Kuva Catherinen%kumpp. kamarin lampusta.
Lamppu on about parimetriä halkasijaltaan,(ainakin melkein)joten siihen ei kovin helposti tinttaa päätänsä.
Sen jotenkin HUOMAA ajoissa.
Edelliseen lamppuun löin aikoinaan, ainakin minä, usein pääni myrkkykäärmeleikin tuoksinassa.
Voi, siitä on kulunut jo hirveän kauan, kun viimeksi myrkkykäärmeleikin tuoksinassa aikaa kulutettiin.
Sinä, rakas lukijani, muistat tietenkin vuorenvarmasti, kummosta myrkkykäärmeleikki oli. Olen sen leikin kulun seikkaperäisesti jossain niistä 216: bloggauksessani selittänyt.Itseäni ajatellen ja ilahduttaakseni muistelen tässä sitä vielä kerran ja jatkossa varmasti monta kertaa uudelleenkin.
Myrkkykäärmeleikkissähän minä olin paksu ja iso (jostain kumman syystä) myrkkis ja Vivianni ja Joonathan pikkaraisia myrkkiksejä (samasta syystä).
Se iso paksukainen sai aina hepulin, kun pikkikset muka eivät antaneet rauhassa noukkia mustikoita aarniometsässä.
Niinpä paksulainen ajoi taukoamatta takaa pikku myrkkyläisiä.
Jälkimmäiset eivät koskaan olisi suostuneet lopettamaan leikkiä, ellei isokärmes olisi ilmoittanut kyllästyneensä mustikanpoimintaan.
Tämä sentään tapahtui tuntitolkun leikkimisen jälkeen.

Kirjoitan tämänpäivän raportaasia ilman kalenterin apua.
Siksi, että olen jo juonut kahvin, enkä tarvitse alustaa ja siksi, että muistan kutakuinkin hyvin kaikki siihen eri päivien kohdille raapustamani örminnät.

Tiistain kohdalla on täysin valkoista.
Ei mitään merkintää, sillä syntymäpäiväni sentään vielä muistan ilman ylöspanoakin
Muistan hyvinkin, vaikka kakun päällä olevalla kynttilämäärällä lämmittäisi nykyään synttäripäivänä koko haussin.
Toista se oli silloin, kun kymmenen kynttilää pit sammuksiin puhaltaa.

Olimme kutsuneet Aija-Kanitan ja Öpen meille syömään ja saunaan.
- Älä nyt sitten alkaa mitään monimutkaisia ruokia väsäämään, varotteli Aija-Kanita ankarasti ja jatkoi: -Makkarasoppaa vaan ja...
-Ei ole kuule tarkoitus niin monimutkaista sapuskaa tarjota kuin m-soppaa. Siinä pitää perunat kuoria ja makkarat pätkiä ja itkeä sipulinkuorimisen aikana ja kaivella vanhentuneita maustepurkin sisältöjä, keskeytin tädin neuvo-ohjeistuksen.
Keitin syntymäpäivävieraille ja meille itselle tietenkin tuunattua ja yhdistettyä Havajin-ynnä Mexikon pataa.
Jälkkäriksi karpalo-kiisseliä.
Jälkimmäisestä tuli aiottua letrumpaa.
Kunnon karpalokiisselin pitää olla sellaista, että vaikka kattila pöytään kannettaessa kellahtaa nurinniskoin, niin mitään muuta ei tapahdukkaan. Yhdenkään karpalon ei kuulu hievahtaa paikaltaan edes millin tuhannesosaa.

Magnuksen mielestä jälkiruoka oli MUIKIAA.
Karpalot nyt eivät satu olemaan tosiaan mitään pulmu-sokeriin verrattavia syötäviä, mutta kermalla ja sokerinsannan avulla soppa saatiin syötyä.

Sain lahjaksi ihastuttavan itsetehdyn hopeaisen ranneketjun ja olkalaukun.
Aina saan lahjoja, vaikka kaikille kuuluvalla äänellä sanonkin, että PALJO MITÄÄN EI TARTTE TUODA! (Tuo lihavoitu lause on Magnuksen täti-vainaan sanoma ja jäi sukuumme elämään sarjassa "kuolemattomia sanomisia").

En liioin istu tätä mielenkiintoista kuulumistiedotusta ihan taaskaan samanlaisena kuin viikko sitten.
Kilon pulleempana näitä asioita teille piirtelen.
Tästä kirjoituksesta taitaa tulla kilon pidempikin kuin edellinen :(
Laihdutukseen mitä tulee, on alkanut tästä päivästä alkaen taas ankara pussitus vaihe.j
Tämänaamuista kerhopunnitustakaan en aikonut suorittaa ollenkaan, mutta koska Magnus oli merkannut oman surkean saavutuksensa, merkkasin minäkin vieläkin surkeamman.
Onneksi Catherine oli lähettänyt meille runsaasti uusia laihdukepusseja, joten ehkä selviämme pelkällä kaamealla säikähdyksellä.

Toinen muutos minussa, edelliseen kertaan verrattuna, on silmä.
Vasen silmä.
Aamulla kun katsahdin rutiininomaisesti peiliin, niin luulin, että siellä tuijottaa vastaan yksisilmäinen vihikoira.
Vasen tähtisilmäni on nimittäin tismalleen kuin vihikoiralla ja se ei ole kovinkaan HAUSKAA, siitä voin senverran vihiä antaa.
Toivottavasti tilanne korjaantuu. Joka tapauksessa silmä on tarkkailun alla.
JOS tilanne ei muutu, menen TK:een ja vaadin lähetettä kauneuskirurgialasarettiin. Vaatin siellä tohtorilta, että yläluomea nostetaan leikkaamalla siitä parisenttiä pois ja alaluomeen laitetaan kuminauha kiristämään verenpunaista alaluomea supumpaan.
Tästä on tieto tullut! :)

Lauantaina ajelin Nikolainkaupunkiin vartavasten Gospel-lattareita tanssimaan.
Tapani mukaan lähdin matkaan ajoissa (joka tapa on tarttunut Magnuksen kanssa viidettäkymmenettä vuotta ajoissa kaikkialle kulkeissani).
Olinkin ovien takana todella ajoissa. Kahta (2) tuntia ennen.
Kalenterissani luki selvin kirjaimin lauantain kohdalla: Gospel-lat. 10-14.
Muuten oli kaikki oikein, mutta aika oli 12-18.
Menin kahdeksi tunniksi Halvikseen ja join kahvia ja isoimman täytemunkin, minkä tiskissä havaitsin.
Ajattelin, että jos ihminen gospel-lattaroi 6/24, niin sen ihmisen kärsii kyllä yhdet täytemunkit siinä sivussa nauttia.
Ostin myös pohjalliset terveyslättänä-läskärisaapikkaisiini ynnä kenkäplankkia.
Ai, niin...ostin myös evästä lattariruokatuntia varten. Ihan kevyttä vaan ;)

Itse tanssi sujui kuin tanssi!
Olisin hyvin jaksanut porskuttaa (erittäin nappiin osuva verbi tanssistani) loppuun asti, mutta sekosin askelissa.
Pyörähdykset, joita tehtiin ööö...mahtoiko kyseessä olla salsa-gospel-osion aikana, sekostui aivomassani niin, että en muistanut missäpäin on itä ja kussa länsi.
Nikolainkaupungissa minulla on sentään aina olleet hallinnassa ilmansuunnat. Toista on joskus täälä Letkutiellä.
Muutaman kerran pyörähdettyäni vinhasti piruettia katsoin parhaaksi hoippua vesilasille ja istua aloilleni.
Seuraavaksi alkoi gospel-flamengon jytääminen.
Käskettiin kuvitella kastanjetit sormiin ja laajakankainen rimssuhame ylle(tähän asti pysyin mukana).
Alkoipa sitten tanssiopetuksessa jaloilla sapsottamisen vuoro.
Toinen ohjaajista seisoi takanani ja se jo oli omiaan pudottamaan mielikuvituskastanjetit kynsistäni ja rimssumekon lattialle.
Onneksi omat ja todelliset salipunttihousut sentään pysyivät päällä.
Vannon, että olisin oppinut askeleet ja pysynyt mukana, vaikkakin eri tahtiin, jos ei minulla olisi ollut "yleisöä" takana.
Kuulin opettajan ajatuksetkin: "Mummu taitaa nyt olla erehtynyt. Tämä ei ole vellitalon kevätjuhla".
MUUTEN tykkäsin kyllä kovasti tanssipäivästä.Suosittelen sydämestäni.
Ajoittain unehutin jopa ympäristön ja velat muuttuivat osittain saataviksi.

Eilen olimme aamulla tietenkin kirkossa klo 10, kuten aina.
Iltapäivällä menin Vähäänkyröön Kansanlähetyksen ja seurakunnan pitämään Naisten Iltapäivä-tilaisuuteen.
Minun tehtävänä oli kaadella kahvia ja lausuilla runoja.
Kirjoitin hieman ennen tilaisuuteen lähtöäni uudenuutukaisen kevätrunon.
Se kertoo kaupunkien ja kirkonkylien kevätsiivouksesta, sekä myös huoneiden ja SYDÄMEN KAMMIJOIDEN siivouksesta.
Tuntui hyvin typerältä lausua sitä, joten uskon, että siitä tulee vielä hyvä runo uuteen kirjaani.
Sain muutaman vanhankin kirjan myytyä :)
Nykyään lausuminen on alkanut ottaa lujasti omiin sydänkammioihini.
Nimittäin sydänkammiopulliste- ja kielenkorppuuntumissyndrooma iskee yhä ankarammin nykyään.
Eilen tosin erehdyin ilahtuneena luulemaan, että syndroomat ovatkin ehkä menneen talven lumia, mutta se oli väärin luultu.
Polvet puutuivat ja sydän tunki ulos korvista astellessani mikrofoonin taakse. Oireet alkoivat vain vasta viimetingassa ;)
Typeröisyys-syndrooma kesti sitten tilaisuuden loppuun asti ja jatkui vielä autoillessani Isonkyrön kirkolle saakka.
Kirkossa oli Kyrönjoen Mieskuoron konsertti, jonka halusin ehdottomasti kuulla.
Konsertti oli ihana.
Kaikki kuoron esittämät laulut olivat omiaan nostamaan taas meikäläisen ylös korkeuksiin. Urkuparven ohi katon läpi ja Isonkyrön taivaalle leijuskelemaan.
Eikä ollut enää pintäkään hajua mistään syndroomeista.
Maikku oli myös tullut kuuntelemaan konserttia ja tottakai Eerikkikin, kun lauloi kuorossa.

Pirteänä, mutta onnellisena ajelin kotiin.
Kohta saapuivat Letkutielle Magnus ja Charleskin. Toivat mukanaan kerroshampurilaisia.
Söin purilaisen alta-aikayksikön kitusiini ja aloin marmattaa.
Ihmettelin kuuluvalla äänellä, että miksi käytetään selleriä jossain ruokalajissa.
Miksi käytetään varsinkin kerroshampurilaisessa selleriä?
- Ei kumminkaan frouvaa niin kyälööttäny, jottet syätyä saanu?, kysyi Magnus minulta yhtä äänekkäästi.
-Ei minua KYÄLÖÖTÄ mikään niin kovaa, ettei syömään pysty, mutta selleri maistuu ja haisee hieltä, vastasin tuohtuneena.
Sellerin haju tarttuu nahkaan,vaatteisiin, tapettiin, huonekaluihin ja koko lähitienoon ympäristöön aina valtakunnan rajoille saakka!!!
(Raskasta hengitystä).


Nyt olenkin otollisessa mielentilassa vastatakseni haasteeseen, mitkä kymmenen asiaa tekevät minut onnelliseksi.
Sain ko. haasteen KIRLAHIN blogista :)
Nyt olisi mahdollista laittaa haaste eteenpäin ja sen myös teen:
Vastaa sinä, joka luet tätä blogia ja myös sinä,joka et lue, kymmenen pointtia, jotka saavat sinut onnellis-iloiseksi.
Jos et jaksa kirjallisesti sitä tehdä, tee se mielesi syövereissä.

Minut, Marja Kaisa Joupin os.Wirtasen saa iloiseksi&onnelliseksi:

1) Usko Jeesukseen ja iankaikkiseen elämään.
2) Rakas aviomies, joka on vakaa ja luotettava ja jonka saa väännettyä pikkulillin ympärille.
3) Lapset Catherine ja Charles, jotka usein ilahduttavat tietämättäänkin vanhaa, mutta raihnaista äitiään.
4)Kaksi kappaletta lapsenlasta. Heidän sanomisensa ja tekemisensä ja yleesä olemassaolonsa saa ihastuttavaa onnen olotilaa sydänalassa.
5) Sukulaisten ja ystävien olemassaolevaisuus. Heidän tapaaminen. Kyläily puolin ja toisin.
6) Raamatun lukeminen on erikoisen onnellistuttava päivittäinen prosessi.
7)Jonkun yltiöpääromanttisen (onnellinen loppu) elokuvan katsominen. Vieressä suolapähkinäpussi, lumileijona-,tai taikinakarkkipussi, kahvia ja wienermunkki, Coca-Cola(light)pottu ja suklaarusinapaketti (hm...huomaa, että tänään on laihdutuspussipäivä).
8) Siistin kodin ja siistin pihaympäristön yleinen silmäileminen.
(tämän kohdan hyväksi jotain tekeminen ja puurtaminen, ei ole minulle mieluista).
9) Kirjoittaminen ja vaatteiden- ja asukokonaisuuksien suunnitteleminen.
Jälkimmäinen on jäänytkin SUUNNITTELUASTEELLE ja tulee jäämäänkin, mutta asian tiimoilla ajattelukin ilahuttaa. Unohdan silloin päälläni olevat ARKIkuteet, joissa on rintapielessä päivän ruokalista ja jotka kinnaavat strategisista paikoista ja lösöttävät muualta).
10) Evankeliumin kertominen jollekin, joka haluaa kuulla.

Tähän "valitettavasti" loppuu sepustointi tällä kertaa.
T: Kaisa Pitkämö-Puliste
---------------------------------------
Psalmi 16, jakeet 1-2

Daavidin runo.
Jumala, pidä minusta huoli, sinuun minä turvaan.
Minä sanon Herralle: "Sinä olet minun valtiaani, sinulta saan kaiken hyvän!"