Äitini tekemiä tiffany juttuja- kuvasarja jatkuu.

Tässä upeita katteja keittiön oven pielessä.

Mietin, miten äitsykkä tykkäisi jos tietäisi, että olen blogiini laittanut hänen tekemistään koristuksista kuvia näkösälle.

Äiti aina eläessään tahtoi kuulla, mitä tuttuni olivat SANONEET hänen virkkauksistaan ja väkerryksistään.

Ei riittänyt jos sanoi, että JOO, SANOIVAT HIENOIKSI.

Ei, piti aina näyttää livenä, kuinka olivat menneet esineiden eteen ja paukutelleet käsiään ja muikistaneet suutaan jne.

Ylinäytelläkkään ei saanut. Sen hän huomasi tietenkin heti ja oli myrtsinä.

Olen perinyt monia luonteenpiirteitäni äidiltäni.

Muun muassa sen, että haluan kuulla kehuntoja ja ne hivelevät alitajuntani virtoja kivasti.

Liika on kumminkin aina liikaa minunkin mielestäni.

Eilen lauloimme sielä EL:n kevätgalaasissa Esikon kanssa kädet täristen ja ääni käristen (huom. minulla).

Joku sanoi jälkeenpäin, että VOI, VOII, OUTS ,HUH, kuinka KOMIA ÄÄNI SULLA ON, ja molemmilla teillä.

Teki mieleni sanoa, että nii-in, eikä kööriin kumminkaan pyydetty. Itseni hilliten sanoin vain vaatimattomasti, että eipä ole vierailukutsuja uupperaan tullut, eikä talentteihin, eikä diileihin kehoiteltu osallistumaan.

Minustakin esiintyminen meni hyvin. Se taas johtui siitä, että en pitänyt kuulokojetta korvassani, vaan käsveskassa tuolin karmilla.

JOS koje on korvassa, tekee kokoajan mieli huitaista sivulle sitä, joka kärisee epävireisesti kyljessä.

Kauhuksensa sitä aina sitten huomaa, että SE ON MUN OMA , VANHAN MUMMOKKEEN KIMAKKA ÄÄNI, joka ilkiästi häiritsee.

Esikko iloitsi myös onnistumisestamme.

Hän sanoi, että lauluenkelit olivat apunamme, aivan niin, kuinka olimme harjoitellessa niitä följyyn pyytäneetkin.

Nuorena sain joskus esiintyä joulujuhlissa.

Erään Kirstin kanssa olisimme saaneet laulaa paljonkin, jos olisimme hihitykseltämme pystyneet :(

Ihana laululuku elämässäni oli aika, kun Jo Hannan kanssa laulelimme Venättää myöten. (Terveisiä vaan, jos satut langoilla olemaan).

Meillä oli nimikin, juohtuen juuri noista Karjalan matkoista. Olisikohan ihan "KARJALAN KULTAISET NAISKURKUT"-nimi ollut kyseessä?

Jo Hanna varmaan muistaisi tarkemmin :) Mielestäni tuo nimi olisi ollut sopiva ja kuvaava, jos se se oli.

Niin ja olinpa ihan unehuttaa: olemme kerran laulaneet Magnuksenkin kanssa Nikolainkaupungin sunnuntaiseuroissa.

Lehteen laitettiin viekkaasti ilmoitus: musiikissa MAKADUO!

MA= Magnus, KA= Kaisa.

Ei sopinut seinille meidän mielestämme KAMADUO, vaikka se olisi ehkä kuvannut duuoa ja sen musiikillista antia paremmin.

Hyvin meni kamaduon ensiesiintyminen ja aikaa myöden saimme nuoleskeltua umpeen haavat, jotka rätkeilivät, kun ei pyydetty koskaan toiste laulaa lirauttelemaan.

Maanantaina, kun tulin välillä kuntsarilta salilta syömään puoli purkillista tonnikalaa ja höyrystyttytettyjä (!) vihanneksia, mennäkseni seuraavaan jumppapaikkaan, tuli Magnus pihalle vastaan.

Magnus tulee usein pihalle vastaan, kun tulen kotiin, mutta nyt hänellä oli silmät jälkiruokalautasen kokoiset.

Hän sanoi:" Vessas on sammakko!"

Minä sanoin:"Mggsmmkk?"

Magnus: " Mä luulin, ku menin suihkuhun, että jaa, flikka koittaa taas naruttaa ja on laittanu sammakkapattahan laattialle, notta saisin syrärin.

Onneks mä toffasin sitä harjalla ennenkö laitoon hyllylle, ku "pattas" pomppas seinää kohori ja mä meinasin pyärtyä ja pyärryynki osittaasin!"

Minä kysyin, että missä se koipeliini nyt on?

Magnus sanoi sen häipyneen, mutta ei osannut sanoa mihin.

Minulle heräsi pahat aavistukset ja hiivin hyysikkään varovasti.

Aivan oikein! Vessanpytyn ja pesuharjan välimaastossa makoili kananmunanpuoliskan kokoinen tummanruskea sammakko.

Magnus haki kymmenenmetrin kaikaleen marjapuskan suojaverkkoa ja kiikutti kädet pitkällä verkon avulla Sakun laskuojaan.

Mahtoi Saku ällistellä ilmaston muuttumista. Lattialämmitteisestä hyyssistä hyiseen huleveteen!

Kun olimme rauhoittuneet tunnusti Magnus että eniten maailmassa hän inhuaa sammakoota.

Sanoin omastapuolestani, että jos sammakat (kuten muutkin öpelöiset)ymmärtävät pysyä seiniemme ulkopuolella, niin minä kyllä ilahdun heittiä nähdessäni.

" Oliko se lämpönen, vai kylmä? "

"Minen koittanu! Ja tästä et sitte kirjoota! Luuloo kaikki, että mihnä me asutahan. Sammakot ja ötökät vaan sinkooloo sinne tänne!"

Lupasin auliisti, että kyseinen juttu jää vain minun ja lukijoiden väliseksi asiaksi.

Nyt menen kissauttamaan iltapäiväkahvit.

Sitä ennen kirjoitan runon:

Kaikkea luki lehdessä.

Tapettu oli ja varastettu. Elleskaappia moninaista.

Tuhkaa,tuliliveä.

Minä otin Jeesuksen puhelin numeron

viisnollayksviis:

"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä,

niin minä tahdon auttaa sinua

ja sinun pitää kunnioittaman minua."

Numero löytyi rakkauskirjeestä.

Raamatusta.

Vivianne soitti. Oli Venlan kaa. Tukka oli kuulemma nyt siisti. Ei takun takkua.Kummitäti oli tasoittanu hienosti.

Tulin soitosta hyperiloiseksi. Jeesus siunatkoon kaikkien kaikkia lapsenlapsia.

T: Kaisa von Jättehypergladström