maanantai 28. huhtikuuta 2014

Viikko on mänt ja uutta pukkaa


Tämän mhvv:n kirjoittamiseen pääsin ihan ihmisten aikaan ja suht´koht terveiden kirjoissa.
Myös mieli on iloinen, eikä puhumattomuuksista, eikä mykkäkouluista ole enää haisuakaan jäljellä.
Edellis kerrallahan päässäni kirnusi räkää vielä aika tavalla, josta eritteestä varmaan johtui riitaisa mielentilanikin.;)
Nyt kumminkin ovat räät menneet ja mieli kuin keväisellä ketulla.

Yläkuvassa on kuva tämänaamuisesta kymmenkahvistani ja hunajapeitteisestä pullansiivustani.
Asetuin katsomaan erästä "kulttuuriohjelmaa" ja sen alussa ja kluessa tapaan syödä päivittäisen pulla-annokseni.
Hunajaa meillä ei läheskään aina ole pullansiivuille sivellä ja jos onkin, niin ei missään tapauksessa noin hyvää kuin tuossa kuvassa näkyvä honunka.
Mauritzio (Magnuksen veli) tuo meille aina tuliaisina LUOMU METSÄKUKKA HUNAJAA!
Kun tuota hunajaa sy, niin vaikutus on sama kuin sillä koiralla, joka nousi aina hyrränä ilmaan, kun sai suuhunsa  määrätynmerkkisen koirankeksin.
Joku voi muistaa samaisen hauskan piirretyn koira-sarjan, jos on elänyt yhtä vanhaksi kuin minä.
Kaikki roistot ja rosvot tiesivät tämän oivan vahtikoiran heikkouden pisketteihin ja varasivat niitä roistoluihinsa mukaan. Pakoon pinkoessaan he heittivät tälle vahtikoiralle keksin.
Koiraparka ei pystynyt vastustamaan keksiä ja niinpä se nousi hyrränä ylös kesken takaa-ajon ja rosvot näyttivät pääsevän pälkähästä.
Kaikki päättyi kumminkin aina hyvin ja koiralle (jonka nimeä en valitettavasti muista) annettiin aina runsaasti  keksejä palkkioksi urheudesta.

Hunajakuvan alapuolella olevassa kuvassa on näkösällä eräs mukava tapaaminen eilen aamupäivällä.
Nimittäin naapurin kissin Roopen ja pitkäkinttuisen kurjen.
Kuvan vasemmassa laidassa näkyvä vaalea plätti on Roope ja oikeassa laidassa kurki.
Ovat elukat jo ohittaneet toisensa. Ohitus tapahtui hitaasti ja syvän kunnioituksen täyttämässä ilmapiirissä.
Välissä on varmuuden vuoksi pieni pelto-ojakin.
Roopen vatsalaukku vinisti, jos mahdollista, vieläkin matalammalla kuin tavallisesti ja kurjen kaula kenotti korkealla kuin kollajan poola (?).
Roopen vatsa vinistää aika matalalla siksikin, kun se odottaa poikasia.
Sen nimeä ei kuulemma voitu enää muuttaa aikoinaan, kun huomattiin, että sille olisikin pitänyt antaa nimeksi Iines. Roope- nimen se tuntee itsekkin, eikä kuuna kullan päivänä olisi ymmärtänyt kuka on Iines.
Roope on mahdottoman hyvä emo parille poikueelle vuodessa, niin myös hyvä hiiri- ja myyräkissi.
Luulen, että on Roopen ansiota, että meille pukkaa syksyisin vain 1/2 tusinaa hiiriä.
Siinäkin on kyllä tasan 1/2 tusinaa liikaa, mutta minkäs teet?

Jos hiukan setviskelisi viikon tapahtumia, niin tiistaina meillä oli raamattupiiri.
Raamattupiirin pito on, paitsi mukavaa, niin myös hyödyllistä. Tulee siivottua hiukan paremmin kuin vaan keskilattioita joka toinen viikko.
Hammaslääkärissä olin samana päivänä, eli onnistuin luiskahtamaan kesken kauheiden jynssäysten hammaslääkärin vastaanottosänkytuolille makoilemaan.
Tunnin pidin suutani yhteen rytkyyn auki. Takahampaan juurikäytävät krassattiin auki ja tukittiin uudestaan.
Miellyttävä ja kaikinpuolin ihana hammaslääkäri kysyi huolestuneena, että jaksanko kuinka siinä olla ja suuta auki pitää.
Vastasin, että öööääää...hh...ööö...heheheheheheh! (Suom.: ei mitään hätää, koska öisin suuni on 8 tuntia auki ja mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän suu on päivälläkin auki.Hehehehehheheh)
Joku tarkkanäköinen lukijani varmaan muistaa edelliset kitinäni hampaistani. Nythän meikäläisen kohdalla on päässyt käymään niin, että kauheitten amalgaamipaikkojen alle on päässyt syntymään vielä kauheempia reikiä, jotka nyt ovat alkaneet vaivata.
Uskon, että niitä on muhinut paikkojen alla pitkäänkin, mutta kukaan ei ole puhunut minulle mitään.
Vasta kuin nyt. Uusi hammaslääkäri asian huomasi. Hän myös kysyi minulta, että onko kukaan sanonut, että ikenessäni on  piikinpätkä?
-No ei ole kukaan tullut mainaisseeksi, sain kuiskatuksi.
Piikki näkyy röngenkuvassa kuulemma. En ökötyksissäni muistanut kysyä kummassako?
 A) ylä-, vai b) alaleuassa?
Kerran minulta myös kysyttiin (ei tosin hammaslääkärissä), että onko kukaan sanonut minulle, että olkapäässäni on suuri irrallinen rustonläimäre? Läimäre tuli ilmeisesti siinä rytäkässä, kun kaaduin eräänä kauniina lauantai-iltapäivänä ennen joulua. (Siitäkin on jo monta vuotta).
-Eipä ole kukaan tullut mainaistua, sanoin ääni vapisten lääkärille, joka tätä kysyi.
-Mitäs ikäloppujen mommien läimäreistä!  Hautaan ne kannetaan muiden läimäreiden mukana, jatkoin, mutta en toki ääneen.
Eivät lääkärit väärin ole kuitenkaan tehneet, vaikka hiljaa olivat olleetkin.
He tietenkin tiesivät, että siitä läimäreestä ole mitään vaivaa jatkossa, jos jumppaa, eikä jää tuoliin istumaan. Minä olen jumpannut.
Ei piikistäkään ole mitään vaivaa ollut, ellei ota pistävää puhetta, jota joskus leukojen välistä suoltuu, huomioon.
Hetken aikaa piikistä kuullessani tuli kyllä kaikenlaiset piikkikauhuskenariot mieleen.
Muistin lukeneeni, tai kuulleeni varmalta taholta, että joillakin on sirpaleet ja sirut lähteneet kauheita verisuonia pitkin liikkeelle ja pysähtyneet sydämeen, tai aivoihin ja aiheuttanut totaalisen topin.
Näin mielessäni jo lööpin: ikeneen jäänyt piikki tappoi ikäihmisen Pohjanmaan perukoilla!
Noh, minulla on ylivilkas mielikuvitus, sitäpaitsi eihän sielä nyt koko piikkiä ole. Ainoastaan se katkennut osa.

Eläkeliiton kevätjuhlissa olimme myös männä viikolla ja samana iltana Nurmoossa seurakuntakodilla Viisikielisen lauluillassa.
Minulla oli runoja lausuttavanani ja Magnuksella puhe puhuttavanansa.
Vesihörppyjä ei lausumisen aikana tarvinnut lutkuttaa kuin kerran ja kaiken hyvän lisäksi sain myytyä kolme kirjaakin.

Perjantaina olin Kurikassa  naistenillassa  lausumassa runojani.
Eikun kanssa olimme matkassa ja hän piti puheen.
Magnuskin oli mukana, mutta hän meni Kurikassa tietenkin miesteniltaan.
Meidän naisten tilaisuus oli Kropsussa.
Kropsu on nimensä mukaisesti aivan ihastuttava kahvi&lounaspaikka keskellä Kurikkaa.
Samassa tilassa on myytävänä mys kaikkea ihastuttavaa sisustustavaraa.
Naisia tuli tupa täyteen.
Joimme kahvit ja teet ja söimme suloisia itsetehtyjä leivonnaisia, joita Kropsussa runsaasti oli tarjolla. Minä söin mustikkapiirakkaa ja vieläkään ei kieli ole kokonaan noussut kurkunperältä kantimiinsa, kun oli niin hyvää.
Onneksi sentään sain sanotuksi ja kehutuksi tarjoilut ja tilat, ennen lausumistani.
Taas selvisin aika niukoilla vedenkulautuksilla, mikä on ilahduttava ja hyvä asia.
Minulla nimittäin säpsät (kädet) vapisevat aina mahottomasti jännityksestä. kun nostan kupin huulilleni. Ei ole mukavaa, jos vesi loiskisi pitkin rinnuksia.
Yksi konstihan olisi juoda vettä pillin läpi!. Saisi vaan kumartua imeskelemään ja kostuttamaan halkeilevia huulia ja rutikuivaa kieltä ja kurkkua.
Nyt on onneksi muutaman kerran tapahtunut niin, etten ole muistanut vesipottujen ja lasien olemassaoloakaan.
Ehkäpä veden juomisen saa esiintymisen aikana lopettaa tykkänään? Onhan sitä nyt jo ryypittykin 27 vuotta. Tuollaisen rupeaman olen saanut pöntöissä pulista.
Kirjojani Kropsussa ostettiin 9 kappaletta, mistä seikasta olin ihan pökiönä onnesta.:D

Gideoneitten järjestämällä illallisella olimme lauantaina. Tällä kertaa illallista syötiin Isonkyrön seurakuntatalolla. Kolehti kerättiin Raamattujen jakamisen hyväksi.
Gideonit keräävät varoja Uusien Testamenttien jakamiseen kouluihin, armeijaan, hotelleihin, ja mahdollisimman moniin maailman maihin kaikille ihmisille.
Vuosittain Gideonit jakavat miljoonia Uusia Testamentteja ja mottona on, että Jumalan Sana ei koskaan tyhjänä palaa. Niin kuin asia ehdottomasti onkin.

Sunnuntaina katsoimme poikkeuksellisesti jumalanpalveluksen televisiosta.
Se tulee uusintana tiistaina (ainakin olin niin kuulevinani) ja sinun kannattaa se katsoa, ellet sunnuntaina honannut.
Seinäjoelta se jumalanpalvelus lähetettiin ja Seinäjoeltahan ei voi mitään muuta tulla kuin hyvää! :D

Sunnuntai-iltapäivällä ajelimme Nikolainkaupunkiin Kansanlähetyksen Kohtaamispaikalle.
Tällä kertaa paikka kohtauksineen oli pääkirkossa.
Kirkosta menimme iltakaffille ystäväperheen luo.
Illalla kaaduin suorilta jaloilta pehkuihin ja kuorsasin aamuun asti rauhallisena, mutta tyytyväisenä.

Tähän lopetan raportoinnin. Ainakin tältä erää. Tiedä sitten jatkossa.
T: Kaisa Suupohja- Ammonen
-----------------------------------------------------
Eilen olleen veteraanipäivän kunniaksi virrestä 579 säkeistöt 2 ja 3

Oi Herra siunaa Suomen kansa,
tee siitä palvelijasi,
se että täällä toimissansa sinua aina kuulisi.
Suo mieli uskollinen meille,
varjelus Suomen heimon teille.

Oi Herra siunaa synnyinmaamme
runsailla taivaan lahjoilla,
niin että ahkeroiden saamme
rakentaa maata rauhassa.
Myös lapsenlapset saavat kiittää,
kun halki aikain armo riittää.


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kahdella jalalla, mutta kaikkea muuta kuin pirteenä


Tavallinen nuivakka arki ottaa jo ja kolkuttelee yön takana.
Mikäs siinä. Arkista peherrystä se tämä ihmisen elo tuppaa olemaan.
Hienoa on ollut kuitenkin viettää Pääsiäistä.
Pääsiäinen on valtavan tärkeä juhla meille ihmisille.
Ilman sitä meillä ihmisillä ei olisi mitään toivoa. Ei juhlassa, eikä arjessa.
Olimme Magnuksen kanssa monta kertaa  näiden pyhien aikana Isonkyrön kirkossa, jonka alttaritaulu puhuu valtavasta Jumaan rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan.Alttaritaulussa Jeesus riippuu verisenä ristillä.
Jeesus kuoli ristillä sovittaakseen meidät ihmisten synnit, että meillä olisi puolustaja Jumalan edessä viimeisellä tuomiolla. Se, puolustaako Jeesus meitä, riippuu siitä, otammeko hänet eläissämme vastaan omakohtaiseksi Vapahtajaksemme.
Ensi syksynä tulee 27 vuotta, kun sain tulla uskoon. Jeesuksen omaksi. Siitäkin olen iloinnut tänä pääsiäisenä.
Sanoin elokuussa 1987 Jeesukselle, että tässä oon tee mitä tahdot.
Jokunen kuukausi meni ja yht´äkkiä löysin itseni Helsingin Ölympiä Staadionilta pestyine kauloineni.
Jumala tahtoo pelastaa.
Kerron tämän siksi, että mistäs minä tiedän, kuka teistä on samanlainen kuin minä olin ammoisia aikoja sitten? Toivoin nimittäin aina kovasti, että joku uskovainen olisi kertonut minulle yhtä sun toista hengellistä, koska minua kiinnosti uskonasiat ihan mahdottomasti.
No, sitten poukahti nokan eteen työkaveri, joka keroi ja pyysi hengellisiin tilaisuuksiin ja tämä likka meni.
Sillä tiellä ollaan. Joskus kompastutaan rähmälleen, mutta Jeesus on voimallinen pystyyn nostamaan.

Alun kukkaiskuvat on räpsäisty ihan viimeaikoina. Joulukaktus kukki jouluna ja nyt seen toinen puoli kukkii pääsiäisenä.
Ruusut saimme Mauritziolta (Magnuksen veli), jota saimme pitää vieraanamme joku päivä takaperin.
Nyt ruusut ovat jo pudottaneet lehtensä, mutta luulen, että saan neljä ruusua kuivaruusukokoelmaani. Siltä hiukan vaikutaisi. Minulla on kuivaruusuja kerättynä kahdeksanvuoden ajalta jo sievoinen kimppu. Pidän kimppua kirjahyllyn lasiovien takan, jotta ne eivät pölyynny ihan mahdottomasti.

Kaksi viikkoa on solahtanut taas alta viuhahtamalla, mutta mitään kaksinkertaista määrää jutunjuurta ei ole haaviin kertynyt. Niistäkin olen jo tihkutellut tietoa Facebookkiin. Hankalaa vaan, kun blogia ja facea tiiraavat samat ihmiset. Meikäläisen iässä ei enää tapahdu niin tajuntaa räjäyttäviä juttuja, että kahteen paikkaan räjäytyksiä liikenisi.
Tahtovat olla sellaisia "tänään apteekissa, huomenna osuuskaupassa ja terveyskeskuksessa" asioita, mutta hyvä, kun edes jotakin.

Podin siis valtakunnan flunssaa hyvän joukon toista viikkoa, etten tosiaan jaksanut osuuskauppa-juttujakaan tänne väsätä.
En ennen moista tautia ole potenunnakaan.
Silloin, kun olin töissä ja paskasten rahojen kanssa tekemisissä, minkäänlainen röppöri ei ikinä minuun tarttunut. Nyt, kun muoviläpykkää vaan kassalla vinguttaa, tarttuvat kaikki kauppakärrypöpöt- ja röppörit heti vanhan ihmisen kitusiin.
Taudin kuvaan kuului niin hirvittävä yskä, että ajattelin kylkiluiden nousevan vaakatasoon ja jäävän siihen asentoon pysyvästi ja loppuelämäni ajaksi.
Tunsin olevani muutenkin kuin nyrkkeilysäkki, jota paukutetaan ilman taukoa toista viikkoa.
Yhtään tervettä paikkaa en kyennyt nimeämään.
En myöskään ole tiennyt, miten kaikki röörit ja reiät alkaavat falskaamaan (ehkä jo kuluneisuuttaankin), kun ihminen  tarpeeksi usein ja voimallisesti yskiä köykyttää.
Toiset reiät tosin menivät vastaavasti niin tukkoon, että kun yritti niistää, niin niissä ei tapahtunut kertakaikkiseti mitään falskaukseen viittaavaakaan.
Korvan reikäkäytävissä  sen sijaan kuului ääni kuin ilmapallosta olisi turskutettu ilmaa pois, mutta ikään kuin sisäänpäin. Tiedättehän? (Tukkeentunutta lavuaaria, kun pumppaa sellaisella kummisella prutkulla, kuuluu hieman samantapainen ääniefekti).
Siis, onko ihanaa, kun saa kertoa sairausdiagnoossia perinpohjin, eikä kukaan keskeytä, vaan kuuntelee.
Suurimman osan siitä runsaasta viikosta toki nukuin, että en kuullut, enkä tuntenut mitään, mutta Magnus siirtyi toiseen sänkyyn nukkumaan, joten arvaan, että aikamoisia taudinkorinoita nukkuessanikin kuulla saatiin.
Loppu hyvin ja kaikki hyvin.
Kukaan ei perhekunnastamme ole ainakaan vielä sairastunut, vaikka basiliskoja leijui varmaan katosta lattiaan ja päinvastoin, joka neliömillimetrillä.
Yksi "hauska" episodi taudinkuvasta vielä sallittaneen:
Kuuntelin jonakin päivänä radio Deitä sängyssäni ja olin hyvin tuohtunut, kun kuulin, kuinka studiossa viriteltiin viuluja puheen aikana.
Ajattelin kuumeen sumentavin aivoin, että eik tuotakin nyt olisi voinut tehdä hiukan ennemmin ja jossakin sivuhuoneessa. Onhan sielä studiossa joitakin sivupöksiä, missä viulunkieliä viritellä.
En tahtonut oikein saada puheestakaan selvää, kun kielet viritettäessä niin fiuleissa kitisivät.
Tovi meni, ennenkö huomasin, että oma kuumeinen henkitorveni se siinä pihisi.
Hohhoijjaa!

Kaksi runolausuntatilaisuutta meni taudin vuoksi ohi suun ja muutama mielenkiintoinen kokous.
Erääseen tilaisuuteen minut oli merkitty runoja lausumaan, vaikka minun ei ollut puhe niitä ollenkaan lausuakkaan. Luulenpa kuitenkin, että yksikään ei sen takia tilaisuuteen ollut tullut, että KAISA JOUPPI lausuu omitekemiään runoja.
Mutta, ettei nyt aivan menisi nollille, niin on kerran eräs Pirkko tullut tilaisuuteen juuri siksi, kun K. Jouppi on siellä vastuuta kantamassa ja runojaan lukemassa.
Pirkko oli aikoinaan postikursseilla samaan aikaan kuin minäkin.
Oi, niitä ihania ja mukavia aikoja!
Kerran, tästä on jo aikaa ja olen sen myrtsinä jo aiemminkin kertonut, olin eräällä kiikku&leikki-kentällä, jonne oli kokoontunut aika monta ihmistä siksi, että heidän sukulaisensa tulee sinne leikkimään pikkumuksunsa kanssa. Hän asui muualla Suomessa ja tuli syntymäkaupunkiinsa kyläilemään.
Kun kuulin sukulaisten iloista juttelua ja katselin heidän jännittynyttä odotustaan, luikersi kateuden katkera kyy sydänkammiooni.
-Mikähän minun pitäisi olla, että suku tulisi leikkikentälle, koska KAISKEEKIN tulee, eikä hän ehdi kaikkien luona vierailla, niin kaikki tulevat kiikkuskentälle.
Ehkä joku Aale-Kaisa Tynni (merkitsevää rykimistä).


Näiden kahden viikon aikana olen tehnyt pari merkittävää päätöstä. (Toki monta monituista päätöstä odottaa vielä päätöstään).
Olen päättänyt rajottaa Facebookissa olemista yhdestä-puoleentoistatiimaan. Ehkäpä iltaan painotettuna.
Hyvin olen pystynyt päätöksen, ainakin toistaiseksi, pitämään.
Pyrin kirjoittamaan kaikennäköistä muuta päivisin (runoja ja proosaa) ja hoitamaan livenä kaverikohtaamisia, jos mahdollista.
Toisen päätöksen tein plastiikkapussien heivaamisesta.:
Heivaan p-pussit tykkänään kauppakassin virkaa tekemästä.
Hämmästyin p-pussukoiden hintaakin. Yheksäntoista senttiä! Ja, vaikka olisivat halvempiakin, niin kyllä kangaspussit ajavat niiden ohi mennen, tullen ja palaten.
Yhden kerran olen jo kangaspusseja käyttänytkin. Viikonloppuostoksilla.
Kesti huomattavasti kauemmin pakata tavaroita ja takana oli jonoa, mutta en ainakaan kuullut huokauksia ja ilmeitä en ehtinyt tarkkaillakkaan.

Taidan muuten ottaa ja lopetella raporttia tällä haavaa.
Olen ollut koko päivän mohjaannuksissa (suutuksissani) Magnukseen.
No, mitä, kun aamulla lähdimme kirkkoon ja sanoin siinä jossakin vaiheessa, että mitähän panisi suuhunsa, että jaksaisi HOJAANTUMATTA siihen asti, kun syödään, niin
Magnushan latasi kamarista, jotta luulihny tuahon ikähän ehtinysellä on tiatua mitä syää, iliman, että on ku maaliman loppu olis kysees. Senku paat ruisröötiä käkätintä kohori!!!
Minulta loksahti harvahampainen suuni apposen auki.
Hyvät ihmiset! Onko minun tavallinenkin puhe kuin maailmanlopun edellä? Pitääpä kattoa, mitä täst´edes puhuu ja millä painotteilla.
Päätin, että en ikinä puhu enää mitään.
Iltapäivällä Magnus huomasi päätökseni ja ihmetteli suureen ääneen, niin kuin maailmanlopun edellä, että mikä muhun  on menny?
Vielä myöhemmin iltapäivällä hän arveli (kun en vastannut kysymykseen), että kyse on siitä, kun hän kehootti ruisröötiä moheltohon.
-Saako uskua anteeksi sanomisensa? Magnus kysyi.
-Kyllä saa. Minä annoin anteeksi jo ennen kirkonmenoja, koska ehtoolliselle ei voi raivopäissä mennä, minä sihisin.
Puhumiseni minä ajattelen kyllä muuttaa tasaisemmaksi. Sellaiseksi yhden nuotin sambaksi ja monotooniseksi jollotukseksi. Jos pystyn. Meinaan, kun on ikääkin jo tullut kohta seitsemisenkymmentä vuotta. Noinkohan sitä pystyy tyyliään enää hiomaan?
Enkä minä asiaa enää oikein edes muistakkaan.
T: Kaisa Jollot-Monoton

----------------------------------------------
Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen,
hänellä on varattuna apua yllin kyllin,
viisautta ja tietoa.
Siionin aarre on Herran pelko.

Jesaja 33:6



maanantai 14. huhtikuuta 2014

Sama otsikko ku viimekski :(

Kuvan sävy sopii minun tilanteeseeni.
Oon kipee!
En pysty kirjottaan edes kauppalappua.
En maanantaina peli jatkuu, jos Luoja suo.
Siunattua pääsiäisen aikaa kaikille!

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Väsynyt, mutta uupunut


Iltaa kaikki, jotka valveilla vielä olette.
Itse en enää oikein ole valveilla ja sanoin Maunolle, että kuinka onnistun saamaan järjellisen mhvv:n äntiin tänä iltana+
Magnus sanoi, jotta kirijoota vaan lyhkääsesti.
Charleskin pisti lusikkansa soppaan, vaikka ei oltu käsketty ja sanoi, että minun sepustukseni ovat aina niin mahdottoman pitkiä, ettei niitä kukaan kuolevainen jaksa lukea. hän ainakaan.
Minä vastasin leuka värähtäen, että kyllä jotkut ainakin sanovat lukevansa.
Charles vastasi, että joo, niin ne sanoo, vaikkei oo.
Noh, mitäpä tuosta (urhea yskäisy).Hauska blogia on kirjoittaa luki, kuka luki. Loppuun, tai ei.
Ja uskon vakaasti, että teitäkin on, jotka loppuun asti lukevat ja jaksavat. :D

Iltaa siis vaan ja hyvää tämän viikon alkua.
Alussa on kuva, jota viimekerralla etsin koneelta yli puoli tuntia, enkä löytänyt.
Syynä oli se, ettei sitä oltu koneelle ikinä  laitettukaan.
Haloo! Ja minä kun nimenomaa sanoin, että saiskos sukkakuvan koneelle, kun pitäis näyttää, mimmoset sukat postista  minulle tuli.
No, nyt sitten pyysin, että kuva koneelle pikimmiten laitettaisiin, että saisin aloittaa bloggauksen, niin ei löytynyt piuhaa, jota kuvien siirtämiseen tarvitaan. Ainakin meillä.
Luin, tai kuulinko jostain joltakin, että nykyään on sellaiset vermeet ihmisillä, ettei piuhojen kanssa tarvitse pöffelehtiä ollenkaan!
Sellaiseen olotilaan minäkin haluan tähdätä.
Mahdollisimman vähän kaikkea pälettä,  piuhaa ja sen sellaista.
Sen parempi meikäläiselle.
Jos on vähän vempeleitä, niin ei voi olla paljoja ja monimutkaisia käyttöohjeitakaan.
Minun on parina viime päivänä pitänyt saada tikulle asioita ja vastaavasti tikulta asioita pois.
On näytetty ja opetettu, ohjattu hitaasti kuin Suomi-fimin tapahtumissa, mutta ei jää päähän.
Surullistako? Ei yhtään.
Näiden useiden vuosikymmenien aikana olen tullut ymmärtämään, että en opi helposti mitään. Jos ollenkaan. Niin se vaan on ja siihen on tyytyminen. Aivoissani on joku ihme pehmytkudos-kohta, jossa tieto kulkee kuin liisterissä, jos ollenkaan.

Noh, piuha kuitenkin löytyi.
Jouduin pyytämään anteeksi karskinpuoleista sanaa Magnukselta.
Sana luiskahti suusta, koska hermostuin, kun tunsin epämiellyttävästi, että minua syytetään piuhan katoamisesta,VAIKKA EN OLLUT SIIHEN KOSKENUTKAAN.
Piuha oli kuitenkin juuri siellä missä pitikin. Piuhalaatikossa. Kymmenen (10) muun piuhan seassa.
Nyt on rauha taas maassa. Anteeksi pyydetty (minä) ja anteeksiannettu (Magnus).

Eka kuvassa on ne ihanat sukat, jotka sain vanhenemiseni johdosta Ritulta (nimi muut.).
Kukan sieppasin ja asettelin taiteellisen säväyksen saamiseksi, kukkavaasista.
Kukan ja kukkavaasin saimme puolestaan Hessalta ja Herbertiltä (nimet muut,) tässä joku aika takaperin.
Toisessa kuvassa on Joonathan säbän tuoksinassa. (Number 99).

Viikko meni potiessa ja runoja uuteen rustinkiin rustatessa.
Kyseessä ovat ne runot, jotka on jo yhden kerran lähetetty taitettavaksi. Ei vielä painettavaksi (onneksi).
Luin runoja torstaina Isonkyrön kirjaston runopiirissä Ewelle ja Kyllille.
Mitä useamman runon luin, sen paksumpi limaklöntti kertyi kurkkuni perälle.
Runot olivat täynnä virheitä. Sekä kirjoitus, että muunlaisia.
Niissä ontui kaikki muu, paitsi loppu. Lopussa ei enää onnuttu, vaan kaaduttiin päistikkaa pitkin permantoa.(Jos runosta nyt näin voi sanoa, mutta sanon, että ymmärrätte yskän ja missä mennään).
Runoja oli myös aivan liian vähän.
Tästäkin seikasta sain ylimääräisiä näppyjä kehooni.
Liian vähän? Kuinka voi olla mahdollista? Ja minähän briljeerasin, että runoja on niin monta, että kirjaan voi valita PARHAIMPIA (pahankuuloista bronkiitti-yskää).
Ehkä minä sitten olen vihoviimein oppinut tiivistämään sanottavani. Muuta en pysty sanomaan.

Ei auttanut kuin aloittaa runojen restaurointi.
Väänsin puolisenkymmenta (1/2 10) uuttakin runoa ja lisäksi löysin kätköistäni vanhoja, jotka kirjoitin, näin uskallan asian ilmaista, uudestaan.
NYT on kaikki melkein korjattu.
Varon lukemasta enää uudestaan niitä, jotka olen 3-4 kertaan tarkastanut ja korjannut.
Varon jo siitäkin syystä, että joka kerta on jotain korjattavaa löytynyt ja tiedän, että löytyis vast´edeskin, mutta tämä likkapa ei enää niitä lue.

Kurjaa olotilaa on lisännyt myös hampaiden jomotus.
Muistattehan, että olen mys yhtä hammasta (lue:paikkakasaa) kevyempi?
Minultahan kiskaistiin hammas maanantaina.
Tyhjää koloa on jomoskellut päälakeen asti ja kaikki kolon rintamuksella olevat hampaat (lue:paikkakasat) ovat pelkästä myötätunnosta oireilleet kummallisen ilkeästi.
Minulla on kyllä aika hammaslääkärille uudestaan kuun lopuilla.
Olen popsinut buranaa, niin että hyvin olen kuitenkin selvinnyt.
Oikeanpuoleinen jalkakin on vihoitellut.
Muistattehan, että kaatua präiskahdin tässä jokusen aikaa sitten?
Kaaduin oikean jalan päälle polvelleni ja varmasti jokainen, jalan muhkeasta lihaksesta, siirtyi sentin paikoiltaan ja ovat nyt hitaasti (särkien) palaamassa takaisin paikoilleen.
Magnus sanoi, jotta minoon pitäny vääränmallisia kenkiä kintuusnani.
Mauno on kyllä oikeassa. Olen pitänyt pitkävartisia korkeahkokantaisia saapikkaita viikon aikana monta kertaa.
Minulla on ollut sellaisi tilaisuuksia, että on ollut pakko pitää hiukan sievempiä kulkuneuvoja kuin niitä tavanomaisia, lintallaolevia, matalapohjaisia läskäreitä.
Olen joskus sanonut Magnukselle, että niin kauan, kun pysyn pystyssä, vaikka molemmilta puolilta tukienkin, niin niinkauan minä tahdon pitää kauniita kenkiä. Sopi tai ei! Pääsi kävelemään, tai ei!
Vellitalossa on sitten aikaa köpötellä Ainoilla.
(Täytyy mennä hörppäämään vettä. Meinaa kurkku kuivaa, kun niin pitää kiihtyä).

Lauantaina olin Nikolainkaupungissa Naisten iltapäivässä. Se pidettiin Pelastusarmeijan kauniissa temppelissä.
Aija-Kanita ja Elitzabethy tulivat ilokseni mukaani.
Meitä oli naisia koolla monta, monta kymmentä ja puheen kilkatus ja kalkatus väliajoilla  sen mukaista. Iloista ja äänekästä.
Minulla oli kunnia saada lausua kaksi runoa.
Otin puhujapönttön mukaan muovipullollisen vettä, mutta esityksen tuoksinassa en muistanut koko pottua.
Tapahtui semmoinen ihme, että suuni ei muuttunutkaan Koiviston korpuksi, eikä kuivaksi kuin sukeltajan sukka.
Ei ollenkaan. Sylki pakkas tursuamaan suupielistä liiankin kanssa, oikein innostuessani.
Sydänkään ei lyönyt ylimääräisiä kierroksia, eikä se liioin yrittänyt alakautta ulos.
Ihmeellistä!
Tuntui, että runoista pidettiin ja se lisäsi olematonta uskoani siihen, että runokirjani vielä näkee päivänvalon, vaikka virheitä runsaasti kylkiluihinsa osuikin.
Aija- Kanita joutui lähtemään ennen lausumistani kotiin, mutta lupasin pitää hänelle yksityis-lausuntatilaisuuden, jahka mennen hänen luokseen käymään.
Saas nähdä jännittääkö minua "yleisön" edessä? Jos niin käy, minä voin pyytää yleisä menemään toiseen huoneeseen ja kuuntelemaan sieltä.
Aija-Kanitalla on hyvä kuulo. Toisin kuin siskontytöllään.

Sunnuntaina meillä oli Yryselä-Palhojainen kylien kirkkopyhä Isonkyrn kirkossa.
Minä sain olla esirukouksessa mukana.
Rukoilin, että kouluissa saisi laulaa aina kaikista virsistä kaikki säkeistöt, jos tahtoo.
Muidenkin asioiden puolesta me rukoilimme. Niin on kirkoissa sunnuntaisin tapana tehdä.
Saimme veisata muutaman virren oikein torvisoittokunnan säestyksellä. Se ei ole nykyään enää oikein tavallista.
Hienoa ja upeaa oli ja hyvältä maistui kirkkokaffit ja voisilmäpulla jumalanpalveluksen päälle.
Catherine (ei meidän Catherine-tyttäremme) kaateli kahvia ja minä kuljin pöydissä kysellen, että saiskos olla lisää? Aika monelle sai.
Sitten kuljeskelin pöytien ympärillä ja huusin, että ottaako joku kolmannen kupillisen?
Joku otti.
Nyt tämä lkka ottaa ja menee maata. Hyvää yötä Jeesus myötä.
T: Kaisa Buranö-Napskog
------------------------------------------------------------------
Levolle lasken, Luojani.
Armias ole suojani.
Sijaltain ellen nousisi,
taivaaseen ota tykösi.
Aamen.