Näytelmä draamaa

Iltaa kaikki!
Tällä istuskelen tutussa peräpöksässä kuppi lemmehtynyttä ja jäähtynyttä kaffia oikealla puolella pöytää ja onpa  kahvikupin vieressä  myös kalenterikin. Käden ulottuvilla.
Torventöräyksellä, iloisella ja kuuluvalla torventöräyksellä saan kuin saankin alkaa tämänkertaisenkin bloggauksen.
Olet lämpimästi, mutta sydämellisesti tervetullut lukijattarekseni Tarja Kaipainen! :D
Toivottavasti pystyn vakuuttamaan myös jälleen kerran teidät kaikki muutkin lukijani siitä, että olen sangen iloinen teittistä jokaisesta.

Minulla ei ole oikeastaan moniakaan häppeninkejä viikonvarrelta esiin tuotavana. Onneksi, sillä näidenkin kanssa olen jo töötti otsassa.
Siis, mistä alkaisin ja kusta kertoisin ensimmäisenä?

Ehkä alun albumista on hyvä alkaa.
Ensimmäisessä kuvassa komeilee taas valokuva, joka kuuluu tuttuun sarjaan OUTOJA ÖTTIÄISIÄ HÄLVÄN MUTKASSA. Tarkemmin vielä Letkutiellä.
Niin, totta turisette. Eihän linnunpoikanen toki ole mikään outo öttiäinen.
Se vaan istui toissapäivänä tikkelpääripuskan uumenissa nokka auki ja tuijotti minua suoraa silmiin.
Niin tein minäkin.
Suuni klonksahti jopa niin auki, että sinne tunkemani tikkelpäärit olivat pudota rinnuksille.
Menin kertomaan Magnukselle ja Charlesille ja Charles sai napattua linnunpoikasesta  kuvan.
Minä en enää sen koommin ole mennyt lähellekkään tuota puskaa, koska en halua, että kivitaskusta... (Magnus sanoo, että kyseessä on kivitasku. Lintu ääntelöö NIINKU KIVIÄ KOLISTELTAAS YHTEHEN LAKKARIS.
 En ole tiennytkään mimmosen ornitologin vierestä sitä onkaan herätty 47 vuoden ajan)...niin, siis en halua, että kivitaskusta tulee kivihermorauniotasku.
Olen jättänyt puskan lintuineen rauhaan.
Onneksi meillä on viisi (fem) muutakin karviaismarjapuskaa, joista riittää syömistä siihen asti, kun taskut lentävät maailmalle.

Keskimmäisessä kuvassa on puutarhapöydällämme kuvattuna Raamattu ja rasia, jossa on kaikki viime jouluna saamamme joulukortit.
Kaikki te lukijathan (paitsi uudenuutukaiset) muistatte, että itse emme lähetä joulukortin joulukorttia ikinä?
Kaikille ihanan oman pikitiemme varressa asuville asukkaille viemme kortit suoraa postiloodiin. Ja he meille. No, ei korttien jako ihanVöyrille ati jatku, vaikka tie jatkuukin.
Kaikki lukijani muistavat tietenkin, että rukoilen aina jonain päivänä, jolle kesä sattuu osumaan, joulukorttien lähettäjien puolesta?
Myös heidän puolesta, jotka sähköisen postikortin lähdettäneet ovat.
Lauantaille osui tänä vuonna sellainen kesäpäivä.
Kortit ovat rasiassa, jonka isäni toi rintamalta. Se on tehty kuulemma tulitikkuviiluista tms. Rasia on kaunis ja niin olivat myös joulukortit.
Päätin samalla, hien valuessa selkälistoa pitkin, että alkaan täst´edes keräämään ja säästämään kaikki joulukortit. Muutkin siis kuin seimiasetelmaa esittävät kortit.
Välittömästi, kun olin säästöpäätöksen tehnyt, alkoi krassata ja kenkuttaa, miten paljon kauniita kortteja sitä on elämänsä varrella paasannut pois.
7:n laskuoppitaidolla ja äkkiä rykäistynä 1410 kappaletta! Ainaski. Ei missään tapauksessa vähempää. Mieluummin 470 kpl enemmän.
Sitä on vaan aina tykännyt, että laatikot täyttyvät ja perikunta raivoaa, kun pitää kuskata Stormossenille lavatolkulla tavaraa.
Voin vakuuttaa, että sitä he joutuvat tekemään ilman joulukorttejakin.
Joten rakkaat ystävät. Lähdettäkää meille joulukortteja!
Lähdettäkää siitäkin huolimatta, että met emme Magnuksen kaa lähdetä.
Tietäkää kuitenkin, että puolestanne rukoillaan.:D

Alimmassa kuvassa on meidän ihana puuropata puutarhassa.
Samettiruusut ovat sellaisia kukkasia, että kun niitä yhden istuttaa pataan, on niitä hetkisen kuluttua 20. Me istutimme (tai Magnus istutti) 4 s-ruusujuuritupasta, joissa oli kussakin yksi kukka aukinaisena JA nyt niitä on siis 80! About. Aukinaisena.

Tässä kohtaa avaan juhlallisesti kalenterin.
Mitäs siellä seisoo?
Yliviivauksia on taas kosolti. Paljon on meinattu kaikennäköistä, mutta meinaamiseksi on jäänynnä.
Tiistaina ei meinattu, vaan toimittiin. Meillä vietettiin sellaiset juhlat, että oksat pois.
Viviannille oli pälkähtänyt päähän, että 11-vuotispäivät on hyvä viettää maalaismaisemissa so. Isonkyrön Tervajoen Yryselän Hälvän Vähällänevalla. Tarkennettuna vielä: Letkutiellä mumskin ja paappulin luona.
Neiti oli suunnitellut juhliinsa ns. puuhapisteetkin pilkunpäälle valmiiksi.
Mikäs oli suunnitellessa, kun toteuttajia oli runsaasti: Magnus-paappa, Kaiskee-mummu, Charles-eno, Eerikki-iskä, Catherine-äiskä.
Pisteillä leivottiin, tietokilpailtiin, tikkaa viskottiin, vesiväreillä taiteiltiin ja lakritsia kilpaa lautasilta syötiin.
Juhlilla oli hauskaa ja sankaritarkin säteili kilpaa ilta-auringon kanssa.

Keskiviikon kohdalla näyttää olleen tekemiset vähissä. Luulen, että istuin ulkona hikoilemassa ja lukemassa Jää-kirjaa. Suosittelen.

Torstaina olisin varmaan mennyt kahvakuulailemaan Kylkkälän Kylätalolle, mutta kuula kahvoineen oli Nikolainkaupungissa. Ooppelin perätuhdossa.
Magnus ei suostunut lähtemään Laihialle Kössähdyken halliin ostamaan minulle toista, uutta  kuulaa.
-Minen mee. Onhan sulla nuata käsipainoja pilivin pimein muitaki. Ota sellaanen ja mee paiskomahan oikee olan takaa ja syrämmen kyllyyrestä! Magnus sanoi korostetun rauhallisesti.
-Mee itte. Käsipainoissa ei ole KAHVAA! Pitää olla kahva, josta paiskia.Mmpff...sanoin minä, eikä rauhasta ollut tietoakaan.
Kahvakuulailusta on seurannut sellainenkin seuraamus, jota en vielä viime viikolla olisi uskonut.
Päinvastoin.
Mielestäni juuri vielä viime viikolla uhosin jollekulle kommentissani, että ikinä ei meikäläinen facebookkiin mene.
-Ei ole meikäläisen nakki, uhosin ja kolmoisleukani lotisivat kilpaa sanojeni saatteeksi.
Pakko on kuitenkin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tunnustaa, että bookissa ollaan ja syvällä.
Olen onnistunut vinkumaan itselleni jo toistasataa kaveriakin.
Ihmettelenpä vaan, kuinka heidän kanssa selvitään, kun en tahtonut selvitä niiden kolmentoistakaan kanssa, jotka minulla edellisellä facebook-JANALLA oli.
Jana on feissisanastoa, jota en hallitse vielä ollenkaan.
Tuohon ylläolevaan kohtaan janasana kumminkin mielestäni sopii kuin kuuma naskali voihin.
Ans kattoo nyt, kuinka asiat alkaa suttaantumaan.
Pakko oli facebookkiin liittyä, kun kahvakuula-asioita hoidetaan vain bookin kautta!;)
Huomaan kyllä, että feisbookissa saa kommentoitua ihanasti ja runsaasti tuossa tuokiossa.
En ole kuitenkaan ollenkaan varma riittääkö sitä vajaa satavuotiaalla mommalla niin paljon raportoitavaa, että molempiin paikkoihin (facebookkiin ja blogiin) niistä saa eri juttuja revittyä?
Tai, oikeastaan olen varma: ei riitä.
Olen kyllä saanut ansiokkaita ohjeita facebookissa oloon: joka naksahdusta ei tarvitse (eikä saa) kirjoittaa, kaikille kavereille ei tarvitse kotipuolensa asioita raportoida jne. jne.
Ilahdutti  kahden (två) eri ihmisen vannotukset, että ei saa bloggausta lopettaa.
Siksipä kone höyryää tälläkin haavaa, eikä loppua tunnu näkyvän. Olenhan vasta torstaissa. (Hohhoijjaa).

Perjantain kohdalla seisoo: ilmottaudu grilli-iltaan!
Lauantaina huomasin istuessani jossainpäin plantaasiamme ja hikoillessani, että en ollut muistanut ilmoittautua.
Onneksi jälki-ilmottautujatkin otettiin huomioon ja niinpä vesi valuu jo valtoimenaan kielelleni ajatellessani rapsakoita grillimakkaroita.
Isonkyrön Alapään Maaseutunaiset ovat taas tempaisemassa. (Slurp...slurp...smak...smak...röyh!)

Lauantaina olimme Vesperissä Isonkyrön vanhassa kirkossa.
Istuessani siinä kirkonpenkissä ja laulaessani nuorten veisuukirjasta kopsattuja lauluja, tunsin syvää iloa ja rauhaa. Senkaltaista iloa ja senkaltaista rauhaa voi vain Jeesus antaa.
Hieno tilaisuus. Lopuksi oli ehtoollinen.
Ehtoollisessa saa uskoa syntinsä anteeksi.

Sunnuntaina menimme Nikolainkaupunkiin ja siellä tietenkin Huutoniemen kirkkoon kesäseuroihin.
Seurat olivat hyvät, kuten ne aina tuppaavat olemaan.
Seuroista tuppauduimme Asevelikylään. Isäntäväki oli poissa Joonathania ja Lyllania lukuunottamatta.
Olivat lähteneet kuulemma Subway:hin (onkohan oikein präntätty?) hakemaan muutamat puolenmetrin iltapalaleivät.
Leipiä tosiaan tuotiin ja myös meille!
 Ikinä ei leivät ole niin mahdottoman hyviltä maistuneet.
Onko se sitten, kun luulee, että toiset ne vaan moosaa puoliametrejä herkkuleipää nassuunsa ja itse saa vaan haistella ja kysellä, että onko maistuvaista?....

Lyllan tuli samalla reissulla kesäretkelle Hälvälle.
Se hyppi valehtelematta koko yön sängylle, lattialle, sängylle, lattialle...
Päivän se sitten onkin maannut kuin lahna soffalla mätipuoli ylöspäin.

Nyt loppuu tämänkertainen mhvv: n raportointi.Voi toki olla, että lukijoilta mielenkiinto on jo loppunna hivenen ennen.
Hyvää yötä Jeesus myötä.
T: Kaisa Matipuoli-Lähnänen

Ps. zzzzz....otsikko on ehkä hieman outo ottaen huomioon, että draamasta ei ole kerrottu pihaustakaan tässä bloggauksessa.
No, kun otsikko pitää laittaa heti, ennenkö alkaa kirjottamaan. Tai en tiedä onko se niin, mutta minulla on tarpeeksi huonot kokemukset, kun en niin toiminut.
Olimme illalla harjoittelemassa Nikolainkaupungin torilla esitettävää draamaa, mutta en ikinä päässyt kirjoitelmassani siihen saakka. Tulen kyllä asiasta tarkan selonteon antamaan, jahka ensi maanantai kääntyy tiistaiksi...zzzz...kroohh...
T: Kaizzzza ....zz joku...
------------------------------------------------------------
Psalmi 119, 16-18

Sinun käskysi ovat iloni. Sinun sanaasi minä en unohda.
Pidä huolta minusta, palvelijastasi, niin saan elää ja noudattaa sinun sanaasi.
Avaa silmäni näkemään sinun lakisi kaikkine ihmeineen.