Kestikievarointia

 

Mitä ihanimpaa iltaa teitteille kaikille. Eikä vähiten vege 43:lle!
Hän on blogini ihka uusi lukija ja aiheutti seuraajanumeronmuutos jälleen vanhaan sydämeeni  muutamat ylilyönnit.  Silkasta ilosta.Silkasta ilosta.
Kovasti teistä kaikista olen riemastunut.

Näihin blogeihin pitää aina olla otsikko muuten käy kälpäten.
Viime kerralla yritin kirjoittaa jääräpäisesti ilman mitään otsikon tapaistakaan ja painoin sen jälkeen napukkaa, joka hävitti kirjoitelman.
Oma syy siis, eikä koneista, tai mistään muustakaan johtuvaa, vaikka kovasti halusin muuta uskoa.
Kuten Charles minulle sanoi, harvoin tietokone itsekseen tekee mitään kummajaismaista. (Sitökin toki tapahtuu).
Sen verran haluaisin kyllä asian tiimoilta urputtaa, että eikö "kone" (järjestelmä, ohjelma, systeemi tms.) olisi voinut kehottaa, että KIRJOITA OTSIKKO! HYVÄT IHMISET SENTÄÄN OTSAKOI SEPUSTUKSESI!!!?
Olen vuodesta 2009 kirjoittanut menestyksellä ilman minkäänkarvaista otsaketta ikinä ja hyvin on pyyhkinyt.
En siis osannut edes unta nähdä moisesta otsakoimisesta.
Tottahan meiksiltä otsakkeita irtoaa.
Tai...oikeastaan jo tämä elämäni toinen otsakkeen keksintä aiheutti jo ylimääräistä otsan rypistystä.
Tähän asti on täytynyt selittää vain kuvakkeet, nyt pitää selventää otsikkokin:

"Kestikievarointi"- otsake juohtuu siitä, että tupasemme on toiminut kesti-ja kievaripaikkana kahdelle vieraalle (eri aikaan, mutta peräkanaa): Joonathanille ja Viviannille.
He ovat olleet tosin kievarissa töissä, elikkä me olemme maksaneet vieraille, eikä päinvastoin.
Työmies- ja nainen ovat maalanneet ja kravanneet autotallin ovet ja ajaneet nurmikkoa matalaksi.
Aamu-, väli-, lounas-,päivällis- ja iltapalat ovat työllistäneet sen verran, että moljahti mieleen laittaa tämänkertaiseksi otsikoksi kestikievarointi-sana.

Tämänkertaisista kuvista jos puhutaan, niin ensimmäisessä on kuvattuna yksi kolmesta kukkaispenkeistämme tämänhetkisessä loistossaan.
Erikoisesti kehoitan huomioimaan nuo punaiset kukkaset. Ovat puna-apilaa.
Penkin kukinta ilahuttaa mieltäni ja vanhaa sydänalaani aivan erikoisesti, samoin kuin penkki numero ykkösen niittyleinikit+puna-ailakit, sekä penkki numero kakkosen hiirenvirnat.

Keskimmäisessä kuvassa on kuva Hemppa-paapan (nimi muutettu) Charlesille (jos muistatte, niin tämäkin nimi on muutettu) väkertämä puu-auto.
Vinguin sen mukaani Catherineltä Asevelikylässä käydessämme.
- Viekää vaan! Viekää kukatkin! Mihinkä minä niitä enää laittaisin? Catherine sanoi valkoisena kuin lakana, vaikka oli ruskettunut.
Magnus on myös kuvassa, vaikka hänestä ei tosiaankaan näy kuni varjo vaan.

Alakuvassa on jälleen uusi önäle, joka on bongattu pihatossamme. Alakulmassa näkyvä vihreä letku on tosiaan vihreä letku. Ei vihreä mamba.
Tarkoitan oudolla önäleellä kivien päällä lekottelevaa liskoa.
Önäle ei kuitenkaan ole niin outo kuin Ragnhild oli. Ragnhildin lajike ja heimoke taitaa valitettavasti jäädä ikuisesti hämärän peittoon&katveeseen.
Keskikuvan outo önäle on tietenkin sisilisko. Ihailin sitä kauan ja hartaasti, jahka kananlihoiltani tokenin.
Annoin liskolle nimen Gunlög.
Nimien ruotsalaisvivahteet johtuvat luultavasti siitä, että Vöyri on tässä lähellä ja ruotsalaiset ovat aina osanneet keksiä kauniita ja vivahteikkaita nimiä.
Jos, nimi ei ollut osuva itse liskon mielestä, siis jos se olikin urhea uroslisko, niin vaihtoehtoisesti annoin sille toisenkin nimen: Sixten.
En tiedä mistä liskon/liskottaren erottaa. Tai oikeammin sanottuna ja jos totta puhutaan...en olisi mistään hinnasta kääntänyt sitä mätipuoli ylöspäin. (Hytistys, hytistys).

Koko viime viikolla ei taas kalenterin mukaan olisi muka tapahtunut mitään. Näyttäisi siltä, ettei edes kahviakaan olisi ryystetty, koska ei ole kahvirenkaitakaan kummallakaan sivulla.
Väärin!
Olen ollut viimeviikolla esimerkiksi paiskimassa sitä kahvakuulaa, jonka ostosta revittelin viime mhvv:ssa ja josta jo jossain kommentissa jollekkin retostelinkin.
Kuulaa todella PAISKITTIIN. Pariinkin otteeseen, mutta ennenkaikkea sitä pyöritettiin ja veivattiin kädestä toiseen. Sitä  myös nosteltiin niin vinhaan tahtiin, että naamani oli lopuksi saman värinen kuin kuula: neon oranssi!
Siis haloo! Saunassakaan ei minulle ole tähänpäivään asti tullut niin hiki, kun kahvakuulan kanssa koikkelehtimisesta.
Syynä on tietysti omat kiinteät kahvakuulani/ikä potenssiin sata.
Hiukkasen hävettikin, sillä olin taatusti vanhin ja paksuin porukassa. "Urheiluhousuni" lököttivät ja paitani sisälle olisi mahtunut toinenkin kaltaiseni kuulamörssäri.
Näillä seikoilla ei kylläkään ole mitään merkitystä, mutta vannoin mielessäni, että minäkin ostan itselleni ens eläkkeestä samanlaiset pohjepituiset kiiltävät sledarit kuin kaikilla muillakin oli.  (Siis, en tiedä ko. pöksyjen nimeä, mutta SLEDARIT on hyvin kuvaava sana, vaikka olenkin sen itse juuri keksinyt).
Urheiluasuni yläosa tulee myös muuttumaan. Minulla on kaapissa sopiviä urheilullisia yläosa-sledareita (sellaisia, jotka pitävät makkarat sun muut aisoissa), joten niitä ei tarvitse erikseen enää hankkia.
Yhtään en ollut kuitenkaan kipeä jälkeenpäin ja syynä on tietenkin parinvuoden salilla koikkelehdinta ja 3-kiloisten punnusten hiissaaminen.
Aion koko loppuelämäni pysytellä  kahvakuulan kahvassa. Kehotan lämpimästi kaikkia muitakin, jotka hiukankin kynnelle kykenevät, näin tekemään.

Lauantaina lähdimme ennen sian rupsausta ajelemaan Kankaanpäähän (olettaen taas, että siat rupsauttavat noin kuuden aikaan aamulla).
Tämän kesän Kansanlähetysjuhlat järjestettiin Kankaanpäässä.
Saimme viettää juhlaa oikein "vanhanaikaisesti" isossa teltassa.
Juhlat olivat muutenkin ihastuttavat. Joka neliömetrillä tapasin tuttavia.
 Huomasin  itsessäni taas uuden piirteen. "Uusi piirre" ei tullut minulle mitenkään puskasta, sillä äidilläni oli tämä sama vuositolkulla ikä-ihmiseksi tultuaan:
Hän ei tuntenut ihmisiä. :(
-Tunnenko minä sinut?, äiti kysyi kaikilta, jotka tulivat kaupoissa, sun muissa, hänelle juttelemaan.
Meikäläisenkin teki mieli joiltakin myös kysäistä, että hei...tunnenko minä sinut.
Juhlilla kyllä kävi niinkin, että minua tultiin tervehtimään ja sanottiin, että sinä et kyllä minua tunne, mutta...
Kiitettiin kirjoituksista (kröhöm) ja vannotettiin jatkamaan, kun meikäläinen VAATIMATTOMAN näköisenä kertoili hieman lopettelemaan alkaneensa meinanneensa...
Kiitos vaan kaikille teille rohkaisuista ja iloisista tervehtimisistä. :D

Juhlilla ilahutti erikoisesti saarnaajien ja muiden puhujien puheet Jeesuksesta. Hänen ristinkuolemastaan meidän ihmisten edestä, että me pelastumme.
Oli mieltänostattavan hykerryttävää kuulla kerrottavan, miten Raamattu on Jumalan puhetta  ja totta aasta ööhön saakka. (Sen muuten olen uskonut jo pikkaraisesta tytöstä saakka. Ihan siitä saakka, kun koulussa uskontotunnilla niin opetettiin).

Ajelimme lauantai-illalla tyytyväisinä ja onnellisina Hälvänmutkalle.
Aamulla nukuimme tavallista myöhempään ja kuuntelimme ja katselimme TV:stä nojatuolijumalanpalveluksen.
Nojatuolijumalanpalvelus on hyvä idea, mutta ainakin viimesunnuntainen vaati kyllä hivenen enämpi istumista. :D
Televisiosta lähetettävät jumalanpalvelukset ovat hyviä, tarpeellisia ja toivottavia, mutta eivät korvaa tietenkään itse paikalle kirkonpenkkiin menemistä.

Sunnuntai-iltana kaahasimme Nikolainkaupunkiin kesäseuroihin tuttuun kirkkoon.
Ilahduttavasti sinnekkin aina porukkaa hiissautuu, vaikka ulkona aurinko helottaa, lomat vyöryvät päälle ja tapahtumiä järjestetään ympäri Suomenniemeä.

Seurojen päälle menimme Nikolainkaupungin hautausmaalle. Kuljimme vanhanportin vasemmanpuoleisen etulohkon rivi riviltä ja etsimme Calamniussukuun kuuluvien hautoja.
Nimiä oli alun kolmattasataa. (!) Minulle sanottiin kaksi (2) sukunimeä, joita olisi hyvä, jos eteen pökkäisi.
Ei meinannut löytyä, enkä meinannut muistaa, mitä piti etsiä, eikä voinut huutaakkaan yhtenään Charlesille, joka kauempata yritti hautoja etsiä.
Lopuksi löysin yhden, varsin tärkeän, haudan. Se kuvattiin ja niin lähdimme Asevelikylään noutamaan kestikievarivierasta.

Nyt on tullut aika lopettaa kirjoittelu tältä haavaa.
Jos olet vielä hereillä ja tänne asti urheasti kahlannut, niin hyvää yötä Jeesus myötä.
T: Kaisa Kievari-Sledaräng
-------------------------------------------
Psalmi 119, 5-6

Kunpa kulkuni olisi vakaa, kunpa aina seuraisin sinun määräyksiäsi!
Kun pidän käskysi silmieni edessä, en joudu häpeään.