maanantai 26. joulukuuta 2016


Joulunaika ihana sen kun jatkuu. Suuri pala siitä on jo kuitenkin vietetty ja niinpä alankin sitä vietettyä osaa teille kohta repostelemaan ja availemaan.
Vinttipöksässämme olevan  kirjoituspöydän oikeanpuoleisella nurkalla lepattaa punainen patterikynttilä. Vasemmalla syrjällä vanha tuttu kuluvanvuoden kalenteri. Kalenteri alkaa vetelemään viimeisiä, mitä mhvv:hen tulee. Yhden aukeamallisen vielä ensi maanantaina selostan. Silloin eletään jo uutta vuotta. Uusi kalenteri on jo laatikossa odottamassa ja on siihen jo toivorikkaasti joitakin merkintöjäkin raapustettu. Alkavat uudet mielenkiintoiset vinkeet ja kujeet. (Hohhoijaa sanon minä).

Tänä jouluna kokosin seimiasetelman taas muutaman taukovuoden jälkeen framille. (Kts. kuva numero yksi).
Kokosinkin seimen taukojen takia oikein kunniapaikalle, eli sinisen kaapin päälle. Tamuloin asetelman sisään pienen ledpatterilampun toiveena, että seimi oikein hypähtäisi huoneessa olevien verkkokalvolle, mutta idea sai porukalta surkean arvosanan.
Parhainkin lausahdus oli luokkaa: "Kaamea kuolonkelmeä valo", joten luovuin koko lamppuideasta. Kuvassa kuolonkelmeä lamppu tosin näyttäisi olevan paikoillaan, mutta todellisuus on toisenlainen. Aion kyllä valotella kaupoissa pieniä patterilamppuja täst´edes. Ties, vaikka löytyisi luonnollista leppalampuntapaista valoa näyttävä lyysy. Ostaisin sen heti ensi joulua silmälläpitäen.
Jospa selitän sitten kuva number 2 yksin tein.
Siinä minä istun Vaasan Rewellissä myyntipöydän takana myyskentelemässä lähetyksen hyväksi seimiä, sukkia, lapasia jne. Runokirjojanikin siinä on kaupan, kuten tarkkasilmäinen lukija varmaan heti huomaa. Runokirjoista saatu tulohan menee kaikki lyhentämättömänä lähetyksen hyväksi. Aina mennyt ja tulee aina menemään. Ensi kesänä pitäisi minulta ilmestymän uusi runokirja nimeltä "TULPPAANINIPPU" jLs. Ans katsoa. Vaikuttaa aika vetelältä runoratsun hirnunta tällä haavaa.

Kaikki kuvassa näkyvien ja myynnissä olevien tavaroiden ja tilpehöörien tuotto meni lähetyksen hyväksi. Asiakkaita kyllä kävi paikalla useampia kuin kuvasta päätellen äkkipäätä luulisi. Asiat eivät suinkaan menneet niin, että aamupäivällä joku kävi kysymässä paljonko kello on ja iltapäivällä oli vähän hiljaisempaa. Täytyy kyllä myöntää, että keskustan jouluinen väkimäärä on vähentynyt niinä seitsemänäkymmenenä vuotena, jona minä olen siellä pyörinyt. Noh, en varmaan ihan hevosenpäänkokoisena vielä, mutta ei paljon muutenkaan. Myyjänä en aiemmin ole ollut kuin kerran.Ihan tavallisena lahjojenostajatallaajana olen keskikaupungilla pyöriskellyt.  Oi niitä entisiä hyviä aikoja, jolloin keskustan liikkeissä tungeksi hiespäin asiakkaita ja kauppa kävi kuin siimaa. Kyllähän nytkin siimaa ja kauppaa vedetään, mutta kaupungin laitamilla. Kaukana keskustassa. Liike- ja kaupparysissä käy kyllä kuhina.

Muistanettehan, että olemme tehneet joulusiivouksia marraskuusta lähtien? Muutama neliömetri, laatikko ja kaappi per päivä? Syy moiseen on se, että Joulun alusta, noin parin kuukauden ajalla, on ainoaa sesonkia, jolloin meikäläistä huvittaa siivota.
Niinpä perjantaina kaikki oli ihan valmista. Ei mitään tekemistä, mikä haiskahtaisikaan siivoamiselta. Ajattelin illalla myöhään, tekemisen puutteessa, että varajääkaappiin (so. ulkoeteisemme) olisi soma hakea muutama kuusenoksa jouluista tuoksua ympäristöönsä lykkäämään. Tuumasta toimeen! Laitoin jalkoihini kuomat, kaulaliinan viisin kerroin kurkun ympäri toppatakin niskaan ja sakset taskuun. Pihakuusemme on valtava, joten yhtään ei haittaisi, vaikka siitä muutaman oksan irti nirhaisisikin. Kaksi oksaa ehdin nyrhiä, kun kauhukseni muistin, että lähistöllä lihnii se suurikinttuinen susi. Oikeastaan kuulin niiden lässähtelynkin saunan luona. Märkä maa litisee painon alla. Susimaista huohotusta olin myös kuulevinani. Juoksin, EI, vaan loikkasin sisälle. Ärtyneenä nurisin Magnukselle, että ei ole kiva kuljeskella kotipihassa, kun saa koko ajan pelätä joutuvansa suden raatelemaksi.
-Susi ei kuule mitää tee, eikä ihimistä raatele! Pelekää ennemminki!
-Kuuluisat viimeiset sanat! sanoin minä. -Että mun piti tämäkin päivä nähdä, että omalla kotitanhualla pitää pelätä susia!!!

Aattona kokoonnuimme susiluol...siis kotiimme Letkutielle, syömään aattoaterian.
Aattoateriaan kuuluivat tietenkin nytkin, kuten aina, laatikot ja loodat, sillit ja rosollit ynnä lapsen nyrkinkokoiset lihapullat. Ilahduin tässä joku aika sitten, kun luin, että Ruotsissa  jouluruokamenyyseen kuuluu myös lihapullat ja nakit. Jälkimmäistä pötnettä, luvalla sanoen, hieman ihmettelin, mutta että myös lihapullia!!! Olen aina pitänyt ruotsinmaalaisia fiksuina ja filmaattisina ihmisinä Ties, vaikka minussakin virtaisi hieman ruotsalaista verta? Vaarini isä kyllä ehkä on juurikin Ruotsinmaalta kotoisin. Jos hän nyt sitten on se, jota isäksi epäillään. Sukututkijamme (Charles) on ainakin kovin innoissaan asian päältä. Ruotsalaisten (ja nyt siis myös meidän perhekuntamme)viehtymys lihapulliin jotenkin mielestäni tukee faktaa, että Ruattista päin juuret tulee. Asia on  aikalailla vaiettu ja arkaluontoinenkin. Tai siis oli. Enää ei olisi. Päinvastoin.

Syötyämme ja nautittuamme aattona päivällä toistemme seurasta muutamia tunteja, lähtivät vaasalaiset järjestelemään ja odottamaan toista tapaamistamme illan suussa Asevelikylässä.
Minä ja Magnus menimme Isonkyrön Laurilanmäelle pitämään virsipiiriä. Lauloimme virsikirjasta monta jouluista virttä ja Magnus piti pienen puheen. Minä luin kirjoittamani joulurunon. En jännittänyt yhtään. Kieli irtosi kitalaesta sanojen jälkeen, kuten irrota kuuluu. Tunnelma oli hyvä ja harras. Niin kuin vaan jouluaattona voi kuvitella olevan.

Illan suussa lähdimme sitten  ajelemaan Nikolainkaupunkiin. Päätimme, että emme mene hautausmaille, koska haluan, että olkalumpioni pysyvät kuopissaan. Minulla on katkerat kokemukset lumpion irtoamisesta kaatumisen takia. On siitä nyt jo aikaa muutamia vuosia ja juuri näin joulunaikaan. Tosin kaaduin silloin vinttipöksän lattialla, mutta se ei muuta asiaa.
Hautausmaat olivat kuulemma niin jäätiköllä, että se, joka sinne lähti luistelemaan, teki sen omalla vastuulla. Varsinkin ilman piikkijalkineita. Minulla ei ole piikkikenkiä, eikä muillakaan perhekuntalaisillamme, joten pysyimme poissa. Tänään sen sijaan menimme. Liukkaus oli tipotiessä. Isäni, äitini ja veljeni haudalle tullessamme yllätyin suuresti ja iloisesti. Ihan pala tuli kurkkuun. Joku oli laittanut sinne uuden kauniin lyhdyn ja kauniita kanervia. Lyhdyssä oli risti ja sekös sai minut mahdottoman iloiseksi. Yritin poistaa haudalta vanhaa ränsistynyttä kynttilänlyhtyä, mutta sepäs ei suostunut inahtamaankaan. Pitää odottaa, kunnes maa sulaa.
Kiitos sinulle, joka kauniiksi laitoit haudan. Ilahdutit teollasi kovasti. Taivaan Isä runsaasti sinua siunatkoon!

Aatto vietettiin tavanomaisesti Asevelikylässä. Magnus oli joulupukkina, kuten ennenkin ja hyvä joulupukki olikin. Ei tarvinnut teeskennellä olleensa kiltti. Ei sitä kyllä kyseltykään. Ei sen puolen. Tiesi ja tunsi joulupukki muutenkin kipakan akkansa kiukkuilut. Tiesi senkin, että aina akka pyytää anteeksi ja yrittää ottaa lusikkaa kauniiseen käteen.
Lahjojen paljoudesta päätellen olen ollut tintti (Charlesin lapsuuden ajan kiltti-sanaa käyttääkseni).
Sain pukinpussista pontson, valko- ja ruskeesuklaalevyn, bodyrasvaa, mutanaamion ja puseron.
Muiden lahjoja en ala luettelemaan, paitsi tyttäremme Catherinen yksi lahja ansaitsee erikoismaininnan. Hän nimittäin sai meiltä lahjaksi perunankuorimaveitsen. Hyvän! Ei mitään pilipalia, vaan oikein Tupperwaren. Tiedätte varmasti jokainen, että Tupperin tavara on hopean arvoista ja myös hyvin laadukasta.
Ensimmäisenä joulupäivänä sain kuitenkin kipakan puhelun uudelta perunankuorimaveitsen-  kaikkea muuta kuin onnelliselta omistajalta.
-Tää veitsi ei leikkaa yhtää!!! Kuori pysyy ja pysyy vaan paikallaan, vaikka kuinka hinkkaa! huusi Catherine kännykkäänsä, jonka toisessa päässä olin minä langoilla.
Annoin kännykkäni äkkiä Magnukselle, koska hän meillä kuorii aina ja kaikki. Olen minäkin sen verran Tupperin kuorimaveitsellä kuoriskellut, että tiesin sen hyväksi ja Noopelin arvoiseksi keksinnöksi. Aikansa tyttärensä kanssa keskusteltuaan Magnus kysäisi, josko veitsestä on suojakuori poistettu?
-Jaa, onko siinä sellanenki?...joo näkyy olevan... ei olla poistettu..
-Varmahan onnistuu kuariminen paremmin, jos on suajalastiikat poikes, sanoi Magnus.
Niin varmaan onnistui, koska lisää tuohtuneita soittoja ei ole tullut.

Aattona Vivianni lähti mukaamme Hälvänmutkaan. Aika menikin hupaisasti Unoa, Mustaa-Pekkaa ja Salomo-peliä pelatessa.
Toteutin myös monivuotisen haaveeni mennä pimeällä Vilpolaan kynttilänloimeeseen juomaan kahvia ja syömään joulutorttua. Sain Magnuksen mukaani. Yksin en olisi sattuneesta syystä mennytkään ja kaksin on aina kaunihimpi muutenkin.
Jos tänne asti ikinä pääsit, niin toivotan sinulle Hyvää ja Siunattua Uutta Vuotta. Jeesuksen kanssa uskaltaa ja voi näytti maailma miltä hyvänsä! :D
T: Kaisa Svenskbulle-Wolfskog
-------------------------------------------------------------
Pyhän Matteuksen evakeliumi
1:18-23

Jesuksen Kristuksen syntymys oli näin:
koska Maria, hänen äitinsä, oli Josephiin kihlattu, ennen kuin he yhteen tulivat,
löyttiin hän raskaaksi Pyhästä Hengestä.
Mutta että Joseph hänen miehensä oli hurskas ja ei tahtonut häntä huutoon saattaa,
ajatteli hän salaisesti hyljätä hänen.
Kuin hän näitä ajatteli, katso, niin Herran enkeli ilmestyi hänelle unessa ja sanoi:
Joseph, Davidin poika! älä pelkää ottaakses Mariaa puolisoas tykös;
sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
Ja hänen pitää synnyttämän Pojan, jonka nimen sinun pitää kutsuman Jesus;
sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.
Mutta tämä on kaikki tapahtunut, että täytettäisiin, mitä Herralta on sanottu prophetan kautta, joka sanoo:
Katso, neitseen pitää raskaaksi tuleman ja synnyttämän Pojan ja hänen 
nimensä pitää kutsuttaman Emmanuel; se on niin paljo sanottu: Jumala meidän kanssamme.
Kuin Joseph unesta heräsi, niin hän teki kuin Herran enkeli hänen käski ja otti puolisonsa tykönsä.
Ja ei tuntenut häntä, siihenasti kuin hän poikansa esikoisensa synnytti ja kutsui hänen nimensä Jesus.

maanantai 19. joulukuuta 2016


Yläkuvassa peräkammarimme siivottuna ja puleerattuna. Tämmöisenä sitä näkee oikeastaan vain Jouluna ja Jussinpäivänä.
Tänä vuonna meillä on tehty niin, että olemme alkaneet putsaamaan ja puunaamaan kotiamme neliösentti neliösentiltä hyvissä ajoin. Yhtä huonetta kerralla. Ensiksi siivosimme keskikammarin.
Siitä oli mielekästä aloittaa, että saimme kuusen kannettua paikalleen. Minä ripsin seiniltä kaikki näkyvät ja näkymättömät hämmähäkinverkot, järjestin kirjakaapin. Ensimmäistä kertaa yhteentoista vuoteen. Siitähän täällä edelliskerroilla jo kovasti revittelinkin. Magnus pudisteli matot, imuroi ja KLUUTUSI, so. pyyhki lattian. Kuusen koristelin sitten samaan syssyyn.
Muutamisen päivää koristeluista kävimme peräkammarin kimppuun. Minä riivin tuttuun tapaan hämähäkit verkkoineen pölyhuiskaan ja Magnus pudisteli, imuroitsi ja kluuttusi. Nyt, tällä nimenomaisella hetkellä, on riivittävänä ja kluuduttavana enää köökki, eteinen ja hyyskä.
Köökissäkin tosin on jo pölyt ripsuteltu ja uuden uutukaiset verhot ikkunoihin kauniisti laskosteltu. Päiviä on vielä kosolti jäljellä, että saadaan koti kaikkialta viimeisen päälle kuntoon. Ja jos laskelmat siivouksien loppuunsaattamiseen eivät pidä paikkaansa, tarkoitan, että ellemme kaikesta yrityksestä huolimatta ehdi siivota kaikkea suunnitelmien mukaisesti, ei hätää. Juhlatunnelmamme ei siitä pahemmin kärsi. Jos kärsii, niin valaistus pienemmälle ja kynttilät kehiin.
Paitsi siivosi, niin leipoi Magnus viikolla myös taatelikakun (kts. alempi kuva).
Ihmettelimme hiukan kakun rakenteellista koostumusta sitä syödessämme iltakahvin kyytipoikana.
Magnus sanoi kakkua mässyttäessään laittaneensa aineita juuri tismalleen reseptin antaman ohjeen mukaan. Ei grammaakaan enempi, eikä vähempi! Sitä, että kakkuun tuli suolaa niinkin paljon kuin kaksi teelusikallista, hän sanoi hiukan ihmetelleensä. Ei muistanut viimevuonna moista määrää ja ainetta alkuunkaan. Eipä kumma, ettei muistanut. Reseptissä luki sooda. SOODAA 2tl, ei suolaa 2tl.
Kyllähän kakut syötyä tulevat. Meidän perheessä kaikki tulee aina syödyksi. Likisatut mätkytkin.
Nyt on uudet taatelit ostettuna. Jopa uusi torvivuokakin, etteivät kakut onnistuessaankaan muistuta ulkonäöltään saaristolaislimppuja.

Tänään olimme, minä ja Magnus, Vaasan Rewellissä myymässä Isonkyrön seurakunnan lähetyspiiriläisten tekemiä ja tikkuamia tavaroita lähetyksen hyväksi. Villasukkia, lapasia, myssyjä ja puisia seimiasetelmia jne. Villasukat ovat kuumaa tavaraa nykyään. Eräskin nuorehko mies oli varta vasten lähtenyt villasukkaostoksille. Oli onnellinen, että sukkia sentään vielä sai ostaa. Hänelle oli omat rakkaat tätinsä aina sukkia  kutoneet ja lahjaksi antaneet. Nyt ei tätejä enää ollut. Harmitteli mies, ettei varmaan ollut tullut niin kiitettyä ja oltua kiitollinen kuin olisi olla pitänyt. Sitä piti vaan niin itsestään selvänä, että tädit ja sukat pysyvät ikuisesti. Ymmärsin miestä hyvin. Ymmärrän olla kiitollinen kaikille villasukkien kutojille. En tule toimeen ilman villasukkia. En yksinkertaisesti nukahda. Nuku siinä sitten, kun jalat ovat kuin kuolleet lahnat peitonpoimussa. Vaan annas olla, kun jalkoja peittää lämpöiset rasvahäntälampaanvillasukat, niin nukahdat jo ennen kuin silmäsi ehdit sulkea. Koitapas tätä konstia sinä, joka huonosti unen päästä kiinni saat.

Myyntipöydän äärellä ollessamme pakkasi meikäläisellä olemaan ruoka&kahvipaussi tuon tuostakin. Magnus sen sijaan seisoi paikalla ja työn ääressä kuin tatti. Juuri niin, kuten kunnon myyjän tulee tehdäkin.
Myyntihukimme loputtua menimme Aija-Kanitan tykö. Magnus tahtoi taas laulaa. Magnus ehdotti jo päivällä myyntipöytämme takana istuskellessamme, että alkaisimme laulaa jotain joululaulua.
-Ihimiset tykkää, ku lauletahan ja ne tuloo kuunetelemahan ja kattomahan. Ehkä ne huamaa tarvittevansa villasukkiaki...
-EN LAULA JA MUN RUUMIIN YLI ALAT LAULAMAAN SINÄKÄÄN!!! JOS SEN TEET, ETTÄ ALAT RUUMIINI YLI LAULAMAAN, NIIN SAAT OLLA VARMA, ETTÄ...(mitään karmivampaa en keksinyt kuin edellä mainitsemani ruumis, mutta onneksi se tehosi).
Magnukselle pitää aina tehdä kerralla selväksi jyrkkä ei, muuten hän tulkitsee sen myöntyisyydeksi, mitä asiaan tulee.
Kyseltyämme Aija-Kanitalta ja kaikilta saammeko laulaa, ehdotti Magnus lauluksi Jouluyö juhlayötä. Sanoin kiivaasti, että en osaa ko. biisiin sanoja. Jos haluaa, että laulu kuulostaa kauniilta, täytyy osata sanat. Voihan olla, että olisin osannutkin, mutta riski oli aivan liian suuri. Varsinkin, kun laulan altto-ääntä. En ole koskaan pystynyt oikein hyvin keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa. Keskittymään toiseen ääneen ja muistelemaan sanoitusta. Niinpä HELÄYTIMME jälleen kerran Maa on niin kauniin. Kukaan ei tullut katsomaan ovelta, eikä muutenkaan. Aija-Kanita tykkäsi kovasti, kuten aina, kun siskontyttönsä ja sen mies laulaa lurittavat.

Viimeviikolla osui meikäläisen kohdalle kolme jouluruokailua. Niistä ei ollut mitään huolta, mitä painonvartiointiin tulee. Entisaikojen napollisten sijaan meikäläinen pystyy syömään enää lusikallisia, kuten kaikki muistatte.
Seinäjoella oli viikolla myös KL:n jouluruokailu. Paitsi syödä, niin sain myös lausua (=lukea) omatekemäni joulurunon. Siitä olin iloinen. Varsinkin, kun kielikin pysyi irti kitalaesta. Ei korppuuntumista eikä muutenkaan sanottavammin jännittänyt. Oikeastaan päinvastoin.
Olin oikeinkin remsseä ja irti maasta. Johtui kaikista runsaista kehuista, joita minä ja hopealta siftaavat  farkkuni tuona iltana saivat.
-Sinähän olet kuin rokkimimmi, sanoi Annikin.
-Rokki mikä rokki, sanoin minä. Kerroin tietenkin, että hopeahousut oli Elloksesta tilattu, eivätkä maksaneet kuin pari euroa. Koskaan en opi ottamaan kehuja vastaan ilman, että lässäytän edes hiukan tunnelmaa.

Torstaina olimme Magnuksen kanssa kampaamo/parturissa. Pyysin Anne-kampaaja/parturia laittamaan kämmenkuppinsa pääni päälle ja rukoilemaan, että tukkani pysyisi elämäni loppuun asti päänahassa kiinni. Anne teki työtä käskettyä ja rukoili. Anne lohdutti kovasti minua muutenkin sanomalla, että hiukseni ovat hienosti aivan kuin tummuneet. Vastasin, että ehkä vesikuuri on alkanut vaikuttaa.- Tummissa vesissä ne kalat kutee, ajattelin minä, vaikka se ei sopinut siihen kohtaan ollenkaan.
Tähän kohtaan sopii, että laitan tämän kertaisen mhvv:n perään pisteen. Ensi kerralla onkin Tapanin päivä, joten toivotan kaikille teille rakkaille lukijoilleni Hyvää ja Siunattua Joulua. Vapahtajamme syntymäjuhlaa!
T: Kaisa Silverbyxa-Taateltort
-------------------------------------------------
Kirje filippiläisille 4:6-8

Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen
ja kiittäen Jumalan tietoon.
Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne niin, että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.
Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen.

maanantai 12. joulukuuta 2016


Tässä alkuun kaksi valokuvaa, jotka ovat ties miltä vuodelta. Laitan ne näkösälle hyvällä omallatunnolla, koska jos kuvan kohteista ottaisi photograafit tällä sekunnilla, olisivat ne tismalleen samanlaiset. Jaa, mutta kuusenpallot ovat kyllä eriväriset tällä haavaa!
Ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen olen vaihtanut joulukuusemme punaiset pallukat hopean/kullan värisiksi. Se on aikamoinen jytky meikäläisen joulukoristelukaavassa. Minähän olen sellainen, kuten te kaikki sadat ja tuhannet lukijani muistatte, että mikään ei saa muuttua ja kaikki pitää junna...öh...siis sujua tismalleen kuin asiat melkein satavuotta sujuneet ovat.
Eli kuusenpallot (kaikki sata) pitää AINA olla punaisia, väskynäsoppa pitää AINA olla sakeaa kuin sementti, lihapullat AINA suuria kuin nyrkit, lanttulaatikko AINA siirapinmakeaa, maksalaatikossa AINA paljon rusinoita, kynttilät AINA punaisia ja vihreitä, sinappi AINA pomminväkevää ja niin edelleen ja niin edelleen.
Maksalaatikon kohdalla olen myös antanut periksi mitä rusinoihin tulee. Syystä, että Lyllan (terapiasessumme) ei saa syödä rusinoita. Muut kuin minä ja Lyllan eivät maksalaatikkoa syö.
On aika outoa, että nykyajan koirille ei saa antaa suklaata, eikä rusinoita. Ennen, vanhaan hyvään aikaan, koirille syötettiin mitä vaan. Ei moljahtanut mieleenkään, että se olisi vaarallista ollut.
Noh, vanhaan hyvään aikaan, suklaadia eivät ihmisetkään niin kovin usein saaneet. Ainakaan minun perhekunnassani. Sitten kun saivat, niin ei sitä malttanut niin kovin paljoa koiralle syöttää. Oma suu oli aina lähempänä. Koira kuolasi vieressä.

Tänään pääsin näihin kirjallisiin töihin kovin myöhään, koska olen ollut kovin myöhään liesussa (menossa).
Lähdimme aamupäivällä jo yhdentoista jälkeen Isonkyrön Kalliojärvelle jouluaterialle Kyrönmaan Kristillisten Eläkeläisten porukan kanssa. Sekä porukka, että ruoka oli hyvää. Aivan mahdottoman hyvää. Juhlahumussakin muistin kuitenkin kirkkaasti koko ajan, että tulen hirveän kipeäksi, jos syön sapuskaa yli äyräiden. (Yli äyräiden=pari saunanapollista kutakin sorttia).
Söin erittäin säällisesti, eli ruokalusikallinen kutakin sorttimenttoa (paitsi leipää, salaattia ja perunaa).
Niitä en jättänyt pois menyystäni siksi, etten olisi pitänyt niistä. Päinvastoin! Joulupöydässä on vaan niin paljon muuta. Sellaista, jota ei joka päivä saa. Sellaista kannattaa lautasellensa latoa.
Lohihan on myös kevyttä murkinaa ja sitä söinkin yhden vonkaleen verran. En yhtään hävennyt, vaikka lautanen lohta notkuikin. Jos joku olisi kalakasaani äimistellyt, olisin sanonut, että söin Maunonkin osuuden. Maunohan ei RAAKAA KALAA suuhunsa pistä. NIIN NÄLÄKÄ EI IKÄÄ TUUKKAA!
Kukaan ei ihmetellyt kala-annostani, mutta muun ruuan vähäistä määrää kylläkin. Selitin vuolaasti, miksi syön niin vähän. Ihmettelijä sanoi sitten, että pitäisikö mennä tutkituttamaan, mistä johtuu, että pienistä määristä paikat kipeäksi äyskähtää? Mutisin jotakin epämääräistä vastaukseksi ja tungin puhetta haittaavan määrän lohenpalasia kitaani. Siinä syödessäni kuvittelin lääkärireissun sieluni silmillä eteeni:
Minä: -Tohtori hyvä, mikähän mahtaapi olla vikana, kun niin vähäinen määrä einettä enää sopii vatsalaukkuuni ilman, että tuskan hikeä pökkää otsalle ja muuallekin?
Tohtori: -Onpa tosiaan outoa! Noinkin suuri laukku kun on kyseessä, mutta jos ei ole kuumetta, eikä muuta röppöriä vaivana, niin ei auta kuin kestää. SEURAAVA!

Joululounaalta menin Pappilaan seurakunnan taloudellisen jaoston kokoukseen. Kokouksessa panimme esillä olevat asiapykälät halki, poikki ja pinoon. Kyseinen jaosto loppuu jonkun ajan jälkeen tykkänään. Asiat hoituvat varmasti ihan hyvin muutenkin. Siitä ei ole epäilystäkään.

Taloudellisen jaoston kokouksesta kiiruhdin juoksu jalkaa, tai vanhalla Saabillani tietenkin, Kristillisdemokraattien ystäväkokoukseen kunnantalolle. Meitä oli tasan 4 ystävää kokouspöydän ympärillä. Söimme konvehteja ja joimme kuumaa glögiä rusinoilla ja pähkinöillä. Menimme huomisen kunnanvaltuuston asialistaa läpi ja laitoimme muutenkin eri asioita järjestykseen ja ojennukseen.
Virkistävä kokous. Virkistäviä kokouksia kaikki, joissa tänään sain olla. Ei tarvinnut ajatella, mitä kohtaa kodista  alkaisi putsaamaan ja puleeraamaan Joulua silmälläpitäen, mitä keittämään, tai paistamaan. Huomenna, jLs, teen lanttulaatikkoa. Olen ostanut sitä varten 9 kg lanttuja. Niillä pääsee ainakin alkuun.

Itsenäisyyspäivänä olimme Vaasassa viettämässä kirkossa  itsenäisyysjuhlaa suomalaisen messun merkeissä. Minulla oli kahvitusvuoro, joten en puheita kuullut, enkä laulujakaan. Kyllä kaiuttimissa oli nupit kaakossa, jotta olisi puheet voinut kuulla sinne kellarikerrokseenkin, mutta minullahan on tunnetusti heikko kuulo. Sitä paitsi minun täytyy keskittyä, kun kuunteen. Istua suu auki ja silmät kiinni tuolilla ja vaan kuunnella. Nyt piti kanniskella kuppeja pöytään ja suunnitella muutenkin tarjoilun kulkua. Ryhmässämme oli apukäsiä mukana, koska itsenäisyyspäivän suomalaismessussa on aina paljon ihmisiä. Samoin kahvilla. Hyvin me selvisimme, vaikka muutama porsliinikuppi kivilattialle kilahtikin. Rapatessa roiskuu.
Samalla reissulla kävimme Aija-Kanita-tädin tykönä tervehdyskäynnillä ja myös toisenkin kerran toisena päivänä Magnuksen kanssa. Magnus kysyi, että passaako tädille, että laulamma "Maa on niin kaunis"-laulun? Passasihan se. Ovella kävi kaksikin naista kurkkaamassa, että ketkä ihmeen KULTAKURKUT siellä meso...siis laulavat? Pääasia, että Aija-Kanita tykkäsi ja minäkin tykkäsin, että meni aika läheltä oikeata nuottia.

Viviannin uimakilpailuissa istuimme lauantaina hyvän tovin. Trooppisessa lämmössä kuppimuovituolissa, kun runsaan kolme tiimaa istuu tuhtisti puettuna, niin kyllä tietää istuneensa. Pelkäsin, että kuppituoli ei irtoa takapuolestani, kun nousen pystyyn,  mutta irtosi se.
Joku voi kysyä miksi pukea paksusti 40 asteiseen uikkahalliin?  Vastaan siihen, että sanoppa se!
Pitääkin luultavasti kaivaa kesäisiä teepaitoja ja suvisia lökäpöksyjä komeron takahyllyiltä framille seuraaviin kilpailuihin mennessä.
Nyt sen sijaan on tullut aika kaivaa framille yölökäpöksyt, pestä naama ja leegot ja mennä höyhensaarille. Hyvää yötä Jeesus myötä ja hyviä unosia jokahittelle.
T: Kaisa Lökänder-Bakhyllan
---------------------------------------------------
Psalmi 130:5-8
Minä odotan sinua, Herra,
odotan sinua koko sielustani
ja panen toivoni sinun sanaasi.
Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua,
hartaammin kuin vartijat aamua.
Israel, pane toivosi Herraan!
Hänen armonsa on runsas,
hän voi sinut lunastaa.
Hän lunastaa Israelin
kaikista sen synneistä.



tiistai 6. joulukuuta 2016


No, ovat tainneet ehtiä naapurin possut tekemään, röhkimään/ruppailemaan jo monenmonituista kertaa ja meikäläinen ei vielä mitään. Ja niin kuin minä eilen uhosin. Tehdä, tuoda, viedä tuoda, kirjoittaa, laskea, lukea ja ...Loppujen lopuksi kaikki uhoamiset ja meinailut jäivät vain meinailuiksi, mutta kirjakaappi on nyt siisti. Sen lasit hohtavat puhtoisina ja kirjat seisovat suoraselkäisinä ja ryhdikkäinä. Muistoesineet silmänsä pesseinä.
Siinä eilen kirjoja pystyyn nostellesani ajattelin, miten kaikki on katoavaista. Kruusattu joutsenmaljakko heitetään roskiin, taliset kynttilänjalat samaten. Armoa eivät tulevilta sukupolvilta taatusti saa tuohiruusut, enempää kuin kirjasta taiteltu koristepylpyrä. Entäs sitten kirjat? Tuli hännän alle, luulen minä.
Valtavan paksut, vanhat tietokirjat ovat jo nyt täynnä tietoa, joka nykyään hymyilyttää, jopa naurattaa. Otan pari havainnollista esimerkkiä anoppini, sisareltaan Allilta vuonna 1951, saamasta Joka naisen niksikirjasta:
Makkarat
Jotta makkaraan ei muodostuisi hometta, on leikattua pintaa vasten asetettava silavaviipale. Makkarat, jotka aiotaan paistaa, on sitä ennen pantava minuutiksi kiehuvaan veteen, tai maitoon

Jänis
Ajan säästön kannalta on ehdottomasti parempi ostaa jänis nyljettynä, mutta nylkemättömällä jäniksellä on taas se hyväpuoli, että siitä näkee helpommin, onko se äsken ammuttu ja nuori...
jne, jne, (Neuvot ja niksit jäniksen kohdalla jatkuvat puolen sivun verran, mutta ajan säästön kanalta on parempi, etten kaikkea teille kirjoita).

Tieto, taito, tavat ja ihmiset muuttuvat, mutta on hyllyssämme sellainenkin kirja, jonka tieto ja totuus ei ole muuttunut. Eikä muutu. Kaikki varmaan tiedätte, mikä se simmottis kirja on. Kieliasu tietenkin on satojen vuosien, minkä tämä kirja meillä suomalaisillakin on ollut luettavana, muuttunut.
Otan yhden esimerkin tästäkin (ja Raamatustahan tässä on kyse).
Korkia Veisu (Laulujen laulu, nyk.) 4. Luku jakeet 1-4

Katso armaani! sinä olet ihanainen, katso ihanainen sinä olet:
sinun silmäs ovat niinkuin mettisen silmät palmikkos välillä;
sinun hiukses ovat niin kuin vuohilauma, jotka ovat kerityt Gileadin vuorella.
Sinun hampaas ovat niinkuin laumat kerittyin villain kanssa, jotka pesosta tulevat,
jotka kaikki kaksitoista kantavat,
ei myös yksikään heistä ole hedelmätöin.
Sinun huules ovat niinkuin tulipunainen rihma, ja sinun puhees ovat suloiset;
sinun poskes ovat niinkuin  granatin omenan lohko, sinun palmikkos välillä

Ihastuttavaa luettavaa. Sulhanen siinä sydämestään kehuu ja ihastelee nuorikkoaan. Laitan loppuun nykyisen käännöksen (1992) tuosta samasta kohdasta.

Kuvista jos jotakin kertoisi, niin koska tässä hiukan vertaillaan vanhaa ja uutta muutenkin, niin ensimmäinen kuva on vaarini, Kustaa Wirtasen, tekemästä ja kehittelemästä mankelista. On ollut ennenkin ja vaarista selitetty aiemminkin, mutta joku voi olla, ettei ole ikinä lukenut.
Vaarini oli hyvin hieno ja edistyksellinen vaari. Hän toi aina meille lapsenlapsilleen appelsiineja. Ottakaa huomioon, että kyseiset hedelmät eivät olleet niin hirvittävän yleisiä tuhon aikaan kuin nykyään. Nykyäänhän appelsiinit ovat peruskauraa kaikkien mangojen, granattiomppujen ja avokadojen seassa.
Kustaa oli myöskin rakentamassa Iisakin kirkkoa Venäjällä. Joku koiranleuka sanoi minulle, kun oikein briljeerasin asian päältä, että nyt hänelle selkis, miksi rakentaminen otti niin kauan. Vastasin hänelle, että juuri siksi, että Kustaa-vaari oli sitä rakentamassa, se yleensä valmistui!
Noh, leikki sikseen, mutta vaari oli kyllä erikoisen hieno ihminen (kuten varmaan kaikkien ikiomat vaarit ovat).
Toinen kuvista on otettu itsenäisyyspäiväkaffipöydästä Vaasan kirkossa. TÄNÄÄN su 6.12 on samanmoinen kakkutarjoilu. Muun muassa minä olen kakkutarjoilemassa. Jos tulet paikalle ja kuiskaat tunnussanan: KAISAJOUPINBLOGI, niin voin siirtää kakkulapiota kakun päällä hiukan enempi!!! No vitsi, vitsi! Kakku on valmiiksi paloiteltu, kun vieraat saapuvat.
Siis TÄNÄÄN KLO 16.00 VAASAN PÄÄKIRKKOON SUOMALAISEEN MESSUUN JA SEN JÄLKEEN KAHVILLE JA TASAPUOLISESTI PALOITELLULLE TÄYTEKAKULLE!

Kun katselen kalenteriani menneen viikon kohdalta näkyy siellä kolme merkintää. Yksi merkintä on väärä. Heti alun alkaen. Kyseinen meno onkin vasta tulevalla viikolla. Onneksi olen merkinnyt asian myös oikeaan kohtaan.
Toinen merkintä on KD ruokailu. S-joki 17.30. Ruokamerkintöjä harvoin unohdan merkata ja niihin mennä. Niinpä en nytkään. Edes meinannut. Hyvissä ajoin varmistin kyydin Magnukselta (ei meidän Magnus) ja niinpä posotimme kokoukseen. Samalla pidettiin tietenkin kokouskin, jota olikin mukava myötäillä täysinäisellä kuvulla.
En syönyt liikaa. Lusikallisen kaikkia sortteja. Leipää ja perunaa ei ollenkaan, että mahtuu kunnolla graavilohta, jota söin aikamoisen kasan. Onneksi graavilohesta nypitään piikit pois. Ei tarvitse hävetä piikkikeon suuruutta lautasensa reunassa. Kerran ruotsinlaivalla söin katkarapuja niin kauhean määrän, että Magnustakin oli kuulemma vähän hävettänyt.
Lauantaina saimme olla Ilmajoella ihastuttavan ystäväpariskunnan uudessa kodissa kyläilemässä.
Virkistävä hetki kauniissa kodissa. Koti oli myös kooltansa miun maun mukkaan. Melkein 200 neliötä. Salaa ja julkisesti aina haikailen neliöiden perään.
-Kuinka sä sellaasta määrää huanehia jaksaasit siivuamahan alaata, ku et piänempääkää pöksää taharo viittiä? Magnus aina ihmettelee.
-Sinä siivoaisit, kun muutenkin aina meillä siivoat! on minun vakiovastaukseni.
-Älä kuule unta näje, vastaa Magnus joka kerta.
Joskus kyllä näen unta, että meillä on mahdottoman valtavan iso huusholli ja niin takussa ja sekaisin, että...siihen aina hiestä märkänä herään.
Nyt lähden alakertaan katsomaan, olisiko Magnus saanut ruuan valmiiksi.
T: Kaisa Hiespää-Sotkunder
---------------------------------------------------------
Laulujen laulu 4: 1-3
Mies:
Miten kaunis oletkaan, kalleimpani,
miten kaunis on katseesi!
Kyyhkyjä ovat sinun silmäsi,
hunnun verhoamat.
Sinun hiuksesi ovat kuin mustien vuohien
lauma,
joka karkaa Gileadin rinteitä alas.
Sinun hampaasi hohtavat valkoisina
kuin vastakerityt lampaat,
vedestä nousseet.
Ne ovat kuin karitsat kaksittain,
eikä yksikään ole pariaan vailla.
Sinun huulesi ovat kuin purppuranauha,
suloinen on sinun suusi.
Kauniisti, kuin granaattiomena,
kaartuu otsasi hunnun alla.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Tänään, vaikka onkin maanantaki, ei mhvv ilmesty. Huomenissa sitten, vaikka on tiistai ja juhlapäivä. :D Yritän olla asialla heti aamusta. Illalla ei voisikaan, kun pitää ihailla kläninkejä.