellessaan latinankielisiä posmotuksia.
Minua ei nukuttanut ollenkaan.
Saarna oli suloista korville ja viimeisen urkusoolon soidessa siitäsiihen, etten lähtenyt lentoon liitelemään yhdessä kirkkoon eksyneen pääskysen kanssa.
Menkää hyvät ihmiset kirkkoon sunnuntaiaamuisin! Siellä Jumala hoitaa teitä. Siitä se nimikin JUMALANPALVELUS tulee. Jumala palvelee meitä!
Siis, vähäkö pitää sanoa, että HALOO?

Olen myös tehnyt käsitöitä viimeaikoina.
Olen vommustanut kalastajalangasta peukalon paksuisen letin. Pituutta tuhtilla peukaloletillä on yli metri.
Anopin kutomasta pellavapyyhkeestä koppuloin itselleni puseron. Sivut vaan kursaistiin yhteen, saksilla päänreikä ja pari isoa nappia koristeeksi.
Magnukselle käyn hakemassa parinumeroa isomman flanellipaidan ja sellaisen hatun (mustan) joita näkee pikkupoikien päässä toreilla.
Minun asuuni kuuluu vielä ruutuinen huivi ja filttaantuneet villasukat makkaralle kinttuihin.
Menemme Magnuksen kaa myymään nisuja ja munkkeja 1700-luvun markkinoille ens lauantaina ja sunnuntaina Isonkyrön vanhalle kirkolle.
Tulkaa sinne. Minulta saa ostaa tiskin alta kirjaakin.

T: Kaisa Karlalainen-Syltsocka
----------------------------------------------------------
Eilisesä jumalanpalveluksessa lauletun virren 340 toinen säkeistö:
(sopii kuin nenä päähän näinä ankeina aikoina.)

Ne jotka Herraa etsivät, löytävät lohdutuksen
ja jotka häntä pelkäävät, ne saavat varjeluksen.
Ja ahdingonkin aikana on heillä rauhaa, iloa,
kun Herra heitä hoitaa.

maanantai 1. elokuuta 2011



Israelistapa taas kuvia, mutta taaskaan en muista mistä kohtaa.
Muistan ajatelleeni,tuota ensimmäistä kuvaa näpsiessäni , että kuvaamani kasvi oli kuin "anopin kieli". Minulla on aikoinaan ollut tuon näköinen yrtti ja sen nimi oli nimenomaa ANOPIN KIELI. Tosin se minun kukkaruukussa kasvava kukka oli tietenkin suunnattoman paljon pienempi.
Tosin sitten taas tuo kuvassa oleva kukkanen kuvaa minun omaa suussa olevaa "anopinkieltäni" ehkä paremmin: paksu ja terävä.

Helteinen ja hektinen viikko on takanapäin.
Neljäskymmenesviides hääpäivämme hulahti ohitse jo edellisviikolla. Kuluneet vuodet ovat kuluttaneet myös meitä hääparia aikalailla, vaikka seesteisiä ja auvoisia ovat vuodet olleetkin.
Päättelin sen siitä, että Vivianni parisen viikkoa sitten meillä ollessaan, tuli köökkiin silmät teelautasen kokoisena minun ja Magnuksen vihkikuvaa näytellen.
- KUKA NÄÄ ON? hän kysyi kummastuneena.
- Siinähän on minä ja paappa, vastasin minä vieläkin kummastuneempana.
- Sähän oot ollu nätti! ihmetteli Vivianni.
"OOT OLLU" jäi jotenkin arvoituksellisesti soimaan päänuppiini loppupäiväksi.

Kävin maanantaista tiistaihin hoitamassa Joonathania ja Viviannia Nikolainkaupungissa.
Ei heissä kyllä mitään hoitamista ole sanan varsinaisessa merkityksessä. Ruokakupit järjestin ajallaan nokkainsa alle :)
Vivianni ilmoitti eräänä päivänä syödessään, että hän ei tykkää isoista sipulinpaloista. Eikä myöskään pienistä.
Kerroin leuka väpättäen, että sipuli ja perunat kuuluivat minun herkkuruokiini lapsena. Itse asiassa usein ei ollut tarjollakaan muuta kuin perunoita ja sipulia (tietysti myös leipää ja maitoa).
Kummasti vaan maistuivat herkulliselta kun oli nälkä ja muuta ei ollut.
Vivianni ei sanonut enää mitään.
Hiljaisesti kaavin Lyllanin ruokakupposeen sipulinpalaset, jotka neiti huolellisesti oli kasannut lautasensa reunalle.
Lyllan sensijaan, että olisi nyrpistellyt kirsuansa, hotkaisi sipulit makoisiin suihin välittömästi. Nuoleskeli vielä hyvän tovin viiksiäänkin.
Sovittiin kyllä lasten kanssa, että ei niin äänekkäästi ilmoiteta, mistä ei tykätä ja mitä ällötään. Ainahan voi joukossa olla joku, jolle kyseinen sapuska on suurta herkkua (kuten tässäkin tapauksessa minä ja Lyllan).

Perjantaina ajelin taas puntaroitavaksi kirkolle.
Kilo- ja kolmesataa grammia oli taas meikäläisestä kulunut pois viikon aikana :D
Laihdutuspunnitsija kertoi lukeneensa kolumnini uusi-Tie lehdestä. Sanoi plaranneensa sivuja ja yht´äkkiä miettineensä, että nyt livahti silmissä jotain tutunomaista.
Kaisa Jouppihan se!
Yhdessä iloitsimme, miten jokusen pussin vielä huvettua, saan laittaa uuden ja entistä ehomman ja KAPEAMMAN kuvan kolumnin kylkeen.
Siinä sitä on Viviannillakin ihmettelemistä! - Kuka tää on, aion minä vuorostani kysyä häneltä ja heilutella lehdensyrjää silmäinsä edessä.

Lauantaina myyskentelin "Runollista kirjaa" Köpingin markkinoilla Tervajoella.
Sainkin myytyä monta kappaletta kirjasta omistuskijotuksella varustettuna.
Laihdutuskuuristako lie johtunut, mutta usein siinä kauppaa hieroskellessani nenääni leijaili kaikkia maailman ihania markkinahajuja koko ajan.
Muurinpohjalättyjen, metrilakujen, nisupullien, grillimakkaroiden ja ennenkaikkea, PAISTETTUJEN MUIKKUJEN ihastuttavat tuoksahdukset miltei saivat maailman sumenemaan silmissäni aika ajoin.
Sain Magnuksen tuuraamaan itseäni (Magnus oli pääasiassa Kristillisdemokraattien arpapöydän kaupanmyyjänä Helunan, Laalaan ja Ampsun kaa).
Seurasin muikkupaistinrasvan hajuvanaa silmät ummessa ja paistopaikka löytyi kun löytyikin eräästä telttakatoksesta.Ostin itselleni seitsemällä eurolla lautasellisen näitä superherkkuja.
Tarjosin Magnuksellekin, vaikka tiesin jo etukäteen vastauksen:
- Minen syä niitä, ku niisson paskat ja sualet ja silimät mukana!
Hyvä vaan, sillä sain syödä koko mahtavan satsin yksin, kun Helunallekaan ei juuri silloin ottanut muikut maistuakseen.

Sunnuntaina olimme jumalanpalveluksessa Orisbergissä. Magnus saarnasi.
Orisbergistä lähdimme meren rantaan mökille Viviannin myöhäissynttäreille.
Lahjaksi ostimme snorkkelin (päivänsankarin toivomuksesta).
- Kuinka sä osaat pitää sitä truuttua niin, ettet vedä vettä suuhusi? kysäisin kiinnostuneena Viviannilta.
- En mä osaakkaan ja siksi en pidä sitä. Laseja vaan.
(HHmmm...snorkkeli maksoi 24 euroa. Pelkät lasit about 10 euroa :P)
Minullakin oli vakaa aie mennä uimaan, (kahdet simpparitkin kopassa mukana)mutta en uskaltanut.
Hirveän korkeat ja jyrkät rappuset kauhistuttivat minua. Sitäpaitsi nilkassa oleva kolo oli taas vaihteeksi ilman kattoa(lue: rupea).
Rupi irtosi, vaikka en taatusti nyt nyppinyt sitä yhtäkään kertaa. Magnus epäili aluksi, mutta uskoi sitten lopulta äityen jopa lohduttelemaankin minua:
- Ruvet aina tippuu ja sitte kasvaa uus piänempi knyylu, joka putuaa ja taas uus ja koko ajan haava piänenöö.
Noin se tietenkin on,mutta koville vaan ottaa.
Olen näin jälkeenpäin aika varma, että jos kolohaavaa ei olisi ollut, olisin uhmannut rappusia (rykäisy).

Tänä iltana meillä oli kirkolla telttakokoussarjan ensimmäinen päivä.
Sain lausua upouudesta runokirjastani (paljoa merkitsevä rykäys) pari runoa. Myityäkin sain kirjoja 8 kappaletta.
Eräs mies sanoi, että häneen oli kovasti kolahtanut lausumani näyterunoset, joten hänen säntäsi heti tilaisuuden päätyttyä kirjan itselleen hankkimaan.
Se kuulosti mukavalta puheelta ja vähän siinä omistuskirjoituskin lipsahteli, kun niin riemastutti ja ujostutti kehut.

T: Kaisa Ujonen-Riemahde
-----------------------------------------------------

Psalmi 136, jakeet 1-5

Kiittäkää Herraa, hän on hyvä. Iäti kestää hänen armonsa.
Kiittäkää jumalien Jumalaa! iäti kestää hänen armonsa.
Kiittäkää valtiaitten valtiasta! Iäti kestää hänen armonsa.
Hän yksin tekee suuria armotekoja! Iäti kestää hänen armonsa.
Hän on taitavalla kädellä tehnyt taivaan.
Iäti kestää hänen armonsa.