maanantai 26. joulukuuta 2016


Joulunaika ihana sen kun jatkuu. Suuri pala siitä on jo kuitenkin vietetty ja niinpä alankin sitä vietettyä osaa teille kohta repostelemaan ja availemaan.
Vinttipöksässämme olevan  kirjoituspöydän oikeanpuoleisella nurkalla lepattaa punainen patterikynttilä. Vasemmalla syrjällä vanha tuttu kuluvanvuoden kalenteri. Kalenteri alkaa vetelemään viimeisiä, mitä mhvv:hen tulee. Yhden aukeamallisen vielä ensi maanantaina selostan. Silloin eletään jo uutta vuotta. Uusi kalenteri on jo laatikossa odottamassa ja on siihen jo toivorikkaasti joitakin merkintöjäkin raapustettu. Alkavat uudet mielenkiintoiset vinkeet ja kujeet. (Hohhoijaa sanon minä).

Tänä jouluna kokosin seimiasetelman taas muutaman taukovuoden jälkeen framille. (Kts. kuva numero yksi).
Kokosinkin seimen taukojen takia oikein kunniapaikalle, eli sinisen kaapin päälle. Tamuloin asetelman sisään pienen ledpatterilampun toiveena, että seimi oikein hypähtäisi huoneessa olevien verkkokalvolle, mutta idea sai porukalta surkean arvosanan.
Parhainkin lausahdus oli luokkaa: "Kaamea kuolonkelmeä valo", joten luovuin koko lamppuideasta. Kuvassa kuolonkelmeä lamppu tosin näyttäisi olevan paikoillaan, mutta todellisuus on toisenlainen. Aion kyllä valotella kaupoissa pieniä patterilamppuja täst´edes. Ties, vaikka löytyisi luonnollista leppalampuntapaista valoa näyttävä lyysy. Ostaisin sen heti ensi joulua silmälläpitäen.
Jospa selitän sitten kuva number 2 yksin tein.
Siinä minä istun Vaasan Rewellissä myyntipöydän takana myyskentelemässä lähetyksen hyväksi seimiä, sukkia, lapasia jne. Runokirjojanikin siinä on kaupan, kuten tarkkasilmäinen lukija varmaan heti huomaa. Runokirjoista saatu tulohan menee kaikki lyhentämättömänä lähetyksen hyväksi. Aina mennyt ja tulee aina menemään. Ensi kesänä pitäisi minulta ilmestymän uusi runokirja nimeltä "TULPPAANINIPPU" jLs. Ans katsoa. Vaikuttaa aika vetelältä runoratsun hirnunta tällä haavaa.

Kaikki kuvassa näkyvien ja myynnissä olevien tavaroiden ja tilpehöörien tuotto meni lähetyksen hyväksi. Asiakkaita kyllä kävi paikalla useampia kuin kuvasta päätellen äkkipäätä luulisi. Asiat eivät suinkaan menneet niin, että aamupäivällä joku kävi kysymässä paljonko kello on ja iltapäivällä oli vähän hiljaisempaa. Täytyy kyllä myöntää, että keskustan jouluinen väkimäärä on vähentynyt niinä seitsemänäkymmenenä vuotena, jona minä olen siellä pyörinyt. Noh, en varmaan ihan hevosenpäänkokoisena vielä, mutta ei paljon muutenkaan. Myyjänä en aiemmin ole ollut kuin kerran.Ihan tavallisena lahjojenostajatallaajana olen keskikaupungilla pyöriskellyt.  Oi niitä entisiä hyviä aikoja, jolloin keskustan liikkeissä tungeksi hiespäin asiakkaita ja kauppa kävi kuin siimaa. Kyllähän nytkin siimaa ja kauppaa vedetään, mutta kaupungin laitamilla. Kaukana keskustassa. Liike- ja kaupparysissä käy kyllä kuhina.

Muistanettehan, että olemme tehneet joulusiivouksia marraskuusta lähtien? Muutama neliömetri, laatikko ja kaappi per päivä? Syy moiseen on se, että Joulun alusta, noin parin kuukauden ajalla, on ainoaa sesonkia, jolloin meikäläistä huvittaa siivota.
Niinpä perjantaina kaikki oli ihan valmista. Ei mitään tekemistä, mikä haiskahtaisikaan siivoamiselta. Ajattelin illalla myöhään, tekemisen puutteessa, että varajääkaappiin (so. ulkoeteisemme) olisi soma hakea muutama kuusenoksa jouluista tuoksua ympäristöönsä lykkäämään. Tuumasta toimeen! Laitoin jalkoihini kuomat, kaulaliinan viisin kerroin kurkun ympäri toppatakin niskaan ja sakset taskuun. Pihakuusemme on valtava, joten yhtään ei haittaisi, vaikka siitä muutaman oksan irti nirhaisisikin. Kaksi oksaa ehdin nyrhiä, kun kauhukseni muistin, että lähistöllä lihnii se suurikinttuinen susi. Oikeastaan kuulin niiden lässähtelynkin saunan luona. Märkä maa litisee painon alla. Susimaista huohotusta olin myös kuulevinani. Juoksin, EI, vaan loikkasin sisälle. Ärtyneenä nurisin Magnukselle, että ei ole kiva kuljeskella kotipihassa, kun saa koko ajan pelätä joutuvansa suden raatelemaksi.
-Susi ei kuule mitää tee, eikä ihimistä raatele! Pelekää ennemminki!
-Kuuluisat viimeiset sanat! sanoin minä. -Että mun piti tämäkin päivä nähdä, että omalla kotitanhualla pitää pelätä susia!!!

Aattona kokoonnuimme susiluol...siis kotiimme Letkutielle, syömään aattoaterian.
Aattoateriaan kuuluivat tietenkin nytkin, kuten aina, laatikot ja loodat, sillit ja rosollit ynnä lapsen nyrkinkokoiset lihapullat. Ilahduin tässä joku aika sitten, kun luin, että Ruotsissa  jouluruokamenyyseen kuuluu myös lihapullat ja nakit. Jälkimmäistä pötnettä, luvalla sanoen, hieman ihmettelin, mutta että myös lihapullia!!! Olen aina pitänyt ruotsinmaalaisia fiksuina ja filmaattisina ihmisinä Ties, vaikka minussakin virtaisi hieman ruotsalaista verta? Vaarini isä kyllä ehkä on juurikin Ruotsinmaalta kotoisin. Jos hän nyt sitten on se, jota isäksi epäillään. Sukututkijamme (Charles) on ainakin kovin innoissaan asian päältä. Ruotsalaisten (ja nyt siis myös meidän perhekuntamme)viehtymys lihapulliin jotenkin mielestäni tukee faktaa, että Ruattista päin juuret tulee. Asia on  aikalailla vaiettu ja arkaluontoinenkin. Tai siis oli. Enää ei olisi. Päinvastoin.

Syötyämme ja nautittuamme aattona päivällä toistemme seurasta muutamia tunteja, lähtivät vaasalaiset järjestelemään ja odottamaan toista tapaamistamme illan suussa Asevelikylässä.
Minä ja Magnus menimme Isonkyrön Laurilanmäelle pitämään virsipiiriä. Lauloimme virsikirjasta monta jouluista virttä ja Magnus piti pienen puheen. Minä luin kirjoittamani joulurunon. En jännittänyt yhtään. Kieli irtosi kitalaesta sanojen jälkeen, kuten irrota kuuluu. Tunnelma oli hyvä ja harras. Niin kuin vaan jouluaattona voi kuvitella olevan.

Illan suussa lähdimme sitten  ajelemaan Nikolainkaupunkiin. Päätimme, että emme mene hautausmaille, koska haluan, että olkalumpioni pysyvät kuopissaan. Minulla on katkerat kokemukset lumpion irtoamisesta kaatumisen takia. On siitä nyt jo aikaa muutamia vuosia ja juuri näin joulunaikaan. Tosin kaaduin silloin vinttipöksän lattialla, mutta se ei muuta asiaa.
Hautausmaat olivat kuulemma niin jäätiköllä, että se, joka sinne lähti luistelemaan, teki sen omalla vastuulla. Varsinkin ilman piikkijalkineita. Minulla ei ole piikkikenkiä, eikä muillakaan perhekuntalaisillamme, joten pysyimme poissa. Tänään sen sijaan menimme. Liukkaus oli tipotiessä. Isäni, äitini ja veljeni haudalle tullessamme yllätyin suuresti ja iloisesti. Ihan pala tuli kurkkuun. Joku oli laittanut sinne uuden kauniin lyhdyn ja kauniita kanervia. Lyhdyssä oli risti ja sekös sai minut mahdottoman iloiseksi. Yritin poistaa haudalta vanhaa ränsistynyttä kynttilänlyhtyä, mutta sepäs ei suostunut inahtamaankaan. Pitää odottaa, kunnes maa sulaa.
Kiitos sinulle, joka kauniiksi laitoit haudan. Ilahdutit teollasi kovasti. Taivaan Isä runsaasti sinua siunatkoon!

Aatto vietettiin tavanomaisesti Asevelikylässä. Magnus oli joulupukkina, kuten ennenkin ja hyvä joulupukki olikin. Ei tarvinnut teeskennellä olleensa kiltti. Ei sitä kyllä kyseltykään. Ei sen puolen. Tiesi ja tunsi joulupukki muutenkin kipakan akkansa kiukkuilut. Tiesi senkin, että aina akka pyytää anteeksi ja yrittää ottaa lusikkaa kauniiseen käteen.
Lahjojen paljoudesta päätellen olen ollut tintti (Charlesin lapsuuden ajan kiltti-sanaa käyttääkseni).
Sain pukinpussista pontson, valko- ja ruskeesuklaalevyn, bodyrasvaa, mutanaamion ja puseron.
Muiden lahjoja en ala luettelemaan, paitsi tyttäremme Catherinen yksi lahja ansaitsee erikoismaininnan. Hän nimittäin sai meiltä lahjaksi perunankuorimaveitsen. Hyvän! Ei mitään pilipalia, vaan oikein Tupperwaren. Tiedätte varmasti jokainen, että Tupperin tavara on hopean arvoista ja myös hyvin laadukasta.
Ensimmäisenä joulupäivänä sain kuitenkin kipakan puhelun uudelta perunankuorimaveitsen-  kaikkea muuta kuin onnelliselta omistajalta.
-Tää veitsi ei leikkaa yhtää!!! Kuori pysyy ja pysyy vaan paikallaan, vaikka kuinka hinkkaa! huusi Catherine kännykkäänsä, jonka toisessa päässä olin minä langoilla.
Annoin kännykkäni äkkiä Magnukselle, koska hän meillä kuorii aina ja kaikki. Olen minäkin sen verran Tupperin kuorimaveitsellä kuoriskellut, että tiesin sen hyväksi ja Noopelin arvoiseksi keksinnöksi. Aikansa tyttärensä kanssa keskusteltuaan Magnus kysäisi, josko veitsestä on suojakuori poistettu?
-Jaa, onko siinä sellanenki?...joo näkyy olevan... ei olla poistettu..
-Varmahan onnistuu kuariminen paremmin, jos on suajalastiikat poikes, sanoi Magnus.
Niin varmaan onnistui, koska lisää tuohtuneita soittoja ei ole tullut.

Aattona Vivianni lähti mukaamme Hälvänmutkaan. Aika menikin hupaisasti Unoa, Mustaa-Pekkaa ja Salomo-peliä pelatessa.
Toteutin myös monivuotisen haaveeni mennä pimeällä Vilpolaan kynttilänloimeeseen juomaan kahvia ja syömään joulutorttua. Sain Magnuksen mukaani. Yksin en olisi sattuneesta syystä mennytkään ja kaksin on aina kaunihimpi muutenkin.
Jos tänne asti ikinä pääsit, niin toivotan sinulle Hyvää ja Siunattua Uutta Vuotta. Jeesuksen kanssa uskaltaa ja voi näytti maailma miltä hyvänsä! :D
T: Kaisa Svenskbulle-Wolfskog
-------------------------------------------------------------
Pyhän Matteuksen evakeliumi
1:18-23

Jesuksen Kristuksen syntymys oli näin:
koska Maria, hänen äitinsä, oli Josephiin kihlattu, ennen kuin he yhteen tulivat,
löyttiin hän raskaaksi Pyhästä Hengestä.
Mutta että Joseph hänen miehensä oli hurskas ja ei tahtonut häntä huutoon saattaa,
ajatteli hän salaisesti hyljätä hänen.
Kuin hän näitä ajatteli, katso, niin Herran enkeli ilmestyi hänelle unessa ja sanoi:
Joseph, Davidin poika! älä pelkää ottaakses Mariaa puolisoas tykös;
sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
Ja hänen pitää synnyttämän Pojan, jonka nimen sinun pitää kutsuman Jesus;
sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.
Mutta tämä on kaikki tapahtunut, että täytettäisiin, mitä Herralta on sanottu prophetan kautta, joka sanoo:
Katso, neitseen pitää raskaaksi tuleman ja synnyttämän Pojan ja hänen 
nimensä pitää kutsuttaman Emmanuel; se on niin paljo sanottu: Jumala meidän kanssamme.
Kuin Joseph unesta heräsi, niin hän teki kuin Herran enkeli hänen käski ja otti puolisonsa tykönsä.
Ja ei tuntenut häntä, siihenasti kuin hän poikansa esikoisensa synnytti ja kutsui hänen nimensä Jesus.

1 kommentti:

Rautalintu kirjoitti...

Hui kauhiaa, kyllä mä ainaki aroostelisin mennä pimiän aikana pihalle, jos tietääsin, jotta lähistöllä on susi.