Tämänvuoden viimmonen

Iloinen tamän vuoden viimeinen torven töröttely alkaa ja kuuluu täältä Vähältänevalta.
Ensiksikin iloinen töräytys upouudelle, lukijakuntaani liittyneelle, Marja-Liisalle!
Töttöröröttörötööö!
Tosi onnellinen olin ja mukavan sähköiskun taas sain, kun huomasin numeroluvun  taas pykääntyneen.:D
Kaikki "vanhat" lukijani ovat tietysti jatkuvaisia ilonaiheita, kuten niin monesti olen asian päältä  täällä koettanut vakuutella.

Vaikka vuosi ei ole vielä vaihtunut, minulla on jo vaihtunut jotain ratikaalisti.
Nimittäin n ollenkaan istu yhdistetyssä peräkammari&kodinhoitopöksässä tätä raporttia kirjoittamassa. En, vaan minä istun makuupöksämme alko-ovissa!
Tänne olen raivannut jo ajat sitten itselleni kirjoitussopen ja nyt se soppi on vihdoinkin käytössä.
Minulla on kirjoitussoppipöksästä  kuvakin, mutta Magnus ei ehdi laittaa kuvia koneelle ja minä en osaa. :(

Että tämä istuminen ja kirjoittaminen täällä on mahdollista johtuu siitä, että saimme joululahjaksi tietokoneen.
Nyt yksi kone  saa olla koko ajan alko-ovissa (kiva sana ja kiva taivutella) eikä tarvitse koko ajan hästätä olkapäänyli- kurkkijoita pois ja vielä parempi: saa Maunokin joskus kirjoitella omia kirjoitelmiaan.

Olen viimeaikoina  saanut jo useita runoja ruokottua ja kirjoitettua runokirja kakkoseen .
Runot kirjoitan toistaiseksi vielä sillä meidän oikein supervanhalla louskulla.
Lousku  köhisee somasti tuossa vieressä ja muistuttaa minua olevaisista.
(Olevaiset: runokirja pitäisi saada kesäksi valmiiksi).

Raportin alussa olevissa  kuvissa urkenee eteenne ne maisemat, jotka eteeni alko-oven pikkuisesta räppänästä näkyvät. Hiukan ylempää vain.
Magnus saisi tulla pesemään myös alko-ovin pikkuräppänän, koska sitä ei ole meidän aikanamme koskaan tehty.
Ainakin ikkunaan littaantuneet lukuisat kärpäset pitää kyllä poistaa, koska ne eivät näytä oikein runollisilta. -Päinvastoin, sanoisinpa melkein.
Senhän minä voin tehdä itsekkin ja etukäteen.

Joulu meni ihan jouluisasti. Joulun aikaahan on vielä kosolti jäljellä
Kuusi saa olla loppiaiseen saakka, eikä kukaan estä pitämästä kuusta paikoillaan kesään saakka, tai vaikka seuraavaan jouluun.
Niin en kuitenkaan aio niin tehdä, mutta se helpottaa haikeutta joulunajan tyssäämisestä, kun tietää, ettei ole pakko mitään kantaa mihinkään.
Muistan vieläkin sen kauhean ahdistuksen, kun pikkutyttönä kuulin joululaulun, jossa nyyhkytettiin: "Joulu loppuu, vaikkei kenkään sois, joulukuusi viedään pois, pois, pois....niisk...nyysk...

Moinen  tuskanmusta angsti joulun loppumisesta on hellittänyt minulla silloin, kun tulin uskoon.
 26 vuotta takaperin.. Siitä asti olen ymmärtänyt ja tiennyt, että mikään ei lopu ja kaikki kestää.
Jeesus on iankaikkinen. Ollut aina, on nyt ja tulee olemaan.
Joulukuusi ei fiilistä vie mukanaan.

Jouluna Catherine, Eerikki, Joonathan, Vivianni ja Lyllan tulivat klo 12.00 syömään.
Kuuntelimme höyryävien lihapatojen äärellä joulurauhanjulistuksen Suomen Turuust ja sitten Vivianni luki meille jouluevankeliumin, jonka jälkeen söimme  jouluaterian, jonka jälkeen hörpättiin joulukahvit.
Jouluateriasta sen verran, että tänä vuonna väskynäputinki (sekahedelmäkiisseli) löi kaikkien aikojen ennätyksen.
Se oli niin tiivistä, että tarvittiin taltta ja vasara, että siitä yleensä sai jonkinmoisen kipenön lautaselle.
-Maku on sama kuin ennen, yritti Catherine sanoa, sikäli putingilta sai suutansa auki.
Tähänkään saakka ei ole ollut pelkoa liinan söttääntymiseltä, jos sekahedelmäkiisselipilkkumi olisi syönnin tuoksinassa kaatunut ylösalaisin, mutta nyt...hohhoijjaa sanon minä.

-Kermavahrun kans son oikeen hyvää, meni Magnuskin vielä vakuuttelemaan, koska voi olla, että kyseinen putinki puuttuu ens joulun menyystä, ellei kehumisia tule runsaasti vielä lisää.

Maksalaatikossa sitten ei olisi saanut olla rusinoita.
Saanen huomauttaa, että näin aikamoisen vaivan kaivaessani putiikissa esille nimenomaa rusinaversion.
Minä tykkään rusinoista (ja taatusti Lyllankin, joille m-laatikkoa vaan olikin), mutta joku muisti, että koirien "kielletty syömästä"- listalla olisi ollut juuri rusinatkin.
Suklaan minäkin tiedän, ettei saa koirille antaa, mutta että rusinatkin?
Voi, kun muistaa niitä entisiä hyviä aikoja, kun koirat saivat syödä mitä vain.
Omalta (usein minunkin) lautaselta niille annettiin aterian lopuksi ruoka. Lautanen pestiin pesuvadissa hailakkaassa vedessä, kuten kaikki muutkin astiat.
Ei ollut allergioita, eikä muita röppöreitä. Ei koirilla, eikä ihmisillä.
No, ajat muuttuvat ja tietämys lisääntyy.
En toki enää laittais koirankuppia edes astianpesukoneeseen, saatikka samassa pesuvadissa huljuttelisin.

Jouluaattona ajelimme hartaustilaisuuteen Nikolainkaupungin hautausmaan siunauskappeliin.
Sen jälkeen kiersimme haudoilla.
Satoi lotisemalla vettä, mutta Ellokselta kahdellakympillä tilaamani  tekountuvatakki piti ihmeellisesti veden sisässään. Takki painoi Asevelikylään tultaessa kolmekertaa (tre gång) enemmän, kuin pakkauspussista ulos vedettäessä.
Onpa tullut tehtyä hyvä ostos. Takki pitää vettä, vaikka sellaisesta ominaisuudesta ei niskalapussa edes mitään puhuta.
Usein on elämäni varsitiellä käynyt niin, että tuoteselosteessa reteesti luvataan, että PITÄÄ VETTÄ, mutta läpi päästää, kun se paikka tulee.

Vettä lotisevina siis menimme Asevelikylään.
Joimme kaffit ja tumppasimme nisua ja sitten olikin aika joulupukin astua kehiin.
Magnushan on meillä vuosikausia pukinvirkaa toimittanut.
Muistanette, että minä lapsenlapsilleni aikoinani kerroin (ennenkö itse edes oikein vielä osasivat puhuakkaan), että joulupukkia ei ole olemassakaan.
Kerroin, että lahjat tulevat äidiltä ja isältä, kummeilta, mummuilta ja paapoilta ja loppujen lopuksi Jeesukselta.
Lasten puolelta ei ollut minkäänlaista ongelmata, eikä epäilystä. Muita piti hiukan rauhoitella. ;)
 Lapset osaavat eläytyä valepukkileikkiinkin samalla intenssiivisellä hektisyydellä, kuin muihinkin leikkeihin.
Valepukki Magnus sai vaan istua, kun lapsoset ketterät jakelivat lahjat sellaisella vauhdilla, että se oli tämän joulun toinen ennätys.

Minä sain joululahjaksi vihreitä kuulia, jotka eivät olleet vihreitä. Ne olivat keltaisia, punertavia ja vinertäviä (vinertävä= viininpunainen). Hyviä kuin mitkä.
Keittokirjan saimme myös. Yhteisen Magnuksen kanssa. "Maija keittää".
Muistan kotonani olleen samantapaisen.
Lueskelin jo siitä reseptejä ja tulin hyvälle tuulelle. Laitan joskus niitä maukkaimpia tännekkin. Muunmuassa karjalanpiirakoihin, joita taannoin ensimmäistä kertaa pelleille (siis pellien päälle) vääntelin, sain monta hyvää niksiä. Piirakoiden  teko ja resepti ei ole muuttunut vuosikymmenien ja taas kymmenien aikan miksikään.

Saimme Magnuksen kanssa yhteiseksi lahjaksi myös naama&käsipyyheliinoja 3 per lärvi.
Sitten sen tietokoneen, josta alussa jo kerroinkin.
Kun äimistyneinä istuimme kone sylissä, niin Catherine kertoi  rivien ja sanojen välistä ymmärtäneensä, että isänsä ei pääse tarpeeksi usein koneelle, kun äitinsä roikkuu siinä kaiken aikaa.
Siinä piilee kyllä osittainen, hatara totuudenjyvänenkin.
Magnus ei ole uskaltanut hätistää minua koneen ääreltä pois, ettei luomiskykyni kärtsäisi, vaikka en edes mitään luovaa kirjoittaisikaan.
Näin olen Magnuksen toiminnan tulkinnut ja toivon, että näin myös on.

Niin meni joulu ja huomenissa menee uusi vuosi.
Meillä on jo uudenvuoden vieraita kaksikin kappaletta. Toinen on iki-ihana Vivianni ja toinen karvanajolla oleva terapiakoira Lyllan. Iki-ihan toki sekin.
Huomenna illalla uutta vuotta vastaanottamaan tulevat Maikku ja Eerikki.
Kävimme Viviannin kanssa hakemassa pitsavärkkejä ja sipsiä.
Vivianni imuroi tänään ja Magnus LUUTUSI lattiat. Minä aion huomenna pyhkiä pölyt ja kerätä koppaan koirankarvat.
Uusi Vuosi saa tulla!
Toivotankin teille, rakkaat lukijani, oikein siunattua ja hyvää Uutta Vuotta.
Olkoon Herramme Jeesus Kristus teille armollinen.

T: Kaisa Karvano- Wufhau
------------------------------------------------------------
Martti Lutherin/ Olaus Svebiliuksen katekismuksesta, sen toisesta lukukappaleesta
uskontunnustuksesta ja evankeliumista:

Ensimmäinen uskonkappale
Isästä Jumalasta ja luomisesta.

7. Miksi sinä sanot: minä uskon?
Vastaus: Sitä varten, että se joka tahtoo autuaaksi tulla, hän ei saa luottaa muiden uskoon, vaan hänellä pitää itsellään oleman se oikea kristillinen usko, niin että hän taitaa sanoa Paavalin kanssa:
Minä tiedän kenenkä päälle minä uskon ja olen luja, että hän voi minulle kätkeä minun uskotun tavarani, siihen päivään asti. 2 Tim. 1:12