Telttailua

Railakkaiden torventöräytysten kera tahdon taas tämän maanantakisen mhvv:n aloittaa ja
tervetulleeksi Heikki Maunukselan sakenevaan lukijakuntaani toivottaa! :D
Kuten tietenkin te kaikki n. 50 "vanhaakin"  lukijaa taas: tervehdys ja tuulahdus teille myös!
Sydämen tykytys on aina taattua ja suupielissä karehtii aurinkoinen hymynkare, kun huomaa, että numero on ottanut suurentuakseen.(Moiskis, moiskis, moiskis!)

Alkulauseet kalskahtavat ehkä kovin tunteikkaan runollisilta, mutta se johtuu siitä, että olen iloinen. Olen kirjoittanut tänään muuten ihka-uuden runonkin.
Kirjoitin sen täksi illaksi teltalla lausuttavaksi, mutta en sitten lausunutkaan.
Syy: korjasin runoa kuulakärkikynällä  autossa istuessani ja seurojen alkua odotellessani. Korjausten tuloksena runo otti muuttuakseen niin  totaalisen sekavaksi, etten saanut siitä minkäänvaltakunnan tolkkua.
Jokainen sana (melkein) oli yliviivattu ja sutattu.  Päälle olin töhrystänyt uuden, muka ehomman sanan, jonka päälle olin vedellyt henkselit jne.
Runo oli väkevä kannanotto maailman asioihin sen eri kanteilta, mutta tolkkua ja selvää siitä ei valitettavasti saanut. Kuten ei tosin tämänhetkisistä maailman asioistakaan.:(
Uusi runo jää nyt siis  muhimaan ja odottamaan aikaa parempaa.
Olin kyllä onnellinen, että yleensä sain jotain, vaikka vain runontapaistakin,  paperille. Tästä on hyvä ponnistaa ylöspäin tätä runoilijattaren (ankaraa köhintää) risukkoista sarkapolkua.

Sitten kuvakulmiin:
Yläpuolella olevassa ensimmäisessä kuvassa on puutarhamme komistukset täydessä umpussaan. Ovat tosin umput jo huomattavasti nyrpeämmän näköisiä. Oikeastaan niitä ei enää paljon ole jäljellä ollenkaan.
Tosi iloinen olen ollut siitä, että anoppi aikoinaan nuin kauniita kukkia puutarhaan istutteli. Ne ovat sitkeästi pysyneet hengissä ja mielestäni ihan kukoistuneetkin minun...öh..tarkoitan Magnuksen hoidossa.
Alakuvassa näette, jos tarkoin syynäätte, miten on uutta rekvisiittaa taas rehattu Vilpolan seinämälle, vaikka puhe oli, että ei yhtään mitään enää.
Uskon, että lupausta tulee vielä rikottua kerran, jos toisenkin. Olen nähnyt liiterimme  pimennon hämärässä yhtä sun toista varteenotettavaa seinälle ripustettavaa.

Tänään olimme siis Magnuksen kanssa Laihelan kirkonkylässä Kansanlähetyksen telttakokouksessa.
Minä lausuin runoja ja todistin uskoontulostani, joka tulo tapahtui siis 25 vuotta sitten.
Magnuksella oli puhe. Paitsi, että hänet oli kutsuttu puhujaksi oli hän leiponut iltaa varten kopallisen hätäprätiköitä.
Prätikät tekivät hyvin kauppansa ja hurraahuutoja kuului tuon tuostakin teltan kahvipöydän äärestä.
Tarkennettakoon, että hätäprätiköitä ei suinkaan kaupattu, vaan niitä TARJOTTIIN päätöskahvin kanssa.
Rakas äitivainaani tapasi aina sanoa, että ruoka, pulla tms. teki hyvin "kauppansa", kun niitä syötiin hyvällä ruoka-, ja mielihalulla.

Olimme Laihelan (suomeksi Laihian) telttakokouksessa myös eilen ja huomennakin on tarkoitus mennä.
Perjantaina olimme Jurvassa niin ikään telttaseuroissa, tai trasukirkossa, kuten joskus kuulee sanottavan.
Jurvan trasukirkossa minulla oli myös todistus ja runonlausuntaa. Sain myytyä pari kirjaakin.
Kirjat ovat nyt muutamaa kappaletta vaille kaikki myyty! Olen oikein otettu ja iloinen. Lähetykselle on tullut varoja ja minä olen saanut kiitoksenhymistystä ja kehumista osakseni! :D
Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että uutta runoa ottaisi pukkaakseen hiukan tiuhempaan tahtiin.
Maailma on kuitenkin niin sekaisin, että hempeät ja ruusunhohtoiset ajatuksenhahtuvat antavat hivenen odottaa itseään.
 Mutta! Tänäänpä sain aikaan runon. Se ON runo, vaikka siitä ei ota selvää kukaan juuri tällä hetkellä. Huomenna on kuitenkin uusi päivä. Ehkä se on hyvinkin runollinen.

Telttailloissa kaikki meni kohdallani kuten satoja kertoja aiemminkin:
Tunsin itseni typerykseksi, suu oli kuin Koiviston korppu, sydän löi kaksisataa kumahdusta per minuutti, ollakseen minuutin kuluttua  kumahtamatta  minuutin jne. Hyvin siis meni.

Vuosikalenteria katsellessa näkyy kuluneen viikon päivien kohdalla alkuperäisen suunnitelman päällä olevan järjestänsä yliviivaus.
Menoja on peruttu ja uusia tullut tilalle.
Keskiviikon kohdalla on aluksi lukenut 14.30 SATAMA.
Se on siis yliviivattu ja alapuolella lukee LEIPÄÄ.
Olin keskiviikkona lievissä aikeissa mennä gospel-risteilylle Nikolainkaupunki-Uumaja-Nikolainkaupunki, mutta en mennyt, vaan leivoin leipää.
Jos joskus vielä moinen risteily järjetetään, niin aion kyllä pulahtaa mukaan.
Muistan, että ihan tavallisillakin risteilyillä noiden kaupunkien välillä oli mukavaa, saatikka sitten hengellisellä gospel-risteilyllä.

Tiistaina ajelimme Charlesin kanssa Nikolainkaupunkiin.
Siellä järjestettiin opastettu hautausmaakierros. Asian tiimoilta kiinnostuneita  saapui paikalle sankoin joukoin. Lähimaakunnista lähtien.
Kuljimme 1 ja 1/2 tunnin mielenkiintoisen reitin vaasalaisten vaikuttajien hautapaasien äärille.
Omien  vaarieni  ja mummujenikin haudat ohitimme, mutta en alkanut viittelöidä ihmisiä katsomaan niitä kohti, vaikka kyseessä oli mielestäni hyvinkin vaikuttavat ihmiset.:D
Huulet ja silmät pallonpyöreinä kuuntelin oppaan selostusta.
Kuinka voi joku muistaa niin paljon nimiä ja asioita ilman satasivuista muistiinpanolehtiötä nokkansa edessä? Takeltelematta ja kakistelematta kertaakaan?
Opastaminen olisi ihan hirveän ihastuttavaa.
Kunhan  ei tarvitsisi muistaa henkilöiden, eikä paikkakuntien-, eikä mitään muitakaan nimiä, eikä vuosilukuja, niin menisin oitis kursseille. Kaikki jutut ja kertomukset jäisivät kyllä taatusti heti mieleeni ja hätätilanteessa (jos unehuttaisin totaalisesti tarinankin) niin voisin hiukan muutamia keksaista itsekkin. ;)

Tähän mahdottomaan, mutta ihanaan  haaveeseen päätän mhvv: tältä haavaa.
Toivotan kaikille hyvää yötä, Jeesus myötä!
T: Kaisa von Quide-Gravstensjö
----------------------------------------------------
Psalmi 119,  jakeet 7-9

Vilpittömin sydämin minä kiitän sinua, kun opin tuntemaan oikeamieliset päätöksesi.
Minä noudatan sinun käskyjäsi-
älä koskaan minua hylkää!
Miten nuorukainen pysyy oikealla tiellä?
Siten, että noudattaa sinun sanaasi.