Viikko on mänt ja uutta pukkaa

Tämän mhvv:n kirjoittamiseen pääsin ihan ihmisten aikaan ja suht´koht terveiden kirjoissa.
Myös mieli on iloinen, eikä puhumattomuuksista, eikä mykkäkouluista ole enää haisuakaan jäljellä.
Edellis kerrallahan päässäni kirnusi räkää vielä aika tavalla, josta eritteestä varmaan johtui riitaisa mielentilanikin.;)
Nyt kumminkin ovat räät menneet ja mieli kuin keväisellä ketulla.

Yläkuvassa on kuva tämänaamuisesta kymmenkahvistani ja hunajapeitteisestä pullansiivustani.
Asetuin katsomaan erästä "kulttuuriohjelmaa" ja sen alussa ja kluessa tapaan syödä päivittäisen pulla-annokseni.
Hunajaa meillä ei läheskään aina ole pullansiivuille sivellä ja jos onkin, niin ei missään tapauksessa noin hyvää kuin tuossa kuvassa näkyvä honunka.
Mauritzio (Magnuksen veli) tuo meille aina tuliaisina LUOMU METSÄKUKKA HUNAJAA!
Kun tuota hunajaa sy, niin vaikutus on sama kuin sillä koiralla, joka nousi aina hyrränä ilmaan, kun sai suuhunsa  määrätynmerkkisen koirankeksin.
Joku voi muistaa samaisen hauskan piirretyn koira-sarjan, jos on elänyt yhtä vanhaksi kuin minä.
Kaikki roistot ja rosvot tiesivät tämän oivan vahtikoiran heikkouden pisketteihin ja varasivat niitä roistoluihinsa mukaan. Pakoon pinkoessaan he heittivät tälle vahtikoiralle keksin.
Koiraparka ei pystynyt vastustamaan keksiä ja niinpä se nousi hyrränä ylös kesken takaa-ajon ja rosvot näyttivät pääsevän pälkähästä.
Kaikki päättyi kumminkin aina hyvin ja koiralle (jonka nimeä en valitettavasti muista) annettiin aina runsaasti  keksejä palkkioksi urheudesta.

Hunajakuvan alapuolella olevassa kuvassa on näkösällä eräs mukava tapaaminen eilen aamupäivällä.
Nimittäin naapurin kissin Roopen ja pitkäkinttuisen kurjen.
Kuvan vasemmassa laidassa näkyvä vaalea plätti on Roope ja oikeassa laidassa kurki.
Ovat elukat jo ohittaneet toisensa. Ohitus tapahtui hitaasti ja syvän kunnioituksen täyttämässä ilmapiirissä.
Välissä on varmuuden vuoksi pieni pelto-ojakin.
Roopen vatsalaukku vinisti, jos mahdollista, vieläkin matalammalla kuin tavallisesti ja kurjen kaula kenotti korkealla kuin kollajan poola (?).
Roopen vatsa vinistää aika matalalla siksikin, kun se odottaa poikasia.
Sen nimeä ei kuulemma voitu enää muuttaa aikoinaan, kun huomattiin, että sille olisikin pitänyt antaa nimeksi Iines. Roope- nimen se tuntee itsekkin, eikä kuuna kullan päivänä olisi ymmärtänyt kuka on Iines.
Roope on mahdottoman hyvä emo parille poikueelle vuodessa, niin myös hyvä hiiri- ja myyräkissi.
Luulen, että on Roopen ansiota, että meille pukkaa syksyisin vain 1/2 tusinaa hiiriä.
Siinäkin on kyllä tasan 1/2 tusinaa liikaa, mutta minkäs teet?

Jos hiukan setviskelisi viikon tapahtumia, niin tiistaina meillä oli raamattupiiri.
Raamattupiirin pito on, paitsi mukavaa, niin myös hyödyllistä. Tulee siivottua hiukan paremmin kuin vaan keskilattioita joka toinen viikko.
Hammaslääkärissä olin samana päivänä, eli onnistuin luiskahtamaan kesken kauheiden jynssäysten hammaslääkärin vastaanottosänkytuolille makoilemaan.
Tunnin pidin suutani yhteen rytkyyn auki. Takahampaan juurikäytävät krassattiin auki ja tukittiin uudestaan.
Miellyttävä ja kaikinpuolin ihana hammaslääkäri kysyi huolestuneena, että jaksanko kuinka siinä olla ja suuta auki pitää.
Vastasin, että öööääää...hh...ööö...heheheheheheh! (Suom.: ei mitään hätää, koska öisin suuni on 8 tuntia auki ja mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän suu on päivälläkin auki.Hehehehehheheh)
Joku tarkkanäköinen lukijani varmaan muistaa edelliset kitinäni hampaistani. Nythän meikäläisen kohdalla on päässyt käymään niin, että kauheitten amalgaamipaikkojen alle on päässyt syntymään vielä kauheempia reikiä, jotka nyt ovat alkaneet vaivata.
Uskon, että niitä on muhinut paikkojen alla pitkäänkin, mutta kukaan ei ole puhunut minulle mitään.
Vasta kuin nyt. Uusi hammaslääkäri asian huomasi. Hän myös kysyi minulta, että onko kukaan sanonut, että ikenessäni on  piikinpätkä?
-No ei ole kukaan tullut mainaisseeksi, sain kuiskatuksi.
Piikki näkyy röngenkuvassa kuulemma. En ökötyksissäni muistanut kysyä kummassako?
 A) ylä-, vai b) alaleuassa?
Kerran minulta myös kysyttiin (ei tosin hammaslääkärissä), että onko kukaan sanonut minulle, että olkapäässäni on suuri irrallinen rustonläimäre? Läimäre tuli ilmeisesti siinä rytäkässä, kun kaaduin eräänä kauniina lauantai-iltapäivänä ennen joulua. (Siitäkin on jo monta vuotta).
-Eipä ole kukaan tullut mainaistua, sanoin ääni vapisten lääkärille, joka tätä kysyi.
-Mitäs ikäloppujen mommien läimäreistä!  Hautaan ne kannetaan muiden läimäreiden mukana, jatkoin, mutta en toki ääneen.
Eivät lääkärit väärin ole kuitenkaan tehneet, vaikka hiljaa olivat olleetkin.
He tietenkin tiesivät, että siitä läimäreestä ole mitään vaivaa jatkossa, jos jumppaa, eikä jää tuoliin istumaan. Minä olen jumpannut.
Ei piikistäkään ole mitään vaivaa ollut, ellei ota pistävää puhetta, jota joskus leukojen välistä suoltuu, huomioon.
Hetken aikaa piikistä kuullessani tuli kyllä kaikenlaiset piikkikauhuskenariot mieleen.
Muistin lukeneeni, tai kuulleeni varmalta taholta, että joillakin on sirpaleet ja sirut lähteneet kauheita verisuonia pitkin liikkeelle ja pysähtyneet sydämeen, tai aivoihin ja aiheuttanut totaalisen topin.
Näin mielessäni jo lööpin: ikeneen jäänyt piikki tappoi ikäihmisen Pohjanmaan perukoilla!
Noh, minulla on ylivilkas mielikuvitus, sitäpaitsi eihän sielä nyt koko piikkiä ole. Ainoastaan se katkennut osa.

Eläkeliiton kevätjuhlissa olimme myös männä viikolla ja samana iltana Nurmoossa seurakuntakodilla Viisikielisen lauluillassa.
Minulla oli runoja lausuttavanani ja Magnuksella puhe puhuttavanansa.
Vesihörppyjä ei lausumisen aikana tarvinnut lutkuttaa kuin kerran ja kaiken hyvän lisäksi sain myytyä kolme kirjaakin.

Perjantaina olin Kurikassa  naistenillassa  lausumassa runojani.
Eikun kanssa olimme matkassa ja hän piti puheen.
Magnuskin oli mukana, mutta hän meni Kurikassa tietenkin miesteniltaan.
Meidän naisten tilaisuus oli Kropsussa.
Kropsu on nimensä mukaisesti aivan ihastuttava kahvi&lounaspaikka keskellä Kurikkaa.
Samassa tilassa on myytävänä mys kaikkea ihastuttavaa sisustustavaraa.
Naisia tuli tupa täyteen.
Joimme kahvit ja teet ja söimme suloisia itsetehtyjä leivonnaisia, joita Kropsussa runsaasti oli tarjolla. Minä söin mustikkapiirakkaa ja vieläkään ei kieli ole kokonaan noussut kurkunperältä kantimiinsa, kun oli niin hyvää.
Onneksi sentään sain sanotuksi ja kehutuksi tarjoilut ja tilat, ennen lausumistani.
Taas selvisin aika niukoilla vedenkulautuksilla, mikä on ilahduttava ja hyvä asia.
Minulla nimittäin säpsät (kädet) vapisevat aina mahottomasti jännityksestä. kun nostan kupin huulilleni. Ei ole mukavaa, jos vesi loiskisi pitkin rinnuksia.
Yksi konstihan olisi juoda vettä pillin läpi!. Saisi vaan kumartua imeskelemään ja kostuttamaan halkeilevia huulia ja rutikuivaa kieltä ja kurkkua.
Nyt on onneksi muutaman kerran tapahtunut niin, etten ole muistanut vesipottujen ja lasien olemassaoloakaan.
Ehkäpä veden juomisen saa esiintymisen aikana lopettaa tykkänään? Onhan sitä nyt jo ryypittykin 27 vuotta. Tuollaisen rupeaman olen saanut pöntöissä pulista.
Kirjojani Kropsussa ostettiin 9 kappaletta, mistä seikasta olin ihan pökiönä onnesta.:D

Gideoneitten järjestämällä illallisella olimme lauantaina. Tällä kertaa illallista syötiin Isonkyrön seurakuntatalolla. Kolehti kerättiin Raamattujen jakamisen hyväksi.
Gideonit keräävät varoja Uusien Testamenttien jakamiseen kouluihin, armeijaan, hotelleihin, ja mahdollisimman moniin maailman maihin kaikille ihmisille.
Vuosittain Gideonit jakavat miljoonia Uusia Testamentteja ja mottona on, että Jumalan Sana ei koskaan tyhjänä palaa. Niin kuin asia ehdottomasti onkin.

Sunnuntaina katsoimme poikkeuksellisesti jumalanpalveluksen televisiosta.
Se tulee uusintana tiistaina (ainakin olin niin kuulevinani) ja sinun kannattaa se katsoa, ellet sunnuntaina honannut.
Seinäjoelta se jumalanpalvelus lähetettiin ja Seinäjoeltahan ei voi mitään muuta tulla kuin hyvää! :D

Sunnuntai-iltapäivällä ajelimme Nikolainkaupunkiin Kansanlähetyksen Kohtaamispaikalle.
Tällä kertaa paikka kohtauksineen oli pääkirkossa.
Kirkosta menimme iltakaffille ystäväperheen luo.
Illalla kaaduin suorilta jaloilta pehkuihin ja kuorsasin aamuun asti rauhallisena, mutta tyytyväisenä.

Tähän lopetan raportoinnin. Ainakin tältä erää. Tiedä sitten jatkossa.
T: Kaisa Suupohja- Ammonen
-----------------------------------------------------
Eilen olleen veteraanipäivän kunniaksi virrestä 579 säkeistöt 2 ja 3

Oi Herra siunaa Suomen kansa,
tee siitä palvelijasi,
se että täällä toimissansa sinua aina kuulisi.
Suo mieli uskollinen meille,
varjelus Suomen heimon teille.

Oi Herra siunaa synnyinmaamme
runsailla taivaan lahjoilla,
niin että ahkeroiden saamme
rakentaa maata rauhassa.
Myös lapsenlapset saavat kiittää,
kun halki aikain armo riittää.