Terveisiä Venäjänmaalta rakkaat, mutta kallisarvoisat lukijani.
Matkan vuoksi en ole voinut antaa viikottaista raporttia kulloisesta menemisestäni ja tulemisestani.

Lähdimme viime perjantaina täältä Hälvänmutkalta Östermyyraan ennen yhdenkään naapurin sikaloissa röhnöttävän porsaan ruppua.
Tai, no...ehkä ne siihen aikaan (klo 9 aamulla) olivat ehtineet päästellä jo, jos jonkinlaista äännähdystä monestakin suunnasta.
Östermyyrassa vaihtaisimme kulkuneuvoa ja följyymme liittyisi myös Kalev.

Mutta ennenkö kerron asioista seikkaperäisemmin selostan tämänkertaisen kuvasarjan kuvajaiset.
Ensimmäisessä kuvassa on Isonkyrön kunnanjohtaja kunnan ikiomassa esittelykojussa taannoisilla 1700-luvun markkinoilla.
Keskimmäisessä on kuvattuna laama. Valkoinen laama samaisilta 1700-luvun markkinoilta.
Sillä oli kaverina ruskea laama, mutta minä filmasin vain valkoisen.
En ole koskaan nähnyt ruskeaa laamapaitaa, joten ajattelin, että otan kuvan siitä ruskuaisesta ENSI kesänä, jahka olen varmistanut tehdäänkö ruskeasta elikosta paitoja.
Minulla oli lapsena aina talvisin laamapaita. Se oli ihastuttava ja lämmin paita. Soisin, että lapsilla olisi vielä nykyäänkin mahdollisuus kietoutua halaamapaitoihin.

Kolmas sarjakuvan kuva on yleisesti ottaen vaan näpsäisty samaisilta markkinoilta. Eikä siitä yhtään sen enempää, että päästään asiaan ;)

Alkuviikosta kävimme Magnuksen kaa kauppaputiikeissa katselemassa sopivia tuliaisia vietäväksi Aunuksen ystävillemme.
Venäjälle päästäksemme meidän tulisi ohittaa myös Joensuu. Joensuun kaupungissa vaikuttaa poikamme Charles tällähetkellä ainakin tämän vuoden loppuun saakka.
Charles vihjaili puhelimessa hyvissä ajoin, että hänen syystakkinsa on revennyt miltei kahtia, että josko komuutistamme löytyisi joku sopiva pieneksi jäänyt, ehyempi...
Ei löytynyt komerostamme, kauppahuoneesta löytyi.
Magnuskin osti itselleen takin, joka oli niin halpa, että siitä siihen ette kauppias vielä maksanut asiakkaalle, joka takin itselleen osti. Joensuussa kävimme sitten kahvilla Charlesin luona ja ojensimme hänelle Nikolainkaupungista ostamamme palttoon.
- Juuri tämäntyylisiä inhoan sydämeni pohjasta, ilmoitti Charles hiljaisella äänellä, ettei Kalev (matkamme johtaja) kuulisi.
- No pidä sitten sitä haljennutta halaatia edelleenkin, sanoin minä ja toivoin, että kaikki kuulisivat.
Viimeisenä oljenkortena ojensin Charlesille Magnuksen upouuden takin, jonka hän pitkin hampain otettikin vastaan.
Tyytyväisinä jatkoimme kahvit ryystettyämme matkaamme kohti suurta Venäjää ja sen mahdollisuuksia.
Kun olimme ajaneet about 100 km eteenpäin Joensuusta huomasin ällistyksekseni, että Magnuksen takki oli viereisellä penkillä siististi laskostettuna.
OLIN LAHJOITTANUT KALEV´in TAKIN CHARLESILLE.
- Haemme takkini paluumatkalla, sanoi Kalev, kun katkonaisesti yritin selittää, kuinka olin EREHTYNYT.
Kuriositeettina mainittakoon, että takkiin, jonka olin Charlesille kenkännyt, suositeltava pesuainekkin maksaa enemmän kuin se Magnuksen uusi takki.
Pah, pah ja vielä kerran pah.Näin ajattelin minä ja Kalev varmasti myös. Magnuksen ajatuksia ei tarvinnut liioin arvuutella. Olivat hänen poskipäänsä senverran punoittavat siinä etupenkillä kyyhöttäessään.

Ajelimme sitten Tohmajärvelle, jossa yövyimme Jouhkolanhovissa (?)
(Nimi oli minusta ainakin tuohon SUUNTAAN, jos ei ihan noin.)
Hieno kaunis paikka. Kauniit huoneet ja ystävällinen isäntäpari. Suosittelen, kun Tohmajärvelle seuraavan kerran menette ja yötä olla haluatte.
Aamulla menimme paikalliseen Ässämarkettiin ostamaan syömisiä Venäjällä olon ajaksi.
Ilmoitin, etten aio syödä puuroa aamulla, enkä senpuoleen illallakaan. Tykkään kyllä mahdottomasti puurosta, mutta näin olin nyt kuitenkin päättänyt.
Haluan ehdottomasti aamulla vain kaksi happamatonta RUISleivän siivua, joidenka päällä on tuorekurkkupylpyrät ja 16% juuston sipareet.
Lisäksi myös tietenkin kaksi pahvimukillista kahvia. That´s it!
Järjestely sopi ilokseni koko matkaseurueellemme.
Matkaseurueemme= Kalev, Magnus ja minä.
Aamusyöntijärjestelyt hoiti koko matkaseurueemme, minua lukuunottamatta. Käsittämättömän nopeaa porukkaa!
Selitykseksi ja puolustuksekseni olisin voinut sanoa, että muiden ei tarvinnut meikata kuin minun.
Kukaan ei kuitenkaan kysynyt mitään.
Nukuimme Aunuksen kirkossa yömme. Hyvin nukuimmekin.
Kalev kertoi eräänä aamuna, että hälytyskello oli yöllä huutanut niin kovaa, että puoli Aunusta oli herännyt. Kalev tietysti myös. Minä ja Magnus vain hornasimme autuaan tietämättöminä kaikesta.
Minäkin, joka sentään melkein herään, jos vaikka hiiri rapistelee ulkokartanolla jonkun hirren rakosessa!
Mitään ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Kyseessä oli ns. VÄÄRÄ HÄLYTYS.

Päivisin ajelimme kylille pitämään seuroja. Olimme huonoon aikaan koko matkalla liikkeellä sikäli, että kaikki kynnellekykenevät Venäjällä ovat aamusta iltaan sieniä ja marjoja poimimassa ja vastaavasti myymässä niitä teiden varsilla.
Aina kuitenkin joku pääsi seuroihimme tulemaan.
Kerroimme vuoronperään Jeesuksesta seuraväelle, joka herkeämättä myös kuunteli.
Lauloimme tuttuja virsiä, me suomeksi, he venäjäksi. Se kuulosti hauskalta.
Meille tarjottiin suussasulavia piirakoita, joita söin sumeilematta niin monta kuin ikinä jaksoin.
Ajattelin, että kotona taas jatkan pussipeliä.
Söimme niin paljon kuin jaksoimme aika paljon muutakin hyväskää. Mm. sieniä. Paistetut tattisieniperunat olivat niin maukkaita, että sylky valuu oikosenaan tätä kirjoittaessanikin kun vain ajattelenkin asian laitaa.
Toisella silmäällä ruoanlaittamista sivusta seuratessani huomasin, että emäntä sekoitti purkillisen smetanaa niiden sienien ja paistinperunoiden joukkoon. Sen jälkeen paistamista jatkettiin vielä niin kauan, että smetana imeytyi ruokaan. Slurp.
Aion kokeilla reseptiä itse seuraavan kerran paistaessani perunoita ja sieniä.
Seuraava kerta on ehkä vasta ensi vuonna, kun olen saanut pussikuurini vedettyä kunnialla pussinpohjaan saakka.

Pidimme Kuittisten koululla myös seurat. Pihalla leikki lapsia,mutta aikuisia ei näkynyt. Yllätys, yllätys. Olivat sienisavotassa kaikki.
Viisi lasta kuitenkin tuli meitä kuuntelemaan.
Näiden viiden lapsen takia olisi jo kannattanut ajaa ne sadat ja taas sadat kilometrit Karjalaan. Niin kirkkaita silmiä harvoin näkee ja niin harrasta laulua kuin siinä rujossa luokkahuoneessa sinä iltapäivänä kuultiin, kuulee aniharvoin.
" Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen" ja Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen"...kaikuivat niinkuin ei ikinä missään ennen.
- Uskotteko lapset Jeesukseen?, kysyi Kalev muksuilta lopuksi.
- Daaaaa!!! kuului iloinen vastaus välittömästi ja minua itketti. Ilosta.
Tulkki kertoi, että lapset olivat olleet juuri leirillä, jossa olivat kuulleet Taivaan Isästä.
Minä kerroin puheessani lapsille, miten Vivianni oli sanonut minulle, että Spiderman (tämä hämähäkkiukko) on vahvempi kuin Jeesus.
- Hämähäkkimies?! ihmetteli tulkki minulle.
- Kysy lapsilta, kehoitin minä tulkkia tekemään.
Tulkki teki työtä käskettyä ja ihmetteli kun lapset tiesivät, eikä hän ollut koskaan kuullutkaan.
-Ehkä johtuu kuudenkymmenen vuoden aikaviiveestä, nauroin minä silmää niksauttaen.
Tämän blogin lukeminen venyisi kohtuuttomuuksiin, jos kirjoittaisin kaikki nyanssit ja vivahde-erot puheestani lapsosille, joten pränttään asiat lyhykäisesti:
Kerroin lapsille, kuten aikanaan Viviannillekin, että Hämähäkkimies ei kuule rukouksia, eikä voi auttaa hädässä, eikä missään muussakaan asiassa.
Pikku päät nyökyttelivät ymmärtäväisesti ja hyväksyväisesti.
Jaoimme lopuksi seuraväelle kaikkea erittäin tärkeää ja tarpeellista: vihkon ja kynän, sekä liimapuikon ja kynttilän.

Kävimme myös muutamassa ystäväpaikassa juttelemassa ja muistelemassa asioita, joita näinä kahtenakymmenenä vuotena on saatu kokea, joina Venäjällä olemme käyneet.

Tiistaina anivarhain, jolloin possut Suomen Hälvällä arvatenkin vasta oikoivat saparoitaan, lähdimme paluumatkalle.
Haimme Joensuusta Kalev´in takin ja veimme tuliaisiksi Charlesille kilon venäläisiä suussasuklavia suklaamollukoita.
(Seuraavana aamuna kun soiteltiin Charlesin kanssa olivat tuliaiset kuulemmajo paremmissa suissa.
Ei ole omena kauas puusta tippunut. Niin olisi minunkin s-mollukkeille käynyt, elle pussikausi olisi esteenä.

Illalla tiistaina yhdeksän pintaan olimme Letkutiellä jälleen.
Juotuamme äykeät sumpit ja tarkastettuamme kaikki killerit menimme nukkumaan.

Siis, että oliko killereissä mitään?
OLI! :(
Taas alkavat nuo öklöttävät siimapuokot prängätä sisätiloihin, kun pelloilta viljat on korjattu parempaan talteen.
Yksi viiksivallu oli killerissä vatsanahasta tiukasti kiinni, mutta henki oli kuulemma huokunut vielä kiitettävästi Magnuksen selonteon mukaan.
Sanoin, että EVVK, mutta Magnus selosti seikkaperäisesti mihikä soli mötyksen viskannu, muttei kattonu oliko lähteny uimahan.
Hyi, yök, örk, örk, yrj, yrj!

T: Kaisa Mötys-Örklen
---------------------------------------

Lasten virsikirjasta virsi 124, ensimmäinen ja kolmas säkeistö:

Taivaan Isän perhepiiriin kuuluu kaikki lapset maan.
Kuitenkaan ei Jeesuksesta moni ole kuullutkaan.

Voimme panna kädet ristiin, yhdessä näin rukoilla:
Ole Jeesus kaikkialla pienten lasten turvana.