Keväällä Eerikiltä ja Maikulta saamassamme linnunpöntössä on kuin onkin ollut kihinää koko kesän.
Vieläkin, vaikka Joulu jo oveen kolkuttaa, sinne pöhähtää lintuja. Ihmettelin itsekseni, että käyvätkö ne syömässä pesään jääneitä kirppuja, vai mitä ihmettä?
Toissa aamuna näin komean tikankin kopistelemassa lähioksalla. Oli hämärää, joten en nyt pysty suoraltakädeltä kertomaan, oliko kyseessä valkoselkä- vai punapuo-tikka.
Huomaa kuvassa myös kuu, joka kumottaa taustalla!
Olen kyllä saanut Möbelhusilta niitä lupaamiani kuvia taannoiselta matkaltani, mutta en osaa laittaa niitä näkösälle tänne blogiini :(
Valokuvien pitää AINA sijaita KUVATIEDOSTOSSA, jotta osaisin niitä tänne napsia.
Jos siis kuvat sijatsevat SÄHKÖPOSTIosastolla, kuten tässä tapauksessa, olen täydellisen toimintakyvytön.
Väkisinkin nousee mieleeni RAKKAAN musiikinopettajani huudahdus:" Noin viisaan näköinen ja noin tyhmä!"
Jahka oma kultainen sähköpostikuvamonttöörini palaa kotiin, niin eiköhän asia saada järjestykseen.

Tervetuloa kaisajoupinblogilukijakuntakatraaseen Isa-Maria ja Jukka-Pekka!
Saan aina onnellisuushepulikohtauksen, kun huomaan, että lukijoihini liittyy joku uusi ÄÄNENKANNATTAJA. Kaikki entiset ovat toki myös mielessäni ja muistissani .
Seuraan myös laskutikun avulla "näkymättömiä" lukijoitani. Se käy hyvin helposti, kun vähennän ensin omat kymmenet ja taas kymmenet käyntikertani päältä pois, niin saan selville asioiden todellisen laadun, eli lukijoitteni täytellisen lukumäärän ;)

Seuraavaksi maalaan blogissani eteenne MEEMIN.
Sain meemihaasteen Rosinalta. Olin esittänyt hänen blogissaan (Tarinoita Pohjanmaalta) syvän huolestumisen siitä, että kukaan ei lähetä minulle ikinä mitään meemejä.
Itkua tuhertaen valitin, kuinka kukaan ei ole kiinnostunut minun haaveistani, eikä lapsuudenleikeistäni. Rosina tarttui heti asiaan, kirjoitti blogissaan minulle MEEMIHAASTEEN ja seuraavassa tulosvastaukset ihka ensimmäiseen ikiomaan meemini:

1) MITEN VASTASIT PIENENÄ KYSYMYKSEEN "MITÄ SINUSTA ISONA TULEE?"



Innokas vastaukseni: "Kysymystä pitäisi minun meemistäni kyseenollen, hiukan korjata. Oikea muoto oli:"MITÄHÄN SINUSTAKIN ISONA TULEE?"

Innokas vastaukseni:
"En virkkonut muistaakseni mitään, mutta ajattelin, että olisi mukavaa hoidella koiria ja kanoja. Sitten ajattelin, että olisi mukava MAKEUPPAILLA kaikkien naamoja, tai suunnitella vaatteita, tai somistella kaikkia näyteikkunoita. (Jälkimmäisistä haaveilin hiukan isompana).
Aivan varmasti en ajatellut tienaavani palkkaani postipuksuna, kuten sittemmin tapahtui.
(Postinjakajana ehkä, koska ihailin suuresti postinjakajaamme siinä kymmenvuotiaana.)



2)MITKÄ OLIVAT SARJAKUVIEN/PIIRRETTYJEN LEMPPAREITASI?



Innokas vastaukseni:
"Salttu. Ehdottomasti Salttu. Tässä sarjiksessahan ei ole ollenkaan puhekuplia ja muistan, miten käytin kaikki pikkutytön mielikuvitusarsenaalini ajatellessani MITÄ Salttu oikein meinaa.
Aika pian aina kekkasin, missä mennään ja varmistin asian vielä Lyyli-mummultani.


3) LEMPILEIKKEJÄSI?



Innokas vastaukseni:
"Paperinukeilla leikkiminen ja niille maailman röyhelöisimpien iltapukujen piirustaminen.
(Ottiko kupoliin, kun leikatessa paperinukelle suunnittelemiani ihania kostyymejä saksin vahingossa irti ne kielekkeetkin, joilla kläninki yleensä pysyi paperinuken yllä?)



4) PARHAAT SYNTTÄRISI



Synkeä vastaukseni:
"Ei kyllä ollut tapana sellaisia viettää.
(KAMALAA! Siitähän voi kehittyä myöhäistrauma, kun ei voi muistella lapsuussynttäreitä.
Helpotusta tuottaa hiukan se, etteivät muutkaan ikäiseni viettäneet sellaisia".)



5) MISTÄ URHEILUSTA PIDIT/HARRASTIT?



Synkeä vastaus:
" En niin mistään, enkä niin mitään :( "

6) ENSIMMÄINEN MUSIIKKI-IDOLISI?

Innokas vastaukseni:
"Muistan, miten haltioiduin koko olennaltani ja ajatukseltani kuullessani Miliza Korjusta. (Nimihän voidaan kirjoittaa esim. Millicchza Cqccchorjuz tai muuta sellaista. En nyt yksinkertaisesti jaksa tarkistella minkään valtakunnan tiedostoista mitään!)
Laulu oli "Warum"
Enää en pysty kuuntelemaan ko. laulua, koska se soi aikoinaan TV:ssä taustalla koko ajan, kun Estonian onnettomuudesta näytettiin kuvamateriaalia ja dokumenttia".





7) PARAS JOULULAHJASI?



Innokas vastaukseni: "Pikkarainen tuoli, jonka selkänojaan oli tamuloitu lakritsipötköjä.
(Tuo joululahja on sitten myöhemminkin aiheuttanut saajalleen verenpainetta. Luin nimittäin eräästä antiikkilehdestä, miten kallisarvoisia ko. lavittat ovat tällä hetkellä. Joululahjatuolini jäi aikoinaan leikkeihin ulos ja sateeseen ja ränstyi ränstymistään kadotakseen vihoviimein kokonaan maankamaralta johonkin.)





8)MITÄ OLISIT HALUNNUT ELÄMÄSSÄSI TEHDÄ, JOTA ET VIELÄ OLE TEHNYT?



Epäröivä vastaus: "Hhmmm?
Ei ole elämässäni mitään "maankaatohommia", mitä AINA olisin halunnut tehdä ja joita en olisi MYÖS tehnyt.
Evankeliumia haluan viedä etiäppäin ja sitä myös saan tehdä, niin paljon kuin ruppi ja nuppi kestää :)

Siihen loppuivat kysymykset ja vastaukset, mitä MEEMIIN tulee. Haastan kaikki, jotka haluavat memskuun mukaan tulla, mukaan!

Nyt jatkuu matkakereportaasini.
Kuten muistatte jäi blogikirjoitukseni edelliskerralla kihelmöivään toiseen päivään.
Matkamme KOLMANTENA päivänä aikaisin aamulla (Venäjän aikaa) kipaisin alas nukkumakomuutistani seurakuntasalin köökkiin ja laitoin puurokattilan liedelle krupajamahan, kuten Magnus sanoisi.
Sitä ennen olin jo sivellyt naamaani KEVYEN makeupin (vrt. nuoruushaaveeni).
Puurosta tuli tykyn puoleista. Ei ollut mitään väliä, kuinkapäin kattila oli, kun sitä pöytään kantoi. Puuro ei jämähtänytkään kattilanpohjalta, vaikka olisi hiukan hölskyttänytkin.
Seurasin salaa Möbelhusin, Vilumen, Calev´in ja Tyynikin ilmeitä, kun he sitä pouhottamaani aamuPAAKKUA suuhunsa lappoivat. Tyytyväisiltä vaikuttivat, tai sitten olivat hyviä näyttelemään.
Vilumella oli mukanaan tyrnimarjoja, joita 3kpl päivässä kun syö, niin häipyy kaikki vaivat kihdistä vatitautiin ja lisäksi myös köyhyys ja ilikeys.
Pihlajamarjoilla on kuulemma melkein sama vaikutus.
Minä tykkään molemmista marjoista ja olen syönyt niitä lapsena hyvinkin paljon. Sitruunaakin möyhäsin sellaisenaan, eikä yhtään tarvinnut irvistellä.
Ehkä hapahko luonteenlaatuni on jotenkin ymmärrettävissä, kun asiaa tarkemmin ajattelee.
Vilumella oli myös INTIAANISOKERIA muassaan.
Olipahan kerrassaan valtaisan hyvää sokerinsantaa. Ostan taatusti heti, kun menen seuraavan kerran intiaanisokerikauppaan.
"Noinkohan sitä uskaltaa intiaanisokeri-nimellä ostaa?" epäili Möbelhus.
Lakritsipötkylässäkään ei saa olla sitä kuvaa, mikä niissä aina on ollut ja lasten pelikortteja pitää sanoa "hullunkuriset perheet" peliksi jne.
Itse olen kyllä sitä mieltä, ettei sellaisia kuvia lakritsipötkyissä tosiaan tarvita ja "hullunkuriset perheet" on ihan kelpo nimi, mitä ko. peliin tulee.
Tuota i-sokeriahan voisi sanoa vaikka SULKAPÄÄHINE-IMELÄKIVEKSI.
Lähdimme syötyämme tervehtimään Aunuksen kaupungille niitä vanhuksia, jotka ovat vuosien aikana tulleet tutuiksi ja rakkaiksi meidän ryhmäläisillemme. Nämä vanhukset eivät enää pääse, eivätkä jaksa tulla jumalanpalveluksiin kirkolle.
Veimme tuliaisia ja olimme varanneet aikaa kunnolla juttelemiseen ja kuulumisien vaihtoon.
Jokaisen mummon siunasimme kätten päällepanemisen kanssa.
Veimme kaksi mummoa hautausmaakäynnille (kalmo) miehiensä haudoille.
Mummot veivät haudoille julki-ja salaa omenan ja makarooneja. He hiukan arkailivat ja hymyilivät vaivautuneesti, kun huomasivat, että "huomasimme".
Tietysti he tietävät, että MEILLÄ MOINEN EI OLE TAPANA.
Joku näsäviisas meikäläinen on joskus kuulemma kysynyt, että luulevatko he, että vainajat tulevat syömään heidän viemiään ruokia.
Oli mummo kysynyt puolestaan, että luulemmeko me, että vainajamme tulevat haistelemaan kukkasia, joita haudoille viemme.
Noh, maassa maan tavalla.

Tervehdyskäyntimme jatkui sitten kipuamalla erään kerrostalon neljänteen kerrokseen.
Harvoin saa niin sydämellistä vastaanottoa, kuin me saimme. Minuakin tervehdittiin, kuin ammoin kadonnutta ja nyt löytynyttä rakkaimmasta rakkainta siskokultaa :)
Kerrostalon piha-alueella majaili ainakin parikymmentä kissaa. Punaista ja kirjavaa, aikuista ja penikkaa.
Kissoille oli tuotu ruokakuppeja puskien juureen ja niissä oli kalanpäitä, sun muuta sapuskaa.
Erityisen iloiseksi tulin, kun katit eivät hievahtaneetkaan kulkuväylältämme. Ne kölliskelivät kaikessa rauhassa kuivalla maalla ja sukivat viiksikarvojaan ja hännän tyviään.
Me sen sijaan jouduimme astelemaan melkein kurakossakin siinä väistellessämme.
Näitä kissoja ei kukaan ollut kiusannut. Ne luottivat ihmiseen täydellisesti. Siitä iloni.
Takaisin kirkolle palattuamme saimme mennä saunaan. Kirkon toisessa päässä on asunto, jonka toisessa kerroksessa tämä ihanuus sijaitsee.
Puhtoisana ja onnellisena kömmin komeroon nukkumaan.
"Levolle lasken Luojani. Armias ole Suojani. Sijaltain ellen nousisi, taivaaseen ota tykösi"...
Pienen hetken podin ankaraa ikävää, jonka jälkeen epätasainen kuorsaus kantautui komeron pahviseinän toiselle puolelle jatkaen kulkuaan Aunuksen pimeille kujille.
Matkan kolmas päivä oli loppuunsa tullut.

Psalmi 131

Matkalaulu; Daavidin virsi.
Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä,
eivät minun silmäni ole korskeat,
enkä minä tavoittele asioita,
jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät.
Totisesti minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt:
niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa,
niinkuin vieroitettu lapsi,
niin on sieluni minussa.
Pane toivosi Herraan, Israel
nyt ja iankaikkisesti.

Hyvää yötä, Jeesus myötä
T: Kaisa von Meemiskogstrand