Tälläisen palkinnon sain Maisun blogikilpailuarvontaan vastatessani.
Sain ensimmäisen palkinnon : ) ja olin hyvin iloinen.
En yleensä saa ensimmäisiä palkintoja ikinä. Varsinkaan, jos pitää tietää jotain, tai muistaa kaikkia kinkkisiä asioita, tai hoksata nokkelia knoppeja.
Palkinnonsaamisesta innostuneena ajattelin myös laittaa pystyyn arvauskilpailun omaan blogiini.
KAIKKI siihen vastanneet ovat mukana palkintoarvonnassa.
Kirjoitan täst´ edes kaikkien nimet, jotka osaa haluavatten kilpailuun osaa ottaa, pikkuisille arpaläpyköille ja heitän arvauskuppiin, sekoitan ja Magnus saa nostaa voittaja-arvan).
Tuo rohkeasti julki ja ilmi, jos olet kilpailussa mukana. Kommenttiosasto aivan sätii otottaessaan nimejä!
Palkinto arvatenkin kiinnostaa myös. Palkinto on paistumassa oleva RUNOKIRJANI! TA-DAA!
(En voi kirjoittaa vielä UUNITUORE runokirjani, sattuneesta syystä).

KILPATEHTÄVÄ: Sinun tulee arvata, MIKÄ SEURAAVISTA RUNOVÄRSSYISTÄ EI EHDOTTOMASTI OLE JYLHÄN YRJÖN SEPITTÄMÄ? A, B vaiko C ?
Tai jos on helpompi arvata asia tältä kantilta: MIKÄ YKSI SEURAAVISTA VÄRSSYISTÄ ON JOUPIN KAISAN RUSTAAMA KAHDEN Y. JYLHÄN SÄKEISTÖN SEKAAN SOTKETTUNNA?
A, B vaiko C ?

Aikaa vastaukseen on hyvin, koska kirja on vielä osaksi runoton, kanneton ja ajoittain aika onneton :(
Mutta: kirja ilmestyy kesään mennessä varmasti.
Tai sanotaanko NIIN VARMASTI, kun tässä maailmassa mikään nyt niin varmaa on. Voihan olla, että maapalli ei edes pyöri enää kesällä tms.
Mutta pitemmittä vetkuiluitta tässä arvattavat säkeistöt:
A)
On toukokuu, mut sataa lunta
Maat valkeat, tie sohjoinen
ikuisten viimain valtakunta
maa pohjoinen.
Oraalla murtuu, kuihtuu, jäätyy
sun henkes siemen jokainen.

---------------------

B) Kevään hohde, sen kirkas kuulaus
jo aavistuksen antaa kuin armaan lupaus
Pois on talvi, sen uhmuus,
varjot tummat, kuolon kalpeat.
Pian saavuthan neiti kesä, sa neidoista suloisin
sun karkelos herättää kukat, kietoo lempeihin pauloihin.

-----------------

C) Hahtuvin, valkeina hohtavaisin
keinuvin, painuvin hiutalein
verhoo maat käsi kylväjän hellä.
Paljon kestin, paljon jo tein.
Ah, levon jospa jo saisin nukkuvan maan sydämellä.

------------------------------------------------------------

Että et rakas lukijani erehtyisi luulemaan, että jo Y. Jylhän kaltaiseksi ajatteleisin nousseeni arvossa arvaamattomassa, niin kerron, että meillä kirjoittajapiirissä tälläinen tehtävä annettiin.
Saimme luvan kautta MATKIA jotain kirjailijaa, tai runoilijaa. Muiden piti yrittää arvata kuka on ken.
En viitsi tähän laittaa, kuinka moni erehtyi Yrjön runoiksi arvaamaan Kaisan runoa :
Tähän runo-osastoon sopii myös lapsenlapsoseni Viviannin (8v.) runo, jonka hän on näinä päivinä intoutunut oikein johonkin vihkoon ylös kirjoittamaan:

Aurinko hiljaa kimmeltää,
joskus sillä sulaa jää.
Pieni lumihiutale aina sulaa kyyneliin
Taitavan käden jos saisin
kaikkea tehdä voisin.

------------------------------

En tiedä kirvoittiko koulusta kuultu kommentti, että neidistä ei koskaan mitään oikein käsityöihmistä sukeutuisi, nuo haikeat haikut.
Eipä tullut Kaisa-mummustansakkaan käsityöihmistä. Ainoat sukatkin, joita silmät vesikaljamalla vommustin, kutoi Lyyli-mummuni loppuun. Lisäksi tein ompelukoneella PYJAMAN, jonka housujen lahkeista tuli niin kapeat, etteivät mahtuneet jalkoihin kantapäätä korkeammalle. Haarukkaan ompelukoneilin niin paksu sauman, että olis pitänyt kävellä kintut koko ajan leveellä, jos ne kinttuihin olisi saanut.
Olen tämän kertonut ja kirjoittanut about sata kertaa aiemminkin, mutta JÄI NIIN KAIVELEMAAN asiat!
Varmaan vellitalossakin aina hoitajille tätä tarinaa kiikkustoolista itkeskellen kertoilen, jos kerkeävät kuuntelemaan ja varmaan vaikkeivat olisi kuulollakaan. (Tauolla siis).
Olen tosiaan nyt viimepäivinä kaiken vaalihumun keskellä kirjoitellut puhtaaksi runojani kautta aikojen.
Tekisi mieleni kirjoittaa ne PUTI puhtaaksi! Laittaa putulaatikkoon siis. Hirveitä tanttaluksen tuskia olen niin pal kärssi saanut, kun olen niitä lukenut ja värssykirjaa kokoillut.
Magnus on lohduttanut, notta onhan ne ihimiset niistä joistaki tykännykki ja pyyrelleet kirijaa. Senku ny kirjootat, äläkä rutaja!
Aika vaikeeta!
Miksi minä en ole saanut sellaista hempeää tatsia runouteen? Sellaista "hiutaleiden kyynel-hempeyttä"?
Miksi minun runoni ovat sellaisia " kävelin tiellä kohmeiset känsävarpaat rapakossa"-tyyliä?
Noh...asiat ovat niinkuin ovat ja peli jatkuu ja ehkäpä UUSIEN runojen kanssa ei mätä tähän sähtiin.
Minulla onkin kolmena eri iltana runoesityskutsu VAALI- ILTAAN, joihin saan vääntää upouudet soundit.
Vaaliedustajaehdokas numero sataseitsemän ja vaalipäällikkö Eve ovat minua tilaisuuksiin kutsunueet ;)
He ovatkin minun henkilökohtaisia supermuusiani kaikintavoin: aina kannustamassa, innostamassa väsäämään runoa asiasta kun asiasta.
Mitään muuta en menneellä viikolla ole siis tehnyt kuin runoillut. Eilen tosin käväisin Magnuksen mukana (hänellä jotain vaalijuttuja tietenkin) Östermyyrassa. Ostin meille uimakengät ja paperinästyykejä.
Magnuksenkin matkatavarakasa alkaa jo hiukan näkyä meikäläisen kasojen välistä. Ostin hänelle 2 (två) T-paitaa ja parit oikeankokoiset kalsarit.
Näitä mielenkiintoisia ajankohtaisuuksia teille raportoi Hälvänmutkalta
Kaisa Känsänen-Rypelä

-------------------------------------------

Matteuksen evankeliumista luvusta 5, jakeet 4-8

Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.

Eipä löydy 20 metrin säteellä porstuamme ovesta ulospäin katsellessa tälläisiä tiinuja. Ei.
Kuva on Kristiinankaupunin, jonkun kadun, jonkun portilta näpsäisty, kun olimme vaaliturneella Magnuksen kaa. Ihanan vanhanaikainen näkymä.
Pidän vanhanaikaisesta lookista myös sisustamisessa ja kaikessa.
Katselin televisiosta (meilläkin on nyt, ainakin jonkun aikaa, taas televiitsioni) dokumenttimateriaalia vuodelta 1948. Minä olin silloin kaksi vuotias. Ihmettelin Magnukselle, että oliko elo ja olo tosiaan noin kivikautismaista silloin? "Kyllä!" vastasi Magnus. "Onhan siitä jo kohta sata vuotta eukkoseni." (Painoivatko kaikki melkein sadat vuodet kipuliasta harteistoani!)Mummulookista en pidä, joten ostin taas viime lauantaina vaihteeksi itselleni PALLOHAMEEN Halpa- Hallista (23 euroa). Näytän hamonen ylläni tismalleen sellaiselta, kun olen: 65 vuotias PALLOmummu PALLO-hameessa.
Sunnuntaina tällä pallomummulla oli syntymäpäivä. Täytin vajaita pyöreitä.
Kutsuin Catherinen porukoineen ja Aija-Kanitan ja Öpen syntymäpäiväjanssoninkiusauksille, sekä tietenkin Maikun ja Eerikin.
Tein edellispäivänä kakun pohjan. Paistoin sen irtopohjavuokassa. Pohjasta tulikin sellainen, kuin kaikista kakunpohjista on meikäläisellä tullut siittä asti, kun otin käyttöön ko. IRTOPOHJAT: päältä ja alta puolensentin musta karsta, keskellä kakkua kuitenkin kahvikupinkokoinen vetelä möhnälätti. Söin taikinavellin suihini, vaikka kieltämättä öklötti. Kummallista! Taikinakulhon kaapiminen ei yrjötä, päinvastoin! Tapellaan aina pikkasen, kumpiko saa kravata, mutta RAAKA taikina. Yök...örk...örk...
Koversin siis taikinamöhnän pois ja täytin kuopan kypsyneillä kakunviilloksilla. Tunsin itseni kokki-NELOSEKSI : (
Laitoin toivorikkaasti käteni kakkelin päälle ja kuiskasin " Anna Herra tähän joku ylimääräinen hyvä maku. Amen."
Kahvipöydässä Catherine sanoi, että onpas tämä kakku jotenkin valtavan hyvää! ; )
Lahjaksi sain kolme (three) tulppaanikimppua, voimistelukumminauhan, voimistelukepin (mukana oli ohjevideo), ryppy-ja suoristusvoiteita, ihanat väriraitavillasukat, lihahyytelöpaketin, kuusi kotlettia, kahvipaketin ja ajan kosmetologille.
Jälkimmäisen lahjan sain Magnukselta. Tosin Magnuskin sai tietää antaneensa lahjan vasta, kun sen hänelle illalla sanoin.
Kaiken liikenevän ajan menneellä viikolla olen sitten käyttänyt matkatavaroidemme järjestelyyn ja kokoiluun. Israelin matka on tuossa tuokiossa. Kaksi vuotta on siitä, kun päätimme matkasta.
Kamarin iso pyöreä pöytä on jo ihan peitossa kaikenkarvaisista tamineista.
Olen varannut itselleni niin paljon rytkyjä mukaan, että voin vaihtaa ASUKOKONAISUUTTA pari kertaa päivässä huoletta, eivätkä kaikki kläningit ja pitkikset tule edes kertaalleen käytettyä.
Magnus vähän ihmetteli moista varusteluintoa. Eikä mikään kumma. Magnuksen pöydällä oleva matkavarustuskasa (kuusi sukkaparia, kolmet kalsarit, joista yhdet eivät taatusti edes mahdu hänelle) niin kovasti erottuu joukosta.
" EMMÄ NY NÄITÄ IHAN KAKIA MUKAAN RAAHAA. SUUNNITTELEN RAUHASSA VÄRIKOKONAISUUKSIA!"lohduttelin minä kalpeaa aviomiestäni. Magnus joutuu varmaan raahaamaan minun kapsäkkini, kun "minulla on tuo käsikin" ja minä puolestani lupaan kiskoa terveellä kädelläni Magnuksen sukkakalsaripakaasia.
Kuten sanottu kaikki alkaa olla kasassa. Ainoastaan leveälierinen musta hellehattu, jossa on valkoinen silkkirusetti liehukkeineen, puuttuu!
Viime matkalla minulla oli päässä peessi lippalakki. Näytin ihan muukalaislegioonan komendantilta.
Evekin sanoi katsellessaan meillä edellisen Israeli-matkan yhteiskuvaa, että ei meinannut tajuta, kuka siinä, melkein eturivissä, posket pakrottaen oikein pläsitti. Kaisahan se.
Joku voi ajatella, että olenpas minä turhamainen mummu. Se joku osuu tismalleen naulan kantaan.
Tarkempi analyyssi asiassa paljastaa, paitsi turhamaisuuteni, myös heikkohermoisuuteni. En pysty rauhallisesti suhtautumaan esim. yhdennäköisyyteen hyvinsyöneen legioonalaiskouluttajakapteeniin. Jos sellainen on voitettavissa rusettihatulla, niin taatusti myös pyrin asiaan tarttumaan.
Millä sensijaan saan hermosäikeet kasaan seuraavassa asiassa:
Magnuksen vaalimainokseen (10 000kpl) on tullut virhe! Komeassa ja edustavassa lehtisessä kerrotaan ennakkovaalien aikataulu, mutta väitetään, että VARSINAINEN VAALIPÄIVÄ ON 17.4 2001. Kaksituhattayksi!
HALOO! Juna meni jo!
Magnus sanoi, että ei virhestä keriinny kaikkihin lappuuhin tulla ja kyllä kaikki ymmärtää, notta tarkootetahan vuatta 2011.
Niin varmaan ymmärtääkin, mutta...äh...umpf... ppfs!
Nyt lähdemme Nurmooseen pitämään seurapuheita. Otan runoriepujani muutaman mukaan, vaikka ei ole pyydetty.
On nimittäin käynyt niinkin, että on paikanpäällä pyydetty runoilemaan, vaan ei ole "sattumalta unohtunut" laukunpohjalle yhtäkään värssyä.
Reportaasi Rytkänperältä päättyy tälläerää tähän.

Rakkain, mutta sydämellisin terveisin teille näitä piirteli
Kaisa Kirjavainen-Pallonuttula


----------------------------------------------

Psalmi 40
jakeet 5-6
Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan,
ei etsi apua pahan voimilta, eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat.
Herra, minun Jumalani, kukaan ei ole sinun vertaisesi!
Sinä olet tehnyt suuria tekoja,
sinä ajattelet meidän parastamme.
Minä haluan kertoa teoistasi-
niitä on enemmän kuin voin luetella.

Sarjassani "sarjakuvia Jouppien koti-alapuumista" laitan teille katseltavaksi kolmen kuvakkeen sarjan.

Alimmainen kuva kuuluu tuttuun "20 metriä tampuurin rappusilta sinne, sun tänne"- reperuaariin.

Keskimmäinen taas kuva "runoilemaan lähdössä rinta rottingilla ruusun alla"-sarjaan. Ylimmäinen, ja ehdottomasti paras sarjakuva on "Lyllan ihailemassa lakeuden moni-ilmeistä muotoa"

Catherine oli viikonloppuna perhekuntansa kanssa ollut Asevelikylän maankuululla Edvinin Polulla nautiskelemassa kyläläisten kanssa laskettelust, makkaranpaistamisesta- ja syömisestä ja yhdessäolosta.

Lyllan oli otettu mukaan, koska aiemmilta vuosilta oli havaittu, että perheiden koiratkin aina pääsivät mukaan (kuten oikein tietenkin onkin) talvesta riemuitsemaan ja hankia merkkailemaan.

Catherine kertoi kauhuissaan puhelimessa, kuinka olivat joutuneet häpeämään rakkaan piskinsä käytöstä.

"Nyt, kun ei tarvinnut kakaroitaan hävetä (jos koskaan on edes tarvinnut) sai hävetä silmät päästään perheen koiran puolesta", paasasi Catherine puhelimessa.

"Mitä voi meidän kaikkien pikku terapiasessu tehdä sellaista, että ei tahdo kehdata seistä toisessa päässä remmiä?" ihmettelin. Koira, joka on kautta maakunnan tunnettu rauhallisesta luonteestaan, joka ei tee pahaa kärpäsellekkään (jaa, no myyrät tosin voivat aika huonosti, mikäli se pääsee kaivamaan ne koloistaan päivänvaloon)?

" Se kiskoi remmissä niin, että sen silmätki oli viissenttiä päästä pitkällä ja henki korisi ja vaahto lensi. Kaikilta se kerjäs makkaraa ja se saikin tosi paljo makkaranjämiä. Niin paljo,että lopulta se kyäkkäs kaameella äänellä. Lisäksi se pääsi karkuun ja vouhkas jokapaikassa ja..." Catherine kertasi tuohtuneena minuutti minuutilta perheen "virkistys"-retkeä.

Meitä nauratti Magnuksen kanssa. Kuulosti ihan kunnon seropikoiran touhulta niiden kaikkien villakoirafifien seassa.

Viime keskiviikkona meitä sitävastoin ei naurattanut pätkääkään.

Meille oli kuulunut kutsu Lappajärvelle puhetta pitämään (Magnus) ja runoa lausumaan (allekirjoittanut).

Liukkaasta kelistä ja pimeyden vallitsemisesta huolimatta matkanteko sujui rattoisasti.

Aika viuhui myös rattoisasti ja niinpä, kun meidän olisi pitänyt olla seuratalon eteisessä sukimassa partoja ja ruusuja suoraan, ilmoitti Magnus, notta hän ei tiärä pätkääkää missä seurahuone sijaattoo, vaikkoon parikertaa aikaasemminkin siälollu.

"Älä tuu mulle sanomaan, ettet osaa perille! Tapaathan sä kattoo Enirosta reittejä joka suunnasta poikittain, sivuttain, vinoon ja suoraan ANNA MUN KAIKKI KESTÄÄ!!! NYT KYLLÄ SEURAAVASTA ELÄKKEESTÄ HANKIT GEEPEET ,VAI MITÄ NE ON?). ETTÄ MUN PITI TÄMÄ TUTA! ETTEI UKKO OSAA PERILLE LAPPAJÄRVEN SUURSITISSÄ!!!NYT KUULE...

varmaan olisi tullut käsirysy, ellei Magnus olisi ollut puhelimessa ja kysynyt joltakin viisaammalta ja paikkakuntalaiselta, että mihnä moomma, ku moomma ny täs?

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Hieman lauhduttuani, oli pakko myöntää, että myös minä olen ollut mukana Lappajärven keikoilla aiemminkin. Talvella ja pimeällä kaikki näyttää niin eriskummallisen erilaiselta.

Sellanen eksymisenestolaite meidän autoon kyllä hankitaan, vaikkahan mikä olisi!

Eilen sunnuntaina lähdimme kotikolostamme, pikkusen yli yhdeksän aamulla, liikenteeseen.

Jumalanpalveluksessa Magnus sai lukea tekstit.

Jumalanpalveluksessa siunattiin myös seurakuntamme luottamushenkilöt tehtäväänsä.

"Oonko mä luottamushenkilö?, kuiskasin kauhuissani, kun olin jo melkein puolivälissä pränkäämässä alttarille.

"Tottakai soot", kuiskasi Magnus kuuluvasti (minulla oli kuulokoje laukun pohjalla).

"Vaikkei mua ole vaaleilla valittu?" sihisin kysyvästi vielä varmuuden vuoksi. Minulla kun on ihmeellinen tapa tukkia joka paikkaan, vaikka ei niin aina valittaisikaan ;)

"Vaikkei ookkaa. vaaliista kyse. Sut on valittu lähetystyön johtokuntaan, joten ala ny siirrellä kinttua toisen etehe ja sassihin", kuiskasi Magnus puoli ääneen.

Niin pääsi pariskunta Jouppi onnellisesti siunattavaksi muiden mukaan. Oli mahtavaa ja juhlallista olla siinä alttarilla polvillaan neljän kirkon työntekijän rukoillessa puolestasi kätten päällepanemisella.

Kirkkokahvien jälkeen ajelimme sulassa sovussa Nikolainkaupunkiin.

Haimme televiitsionin eräältä sukulaiseltamme ja digiboxin eräiltä toisilta läheisihmisiltämme.

Nyt pitää vielä kaivaa TV-pöytätason osat ympäri plantaasiamme kasaan, sekä laittaa lupa-asiat kuntoon ja alkaa tuijottaa TV:tä.

Ainakin keväänajan aiomme toosan tuvassamme pitää. Vaaliohjelmat kiinnostavat tällähetkellä sattuneesta syystä.

Minä en aio katsoa niitäkään, jos KERRANKIN joku puhuu jonkun toisen päälle, tai jos KERRANKIN juontaja keskeyttää puheenvuorossa olevan muusta syystä kuin annetun ajan ylittämisestä :(

Hermostun aivan ylenpalttisen totaalisesti em. seikoista. Muutenkin horjuvalle terveydelleni ei tee teekkua katsoa verenpainetta nostattavia ohjelmia. Tiedän sen vanhasta kokemuksesta. Pelkään oikeastaan todella pahoin, että en voi seurata yhtäkään poliittista haastatteluohjelmaa.

Eilen käväisimme sitten seuraavaksi Asevelikylässä, jonka jälkeen menimme vielä Huutoniemen kirkkoon Kohtaamispaikka-seuroihin, jonka jälkeen käväisimme Elitzabethyn ja Göstafvin luona, jonka jälkeen ajelimme kotzzzzz....zzz

Tänään olin suorittamassa saamaani tehtävää kerätä mainoksia Herättäjäjuhlien Juhlalehteen.

Tie tänne Rytkänperälle oli melkein umpeen tuiskuuntunut.

Juuri Magnus soitteli matkaltaan kirkonkylälle, että puolitietä on ummessa meni minne meni täälä Isossakyrössä.

Noinkohan ahdistaa jäämään kotiin, vaikka minulla olisi tärkeä miitinki seurakuntatalolla?

Aurausautot ovat kyllä jyristelleet koko päivän, mutta tuskin ovat perävalot lakanneet näkymästä, kun on hötylumi vallannut kulkuväylän jälleen.

Tähän lopetan minäkin tämän höty-jatusteluni tältä erää.

T: Kaisa Nietoskinos-Läimäre

---------------------------------

Psalmi 71, jakeet 71

Herra, sinuun minä turvaan.

Älä milloinkaan hylkää minua.

Sinä olet vanhurskas, pelasta minut, vapahda minut!

Kuule minun pyyntöni ja auta minua.

Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta.

Sinä, joka tahdot pelastaa minut,

sinä olet minun kallioi ja vuorilinnani.

Kaikki tämänkertaisen sarjakuvan kuvat on näpsitty noin parinkymmenenmetrin päästä ulkoporstuan ovestamme.

Kohta koko plantaasimme oheismaisemat ovat niin koluttu- kaluttu- kuvattuja, lumella ja ilman, että on vissiin lähdettävä lenkkeilemään hiukan kauemmaksikin.
Mutta mitä, kun olen niin ventti ja väsynyt, etten tuskin jaksan könytä jääkaapille ; )

Olimme siitä huolimatta tänään Nikolainkaupungissa ja valitin, uikutin ja puuskutin koko ajan äänekkäästi.

Magnus sanoikin, että eihän tuallaasen kans uskalla ulukomaille lähtiä, joka on koko aijjan knääkähtää ja knääkähtää turvallensa ja kipiä ja kurja.

Ehkä huteraan liikkumiseen olivat syynä myös kintuissani olevat korkeakorkoiset nilkkuritkin. Komiaa pitää yrittää olla, vaikka paikat leviäis (oma aforismini). Peilikirkkaat, jäiset kadut ja kirveltävä ja vertatursuava luomi selässä (kituisan olkalumpion lisäksi) vaikeuttivat senhetkistä olemistani myös sangen suuresti.

Ko. näppylän olemassaoloon havahduin muutama päivä sitten, kun ihmettelin, miksi yönutun selkämys pysyy paikoillaan, kun itse pyörähtäisin toiselle kyljelle.

Syy olikin pyjaman selkämykseen niitannut kuivettunut verestävä luomi :(

Minusta on jo aiemmin irtileikelty kolme (tre) näppylää, joista yksi sijaitsi peräti nenän kannella.

Ohimostani jyystettiin myös omasta mielestäni (!) hyvin epäilyttävän näköinen knyylu keväällä. Häpeillen sanoin silloin lääkärille, että enää en kehtaa tulla vikisemään yhdestäkään paukamasta missään kohdassa röpiäni! Kaikki näppyset olivat nimittäin olleet hyvän sukuisia. (Kiitos Taivaan Isän).

Niin vaan oli taas otettava lusikka kauniiseen käteen ja pirautettava aamulla näppyjen tiimoilta terveyskeskukseen: " Täälä Joupin Näpp...eiku Kaisa. Saiskos taas yhden näppysen tulla pois selkäpiistä koverruttamaan?"

Sopihan se.

Kuudestoista päivä kuluvaa kuuta klo 11.10 on meikäläinen taas yhtä yhtä näppyä keveämpi.

Huono kuntoni johtuu tietenkin myös kolmen kuukauden tiiviistä melkein paikoillaan istumisesta ja välipalojen ja oikeiden palojen taukoamattomasta pupeltamisesta.

Toki olen kipiää olkavarsikättäni hieman vanutellutja liikutellut, mutta silloinkin olen koko ajan terveellä kädellä ahtanut suuhun jotain (mm. maapähkinöitä.)

Luin lehdenpäältä kerran, että harvahapsisten ihmisten pitäisi syödä pähkinöitä. Koska kuulun tähän kyseenalaiseen joukkoon päätin noudattaa orteria.

Myönnän, että jutussa ei kehoitettu syömään satoja grammoja kerrallaan päivittäin.

Ostinkin vahingosta viisastuneena pelkän pikkaraisen mantelipussin tänään ja panin ankarat ukaasit Magnuksellekin (jolla vasta harvat hapset onkin ja jonka täten toivotan tervetulleeksi uudenuutukaisena tulokkaana (?) blogini lukijakuntaan. Terkkuja myöskin taas teille muillekin) että vain neljä kappaletta mantelia yhtenä päivänä kerrallaan, EIKÄ JYVÄÄKÄÄN ENEMPÄÄ!

Jännittää oikein, kuinka kuontalomme alkavat jatkossa pöhääntymään.

Myös kalkkitablettien napsiminen on auttanut, mitä kynsien laatuun ja muotoon tulee. Kynnet eivät ole sillä siivolla lohkeilleet kuin akaisemmin.

Siitä intaantuneena ostin männäviikolla Nikolainkaupungista potun mustaa kynsilakkaa ja levyn KYNSITARRAKUKKIA (yksi levy, josta tulee noin kahteenkymmeneen kynteen pikkarainen tarra maksaa 1,99 euroa).

Lakkailun ja tarrailun lopputulos oli hätkähdyttävä: Musta kynsilakka yhdistettynä vereslihalle nypittyihin kynsinauhoihin mykisti.

Mitähän sitä pitäisi syödä, että lopettaisi kynnenreunojen jyystämisen? Onko kukaan lukenut lehdistä juttuja moisesta?

Vivianni sanoi, että ei sulle mummu sovi musta kynsilakka, ku sä oot noin vanha!

Itse olen sitä mieltä, että ehkä ryynimakkarankokoisiin sormiini (tai paremminkin kynsiin) passaisi todella joku vähän vähemmän näkyvä ja ELEGANTIMPI lakkafäritys : (

Itseni tuntien olen kuitenkin varma, että kliistraan Israeliin matkustaessamme varpaittenikin kynsistölle kukkatarroja MUSTAN LAKAN PÄÄLLE. (Varpaiden kynsireunoja en sentään järsi, enkä nypi).

Minä ja kaikki kymmenen mustaa kynttäni olimme Ryttylässä (lähellä Riihimäkeä) ,naistenpäivillä, viime viikonloppuna.

Mukavana matkakumppaninani oli ties kuinkamonennen kerran Dileylah Nikolainkaupungista.

Dileylahilla oli raskas matka! Noin fyysisesti. Hän joutui nostamaan minunkin tuhtin pakaasini junan matkatavarahyllylle.

Kapsäkkini on aina valtavan painava. Magnus ihmettelee joka kerta, että olenko ottanut autotallista kattotiilejäkin mukaan VARMUUDEN VUOKSI.

Dileylah ei ihmetellyt mitään. Ei, vaikka hänelläkään ei suinkaan ole terveet olkapäät.

Tulimme kaikenlisäksi takaisinpäin sellaisella vuorolla, jossa pitää junaa vaihtaa melkein jokaisen ratapölkyn välillä.

Minä juoksin Dileylahin vanavedessä kieli rinnuksilla alikulkusiltojen alta ja nousin rappusia ketterästi kuin parikeväinen villipossu.

Dileylahin meno muistutti vuorikauriin kipaisua.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Ensi vuonna kaikki voi olla toisin. Voi olla, että minä viskelen meidän molempien matkapakaasit junan orsille kuin leppäkeihäät ja kirmaisen ali-ja ylikulut kuin gaselli gonsanaan.

Ostin tänään Nikolainkaupungista myös kolmenkilon käsipunnuksetkin tälläisiä seikkoja silmälläpitäen.

T: Kaisa

Raamatun kohdan haluan ottaa psalmista 23 jakeet 1-3 rakkaan Aune-tätini muistoksi:

Daavidin psalmi.

Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen,

siellä saan levätä.

Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minut oikeaa tietä

nimensä kunnian tähden.