Ylimmässä otoksessa on itsensä Runebergin laukku. Runolaukku. Näin minä itstykönäni oletan. Olisi tehnyt mieleni vähän väskyä raotella, josko jokunen runonen olisi sinne unehtunut, mutta hillitsin mieleni. Ei ole oikein, jos kaikki miljoonat ja sadat vierailijat läppiä venyttelisivät.
Keskimmäisessä kuvassa on toinen kuva sarjaan "Vaivaisukkoja kirkkojen etumuksilla"
Kovasti hitaanpuoleiseti projekti ottaa edetäkseen, mutta uskon, että se kuitenkin edistyy.
Tuo vaivaisukko löytyy Pietrsaaren kirkon portinpielestä.
Alakuvassa on portaat, joita Kustaa-vaarini on varmaan kerran, jos toisenkin. könynnyt vinttiin ja takaisin. Historia havisi ihan melkein ääneen, kun itse sain niitä ylös punnertaa.
Tervehdys (raikas) täältä Letkutien rintamamiestalolta rakkaat lukijani ja kaikki muutkin.
Onpas outoa ollut, kun läppärimme ei ole toiminut kahteen päivään.
Olemme joutuneet toimimaan vanhalla (kohta 8v) höyrylouskullamme. Tai korjaan: minun hermoni eivät ole konetta kestäneet.
En olisi pystynyt tämänviikon mhvv:tä sillä ylös kirjoittamaan
Niinpä myös kaikki kommentoinnit, about viiteenkymmeneen naamakirjasivuun ja blogiin, ovat jääneet tyystin pois kahden päivän ajanjakson verran ("hirveetä").
Jälkimmäisiin, siis blogeihin) kommentoinnit ovat vähentyneet muutoinkin. Aion kyllä palata vanhaan käytäntöön ja kaivaa esille kaikki ennen niin ahkerasti täyttämäni kommenttiloodat, jahka ensihurma facebookkiin ottaa laantuakseen. (Katketakseen se on jo jonkun kerran ottanut)
Voi kyllä olla niinkin, että kukaan ei niitä kommenttejani kaipaa ja ovatten tuskin huomanneet, että ne ovat 2 päivää uupuneet laatikoista. :(
Uudessa koneessamme kävi sellainen krukoomi, että ns. nuoli otti ja häipyi näytöltä totaalisesti.
Sitä ei saanut näkyviin hipsuttamalla, sivelemällä, hivelemällä, paukuttamalla, eikä seinään paisk...öh... ei siis millään ilveellä.
Kuva jumittui paikoilleen ollen jumittuneena kaksi päivää.
Roudasimme läppärin Palosaaren kirkollekin, johonka seuroihin kokoontui lukuisa joukko läppärivikojen asiantuntijoita, mutta turhaan.
Tänä aamuna Magnus länttäsi koneen köökin pöydälle, laittoi piuhat paikoilleen ja
TADAA! Nuoli singahteli puolelta toiselle lipevämmin kuin koskaan aiemmin.
Koska takuu on vielä muutaman kuukauden voimassa aion kysellä asioista, huolloista ja muutenkin hiukan kysellä nuolen perään.
Nyt istun siis keittiön pöydän ääressä, enkä peräkammarisa. Himmeli huiskailee hiljaa pääni päällä, kun alan kirjoittaa teille mhvv:tä rakkaat miljoonat lukijani.
On minulla kalenterikin näkösällä.
Viime viikon päivien kohdilla on neljä (fyra) merkintääkin, jotka on tosin kaikki yliviivatuksi tulleet. (Muut, paitsi yksi).
Keskiviikkona Nikolainkaupungissa olisi ollut vanhojen, mutta ihanien postilaisten tapaaminen Rantsikassa (tai Rantsikka sen ravintolan nimi oli vuonna nakki ja muusi) klo 12.30.
Minä tylttysin ja puleerasin itseäni aamusta asti tuohon mukavaan tapaamiseen, mutta valitettavasti olin päivän liian myöhään asialla.
Magnus sanoi ennen lähtöäni, että sun kalenteris seisoo eilisen kohoralla, jotta Rantsikka kello kakstoistakolomekymmentä.(Kalenteri on avonaisena koneen vieressä, että muistan asiat paremmin).
-Ei sinulle sitten moljahtanut mieleen kertoa asiasta minulle eilen?, kysyin minä ja yritin säädellä ääneni desibelejä.
-Minen kuule eileen sun kalenterias eres huamannu saati vaharannu ja nykki ihan vahingossa! Ei soo mun asia muutoonkaa.
En siis mennyt Rantsikkaan, enkä tavannut vanhoja, mukavia postilaisia.
Perjantain ja lauantain sarakkeeseen olin toivorikkaasti merkannut Kristillisdemokraattien puoluekokouksen Aulangolla. En päässyt sinnekkään mukaan. Nyt kyllä muistin.
Noh, näkyivät osaavan valita oikeita ihmisiä oikeille paikoille ilman minuakin.
Lauantain kohdalle on jälkeenpäin epäselvästi örmitty sana Teritepahtun...
Suomennettuna: Toritapahtuma.
En ollut tapahtumassa. Olin kirpparilla ja Asevelikylässä Catherinen ja Eerikin ja lapsosten hoteissa.
Catherine sanoi, että minä olen laihtunut (mielihyvän hyrinää).
Hän sanoi, että kohtahan minä olen yhtä "laiha" kuin hänkin.
-Ei nyt sentään, sanoi Charles ja molemmat loivat tutkailevia katsantoja vanhaa äitiparkaansa kohti.
Minä samastuin hetkiseksi maatalousnäyttelyn palkintopossuksi.
Tältä siitä varmaan tuntuu, kun arvioidaan kankkujen lihasmassoja ja saparon käkkäryyttä.
Noh...mukavaakin se oli ja kun oli tutut tuomarit.
Torstain kohdalla on siis viikon ainoa merkintä, joka toteutui.
Siinä lukee selvin ja voimakkain vedoin kirjoitettuna LEIPOMINEN.
Tein muhkean pullataikinan ja alustin siihen kaikki liikenevät vehnäjauhot. Tiesin alkaappäälle, että vehnää ei ole piisalti, mutta ajattelin jatkaa taikinaa hiivaleipäjauhoilla.
Kukaan ei huomaisi mitään. Muutama isohko kourallinen kaardemummaa makuja tasaamaan ja siinäpä se.
Tuli hetki, jolloin oli hiivaleipäjauhojen vuoro.
Niitä ei ollut.
Graham-jauhoja oli.
Enhän minä voinut niitä nisutaikinaan niin paljoa survoa kuin olisi pitänyt ja tuloksena olikin sitten parikymmentä vaivoin pyöriteltyä lätt...öh...pullaa ja 6 kpl latuskaista lötjäkettä.
Latuskaiset lötjäkkeet: niin sanottuja pitkoja (mutta ei letti-sellaisia).
Latuskalötjäkkeet pysyivät kuin pysyivätkin pellillä ja niille on naureskeltu ja on niitä myös syöty.
Magnus, joka repii positiivisuutta kehiin asiasta kuin asiasta, sanoi, jotta nämön niin maukkahia, jotta voit laittaa täst´eres aina kraahamia nisutaikinahan.
Luulen kyllä, että tuo oli kyllä valitettavasti ainutkertaista ja kertaluontoista leivontaa.
Täst´edes en luota muistiparkaani pätkääkään jauhojen, enkä muidenkaan nisuaineosasten kohdalla, vaan ladon kaikki värkit mittatikun ja vaa´an kanssa pöydälle, ennenkö teen yhtään mitään.
Sunnuntaina olimme Isonkyrön vanhassa kirkossa jumalanpalveluksessa.
Lopussa, kiitosvirttä laulaessamme, minut täytti niin suuri ilo ja kiitollisuus Jumalan hyvyydestä ja huolenpidosta, että nostin käden ylös ja lauloin sydämen pohjasta Kiitosta Jeesukselle! Halleluja!
Oli nimittäin tasan 26 vuotta siitä, kun sain antaa elämäni Jesukselle.
-Halleluja, vaikka huivi menis, kuten se mummo huusi kirkossa aikoinaan. Niin teki minunkin mieleni hihkaista.
Olen varmaan tuon huivi-jutun kertonutkin, että en nyt enää tähän sitä kirjoita.
Voin kyllä sen myöhemmin tehdäkkin, jos joku tulee ja sanoo, että ei ole mummo-juttua ikinä kuullut, eikä nähnyt.
Ilmoittaudu vaan rohkeasti!
Kirkonmenojen päälle menimme kahville Laalaan ja Raymondin kotiin.
Iltapäivällä sunnuntaina lähdimme Nikolainkaupunkiin.
Kirpparin kautta menimme Palosaaren kirkkoon, jossa oli syksyn ensimmäinen Kohtaamispaikka.
Vettä satoi ja kylmäkin oli varpaisiin. Sandaalit täytynee laittaa lopullisesti naftaliiniin tältä kesältä. Kirkossa sisällä oli lämmin ja suloinen olla. Ystävät kokoontuneina rukoilemaan ja laulamaan ja kuuntelemaan Jumalan sanaa.
Se laittaa kyllä veret kiertämään hieman sierettyneimmissäkin suonissa.
Nyt loppuu sierettäminen vain palatakseen ensi maanantaina jälleen.
T: Kaisa Lötjänder-Mjölslut
-------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 39-44
Päästä minut häpeästä, joka minua uhkaa. Sinun päätöksesi ovat hyvät.
Herra, minä kaipaan sinun säädöksiäsi. Sinä olet oikeamielinen - anna minun elää!
Herra, osoita minulle uskollisuutesi, auta minua, tee lupauksiesi mukaan!
Sinun sanaasi minä turvaan, sen avulla pystyn vastaamaan pilkkaajille.
Älä jätä suutani totuuden sanaa vaille, minä panen toivoni sinun päätöksiisi.
Minä noudatan aina sinun lakiasi, aina ja ikuisesti.
10 kommenttia:
Tuollaisesta hiiren katoamisesta voisin minäkin kertoa, vaan ymmärtänet muutenkin myötätuntoni määrän. Vävypoika sitten otti koneen kotiinsa ja toi elävine hiirineen takaisin.
Tuosta pullajauhosta taas voisin sanoa, että mulla välillä tulee pullataikinasta erilaisia sämpylöitä kun puuttuu milloin mitäkin. Hiiva jos puuttuu, niin tulee teeleipiä. Joskus on puuttunut rasva ja hätätilassa laitoin salaatikastikeöljyä. Kiva maku, sanoisin.
Tuosta väärästä päivästä muistan kirvelevin mielin kun myöhästyin viikon Vuokkiniemi-seuran tapaamisesta, jota varten olin aikaisin edellisenä syksynä suurella vaivalla hankkinut uuden kalenterin, johon olin heti merkinnyt tapahtuman ettei unohdu. Juu, viikon merkinnyt pieleen. Voi, itku, harmittaa vieläkin kun en tavannut siellä yhtä esitelmänpitäjää.
Juu, että et ole ihmistä kummempi, kuten äit-vainaa joskus sanoi.
Onko sinulla Kaisa omaa runolaukkua? Ellei, olisi jo korkea aika hankkia sellainen. :))
Varmaan oli mukava nousta samoja portaita, mitä vaarisi on kavunnut erinäisiäkin kertoja.
Kummallista miten riippuvaisia olemme näistä nykypäivän härpäkkeistä, no televisiota ei katsottu reissullamme ollenkaan, se kun ei suostunut näyttämään kuin risuaitaa, vain puolet Sydämen asiasta ja siihen sekin ilo loppui.No, ei sitä kyllä kaivannutkaan sen jälkeen.
Nytkin juuri Sydämen asialla-ohjelma peruutettiin jonkun Nokian takia...Ei hyvä!
Anitta
Sitä ei aina tiedä, minkä komennon on vahingossa koneseen näpylöinyt, vaikka ei mielestänsä MIHINKÄÄ KOSKENU.
Toisaalta olisi kummallista, jos olis sellainen näpykkä, josta nuolen saisi piiloon ja kuvan jämähtämään paikalleen.
Joka tapauksessa loppu hyvin, kaikki hyvin!
Viikon myöhästyminen on kamalaa. Tietysti lopputulos on sama myöhästyi sitten päivän, tai viikon. Sinun pitää antaa jollekkin luotettavalle vuokkiniemeläiselle tehtäväksi muistuttaa edellisenä päivänä miitingistä. Minäkin aion antaa Kirrelle (postilaiskaveri) samanlaisen toimeksiannon. ;)
Rosina
On minulla runolaukku.
Kulloinenkin käsväsky ajaa sen asian, koska pidän aina (melkein aina) runoja laukussa.
Koskaan ei voi tietää kuka jossain pyytää runoa lausumaan.;)
Tietysti oikein runoille varattu laukku olisi tosi upeeta, mutta kun pakkaa olla vaikeuksia jo tavallisen ja yhdenkin laukun tallellapitämisestä.
Joo otti päähän ohjelmaperuutus! ;)
Tuttua on. Hiiret on häipyny multakin ja sitä rataa.
Ja pullista teen aina vähän sämpylöitä, kun niistä tulee maukkaita, kun niihin laittaa vähän sitä sun tätä (kuten kaurahiutaleita aavistuksen ja sitä grahamia tai muuta).
Voi olla, että sun viestin faceen ei ole sen takia ilmaantuneet, jos sillä toisella on sellainen esto, ettei sinne voi muut laittaa oikein mitään. Kuten yksi mun jälkeläinen on iljenny tehä. (Vois siellä olla äiteetä varten ainakin tilaa...)
Joten älä oo, Kaisa, moksiskaan :) Laittele vaan viestejä sinne ja tänne.
Ethän tiedä, mikä osuu nappiin mikä ei.
(huomaa raamatullinen ajatus: kylväkää kaikkien teitten varsille, sillä ette tiedä, mikä tuottaa satoa :D )
Ajatuksia sinne Runottarenpolulle!
Yksi vuokkiniemeläinen nyt muistutteleekin minua tapaamisista.
Mulla joskus olen huomannut, että koneen näppylöitä saattaa painaa milloin viivottimen kulma, milloin latausjohdon mutka. Sitä ei heti huomaa ja sitten tapahtuu outoja. Pahoin pelkää, että joku kerta korpun murena jumiuttaa jonku kirjaimen kun tuppaan syömään koneen ääressä. Salaatinkastike näppäimistöllä ei myöskään ole hyväksi.
Mitäpä yhden hiiren kotominen kunhan ei lopullisesti mee hukkahan.oon täs pikään ollut hissukseen näiden kommettieni suhteen katos kun eläkelääsellä on kiireitä.Joo tarteehan sitä todella oman runolaukun .todella romanttiset nua kuvat joita saatiin katsella varsikin nuo portaat jotka tuovat sinulle monia muistoja mieleen.
Pau
Minä muistan sinun leiponeen TERVEYSPULLIA. :)
Resepti oli muistaakseni: ei munia, ei sokeria, voin asemesta öljyä, vehnäjauhojen asemesta kokojyvävehnää, puolet vähemmän suolaa (jos ollenkaan)...:D
Jälkikasvu meilläkin antaa vähintäin "hyviä" ohjeita, mitä ja kuinka saa kommentoida. Poistolistalla meikäläinen keikkuu koko ajan. ;)
Kiitos kommentointiskirjoitusten jatkamiskannustuksesta.
Olen ollut Ryttylästä, että ote on päässyt hiukan herpaantumaan, mutta kyllä tämä tästä taas...
Anitta
Juuri noin on meikäläiselle käynyt, vaikka MITÄÄN en tehnyt.
Hyvä on, että sinulla on muistuttaja Vuokkiniemi-asian tiimoilta.
Meikäläisellä pitäisi olla jo asian-kuin asian tiimoilta muistuttaja.
Surkeahkolta tuntuu tulevaisuus, mitä muistamiseen tulee. Onneksi muut asiat pelittävät hyvin. Ainakin olen niin muistavinani.
Ailakki
Sehän tässä onkin, että ei ole hiirtä!!!
Liu´utus laatta oli jumissa.
MITÄHÄN nappulaa silloin pitää edes painaa?
No, loppu hyvin kaikki hyvin.
Tulimme juuri Ryttylästä. Ainakin vielä nappulat toimivat. :)
Lähetä kommentti