Koska kameramme on aina koteloituneena piirongin laatikossa, eikä uusia näpsäyksiä ole siis laittaa esille, pistän parinvuoden takaiselta Israelin matkalta näytille muutaman kuvan.
Ovat ehken jo kertaalleen (ainakin) olleetkin, mutta väliäkös sillä. Ovat niin hyviä, että kestävät useamman kerran tarkastelun! ;)
Näitä kuvia katsellessa iskee aina armoton kaukokaipuu tuohon  maahan. Pääsisipä saapasteleen taas sen kamaralle.
Silloin, parivuotta sitten, ajattelin matkalta kotiin palattuani laittaa nenäliinan nurkkaan aina jokusen senttisen seuraavaa matkaa varten, mutta laittamatta on jäänyt :(

Taas on maanantai ja reportaasin aika. Tuntuu, että yhtämittaa on reportaasin aika. Onkohan aikarautaa siirretty hieman muutenkin kuin vain tunti johonkin kulloiseen suuntaan? Onkohan laitettu ihan nopeudensäätöä hiukan löysemmälle, tai kierretty tiukemmalle?

Joka tapauksessa istuskelen jälleen tässä vanhan läppärini ääressä haikeana, mutta onnellisena kirjaamassa häppeninkejä luettavaksenne.
Vieressäni höyryää kasvislientä muumikupissa ja tuttu kalenterinikin  loistaa valkoisena ja tahrattomana liemikupin vieressä.
Haikeutta sisikuntaani aiheuttivat kaikki nuo ihanat matkakuvat ja onnellisuutta on omiaan lisäämään juuri elämäni viikonloppu ja tottakai koko viikkokin.
Mutta aloitetaan alusta.
Maanantai ja tiistai loistavat poissaolollaan, mitä merkintöihin tulee. Muistan kuitenkin kirkkaasti, että siivosin sinisen perintökaappini (rakkaan, ajat sitten edesmenneen,  Lyyli-mummuni kettiöstä) laatikot ja kaapit.
Muistan sen siksikin, että eilen isänpäivänä Catherine etsi loodasta teippiä ja ihmetteli, kuinka jollain voi olla niin siisti keittiönkaapin laatikko.
Pakko oli tunnustaa, että ei voisikaan, ellei olisi juuri männä viikolla siivottu. (Olipa kerrankin hyvään saumaan teippi hakusessa).
Siivoskelin myös jostakin muutsakin syystä. Meillä, täälä Hälvänmutkalla, on kotiseurat kuluvan kuun 20 päivä.
Ankara siivoussessio aina kotitilaisuuksia ennen on jäänne aikaisemmista tapauksista.
Minulle on elävästi jäänyt mieleen, kuinka kaupungissa asuissamme ja seuroja pitäissämme. pappi erehtyi ovesta ja meni meidän vaatehuoneeseemme. Täytyy siis siivota kaikki huoneet ja komerot, jos joku sattuisi niihin eksymään.
Minulla on tietenkin muutenkin oma lehmä ojassa tässä siivousasiassa. Samalla nimittäin tulee kuitattua joulujynssäykset.
Mahtavaa, kun tulee siivoukset kerrankin tehtyä ajoissa ja koko joulukuun (ja jämät marraskuustakin) saa vaan maaskennella ja räiskennellä kattoon ja kuunnella joululauluja.

Torstaina kokoonnuimme kirjastoon runopiiriin ja luimme runoja puoliin ja toisiin.
Luin kirjoittamani runon piiriläisille (Eve ja Kylli), jonka ehkä tänä vuonna lausuisin adventtina, Mielirunoni-tilaisuudessa, Pappilassa.
Siinä sitä ulos kakistessani päätin, että jos jotain, niin sitä runoa en lukisi missään tapauksessa.
Kirjoitan ihka uuden. Piste.
Kulttuuriasioissa vielä pysytelläkseni sain tilausrunonikin lähetettyä tilaajalle viime viikolla.
Saatesanoiksi kirjoitin, että kaiken saa muuttaa, kirjoittaa uudelleen, tai olla peräti kokonaan lausumatta siinä juhlatilaisuudessa.
Mitään vastauksentapaistakaan ei kuulunut muutamaan päivään. Olin varma, että värssyt olivat olleet niin ontuvia, että ne oli välittömästi joutuneet öö-mappiin.
Magnuksen olkapäätä vasten rääkyessäni (noin kuvaannollisesti) minulle moljahti toivonkipinä mieleen:
Oliko viesti mennyt perille lainkka? EI OLLUT!
Olin yrittänyt väärän kautta laittaa sitä eteenpäin.Charles ei voi käsittää, kuinka joku OSAA laittaa asiat niin pieleen kuin minä osaan tuon sähköpostin kanssa.
Olinko sitten iloinen, kun oikein toimittuani ja runon tullessa luetuksi määränpäässä, se otti kelpaakseen? :D
Kirjoitinkin onnesta huumaantuneena uuden runon tulevan viikonlopun tilaisuuteen.(Siis siihen, joka on nyt jo mennyt menojaan).
Viikonlopun tilaisuuden nimi oli "ELÄMÄN KIPUPISTEET JA NIISTÄ SELVIÄMINEN".
Runo on liian pitkä "mielenkiintoisia häppeninkejä varrelta viikon"-bloggaukseen liitettäväksi, mutta se tulee uuteen runokirjaani. Ostamalla runokirjan (jahka se joskus näkee päivänvalon) voit sen lukea.

Mennäkseni vielä, tässä välissä ,siihen mahdolliseen uuteen kirjaan, sain jo Magnukselta sellaista viestiä, että hän keittäisi ja hoitaisi huushollin minun puolestani, jos minä runoja rustailisin.
Valitin nimittäin hänelle, kun hän kyseli, koska mä rupian kirijoottohon, että eivät ne runot noin vain soossia kährästäessä, pyykkiä ripustellessa, leipiä leipoessa jne. synny ja jää mustaa valkoiselle.
-Kyllä mä teen tuallaaset hommat omien hommieni sivussa, jotta saat runoolla, sanoi Magnus.
- Minä tarvitsen TYÖTILAN, TYÖRAUHAN ja TYÖINNON ja SEN SEMMOSTA, lisäsin tuohtuneena.
- Raivatahan sellaaset. Eihän se sen kummeet oo! Magnus loihe lausumaan.

Lauantaina siis meitä naisia ympäri maakuntaa kokoontui virkistysviikonloppuun Härmän Kuntokeskukseen.
Järjestäjänä oli Eteläpohjanmaan Kansanlähetys ja nimenä se "Elämän kipupisteitä...
Luentosarjan meille piti oikein psykoloogi. :D
Rakas serkkuni Elitzabethy tuli hakemaan minua ja niin kaahasimme onnellisina, mutta iloisina Härmäländiin.
Onnistuimme Elitzabethyn kanssa tapamme mukaan olemaan paikalla melkein ensimmäisinä.
Ruokasalissa olimmekin ensimmäisinä!
Minä olin onnistunut karistamaan kokonaista kaksi kiloa painoa pois viikossa omavirittämälläni kuurilla.
Jota kuuria nyt siis olen taas jatkamassa (vrt. höyryävä liemikuppi vieressä).
Omavirittämäni kuuri:
Aamulla: Kahvia. Sämpylä, jonka päällä hulppeesti Keijua.
Päivällä: salaattia (niin paljon kuin kupuun mahtuu, eli kilon (!) verran) ja tonni-tai muuta
kalaa.
Illansuussa: Salaattia (katso kohta: "päivällä") ja hedelmä.
Väliaikoina: Kasvislientä niin paljon, kun pystyy juomaan (so. puolilitraa kerralla).
Nälkä ei tällä kuurilla ole ja mieliteotkin  saa kutakuinkin pienin ponnistuksin pysymään aisoissa.
Jaa, mitenkäkö? Pitämällä suun tiukasti ummessa ja ajattelemalla jotain päivänpolttavaa ajankohtais-asiaa Jos ei onnistu ilman apuvälineitä, on ne otettava avuksi.
Apuväline on  LAASTARI.

Härmäländin naistapahtumassa sain siis taas lausua  runoja ja kaikki hurrasivat. Tunsin olevani paksu, mutta typerä, eli uskon, että hurraahuudot eivät tulleet turhasta ;)
Luento jatkui sunnuntai  aamulla, mutta 1/2 päivän tietämissä lähdimme koteihimme viettämään Isänpäivää.
Toki heti aamusta otin ja soitin lasteni isälle ja onnittelin häntä vuolaasti.
Samalla kysyin, jos hän ehtisi kuoraista perunat ja porkkanat, ennenkö lähtee seurakuntatalolle isänpäivälounaan talkooporukkaan.
Ehtihän Magnus.

Illansuussa Catherine, Eerikki, Joonathan, Vivianni ja Lyllan tulivat Letkutielle syömään.
Unohdin antaa Lyllanille nimenomaa sille säästetyn maksalaatikon lopun. Täytyy hyvittää seuraavalla kerralla.
Mukana illallisvierailla oli tietenkin lahjuksia Magnukselle ja itseväsätty onnittelukortti, kuten asiaan kuuluu. Isänpäivät ovat mukavia.
Söimme Magnuksen lahjaksi saamat vihreät kuulat  pois kuleksimasta, eikä käpykakustakaan jäänyt pipenöäkään seuraavaksi päiväksi.

Nämä kaikki teille ylös kirjoitti Kaisa Grönkuula- Käpynen
----------------------------------------------------------------------------
Psalmi 20 jakeet 2-5

Herra vastatkoon sinulle hädän päivänä, suojatkoon sinua Jaakobin Jumalan nimi!
Lähettäköön Herra sinulle avun pyhäköstä, vahvan tuen Siionista!
Hän muistakoon kaikki sinun ruokauhrisi, ottakoon vastaan lihavat polttouhrisi!
(sela)
Täyttäköön hän hartaat toiveesi ja antakoon toimillesi menestyksen!

Tässä ruusunen, jonka vierellä viikko takaperin  "kiinnostavat häppeningit viikon varrelta"-juttua näpylöitsin.
Ruusua hiukankin tarkemmin tutkaillessa käykin ilmi, miten katoavaa, kovin katoavaa onkaan maaliman kauneus, loisto ja kunnian kukkulat.
Kirjoitin viikko takaperin myös, että istuin ja kirjoitin vatsalaukku pullollaan puuroa.
Eipä kadonneet puuron aiheuttamat kukkulat kuni loisto ja kauneus.
Nyt sitten istunkin kirjoittelemassa teille kaikkea maha hölskyen kasvislientä!
Tietenkään syy ei ole meikäläisen tapauksessa tuosta yhdestä Bär-gryn-puurokerrasta, vaan tietenkin kaikista muistakin viikkojen aikana nautitsemistani gryyneistä ja putingeista.
Se on, kun oikein kuntoilee, niin pitää sitten syödäkkin  tuhtisti (merkitsevä rykäys).
Syy vesivellillä olemiseen johtui säikähdyksestä. Kovasta säikähdyksestä.
Sain nimittäin Catherineltä hänen  jostain tilaamansa  LEOPARDI-kuosisen hamosen.
Kun kiskoin hametta yön pimeydessä ja muiden kuorsatessa päälleni, näytin viimeisillään olevalta leopardi-emolta.
Kolttu on kumminkin sen verran käheä, että päätin tarttua (jälleen kerran)  minussa piilevää leopardia niskasta ja tasoitella vatsanseutua jättämällä muutamia päivällis&illallis&välipala-kertoja väliin  juomalla vain kasvislientä ja kaffetta niiden tilalla.
Minulla on sitäpaitsi ensi viikonloppuna mieluinen meno, jonne aion kyseisen hameentupin ylleni tunk...äh...pukea. Uskon, että saan asiat järjestykseen.GGGgggRRrrrrouh!!!(leopardin räyhäisy).

Sen verran vielä menen tuohon alun ruusukuvaan, että siinä ei näy ruusun vieressä läppärimme kulma, vaan perunakapan nurkka.
Perunoita siinä ei ole, vaan sensijaan  kolmenkilon punnukset ja kumminauha, joita nostelen ja venyttelen päivittäin.
Perunakappa on hieno paikka säilyttää puntteja. Puntukat eivät näy ja ovat kumminkin otettavissa esiin, kun into iskee päälle (!).
Tiedän, että jos minun pitäisi ko. innon iskiessä päälle, hakea puntit eteisen komuutin perimmäisestä kolkasta, en heiluttelisi niitä ikinä.
Hieman vielä lisäselvitystä, mitä tulee kaikenlaisiin kotimme päällystöihin. Rakas lukijanihan muistaa, että minulla ei saisi mitään olla missään päällä näkösällä, siis tarkoitan mitään ylimääräistä. Tietenkin kukkasia, koristepilkkumia ja pienois-standartteja ja sen sellaista, mutta ei vaatenyssyköitä, sanomalehtiä, muistiinpanoja, kalsareita, kirjoja, sukkia jne.
Lattioilla voi olla nilkkoihin asti murusia ja muuta ryönää, mutta pinnoilla ei saisi olla mithän.Nih! Piste!

Vieläkin haluan palata ruusukuvaan. Kuinka on mahdollista, että tuntuu, kuin eilen siinä sen katveessa istuin ja kirjoittelin?
Viikko on holahtanut, ruusu rupsahtanut ja haavat nuoleskeltu kuin hujauksessa.
Hyvä on kuitenkin elää, eikä jäädä tuleen makoilemaan, eikä antaa varisten rakentaa pesää kuontalonsa kuvulle.
Kalenteriani kun katsoo, näyttää se ulkopuolisen silmissä helposti vain viikon ruokalistalta rasva-ja kahviplätteineen, mutta efekti on harhaanjohtava.
Olen mennyt ja tullut aika haipakkaa, enkä kaikkea ole muistiin kirjannut. Pitäisi kyllä kirjoittaa, koska muistini on ruvennut sassaroimaan aikalailla. On kauheaa, jos jäätte paitsi jostain kivasta menosta, tai tulosta ;)
Nytkin tyydyn kuitenkin vain huudahtamaan, vaikka ei ole mustaa valkoisella, eikä muistissa mitään:
-TÄTYYHÄN MINUN OLLUT OLLA JOSSAKIN JA TEHDÄ JOTAKIN MAANANTAINA JA TIISTAINA, VAIKKA NIIDEN KOHDALLA ON VAIN VALKOISTA (EI EDES KAHVI- EIKÄ RASVATAHRAA)!

Viime keskiviikkona (on muistissa ja ylös präntättynä), oli meillä  Kristillisdemokraattien Ep:n piirihallituksen kokous, joten  karautin hyvissä ajoin  Ooppelilla Laihelaan, josta matka jatkui Kurikkaan, kropsun syntysijoille.
Kokouksessa  iloittiin hyvistä onnistumisista eri vaalipiireissä. Minäkin koitin ilakoida mukana, minkä hautausurakoitsijan mieleltäni suinkin kykenin. Menetimmehän kotikonnullani toisen valtuustopaikan ja ääniä kosolti muutoinkin. Ilakoinnin asemesta olisin enämpi halunnut rääkyä kollottaa jonkun olkapäätä vasten kauan, mutta hartaasti.

Minun tapanani ei ole kovin hirveän kauaa rypeä mustissa mujuissa ja niinpä kirjoitin ja parantelin jo seuraavana päivänä erästä tilausrunoa, jos mahdollista, niin entistäkin ehommaksi.
Runo on tilattu syntymäpäivää juhlistamaan. Ei vähä mittää!
En itse sitä lausu, joten itsekseni sitä harjoitellessani, pystyin huomattavasti paremmin eläytymään ja revittelemään. Joka toisen rivin jälkeen runo kuulosti mukiinmenevältä ja joka toisen rivin jälkeen mukiinjäävältä. Hohhoijjaa!
Käveleskelin lausumisen ja kirjoittamisen välillä  hermoparkoja lepuutellakseni  pihapiiriämme rastiin ristiin.
Kohta (jahka maa jäskähtää) kiskotaan Letkutietä pitkin takapihallemme kaivinkone, joka myllää plantaasimme takaliston (siis takapihamme) uuteen ruotiin.
Kaikki pienetkin entisajan tunkiojäänteet ja nystyrät, sekä sika/lehmi/hevos/kanala-kopperot vedetään siluvei, kuopat täytetään ja myttyrät tasoitetaan.
TAKAPIHA-sana häipyy kielenkäytöstämme tykkänään ja "VILPOLA-VIRKISTYS-MAANPÄÄLLINEN-VIEHKOILU-ALUE"-sana otetaan käyttöön.
Magnus on asetellut tiiliskivet vilpolarakennukseen lattiaksi, kun emme tienneet niille kiville muutakaan osoitetta. Kirkkohan niistä oli puhe pykätä, mutta jos SE hanke toteutuu, ostamme uusia tiiliskiviä.

Lauantaina meillä oli ohjelmaa koko päiväksi piisalle asti.
Orisbergissa oli puolenpäivän jälkeen, jo perinteiseksi tapahtumaksi tullut, Runopiirin Pyhäinpäivän hartaushetki.
Mukana oli myös Magnus, joka sai pitää puheen, Laululintuset-kuoro ja me runopiiriläiset, jotka  lausuimme runoja. (Minä tietenkin omitekemäni).
Itseasiassa mukana oli myös laululintunen ihan oikeesti!
Ulkoa pyrähti nimittäin ehta talitintti kirkkoon sisälle. Ajattelin, että sillä laululinnulla on hieman "vapaammat  ja ehkä löyhätkin" käytöstavat, mitä määrättyihin asioihin tulee ja suojasin runopapereitani huolellisesti.
Mitään radikaalia ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan ja lopuksi maistui taas Kyllin tekemä suloinen nektari pyörryttävän hyvältä. Tällä kertaa oli vielä kaurakeksejäkin entisestäänkin enämpi pyörryttämässä meitä lmukanaolijoita. :D
Ovet kirkkoon luvattiin pitää auki, kunnes tintti lentää ulos. Varmasti sille laitettiin jotain paakkelssin muruja ovelle, jotta se paremmin ymmärtäisi yskän.

Saman päivän illansuussa menimme koko Letkutien konkkaronkka Nikolainkaupunkiin pizzalle.
Kansanlähetyksellä oli nimittäin tilaisuus pizzeriassa!
Puheen illassa piti  Suonto-niminen evankelista.
Näitä pizza-iltoja oli ennenvanhaan tapana järjestää muutamia kertoja vuodessa ja on tuo hyvä ja maukas tapa otettu uudelleen käyttöön.
Sunnuntaina sitten tapamme mukaan konkosimme kymmeneksi aamulla kirkkoon.
Oli maataloustuottajin kirkkopyhä. No, me emme ole sellaisia, mutta kirkkoon saa aina tietenkin mennä kaikki, vaikka pyhä olisi nimetty jollekin ryhmälle oikein erikoisesti.
Sellainen maataöustuottajien kirkkopyhä tietää aina jumalanpalveluksen jälkeen lautasellista tuhtia, höyryävää ohrapuuroa puolukkasoppaa kyytipoikana, ynnä kaffia ja nisua.
Kirkossa oli runsaasti väkeä.
Kaikki me kuuntelimme hiirenhiljaa saarnaa, jossa puhuttiin anteeksiantamisesta. Iki-ihana kanttorimme soitti  lopuksi flyygelillä Pankakoski-nimisen kappaleen.
Kaikki istuimme penkeissä huumaantuneina ja ökötyksissä tovin, ennenkö ymmärsimme lähteä puurovatien ääreen.
Tunsin kirkonpenkissä ystävien ja Magnuksen kanssa istuessani koko jumalanplveluksen ajan sydänalassani ihastuttavaa värinää ja lämpöä. Kuinkahan sitä nyt analysoisisi, että hieman saisitte tuntemuksista hajua ja pääsisitte edes hivenen ällän päälle?
On kuin rintalastan alla olisi pumpulia täynnä oleva lämmin pesä, jossa sydän sykkäilee ja pumppuileepi ihastuttavia onnen ja ilon kultareunaisia pisar....öh...taidan jäädä sanattomaksi, mutta menkää itse, niin ymmärrätte.

Samaisen sunnuntain illansuussa lähdimme, me letkutieläiset, Nikolainkaupunkiin.
Meillä oli kaikilla vastuuta Kansanlähetyksen Kohtaamispaikalla maailman ihastuttavimmassa kirkossa kello seitsemäntoista.
Magnus juonsi, Charles opetti ja minä lausuin yhden färskeimmistä (uusimmista) runoistani.
Musiikissa oli tietysti Euroopan paras kuoro: Vaasan Veljeskuoro.
Sain myytyä 6 kirjaakin.
Käynti Asevelikylässä kruunasi päivän ja iloisina, mutta tyytyväisinä ajelimme Hälvää kohti.

Hyvää ja mielenkiintoista viikkoa sinulle, kuka ikinä lienetkään ja jos koskaan tänne asti pääsit.
Jos taas pääsit, eikä tehnyt heikkoakaan, niin mene ja lue Magnuksenkin blogi.
Pääset sinne googlettamalla maunojoupinblogi.blogspot.com

T: Kaisa Leo-Pardskog-Pönönen.
--------------------------------------
Psalmi 61, jakeet 2-5

Kuule huutoni, Jumala,
kuuntele rukoustani!
Maan ääristä  minä huudan sinua,
kun sydämeni nääntyy.
Sinä viet minut turvaan, kallioille,
jolle itse en jaksaisi nousta.
Sinä olet ollut turvani, vahva linnoitus vihollisia vastaan.
Minä tahdon aina asua luonasi,
minä etsin sinun siipiesi suojaa.

Istun vatsa täynnä Helmi-ryyni puuroa peräkamarissamme. (Kuvassa ko. huone pilkistääkin oikeassa reunassa udunomaisesti).
Läppärini vieressä pönöttää rouhea ruusu. Se ojennettiin Magnukselle eilen vaalivalvojaisissa.
Kaikki ehdokkaat saivat yhden ruusun, paitsi läpimenneet kaksi. Magnus sai yhden.


Sivusilmällä kauhukseni näin, että monta on jo ehtinyt lurkkailla tänne (tai sitten yksi useampaan kertaan), mutta nyt vasta ehdin kirjoittelemaan raporttia "mielenkiintoisista happeningeistä pitkin viikkoa"
.
Aamupäivän kulutin pouhottamalla jauhelihakeittoa ja pesemällä muutaman koneellisen pyykkiä.
Päivän lehtiä selailin kauan ja antaumuksella ja Suomifilmiä tuijotin tiiman verran.
Nyt tulikin katsomisen arvoinen filmi "Kun on tunteet". Maria Jotunin aikoinaan raapustama.
Pakko oli nauraa Emmi Jurkan loistavalle roolisuoritukselle (jota suoritusta en alkaa tässä sen kummemmin ruotimaan).
Pakko oli myöskin lopuksi pukea ja iskeä pakkelia naamaan ja kaahata kauppaan.
Puotiin oli ihan pakko lähteä, koska maito oli loppu ja ilman maitoa ei mistään oikein tule mitään..
Aikoinaan, kun Magnuksen äitiliini vielä eli ja asusteli täällä Hälvän mutkalla, kävimme häntä tietenkin usein tervehtimässä. Magnus tapasi soittaa ja ilmoittaa tulevasta vierailusta ja kysäisi aina, että tarvittooko kauppapuarista tuara mitään?
Äitinsä vastaus oli joka kerta sama: pari litraa maitua.
Nyt on meille käynyt tismalleen samoin. Jos joku innostuisi tulemaan kylille meille ja ilmoittelisi puhelimella ja kysäisisi, onko uupeloa jostakin, niin vastaus olisi:
-Joo, rasvatonta maitoa muutama litra.
Oma lehmä olisi mukava. Saisi aina mennä tikistään kikistä lisää, jos loppuisi jääkaapista.
Tämän päivän tekemiset ovatkin nyt sitten pulkassa, paitsi tietenkin tämä kirjoittaminen ja pallealihasten  kutistus-sessio.
Olen kuukauden voimistellut sillä päleellä, jonka käsikahvan alle en ollut kesällä mahtua liikkeitä huhkimaan.Muistattehan?
Aluksi punnersin 20 kertaa silmät viisi senttiä silmäkuopista ulkona. Nyt teen jo sata kertaa ja pystyn kuuntelemaan puuskuttamatta radio- Deitä vanhasta höyryradiostamme.
Juoksaisin vintille päivällä hakemaan leipää pakastimesta, niin ilokseni huomasin, että ei puuskututtanut ollenkaan.
Kyllä ihmeellisesti kunto ottaa kohistakseen ylös, kun vain pikkasenkaan viitsii itseään "rääkätä".
Punnuksia, keppiä ja kuminauhaa olen huiskutellut säntillisesti, vaikka kuinka ja kauan.
Mielestäni siitäkin on ollut runsaasti apua. Muskelintapaista on ollut muodostuvinaan käsivarsiin. Nyt ihmettelen, miten saisin ne lumpsahtamaan allien täytteeksi?
Voimisteluvempain on yläkerrassa makuuhuoneessamme.
Siellä on sopivan viileä jumpata ja ikkunaa pidän avoimena, ettei alkaa nuppi tärisemään ja vintti pimenemään.
Makkarissamme ei ole lämpö vielä ollut tänä syksynä päällä. Asteita siellä on 16!
Kieltämättä nukkumaanmennessä on aika raikasta, mutta olen keksinyt ratkaisun:  puolentoistalitran Cocis-pullot täyteen tulikuumaa vettä ja pullot löpsöllään olevien täkkien alle.
IHANAA!
.
Perjantai-iltana olimme Ylistarossa telttaseuroissa. Magnuksella oli puhe ja oli puhevastuussa kaksi "oikeetakin" pappia.
Moni oli telttakokouksesta lehdestä lukiessaan ajatellut, että on seurakunnalle tullut  perustavaa laatua oleva virhe ilmoitukseen.
Telttaseurat keskellä talvea!
Kyseessä oli armeijan vanha lääkintäteltta. Sisällä oli kamina ja oikea kipinämikko paiski tarvittaessa pökkyä pesään.
Penkeillä oli istuinsuojat. Kaikki olivat tietenkin pukeutuneetkin sään mukaan ja sää oli tietenkin mahtavan ihastuttava. Kuuraiset ikikuuset seisoivat teltan vartioina, eikä vähiten kauniisti valaistu Ylistaron KOMIA KIRKKO.
Lyhdyt ulkona paloivat kauniisti ja teltan sisällä leppalamput antoiivat himmeää valoaan ja hajuaan hartaiden kuulijoiden silmiin ja neniin.
Puheet olivat Jeesuksesta ja hänen meille ihmisille tekemästään pelastustyöstä ristillä.
Siinä istuessani ja kuunnellessani tunsin itseni hyvin onnelliseksi. Olen varma, että silmänikin loistivat päässäni kuin kaksi petromaxia.
Illan järjestäjät olivat nähneet kaiken kanssa todella paljon vaivaa. Makkaraa ja sämpylöitä kaffin kanssa saimme illan päätteeksi vielä nautiskella.
Oli puhetta, että talven mittaan pistettäisiin uusiksi tuo kaikki ihanuus.

Lauantaina olimme pizzalla Nikolainkaupungissa parin perheen kanssa.
Samalla vein uuden hipsunäpykkä-kännykkäni kaksviikkoishuoltoon (kuuluva rykäisy). Minulla ehti hermot mennä 14 kertaa tuon kahden viikon aikana.
Okei, okei juna on ehkä mennyt ohitseni, mitä hipsunäpyköihin tulee, mutta kyllä se näpykkäliikkeen nuoriherra sanoi, että vikaa, vikaa on puhelimessakin.
Sain ns. kertakäyttösim-kortin (omakeksimä täysin tuulestatemmattu sana), jonka sain laittaa pikkuiseen, vanhaan,rakkaaseen simpukkakännykkääni.
Jo alkas kuulumaan (jos vaan joku soittaisi) eivätkä paksut poskilihakseni heti vaihda kanavaa ja kuvaa puhuttaessa.
Asevelikylään menimme myös tervehtimään rakkaita omaisiamme, sekä Lyllan von Karvatuppua.
Emme ole ikinä kukaan nähneet piskiä, joka pudottaisi joka karvan niin totaalisesti kuin Lyllan vonTuppukarva.(Nimi on hieman edellisestä muutettu).
Catherine oli hermona. Seuraava koira olisi kuulemma kiinalainen harjakoira (tai mikä niitten "nahkiaisten" nimi oikein on?).
Vaatii muuten aikamoiset nieleskelyt, ennenkö sitä rotua pystyy silittämään.
Ainakin minä nikottelin hyvän tovin, kun kerran vielä töissä ollessani, asiakas lätkäisi ko. koiran tiskille ja jäi innokkaan  näköisenä odottamaan ihailuja ja silityksiä.
Koira ei ollut läheskään yhtä innokas, vaan seisoi tiskillä täristen ja mielestäni se oli hiukan broilerillakin.

Sunnuntaina olimme tapamme mukaan Isonkyrön kirkossa jumalanpalveluksessa.
Kirkonpenkissä istuessani ja laulaessani Martti Lutherin jykevää virttä, tunsin sanomatonta iloa ja rauhaa sydänalassani.
Saimme kuulla täsmälleen Raamattuun perustuvan saarnan ja sellaista soittoa flyygelillä, että teki mieli huutaa taas, että HALLELUJAA, VAIKKA HUIVI MENIS!
Kirkkokin oli jotenkin niin kaunis ja valoisa. Isonkyrön kirkko alkaakin olla aika huipulla siinä lempparilistassani, mitä pohjoisen pallonpuoliskon komeimpiin kirkkoihin tulee.

Sunnuntai-iltapäivällä kaahasin  Vähänkyrön seurakuntakeskukseen Naistenkesken Iltapäivään.
Minulla ei ollut alunperin sovittu runonlausumista. Kahvinkaatoa kyllä.
Minä likka se vaan aioin lausua runon 1/2 väkisin, mutta...melkein jo perillä ollessani huomasin, että kirjakoppa runoliuskoineen oli jäänyt kammarin pöydälle.
Luin sitten Raamatusta psalmin 16. Tosin senkin lukeminen oli tyssätä heti alkuunsa, kun yritin tihrustaa sitä pikkuruisesta käsiväskyraamatustani. Valaistus oli himmennetty, koska katselimme rainakuvia Botsvanasta, joten en erottanut edes isoja alkukirjaimia kunnolla, muusta puhumattakaan.
Piti pyytää tukevampipränttinen Raamattu Eikulta.
Kaikki meni hyvin, vaikka tunsinkin taas itseni P. Pitkätossun isoäidiksi ampparihameessani.
Vähästäkyröstä  ampaisin Isoonkyröön vaalivalvojaisiin, josta valvojaisista kerroinkin villakoiran ytimen aloittaessani raporttini.

The End.
T: Kaisa Villanen-Tossavainen-Pykänder
-----------------------------------------------------
Virsi 174 4:s säkeistö:

Anna, Herra, kansallemme
kristillinen hallitus,
suojaa rauha kotiemme
kuule köyhäin huokaus.
Kiitoksemme päältä maan
nouskoon taivaan kunniaan.
Isä, Poika, Henki Pyhä
nyt ja aikain loppuun yhä.

Kuvassa näette riipposkieron.Anoppini vanhan riipposkieron.
Polkupyörä on vanha keksintö ja alunperin pyörää yritettiin lanseerata suomenkielellä nimellä RIIPPOSKIERO (mikäli vanhaa suomenkielenopettajaani Nikolainkaupungin tyttölyseossa oli uskominen ja mikäli muistan opetuksen oikein).
Ajelin minäkin tuolla  riipposkierolla muutaman metrin ja meno oli kevyttä, eikä meinannutkaan mennä kieroon.
Ehkä riipposkiero-sana olikin tarkoitettu sellaiselle suuripyöräiselle ja puiselle menopelille.Niihinhän piti olla pari punttaajaakin, että pääsi yleensä pyörän selkäänkään, saatikka ajamaan.

Kuvat pyörästä ovat tuossa alussa siksi, ettei minulla ole mitään uusia kuvia lätkäistä näkösälle katseltaviksi.
Kamera ei ole koskaan mukana silloin, kun pitäisi. Onhan minulla se uusi hipsu-puhelin käsväskys, mutta en osais laittaa koneelle silläotettuja kuvia.
Kovasti olisi ollut mennäviikollakin kuvauskohteita, mutta kun ei, niin ei.
Kalenteria, kun selaan, näyttää kuin plättipäivä toistaan valkoisena vanana vain seuraisi. Aivan kuin ei olisi mitään tapahtunut.Väärin!
Tiistain korvilla esimerkiksi hyökkäsin puutarhaan keräämään vaahteranlehtiä.
Keräyshetki oli vihoviimeinen. Ehkäpä jo hiukan ylikin! Jok´ikistä lehteä oli jostain kohdin jyystetty ja jos ei ollut, niin joku oli meinaamassa.Kovasti elähtäneitä olivat lehdet muutoinkin ja ruskanväritystä sai luupilla etsiä.
Etanoita lötköili sankoin joukoin lehtikasassa ja jouduin pyhkimään niitä ruohotuppaaseen tuon tuostakin (puistatus, puistatus).
Olin kuitenkin päättänyt tehdä vaahteranlehvä-sydänkranssin, niin myös teen vaahteranlehvä-sydänkranssin.Piste.
Olen aika päättäväinen näinkin veteläksi ja asioita tuonnemmaksi siirteleväksi ihmiseksi.
Kranssi on nyt piikkisuorana kuivamassa autotallissa. Kohta sen saa vääntää sydämeksi (Magnus) ja truiskia hiuslakan jämiä päälle (minä).
Vaahterasessiossa näin sellaisen madon, jota en ennen ole ikinä silmiini saanut. Tosin en ole ennen kerännyt vaahteranlehtiäkään.
Mato oli ohut kuin karhunlanka, mutta yht´äkkiä joku kohta siitä paksuuntui ja littanoitui sekunnin sadasosassa ja se syöksähteli lehdenpäällä kuin limainen salama! Pituutta  tällä lötkänderillä (jälleen puistatus, jos toinenkin) oli noin viisi senttiä.
Kaikkea sitä maa (ja puutarha) päällään kantaa.

Kurikkaan matkasimme perjantai-illansuussa Eikku ja minä. Oli kyseessä Naistenkesken Ilta.
Ajelimme kuulaassa syysillassa määränpäähän ja totuttuun tapaan eksyimme muutaman kerran.
-Olisiko sellainen pikkanen neliskanttinen vehje tuossa etukonsolilla mitään?
-Ne eivät oikein aina tiedä mitään! Voivat johdattaa eksyksiinkin, virkkoi Eikku ja arvaili, käännyttäiskö vasemmelle, vaiko oikealle.
Oikeaan toki osuttiin ja aika helpostikkin, mutta lupasi Eikku ottaa vastaan "pitkäaikaiseen lainaan" navigaattorin, jota lapsensa hänelle ovat jatkuvasti kaupanneet ja ehdottaneet.
Paikanpäällä perillä  minä sain lausua runon ja pitää todistuspuheenvuoron.
Runo oli uunituore ja vielä ihan läämminkin (edellispäivänä tehty)  ja todistus 25 vuotta vanha. Leuat kuni aladoopi tytisten,  minä kaikkea tätä tein. Vettäkin ryystin muutamaan otteeseen.
Sain ilokseni viisi (fem) runokirjaani myytyä.
Ilokseni kuulin myös kosolti hyvää palautesuitsutusta näistä maanantaiblogeistani. eräältä naiselta. Tämä ihastuttava siskoni lohdutteli, että kyllä niitä blogini lukijoita on melkoisella varmuudella enempi, kuin 36.
Kun lukijoita on tosiaan VARMASTI 36, niin ei kannata heittää sulkakynää nurkkaan. Ei missään tapauksessa. (Kerran viikossa sen vain aina aionkin tehdä).

Meidän vuoromme (Magnuksen ja minun) oli pitää virsihetki lauantaina Laurilanmäellä.
Sain valita virret.
Erästä valitsemaani virttä laulaessamme huomasin, että se oli juuri se, joka menee niin korkeassa äänilajissa, että olisi melkein pakko nousta pöydälle laulamaan.
Korkeimmissa kohdissa en laulanut ollenkaan, mutta ei sitä onneksi kukaan huomannut, koska mikrofooni ei taaskaan toiminut. Magnus toki huomasi asian ja yritti uljaasti laulaa kohti, kovaa ja korkealta. Mielestäni hän onnistuikin laulamaan aika lähellä oikeaa nuottia ;)
Magnus sanoi tilaisuuden päättyttyä ja meidän nauttiessamme kahvia ja nisua, että meidän vintinkomerossamme on kovaääninen jostei oo piraannu ku yks kruuvi poikes.
Muistelin, että komerossa on tosiaan mikrofooni ja siihen kuuluu noin kaksisataa kiloa painava KAIUTIN osa (tai joku sellainen).
Olen kyllä valmis roudaamaan ne Laurilanmäen ruokasaliin, jos vain kuuluvuus on sillä taattu. Olisi mukavaa, kun ihmiset kuulisivat hartauspuheen (meidän veisuumme kuulumattomuus ei jätä ketään sanottavammin mistään paitsi).

Sunnuntaina Magnus lähti Vöyrin kirkkoon saarnaamaan.
Minä jäin kotiin leipomaan korvapuusteja. Iltapäivällä oli näetsen Naistenkesken Iltapäivä pappilassa.
Olisihan ne puustit voinut leipoa ennakkoon, mutta kun en voinut!
Pikkarainen pakastimemme on äyräitä myöden täynnä ennestään, eikä minun hermoradalla varustettu ihminen pysty tarjoamaan jo kaksinkertaisesti  kuivahtaneita tillikoita. Ovat nimittäin muutenkin, jo valmiiksi, kuivakoita.
Pelkään aina, että jäävät raakileiksi puustit ja pouhotan niitä uunissa kauan ja hartaasti.
Kuuntelin jumalanpalveluksen radiosta. Jumalanpalvelus oli hyvä, mutta kauhean kamalalta tuntui ehtoollisen aikana. MINUN OLISI PITÄNYT OLLA PAIKALLA LIVENÄ! Olen tottunut sunnuntaisin olemaan livenä kirkossa.
No, minulle oli leipomustehtävä annettu ja se ei tokikaan ollut ollenkaan vastenmielinen.
Hyvissä ajoin ajelin sitten  puusteineni pappilaan.
Isonkyrön pappila on ihastuttava ja se on ihastuttavalla paikalla  Kyrönjoen  rannalla.
Kurikan naistenillassa juontaja heitti kysymyksen meille naisille, että onko kukaan koskaan halunnut olla joku toinen? Joku muu ihminen, kun on?
Minä istuin etupenkissä ja sanoin kuuluvalla äänellä:-EI!
Juontaja jatkoi puhettaan häiriintymättä.
Tuli mieleeni , jo ajellessamme Kurikasta kotiin, että olenhan minä useastikkin halunnut olla joku toinen.
Olen halunnut olla esim. Englannin kuningatar.Hänen tuskin tarvitsee siivota, ja hän saa aina hovilääkärin sänkynsä päätyyn, jos joku paikka prakaa, tai särkeä-tikuttaa.
Meikäläisen olis aina siivottava ja tilattava aika terveyskeskukseen ja ...(onneksi melkein kaikki röppörit on parantuneet, joko itsekseen, tai buranalla ja vesilasillisella ja onneksi Magnus on kova poika siivoamaan).
Tuola pappilassa ikkunasta katsellessani toivoin myös, että olisin ollut pruustinna!
Pruustinnana olisin saanut seistä pappilan köökin ikkunalla aamusta iltaan. Mitä nyt joskus Magnus-rovastin kanssa olisimme joella soudelleet ja affenia onkineet...

Naisia tuli ilahduttava määrä ensimmäiseen pappilassa pidettäviin Naistenkesken IP:ään.
Minä toimin juontajana. Tunsin oloni tukalaksi pepitaruutuisessa hameentupissani (olin muutamaa numeroa liian paksu ko. kolttuun). Lisäksi tunsin olevani typerä, joten kaikki menestyksen ainekset olivat läsnä.
Unohdin juonteissani mainita henkilöitä ja muutenkin puolet ylöskirjoittamistani asioista, mutta Jeesusta ei kukaan unohtanut :D
Jeesus oli sanansa mukaisesti läsnä meidän keskellämme. Hän vaikutti iloa yhdessäoloon ja oli riemuna lauluissa ja puheissa.

Nyt on aika ehkä lopettaa.  Alkaa hartianseudusta levitä puutumus pikkuaivoihin (isoja ei enää tunnu löytyvän lainkka).
T: Kaisa Vähälohko-Puutiainen
----------------------------------------------
Psalmi 16 jae 36-37

Herra, sinä asetut kilveksi eteeni, sinun oikea kätesi tukee minua,
sinun apusi tekee minut vahvaksi.
Sinä teet varmoiksi askeleeni, polveni eivät horju.

Hyvää iltaa tuhannet ja taas tuhannet lukijani!
Huomasin, että monet ovat koputelleet blogin ovea ja ajatelleet, että missä minä oikein luuhaan?
Koko päivän olen peseskellyt pyykkiä ja lopunaikaa kulkenut ikkunalta ikkunalle ja meinannut aloittaa siivouksen. Kirjoittamaan en siis ole millään ehtinyt.
Onneksi sain siirrettyä siivouksen alkamisen huomiseen. Huomenna onkin sitten uudet kujeet, joten voi olla, että ruokkous siirtyy vieläkin hamaan tulevaisuuteen.
Jaa, että miksikö pitäisi heti maanantaina muka siivota?
No siksi, kun meillä oli vieras keskiviikosta sunnuntaihin, joka pudotti jok´ainoan karvansa ainakin pariin kertaan vierailunsa aikana lattialle ja joka mahdolliseen paikkaan.
Vieras tottelee nimeä LYLLAN (nimi muutettu, mutta se tottelee sitäkin).
En muista onko tullut kerrottua ja mainittua, että Lyllan on seropi ja Euroopan viisain koira? Odotamme sen alkavan puhumaan päivänä minä hyvänsä.
Kaikki pihaamme kotitanhuvana  pitävät fasaanit (noin kuutisen kipaletta) olivat kyllä aika käärmeissään vierailusta.
Lyllan oli tipalla saada yhden niistä kiinnikin. Lintu ei tarpeeksi nopeasti saanut ilmaa pyrstönsä alle, vaan rypi puskassa vinhasti joka ilmansuuntaan.
Magnus kertoi, että vain viiksikarvanmitan ero oli Lyllanin hampaiden ja fasaanin kaulan välillä, kun jälkimmäinen viimein ja vihdoin pääsi lentoon.
Mitkään komentosanat eivät koiraneitiin purreet, vaikka se muuten on nöyrä ja tottelevainen.
Huh, huh! (Puistatus, puistatus).
Mitä me olisimme osanneet fasaanivainajalle tehdä?
- Molsimma nylykeneet ja pannehet kattilahan kiahumahan, niinku meillä kotona kakarana kanakki laitettihin. Tai vaihtoehtoosesti uunihin mujumahan, tiesi Magnus vastata pahkuloimiseeni.
Muuten kuulosti kyllä ihan hyvältä, mutta minä en tarkastamatonta lihaa suuhuni laita. (Vaikka pihapiirin fasaanit näyttävät kyllä oikein terveiltä ja sipsakoilta).
Tarkastetaankohan kaikki ammutut hirvenlihat, muutoin kuin tietysti, että ovatko varmasti kanttuvei?

Lyllan nukkui meidän sängyn jalkopäässä. Se nukkui siinä, vaikka se sai useamman kerran lieviä potkusarjoja kylkeensä. (En muistanut, että Lyllan on sängyssämme ja luulin, että Magnus on varannut ISOMMAN alan hetekasta, kun kuuluu. Toimin sen mukaisesti: potkuja umpimähkään joka puolelle).
Koira ei saa kotonansa sängyssä nukkua, joten se varmaan oli päättänyt kestää mitä tahansa saadessaan siinä IHMISTEN seslongissa kölliä.

Perjantaina saimme lisää mieluisia vieraita. Joonathan ja Vivianni tulivat vanhaa paappaansa ja vielä vanhempaa mummuansa ilahduttamaan.
Erityisen "ILAHTUNUT" oli Charles, joka ei saanut pahaistakaan rauhaa vierailun aikana.
Lapset ovat oikein ihastuksissaan enoonsa ja eivät sitä peittele millään tavalla.
Lätkimme koko sakki yhdessä Musta-Pekka kortteja, luimme lasten Raamattua, katselimme Joosef-filmin ja juttelimme Jeesuksesta, söimme, saunoimme jne.
Keittiössämme on puinen kannellinen soffa, joka on piripintaan täynnä leluja.
Tälläkin kertaa kansi aukaistiin vierailun alkuminuuteilla, mutta enää ei leluja levitetty lattialle.
Ovathan lapsenlapsemme jo niinkin "vanhoja" kun 10 ja 12 ;)
Ainoat lelut, joilla vielä "leikitään" ovat puiset palikat ja pikkarainen ksylofoni. Kehoitankin mummuja ja paappoja hankkimaan nämä leikkikalut lapsenlapsilleen heti, kun leikkijät ovat vielä synnytyslaitoksella. Torninrakenteluinto ja soittokoneen pimputtelu eivät näköjään hyydy niin äkkiä, kuin muiden leikkikalujen kanssa äksääminen.(Musta-Pekka-kortit ovat myös jatkuvalla syötöllä IN).

Lauantaina oli Isonkyrön Kristillisdemokraattien paikallisosaston tempaus Isonkyrön cityssä (siis siinä marketin ja sen toisen liiketalon välitietämissä, kuten kaikki pohjoismaalaiset tietävät).
Olimme kukin keittäneet pumppiksiin kahvia, Tupu oli leiponut kakun, Magnus hätäprätiköitä, ja arpajaiset oli myös laitettu pystyyn, kuten KD:n telttakin.
Sataa lotisi kotoisasti, mutta silti paikalla kävi väkeä keskustelemassa ja sumppia siemailemassa ja vaaliehdokkaita tapaamassa.
Niistä hätäprätiköistä, jotka siis ovat viittä vaille Kyröön kansallispulliksi äänestettyjä, näkyy tämänkertaisen blogin alussa olevassa kuvassa muutaman kylkikin. (Siinä kopassa.)
Magnusta lainatakseni, kaikki taas hurrasivat kovasti maiskutellessaan prätiköitä.
Olisikin ehkä ollut kauaskantoisen viisasta ottaa Magnuksesta vaalimainokseen kuva hätäprätikkä suussa.

Sunnuntaina olimme kirkossa, kuten sunnuntaisin aina. Magnus sai jakaa ehtoollista.
Sunnuntai-iltapäivällä veimme rakkaat vierailijamme kotiinsa Nikolainkaupunkiin. Menimme myös Kansanlähetyksen iltatilaisuuteen. Sellaiseen tilaisuuteen tällä kertaa, jolla on se vihellettävä nimi, eikä mikään vanhanaikaiselta kalskahtava "SUNNUNTAISEURAT"-nimi.
Jokseenkin sama sisältö molemmissa, mitä nyt tämä musiikkipuoli hieman ottaa hätkähdyttääkseen.
Minä en  tunnustaudu luutuneeksi kalkkikseksi, mitä mussiikkiin tulee. En, en, en!
Viittaan muun muassa viehtymykseeni metelli-rokki, kansanlaulu- ja hevijumalanpalveluksiin. Ymmärrän kyllä, että ajat muuttuvat ja minä en ehkä ole muuttunut mukana ;)

Tänään illansuussa olimme Tervajoen Ystävyydenkulmassa Sanasessa.
Sananen on ikäänkuin raamattupiirin tapainen, jossa tutkitaan ja keskustellaan seuraavan sunnuntain epistolateksteistä.
Ensi sunnuntain evankeliumiteksti on seuraavanlainen. (Se VOI olla myös joku muu kohta Raamatusta).Menkää kuuntelemaan.:D

Joh. 13:16-20
Jeesus puhui opetuslapsilleen:
" Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi, eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.
Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.
Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen:"Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan. Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, että sen toteutuessa te uskoisitte, että minä olen se joka olen.
Totisesti, totisesti, joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa vastaan minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt."

T: Marja Kaisa Jouppi os. Wirtanen

Laitanpa tähän alkuun kesäisiltä 1700 luvun markkinoilta Isostakyröstä kuvia, kun Aunuksen kuvat loppuivat.
Kuvat markkinoilta on otettu aamutuimaan, jolloin sankat ihmisjoukot eivät ole vielä ehtineet paikalle.
Nämä  nimenomaiset markkinat ovat ylimakeet ja niinpä kannattaa lähteä hieman kauempaakin (esimerkiksi käsivarren mutkasta ja Hangonniemen nokasta) oikein paikanpäälle ihmettelemään ja ostamaan kaikkea, mitä ilman ei kertakaikkisesti tule toimeen.
(Pieni esimerkkiluettelo kaikesta, mitä ilmanm ei tule toimeen: nisulendi ja kierrepulla, savikuppi, kurkkupikkelssi, kaarnalaiva, tuohihelmet, tuohihattu, hartiahuivi, tuohivirsut, pärekori, pajupannunalusta porstualuuta, uuniluuta, porkkanasämpylä, pellavahousu, villaviitta...jne.)
Viimeksimainitun, tulipunaisen,  ostin itsekkin itselleni. Ihmettelin, että olen tähä nasti elänyt ilman tulipunaista villaviittaa.
Ne hurraahuudot ja kehut, jotka minua alati seuraavat tepastellessani viitta ylläni, lämmittävät ja hivelevät kovasti mieltäni ;) Kunnian annan aina viitan tekijälle. Mansikille.

Kirjoittelen jokaviikkoista mielenkiintoista (raskaita silmänluonteja) viikkoraporttiani hienoisen hurinan täyttäessä tienoon.
Meille on asennettu ilmalämpöpumppu. Se hurisee kotoisasti eteisen oven päällä.
Ilmalämpöpumppu, paitsi pumppaa tietenkin lämpöä, niin myös  IMEE PÖLYÄ. Suodattimia on joka lähtöön. Hajujakaan ei pumpun jälkeisessä elossa ja olossa enää pitäisi olla.
Noinkohan ei enää tarvitse pölyjä pyhkiä?
Totuudessa pysyäkseni, ei minun ole tarvinnut pyhkiä niitä paljoakaan tähänkään saakka. Pölyhiukkaset ja itiöt ovat minun puolestani saaneet surutta lilliä ilmassa, tai landata pöydille ja hyllyille. Mitä väliä!
En kyllä vastaankaan laita, jos pumppu hoitaa asiat täst´edes.
Ilmalämpöpumppu muuntautuu halutessa myös ilmaKYLMÄpumpuksi.
Kesällä, kun ulkona on 30 astetta plusmerkkistä celssiusta ja sisätiloissa tuplasti enämpi, niin ilmakylmäpumpulla saa huoneet suloisen viileäksi.

Aiomme tietenkin pitää nyttemmin eteisen ovia aukinaisina kammariimme ja köökkiimme, sillä muutenhan pikkarainen eteisemme olisi kohta kuin laihialaisten sauna (38 astetta).
Avoimien ovien päivistä seuraa taas puolestaan, että eteinen on maalattava, puolenmetrin kenkäkasaa madallutettava ja muutenkin eteisnurkkia fiksattava, koska tampuuri  tulee nyt osaksi kokoaikais- asuinpinta-alaa.
Onneksi on HÖYRYpesuri, jolla siivota!

Keittiömmekin sai lauantaina ihan uuden ilmeen, kun ripustin ikkunoihin porkkanankeltaiset pitsiverhot.
Täytyy sanoa, että vaikutelma oli tyrmäävä.
-Kaupassa ne näyttivät kivoilta ja ne olivat halvat, vastasin minä Charlesin ihmetteleviin kysymyksiin.
- Kaikilla mummuilla oli ennenvanhaan tämän näköistä, tiesi Charles.
-Sittenhän asiat ovat kohdillaan. Mummu löytyy tästäkin torpasta.

Kalenterissa ei koko viimeviikolle ole kuin kahdessa kohtaa merkintä ja nekin ovat viivattu yli.
Ma, ti, ke en varmaan tehnyt muuta kuin tuijotin johonkin suuntaan, mutta torstaina piristyin.
Kiskoin salivermeet ylle ja lähdin kuntsarille.
Sitä ennen käväisin kirkkoherranvirastossa tarkastamassa pöytäkirjan, jonka tarkastuksen olin unohtanut, koska kalenterissa ei ollut merkintää.
Pöytäkirjan tarkasti tarkastettuani soitin Rosinalle, josko hänelle passaisi, että tulisin heittillä käymään.
Rosina oli luvannut antaa kädestäpitäen ohjeita siitä, kuinka linkitetään ja lähetetään kortteja yms.
Kortin lähettämistä olen jo kokeillutkin. Perille oli mennyt!
Tuota muuta aion vielä kokeilla, jahka löytyy sellainen asia, jonka tahdon ehdottomasti linkityttää.
Opiskelu Rosinan luona kaffinjuonteineen luikahti  aiottua pidemmälle, joten ruumiinkuntoilu jäi siltä torstailta.
Olen kyllä nostellut puntteja ja venytellyt kumminauhoja, joten ei yhden punttisalikerran väliinjäämistä huomaa.
Sitäkään ei kuulemma huomaa, vaikka olen käynyt salilla jo parisen vuotta ;)

Lauantaina kaasutin renkaat soikeina ooppelilla Ylistaroon.
Joonathanilla oli salibandymatsi, jota piti ehdottomasti päästä katsomaan. Joonathan sai lämäistyä kaksi maalia. Muutenkin hänen  joukkueensa sai 17 kertaa pallon vastapuolen häkkiin. Joskus on myös heidän oma häkkinsä heilahdellut iloisesti useampaan kertaan. On hyvä, että saa kokea voittamisia ja häviämisiä. Molempia pitää oppia kestämään.
Ehdimme väliajoilla käydä, Vivianni, "Halvalla menee, mutta haittaako se"-putiikissa (nimi muutettu) ja sieltä juuri ostin ne efekti-verhot.Catherine osti kymmenen (!) paria sukkia. -Niitä tarvitaan, koska ne menevät kaikki aina hukkaan.

Sunnuntaina oli Viviannin uintikilpailut.
Niihinhän piti tietenkin myös mennä. tottakai. En muistanut, että uimahalleissa on trooppinen ilmanala ja olin tyltynnyt niskaani liikaa vaatteita (trooppisessa ilmastossa kaikki, paitsi uikkarit, ovat liikaa).
Anivarhain olin myös syönyt peukalonkokoisen sämpylän ja juonut muumimukillisen laihaa kahvia.
Eipä aikaakaan kilpailujen katsomis-tiimellyksessä (tai no, viiden tunnin kuluttua) alkoivat äänet lakata kuulumasta ja silmät mennä kuin hedelmäpelissä (siis, kysymyksessä olin minä, ei uimakilpailijat).
Hyökkäsin kanttiinista ostamaan Geisha-patukan ja laitoin kolme palasta säpsät täristen suuhuni ja vein Magnukselle loput (2).
Maailma alkoi kirkastua ja kestin sitten hyvin siihen saakka, kunnes pääsimme pizzapatojen ääreen.

Iltapäivällä ajelimme Kyrönjoen vartta kotiimme ja katselimme huolestuneina, miten joki pursusi monessa paikassa yli äyräidensä.
Tulvat ovat olleet pahat Pohjanmaalla, kuten uutisista kaikki ovat kuulleet ja nähneet.
Meidän tupasemme on noin kolmen kilometrin päässä joesta.
Olen aina ihmetellyt jokivarsiasukkaiden turtahermoisuutta. Kevät-ja syystulvat olisivat liikaa meikäläiselle riekalehermoraaskulle.

Tähän ottaa tämänkertainen bloggaus tyssätäkseen.
T: Kaisa von Turt-Tyssänder
-------------------------------------------------------
Kristilliset juhlapyhät:
Joulu. Jeesuksen syntymäpäivä.
Loppiainen. Itämaantietäjien ja Jeesuksen kohtaaminen. Myös lähetystyön juhlapäivä.
Pääsiäinen. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus.
Helatorstai. Jeesuksen taivaaseen astuminen.
Helluntai. Pyhän Hengen vuodatus.Seurakunnan syntymäpäivä.
Juhannus. Johannes Kastajan muistopäivä.
Pyhäinpäivä. Vietetään poisnukkuneiden muistoksi.

Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen. (Psalmi 90:12).

Nämä voivat ehkä sittenkin vasta olla ne viimeiset kuvat viimeisimmästä Aunuksen matkasta. Mene ja tiedä.
Yläkuvassa Ruskealan kirkon alttaritaulu ja alttari, keskimmäisessä ko. kirkon komea pääsisäänkäynti ja alimmaisessa kirkon ruokasalin yksi nurkkaus.
Paikalla on  osuva nimi  HERRAN KUKKARO.
Herran Kukkaro- kyltti tien vieressä kutsuu ohikulkevia ystävällisesti pysähtymään ja levähtämään hiukan.
Myös hiljentyä voi tässä ihastuttavassa kirkossa ja syödä ja/tai juoda kahvit kunnon nisusen kanssa.
Mekin joimme viimeksikin hyvät kaffit juurileivotun pullan ryydittämänä.
Ylläolevia kirkon kuvia tässä itsekkin ihaillessani leijailee nokkaani melkein ne hyvät tuoksutkin, jotka meitä kirkon eteisessä jo olivat vastaanottamassa.
(Täytyykin pyytää Magnusta kissauttamaan päiväkahvit).

Minulla on myös suuri ilo jälleen toivottaa uposen uusi lukija tervetulleeksi seuraani.
Eipä ollut kiveenhakattu se 35, kuten viimekertaisessa bloggauksessani itkeskelin. EI, vaan luku on nyt siis 36, Macan lisättyä nimensä listaan.
Etsiessäni uutta listatulokasta, luin myös entiset nimet nuukasti läpi.
-HETKINEN, ajattelin tuohduksissani.
-Olenko ollenkaan nimeltä aina maininnut kaikki, heidän tänne tullessansa?
Jos en ole niin hienosti tehnyt, vaan toiminut tyhmästi ja vaiennut, pyydän anteeksi.
Olen kyllä teitteistä kaikista tietoinen ja olette näin ollen tärkeitä, koska kukapa haluaisi kirjoitella tyhjille seinille?
En minä ainakaan.
Joskus lapsena halusin niin tehdä ja aloitinkin kertomuksen, jonka sankarina oli siili nimeltä Viksu Viilipytty.
Kätkin kirjoituksen keittiönkaapin loodaan, josta se äiti, tahi isä sen  suureksi riemukseen löysivät ja josta jutusta minua ystävällisesti vuosikausia muistutettiin sopivissa situatsuuneissa.
Voisinkin ehkä ajatella, että kehittelisin V. Viilipyttyä enämpikin, koska siilit ovat nykyään kovasti suosittuja sarjakuvissa. Ne vaan pakkaavat kirota karskautella hiukan liikaa ;)
Viksu oli suorapuheinen, mutta hillitsi itsensä hivenen paremmin kuin nykyajan piikkiniskat.

Elikkä pitemmittä puheitta: tervetuloa Maca lukijoihin ja niinkus aina: terveoloa kaikki entiset.

Käänsin taas takkini ja puheeni ja monen kuukauden uhoamiseni männä viikolla.
Hain postista uuden puhelimen itselleni.
Uuden puhelimen hankkimisesta en ole koskaan uhkunut, etten sellaista hankkisi, mutta MIMMOSEN uuden telehvoonin kelpuuttaisin, niin SIINÄ olen livennyt.
Uhosin aina posket täristen ja silmät palaen, että hipaisukännikkää (entinen pomoni sanoi, ruotsinkielinen kun oli, kännykkää kännikäksi) en kuuna kullan valkeana huolisi!
Lienee tarpeetonta mainita, että uusi kännikkäni on nimenomaa hipaisu-sellainen.
En ole oppinut tätä h-tekniikkaa vielä. Charles sanoi, että ei tarvitse olla kummonenkaan tietäjä, kun sanoo, etten tule koskaan oppimaankaan.
Olen nyt kokeillut hidasta/nopeaa/häivämäistä/liiskamaista/edestakas/väipähdystekniikkaa, mutta "verho" on ja pysyy useimmiten paikallaan
Catherinekin antoi joitakin viisaita liu´uttamisneuvoja, mutta ei auta ammatti-ihmisenkään neuvot.
Vastata sentään osaan (jos ehdin liu´ututtaa) ja parikertaa kyllä onnistunut soittamaankin (jos liu´ututtaminen ottaa onnistuakseen).
Ehkä asiat tästä ottavat lutviutuakseen. Paikalleen ei auta jäskähtää!
Syy takinvaihtoon oli myös siinä, että meidän täytyi vaihtaa operaattoria. Puhelut nimittäin katkesivat 100%:sti joka kerta.
Enää ei pelittänyt sillä vanhalla paikallakaan, jossa jotenkuten parisen minuttia onnistui vastapuolen kanssa praataamaan.
Vanha paikkahan oli, kuten kaikki muistavat, köökin tuolissa istuen katse oveenpäin ja puhelin vasemmalla korvallisella.
Hetkelliseksi uudeksi paikaksi osoittautui sementtisten ulkorappusten toisella askelmalla seisominen ja se ei näin kylmillä enää innostanut.
Nyt on sitten operaattorit ja puhelimet vaihdettu ja VIELÄ EI OLE KATKENNUT.
Minähän en tosin ole soitellut, mutta Magnus. Olemme ihan mykistyneitä silkasta onnesta.
Sanovat, että samat linkkitolpat ovat kaikilla operaattoreilla samat, mutta kyllä nyt tuntuvat tolpat jotenkin jykevimmiltä. Sanokoot jotkut, mitä tahtoo.

Menimme päivänä muutamana tässä menneenä viikolla karvariin.
Maunon hoviparturi on sama kuin minun ateljeekampaamoni.Sama frisöörskäkin.
Tietenkin meidän kampauksemme ovat vielä toisistaan poikkeavia.
Joskushan sekin voi olla sama "potta päähän ja leikkaus reunoja pitkin"-lookki. Jos nimittäin emme enää pääse kulkemaan ja minä hoidan klipsinnän.
Nyt kuitenkin istuimme eräänä aamupäivänä taas molemmat ko. kamparturissa. (keksaisin tuon sanan juuri nyt).
Annoin kampaajatr-Annelle täysin vapaat kädet. Ainoastaan punk-tyyliin pyysin hieman pitempää miettimisaikaa, jos hän sellaista suunnittelisi.
Mielestäni olimme päinemme kaikkinemme hyvin komeita poistuessamme kamparturista.Minä ja Magnus.
Olisin kiitellyt tekstarilla Annea, mutta en ole vielä opetellut viestitystä sitä uudella liukurillani.

Runopiirikin alkoi viime torstaina.
Meitä oli koolla 3 runollista osanottajaa. Luimme toinen toisillemme runoja kahdesta kirjasta, jotka kirjastonjohtaja ystävällisesti meille kiikutti.
Toisille runoille me hymähtelimme, toisille hyväksyvästi nauroimme ja toisia ihmettelimme.
Ihmettelimme jopa niin, että luimme runon toiseenkin kertaan, jonka jälkeen ihmettelimme tuplasti.
Vaikka sellainenhan hyvän runon kuuluisi toki ollakkin, että se ikäänkuin aukeisikin vasta miettimisen ja makustelemisen kautta.
Meikäläisen TÖKSTÖKS runoilijan pitäisi ottaa opiksi.
Ei saa runoilla esimerkiksi, että...
(seuraa juuri sepittämäni  esimerkkivärssy)

Yön aikana talvella lumi mossahti rappusten eteen vuoreksi
ei siitä yli päässyt,
eikä auennut ovi
Lapio, kun olisi ollut
niin...
Mutta lapiothan pidettiin ulkovarastossa
ja, jos oikein muistettiin
oli  siitäkin kahva irronnut
joskus.

Vaan näin (seuraa juurisepittämäni parempi esimerkkivärssy):

Yöllä
vuori edessä
ei auennut
kiinni
muistissa irronnut kahva
joskus.

Päätimme kokoontua joka toinen torstai ihmettelemään ja lausuelemaan runoja.
Minä toivottavasti saan onnahtelevan runoratsuni myös kammettua pystyyn. Sitähän minä jo viime bloggauksessani haikailin.

Isonkyrön seurakunnan strategiapäivä oli lauantaina.
Meitä oli kokoontunut kasaan aikamoinen joukko seurakuntatalolle ja hienoja srtategioita julkituotiin aikamoiset määrät.
Tulisi taas ylkkäpitkä bloggaus, jos kaikki hyvät ylöskirjatut asiat tänne laittaisin, niinpä kirjoitan oman strategiani tähän sivustoilleni:
"Kerron kaikille , joille vaan ikänä saan tilaisuuden, sekä sopivissa, että sopimattomissa paikoissa, että Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Jeesus elää. Hän antaa toivon ja iänikuisen turvan".

T: Kaisa von Hipser-Lumenzson