Laitanpa tähän alkuun kesäisiltä 1700 luvun markkinoilta Isostakyröstä kuvia, kun Aunuksen kuvat loppuivat.
Kuvat markkinoilta on otettu aamutuimaan, jolloin sankat ihmisjoukot eivät ole vielä ehtineet paikalle.
Nämä  nimenomaiset markkinat ovat ylimakeet ja niinpä kannattaa lähteä hieman kauempaakin (esimerkiksi käsivarren mutkasta ja Hangonniemen nokasta) oikein paikanpäälle ihmettelemään ja ostamaan kaikkea, mitä ilman ei kertakaikkisesti tule toimeen.
(Pieni esimerkkiluettelo kaikesta, mitä ilmanm ei tule toimeen: nisulendi ja kierrepulla, savikuppi, kurkkupikkelssi, kaarnalaiva, tuohihelmet, tuohihattu, hartiahuivi, tuohivirsut, pärekori, pajupannunalusta porstualuuta, uuniluuta, porkkanasämpylä, pellavahousu, villaviitta...jne.)
Viimeksimainitun, tulipunaisen,  ostin itsekkin itselleni. Ihmettelin, että olen tähä nasti elänyt ilman tulipunaista villaviittaa.
Ne hurraahuudot ja kehut, jotka minua alati seuraavat tepastellessani viitta ylläni, lämmittävät ja hivelevät kovasti mieltäni ;) Kunnian annan aina viitan tekijälle. Mansikille.

Kirjoittelen jokaviikkoista mielenkiintoista (raskaita silmänluonteja) viikkoraporttiani hienoisen hurinan täyttäessä tienoon.
Meille on asennettu ilmalämpöpumppu. Se hurisee kotoisasti eteisen oven päällä.
Ilmalämpöpumppu, paitsi pumppaa tietenkin lämpöä, niin myös  IMEE PÖLYÄ. Suodattimia on joka lähtöön. Hajujakaan ei pumpun jälkeisessä elossa ja olossa enää pitäisi olla.
Noinkohan ei enää tarvitse pölyjä pyhkiä?
Totuudessa pysyäkseni, ei minun ole tarvinnut pyhkiä niitä paljoakaan tähänkään saakka. Pölyhiukkaset ja itiöt ovat minun puolestani saaneet surutta lilliä ilmassa, tai landata pöydille ja hyllyille. Mitä väliä!
En kyllä vastaankaan laita, jos pumppu hoitaa asiat täst´edes.
Ilmalämpöpumppu muuntautuu halutessa myös ilmaKYLMÄpumpuksi.
Kesällä, kun ulkona on 30 astetta plusmerkkistä celssiusta ja sisätiloissa tuplasti enämpi, niin ilmakylmäpumpulla saa huoneet suloisen viileäksi.

Aiomme tietenkin pitää nyttemmin eteisen ovia aukinaisina kammariimme ja köökkiimme, sillä muutenhan pikkarainen eteisemme olisi kohta kuin laihialaisten sauna (38 astetta).
Avoimien ovien päivistä seuraa taas puolestaan, että eteinen on maalattava, puolenmetrin kenkäkasaa madallutettava ja muutenkin eteisnurkkia fiksattava, koska tampuuri  tulee nyt osaksi kokoaikais- asuinpinta-alaa.
Onneksi on HÖYRYpesuri, jolla siivota!

Keittiömmekin sai lauantaina ihan uuden ilmeen, kun ripustin ikkunoihin porkkanankeltaiset pitsiverhot.
Täytyy sanoa, että vaikutelma oli tyrmäävä.
-Kaupassa ne näyttivät kivoilta ja ne olivat halvat, vastasin minä Charlesin ihmetteleviin kysymyksiin.
- Kaikilla mummuilla oli ennenvanhaan tämän näköistä, tiesi Charles.
-Sittenhän asiat ovat kohdillaan. Mummu löytyy tästäkin torpasta.

Kalenterissa ei koko viimeviikolle ole kuin kahdessa kohtaa merkintä ja nekin ovat viivattu yli.
Ma, ti, ke en varmaan tehnyt muuta kuin tuijotin johonkin suuntaan, mutta torstaina piristyin.
Kiskoin salivermeet ylle ja lähdin kuntsarille.
Sitä ennen käväisin kirkkoherranvirastossa tarkastamassa pöytäkirjan, jonka tarkastuksen olin unohtanut, koska kalenterissa ei ollut merkintää.
Pöytäkirjan tarkasti tarkastettuani soitin Rosinalle, josko hänelle passaisi, että tulisin heittillä käymään.
Rosina oli luvannut antaa kädestäpitäen ohjeita siitä, kuinka linkitetään ja lähetetään kortteja yms.
Kortin lähettämistä olen jo kokeillutkin. Perille oli mennyt!
Tuota muuta aion vielä kokeilla, jahka löytyy sellainen asia, jonka tahdon ehdottomasti linkityttää.
Opiskelu Rosinan luona kaffinjuonteineen luikahti  aiottua pidemmälle, joten ruumiinkuntoilu jäi siltä torstailta.
Olen kyllä nostellut puntteja ja venytellyt kumminauhoja, joten ei yhden punttisalikerran väliinjäämistä huomaa.
Sitäkään ei kuulemma huomaa, vaikka olen käynyt salilla jo parisen vuotta ;)

Lauantaina kaasutin renkaat soikeina ooppelilla Ylistaroon.
Joonathanilla oli salibandymatsi, jota piti ehdottomasti päästä katsomaan. Joonathan sai lämäistyä kaksi maalia. Muutenkin hänen  joukkueensa sai 17 kertaa pallon vastapuolen häkkiin. Joskus on myös heidän oma häkkinsä heilahdellut iloisesti useampaan kertaan. On hyvä, että saa kokea voittamisia ja häviämisiä. Molempia pitää oppia kestämään.
Ehdimme väliajoilla käydä, Vivianni, "Halvalla menee, mutta haittaako se"-putiikissa (nimi muutettu) ja sieltä juuri ostin ne efekti-verhot.Catherine osti kymmenen (!) paria sukkia. -Niitä tarvitaan, koska ne menevät kaikki aina hukkaan.

Sunnuntaina oli Viviannin uintikilpailut.
Niihinhän piti tietenkin myös mennä. tottakai. En muistanut, että uimahalleissa on trooppinen ilmanala ja olin tyltynnyt niskaani liikaa vaatteita (trooppisessa ilmastossa kaikki, paitsi uikkarit, ovat liikaa).
Anivarhain olin myös syönyt peukalonkokoisen sämpylän ja juonut muumimukillisen laihaa kahvia.
Eipä aikaakaan kilpailujen katsomis-tiimellyksessä (tai no, viiden tunnin kuluttua) alkoivat äänet lakata kuulumasta ja silmät mennä kuin hedelmäpelissä (siis, kysymyksessä olin minä, ei uimakilpailijat).
Hyökkäsin kanttiinista ostamaan Geisha-patukan ja laitoin kolme palasta säpsät täristen suuhuni ja vein Magnukselle loput (2).
Maailma alkoi kirkastua ja kestin sitten hyvin siihen saakka, kunnes pääsimme pizzapatojen ääreen.

Iltapäivällä ajelimme Kyrönjoen vartta kotiimme ja katselimme huolestuneina, miten joki pursusi monessa paikassa yli äyräidensä.
Tulvat ovat olleet pahat Pohjanmaalla, kuten uutisista kaikki ovat kuulleet ja nähneet.
Meidän tupasemme on noin kolmen kilometrin päässä joesta.
Olen aina ihmetellyt jokivarsiasukkaiden turtahermoisuutta. Kevät-ja syystulvat olisivat liikaa meikäläiselle riekalehermoraaskulle.

Tähän ottaa tämänkertainen bloggaus tyssätäkseen.
T: Kaisa von Turt-Tyssänder
-------------------------------------------------------
Kristilliset juhlapyhät:
Joulu. Jeesuksen syntymäpäivä.
Loppiainen. Itämaantietäjien ja Jeesuksen kohtaaminen. Myös lähetystyön juhlapäivä.
Pääsiäinen. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus.
Helatorstai. Jeesuksen taivaaseen astuminen.
Helluntai. Pyhän Hengen vuodatus.Seurakunnan syntymäpäivä.
Juhannus. Johannes Kastajan muistopäivä.
Pyhäinpäivä. Vietetään poisnukkuneiden muistoksi.

Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen. (Psalmi 90:12).

Nämä voivat ehkä sittenkin vasta olla ne viimeiset kuvat viimeisimmästä Aunuksen matkasta. Mene ja tiedä.
Yläkuvassa Ruskealan kirkon alttaritaulu ja alttari, keskimmäisessä ko. kirkon komea pääsisäänkäynti ja alimmaisessa kirkon ruokasalin yksi nurkkaus.
Paikalla on  osuva nimi  HERRAN KUKKARO.
Herran Kukkaro- kyltti tien vieressä kutsuu ohikulkevia ystävällisesti pysähtymään ja levähtämään hiukan.
Myös hiljentyä voi tässä ihastuttavassa kirkossa ja syödä ja/tai juoda kahvit kunnon nisusen kanssa.
Mekin joimme viimeksikin hyvät kaffit juurileivotun pullan ryydittämänä.
Ylläolevia kirkon kuvia tässä itsekkin ihaillessani leijailee nokkaani melkein ne hyvät tuoksutkin, jotka meitä kirkon eteisessä jo olivat vastaanottamassa.
(Täytyykin pyytää Magnusta kissauttamaan päiväkahvit).

Minulla on myös suuri ilo jälleen toivottaa uposen uusi lukija tervetulleeksi seuraani.
Eipä ollut kiveenhakattu se 35, kuten viimekertaisessa bloggauksessani itkeskelin. EI, vaan luku on nyt siis 36, Macan lisättyä nimensä listaan.
Etsiessäni uutta listatulokasta, luin myös entiset nimet nuukasti läpi.
-HETKINEN, ajattelin tuohduksissani.
-Olenko ollenkaan nimeltä aina maininnut kaikki, heidän tänne tullessansa?
Jos en ole niin hienosti tehnyt, vaan toiminut tyhmästi ja vaiennut, pyydän anteeksi.
Olen kyllä teitteistä kaikista tietoinen ja olette näin ollen tärkeitä, koska kukapa haluaisi kirjoitella tyhjille seinille?
En minä ainakaan.
Joskus lapsena halusin niin tehdä ja aloitinkin kertomuksen, jonka sankarina oli siili nimeltä Viksu Viilipytty.
Kätkin kirjoituksen keittiönkaapin loodaan, josta se äiti, tahi isä sen  suureksi riemukseen löysivät ja josta jutusta minua ystävällisesti vuosikausia muistutettiin sopivissa situatsuuneissa.
Voisinkin ehkä ajatella, että kehittelisin V. Viilipyttyä enämpikin, koska siilit ovat nykyään kovasti suosittuja sarjakuvissa. Ne vaan pakkaavat kirota karskautella hiukan liikaa ;)
Viksu oli suorapuheinen, mutta hillitsi itsensä hivenen paremmin kuin nykyajan piikkiniskat.

Elikkä pitemmittä puheitta: tervetuloa Maca lukijoihin ja niinkus aina: terveoloa kaikki entiset.

Käänsin taas takkini ja puheeni ja monen kuukauden uhoamiseni männä viikolla.
Hain postista uuden puhelimen itselleni.
Uuden puhelimen hankkimisesta en ole koskaan uhkunut, etten sellaista hankkisi, mutta MIMMOSEN uuden telehvoonin kelpuuttaisin, niin SIINÄ olen livennyt.
Uhosin aina posket täristen ja silmät palaen, että hipaisukännikkää (entinen pomoni sanoi, ruotsinkielinen kun oli, kännykkää kännikäksi) en kuuna kullan valkeana huolisi!
Lienee tarpeetonta mainita, että uusi kännikkäni on nimenomaa hipaisu-sellainen.
En ole oppinut tätä h-tekniikkaa vielä. Charles sanoi, että ei tarvitse olla kummonenkaan tietäjä, kun sanoo, etten tule koskaan oppimaankaan.
Olen nyt kokeillut hidasta/nopeaa/häivämäistä/liiskamaista/edestakas/väipähdystekniikkaa, mutta "verho" on ja pysyy useimmiten paikallaan
Catherinekin antoi joitakin viisaita liu´uttamisneuvoja, mutta ei auta ammatti-ihmisenkään neuvot.
Vastata sentään osaan (jos ehdin liu´ututtaa) ja parikertaa kyllä onnistunut soittamaankin (jos liu´ututtaminen ottaa onnistuakseen).
Ehkä asiat tästä ottavat lutviutuakseen. Paikalleen ei auta jäskähtää!
Syy takinvaihtoon oli myös siinä, että meidän täytyi vaihtaa operaattoria. Puhelut nimittäin katkesivat 100%:sti joka kerta.
Enää ei pelittänyt sillä vanhalla paikallakaan, jossa jotenkuten parisen minuttia onnistui vastapuolen kanssa praataamaan.
Vanha paikkahan oli, kuten kaikki muistavat, köökin tuolissa istuen katse oveenpäin ja puhelin vasemmalla korvallisella.
Hetkelliseksi uudeksi paikaksi osoittautui sementtisten ulkorappusten toisella askelmalla seisominen ja se ei näin kylmillä enää innostanut.
Nyt on sitten operaattorit ja puhelimet vaihdettu ja VIELÄ EI OLE KATKENNUT.
Minähän en tosin ole soitellut, mutta Magnus. Olemme ihan mykistyneitä silkasta onnesta.
Sanovat, että samat linkkitolpat ovat kaikilla operaattoreilla samat, mutta kyllä nyt tuntuvat tolpat jotenkin jykevimmiltä. Sanokoot jotkut, mitä tahtoo.

Menimme päivänä muutamana tässä menneenä viikolla karvariin.
Maunon hoviparturi on sama kuin minun ateljeekampaamoni.Sama frisöörskäkin.
Tietenkin meidän kampauksemme ovat vielä toisistaan poikkeavia.
Joskushan sekin voi olla sama "potta päähän ja leikkaus reunoja pitkin"-lookki. Jos nimittäin emme enää pääse kulkemaan ja minä hoidan klipsinnän.
Nyt kuitenkin istuimme eräänä aamupäivänä taas molemmat ko. kamparturissa. (keksaisin tuon sanan juuri nyt).
Annoin kampaajatr-Annelle täysin vapaat kädet. Ainoastaan punk-tyyliin pyysin hieman pitempää miettimisaikaa, jos hän sellaista suunnittelisi.
Mielestäni olimme päinemme kaikkinemme hyvin komeita poistuessamme kamparturista.Minä ja Magnus.
Olisin kiitellyt tekstarilla Annea, mutta en ole vielä opetellut viestitystä sitä uudella liukurillani.

Runopiirikin alkoi viime torstaina.
Meitä oli koolla 3 runollista osanottajaa. Luimme toinen toisillemme runoja kahdesta kirjasta, jotka kirjastonjohtaja ystävällisesti meille kiikutti.
Toisille runoille me hymähtelimme, toisille hyväksyvästi nauroimme ja toisia ihmettelimme.
Ihmettelimme jopa niin, että luimme runon toiseenkin kertaan, jonka jälkeen ihmettelimme tuplasti.
Vaikka sellainenhan hyvän runon kuuluisi toki ollakkin, että se ikäänkuin aukeisikin vasta miettimisen ja makustelemisen kautta.
Meikäläisen TÖKSTÖKS runoilijan pitäisi ottaa opiksi.
Ei saa runoilla esimerkiksi, että...
(seuraa juuri sepittämäni  esimerkkivärssy)

Yön aikana talvella lumi mossahti rappusten eteen vuoreksi
ei siitä yli päässyt,
eikä auennut ovi
Lapio, kun olisi ollut
niin...
Mutta lapiothan pidettiin ulkovarastossa
ja, jos oikein muistettiin
oli  siitäkin kahva irronnut
joskus.

Vaan näin (seuraa juurisepittämäni parempi esimerkkivärssy):

Yöllä
vuori edessä
ei auennut
kiinni
muistissa irronnut kahva
joskus.

Päätimme kokoontua joka toinen torstai ihmettelemään ja lausuelemaan runoja.
Minä toivottavasti saan onnahtelevan runoratsuni myös kammettua pystyyn. Sitähän minä jo viime bloggauksessani haikailin.

Isonkyrön seurakunnan strategiapäivä oli lauantaina.
Meitä oli kokoontunut kasaan aikamoinen joukko seurakuntatalolle ja hienoja srtategioita julkituotiin aikamoiset määrät.
Tulisi taas ylkkäpitkä bloggaus, jos kaikki hyvät ylöskirjatut asiat tänne laittaisin, niinpä kirjoitan oman strategiani tähän sivustoilleni:
"Kerron kaikille , joille vaan ikänä saan tilaisuuden, sekä sopivissa, että sopimattomissa paikoissa, että Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Jeesus elää. Hän antaa toivon ja iänikuisen turvan".

T: Kaisa von Hipser-Lumenzson

Ruveskelee olemaan viimeisiä valokuvia taannoiselta Aunuksen matkalta tässä ihailtavananne.
Ylin  kuva on Läskelässä sijaitsevasta uudenuutukaisesta luterilaisesta kirkosta.
Sisälle emme ole, näillä matkoillamme, onnistuneet pääsemään (vielä) vaikka olemme toivorikkaasti ovikelloa rimpauttaneet.
Pysähdymme aina tässä kirkon kohdassa ihailemaan sen kauneutta ja komeutta.
Olen aika varma, että ehkä pääsen vielä sisältäpäinkin kuvaamaan kirkkoa jahka yhytämme vahtimestarisuntion :D
"Luimme" ilmoitustaululta, että Jumalanpalvelus on kirkossa aina sunnuntaisin klo 13, mutta mehän olemme matkalla aina arkisin.
Kaksi muuta kuvaa on niiden kotien  kamareista, joissa pidimme seuroja.
Melkein kaikissa käymissämme kodeissa on tälläinen kaunis nurkkaus ikoneineen ja muine koristuksineen.

Hiukan taas näppyynnyttää tämä blogin kirjoittaminen.
Alkuunsa.
Mitäs, jos taas pökkää pötkylää?
Muutenkin meikäläisen kirjoittamis&ulosanti on kimuranttia ja kommervenkkistä (olen sen omin silmin todennut lukaistessani joskus joitakin vanhoja suolteitani.
Jos kaiken muun sotkutuksen päälle kaikki lauseet  ovat sitten peräkanaa, ilman pienintäkään hengähdystaukoa, en yhtään ihmettele, että luku 35 tuntuu olevan kiveen hakattu.
Luku 35= blogini lukijamäärä.

Tiistaina oli kunnanvaaliehdokaslistojen jättöpäivä. Aikakin oli tarkoin määritelty: klo 16. reikä, reikä ja kunnantalolle.
Magnus sanoi siinä 14.reikä, reijän hujakoilla, jotta nyssullon (siis minulla) viälä maharollisuus peruuttaa peruutes.
Kerroinhan teille, että olin huikaisevan hetken kunnallisvaaliehdokkaana, jonka ehdokkuuden peruin lukuisien ihmettelyjen innostamana?
Sanoin Magnukselle päättäväisesti, että aiempi päätös pitää.
Nimenomaa tässä tapauksessa.
Muuten olen kyllä sellainen, että voin antaa päätöksissäni periksi.
Takkinikin voin kyllä kääntää, jos vastapuoli esittää vaffoja faktoja ja luotettavia argumenttejä ja momentteja, ynnä paragraaffeja.
Mutta, mikä parasta:  yhden ehdokkaan saimme puolueemme ehdokkaaksi  ihan melkein viime sekuneilla.
Ajelimme sitten, asioiden käännyttyä hyvään suuntaan, nappi laudassa ottamaan allekirjoituksia.
Magnus, Eve ja minä. Hymyt olivat herkässä.
Hyvissä ajoin viimeisenä vietiin Isonkyrön KD listansa kunnantalolle. Ollen listassa 7 ehdokasta,  joista passaa valita :D
Samaisena  palautuspäivänä minä leivoin tyytyväisenä, mutta iloisena ruisleipää.
Eka leipä syötiin viimmosta murenoa myöden melkein ennen uunista ulosottoa.
Yritin ykyttää Charlesille, että 200 asteinen leipä ei maistu miltään ja siitähän tulee palorakot käsiin ja kaikkee.
Charles sanoi, että 200 asteinen leipä on best.Hänellä on ehkä peltinen kitalaki ja kieli.

Keskiviikkona tuksuttelin junalla Nikolainkaupunkiin.
On kulunut pieni hetkonen viimekertaisesta junalla matkustelemisesta.
Nimittäin tein havainnon, että vaunuun on iskenyt uusi muotiharrastus.
Vanha muotiharrastushan oli yletön kännykkään kailottaminen. Kaikki sairauskertomukset peräruiskeineen ja katetreineen käytiin läpi äänekkäästi ja kestään mitään piittaamatta.
Nyt istui väki läppäri (eikä suinkaan sellainen piskuinen, vaan oikein kunnonkokoinen) polvilumpioillaan ja kuuntelivat musiikkia ja KOVAA.
Minä olen kranttu musiikin suhteen. Eritoten junissa soitetun musiikin suhteen.
Ehdin suunnitella jo sotaisan systeemin seuraavaksi junamatkakseni.
Sotasuunnitelma: Otan läppärin mukaan ja laitan sen ämyrit kaakkoon ja soitan Hiski Salomaan musiikkia kohti ja kovaa.
Minä pidän Hiskin musiikista, mutta ans kattoo, pitävätkö muut?
Katsotaan myös, pysyvätkö kanssamatkustajat yhtäänkään yhtä rauhallisia kuin minä.
(Nyt täytyy mennä ottamaan kahvia kunnon napollinen. Senverran nousi taas verenpaine).

No niin (lurpsis).
Muuten, minun mielestäni veturinkuljettajat eivät enää aja mutkia suoriksi niillä junillaan, tai sitten minusta on tullut vauhtisokea.
En yhtään säikkyillyt junamatkallani puiden ohivilahteluita.
Tosin matkan - ja radan varrelta on kaadettu puita aikalailla harvemmaksi, mutta kumminkin.
Ihmisethän tulevat vanhetessaan vauhtisokeiksi, mutta vanhahan minä en kyllä ihan vielä ole. Nykymittarin mukaan.
Nykymittari (josta taannoin jostain luin) sanoo "tarkkojen" tutkimusten jälkeen, että 70-vuotias on vanha.Piste.
Hmmm...mittauksiin olisi pitänyt sisällyttää myös Samuliinin Aira, niin numerot olisivat toisennäköiset :D
Minun ihanteenani on aina kuulunut mainitsemani  henkilö.
 Hän on ensinnäkin hoitanut maallista kruppiansa jumppaamlla, liikkumalla ja tansimalla (minäkin olen taas hivenen alkanut).
Edellämainittu henkilö myös  pukee makunsa mukaan aina vaan, vaikka kuka sanoisi mitä.
Ihan samanlaiseen kostyymiin en vahvaa varttani pukisi kuin Aira (meillä on eri maku niinsanoakseni), mutta pallopuvun ja tekonahkahousut (!) puen sopi tai ei, vellitaloon saakka.
(Tällähetkellä tekonahkikset eivät sovi, eivätkä liioin MAHDU ylleni, mutta jahka Hälvbridge avautuu, niin...)

Vaatteista puheenollen, löysin Nikolainkaupunkireissulla keskikaupungin super&hyper liikkeestä takin, joka kolminkertaisen alennusrumban jälkeen maksoi 15 euroa!
Takki on ihana. Esittelin sitä suureen ääneen ja sinnetänne pyörähdellen naisille KD:n kesäretkellä perjantaina.
Kerroin hinnat ja kaikki kuuluvalla äänellä.
- On hieno ja halapa. Se pitää tiedämmä vettäkin, kun on niin sadetakin näköinen, sanoivat kaikki ihastellen.
Takki on siis ryttyisen sadetakin näköinen paitsi, että se muistuttaa myös suuresti rakastamaani pallohametta äkkiä vilkaistuna. En usko, että se sadetta pitää. Korkeintaan on vähän enämpi wetlookin näköinen.
Kävin Nikolainkaupunkireissulla myös tervehtimässä Bärttaa.
Kaikkiin Nikolainkaupunkimatkoihin pitää sisällyttää aina pari asiaa, kun kerran SINNE SAAKKA (n. 40 kilsaa sivu) lähtee.
Tänään, maanantaina,  en sisällytä matkaan kuitenkaan mitään muuta kuin draamaharjoitukset.
Tänään aion siis mennä harjoittelemaan sitä SUURILAPSISEN PERHEEN ÄITIÄ, kuten viimepostauksessa innokkaasti selitin.
Magnustakin pyydettiin kovasti mukaan. Mimmostahan roolia olivat hänelle kaavailleet?
No, se ei ole tähdellinen tieto, koska Magnus ei harkkareihin pääse. Harmi, sillä Magnus olisi aina voinut auttaa eukkoansa, kun tämä taklaa harvojen repliikkiensä kanssa.

Perjantai-iltana meitä kokoontui, kuten jo asiaa hiukkasen sivusinkin, parikymmentä KD:n ystävää Isostakyröstä,  metsästysmajalle iltaa viettämään, kaffetta ja piirakkata syömään ja seurustelun sakramenttia toteuttamaan.
Minä lausuin kirjoittamani POLITIIKKA-runon leuat lotisten.
Joku kysäisi, että olisiko ihan uutta runua jemmassa ja sen siellä esittääkseni, mutta ei ollut :(
Yksi runo oli pulpahtaa ja pulpahtaa, mutta en ehtinyt istahtaa kirjoittamaan sitä esille.
Olen viimeaikoina vaahdonnut Magnukselle, että runoja pitää istua ja kirjoittaa.
Ne eivät ota tarttuakseen paperille keittäessä, siivotessa tms.
- RUNOJA PITÄÄ NOUSTA YLÄKERTAAN KIRJOITTAMAAN. LASKEUTUA KLO 11.00 ALAKERTAAN SYÖMÄÄN. KÄYDÄ LENKILLÄ. NOUSTA JÄLLEEN VINTILLE KIRJOITTAMAAN. LASKEUTUA ALAKERTAAN TOISELLE KATTAUKSELLE...
- Senkus teet nuan, sanoi Magnus rauhallisena keittiön laveerilla makoillessaan.

Hongistoiset toivat meille kesäretkeläisille sinne metsästysmajalle taas pari säkillistä omenoita ihmisten kotiin vietäväksi&syötäväksi..
Ne ihmiset olivat  minä ja Magnus.
Nyt ahdisti jo keittämään niistä hilloketta, koska niitä oli nuinkin paljon.
Keitän omenahilloa aina niin, että kuoretkin ovat mukana. Niin minun lapsuusajan kodissani äiti aina keitteli.
Silloin harvoin, kun keitteli.
En osaa kuvitellakkaan omenahilloa, jota syödessä eivät kuoret tarttuisi kitalakeen.
Kattoon asti ei minun hilloni vielä koskaan ole posahdellut (silloin harvoin, kun hilloa keittelen).
Lapsuuskodin köökinkatossa komeili vuositolkulla omppuhillolätit, joita äiti oli onnistunut keitellessään sinne sinkauttelemaan.
 Ne naurattivat meitä silloin ja ne naurattavat minua nyt, kun asiaa muistelen.

Paistoimme KD retkellämme myös ulkotulilla makkaroita.
Tapahtui sellainen maankaatoihme, että en jaksanut syödä kaikkia havittelemiani makkaroita!
Siis tuli syömiseen totaalinen toppi, jota ei ole tapahtunut naismuistiin ikinä.
Pakko oli laittaa parinsentin makkaranpala roskikseen.
Levskille (seurueemme ainoa koiralle ja nimi tietenkin muutettu) ei palasta voinut antaa.
Bär-Lisbeth (Levskin emäntä) sanoi, että joka antaa Levskille makkaraa, sen on tultava kuuraamaan Leevin persus seuraavana päivänä. Myöskin mahdolliset ralliraidat matosta on makupalan antajan siivottava puts plank.

Lauantaina illalla tryykäsimme Magnuksen kaa Nikolainkaupunkiin Präntöölle.
Magnusta oli pyydetty puhumaan "Ilta lähteellä"-tilaisuuteen.

Sunnuntaina puolestaan, ei omassa kirkossamme ollut kymmenjumalanpalvelusta ollenkaan. Se oli poikkeuksellisesti illalla.
Me emme siis tapamme mukaan olleet kirkossa sunnuntaiaamuna, vaan olimme sen sijaan illalla Vaasan kirkossa KL:n tilaisuudessa.
Minulla oli näetsen hiukan runokirja-afääriä. Muuten olisimme kyllä tiiviisti pysytelleet kotikontujen tilaisuudessa.

Nyt on tullut aikaa pistää piste tämänkertaiseen "mielenkiintoista viikon varresta ja osittain tyvestäkin"-osioon.
T: Kaisa Tyvi-Kotikonttunen
---------------------------------------------------------
Ilta lähteellä-ohjelmalehtiseen oli painettu 2 ihanaa Raamatun kohtaa.
Saat rakas lukijani ( ja tietenkin lukemattomat muutkin) omistaa ne omalle kohdallesi.

Psalmista 55 jae 33
Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen.

Sitten Jesajan kirjasta luvusta 41 jae 10:
Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi!
Älä arkana pälyile ympärillesi, minä olen sinun Jumalasi.
Minä vahvistan sinua vakaalla,  lujalla kädelläni.
Viikot hulahtavat niin nopeasti, että

Pikkuinen varoitus ja lisäys lukijoille:
Teksti näyttää suoltuneen yhtenä pötkönä näkyville, vaikka taatusti tinttasin asiayhteyksien välille rakoa!!!
En tiedä, mistä johtuupi, enkä jaksa alata korjailemaan :(
Bloggaus on nyt lähenpänä katkoa kuin koskaan :(



Sateista, sumuista, pilvistä, mutta kaunista maanantaipäivää kaikille. Varsinkin teitteille, jotka täällä käytte lukaisemassa mielenkiintoa tihkuvia reportaasejani.(Merkittävä rykäisy). Kalenteri tuossa vieressäni näytti kovasti vaalealta, kun sitä muistin verryttelemiseksi hiukan tutkailin, kunnes ymmärsin, että se oli auki väärästä kohtaa. Oikeasta kohtaa aukaistaessa maanantai-loossissa lukee jykevällä käsialalla: DRAAMA 1/2 7 lähkäri. Se tarkoittaa sitä, että maanantaina olisi Nikolainkaupungissa KL: lähetyskodissa ollut ensimmäinen kokoontuminen draamaryhmällä, johon olen lupautunut menemään följyyn. Noh, erinäisistä syistä juohtuen jouduin loistamaan poissaolollani. Sain sitten kuulla, että poissaoloni ei ollut haitannut paljoakaan. Minulle päinvastoin oli löytynyt lellusti sopiva roolikin jouludraamanäytelmää silmälläpitäen. Saan esittää suurlapsisen perheen äitiä. Ilahduin kovasti, koska siinä roolissa ei oletettavastikkaan ole paloja repliikkejä. Varmaan sellaista tuskanpuhuvaa huountaa paljoltikkin. Oletan, että ne vähäiset ovat sellaisia "nyt lopetatte tappelun, miksi minä joudun siivoomaan kaikkien sotkut, kukaan ei välitä,nyt läksyjen kimppuun, päät tyynyyn!...jne. jne. Ymmärrän myös hyvin, että Maria osan ohi ovat vuodet jo lipuneet. Onneksi olen kaksi kertaa elämässäni saanut näytellä Mariaa (Magnus oli Joosef). Tämä onnenkantamoinen tapahtui samana jouluna ja osaan pyytäneet tahot olivat täysin toisistaan tietämättömiä. Silloinkin olimme Magnuksen kanssa jo siinä iässä, että viittävaille sopiko osat esittäjiin, tai päinvastoin. Mielenkiinnolla aion kuitenkiin tähän suurperhe suur-rooliini tutustua. Keskiviikko on typösen tyhjä, mitä merkintöihin tulee. Luultavasti se oli myös toiminnallisesti tyhjä. Erittäin varmasti se oli tuijottelua seiniin ja laipioon. Ehkä tuijotin myös paljonpuhuttuihin tekarikynsiini, jotka ovat tänään tulleet tiensä päähän :( Yksi kynsistä on nimittäin ruokaa laittaessani kadonnut. Kuin tuhka tuuleen. Pahinta on tässä tapauksessa, että se on voinut kadota myös laittamaani ruokaan. Tein LOUNAAKSI makarooni/tomaatti/maustetonnikala/paprika/sipuli/sieni/ketsuppi-mussakkaa ja kynsi on voinut pudota viipalointi&tyhjennysoperaatiossa mussakan sekaan. Charles sanoi ruokalautasta tutkiessaan ja siinä haarukkaa pyöritellessään, että hän ei ole ruskeiden papujen ystävä.(Hän ei tiennyt kynnen katoamisesta vielä yhtään mitään). Lohduttelin häntä sanomalla, että pavut eivät ehkä tällä kertaa ole se pahin juttu. Kerroin epäilyksistäni kynnen suhteen. Ei auttanut, vaikka sanoin, että pesin käteni ja kynteni hyvin ennen ruoanlaittoa ja että se on voinut pudota sataan muuhunkin paikkaan kuin ruokaan. Charlesin ilme oli paljonpuhuva, kun hän "söi" sapuskaa. Nauran harvoin, jos koskaan. Siis nauramisella, tarkoitan sellaista naurua, että vesi suihkuaa silmistä, happi loppuu ja pallea kramppaa. Nyt en saanut nauruani lakkaamaan ja edelläkirjittamani tuntomerkitkin sopivat muutenkin nauruun jetsulleen. Herettyäni, tiesin sanomattakin, mitä meikäläinen joutuu syömään seuraavat pari päivää. Mössykkää! Ehkäpäihan KYNSImössykkää! Ruokaahan ei pois heitetä ja kynnenhän saa aina laitettua taltrikin reunalle. Magnus söi ILOMIELIN toissapäiväisen juustokeiton lopun. Hän ei edes nostanut mössykkäpilkkumin kantta. Toissapäivänä meillä oli tuttuja Jyväskylänkaupungista vierailulla. Nimittäin Äkku ja Tyttityllerö. Keitin viisi (5) litraa juustokeittoa vieraiden ja oman väen nautittavaksi Sipulsin vajaan kilon verran leipä/maalais/dalmaatialais/narinajuustoa keittoon sekaan, että kerrankin olisi kunnolla sattumia, eikä tarvitsisi niitä erikseen onkia. Silmät innosta säihkyen kehoitin väkeä pöytään. Mauno rukoili ruokarukouksen. Ilmenikin kauhukseni, että kaikista maailman pöperöistä juuri dalmaatialaisjuusto ei kuulunut Äkun lemppariruokiin. Hän kertoi sitten pelkkää perunaa ja lientä ryystäillessään, kuinka hän kerran nuorenapoikana oli erehtynyt laittamaan ko. juustoa palan suuhunsa. Oli se juustonen pyörinyt poskesta toiseen koko päivän ja osan seuraavaakin, ennenkö hän oli voinut sylkäistä sen pois. Piti näet olla varma, ettei kukaan näe, koska siihen aikaan ei ollut muotia syleksiä ruokaa pois, eikä liioin heittää menemään. Tyttityllerö onneksi piti juustosta ja sai syödä Äkunkin sattumat. Joskus on oikein onnellista, kun on keskenään naimisissa ja toinen ei tykkää jostakin, joka on taas toisen herkkua. Meillä asia pelaa suuntaan Magnukselta minulle, (vrt. graavilohi, munuaiset, maksa, kieli jne, joita Magnus ei suostu unissaankaan suuhunsa ottamaan. Sellaista kertaa, että Magnus joutuisi syömään jotain minulle maistumatonta ei ole. Minulla ei yksinkertaisesti ole sapuskaa, josta en pidä (senhän voi satunnainen ohikulkijakin kyllä hyvin havaita). Ehkä valkosipulietanat ja kamelinkyttyrästä tehdyt lihapullat voisivat hivenen nikotuttaa, mutta uskon, että niihinkin tottuisin. Kyllähän asianlaita toki niinkin on, että nuo kaupasta ostetut nitinänatinajuustot ovat vain kalpea kuulto niistä ensimaidosta tehdyistä todellisista leipäjuustoista, joista nykyihminen ei enää näe edes unta. Itseasiassa leipäjuusto ei oikein maistu miltään. Mutta se nitinä onneksi pelittää näissä nykyisissäkin juustoissa, joten juustosoppaa keitetään meillä vieläkin, mutta ei enää vieraille ;) Yhtenä iltana männäviikolla olin liikunta&vapaa-aikalautakunnan miitingissä kunnantalolla. Iloittiin kovasti liitokiekkoradasta, josta idea on tullut nimenomaa meidän lautakunnastamme. Rata on kuulemma ihan sellaista tasoa, että sielä voitaisiin järjestää sm-kilpailutkin. En ole itse käynyt pelaamassa, mutta kuulin, että kovasti siinä ainakin aluksi saa liikuntaa. Kiekkoa joutuu näet etsimään pitkistäkin matkoista, kun se tuppaa liitelemään vähän sinne sun tänne, ennenkö oppii tekniikan ja osoittelemaan sihdin suoraa kettinkitelineeseen. Menkää hyvät ihmiset etsim...öh heittelemään kiekkoja Isonkyrön Ylipään kuntoradan tienoille. Kiekkoja saa ostaa kiekkokaupoista, eli urheiluliikkeistä. Sunnuntaina olimme tietenkin kirkossa. Kirkko oli kivasti kansoitettu, koska olihan Herättäjäjuhlien kiitosjumalanpalvelus ja seurat. Oi, miten virret kajahtivat komeasti, kun suuri innokas kansanjoukko oli veisaamassa. Mielessäni kiittelin (ties kuinkamonennen miljoonannen kerran) vanhaa tyttökoulun musiikin opettajaani, joka opetti meille tytöille runsaasti virsiä aikoinaan. Melkeinpä unehutin hänen "nuin viisaan näköinen ja nuin tyhmä"- lausahduksensa. Anteeksihan olen sen kyllä antanut. Pappi piti hyvän ja raamatunmukaisen puheen. Minä olen huono siteeraamaan puheita ja siksipä kehoitankin kaikkia teitä lukijoitani ja kaikkia muitakin, menemään sunnuntaisin kirkkoon ja kuuntelemaan itse. Kirkonmenojen jälkeen tarjoiltiin seurakuntatalolla lihakeittoa ja nisukahvit. Keskustelimme samassa pöydässä istuvien kanssa tarjolla olevasta ruuasta. Ihmettelomme, että mitenkä se voikin aina olla niin mahdottoman hyvää ja maistuvaista? Mitenkä emännät onnistuvat saamaan maut kohdilleen, kun keitettävänä on sata litraa? Sanoin pöydässä tuntemattomille ihmisille, että lihaakin on kuin sukuhaudassa. Magnuksen naama meni niin peruslukemille, että kuiskasin punastuen, että vertaus oli väärä ja ontuva. Lupasin, etten sitä enää käytä. Olen kyllä luvannut muistaakseni ennenkin, mutta nyt toivon pystyväni pitämään sen. Hohhhhhoijjaa :( Sunnuntai-iltana meillä oli Ystävyydenkulmassa (Isonkyrön Tervajoella) Kansanlähetyksen KOHTAAMISPAIKKA-seurat. KOHTAAMISPAIKKA-seurat ovat tismalleen samat kuin sunnuntaiseurat. Nimi on vain muutettu. Aikaa täytyy seurata, mitä nimiin tulee. Nimestä on aikomus ajan saatissa pudottaa vielä seura-sana veks. Tevetuloa KOHTAAMISPAIKKAAN kalskahtaa paremmalta kuin tervetuloa SUNNUNTAISEUROOHIN. Oikein komealta vaikuttaisi SUNDAY MEETINGPLACE IN FRIENDCORNER ja aionkin ehdottaa sitä seuraavassa ystäväkokouksessa ;) Puheet ja laulut ja todistukset ovat aina Jeesus-keskeisiä se on selvä se. Oli nimi mimmoinen tahansa. Niin tälläkin kertaa. Lehti-ilmoituksessa oli maininta seurojen lopuksi nautittavista hätäprätikkäkahveista. Prätiköille hurrattiin taas valtavasti ja ajattelinkin, että hätäprätikästä kehkeytyy tällä menolla ehkä Isonkyrön kansallispulla. Minusta puolestaan on kehkeytymässä Letkutien kansallisrunoilija. Sain lausua seuroissa yhden runon, jonka aikana päänsisässä kutkutti tuttu tunne. (Tuttu tunne: minä se vaan oon tälläinen surkimus. Vaatteet on nypyissä ja leukoja liikaa, enkä mä osaa mitään, enkä ikinä opikkaan, kahvista tulee tietenkin liian väkevää jne. jne). Vettä ei sentään tällä kertaa tarvinnut hörppiä. YHDEN runon kun pystyy sönköttöhön (pakko laittaa tuo sana murteella, kun se on niin maikee), vaikka kuivin suinkin kieli kitalakeen niittaantuneena. Viimeviikolla soitettiin myös keräämään Nälkäpäivä- keräystä. Olen sanonut olevani käytettävissä niin kauan kuin huoku kulkee. -Yksi huono aika olisi enää jäljellä, sanoi keräilyvastaava puhelimessa pahoitellen. "Huono aika" oli perjantai-ilta 18-20 ja sopi minulle mainiosti ja oli kaikinpuolin hyvä. Ihmiset olivat erittäin positiivisia ja auttavaishaluisia. Varsinkin nuoret miehet tulivat ilahduttavan runsaasti keräyskippoa pitelevän punaliivimumskin tykö. Samoin pikkumuksut, joiden pikkusiin kätösiin äidit kauempana asettelivat rahoja. Samoin miehet, naiset...kaikki. En ehtinyt syödä evääksi varaamiani suklaakuorrutteisia pähkinöitä enempää kuin lutkuttaa sitruunakivennäisjuomaakaan. Nyt loppuu sönkötys tällä haavaa jatkuakseen taas ensi maanantain aikoihin. T: Kaisa Söncrenius-Pulppuräng Ps. Kuvat tämänkertaisella bloggaussivustalla ovat, kuinkas muuten, Venättän matkalta. Ylimmässä kuvassa lämpiää sauna jossainpäin tuota suurta maata. Keskimmäisessä on kuva Kuittisten koululta, jossa kävimme pitämässä seurat. Koulu ei enää avannut oviaan oppilaiden tulla tänä syksynä. Alimmassa kuvassa on näpsäys aamupalakattauksestamme, joka pala nautittiin aina Aunuksen kirkon tarjoilutilassa. Keittiö on siinä ihan samassa paljeovilla erotettuna. Otan siitä köökistä sitten kuvan, jos joskus vielä matkalle mukaan pääsen ja maapallo pyörii. --------------------------------------------------------------- Jumalan kymmenen käskyä: 1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia. 2. Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimeänsä turhaan lausuu. 3. Muista pyhittää lepopäivä. 4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. 5. Älä tapa 6. Älä tee huorin. 7. Älä varasta. 8.Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. 9.Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. 10. Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.

Näissä Aunuksenmatkamuistokuvissa on kuva Aunuksen luterilaisesta kirkosta.
Alttarista. Kuva on otettu ns. urkuparvelta.
Kaksi alempaa kuvaa on otettu kodista, jossa me saamme pitää aina seurat ja jossa saamme aina niitä maailman herkullisimpia piirakoita. (Slurp)

JOS seuraavaksi suoltamassani tekstissä on enemmän virheitä kuin tavanomaisesti, niin se johtuu tekokynsistäni.
Laitoin viikolla jokaisen sormeen uudenuutukaisen kynnen.
Nehän hankaloittavat, paitsi jokakapäiväistä ja kaikkinaista toimintaa, niin myös tätä reportaasin kirjoittamista.
Tekokynsiä ei noin vain saakkaan raastetuksi pois.
Liima on tosi änkyrää ja sitä varoitetaankin roiskimasta mihin tahansa muualle kuin kynsikkäisiin.
Tosin kolme kappaletta kynttä ehti vastoin kaikkia fysiikan lakeja jo irrotakkin ja olla teillä tietymättömilläkin.
Kaksi löytyi, mutta yhden jouduin ottamaan tekokynsipakkausrasiasta.
Onneksi vain yksi hukkaantui, koska ei ole niin mukavaa, jos peukalonkynsiä löytyisi muffinsista tms.

Minun tekokynteni näyttävät kriittisesti tarkisteltuna siltä kuin jokaisen sormen päässä olisi valaan suomu.
Tyhmäkin huomaa, että asialla ei ole ollut mani-enempää kuin pedikyristikään.

-Kuinkas sä ny leivot nisua?, huolestui Magnuskin, jahka oli ensin aikansa kauhistellut uutta kynsilookkia.
-En kuinkaan, vastasin.
Tekee hyvää tälle porukalle olla muutaman kuukauden (sen se yleensä ottaa kuulemma, ennenkö kynnet irtoaa) syömättä pullaa.
Toinenkin plussa näissä kynsissä on:
En pysty nyppimään/repimään kysinauhoja.
Jo aiemminkin nypitty iho kalansuomujen ympärillä on alkanut eheytymään, eikä uusia verestäviä laikkuja ole siis päässyt ilmestymään.
Minulla on kyllä kokemusta pitkistä kynsistä aikaisemmilta ns. paremmilta vuosiltani.
Kynteni olivat aina pitkät ja tulipunaisella lakalla päällystetyt.
Kynteni eivät olleet liuskoituvia, eikä katkeilevia enempää, kuin kalansuomuisiakaan, kuten näinä ankeina aikoina pakkaavat olemaan.
(Ankea aika = vuodet yli 17 rajapyykin).
Ei tarvinnut silloin syödä kalkkia, enempää kuin hius-, luu-,verisuoni-, iho-, nivel-vahventeitakaan.
Hohhoijjaa!
Ai siis, ettenkö tiedä, ettei valailla ole suomuja?
Kyllä tiedän, mutta mitkään muut suomut eivät paremmin kuvaa tekokynsieni näköisyyttä kuin juuri valaan suomut.
Siis jos niitä olisi olemassa.

Olimme Israel-illassa seurakuntatalolla eräänä iltana männäviikolla.
Oli hyvä ilta ja saimme paljon tietoa nykyisistä tilanteista tässä ihanassa maassa.
Lauloimme israelilaisia lauluja hepreaksi (!) ja suomeksi.
Hiljaa mielessäni aloin taas toivoa, että pääsisimme käymään oikein paikan päälläkin.
Hannaliini ja Esco olivat vaivoitelleet paikalle omenoita puutarhastaan kuulijakunnalle jaettavaksi ja nautittavaksi.
Otin heti omenapussukan ja komensin Magnusta viemään sen autolle.
-Älä ny kehtaa koko pussia ittelles ottaa. Pari omenaa per noukka on varmahan tarkootus. Muirenki pitää saara, ku sun, toppuutteli Magnus.
- Minä en paria omenaa viitsi edes kyykkyä ottamaankaan ja mitäs olet syönyt eniten niistä meidän puuhun kasvaneesta viidestäkymmenestä (50) omenasta ja jotka omenat ovat loppuneet jo aikapäiviä takaperin!
Kähinämme olisi varmasti jatkunut pidempäänkin, mutta tilaisuus alkoi.
Hiukan kyllä helpotti, kun lähtiessämme huomasin, että vielä oli tarjous-omenoita jäljelläkin, vaikka suurin osa kuulijakunnasta oli jo häipynyt tahoilleen.
Koskahan sitä meidän puista saa sellaisen sadon, että niistä liikenisi myös seuravieraille jaettavaksi?
Aion kyllä sitten tehdä samoin kuin Hannaliini ja Esco, että laitan omppuja pusseissa jakoon.
Koskaan ei tiedä, kenet samanlaisen omenasyöpön kuin minä, onnelliseksi ja kylläiseksi.

Mauritzio käväisi myös Magnus-veljeänsä helssaamassa ja samalla tietenkin veljensä eukkoa.
Valmisti ruoaksi rajakarjalanpaistia ja tein pari napollista raikasta salaattia.
Resepteissä lukee aina, että tarjotaan sitä, tai tätä RAIKKAAN salaatin kera.
Ihmettelen, kuka ihmeessä tarjoaisi UMMEHTUNUTTA salaattia?
En minä ainakaan ja varsinkaan, kun tulee harvinaisia sukulaisia syömään.
Mutta tietysti aina voi olla joku tietämätön kokki, joten on hyvä laittaa tarkat orterit ja alleviivaukset resepteihin.
Puhuimme maailman ja omamme, sekä Mauritzion asuttaman kunnan asiat reilaan ja nautimme vielä hätäprätikkäkahvit päälle.

Samana päivänä, viittävaille illansuussa, kipaisin viemään Huiville kyläneuvoston kukkaset siihenastisen elämän virstanpylvään kunniaksi.
En jaksa lakata ihmettelemästä Huivin saavuttamia virstanpylväiden määrää verrattuna ulkoiseen habitukseen.
Uh antaisi ymmärtää, että pylväitä olisi kymmeniä vähemmän kuin kirkonkirjat väittävät.
Huivin habitus oli omiaan aikanaan innoittamaan minuakin harjoittamaan ruumiinkulttuuria, eli liikuttamaan muitakin paikkoja kuin leukoja.
Täytyykin taas alkaa ruveta ryhtymään.

Torstaina ajelin Laihelaan KD:n piirihallituksen kokoukseen.
Lähdin hyvissä ajoin, koska aioin samalla mennä syysnilkkuri-kauppaan. Löysinkin suht´koht siedettävät nilkkurit ottaen huomioon, että haperot nilkkani, jäykät polveni ja kivuliaat lonkkani eivät kestä rakastamiani kymmenensentin korkoja :(
Minun, kun on myös askellettava kengilläni, enkä voi ihanasti vain istua, kuten aamutelevitsioonin juontajanaiset ihanine stilettikorkkareineen tekevät.
Kengät löydettyäni sain töintuskin raastettua käteni irti harmaasta putkiloneulemekosta.
Ymmärsin työläästi, että se ei nyt tällähaavaa kertakaikkiaan pukisi varttani, joka on enempi pötky kuin putkilo.
Mutta... JOS ko. hamonen on vielä seuraavalla kerralla siellä kaupan orrella, niin otan sen kärryyn!
En ole tähänkään asti välittänyt sopikoo putkilolookki minulle, vai ei.
Olen vain kylmästi kiskonut vaatteen ylleni ja eikun menoksi.

Menoksi laitoimme Laalaan ja Even kanssa myös perjantaina, kun lähdimme Ryttylään (se paikka siis, joka on 11 kilometriä Riihimäeltä johonkin suuntaan).
Kansanlähetyksen liittokokoukseen ja vastuunkantajaretriittiin kulki matkamme.
Östermyyrasta tuli mukaan vielä kuusi immeistä, joilla oli sama osoite mielessään.
Minä kannan Kansanlähetyksen paikallisosastossa vastuuta kaffinkeittämisestä ja nisunleipomisesta (kuten myös Laalaa ja Eve ja useat muutkin) joten nautimme oikein olan takaa retriitin antamasta annista.
Laalaalta katosi retriitin toisena päivänä lääkepurkki, johon hän oli varannut tarvittavat tärkeät tropit mukaansa.
Etsimme useaan kertaan jokaisen neliösentin Laalaan majapaikasta, (ja muutaman sadanmetrin säteellä sivustoiltakin) mutta purkkia ei löytynyt.
Tilanne oli lievästi sanottuna kaoottisen myrskyinen.
Pyysimme, että juontaja kuuluttaisi väliajalla, josko joku olisi nähnyt ylimääräistä ja orpoa lääkepurnukkaa jossakin.
Purkkia ei löytynyt koskaan. Teoria kyllä, mikä selitti katoamisen.
(Huonekaverinsa oli iltapalan aikana nähnyt kertakäyttömukin, jonka sisuksissa oli ollut lääkepurnukka. Laalaa oli tietenkin paiskannut sen roskiin, kuten kertakäyttömukit paiskataan).
Hiukan jo kyynelehdittyämmekin huomasimme, että matkaseurueessamme on lääkäri. Keltahan on ihka oikea lääkäri!
Kelta soitti, asiasta selonteon saatuaan, lääkemääräyksen lähimpään apoteekkiin ja asia oli kunnossa ja hymyt herkässä.
Laalaa pystyi jäämään retriittiin meidän muiden joukkoon.
Retriitit ovat omiaan nostamaan mielialaa ja intoa.
Ei vähiten siksi, että niissä kuulee jykevää Jumalan sanaa ja kuulee innostavia todistuksia, mitä Jeesus on itsekullekkin tehnyt.
Retriitissä huoneisiin on aina vuoteiden tyynyille tervetulotoivotukseksi laitettu makoisa makeinen ja lappu, jossa lukee joku rohkaiseva sana Raamatusta.
Minun lapussani luki:
" Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti". 1. Joh. 5:14 (Ensimmäisestä Johanneksen kirjestä, sen viidennestä luvusta, neljästoista jae.)

Huoneeseemme oli sijattu varavuodekin kolmannelle mahdolliselle vieraalle, mutta hän ei ikinä saapunut.
Poislähtiessämme jouduimme Even kanssa kääntämään patjat nurin, löytääksemme varavuoteelle asetetun karkin.
Se oli kierähtänyt tyynyn sivuun.
Jos mällykkää ei olisi etsinnöistä huolimatta
löytynyt, olisimme menneet mällykkäkauppaan ostamaan tilalle uuden!
Pohjalaiset luonteemme eivät antaneet periksi, että siistijä luulee meidän ahneuksissamme syöneen senkin ;)
Raamatunlauseen omimme kyllä itsellemme, koska se kuuluukin kaikille.

Tänään minulla olisi ollut DRAAMA-ryhmän ensimmäinen kokoontuminen Nikolainkaupungissa.
En päässyt mukaan. Epäilen valitettavasti lisäksi, että en pääse mukaan, vaikka pääsenkin mukaan.
Minähän en, kuten te kaikki sadat ja taas sadat rakkaat lukijani ehkä muistanettekin, muista enää paljon mitään.
Repliikejä luultavasti nyt ollenkaan.
Omat runonikin joudun aina lukemaan suoraa paperista.
Katsetta en uskalla sanoista irrottaa edes vesihörpyn ajaksi.
Eikku-dramaturkki lohdutteli, että kuiskaajan vakanssi on aina minulle avoinna.
Siitä siihen, että en dramaattisesti tillauttanut muutamaa kyyneltä asian tiimoilta.
Ensi kerralla toivottavasti pääsen mukaan.
Sinä pääset nyt myös pois koneen äärestä, koska jatust...reportaasi loppuu tähän.
Siunatkoon ja varjelkoon sinua Ikiaikojen Jumala, Jeesus Kristus.

T: Kaisa Retritson-Pötkelsjö
------------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä.
Kymmenes käsky:

Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.

Kaikki kuvat tässä yläpuolella ovat näpsäistyt taannoisella Venäjän matkallamme ja ovat Ruskealan kirkon sisältä/pihalta.
Samoin edellisen postauksen kuvat olivat kyseisestä kohteesta, kyseiseltä kirkolta.
Tuossa yläpuolella olevissa kuvissa keskimmäisessä näpöttää Magnus kaikessa komeudessaan kirkon rappusilla.
Minä sensijaan tunnen tällä hetkellä olevani hivenen kuin tuo YLIMMÄISESSÄ kuvassa oleva traktori.
Kävin nimittäin tänään heti aamusta vaihteeksi taas hammaslääkärillä.
Reikiä ei ollut ja kiveäkin hinkattiin vain hitusen kunkin paik...öh hampaan ympäriltä.
Muistutin lääkäriä niistä "Manolito"-kuorista, joista häneltä jo viimekerralla toivorikkaana kyselin.
Lääkäri loihe lausumaan, että
Kela ei enää korvaa porsliini-operaatiota, koska kyseessä ei ole SAIRAUDESTA johtuva hoitotoimenpide.
Minä hämmästyin puolestani, että onko Kela yleensä joskus porsliini-operaatiota korvaillut?
Yhden hampaan posliinikuorrutus maksaa 360 euroa.
Sanoin lääkärille syvään nielaisten palaavani asiaan, jahka lakkaan köyhtymästä.
Lupasin hoitaa kuitenkin kalustoani niin, että se pysyisi suussa vielä tämänmoisessakin kunnossa (vrt. traktorikuva).

Viimeviikon lauantai valkeni sateisena ja sumuisena.
Sillä ei olisi ollut mitään väliä, mutta samaisena lauantaina Nikolainkaupungissa oli ROVASTIKUNNALLINEN TORITAPAHTUMA ja kaikkien tiedossahan on, että nuotit eivät saa kastua (eivätkä soittopelit olletikkaan).
Toritapahtuma oli kuitenkin päätetty pitää, vaikka sataisi ämmiä äkeet perässä.
Vaasan, Laihian,Mustasaaren, Vähänkyrön ja Isonkyrön seurakunnista oli kustakin puheenpitäjät ja meiltä Isostakyröstä oli lisäksi kunnantervehdyksen tuoja ja musisoijat.
Olin oikein ylpeä meidän seurakuntamme panoksesta.
Varsinkin "Vaimojen ääni"-yhtyeen ihastuttavista leideistä.
He kun nousivat estraadille, nousi tunnelmakin ja ihmiset selvästi kuuntelivat heitä ohikulkiessaan.
Muutenhan ihmiset kulkevat vain kaiken ja kaikkien ohi lasittunut katse luotuna kaukaisuuden hämärään.
Soitannan välissä, muiden hoitaessaan esiintymisvuorojaan,"Vaimojen äänen" Ansa juoksi ympäriinsä ja huiskutteli käsiään päänsä yläpuolella.
- Eikö sinun pitäisi olla jo siinä iässä, että osaisit pukea toritapahtumiin?, kysyin häneltä huolestuneena.
-Minä tarkenen kyllä, mutta yritän lämmittää noita toisia, kiljahteli Ansa ja jatkoi hyppelyään.:D
Minulla oli lämmin.
Olin pukeutunut 1700-luvun markkinoilta ostamaani villaviittaan. Se on kirkkaanpunainen, lämmin, komea ja iki-ihana.
Naapurikunnan kirkkoherra epäili minun tulevia vaaleja varten sonnustautuneen tähän massasta erottuvaan viittaan, mutta hän erehtyi.
Kerroin, että olen perunut ehdokkuuteni, vaikka minulla olisi tosiaan ollut oiva vaalityövaatekin.
Vaikka siis satoi, oli kylmä ja hyisevää, niin päätimme, että ensi vuonna tullaan uudestaan. Edellyttäen tietenkin, että maapallo vielä pyörii ja elämme.
Seurakunnilla on sen verran mahtava sanoma julistettavanaan, että pienistä hyisistä kylmyyksistä, lasisista katseista, enempää kuin sateen roiskinnastakaan ei tarvitse hyyshäivää välittää.
On mahtavaa kertoa toreilla ja aitovierillä, elävästä Jeesuksesta, iankaikkisesta Herrastamme. Hurraa, hurraa, hurraa!!!

Sunnuntaina menimme kirkkoon, kuten tapanamme on.
Jumalanpalvelukset pidetään Isossakyrössä koko kesän ajan vanhassa kirkossa (1304).
Kannattaa riuhtoa itsensä pystyasentoon sunnuntaisin ja rientää kirkkotielle.
Siihen tulee ihana tapa. Jopa niin PIINTTYNYT tapa, että ei yksinkertaisesti keksi mitään muuta tekemistä sunnuntaiaamuisin kuin fammata kirkkoon.
Katsokaas, kirkossa saa Jumalan täyshoitoa ränstyneelle mielelleen ja rapautuneelle sieluparalleen, saarnojen, virsien ja yleensä vain hiljentymisen kautta.
Uusi kanttorimme soitti jumalanpalveluksen lopuksi pianolla kappaleen, joka sai meidän kirkkokansan jäskähtämään penkkeihin kuin tatit.
Pappi sanoi, soiton laannuttua, pitkän tovin jälkeen:
-Nyt vasta uskaltaa jotain hiiskahtaa. Ensi sunnuntaina meillä kirkossa on...jne, jne.

Olen tullut bloggauksessani jälleen kohtaan, jolloin päässä ja varpaissa alkaa kihelmöidä.
Pakko pitää paussi ja käydä ryystämässä jäähtynyttä kahvia. (Käy hyvä ihminen sinäkin).
Minua sitäpaitsi kauhistuttaa, kun raporteeraamatta on vielä paljon asioita ja kirjoitusta piisaa jo nytkin monta metriä :(

Hörp...klunk...klunk...

No, niin. Mihinkäs minä...
Sunnuntaina lähdimme iltapäivällä Lapualle. Mauno pitämään puhetta ja minä runoilemaan.
Tapahtui sellainen ilahduttava ihme, että runousinspiraatio iski päälle ja sain kirjoitettua upouuden runon.
Lausuin kokonaista 4 runoa, joista siis yksi oli uunituore ja lämpöinen, kuten uusista runoista niin osuvasti sanonta kuuluu.
Hiukan ennen estraadille menoa sanoin Magnukselle olevani sangen tympääntynyt typeryys-syndroomaan.
-Miltähän tuntuisi lausua runo, VAIKKA VAIN MUUTAMAN VÄRSSYN pituinen, ilman vesilasia ja tunnetta, että on surkimustyperysten kruunattu kuningatar? sipisin Magnukselle, kun tilaisuus oli jo alkanut.
- Oo ny vaan hilijaa ja kuuntele, vastasi Magnus kuuluvalla äänellä.
Magnus tietää nimittäin, että ns. sipinää minä en kuule ollenkaan. Mukana pitää aina olla ÄÄNTÄ ja silloinkin on arvattava puolet.

Vuoroni tuli aikanaan ja nousin puhujapönttöön suorana ja muhkeana kuin täysinäinen heinäseiväs, verkkokinkkukengät kopisten ja Ellokselta tilatun neulejakun helmat liehuen.
Pari kertaa lausumiseni aikana jouduin ottamaan vesihömpsyt, mutta muuten selviydyin kaikella kunnialla loppuun saakka.
Sain jopa kolme Runollista kirjaakin myydyksi.
Tuosta mainitsemastani neulejakusta vielä: ennen virallisen tilaisuuden alkua tuli eräs minulle tuntematon nainen tervehtimään oikein kädestä pitäen.
- Onpas täälä erikoisia vaatteita, sanoi nainen.
Tervehdys oli myös niin erikoinen, että minulta oli klapsahtaa leukaluu sijoiltaan.
Myönnettäköön, että Charles on jo aikaisemmin sanonut neuleen muistuttavan saunatakkia, mutta...
Onkohan syytä alkaa käyttää ulkopuolista stailaajaa?

Venäjänmaanmatkaan vielä palatakseni, pääsimme ihan uuteenkin kotiin pitämään seuroja.
Siis koti ei ollut uusi rakennus, vaan meille ihan uusi paikka.
On todella mahtavaa tuntea, että on tervetullut ja asiaa, jota viemme, kuunnellaan. (Asia, jota viemme: evankeliumi).
Yhteinen virrenveisuu sulattaa aina sydämen (siis oman rintalastani syöverissä pompottavan sydämeni) totaalisesti.
Ihmeellistä on laulaa samaa virttä, me suomeksi ja he venäjäksi.
Varsinkin ystävä sä lapsien-virsi on todella taivaallinen.
Huomasin muuten Vaasan (siis Nikolainkaupungin) torilla ihmisten myös reagoivan tähän virteen.
Lasittuneista katseista ei ollut tietoakaan tämän virren sävelten kaikuessa katujen yllä.

Calev kertoi uudessa seurapaikassamme viidestä tyhmästä-ja viidestä viisaasta neitsyestä niin mukaansatempaavalla tavalla, että me kaikki seuratuvassa olleet muistamme sen loppuikämme.
Talon emäntä keittänyt borsch-keittoa, perunamuusia, kotletteja, salaattia ja teetä blineineen ja suklaakonvehteineen.
Vatsat pinkeinä ajelimme kirkolle.
Iltakuudeksi menimme Tuksaan erääseen taloon vieraaksi ja söimme vähintäin yhtä herkullisen aterian myös siellä (ja vähintäin yhtä paljon).

Tiistaiaamu ei ollut vielä edes valjennut, kun vääntäydyimme vihreään pakettiautoon ja nokka kohti Suomenmaata.
Aamupalaa pureskellessamme kirkon oveen koputettiin ja sisälle astui pieni mummo, jolla oli meille pienet lahjat mukaamme annettavanaan.

Tullin läpi pääsimme melkein vain läpi ajamalla, koska olimme ajoissa asialla.
Palautimme Magnuksen erehdyksessä omimat pyyhkeet Jänismotelliin ja huruttelimme muutamaa välttämätöntä paussia lukuunottamatta suoraa Letkutielle.
(Välttämättömät paussit: päiväatria ja kaffi).

Nyt seuraa myös välttämätön paussi. Ensi maanantaihin siis.
T: Kaisa Paussen-Pulpström
----------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä.
Yhdeksäs käsky:

Älä himoitse lähimmäisesi huonetta.

Terveisiä Venäjältä!
Eilen saavumme hyvissä ajoin, siinä illansuussa, Suomeen kotiplantaasillemme .
Lähdimme ajaa- nytkyttelemään Suomea kohti, Aunuksen kirkolta, kello kuusi paikallista aikaa. (Paikallinen aika= joko tuntia ennen, tai jälkeen täkäläistä aikaa).
Olotila on tällähaavaa aika sekavainen ja silmät vaaleanpunaisten ihopussien peitossa, mutta ilolla tässä istun koneen ääressä ja teittille kaikille kirjoittelen.
Magnus antoi troppipurnukastaan minulle antihistamiinin, joka toivottavasti auttaa silmän alus&päällys-pussukoiden tokenemiseen, sekä siihen, että JAKSAN pitää silmiä auki. 00
Äsken ko. pillerin kurkkuuni kulautin ja eikös jo hiukan ala päivä silmäripsien väliin kumottaa? Ihan siltä tuntuu.

Tässä aluksi kiitän saamastani blogi-prenikasta.
Sellaisesta " maanosan rakastettavin, hyvin ja ihanaisin blogi ikinä" -prenikasta. Tiedättehän mitä tarkoitan?
Olen monen blogin marginaalista prenikan bongannut ja nyt sain sellaisen itse.
En kyllä osaa prenikkaa tänne näkösälle asetella (onko mahdollistakaan?), mutta jo tietoisuus, että joku tykkää sillä viisiin, ilahduttaa.
Prenikkasäännöstössä luki, että pitäisi prenikan saajan itse lähettää edelleen viidelle lemppariblogilleen samanmoinen mitali, mutta sehän ei minun tapauksessani ole mahdollista!!!
Minulla on valtavat määrät lemppareita, enkä millään voisi tikistää niitä vain viiteen mitkuun.
Siispä lähetän tässä ja nyt KAIKILLE, about kymmenille ja taas kymmenille bloginpitäjille sellaisen mitalin, että oksat pois:

Mitali: "Minä tykkäjän kovasti paljon kirjoituksistasi ja luen ne säntillisesti.
Blogisi saa ajattelemaan,rukoilemaan, hymyämään, nauramaan,iloitsemaan, nyökyttelemään, aprikoimaan, ottamaan onkeen, ojentautumaan, haukkomaan henkeä ja innostumaan! (Sydän, sydän, sydän)"

Seuraavaksi toivotan tervetulleeksi uudenuutukaisen lukijani, Eijan.
Oli taas mukava saada "sähköisku", kun älysin, että 34 oli muutunut 35:ksi.
Terveoloa jälleen taas myöskin kaikille teille "VANHOILLE" sähkönaisille- ja miehille :D

Kokonaiseen muuhun viime viikkoon en kalenterin väittämän mukaan tehnyt mitään, ennenkuin perjantaina, jolloin lähdimme 1/2päivän tietämillä porhaltamaan Venäjänmaalle.
En yhtään epäile, etteikö kalenteri olisi oikeassa.
Kyllähän varmaan pakkasin matkareppumme ja kävimme Nikolainkaupungissakin ja tuollaista, mutta en mitään kalenteriin kirjoitettavan väärttiä.
Tiistain kohdalla lukee Charles s.
Ostimme, tästä muistiinpanosta johtuen, syntymäpäiväpöttikaupasta muumilautasen (Haisuli).
Samaista pöttiä Charles on kuulemma AINA halunnut, mutta ei kolmeenkymmeneenseitsemäänvuoteen ikinä saanut.
Lauloimme onnittelulaulun, jota Charles ei kuulemma mukaan KOSKAAN ole halunnut kuulla.

Perjantaina sitten, klo 12,09 (noin) karautti Calev Letkutielle ja muutamaa hetkeä myöhemmin Möbelhus ja Tyvenkki ja lähdimme kohti suurta Venäjänmaata.
Lastasimme ensiksi autoon kaikki kymmenet tukupussimme ja kaarsimme vielä pappilan portaiden eteenkin noutamaan yhden pussukan.
Tässä haluankin tuhannesti kiittää kaikkia, jotka meidän mukanamme lähettivät lahjansa Venäjälle vietäväksi.
Vauvat (ja erityisen ymmärrettävästi äitinsä) koululaiset, kerholaiset, nuoret neidot, pojat, seuratupalaiset jne. ilahtuivat silminnähden.

Matkan kartuttua jokusen sataa kilometriä Letkikseltä, menimme lounehtimaan Ylä...en muista mihin.
Sen kyllä muistan, että ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
Jos ihan totta puhun, niin en muista KOSKAAN saaneeni epähyvää sapuskaa missään kuppilassa.
Kerran Hälssingissä, eräässä ylihienossa ravintolassa, oli ruoka toki hyvää sielläkin, mutta vaikka annosta olisi tiirannut suurennuslasin läpi, olisi määrä näyttänyt nirkoselta.
Tarjolla oli SORSAA RIISIPEDILLÄ a 50 euroa. (Oli markka aika, mutta hintasuhde oli jotain tuota luokkaa about).
Syvien huokausten kera keihästelin haarukankärkeen niitä muutamaa riiskryyntä ja säästelin sorsan niskanappia viimeiseen lusikalliseen.
Viiksennäköistä SALAATTIoksaa en syönyt mielenosoituksellisesti ollenkaan.

No, tämänkertaisella matkallamme en riisipetejä muistellut ja kävimmekin Joensuusta hankkimassa tavanomaiset ruuat Venäjälle vietäväksi ja syötäväksemme aamuiksi, ynnä iltapaloiksi.
VÄLIpaloiksi ostimme kukin omien makujemme mukaisia valmiita eineksiä.
Seurasikin kovat setvimiset, mitä kukin ottaisi ja miksi.
Minä ratkaisin omalta osaltani asian niin, että otin yhtä-ja samaa loodaa joka kerraksi: RIISTAKIUSAUSTA.
Niinpä minä, aterioilla ollessamme, jo kaavin viimmosia riistanmurusia rasian uurteista, kun muut vasta olivat päässeet selvyyteen, kenenkä mikin sisältöinen sörsseli oli.
Ai, että mitä riistaa rasioissani oli?
Ei pienintäkään hajua.
MAKUA en osannut yhdistää minkään valtakunnan riistaan, vaikka olen sentään syönyt jänistä,villisikaa, hirveä, kalaa, poroa ja sorsaa.
Maku oli yhtä hyvin sopiva näihin kaikkiin lueteltuihin elikoihin.
Rasian ns. sattumien ulkonäkökin olisi sopinut myös näihin kaikkiin, paitsi ehkä lisänä vielä majavan häntä.
Hyvää oli ja päätin, että seuraavalla kerralla sama menyy minun kohdallani.

Yöksi menimme ihan rajanpinnassa olevaan Jäni-soja-n Tuvat-nimiseen motellihostelliin (jälkimmäinen sana on minun itseni keksimä, kun en tiedä parempaakaan näille viehättäville vr:n vanhoille rakennuksille).
Mikäli minä saisin määräillä, menisimme sinne seuraavallakin matkalla.
Nyt täytyy tietenkin tarkentaa, että jos YLEENSÄ minä vielä pääsen mukaan, ja jos yleensä matkoja vielä tehdään, ja jos YLEENSÄ maapallo vielä silloin pyörii.
Vuoteet tässä hostelluksessa olivat ihanat, rauha rikkumaton, niin sisäisesti kuin ulkoisesti, mutta uni ei tullut silmään.
Sainpahan kumminkin leputtaa punaisia silmänympäryslihojani ja aamulla menimme hostelluksen emännän laittamalle aamupalalle.
Se tarjoiltiin yksityistiloissa lähellä, samassa pihapiirissä olevassa talossa.
Matka jatkui.
Molempien tullien läpi menimme muutamassa hetkessä, vaikka minua jännitti kovasti.
Vertailimme nimittäin porukkamme kesken passejamme ja Tyvenkki sanoi, että passikuvani ei vastaa todellisuutta.
Kas yleensähän asiat ovat sillä tolalla, että passikuvasta puuttuu vain niinsanotusti NUMEROLEVY rinnuksilta (you know?)
Minun passissani sensijaan katselee tutkijaansa KAUNIS NEITOKAINEN.
Yritin ykyttää, että kuva on otettu kaksi (två) vuotta sitten, ja että kamerakin oli uusi, ja että heinänuhakausi oli vasta alkamassa ja että olin nukkunut yöni kuvusta ennen rauhaisasti, ja että olkapäillä oli ehkä muutama murhe vähemmän...
Kovasti kauan tullidirektööri siirteli katsantaa passista luukulle(minuun), luukulta (minusta) passille, mutta nyökäytti lopuksi hyväksyvästi.
Minä tulkitsin nyökkäyksen siten, että kuva täsmäsi tismalleen malliin ja toinkin sen kuuluvasti esille kaikille kanssamatkustajilleni.

Perille Aunuksen kirkolle saavuttuamme teimme vuoteet valmiiksi ja lähdimme ostamaan venäläistä pullaa.
(Taidankin nyt, kesken raportoinnin,mennä kissauttamaan kahvit ja syödä muutamat venäläiset, että jaksan jatkaa kertomistani. Sinun on tähän kohtaan päästessäsi hyvä tehdä sama juttu, siis juoda sumpit, koska en ole päässyt vasta kuin pahaiseen alkuun selonteossani).

No niin. (Murusten räpsintää rinnuksilta...)
Yö Aunuksen kirkon ns. urkuparvella sujui samoin kuin edellinenkin yö:
tuijotusta pimeään, oletettuun vastapäiseen seinään.
Sen verran nukahtelin tietysti, että ehdin nähdä muutaman kauhupätkän työssäolosta.
Siinä kauhu-unipätkässä kassakaappi retkottaa aamulla töihintullessa auki. Samoin ulko-ovi. Laskukone-, enempää kuin tietokonekaan eivät toimi, asiakkaita jonottaa pimeässä postisalissa satamäärin jne. jne.

Virkeänä porukka kumminkin nousi. Minä muiden mukana.
Menin suihkuun. (Suihku= puolentoistalitran cocis-pullo täynnä vettä).
Runsaan, mutta ravitsevan aamupalan jälkeen keräännyimme urkuparvelle Magnus, Calev, MÖbelhus, Tyvenkki ja minä.
Pidimme rukoushetken alkavan jumalanpalveluksen puolesta, sekä Pitkärännassa pidettävien kotiseurojen puolesta.
Pitäisimme myös iltapäivällä evankelioimiskokouksen Kuittisten koululla.

Olisi ollut mahtavaa, jos olisi ymmärtänyt papin saarnaa jumalanpalveluksessa heti siinä penkissä istuessaan, mutta piti malttaa mielensä ja odottaa tulkin kertovan sisällöstä matkalla Joenselkään.
Pappi puhuu niin nopeasti, ettei superhypertulkkikaan (jonkalainen Klaudia tulkkimme ehdottomasti on) pysty toistamaan suomeksi.
Siispä Klaudia teki muistiinpanoja ja kertoi meille asiat myöhemmin.

Sunnuntaipäivän kotiseuroihin tuli lapsiakin, jotka rohkeasti kommentoivat puheita.
Calev piti puheen 10:stä neitsyestä, joista 5 oli viisasta ja 5 tyhmää.
Rekvisiittana oli aito öljylamppu Israelista. Lampun sydän oli "kateissa" ja minun tehtävänäni oli etsiä se villasukkaparin sisältä.
Lapset katselivat silmät ympyriäisinä.
He ilmaisivat välittömästi, jos eivät jotain kohtaa puheestä ymmärtäneet ja kyselivät erittäin kiinnostuneena asioista. Siis nimenomaa uskon asioista.
Lopuksi eräs pieni, reipas ja aktiivinen kyselijä (poika) kysyi, että KUINKA KAUAN TÄMÄ VIELÄ KESTÄÄ?
"Tämä" kesti vielä yhden virren verran, jota lauloimme antaumuksella, sekä suomeksi, että venäjäksi.
Saimme seurojen päätyttyä karjalanpiirakoita syödäksemme. Joita ihanuuksia söimmekin ilman eri käskyä niin, että vieläkin röyhtäyttää.

Koulut eivät olleet vielä alkaneet. Ne alkavat ensimmäinen päivä syyskuuta.
Tämä koulu, jossa olimme ja aina muillakin kerroilla olleet, ei enää avaisi oviaan.
Koululaiset kuljetetaan täst´edes Mäkrään.
Kovasti surivat kyläläiset koulun lopettamista. Kerroimme, että meillä täälä Suomessa on aivan sama kohtalo pikkukouluilla.
Kuittisten koulussa on ollut joskus yli kolmesataa oppilasta. Tänä vuonna koulussa olisi ollut hiukan yli 60 oppilasta. Se ei ole kuulemma tarpeeksi.

Lapset olivat koulullakin käsittämättömän innostuneena mukana puheen aikana ja vastasivat heille tehtyihin kysymyksiin erittäin hyvin ja viisaasti.
Meidän tulkkimme ovat pitäneet pyhäkoulua kylällä ja ovat opettaneet tenavat viimeisen päälle.
Lauloimme ja leikimme lopuksi "Jumalan kämmenellä"- virren suomeksi ja venäjäksi.
Kaikkien kasvot loistivat ilosta. Suomeksi ja venäjäksi.

Menimme Alexandran ja Alexanderin kotiin atrialle ja teelle.
Saimme paistetuja sieniä&perunoita, joita salaa olin toivonut jälleen, entiseen tapaan, saavanikin.
Jälkkäriksi oli blinejä ja mustikkahilloa, joita salaa olin toivonut jälleen saavanikin.
Kirkkoon saavuttuamme väsytti makeasti.
Niin makeasti, että turhaahan sitä olisi ollutkin pilata nukkumalla.
Eli siis en nukkunut mitenkään erityisemmin syvästi, mutta lohdutin itseäni, että eipäs retkottanut kassakaapin ovet auki liioin.

Nyt lopetan tältä erää, koska pelkään, että sinä rakkahin, mutta arvokas lukijani olet sen tehnyt jo ajat sitten :(
Jatkan toki taas ens maanantakina ja laitan räpsäisyjäkin oheen.
En kyllä voinut esimerkiksi Aunuksessa kulkeissamme kuvia räpsiä,koska piti pitää piskotikkua toisessa- ja tuliaiskantamuksia toisessa kädessä.

Jää hyvästi ja Jeesus hoitakoon sinua hyvästi.
T: Kaisa Räpsejevichz-Piscotshew
------------------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä
Yhdeksäs käsky:

Älä himoitse lähimmäisesi huonetta.