Historian havinaa

Ylimmäisen kuvan tuolissa istuskeli Ludvig Runeberg mökillä ollessaan.
 Kyseisen mökin nurkassa tuo tuoli on tälläkin hetkellä. Siihen olisi ollut soma istahtaa itsekkin, kun taannoin mökissä piipahdimme. Olisi voinut kuvitella olevansa herra Runeberg, tai no...Fredrika ja ajatella kaikkea ylevää ja seesteistä.
Tuolille istahtaminen  oli kuitenkin ymmärrettävistä syistä kiellettyä.
Eihän minkään jakkaran kintut kestäisi satojen istujien painoa vuosisadasta toiseen.

Tuohon keskimmäisen kuvan kiikkustooliin sen sijaan istahdin.
Siinä on vaarini Kalle Kustaa Wirtanen aikoinaan kiivaasti kiikutellut ja suunnitellut kaikkea erinomaista ja erikoista asuinsijansa edistyksen eteenpäinviemiseen.
Kuten esimerkiksi tuon mankelin, jonka näet alimmaisessa kuvassa.
Otin muutaman hartaan keinahduksen ja muistelin Kustaa-vaariani.
Muistelin, mitenkä hän meille kylään tullessaan lauleskeli  "minä pieni paimenpoika lentohon en pääsekkään. Tänne, tänne jäädä täytyy kylmähän ja ikävään... (tai jotenkin noin ne sanat meni).

Mutta nyt sitävastoin on ehdottomasti fanfaarin aika!!! (Iloista, kuuluvaa ja rytmikästä torven toitantaa):
Minttu on liittynyt sankkaan lukijakuntaani! :D
Ilokseni jälleen kerran huomasin lumeron muuttuneen yhden pykälän suuremmaksi.
Tulin tapani mukaan hyvin onnelliseksi. Niin Mintusta kuin myös taas teitistä kaikista.
Teidän ja heidän, jotka lukevat, mutta eivät ole numeroinnissa (!) mukana, jaksan näitä ylen "mielenkiintoisia" juttuja skriivailla.

Nythän on niin, että facebookki imee aikalailla mielenkiintoja ja mehuja puoleensa.
Olen käsittämättömällä innolla kirjoitellut päivittäin about satakunta (pikkasen jos liioitellaan) kommenttia joiden kuiden kavereitteni  sivustoille ja seinille.
Muutaman kerran on nyt käynynnä niin, että omasta mielestäni huikaiseva kommentti on vastaanottajan taholta POISTETTU. Olen siitä melkoperäisen varma.
VOIHAN tietysti olla niinkin, että en ole koskaan painanutkaan "lähetä ihku upea kommentsuunisi eteenpäin"-nappia, mutta enämpi kyllä luulen, että ei näin. :(
Ikinä en kirjoita mielestäni mitään ilkeätä tai sopimatonta. Pois se minusta.
Ehkä joku ei ymmärrä outoa huumorintajuani ja poistaa raivoissaan kommentin sen takia.(Epätietoinen niiskaus).
Tänään olen kulkenut siipispankka maata vinistäen, kun olen murehtinut asian päältä.
Voi olla, että joudun hillitsemään kommentointi-innokkuuttani aika tavalla.
Sitten murehduttaa myös se, ettei ole ehtinyt kommenteerata blogeja, joita aina säntillisesti kävin kommenteeraamassa.
Ehkäpä pian koittaa taas se suloinen aika, että paneudun vaan blogiklubiin facen tilasta. Mene ja tiedä.
Ehkäpä tämä bloggailu&facebookkailu on sittenkin liian vaativa homma meiksille.

Aloitin tämän maanantaisen mhvv:n kirjoittamisen hyvissä ajoin heti alkuillasta.
Tovi meni siihen, kun yritin listiä kaikki 39 kärpästä, jotka olivat tunkeutuneet sisälle huumaavan hajun vetäminä.
(Huumaava haju: vastaleivotun sämpylän ja ruisleivän tuoksu).
Sainkin lätkittyä n. 9 kärpästä ja muut 30 ovat menneet nukkumaan ilmeisesti, kun niitä ei näy.
Ei kyllä ole ikäväkään, ei sen puolen.

Edessäni on kupponen jäähtynyttä kermakahvia ja tietenkin kalenteri.
Kalenterissa on vain kahden päivän kohdalla merkintä. Merkinnät ovat: vaari, Tipsu ja Andy.
On kyllä muinakin päivinä tapahtunut kaiken näköistä, mutta keskityn aluksi tuohon vaari-merkintään.
Tiistaina meillä oli sanoinkuvaamaton ilo ja onni päästä käymään paikalla, jossa vaarini eli ja vaikutti 10 vuotta elämästään.
Saimme koluta talon, jossa vaarini asui, läpikotaisin vinttiä myöden.
Saimme myös ottaa valokuvia ja kuulla hyviä muisteloita hänestä.
Talossa samaan aikaan asunut miniä kertoi sydäntälämmittäviä asioita vaarista ja sain ikäänkuin tutustua Kustaaseen uudestaan.
Lopuksi ajelimme Ewen ja Mathewin kotiin syömään maailman parhaita sämpylöitä ja grillimakkaroita.

Perjantaina oli Andyn ja Tipsun hääjuhla.
Heidät vihittiin juhlallisesti Isonkyrön vanhassa kirkossa (se on vuonna 1304 ylösrakettu).
Hääjuhla oli nuorisoseuralla.
Minä olin aikonut saada varteni kavennettua sen verran, että olisin mahtunut Ellokselta, 2 vuotta sitten, tilaamani pitkän juhlamekon mahtumaan ylleni. En saanut.
Mekko on nyt Nikolainkaupungissa eräällä kirpparilla myynnissä 10 euron pyyntihinnalla.
Kirjoitin hintalappuun vapisevalla käsialaalla UUSI. 10 euroa, mutta pakko oli muuttaa merkintää.
Olin nimittäin leikannut niskalapun kläningistä ennen päällekiskomista jo silloin, kaksivuotta sitten. Silloin se ei mennyt kaulasta alaspäin ollenkaan.
Kädet ylhäällä oli pakko huutaa Magnusta apuun, vaikka en ollut aikonut näyttää hänelle koko kläninkiä.
Nyt hame meni sentään päälle, mutta vetskari jäi 30 senttiä raolleen. (Hengästynyttä reuhdontaa).

No eipä hätää. Minullahan oli se viimevuotinen leppäkerttupusero, joka oli ylläni Leenun ja Herbertin häissä.
Se mahtui hyvin nyt, kun olen laihtunut jokusen kilosen. Ja totuuden nimissä, kyllä siinä on väljyyttä niin paljon, että sumopainijakin saisi ainakin olkapäät peittoon.
Leppäkerttupusero oli muutenkin kuin piste iin päälle, koska silmänmunosenikin olivat kuin leppäkertut (ilman pilkkuja).
Catherine luuli, että olin valinnut juhlameikikseni punaista kajalia.
Onneksi silmät ovat alkaneet toeta. Ihan vaan sellaisilla silmätipoilla, joita saa ilman reseptiä apteekeista. Kotelon kyljessä on punainen silmä.

Paitsi hääjuhlaa, niin meillä oli juhlaa, kun saimme pitää Äkkua ja Tytti Tylleröä  yövieraina.
Ruotsinmaaltakin meillä piipahti vieraita. Tai tuttujahan kaikki olivat.
Joimme kahvit Vilpolassa ja yritimme selittää Litze-Lotzelle, mikä on pikkupossukaukalo, salaojamittatikku, maitosihvilä ja sähköpaimen. Kaikki Vilpolan rekvisiittaa.
Luulen Matthewin onnistuneen selityksissä, koska Litze-Lotze nyökkäili ymmärtäväisesti.

Magnus oli leiponut Litze-Lotzea silmälläpitäen gluteenittomia hätäprätiköitä.
Ne onnistuivat niin hyvin, että Magnus sai kirjoittaa parta tutisten reseptin vieraiden mukaan Ruotsinmaalle vietäväksi.
Ans kattoo, tuleeko hätäprätikästä Köpingin kansallisnisu, kuten täällä Isossakyrössä on pakannut käymään.(Tietenkin Isonkyrön kansallisnisu).

-Sano HÄTÄPRÄTIKKÄ! sanoin minä Litze-Lotzelle, (Litze-Lotze on aito ruotsinmaalainen). Hän vain hymyili arvoituksellisesti.
-Kyllä se sana vielä sieltä putkahtaa, tiesi Mathew. Litze-Lotze oli eräänkin kerran sanonut ilman edelläkäypää varoitusta, että ÄLÄ HÖPÄJÄ!

Nyt tämä frouva lopettaa höpäjämisen ja kipaisee vintille ja vetäisee nahkat silmien eteen.
T: Kaisa Höppänder-Nahkala

----------------------------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 35-38

Anna minun kulkea käskyjesi polkua, siitä minä saan ilon.
Taivuta sydämeni liittosi puoleen, oman voiton pyynnistä ohjaa se pois.
Käännä katseeni kauas kaikesta turhasta, anna minun elää ja kulkea sinun tietäsi.
Tee myös minulle se, minkä olet luvannut tehdä kaikille, jotka sinua pelkäävät.
-Kyllä se sana sieltä vielä löytyy.

Myöhäistä raportointia

(Leukoja repivä haukotus)
Myöhäiseksi meni raportsuunin kirjoittaminen, vaikka kirkolla (Nikolainkaupungissa) eilen uhosin, että heti aamusta alkaan suoltamaan tekstiä.
Mitä vielä! Aikaa alkoi somasti  heti aamusta kulahtamaan ensiksi kulttuuriohjelman (Lemmen viemää) parissa, sitten makkarasoossin teossa, sitten kauppapuodissa, sitten siivoskellessa ja sitten mustikkapiirakan väännössä.
Loppuilta kului ihastuttavasti vieraiden kanssa rupatellessa.
Vieraat olivat osaksi ihan Ruotsinmaalta saakka (Litze-Lotze ja Matthew), osaksi ´Tervajoelta (Eikku ja Eerikki).
Eikku ja Matthew ovat Magnuksen sisaruksia.
Oi, miten ihailin ja haikeana katselin, kuinka sisko ja sen veljet keskustelivat ja menneitä muistelivat.
Minun ainoa veljeni, Herbert, ei ole enää elossa. Siskoa ei minulla ikinä ole ollutkaan.

Kannoimme Magnuksen kanssa tarjoilun Vilpolaan.
Siellä me lukuisten kärpästen ja hämmähäkkien suhinassa ja pörräyksessä nautimme kaffia ja hätäprätiköitä vieraiden kaa.
Jäätelöä söimme litranverran.
Olisi minulla ollut enempikin, mutta kukaan ei halunnut.
Setvimme syötyämme Vilpolan tilpehöörit yksi kerrallansa ja perinpohjaisesti läpi.
Vilpolassahan sitä tilpehööriä löytyy piisalle asti.
Mm. pikkusikojen syöttökaukalo, hevosen länget, sähköpaimen ym. ym.
Hiljaisesti olen kyllä päättänyt, etten seinille sinne enää mitään ripustele, enkä lattioille asettele.
Liika on liikaa, vaikka olisi komeaakin rekvisiittaa.

Noissa ylläolevissa valokuvissa, jotka on otettu  Vanhan kirkon kupeessa olevasta "Varoon talosta" on muuten sellaiset mööpelit ja kalustukset ja tilat, mistä minä tykkäisin.
Magnuksen alinomaiseksi kummastukseksi.
-Kuinka voi joku olla nuan vanhanaikaanen makunystyrööltänsä? hän ihmettelee.
-Minä en pidä sellaisesta modernista, teräksisestä  keittiölookista, selitän minä uskollisesti, ynnä kärsivällisesti.
Noh, minulla ei tuollaisia  lempparitiloja, eikä kalustusta ole, eikä liioin sellaista toisenlaistakaan.
Meidän Letkutievarsikeittiössämme on tiskikaappi, pari mattoa, hella, piisinotta, pöytä, puusoffa ja muutama tuoli ja parit kaapit. Piste.
Luulen, että ottaisin vinkuen teräskeittiön, jos siihen olisi mahdollisuus. Eikä puhettakaan mistään "ruumishuoneen pesuosastoista" muistuttavasta köökistä.
Luulen, että perimmäisenä pointtina on "happamia ovat"-syndrooma.

Olimme kesä&syysretkellä Pietarsaaressa lauantaina.
 Minä Magnus ja 13 muuta innokasta ihmistä.
Kyseessä oli, mikäs muu kuin Kristillisdemokraattien Isonkyrön osaston ystävät ja kylänmiehet.
Lähdimme matkaan Pärskeen (Isonkyrön uimahallin nimi) kohilta aamulla kello 9.
Pietarsaaren torilla autoomme astui opas, joka viittoili kuljettajaa ensin kirkolle.
Linja-auto pysähtyi kirkon parkkipaikalle. Sen alle oli haudattu monta väärintekijät ja muutakin elleskaappia tehneet rikolliset.
Tuntui oudolta seisoskella jonkun haudan päällä. Näin se kumminkin ennenvanhaan meni.

Sitten ajelimme Runebergin kesämökille. Kovasti siellä vaatimattoman mökin seinien sisällä tuntui historian havinata. Jos olisin muistanut yhdenkin virren, jonka Runeberg on sanoittanut, niin sekin olisi taatusti soinut mielessä.
Napsin runsaasti kuvia, mutta Magnus ei enää tänään illalla myöhään jaksanut laittaa niitä koneelle.
Tosin en kyllä pyytänytkään, mutta sitähän osaa jo lukea toisen ajatuksetkin 47 avioliittovuoden jälkeen ja tietää kysymättä ja kuulematta vastaukset.
-Minen jaksa enää alakaa kuvia koneen alapuumiihin syättelöhön, Huamennon uusi päivä ja uuret kujehet!
Olen satavarma, että vastaus olisi ollut tämä, vaikkahan avioliittokursseilla olisi sanottu mitä.

Syömässä kävimme Heinätorilla.
Tarjolla oli riistasoosia (hirveä kuulemma) ja salaatteja jos mistä sortista. Suloinen marenkitorttu kahvin kera kruunasi atrian.
Yhtäkään pupenoa ei olisi enää mahaani mahtunut noustessamme ruokapöydästä.. Söin varmaan kokonaisen hirven takareiden ja osaa etureittäkin. Myös torttua tuli massutettua aikamoinen äylämä.
Hirvenliha maistuu hyvältä, samoin jänis, poro, sorsa sunmuut riistaruoat.
Niitä on vaan niin vaikea hankkia, tai siis pyydystää.
Jos niistä olis sapuska meikäläisen laitettava, niin ylipaino-ongelmat olisivat poispyyhkäisty. Edellyttäen tietenkin, että voi, sokeri ja jauhot olisivat kortilla.

Ilma oli kesäretken aikana sateinen. Toiset lähtivät kävelemään ja katselemaan paikkoja.
Minä istuin minibussissa kuin sappitatti. En ole järin innokas auringonpaisteellakaan LIIKKUMAAN, saatikka sateella.
Autossa elämä kyllä säteili. Oli hyvää juttuseuraa ja Magnus haki jäätelötötterökojusta minulle rommirusinajätskin. Rommirusina on parasta.

Viime viikko näyttäisi muuten olevan melkoperäisen hiljaiseloa, jos kalenterin lehtiä kääntelee.
Niin se kyllä olikin.
Urheilua tuli tuijotettua ja jossain välissä kampaajallakin käytyä.
 Molemmat seikat yhdessä Magnuksen kaa.
Meillä itsekullakin olivat vähäiset hiussuortuvamme päässeet pemahtamaan pahankerran  hapsuisiksi pehkoiksi.
Niinpä, kun päitämme kerittiin oikein kunnolla, näytämme aika nuljakkailta. (Magnus varsinkin).;)
Ei pitäisi päästää ryöpsähtämään asioita. Kontrasti on sitten usein liiankin radikaali.
Catherinekin kysyi valjulla äänellä, että onko sitä käyty parturissa?
-No, on sitä.

Sunnuntaina olimme tietenkin kirkossa.
Sielläpä kuulutettiin sukulaispoika ja tuleva vaimonsa kristilliseen avioliittoon.
Pääsemme viettämään hääjuhlaa tulevana perjantaina.
Minulle ei mahdu ihana hääjuhlakolttu päälle. Se kinnaa rintavarustuksen kohdalta julmetusti.
Tai oikeastaan se ei kinnaa ollenkaan. En edes saa sitä niin paljoa kiinni, että se pääsisi kinnaamaan.
Täytyy panna se vanha leppäkerttupusero ja "sekunda" haaremihousut. Ne olivat minulla vuosi sitten Herbertin ja Leenuliinin häissä.
En usko, että kukaan muistaa puseroa ja vielä vähemmän haaremihousuja.
 Hyvä jo se, että muistavat mumman sen puseron ja housujen sisällä.

Sunnuntaina karautettiin Charlesin kanssa Huutoniemen kirkkoon kesäseuroihin.
Siellä puhuttiinpaljon rukouksesta.
Minäkin päätin itsetykönäni alkaa rukoilla enemmän.
Meitä kehoitettiin painamaan mieleemme penkissä istuvan  vieruskaverin kasvot ja rukoilemaan pitkin viikkoa hänen puolestaan.
Minun vieressäni istui ihana Ansa.(Nimi muut.)
Olen tänään Ansan Jeesuksen eteen kantanut. Uskon, että hänkin on muistanut kantaa minua. :D

Tapamme mukaan kaarsimme Asevelikylään seurojen jälkeen. Saimme mustikoita Hälvälle vietäväksi ja ensimmäinen piirakka on jo melkein nieleksittykin.
Hyvää ja makiaa oli. Ja raakaa. Se ei haittaa, koska kaikki me pidämme piirakkataikinastakin ja käymme ankarat taistot, kuka saa kravata taikinapilkkumin.
Noh...nyt saavat kaikki.

Nyt alkaa silmät harittamaan siihen sähtiin (toinen katsoo silliä, toinen leipää), että paras mennä lupsauttamaan nahkat niiden eteen.
Hyviä unia kaikille. Olkoon Jeesus kanssanne ja puhukoon teille unessa (jos valveillakin).
T: Kaisa Lepkertkjol-Ruunegreen
-------------------------------------------------------
Psalmista119. Jakeet 30-34

Minä olen valinnut totuuden tien, sinun päätöksesi ovat aina silmieni edessä.
Sinun liitostasi, Herra, minä pidän kiinni-
älä anna minun joutua häpeään.
Kevein askelin minä kuljen sinun käskyjesi teitä, sinä huojennat mieleni.
Herra, opeta minulle määräystesi tie, niin seuraan sitä tinkimättä.

Leipomista ja myymistä

Vihdoinkin ehdin runsailta siivoamisiltani tänne masiinan ääreen kirjoittelemaan mhvv:n raporttia.
Kyllä!
Arvasitte oikein. Vieraita on tulossa ulkomaita ja kotimaata myöden.
On siis aika kääntää paikat nurin ja kravata hammasharjalla ja pinseteillä koko kämppä jokaista naulankantaa myöden.
Onneksi meillä käy vieraitakin silloin tällöin, niin tulee silloin tällöin siivottuakin.

Kuvista taas aloittaakseni, niin ekassa kuvassa on entisajan kylpyhuone.
Saunassahan entisaikaan toki kaltattiin kerran viikossa koko kruppi, mutta arkena pestiin keskinaama porsliini pesuvadissa. Vatiin kaadettiin fiinisti vesi hienosta kannusta.
Minä olen lapsena ollut eräässä Helssingin hotellissa, jossa oli tuommoinen pesusetti.
Muistan, kuinka ihailin, miten kamalan hienoa on hotellissa majailla. 
Hotelli oli pieni, mutta on tietääkseni vieläkin olemassa maailmankartalla.
Meillä oli kotona köökissä vain sellainen vaatimaton emalinen pesuskooli. Kuhmurainen ja kovia kokenut.
Saunaan me kuljimme potkureilla talvella, kesäisin polkupyörillä Rompan (nyk. ABB) yleiseen saunaan.
Tuosta kaikesta on ajast´aikaa kulunut kuusikymmentä vuotta.
Noista saunareissuista olisi kyllä monta mukavaa ja vähemmän mukavaa muistoa kerrottavana, mutta jääköön tällä kertaa. Säästän ne sellaiseen kertaan, kun viikolla ei ole tapahtunut mitään ja kirjoittaa pitäisi.

Tuon hienon pesusetin kuvasin 1700-luvun markkinoiden tuoksinassa käydessäni museossa kahvilla.
Kuvasin kaikennäköistä muutenkin mm. ruumisvaunut, mutta jääköön nekin, jonkun tapahtumista tyhjän viikon, kuvakavalkaadiksi.
Pitkän tovin seisoin ruumiskärryjen vieressä ja ajattelin kaikennäköistä elämän pituuksista ja lyhykäisyyksistä.

Keskimmäisessä kuvassa on limppukoppa.
Leivoin 1700-luvun  markkinoille limppuja ja omenapiirakan.
Omenapiirakan jätin suosista kotiväen vätkyteltäväksi. Unehutin siitä nimittäin rasvan pois ja tuloksena oli tietenkin uunipellinkokoinen rysänmerkki.
Merkki on kyllä jo melkein syöty.
Kolme puoliskaa omitekoisia limppujani ostin itselle.
Tein nimittäin markkinoilla limpputestin ja kävelin muina miehinä erään immeisen luo, joka oli edellispäivänä ostanut leipomiani limppupuoliskoita kaksi (två) kappaletta.
(Muinamiehinä meno jonkun luo: kävellään hitaasti yläilmoihin vilkuillen, kädet selän takana ja vihellellään tuskin kuuluvasti. Pysähdytään "yllättäin" henkilön eteen ja kysytään mimmosia ilmoja on pidellyt.)
Ilmoista puhuttuani jäin kysyvästi tuijottamaan koehenkilöä.
Ei sanaakaan mistään limpusta!
Jatkoin puhetta ilmoista, jonka jälkeen henkilö sanoi syöneensä palasen leipomaani limppua.
MUTTA EI MITÄÄN MUUTA!
Ei, vaikka kerroin kaikki ilmastonmuutokset Suomen olympiavuodesta lähtien.
Silmät sumeina lähdin takaisin omaa myyntipöytäämme kohti.
Kyyneleitä niellen  kuiskasin Tindelle ja Ewelle, että haluan ostaa omat limppuni pois tiskiltä kuleksimasta.
Niin myös tein yhäti karvaita kyyneleitä (noin kuvaannollisesti) nuoleskellen.
Magnus ilahtui silminnähden, kun kerroin ostoksestani.
-Mun on piremmän aikaa teheny miäli limppua. Hyvä, ku saa kerranki lohonaasta kunnon paloja, eikä vaan piäntä lirvua maistella.
-Kyllä ne varmasti hyviä ovat, lohduttelivat tytöt.
-Soot pahoon luulotautinen, sanoi Magnus. He ovat kaikki oikeassa.

Myyminen markkinoilla oli tosi hauskaa. Myyntitulot menivät KD:n paikallisosaston hyväksi.
-Mitä tarkoittaa KD? kysyivät nuoret iloiset neitoset meiltä ja osoittivat Matthewin upeasti tekemää puukylttiä.
Me vastasimme kuorossa: Kristillisdemokraatteja! Tyttöjen kasvot pysyivät yhtä iloisina.

Kaksi päivää meni siis markkinoilla emännän roolissa (alin kuva).
Yksi viimeviikon ilta meni juutalaisen naisen-roolissa Nikolainkaupungissa. Siitäkin minulla on kuva, mutta olen sen julkaissut facebookissa, joten kaikki ovat sen varmasti jo nähneet.
Minun facebookkini sisältö menee Charlesin mukaan koko maailman katseltavaksi ja luettavaksi, kun kirjoitan sitä pikkuruisen maapallo-merkin alla.
Itse en ymmärrä facebookista vielä hölkästäkään. On se senverran muuttunut sitten viimeksi siinä pyöriskellessäni.Muutamia vuosia sitten.
Sen olen huomannut, että blogini sivuilla kävijämäärä on romahtanut minun liittyessäni naamatauluun. ;)
En ehdi blogiani enää niin usein  katsella ONKO KUKAAN KOMMENTOINUT, ONKO KUKAAN KÄYNYNNÄ, kuin ennen (about satakertaa per tunti).
Samoin kommenttini ja katseluni muiden blogistien sivuilla on harventunut.:(
En ehdi, enkä voi, enkä kehtaa olla netissä niin kauan kuin aikaa siihen menisi. Pitäähän sitä ihmisen ehtiä syödäkkin välillä!

Perjantaina meillä täällä Isossakyrössä oli hevimessu. Olen siitä revittänyt jo ennenkin.
Magnuskin tuli messuun mukaan, vaikka hän "inhuaa sitä metelööntiä".
Ymmärsin hänen puheistaan messun jälkeen, että mielipide on alkanut pahasti rakoilemaan.
Minä taas tykkäsin lujasti. Saarnakin oli heviä ja sehän on se villakoiran ydin.
Virret säväyttävät erikoisesti hevityylillä soitettuna ja laulettuna.
Olisi mahtavaa, jos nuoret tätä kautta tutustuisivat ihaniin ja ainutkertaisiin virsikirjan virsiin.
Itse olen aina tykännyt virsistä. Laulan niitä suihkussakin.
Tykkään niistä myös laahavalla tyylillä laulettuna. Tykkään niistä, vaikka niitä laulettais ja soitettais mimmoseen tyyliin tahansa.Piste.

Sunnuntaina markkinoiden jälkeen ajeleskelimme kesäsunnuntai-seuroihin Vaasaan.
Seuroja ei tällä kertaa pidettykään Euroopan ihanimmassa kirkossa, vaan teltissä Kasarmintorilla.
Meillä oli tehtävänä kuljettaa teltta, sen kalustoon kuuluvalla pakettiautolla, Letkutielle Isonkyrön Hälvälle. 
Sieltä sen nouti tänään Alavuden telttadelegaatio.
Tätä kirjoittaessani ensimmäinen telttakokous on varmasti onnistuneesti saatu päätökseen jatkuakseen taas huomenna ja ylihuomenna.

Minä ja Charles koukkasimme Asevelikylän kautta Magnuksen rynkyttäessä telttaa Hälvälle.
-TERVETULOA!!! KUINKA TE NYT JO TUUTTE? kiljui Catherine, ennenkö olimme ylittäneet kunnolla kynnystäkään.
- No, kun seurat loppuivat ja me lähdimme alta pois, kun telttaa alettiin purkamaan...
-Eerikki tekee meille pizzaa, eikä ne oo vielä läheskään valmiita, kun te tuutte aina niin myöhään, selitti Catherine.

Pizat tulivat valmiiksi ja olivat ne niin taas hyviä, että ansaitsisivat Leijona- mitalin kultaisin ruusukkein ja liehukkein. Tai, siis niiden tekijä ansaitsisi.
Magnuksellekkin vietiin palaset.
Vivianni tuli MAALLE mukaan ja sanoi menevänsä sitten seuraavana päivänä junalla kotiin.
Täältä vietäisiin asemalle ja äitinsä olisi vastassa Nikolainkaupungissa. Matka kestää 24 minuttia.
Kaikki meni juuri niin, paitsi  neitihän ilmoitti, että hänhän ei yksin junalla matkusta.
-Joonathankin meni, yritin minä ykyttää.
-Joo, mutta se onkin kaksi vuotta mua vanhempi, sanoi neiti päättäväisesti.
Charles meni mukaan. Olivat syöneet torilla jäätelöt. Charles oli kuulemmaa Viviannille tötterön
velkaa.

Tässä tämä tällä kertaa.
T: Kaisa Velkman- Tötterskog
----------------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 27-29

Opasta minut säädöstesi tielle, minä tahdon tutkistella sinun lakisi ihmeitä.
Olen levoton, huolet painavat minua.
Nosta minut maasta, tee sanasi mukaan.
Pidä minut loitolla valheen teistä, opeta minulle lakisi, ole armollinen.

No, nyt sitä draamaa...

Haukotus (jos toinenkin).
Nouseskelin tänään ajoissa, että pääsen ajoissa  päivittelemään sivuja. Illalla alkavat nimittäin telttapäivät täällä meillä  Isossakyrössä ja mikäli itseäni yhtään tunnen, en jaksa illalla enää evääni räpäyttää.
Tervetuloa kaikki kynnelle kynttäävät keskustaan, Ikolan koulun pihalle, trasukirkkoon.
Kello 18.00.
Tähän kohtaan minulla olisi ollut kutsukuvakin laittaa, mutta en osaa kääntää sitä oikeinpäin.
Magnus sanoo, jotta jospa se kääntyy ittestänsä. Epäilen raskaasti moisia kääntymisiä. NIIN hyvä se ei sentään ole,joten kuva jää nyt näyttämättä. Harmi! Kuva on tosiaankin aika hyvä, vaikka itte sanon (kuten Viviannikin tyytyväisenä omasta piirustuksestaan sanoi.
Minä nimittäin olen piirtänyt sen kutsukuvan. ;)

Torvikin on kyllä  törähdellyt Hälvänmutkalla, vaikka lukemisseuraajaluku ei tällä kertaa ole muuttunutkaan.
Magnuksenhan oli määrä draama-toritapahtumassa aina päräyttää terävä päräytys ennen draaman alkua.
Ankarasti töräyttelyä on Hälvällä  harjoiteltu ja ankarasti on se myös hermostoa koitellut.
Päätin hiljaa itsekseni, että konsa vielä Israeliin joskus pääsemme, estän Magnusta pääsemästä oinaansarvikauppojen kynnyksillekkään.
Nähtiin muuten tämän töräysharjoittelun aikana tämän kesän ainoa hirvikin. Se näytti juoksevan sieraimet sauhuten ja kaviot tulta iskien Vöyrin suuntaan.

Hälvänmutkan oudot önäleet-sarja oli saada  jatkoa eilen, mutta Magnus kantoi kuvakohteen ulos, ennen kun ehdin katsella kameran framille.
Mustien viinimarjojen päällä sisään köökkiin oli kulkeutunut ihastuttava vihreä toukka. Se meni salamannopeasti rinkulalle kuin donitsi, kun siihen koski.
Hetken donitseiltuaan se oikoi varovaisesti itseään suoraksi, mutta kun Magnus koski siihen varovaisesti niin..thump! Oli "ystävämme" taas pyöryläisenä.
Toki tämä viherdonitsi ei mikään maankaatoihme minullekkaan ollut. Olen toki elämäni aikana niihin törmännyt (tai siis ne minuun) ja monet kiljumiset kiljunut.
Maankaatoihme oli se, että ihailin sitä varauksettomasti. Tekipä mieleni itsekkin donitsuttaa sitä.
Vihreä donitsi jatkaa nyt toivottavasti eloansa ja oloansa jollakin Letkutien heinänkorrella.

Viimeviikko kulu siis sen kuuluisan draaman "Kauniinportin ihme" parissa.
Kaksi kertaa ajelimme Nikolaistaadeniin harjoituksiin ja kaksi kertaa esiintymään, joissa esiintymisissä kullakin kerralla esityksiä oli aina kaksi.
Tuossapa hiukan numerotietoja. jotka aina niin tärkeinä koetaan.
-Ei näyttänyt olevan paljoa porukkaa katsomassa, sanoi Catherine eilen tavatessamme. (Hänellä oli eturivin paikka katsomossa: työpaikkansa ikkuna).
Ei NÄYTTÄNYT, mutta sitä oli.
Kovaääniset kaikasivat sanoman estraadilta kauemmaksi ja ohikulkijat kuulivat varmasti ja myös kuuntelivat.
Ai, mistäkö tiedän, että kuuntelivat?
Kun ihminen katselee erityisen innokkaasti viidenvuodenvanhojen kävelykenkiensä kärkiä, niin on saletti, että hänen korvansa heiluvat kuullakseen.
Raamatun teksteillä on kengänkärkiefektivaikutus!

Draamaharjoituksissa ja niiden jälkeen sanoin aina synkeänä Magnukselle, että tästä ei tule mitään.
Magnus sanoi, että tästä tuloo hyvä. Saisin kuulemma minäkin jo uskua, jotta riimaa pukkaa.
Ja niin siinä kävi.
Tosin yhden esityskerran alkuun Magnuksen puhaltamasta sofarista ei tullut ilmoille pihauksen pihausta. Sekään ei haitannut. Onneksi kovaääniset pelasivat moitteettomasti.
Esiintymisestraadille tuli sivustakin todistaja, kuinka Jeesus on hänet parantanut.
Jälkeenpäin ajatellen, kuinka mikään olisi voinutkaan mennä penkin alle?
Käsikirjoitus on maailman parhaasta kirjasta. Maailman?...ei, vaan koko universumin, avaruuden ja linnunkehien parhaan! Käsikirjoittajana itse Taivahan Jumala.
Esiintyjät myös erinomaisen ihania ja esiintymispaikka  Euroopan Unioonin parahimmassa kaupungissa, joka sijaitsee maaliman rakkahimmassa& kauneimmassa maassa!
Voiko siis mikään epäonnistua?

Meillä on esitys vielä Taiteiden yössä Vaasassa.
Siis, jos olet kovasti murheellinen, että olet missannut jotain ainutlaatuista, niin tule Vaasaan Kasarmintorille torstaina 8.8. 2013 klo 19.00.

Isonkyrön Alapään maaseutunaisilla oli siis grilli-ilta perjantaina, kuten aiemmin kerroin.
Nyt en tiedä taas kerroinko asiasta näillä sivuilla, vai facebookissa.
Facebookissa täytyy olla aika niukkasanainen, (sikäli, kun olen trendin oikein ymmärtänyt) joten ehkä se oli täälä.;D
Tuohon trendiin vielä mennäkseni, niin minun on  vaikea omaksua niukkasanaisuutta omille kohille.
Aihetta kyllä olisi.
Olen kamalan monisanainen kirjoittaessani. Kauppalappuunkin tekisi mieleni kirjoittaa aina kotipuolen asiat ja parit novellit.
Äitini oli samanlainen. Hän sanoi silmät leimuten ja tulta iskien, että ei tarvitse korttia lähettää hänelle mistään, missä lukee: terveisiä täältä. Voimme hyvin.
Itse hän sai pieneen postikorttiin mahtumaan pienen romaanin ainekset kauniilla- millin sadasosan korkuisella käsialallaan.
Omasta puolestani tykkään kyllä saada kortteja, vaikka niissä ei olisi kuin lähettäjän nimi.
Olen myös postifrouvana toimiessani leimannut erikoisleimalla hauskimman kortin elämässäni.
Vaasassa oli noin 7-10-11 vuotiaiden tyttöjen ja poikien lentopalloturnaus ja eräs pikkupoika lähetti kotiin kortin, johon oli örmitty tikkukirjaimilla:
" Täällä on kivaa. Olemme hävinneet joka pelin".
Tämänkin jutun olen kertonut aiemminkin, mutta se ansaitsee tulla kerrotuksi monta kertaa vielä täst´ eteenpäinkin. :D

Facebookissa olosta lisäksi vielä, että olen vonkunut itselleni n. 158 kaveria. Loput ovat itse halunneet kaverikseni (n.4kpl.)
Katsellessani listauksia, huomasin, että n. 50 kpl vonkumisieni kohteista eivät ole hyväksynnä vonkeitani.
 KUINKA KAUAN VONKAUSTA KEHTAA PITÄÄ PÄÄLLÄ, ETTEIVÄT VAIVAANNU?
Magnus sanoi, jotta ei kaikki katto feispuukkihin joka tunnin pää. Jokku lukoo sitä kerran viikos, eikä huamaa, jotta joku kaveriksi kokottaa.
Pualivuatta hän ittekki hunttaali ja käänteli asiaa pualehen, jos toisehen, jahka kaveriksi jonku halukkahan kämähytti.
Hmmm? Minä olen kyllä heikkohermoisempi. En jaksa puoltavuotta. En sitten millään.

Ja nyt Maaseutunaistengrilli-iltaan.
Magnuskin tuli mukaan, vaikka ei maaseutunainen olekkaan.
Pyydettynä tuli. Talon isännän kutsumana.
Meitä naisia ei paikalle päässyt tälläkertaa montaa, joten miehetkin mahtuivat hyvin mukaan. Toki olivat erillään ja puhuivat omia juttujaan.
Me maaseutunaiset maistelimme eri kahveja ja maiskuttelimme eri suklaalaatuja, joista Ansku meille tietoa lisäsi.
Yhdessäkin maistillaolleessa suklaadissa oli kaakaota 70 %!
Sitä suussani silmät ummessa sulatellessani tuli mieleeni aika yli 50 vuotta takaperin.
Kuinka silloin Tyttölyskaan laahustaessani ostin  ylätorin nurkkaherkkukaupasta tummia suklaanklönttejä muutamalla markalla paperipussillisen.
Pidin heti ensimaistamalla tummasta suklaasta. Samoin pidin ensimaistamalla kalanmaksaöljystä.
Tarkemmin ajateltuna olen tykännyt kaikesta, mitä suuhuni on lusikoitu ja mitä itse sinne olen haarukoinut.
Valitettavasti sillä on ollut hintansa.
 Nyt on kuitenkin hinta taas alkanut hieman laskemaan.
Erään draamaryhmäläisen ihastuttava rouva sanoi minun laihtuneen sitten viimenäkemän.
(Viimenäkemä: muutama vuosi sitten.)
Hän sanoi sydäntäsärkevän kauniisti, että minä näytin niin pieneltä siinä penkillä istuessani ja draaman alkua outellessani.
Minä vähättelin asiaa onnellisena punastuen, että noh...tässä suuren torin vieressä sitä meikäläinenkin voi näyttää hiukan kaitasemmalta....

Grilli-illan antimia tuli sitten herkuteltua runsaasti muutoinkin. Suussa sulavia olivat antimet ja seura oli hyvää. Kuten maaseutunaiset aina.

Maaseutunaisten kahvakuulasessioon en päässyt viime torstainakaan, vaikka kuula kahvoineen kotona olikin.
Peukalon nivel oli tulehtunut ja olin sitä suureen ääneen monta päivää valittanut ja tuskaillut (ihan aiheesta).
 En uskaltanut puhua kuulakahvoihin tarttumisista ja niihin menoista edes puolta sanaa.
En koskaan sen jälkeen olisi saanut pientäkään myötätunnon pipenöäkään nievelkipuvalituksiini.
Tänään ei kolota mitään niveltä, mutta ensi torstaina olen Taiteiden yössä.
Kahvakuula ei yksin pääse mihinkään. :(

Sunnuntaina olimme tietenkin kirkossa.
Iltapäivän istuin auringossa ja yritin ruskettaa kelmeitä poskilihaksiani samalla, kun noukin mustia viinimarjoja. Se osoittautui aikalailla vaikeaksi tehtäväksi. Nokkoset polttivat sormia, kun naama, jossa silmänmunat ovat,  piti olla ylöspäin oikealle ja oksat&marjat ja nokkoset olivat alhaalla vasemmalla.

Mhvv (mielenkiitoisia häppeninkejä varrelta viikon) loppuu tähän. Ei toki lopullisesti, mutta tältä haavaa. Paljon olisi ollut vielä jatusteltavaa, mutta olkoon.
T: Kaisa Jatusenko-Pähkelberg
---------------------------------------------------------------------------
Psalmi 119, 19-26

Minä olen muukalainen maan päällä. Älä salaa minulta käskyjäsi.
Minä riudun kaipauksesta, alati minä odotan sinun päätöksiäsi.
Sinä pidät kurissa röyhkeät, nuo kirotut, jotka kääntävät selkäsi sinun käskyillesi.
Vapauta minut pilkasta ja häväistyksestä, olenhan elänyt niin kuin liittosi vaatii.
Vehkeilkööt mahtimiehet minua vastaan- minä, palvelijasi, tutkin sinun määräyksiäsi.
Sinun liittosi on iloni, liittosi säädökset ovat neuvonantajani.
Minä olen vaipunut maan tomuun.
Virvoita minut, tee sanasi mukaan!

Näytelmä draamaa

Iltaa kaikki!
Tällä istuskelen tutussa peräpöksässä kuppi lemmehtynyttä ja jäähtynyttä kaffia oikealla puolella pöytää ja onpa  kahvikupin vieressä  myös kalenterikin. Käden ulottuvilla.
Torventöräyksellä, iloisella ja kuuluvalla torventöräyksellä saan kuin saankin alkaa tämänkertaisenkin bloggauksen.
Olet lämpimästi, mutta sydämellisesti tervetullut lukijattarekseni Tarja Kaipainen! :D
Toivottavasti pystyn vakuuttamaan myös jälleen kerran teidät kaikki muutkin lukijani siitä, että olen sangen iloinen teittistä jokaisesta.

Minulla ei ole oikeastaan moniakaan häppeninkejä viikonvarrelta esiin tuotavana. Onneksi, sillä näidenkin kanssa olen jo töötti otsassa.
Siis, mistä alkaisin ja kusta kertoisin ensimmäisenä?

Ehkä alun albumista on hyvä alkaa.
Ensimmäisessä kuvassa komeilee taas valokuva, joka kuuluu tuttuun sarjaan OUTOJA ÖTTIÄISIÄ HÄLVÄN MUTKASSA. Tarkemmin vielä Letkutiellä.
Niin, totta turisette. Eihän linnunpoikanen toki ole mikään outo öttiäinen.
Se vaan istui toissapäivänä tikkelpääripuskan uumenissa nokka auki ja tuijotti minua suoraa silmiin.
Niin tein minäkin.
Suuni klonksahti jopa niin auki, että sinne tunkemani tikkelpäärit olivat pudota rinnuksille.
Menin kertomaan Magnukselle ja Charlesille ja Charles sai napattua linnunpoikasesta  kuvan.
Minä en enää sen koommin ole mennyt lähellekkään tuota puskaa, koska en halua, että kivitaskusta... (Magnus sanoo, että kyseessä on kivitasku. Lintu ääntelöö NIINKU KIVIÄ KOLISTELTAAS YHTEHEN LAKKARIS.
 En ole tiennytkään mimmosen ornitologin vierestä sitä onkaan herätty 47 vuoden ajan)...niin, siis en halua, että kivitaskusta tulee kivihermorauniotasku.
Olen jättänyt puskan lintuineen rauhaan.
Onneksi meillä on viisi (fem) muutakin karviaismarjapuskaa, joista riittää syömistä siihen asti, kun taskut lentävät maailmalle.

Keskimmäisessä kuvassa on puutarhapöydällämme kuvattuna Raamattu ja rasia, jossa on kaikki viime jouluna saamamme joulukortit.
Kaikki te lukijathan (paitsi uudenuutukaiset) muistatte, että itse emme lähetä joulukortin joulukorttia ikinä?
Kaikille ihanan oman pikitiemme varressa asuville asukkaille viemme kortit suoraa postiloodiin. Ja he meille. No, ei korttien jako ihanVöyrille ati jatku, vaikka tie jatkuukin.
Kaikki lukijani muistavat tietenkin, että rukoilen aina jonain päivänä, jolle kesä sattuu osumaan, joulukorttien lähettäjien puolesta?
Myös heidän puolesta, jotka sähköisen postikortin lähdettäneet ovat.
Lauantaille osui tänä vuonna sellainen kesäpäivä.
Kortit ovat rasiassa, jonka isäni toi rintamalta. Se on tehty kuulemma tulitikkuviiluista tms. Rasia on kaunis ja niin olivat myös joulukortit.
Päätin samalla, hien valuessa selkälistoa pitkin, että alkaan täst´edes keräämään ja säästämään kaikki joulukortit. Muutkin siis kuin seimiasetelmaa esittävät kortit.
Välittömästi, kun olin säästöpäätöksen tehnyt, alkoi krassata ja kenkuttaa, miten paljon kauniita kortteja sitä on elämänsä varrella paasannut pois.
7:n laskuoppitaidolla ja äkkiä rykäistynä 1410 kappaletta! Ainaski. Ei missään tapauksessa vähempää. Mieluummin 470 kpl enemmän.
Sitä on vaan aina tykännyt, että laatikot täyttyvät ja perikunta raivoaa, kun pitää kuskata Stormossenille lavatolkulla tavaraa.
Voin vakuuttaa, että sitä he joutuvat tekemään ilman joulukorttejakin.
Joten rakkaat ystävät. Lähdettäkää meille joulukortteja!
Lähdettäkää siitäkin huolimatta, että met emme Magnuksen kaa lähdetä.
Tietäkää kuitenkin, että puolestanne rukoillaan.:D

Alimmassa kuvassa on meidän ihana puuropata puutarhassa.
Samettiruusut ovat sellaisia kukkasia, että kun niitä yhden istuttaa pataan, on niitä hetkisen kuluttua 20. Me istutimme (tai Magnus istutti) 4 s-ruusujuuritupasta, joissa oli kussakin yksi kukka aukinaisena JA nyt niitä on siis 80! About. Aukinaisena.

Tässä kohtaa avaan juhlallisesti kalenterin.
Mitäs siellä seisoo?
Yliviivauksia on taas kosolti. Paljon on meinattu kaikennäköistä, mutta meinaamiseksi on jäänynnä.
Tiistaina ei meinattu, vaan toimittiin. Meillä vietettiin sellaiset juhlat, että oksat pois.
Viviannille oli pälkähtänyt päähän, että 11-vuotispäivät on hyvä viettää maalaismaisemissa so. Isonkyrön Tervajoen Yryselän Hälvän Vähällänevalla. Tarkennettuna vielä: Letkutiellä mumskin ja paappulin luona.
Neiti oli suunnitellut juhliinsa ns. puuhapisteetkin pilkunpäälle valmiiksi.
Mikäs oli suunnitellessa, kun toteuttajia oli runsaasti: Magnus-paappa, Kaiskee-mummu, Charles-eno, Eerikki-iskä, Catherine-äiskä.
Pisteillä leivottiin, tietokilpailtiin, tikkaa viskottiin, vesiväreillä taiteiltiin ja lakritsia kilpaa lautasilta syötiin.
Juhlilla oli hauskaa ja sankaritarkin säteili kilpaa ilta-auringon kanssa.

Keskiviikon kohdalla näyttää olleen tekemiset vähissä. Luulen, että istuin ulkona hikoilemassa ja lukemassa Jää-kirjaa. Suosittelen.

Torstaina olisin varmaan mennyt kahvakuulailemaan Kylkkälän Kylätalolle, mutta kuula kahvoineen oli Nikolainkaupungissa. Ooppelin perätuhdossa.
Magnus ei suostunut lähtemään Laihialle Kössähdyken halliin ostamaan minulle toista, uutta  kuulaa.
-Minen mee. Onhan sulla nuata käsipainoja pilivin pimein muitaki. Ota sellaanen ja mee paiskomahan oikee olan takaa ja syrämmen kyllyyrestä! Magnus sanoi korostetun rauhallisesti.
-Mee itte. Käsipainoissa ei ole KAHVAA! Pitää olla kahva, josta paiskia.Mmpff...sanoin minä, eikä rauhasta ollut tietoakaan.
Kahvakuulailusta on seurannut sellainenkin seuraamus, jota en vielä viime viikolla olisi uskonut.
Päinvastoin.
Mielestäni juuri vielä viime viikolla uhosin jollekulle kommentissani, että ikinä ei meikäläinen facebookkiin mene.
-Ei ole meikäläisen nakki, uhosin ja kolmoisleukani lotisivat kilpaa sanojeni saatteeksi.
Pakko on kuitenkin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tunnustaa, että bookissa ollaan ja syvällä.
Olen onnistunut vinkumaan itselleni jo toistasataa kaveriakin.
Ihmettelenpä vaan, kuinka heidän kanssa selvitään, kun en tahtonut selvitä niiden kolmentoistakaan kanssa, jotka minulla edellisellä facebook-JANALLA oli.
Jana on feissisanastoa, jota en hallitse vielä ollenkaan.
Tuohon ylläolevaan kohtaan janasana kumminkin mielestäni sopii kuin kuuma naskali voihin.
Ans kattoo nyt, kuinka asiat alkaa suttaantumaan.
Pakko oli facebookkiin liittyä, kun kahvakuula-asioita hoidetaan vain bookin kautta!;)
Huomaan kyllä, että feisbookissa saa kommentoitua ihanasti ja runsaasti tuossa tuokiossa.
En ole kuitenkaan ollenkaan varma riittääkö sitä vajaa satavuotiaalla mommalla niin paljon raportoitavaa, että molempiin paikkoihin (facebookkiin ja blogiin) niistä saa eri juttuja revittyä?
Tai, oikeastaan olen varma: ei riitä.
Olen kyllä saanut ansiokkaita ohjeita facebookissa oloon: joka naksahdusta ei tarvitse (eikä saa) kirjoittaa, kaikille kavereille ei tarvitse kotipuolensa asioita raportoida jne. jne.
Ilahdutti  kahden (två) eri ihmisen vannotukset, että ei saa bloggausta lopettaa.
Siksipä kone höyryää tälläkin haavaa, eikä loppua tunnu näkyvän. Olenhan vasta torstaissa. (Hohhoijjaa).

Perjantain kohdalla seisoo: ilmottaudu grilli-iltaan!
Lauantaina huomasin istuessani jossainpäin plantaasiamme ja hikoillessani, että en ollut muistanut ilmoittautua.
Onneksi jälki-ilmottautujatkin otettiin huomioon ja niinpä vesi valuu jo valtoimenaan kielelleni ajatellessani rapsakoita grillimakkaroita.
Isonkyrön Alapään Maaseutunaiset ovat taas tempaisemassa. (Slurp...slurp...smak...smak...röyh!)

Lauantaina olimme Vesperissä Isonkyrön vanhassa kirkossa.
Istuessani siinä kirkonpenkissä ja laulaessani nuorten veisuukirjasta kopsattuja lauluja, tunsin syvää iloa ja rauhaa. Senkaltaista iloa ja senkaltaista rauhaa voi vain Jeesus antaa.
Hieno tilaisuus. Lopuksi oli ehtoollinen.
Ehtoollisessa saa uskoa syntinsä anteeksi.

Sunnuntaina menimme Nikolainkaupunkiin ja siellä tietenkin Huutoniemen kirkkoon kesäseuroihin.
Seurat olivat hyvät, kuten ne aina tuppaavat olemaan.
Seuroista tuppauduimme Asevelikylään. Isäntäväki oli poissa Joonathania ja Lyllania lukuunottamatta.
Olivat lähteneet kuulemma Subway:hin (onkohan oikein präntätty?) hakemaan muutamat puolenmetrin iltapalaleivät.
Leipiä tosiaan tuotiin ja myös meille!
 Ikinä ei leivät ole niin mahdottoman hyviltä maistuneet.
Onko se sitten, kun luulee, että toiset ne vaan moosaa puoliametrejä herkkuleipää nassuunsa ja itse saa vaan haistella ja kysellä, että onko maistuvaista?....

Lyllan tuli samalla reissulla kesäretkelle Hälvälle.
Se hyppi valehtelematta koko yön sängylle, lattialle, sängylle, lattialle...
Päivän se sitten onkin maannut kuin lahna soffalla mätipuoli ylöspäin.

Nyt loppuu tämänkertainen mhvv: n raportointi.Voi toki olla, että lukijoilta mielenkiinto on jo loppunna hivenen ennen.
Hyvää yötä Jeesus myötä.
T: Kaisa Matipuoli-Lähnänen

Ps. zzzzz....otsikko on ehkä hieman outo ottaen huomioon, että draamasta ei ole kerrottu pihaustakaan tässä bloggauksessa.
No, kun otsikko pitää laittaa heti, ennenkö alkaa kirjottamaan. Tai en tiedä onko se niin, mutta minulla on tarpeeksi huonot kokemukset, kun en niin toiminut.
Olimme illalla harjoittelemassa Nikolainkaupungin torilla esitettävää draamaa, mutta en ikinä päässyt kirjoitelmassani siihen saakka. Tulen kyllä asiasta tarkan selonteon antamaan, jahka ensi maanantai kääntyy tiistaiksi...zzzz...kroohh...
T: Kaizzzza ....zz joku...
------------------------------------------------------------
Psalmi 119, 16-18

Sinun käskysi ovat iloni. Sinun sanaasi minä en unohda.
Pidä huolta minusta, palvelijastasi, niin saan elää ja noudattaa sinun sanaasi.
Avaa silmäni näkemään sinun lakisi kaikkine ihmeineen.

Iloista ja kuuluvaa torventoitantaa!!! Lukijakuntamäärä on jälleen kasvanut yhdellä.
Tervetuloa Aikatherine yhä sankentuvaan joukkoon. :D
Terveoloa tietenkin jälleen te kaikki jo olevaiset. Sehän on selvä se.

Sitten jatkuu sarjakuvat sarjassa "outoja örkkejä Letkiksellä".
 Muistattehan aiemmat örkit Ragnhildin ja Sixtenin?
Noh, yläkuvassa on Piiksten.
Pahaa aavistamatta avasin päivänä muutamana ulko-oven ja olin jo tarttua kaiteeseen, kun huomasin tuon piikkipuokon kaiteella.
Siis haloo! Mikä ihmeen lennokki se tämä on?
Huusin Magnuksen katsomaan moista mielenkiintoista pistiäistä ja kysyin innosta kalpeana, että onko hänkään mahdollisesti moista ennen nähnyt.
Oli hän.
Minä en muista nähneeni. Sellaisen surviaisen  olen kyllä nähnyt, jolla on moiset piikit, mutta ne ovat etupäässä. Sarvet siis. Sen nimikin on SARVI-JAAKKO. Ainakin kansan suussa. Tiedä sitten tieteellisestä nimestä.

Sitten siirrytään kahteen alempaan kuvaa. (Anteeksi, mutta täytyy mennä laittamaan kahvia tippumaan ja hiukan rauhoittua, ennenkö alan kertoa niistä. (Puistatus&hytistys).

No niin:
Ostin muutamainen viikko sitten mansikkamehupullon (lasisen), jossa oli sisältönä lisäaineetonta mansikkamehua.
Kylään meille tuli henkilö, joka ei saa lisäaineita mielellään syödä.
Kaikki meni hyvin ja mehua tuli lutkutettua itsekkin.Minäkään en lisäaineista liiemmälti perusta. Ajattelin kuitenkin itsetykönäni, että kylläpä ne lisäaineet saavatkin mehun maistumaan enämpi mansikalta (ja tietenkin mustikalta, vadelmalta jne.)
Laimeahkolta ja ytimettömältä maistui mehu.
Mehu kuitenkin loppui muutamassa päivässä ja koska pullo oli aika pikkarainen ja lasia. Päätin säästää sen vesipulloksi mukaan otettavaksi esimerkiksi kahvakuulasessioihin.
Lähdinpä sitten  viime lauantaina Kristillisdemokraattien Rollaattori-marssitempaukseen Laurilanmäelle ja päätin ottaa vettä mukaani. Tuohon nimenomaiseen pulloon.
Lurutin siihen vettä kraanasta ja join puoleenväliin pullon samantien.
Luruttelin pulloon lisää vettä ja kiiruhdin tyytyväisenä pottu kourassa autolle. Auton ovea auki räplätessäni huomasin, että PULLOSSA KILLUU JOKU, tai siis JOTAIN.
Kasvoni äljähtivät tekorusketuksen alla kuolonkalpeiksi. Mikä ihmeen nappopää siellä on?
Pullo jäi ymmärrettävästä syystä autotallin hyllylle.

Kotiin palattuani otin kuvan siitä knaphuvudista a)pullossa, b)pullon ulkopuolella puutarhapöydällä.
Minusta se tosiaan näytti nappopäältä (sammakon poikaselta siis). Tarkennettuna: siis sellaiselta nappopäältä, jolla pyrstön asemesta on siivet.(!)
YÄK...ÖRK...ÖRK...
Mistä ihmeestä se oli pulloon joutunut?
Ajattelin, että vesikraanasta. Mutta ei. Kraanassahan on aina millinsadasosan suuruiset  (tai siis pienoinen) ritiläreiät siinä suulla. Piti varmuudenvuoksi oikein mennä koittamaan, onko meidän kraanassa sellainen. OLI!
Magnus sanoi, että jos soon tullu, se nappopää,  mun (siis minun) suusta sinne pullohon.
-MULLA EI KUULE OO SUUSSA JEMMASSA NAPPOPÄITÄ, sähisin minä enempi kuin syvästi loukkaantuneena.
Lisäsin myös, että "sammakoita" voi silloin tällöin ilmoille pullahtaa, mutta ei tuollaisia niljakkeita.
Sitäpaitsi minä en pullauttele suustani pulloonpäin mitään juodessani, kuten kakarana limonaadia juodessa tuli tehtyä.
Ainoa vaihtoehto on että önäle oli ollut mehussa mukana jo alkaappäälle siinä pullossa. :(
En viitsi asiasta tämän suurempaa haloota nostaa. Etiketissähän luvattiin vain, että liemi on lisäaineetonta. Nappopäätöntä ei edes luvattu.

Sunnuntaina oli rakkaan Magnuksen syntymäpäivä.
Katoin kahvipöydän jo illalla. Hain kukkavaasiin puutarhastamme valmuja (?)  ja pienen punaisenviinimarjanoksan.
Varmuuden vuoksi keitin myös kaffit samantien. En kuitenkaan heräisi niin aikaisin kun syntymäpäiväsankari. Niinkuin myös kävi, että en.
Tätä kirjoittaessani viinimarjat on jo syöty oksasesta. Jok´ikinen.
Sunnuntaiaamulla lauloin kärisevällä äänellä syntymäpäivälaulun. En sitä tavanomaista "paaljon onnnneeeaa vaan", vaan sen kaikille ah, niin tutun:
"Nyt Magnuksen syntymäpäivä on koittanut...elä-elä-elä eläköön.!
Syvä intosi älköön laimetko, se kestä-kestä-kestäköön!
Sutisunffatirallallei, elä terveenä, terveenä hei, hei, hei!
Pidä pörssisi aina kunnossa, Jeesus auttakoon sinua!"

Samaisena sunnuntai-iltana Charlesilla oli kesäseurojen pitovuoro Huutoniemen kirkossa Nikolainkaupungissa.
SeurakunnallisessaiIlmoituksessa luki: Kesäseurat. Charles Jouppi ja Co.
(Co= Magnus, minä ja Marco).
Minä luin paperista uskoontulotodistukseni. Se alkaakin mennä jo kutakuinkin kakistelematta, koska olen sitä näinä kahtenakymmenenäkuutena uskossaolovuotenani jo aika monta kertaa läpi mennynnä.
Vettä piti hörppiä lasista muutamaankin otteeseen ja lisäksi tuttu "olet typerä&tollero"-fiilis räiskähti päälle kuin märkä, mutta likainen tiskirätti. Sehän vaan oli sen merkki, että hyvin meni.
Hyvin meni varmaan lausumani runokin, jos ottaa huomioon miten tolloksi itseni tunsin.

Illalla haimme Viviannin mukaamme palatessamme seuroista Hälvlandiaan.
Hän pitää syntymäpäiväjuhliaan meillä huomenna tiistaina.
Kävimme tänään kirkolla hankkimassa syntymäpäivillä tarvittavaa rekvisiittaa:
Tikkataulun+tikat, vesiväripaperia+värinapit, muffinssijauhoa+strösseleitä, ja lakritsipötkyjä lakritsipötkysyöntikilpailua varten.
Yksi pötky meni jo parempiin suihin (Viviannin) kun piti harjoitella, josko kilpasyöminen yleensä onnistuu. ;)
Minäkin pyysin saada harjoitella, mutta ei annettu. Vanhat eivät kuulemma  saa osallistua koko syöntiskabaan muuta kuin ylimpänä tuomarina.
Onkohan lakritsipötköt jotenkin huumaavemman hajuisia- ja näköisiä kuin ennen?
Ikinä en ole nähnyt niin möllevän näköistä lakritsipötkää kuin Viviannin harjoituspötkö oli.
Kun huominen valkenee, menemme kauppaan. Ostan ikioman lakupötkylän itselleni ja syön sen hitaasti  ja nautinnollisesti hyvän musiikin soidessa jossain taustalla.

On varmaan tapahtunut viikonvarrella kaikennäköistä muutakin, mutta nyt on minun aikavaraukseni koneella loppuun kulutettu, joten näkemisiin&kuulumisiin täältä Vähältänevalta.
T: Kaisa Ritsa-Pötksten
-------------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 10-15

Koko sydämestäni minä kysyn sinun tahtoasi, älä anna minun eksyä sinun käskyjesi tieltä.
Minä talletan kaikki ohjeesi sydämeeni, etten rikkoisi sinua vastaan.
Kiitetty olet sinä, Herra! Opeta minut tuntemaan määräykesi.
Minä julistan ihmisille kaikki sinun päätöksesi.
Minä iloitsen sinun liittosi tiestä, niin kuin iloitaan rikkauksista.
Minä tutkistelen sinun säädöksiäsi, pidän katseeni sinun poluillasi.

Telttailua

Railakkaiden torventöräytysten kera tahdon taas tämän maanantakisen mhvv:n aloittaa ja
tervetulleeksi Heikki Maunukselan sakenevaan lukijakuntaani toivottaa! :D
Kuten tietenkin te kaikki n. 50 "vanhaakin"  lukijaa taas: tervehdys ja tuulahdus teille myös!
Sydämen tykytys on aina taattua ja suupielissä karehtii aurinkoinen hymynkare, kun huomaa, että numero on ottanut suurentuakseen.(Moiskis, moiskis, moiskis!)

Alkulauseet kalskahtavat ehkä kovin tunteikkaan runollisilta, mutta se johtuu siitä, että olen iloinen. Olen kirjoittanut tänään muuten ihka-uuden runonkin.
Kirjoitin sen täksi illaksi teltalla lausuttavaksi, mutta en sitten lausunutkaan.
Syy: korjasin runoa kuulakärkikynällä  autossa istuessani ja seurojen alkua odotellessani. Korjausten tuloksena runo otti muuttuakseen niin  totaalisen sekavaksi, etten saanut siitä minkäänvaltakunnan tolkkua.
Jokainen sana (melkein) oli yliviivattu ja sutattu.  Päälle olin töhrystänyt uuden, muka ehomman sanan, jonka päälle olin vedellyt henkselit jne.
Runo oli väkevä kannanotto maailman asioihin sen eri kanteilta, mutta tolkkua ja selvää siitä ei valitettavasti saanut. Kuten ei tosin tämänhetkisistä maailman asioistakaan.:(
Uusi runo jää nyt siis  muhimaan ja odottamaan aikaa parempaa.
Olin kyllä onnellinen, että yleensä sain jotain, vaikka vain runontapaistakin,  paperille. Tästä on hyvä ponnistaa ylöspäin tätä runoilijattaren (ankaraa köhintää) risukkoista sarkapolkua.

Sitten kuvakulmiin:
Yläpuolella olevassa ensimmäisessä kuvassa on puutarhamme komistukset täydessä umpussaan. Ovat tosin umput jo huomattavasti nyrpeämmän näköisiä. Oikeastaan niitä ei enää paljon ole jäljellä ollenkaan.
Tosi iloinen olen ollut siitä, että anoppi aikoinaan nuin kauniita kukkia puutarhaan istutteli. Ne ovat sitkeästi pysyneet hengissä ja mielestäni ihan kukoistuneetkin minun...öh..tarkoitan Magnuksen hoidossa.
Alakuvassa näette, jos tarkoin syynäätte, miten on uutta rekvisiittaa taas rehattu Vilpolan seinämälle, vaikka puhe oli, että ei yhtään mitään enää.
Uskon, että lupausta tulee vielä rikottua kerran, jos toisenkin. Olen nähnyt liiterimme  pimennon hämärässä yhtä sun toista varteenotettavaa seinälle ripustettavaa.

Tänään olimme siis Magnuksen kanssa Laihelan kirkonkylässä Kansanlähetyksen telttakokouksessa.
Minä lausuin runoja ja todistin uskoontulostani, joka tulo tapahtui siis 25 vuotta sitten.
Magnuksella oli puhe. Paitsi, että hänet oli kutsuttu puhujaksi oli hän leiponut iltaa varten kopallisen hätäprätiköitä.
Prätikät tekivät hyvin kauppansa ja hurraahuutoja kuului tuon tuostakin teltan kahvipöydän äärestä.
Tarkennettakoon, että hätäprätiköitä ei suinkaan kaupattu, vaan niitä TARJOTTIIN päätöskahvin kanssa.
Rakas äitivainaani tapasi aina sanoa, että ruoka, pulla tms. teki hyvin "kauppansa", kun niitä syötiin hyvällä ruoka-, ja mielihalulla.

Olimme Laihelan (suomeksi Laihian) telttakokouksessa myös eilen ja huomennakin on tarkoitus mennä.
Perjantaina olimme Jurvassa niin ikään telttaseuroissa, tai trasukirkossa, kuten joskus kuulee sanottavan.
Jurvan trasukirkossa minulla oli myös todistus ja runonlausuntaa. Sain myytyä pari kirjaakin.
Kirjat ovat nyt muutamaa kappaletta vaille kaikki myyty! Olen oikein otettu ja iloinen. Lähetykselle on tullut varoja ja minä olen saanut kiitoksenhymistystä ja kehumista osakseni! :D
Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että uutta runoa ottaisi pukkaakseen hiukan tiuhempaan tahtiin.
Maailma on kuitenkin niin sekaisin, että hempeät ja ruusunhohtoiset ajatuksenhahtuvat antavat hivenen odottaa itseään.
 Mutta! Tänäänpä sain aikaan runon. Se ON runo, vaikka siitä ei ota selvää kukaan juuri tällä hetkellä. Huomenna on kuitenkin uusi päivä. Ehkä se on hyvinkin runollinen.

Telttailloissa kaikki meni kohdallani kuten satoja kertoja aiemminkin:
Tunsin itseni typerykseksi, suu oli kuin Koiviston korppu, sydän löi kaksisataa kumahdusta per minuutti, ollakseen minuutin kuluttua  kumahtamatta  minuutin jne. Hyvin siis meni.

Vuosikalenteria katsellessa näkyy kuluneen viikon päivien kohdalla alkuperäisen suunnitelman päällä olevan järjestänsä yliviivaus.
Menoja on peruttu ja uusia tullut tilalle.
Keskiviikon kohdalla on aluksi lukenut 14.30 SATAMA.
Se on siis yliviivattu ja alapuolella lukee LEIPÄÄ.
Olin keskiviikkona lievissä aikeissa mennä gospel-risteilylle Nikolainkaupunki-Uumaja-Nikolainkaupunki, mutta en mennyt, vaan leivoin leipää.
Jos joskus vielä moinen risteily järjetetään, niin aion kyllä pulahtaa mukaan.
Muistan, että ihan tavallisillakin risteilyillä noiden kaupunkien välillä oli mukavaa, saatikka sitten hengellisellä gospel-risteilyllä.

Tiistaina ajelimme Charlesin kanssa Nikolainkaupunkiin.
Siellä järjestettiin opastettu hautausmaakierros. Asian tiimoilta kiinnostuneita  saapui paikalle sankoin joukoin. Lähimaakunnista lähtien.
Kuljimme 1 ja 1/2 tunnin mielenkiintoisen reitin vaasalaisten vaikuttajien hautapaasien äärille.
Omien  vaarieni  ja mummujenikin haudat ohitimme, mutta en alkanut viittelöidä ihmisiä katsomaan niitä kohti, vaikka kyseessä oli mielestäni hyvinkin vaikuttavat ihmiset.:D
Huulet ja silmät pallonpyöreinä kuuntelin oppaan selostusta.
Kuinka voi joku muistaa niin paljon nimiä ja asioita ilman satasivuista muistiinpanolehtiötä nokkansa edessä? Takeltelematta ja kakistelematta kertaakaan?
Opastaminen olisi ihan hirveän ihastuttavaa.
Kunhan  ei tarvitsisi muistaa henkilöiden, eikä paikkakuntien-, eikä mitään muitakaan nimiä, eikä vuosilukuja, niin menisin oitis kursseille. Kaikki jutut ja kertomukset jäisivät kyllä taatusti heti mieleeni ja hätätilanteessa (jos unehuttaisin totaalisesti tarinankin) niin voisin hiukan muutamia keksaista itsekkin. ;)

Tähän mahdottomaan, mutta ihanaan  haaveeseen päätän mhvv: tältä haavaa.
Toivotan kaikille hyvää yötä, Jeesus myötä!
T: Kaisa von Quide-Gravstensjö
----------------------------------------------------
Psalmi 119,  jakeet 7-9

Vilpittömin sydämin minä kiitän sinua, kun opin tuntemaan oikeamieliset päätöksesi.
Minä noudatan sinun käskyjäsi-
älä koskaan minua hylkää!
Miten nuorukainen pysyy oikealla tiellä?
Siten, että noudattaa sinun sanaasi.