maanantai 10. joulukuuta 2012

Tervehdys taas täältä lakeuksien keskeltä ja tarkennettuna: Letkikseltä.
Tervehdyksen lähettäjällä on olo jo huomattavasti färskimpi kuin viime maanantaina. Jopa niin, että koivuun latvaan kapsahtaisi, jos pääsisi ja uskaltaisi.
Taudin iskiessä ei pitäisi lupailla mitään kirjoituksia muutamien päivien kuluttua, koska niitä lupauksia ei kumminkaan pysty täyttäilemään.
Minä kuitenkin kirjoitin kuin kirjoitinkin jutun ja suolsin tekstiä, mutta en tänne blogiini, vaan Uusi Tie- lehteen.
Minulla olisi ollut tällä viikolla viimmosen kolumnin vuoro muutenkin, mutta lupasin aikaistaa viikolla, koska kerran tarvittiin.En alkanut selitellä sairauksiani toimittajalle, kun asiaa tiedusteli.
Uuden Tien "kolumnistina" sain toimia toistakymmentä vuotta, josta ajasta olen iki-kiitollinen. Ymmärtääkseni lukijatkin ovat sitä olleet päätellen runsaista hurraa-ynnä muista huudoista heitä maailman turuilla kohdatessani.
No...kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan!!!
Mitään muuta en sitten pahimman räkä-ynnä ysköstruiskeen aikana tehnytkään.
Makasin mätipuoli ylöspäin pehkuissa peitteiden alla (3 täkkiä) ja kuuntelin jouluradio-kanavaa jouluradiostamme.
Jouluradiomme on sellainen tiiliskivenkokoinen patteriradio, jonka Charles on meille about kaksikymmentä (tjugo) vuotta sitten joululahjaksi ostanut.
Tämä pikkarainen jouluradio on hyvin ihmeellinen. Sen äänentoisto ei ole ollenkaan sellainen kuin tiiliskivipatteriradioilla pruukaa olla: ovenväliin litistyksiin jääneen ampparin kuolinkorina.
Ei, vaan ääni tulee luonnollisen suloisena korviin asti.
Entäs sitten se joululaulukanava? Aivan ihana. 24/24 pelkästään joulumusiikkia on jotain sellaista, joka vähensi, ainakin  meikäläiseltä, tuntuvasti yskösten määrää.
Mutta niin ventti olin, etten jaksanut sulkea tiiliskiveä, kun tuli sellainen joulusiivu, joka saa verenpaineet pohjille, tai vastaavasti ylenpalttisiin korkeuksiin.
Sellaisiakin joululauluja nimittäin on.
Esimerkiksi: en tykkää joululauluista, joissa joku kylmettynyt pieni lapsonen astelee umpihangessa ja pimeässä, kynttelin hiipunut liekki sinisten sormien välissä heikosti lepattaen, jonkun (tavallisesti tietenkin äidin) haudalle...
Ehkä hieman ylilöin kuvauksessani, mutta tiedätte, mitä tarkoitan.
Enkä liioin ollenkaan tykkää, että laulussa kerrotaan, kuinka jonkun veli tulee varpuseksi jälleensyntyneenä (!) taivaasta nokkasemaan jonkun jäätyneen jyvän...
Sitten pikkutytöstä asti olen saanut hirveen ahtiksen AJATELLESSANI (kun laulun siis kuulen), kuinka mahottoman pienessä häkissä (liekkö edes sellaisen raastinraudan kokoinen?) jotain lintua on rääkätty. Ihan viimmoseen tappiin saakka. En tykkää!
No, kaikesta on selvitty ja tauti muistuttaa enää vain harvoina, mutta hirveinä yskänpuuskakohtauksina, joissa kohtauksissa kylkiluut levittäytyvät avoimiksi kuin siivet.
Nyt on sitten Magnuksen vuoro kieriä taudin kourissa.
Voitonriemullani, höystettynä vahingonilollani, ei ollut rajoja, kun Magnus joutui myöntämään, että AINA EI EHDI TÖPÄTÄ NÄSTYYKIÄ KLYYVARIN ALLE, KUN HANAT AUKEE ;)
Sain nimittäin osakseni kovaäänistä ihmetystä ja vieläkin kovaäänisempiä ohjeita, kun nenästäni lirahti kirkkaat "vesi" vanat leukaperille ilman edelläkäypää varoitusta.
Magnus ei ehtinyt sitäkään vähää tehdä asian eteen ja sainkin jälkikäteen tosi paljon ymmärrystä taudinkuvaani hänen puoleltaan.

Toissaviikon tapahtumista mainittakoon ainakin ihastuttava serkkutapaaminen.
Nyt olimme Maijjuliinin (kutsutaan myös Bärttaksi, jotka molemmat nimet ovat tietenkin muutettuja).
Siinä istuessani neljän serkkuseni vieressä  notkuvan pöydän ääressä, tunsin suloista onnentunnetta vanhassa sydänalassani.
Olemme jo yli kaksi vuotta kokoontuneet toistemme tykö kahden kuukauden välein.
Minulla kun ei ole sisaruksia (rakas Herbert veljenikin on kuollut), niin iloitsen oikein olantakaa näistä tapaamisista.

Toissaviikon tapahtumista ansaitsee tulla mainituksi myös Runotapahtuma Isonkyrön ihanassa pappilassa.
Meitä oli siellä joukko innokkaita lausujia lausumassa runoja ja joukko vähintäinkin yhtä innokkaita kuulijoita niitä kuulemassa.
Saimme kahvia juodaksemme ja torttuja syyäksemme ja minä lausuin tietenkin omitekemän Paimenpoika-runoni.
Omista runoistani puheenollen (rykäisy) sain sydäntä lämmittävän kirjatilauksen ja puhelun ihan Paimiosta asti menneenä perjantaina.
Ulriika-Eleonooran siskoplikka Give-Elitzabethy oli joskus selaillut kirjoittamaani Runollista kirjaa ja päättänyt, että näitä hän tilaa. Ja niin myös tapahtui. Minun  ilokseni ja lähetyksen hyväksi.
Pakkasin kirjat siitä istumalta pukettiin ja kiikutin postitoimistoon. Ovat jo ehkä perilläkin tätä lukiessannne.

Toissaviikolla laitoin myös joulurekvisiitan paikoilleen ja männäviikolla Magnus kiskoi ikijoulukuusenkin vinttikomerosta kamarin ikkunan eteen.
Vivianni sanoi meille tullessaan, että kuusesta puuttuvat kaikista tärkeimmät koristeet.
"Hämmästyneenä" kysyin, että mitä ihmettä kuusesta voi puuttua (tiesin, että neiti tarkoitti suklaapalloja).
Näytin hänelle jokaisen koristuksen pehmo-oravasta, hopeatähdestä klitteririmssuun asti.
- Kuusessa ei ole suklaapalloja, muistutti Vivianni kädet puuskassa.
- Ne olis muutenkin puuttuneet, kun vierailunne olis päättynyt, sanoi mummunsa arvoituksellisesti.

Saimme siis pitää vierainamme viimeviikonloppuna rakkaita lapsenlapsiamme ja rakasta lapsenlapsiemme (ja koko konkkaronkan) koiraa Lyllania.
Varoitimme flunssanbasilleista, joita kotimme tursuaa luultavasti katonrajaan asti, mutta lapset ovat kuulemma alituiseen muutenkin kaikkien basiliskojen hyökkäyksien kohteena.
Varustauduin vierailuun hankkimalla kaksi kunnon kokoista kaulinta (edelliset pikkukaulimet ovat ajan saatissa kulkeutuneet Nikolainkaupunkiin) ja kaksi pakettia piparkakkutaikinaa.
Niin ovat ajat pikkukaulinten ajoista  muuttuneet, että taikinaa ei enää syöty nimeksikikään ja kuvata ei saanut lainkka.
Yritin ykyttää, että en laita naamoja näkyviin ollenkaan (tietenkään) ainoastaan kädet, taikinat ja kaulimet.
EI! Joonathan ei halunnut käsiäkään kuvattavaksi.
Kamerakaan ei sitten halunnut kuvattavaksi yhtään mitään, kun yritin käärmeissäni jotain piparkakkusession tilalle linssin eteen saada. Akku kuulemma.

Vierailun aikana yritin järjestää kunkin vierailijan mieliruokaa.
Lyllan sai aamu-uloskäynnin jälkeen makupalaksi kokonaisen hätäprätikän.
Magnus kertoi värikkäästi, miten koiraneiti oli hitaasti laskeutunut prätky suussaan keittiön joulumatolle (onneksi siinä vanhassa räsymatossa ei kuolapärskeet kovin hyvin erotu).
Molemmat tassut herkun ympärille kietoutuneena se oli tuijottanut sitä kauan ja hartaasti , aina tuon tuosta pintaa varovasti kielellä lipaisten.
Viviannin herkkuruoka, paistetut perunat, "JA SAA OLLA VAIKKA VIHANNEKSIAKIN SEASSA", jäi tälläkertaa vain haaveeksi.
-SÄ LUPASIT!, kiljahti neiti.
- Minä en muistanut aamulla keittää perunoita valmiiksi. Emmä osaa paistaa KUUMIA perunoita, kiljuin minä puolustukseksi.
Kaikesta selvittiin ja meillä oli ihana viikonloppu.
Kiitin Jeesusta näistä lapsenlapsistani ja kaikesta hyvästä, mitä heidän kauttaan saamme.

Veimme sitten, minä ja Charles, valtiovieraamme Nikolainkaupunkiin Magnuksen jäädessä potemaan.  Menimme samalla matkalla Kansanlähetyksen...öh... siihen viheltämällä sanottavaan kokoukseen, joka kerran kuukaudessa sunnuntaisin pidetään.
Seija J. puhui lähetyksestä ja Perhaps ja Juke ylistyksestä.
Yrittivät opettaa meitä rautakankilutskuja ylistämään ;)
Ymmärsin heidän opetuksestaan, että Herraa saa ylistää, vaikka kädet taskussa ja vaikka vain alaleukakin heiluen ja virsiä hartaasti veisaten.
Hyvä! Minäkin voin, osaan ja saan ylistää!

Nyt lopetan jatus...raportoinnin mielenkiintoisista häppeningeistä ja päästän sinut rakkahin lukijani joulusiivouksia suunnittelemaan.
T: Kaisa Rautakankkonen-Lutskström
-------------------------------------------------------
Luukkaan evankeliumi: 2 luku, jakeet 1-6

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano.
Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana.
Kaikki menivät kirjottautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun.
Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa kanssa, joka odotti lasta.
Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika.


12 kommenttia:

pau kirjoitti...

Kiitos raportsuunista, ja kiitos Jumalalle, että alat toipua taudistasi!

Minäkin olen jouluradion ystävä.
Tänään jostain syystä oli pakko ostaa vaaleanvihreitä kynttilöitä, vaikka joulu tulla jollottaa.
Kaipasin toivoa, kaipaan sitä vieläkin. Yritän virittäytyä toivon näköaloihin äpäreen värisiä kynttilöitä tuijottamalla, vaikka kyllähän minä tiedän, kuka on meidän toivomme, lohduttajamme ja valomme.
Siunattua päivän jatkoa rakkaalle siskoselleni sinne Letkikselle :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Kuka sen sanoo, että ei saa olla Jouluna vaaleanvihreitä kynttilöitä?
Ei kai vaan euroopan_uniooni taas ole määräillyt meiltä asian oikeaa laitaa kysymättä?
Jos niin on, niin yritetään vaihtaa väriä.
Ehdotetaan, että VAALEANPUNAISIA kynttilöitä ei saisi (ainakaan kovin montaa kerralla)joulunaikaan poltella. ;)


Siunausta sinne Nikolainkaupunkiin myös!

Aila kirjoitti...

Arvaanko oikein, ettet tykkää myöskään siitä jouluviisusta, jossa suru sydämiä sumentaapi ja siks oi tähtisilmät loistakaatte... Onneksi(?) et sattunut kuvailemaan yhtäkään mun lemppariani :) Vissiin viime tai edellisjouluna mä kans kirjoitin johonkin blogiini inhokkijoululauluistani (joihin kuuluu mm. melkein poikkeuksetta kaikki ameriikkalaiset, ainoastaan sellainen intiaaneilta peräisin oleva I wonder as I wander on minusta hieno)

Anitta kirjoitti...

Voi, voi. Minä kun en ole vielä juurikaan kuullut joululauluja kun ei ole radiota ja netistä laulu ei kuullosta oikealta.
Hyvä, että niiskutukset vähenee. Se on muuten inhaa kun vesitippa roikkuu nenästä yks kaks just kun juttelee jonkun "tärkeän" henkilön kanssa eikä ehdi kaivaa rättiä laukusta, mutta ei kehtaisi ryystää sitä tippaa takaisin sisäänkään.
Minä muuten lueskelisin mieluummin tätä blogia kuin rupeisin tekemään joulusiivouksia, jotka kyllä on melkein tehty kun ripsusin eilen vessan seinät. Eikös se jo riitä tälle vuodelle.

kaisa jouppi kirjoitti...

Aila
Oi, siitä tähtisilmäjoululaulusta kyllä pidän kovasti.
Joululaulun sävel saa olla kernaasti melankolinen, mutta yltiöpääsurullisista sanoista en tykkää.
Enkä siis mistään avaruuteen sulautumisista ja kosmokseen liukenemisesta, enkä jälleensyntymisistä en riemastu.
Amerikkalaisista? No, jaa...

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Meillä on KOLME radioo, mutta tämä tiiliskivenkokoinen on best!
Kehoitan lämpimästi ostamaan itte ittelles sellaisen joululahjaksi.
Se on kätsä kaveri kesälläkin ulkona, kun filtin päällä nautit kaffetta voileipien kaa.

Rakas serkkuni aina sanoo, että koko huusholli tuntuu siivotulta, kun siivoaa hyyskän kunnolla(ja seinien ripsuttaminen on sitä kunnolla siivoamista).

Tautini on onneksi tokenemaan päin :)

Terttumarja kirjoitti...

Mukava, että olet toipunut taudistasi. Mutta ei olenkaan mukava, että siippasi sairastaa nyt vuorostaan.
Saapa nähdä, miten meidän käy. Mies kävi flunssapiikillä, minä en. Hieman peljästyin viimevuotista rokotuskohua.:(
Kovin erilainen voi olla maku joululauluissa, minä nimittäin pidän eniten melankolisista lauluista. Saa herkistellä ihan luvalla edes kerran vuodessa.
Ja radioita pitää olla, ihan joka huoneessa! :))

Deme kirjoitti...

Antsisikohan Lyllan kuvata olemuksensa, tahi edes hätäprätikkää nuolevan kirsunsa? Samalla selviäsi kaksi mysteeria: minkäoloiselle elikolle ennetaan nimeksi Lyllan (olkoonkin sitten muutettu nimi hänen koiruutensä intimiteetin turvaamiseksi)? Ja miltä näyttää tuo keski-iän hyvän aikaa sitten ylittäneen partasuumotoristin kulkuneuvolta kuulostava mutta silti aiheyhteydestä päätellen syötäväki tarkoitettu hätäprätikkä?

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Me ihanasti yskimme kuorossa Magnuksen kans :)

En ole koskaan ottanut sitä flunssapiikkiä. Minua eivät yleensä flunssat ole kiusanneet. Sain tukevan vastustuspanssarin työaikoinani aikanani (vrt. kaikenmaailman pöpöt sisältäneet setelit).

vilukissi kirjoitti...

...hätäprätikkää...oon luullu, notta mä vain viljelen outoja sanoja mutta sen tairon osaat säkin. Vai ootta ny sitten molemmat nuurunu sairaukses, mä kuukahran taas sitten jouluksi, niinku mun tapani on. Tyänantajan ihanne. (no, enkä oo, osaan mä joskus maaliskuuskin sairastaa, ainakin parina vimppana vuatena, katkes sekin putki, ku aina trossasin, notten oo koskaan lunssas. Oikeen harmitti ku ei voi enää rossata) Vai että joulurekvisiittaa...tulisikko kävelyttämähän tuata mun Ryyssoniani?

kaisa jouppi kirjoitti...

Deme
Kyllä se antsii.
Suurena salaisuutena paljastan, että Lyllanin oikea nimi on Lulu.
Se tuntee ja tottelee myös muita sille annettuja salanimiä.
Lyllan osaa myös kääntää Pohjanmaan murteella puhuttua puhetta.(Se on hyvää vauhtia oppimassa sitä jo puhumaankin, kuten tavallista suomenkieltä muutenkin).
Esimerkiksi, kun sille sanoo: murise!, se murisee antaumuksella ja kauan. Samoin se tekee, kun Magnus sanoo sille: MURAA!
Lulsku on musta, sekunda labradorin näköinen (rotunsa kun on seropi) valkoista hännänpäätä ja rintapieltä lukuunottamatta.

Hätäprätikät ovat oikealta nimeltään PIKANISUJA ja ne ovat hyvää vauhtia kohoamassa Kyrönmaan kansallispulleroiksi (ainakin, jos Lyllan-neiti saisi olla päättämässä).

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Joo, moon kova ollu aina kakarasta asti keksimähän sanoja.
Ny vanhana on pakkoki keksiä, ku tavanomaaset sanat pakkaa huuhtoontua muistista :(
Tuan hätäprätikän on kumminki keksaassu Maknus, en minä.

Kyllä tähän aikaan joulukuusta pitää melekeen kaikki joulurekvisiitta olla jo esillä.
Mullon kyllä viälä seimi kokuamatta, mutta aion viikonloppuna senki asian korijata.


Mä meinasin kirijoottaa ja kysyä, jotta mikä soon se Ryyssoni, mutta sitte mä muistin. (Ei mulla näköjään oo viälä häränpäivää, eikä kuura aamua tuan muistikullan kans).
Sä tarkootit tiätysti sitä sun uurenuutukaasta imuutia.
Mitäs ny, ku Maknus meillä aina kävelyyttää pölynimijää?
Jonsen mä taira?
Se sun Ryyssonni lähtee kumminki hyppäjämähän ovesta ulos ja kulijettaa mut siihen joen jäällen ja uppuaa.
Minen uppua, ku mosaan uira. Ryyssoni ei kumminkaa...?