Tälläisiä herkullisia näkymiä minulla on, jos lähden kauppapuotiin vastakkaiseen suuntaan, kun tavallisesti.
(Tälläinen näkymä levittyy itseasiassa peräti kolme kertaa saman matkan aikana).
Tunnen itseni aina Sepe-sudeksi ihaillessani lammaslaumoja. Sepehän näkee aina kyljyksiä , kun katselee niitä kolmea porsimusta.
Minä puolestani muistan aina ne ihanat valkosipulikynsilampaanreisipaistit, jollaisia olen saanut kaksi kertaa syödäkseni elämäni aikana.
Toisen lokakuussa kolmekymmentä vuotta sitten ja toisen noin viisi vuotta taakseppäin. Slurp!
Magnuksen mielestä lammas maistuu villasukalta (puhtaalta toki, kuten hän aina muistaa mainaista).
Lammasauppareitilläni ihmettelen aina, että mihin ihmeeseen kaikki Suomen lampaat sitten lopuksi laitetaan, kun niistä aika jättää ja sukkalangan tuotto tyssää?
Kaupoissa ei paljoakaan näy lampaanlihaksia ja jos näkyy joskus harvoin, on se niin arvokasta, ettei malta ostaa.
Tähän kohtaan sopinee kertoa eräs juttu, jonka rakas ystävämme Olle Polku joskus meille raamattupiirissä kertoi.
Hän oli nähnyt veneillessään ja ostaessaan bensaa venhoonsa, kuinka iso, komea muskelivene oli myös rantautunut bensahanan alle ja kipparinsa oli losottanut muskelinsa tankin täpötäyteen.
Olle loihe siihen lausumaan, että kyllä tuli kallis tankkaus.
" NIINHÄN SE KÖYHÄSTÄ VOI TUNTUA!" oli mies sanonut ja frääsännyt vesi roiskuen liplattaville laineille kauas horisonttiin.
Siis mitä me tästä opimme? Lampaanliha voi vain MEIKÄLÄISESTÄ tuntua tyyriiltä ;)

Lauantaiaamuna sitten lähdimme Magnuksen kaa aika paljon jälkeen sianrupun ajelemaan Jyväskylää kohden.
Varasin metwurstisämpylät ja kahvipullon mukaan.
Joimme baarin EDESSÄ kahvit. (Baareissa on niin kallista tätänykyä. Tosin viittaan taas Ollen kertomaan juttuun).
Metwurstista puheenollen siihen on laitettu myös hevosenlihaa.
Lienee turha mainita, että hevosenliha on myös meikäläisen herkkua. Ollut aina.Muistan, miten mummuni osti silloin tällöin ennenvanhaa aikamoisia kaikaleita tätä nimenomaista lihaa. Minäkin sain aina monta ihanaa ohutta, suolaista siivua. Lurps!
Siitä on yli viisikymmentävuotta ja enää en ole hevosenlihaviipaleita kaupoissa nähnyt.
Metwurstissa vain joskus on pistänyt silmään, kun olen tuoteselostetta tihrustanut.
En yleensä lue tuoteselosteita. Avaan vain paketin ja jos sisältö maistuu hyvältä, niin syön makoisiin suihin. Mitä niitä selostelemaan!
Tietenkin, jos olisin allerginen jollekin ruoka-aineelle, niin tulisi tutkittua monenmoista hieman tarkemmin.
Olen allerginen ainoastaan kromille ja joskus siivoomiselle.
Kromia on paitsi tietenkin Harley Davidsoneissa, niin myös kengissä.
Kenkäteollisuus käyttää kromia valmistaessaan nahka-tai tekonahka kulkuneuvoja. Näin ainakin kertoi muinoin lääkäri, jolle kävin esittelemässä sierettyneitä varpaitani.
Nahkaisissa Boccia-palleroissa on myös kromia päätellen siitä, että hetkisen niitä käsissäni väänneltyäni alkaa ilikiästi kirvelemään kämmenpohjia.
Aion laittaa nappulahanskat seuraavalla kerralla käsiini mennessäni pelaamaan (jos muistan).

Jyväskylässä tapasimme suvun pikkaraisimman miehenalun tällähaavaa: Kunnen 4kk (nimi muutettu).
Oli ihana pikkumies!
Ihmettelemistä piisaa vielä tuolla ikää. Varsinkin suvun erinäköisissä-ja kokoisissa naamoissa :)
Syötyämme ja juotuamme ja juteltuamme ja ihasteltuamme lähdimme kotimatkalle.
Yleensä en puhu kenellekään sanaakaan sen jälkeen, kun autonovi klapsahtaa kiinni ja moottori hönähtää käyntiin, mutta nyt oli poikkeus.
Otin asiakseni kommentoida näkemääni ympäristöä, kuin huippuopas ikään, ettei kuski vaan ota ja nukahda.
Magnusta ottaa pattiin, kun selostan näkemääni.
"Minen kerkiä ympärilleni vaharata, ku pitää ajaa!", hän saattaa tuohtua puristaen rattia. SE ON NIMENOMAINEN TARKOITUSPERÄNIKIN.
En ole kuullut, että joku nukahtaa autonrattiin kiihtyneessä mielentilassa!

Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina Magnus lähti Närpiön kirkkoon saarnaamaan ja pitämään lähetys-lippua korkealla ja minä menin pitämään pyhäkoulua ´Tervikselle Ystävyydenkulmaan.
Pyhäkouluun tulivat taas ne tasan kaksi pikkupoikaa, jotka ovat ennenkin minua olemallansa ilahduttaneet.
Toinen heistä ehdotteli virsiä ja MINÄ lauloin YKSIN.
Ihmeiden ihme! Pojat kuuntelivat kertaakaan keskeyttämättä, kun takakireällä räkä- (olin vilustuttanut lahjakkaasti itseni) metsäsopraanolla lauloin kaikki pyydetyt virret.
Minun täytyi jo toppuutella, vaikka toivomuksia sateli solkenaan. Ääneni ei nyt tosiaan HELISSYT, kuten muutoin on ollut tapana ;)
Luin lastenraamatusta rukouksesta. Rukoilimme asioiden puolesta ja aloimme piirrellä.
Taas sai maanitella poikia lähtemään kotiin, vaikka olimme jo yliajalla muutenkin :)

Paripäivää olen nyt sitten yskiä-köykyttänyt ja niistänyt tukevaa nokkaani ahkerasti.
En päässyt kuntosalillekaan maanantaina.
Tänään lopetin flunssailun. Laitoin kunnon mutanaamion naamalleni ja säikäytin Magnuksen melkein niiltä sijoiltaan.
"Kyllä törkiää!" hän sanoi, ollen oikeassa. Savi oli kuivettunut naamalle ja muodosteli syviä jurmuja pitkin poskilihaksia. Silmänaluset lerputtivat somasti niin, että vaaleanpunainen sisuskummi vaan kaljotti näkösällä :)
Mutta: pestyäni savet pois ja hieraistuani pärstävärkkiä vielä kuorintavoiteella, oli tulos hehkeä.(!)
Kirjoitin innostuneena vielä runonkin posket pakrottaen, ennenkö lähdin Östermyyraan kirjoituskurssille.
Sieläkin kirjoitin runon.
Olen myös jatkanut piirtelyä, eli tunnen olevani oikein kultturelli tällä haavaa.

Lopetan kultturelleilyn tältä iltaa tähän, mutta haluan tietystikki vielä kirjoittaa virrensäkeistön loppuhyväksi teille sadoille ja taas sadoille, mutta rakkaille lukijoilleni.
Siis virsi 600 toinen säkeistö:

Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse rauhan meille valmistaa.

T: Kaisa von Kulturellhästensko