Tässä ette näe kuvaa Aunukseen johtavasta kulkuväylästä, vaan polusta, joka johtaa Suomen Lymmyysestä ties minne.
Minulla ei ole yhtäkään kuvaa matkaltamme, koska en ottanut kameraa mukaan.
En ottanut myöskään kännykkää, enkä helmisormustani (!) följyyni, koska en ottanut matkaTAVARAvakuutusta laisinkaan!
Ei huvittanut erityisemmin vakuutella kulahtaneita kalsareitani.
Noh, tietysti joudun nyt kotiintultuamme monkumaan Möbelbutiikkia lähettämään tietokoneellemme kaikki ottamansa about parisataa kuvaa, mutta siitä huolimatta!
JOS olisin ottanut kameran kapsäkkiini mukaan, niin olisin taatusti vahingossa pudottanut sen johonkin ulkohyysikän reikään. Omavastuu olisi tietenkin ollut parituhatta euroa jne.
En kylläkään kysellyt näistä omistavastuista mitään, joten voivat ne toko olla asiakasystävällisempiäkin.
Minulla jokatapauksessa oli täysi työ pitää huolta jo PASSISTANIKIN, (nukuin sen päällä öisin ja istuin päivisin) saati kamerasta ja kännikästä (entinen ruotsinkielinen pomoni sanoi KÄNNIKKÄ, kun tarkoitti kännykkää).
Kännikän jätin kotiin myös sen vuoksi, että minulle ei pahemmin pirautella Suomenniemelläkään, saati sitten ulkomailla.
Myös Magnuksen rakkaustunnustukset TIEDÄN ja TUNNEN ilman kännikkäpuheluitakin, koska hän on elämällään ja olennallaan tuonut ja sanonut ne uudestaan ja uudestaan kaikki nämä vuodet. Minä puolestani lupasin armastaa häntä neljäkymmentäneljävuotta sitten Nikolainkaupungin kirkkoherrankansliassa ja ASIAT EIVÄT OLE MUUTTUNEET, joten siihenkään asiaan en puhelinta tarvinnut.
Vilume antoi kyllä minun tekstata viestin kotiin, kun sitten päivän lopuksi turvallisesti Aunuksen kirkon urkuparvella istuimme.
Magnus tosin vannotti kotoa lähtiessäni, että SINET SITTE MUIREN KÄNNYKÖÖLLÄ SOITTELE, EKKÄ TEKSTAALE, KUN KERRAN PIHJUURESSAS ET VAKUUTUSTA JA PUHELINTAS MUKAAS OTA!!!
En olisi niin ylpeyksissäni tehnytkään, mutta Vilume sanoi, että Magnus pian ei saa nukuttua, eikä syötyä, jos ei kuule murusestaan minkäänmoista pihausta.
Vilume sai minut ylipuhuttua. Sanelin leuka väpättäen: " Hei! Pusu.Kaisa.
Vilume sanoi, että viesti maksaa saman, vaikka se olisi pitempikin.
Sanelin uudestaan: "Hei! Pusuja. Kaisa.
Jaa, että miksikö sanelin, enkä kirjoittanut itse? Vilumella oli katsokaas ENNAKOIVA viestitysprogrammi puhelimessaan päällänsä. (Haluaisin muuten tavata sen henkilön, joka on keksinyt ENNAKOIVAN VIESTINKIRJOITUSPROGRAMMIN. Tavatessamme sanoisin pari ENNAKOIVAA varoitusta hänelle, ennenkö pääsisimme lähietäisyydelle.
Vilume sensijaan korjasi äkkiä puhelimen järkkäämän ENNAKOIDUN viestin "Hzf! Pcxzxw. Kqqzå" edelläkertomaani oikeaan muotoon.

Itse matkasta puheenollen,kuinkahan osaisin siitä kertoa lyhyesti, mutta intenssiivisen viehkosti?
Oikein yritän laittaa kieleni rullalle ja ajatukseni Venäjän aikaan.
Catherine jo patisteli kirjoittamaan blogia ennenkö olin ehtinyt riisua nyörikenkäni eteisen lattialle. Se kovasti ilahutti vanhan äidin mieltä. Ovat sukulaiset kiinnostuneet asioistani ja eloistani.
Siispä lopusta jos alkaisi: Matka-automme kaartoi toissayönä puolenyönaikaan talviaikaa Letkutielle Suomeen.
Magnus oli nukahtanut outellessaan. Päättelin sen siitä, ettei hän ollut käsivarret ojossa pikitien päässä vastaanottamassa.
Vilume otti ja soitti, että HERÄTYS MAGNUS! OLEMME RAPPUPÄÄSSÄ!
Mutta eipä mennä kuitenkaan asioiden edelle, vaikka Magnus vähän säikähtikin.
Lähdimme siis könyämään kohti Venäjää viime torstaina kello 12 Suomen kesäaikaa. Meitä innokkaita ulkomaanlähettejä oli kokonaista viisi kappaletta: MINÄ, Vilume, Tyynikki, Möbelbutik ja Calev.
Käytössämme oli Kansanlähetyksen uusi (vanha) Transiitti pakettiauto. Tunnelma oli korkealla ja minä unohdin senkin vähäisen olevaisen , mitä yleensäkkään muistan ja velatkin muuttuivat saataviksi :)
Yötä olimme Tohmajärvellä lähellä rajan pintaa aivan ihanassa majatalossa (jonka nimeä en muista).
Hyvin herättyämme menimme kauppaan ja ostimme ruokatarvikkeita aamuisin syödäksemme. Muunmuassa kauraryynejä. (Minulla oli kunniatehtävä keittää puuroa. Tehtävä olisi voinut olla jollakulla toisellakin, mutta minä ehdin aina ensin).
Pääsimme hyvissä ajoin tulliin. Tullista päästyämme köröttelimme jonkun matkaa Venäjää pitkin, kunnes pysähdyimme kahville.
Tyynikki oli paistanut ihanaa omenapiirakkaa pari pellillistä, joista hän oli valmiiksi leikellyt kunnon annospaloja (sellaisia nästyykin kokoisia).
Siinä nautiskellessamme kahvejamme tuli paikalle paikallinen mummu.
Tyynikki ja Vilume järjestivät välittömästi nisukaffit hänelle ja venäjänkielistä luettavaa.
Itse ryystelin kahvia sisällä autossa.
Olin viittävaille sitäpaitsi hotaista piirakkaakin vääräänkurkkuuni katsellessani sitä touhua.
"MIKSEN MINÄ PYSTY MENEMÄÄN HÖYRYÄVÄ KUPPI TOISESSA JA MAKEA MUFFINSSI TOISESSA KÄDESSÄ IHMISTEN LÄHELLE? MIKSEN PYSTY RAKKAUDELLISESTI HYMYÄMÄÄN HEILLE JA YMMÄRTÄMÄÄN HEITÄ, VAIKKA EN OSAA SANOA VENÄJÄKSI KUIN H-O-L-O-T-N-A JA V-O-D-A?
OLEN TAAS VÄÄRÄ IHMINEN JA AIVAN VÄÄRÄSSÄ PAIKASSA!!!
Mutta matka jatkui. Tunteet tasaantuivat ja kuohahtelut ja syvät itsesäälit lientyivät.
Saavuimme Ruskealaan.
Sinne on rakennettu kirkko.Se on vielä puolivalmis, mutta voi hyvin kuvitella miten kaunis siitä valmistuessaan hehkeytyy.
Kirkossa on runsaasti majoitustilaa alakerrassa.
Sieltä saa ruokaa ja kahvia.
Kirkolla on hyvä nimikin: Herran Kukkaro. Tien vieressä on suuri kyltti, jossa lukee komeasti: HERRAN KUKKARO. KIRKKO.
(Laitan sitte kuvia, jahka Möbelbutik laittaa niitä ensin tulemaan).
Vilume, Tyynikki, Möbelbutik ja Calev joivat kaffit, mutta meikäläinen poti vielä kaasuilmapallokauhua ja en meinannut saada kurkusta alas edes omaa sylkyä.
Alkuillasta sitten saavuimme Aunuksen kirkkoon.
Laitoimme heti yökutjumme valmiiksi. Keitimme myös äykeät kahvit. Juotuamme menimme kirkonpenkille istumaan ja jokainen sai valita virsikirjasta lempparivirtensä, jotka sitte ihanasti lauloimme.
Sanoin IHANASTI siksi, että tyhjässä kirkossa on aina niin hyvä akustiikka, ja ihan tavallinenkin äänensävy kuulostaa hunajaisen söpöisältä. Poissa on äänihuulen rupupinnan kärinä ja iän muassaan tuoma kitinä.
Minulle luvattiin nukkumapaikka samaisessa pikkukomerossa, jossa edelliskerralla Magnuksen kanssa ilmapatjalle kelliskelin.
Meinas äyskähtää karmea ikävä, mutta purin hammasta ja kestin urhoollisesti. Ajattelin säälien Magnusta, sillä hänellä on aina sikakovempi ikävä, (ainakin omien puheittensa mukaan) kuin minulla.

NYT lopetan mielenkiintoisan matkakuvaukseni tähän. Erkkikään ei jaksa varmaankaan lukea enempää.
Tasan kaksi päivää on nyt siis takana matkantekoa. Jokusen päivän perästä KOLUMNI jatkuu...

Loppuvirren sijaan laitankin pätkän psalmia:

Kiitosuhri-virsi.
Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa.
palvelkaa Herraa ilolla,
tulkaa hänen kasvojensa eteen riemulla.
Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät tehnyt ja hänen me olemme,
hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.
Käykää hänen portteihinsa kiittäen,
hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten.

T: Kaisa Moltsinanikolajevits