Juhlallista humua

Viikko meni, samoin juhlat.
Yläkuvassa näkyvä kiisselikin on jo syöty parempiin suihin.
Yläkuva on näpsäisty äitienpäiväjuhlalounaan kattauksesta, joka lounas tarjottiin meillä.
Hyvin usein olemme lounastaneet juhla-atrian seurakuntatalolla.
Kaikenkaikkiaan seitsemän henkilöä oli Hälvänmutkassa näpöttävän rintamamiestalomme pöydän ympärillä.
Kahdeksankin olisi toki ollut, mutta Lyllania ei kutsuttu pöytään. Lyllan on tyttäremme koira, kuten kaikki varmaan muistavat.
Sen tarjoilu (jäätelöpurkillinen kylmää vettä ja lusikallinen maksalaatikkoa) oli katettu puuhellan viereen plaattialle.
Maksalaatikkoa oli tarkoitus tarjoilla Lyllanille enemmänkin, mutta yht´äkkiä edellisiltana kaikki muutkin olivat huomanneet, miten maukasta voikaan maksalaatikko olla ja näin ropeen pohjalle oli tosiaan jäänyt vain tuo lusikallinen.
Äitienpäivämenyyhyymme kuului  loiskare lohta. Uunissa paistettuna. Vihanneksia myös, tottakai, paistinpannusa&öljyssä kährästettynä.
Raikasta salaattia suureen lasikulhoon silputtuna, kuinkas muuten.
Jos mikä, niin mainoksissa ja ruokareseptissä maininta "tarjotaan raikkaan salaatin kera" ottaa minua kovasti aivoihin, kuten olen useasti aiemminkin teille kertonut.
Kuka maailmassa tarjoaa jotakin, vaikka nyt mitä, ummehtuneen salaatin kera?
En minä ainakaan. Enkä varsinkaan, jos joku tulee syömään.
Jälkiruoan jälkiruoaksi leivoin jo edellispäivänä täytekakun. (Jälkiruoaksi oli kuvassa näkyvää mansikka&karpalo&mustaviinimarja kisseliä).(Siis oikein kiisseliä tällä kertaa, eikä sementtiputinkia).
Tein täytekakunpohjan uudella reseptillä. Päätin, että 48 vuoden painimattokakunpohjat saavat nyt riittää.
Lisäsin kakkutaikinaan  tismalleen ohjeen mukaan perunajauhoja vehnäjauhojen sekaan.
Tuloksena oli vain hivenen kevyempi painimattopohja kuin ne 48 vuoden aikana tekemäni..
Seuraaviin juhliin ostan valmiin pohjan.
Kävi vielä kakkua täytellessäni niin, että kun tärisevin käsin osottelin hyvinkostutettua kansipuolta hillotetun, banaatitetun ja mansikkarahkatetun puoliskan päälle, niin puolet  levahti lattialle.
Onneksi Magnus oli muutama tunti aiemmin KLUURUNNU LAATTIAT (pessyt lattian), eikä kukaan ollut kävellyt hikisin kintuin juuri siinä kohtaa (hope so), (terveisiä vaan Asevelikylään) kokosin painimat...kakun puolikkaan lattialta käsiini ja levautin sen paikoilleen.
Kyllähän tulos hiukan turpiinsaaneelta vaikutti, mutta muutakaan ei ollut tilalle laittaa.
Laitoin onnettomuutta peitelläkseni hiean paksumman kerroksen kermaa lituskaiseen kohtaan ja siinä se!
Kermapinnalle ripoteltavaksi säästin karkkeja perjantaipussista.
Piti laittaa sellaiset kiellot ja ukaasit pussin kylkeen, että yöhiipparit säikähtäisivät ja uskoisivat, että mällejä ei saa syödä.
Toisessa kuvassa on siitä dokumenttia. Valitettavasti siitä  ei varmaan oikein saa kunnolla selkoa.
Suklaalevyyn piirsin pääkallon ja pussiin pyykkipojalla hurjan näköisen matamin kepakko kädessään.
Varoitukset auttoivat. Mitään ei ollut kadonnut.

Äitienpäivälahjaksi sain kolme (tre) puseroa. Oli kuulemma niin halavalla saanu.
Kaikki olivat mieluisia ja yhden niistä laitoin ylleni jo illan rientoihinkin.
Lisäksi sain kynsilakkaa ja sen väriin tismalleen rimmaavat korvakilluttimet.
Minulla on korvakilluttimia joka lähtöön. Korvia pitäisi olla muutama pari enempi, että ehtisi kaikkia käyttää.
Pelasimme aterian syönnin päälle erän Valko Villeä (nimi muutettu).
Se on erikoisen hauska peli ja kirvoittaa runsaasti naurua. Varsinkin häneltä, joka saa ujutettua Valko Ville-kortin seuraavalle ja häneltä, joka VV-kortin saa.
Pitäisi olla luja pokerinaama, jotta  pystyisi olemaan nauramatta ja ilmeettömänä.
Meidän porukassa ei sellaista löydy ensimmäistäkään. Paitsi minä, mutta joku pilaa aina hyvän pokeri-ilmeeni intensiivisellä tuijotuksellaan ja ihan pakko on purskahtaa nauramaan. :(
(Joku= Magnus).

Äitienpäiväjuhlinnan jälkeen lähdimme Nikolainkaupunkiin äitienpäiväjuhla-seuroihin.
Oli tosi mielenkiintoinen raamattuopetus evoluutiosta.
Seurojen päälle syötiin vaihteeksi täytekakkua. Uskon, että tämä kakku ei ollut lattian kautta kiertänyttä.
Niin oli vadelmat ja kermat järjestyksessä.

Viikolla olin vaihteeksi hammaslääkärissä.
Samaa hammasta piti tonkia kuin edelliselläkin kerralla. Ei ollut lääke tepsinyt.
Suuta piti tuttuun tapaan pitää melkein  tunnin auki, mikä seikka, kuten viimeksikin jo kerroin, ei häirinnyt yhtään.
Selkä paremminkin vihotteli.
Kuten kaikki tiedämme, ei hammaslääkärin tuolissa ole hääppöstä maaskennella. Minä en ainakaan uskalla liikauttaa evääkään ja siksipä paikat puutuvat ja selkälihakset kouristelevat.
Kun nousin hoidon päälle tuolista ja kuojuin oven viereen ottamaan silmälasejani, väskyäni ja kaulahuiviani pieeltä tuolilta, menin kuin linkkuveitsi mutkalle.
Olin kopeloivinani jotain jostakin laukkuni kymmenestä sivutaskusta, ettei oltaisi huomattu, että mumma ei melkein pysy tolpillaan, tai suorassa nyt ollenkaan.
Sainhan minä lopuksi selkäpiini joten kuten ruotuun ja pääsin poistumaan kankeasti taakse vasemmalle ja ovesta ulos.
Hammaslääkärissä (varsinkin siinä, missä minä käyn) on muuten hyvät ja lokoisat oltavat.
Voisi, vaikka nukahtaa, ellei pitäisi pelätä leukojen loksahtamista rinnoille ja ellei tarvitsisi alituiseen hävetä huonolaatuista purukalustoaan. :(  Hohhoijjaa!

Eräänä kauniina viimeviikon päivänä olin iltapäivällä suunnittelemassa Vähänkyrön Naisten kesken iltapäiviä ja illalla Lähetystyön johtokunnan miitingissä seurakuntatalolla suunnittelemasa kesän ja syksyn tilanteita.
Molemmat kokoukset sujuivat hienosti. Mikäs on sujuessa, kun on asialle vihkiytyneitä ja innokkaan iloisia ja asioihin tarttuvia ihmisiä koossa. Ja kaikessa mukana ja keskellä Jeesus, lupauksensa mukaisesti.

Lauantakina oli minun ja Maunon vuoro vetää virsipiiri palvelutalolla.
Virsipiirin vetämisessä ei tarvita mitään kummoisiakaan kommervenkkejä.
Laulatetaan tuttuja virsiä, luetaan joku psalmi, tai kohta Raamatusta, rukoillaan ja taas veisataan.
Magnus pitää myös aina lyhyen puheen.
Oli tosi mukavaa seurata, miten moni osallistuja lauloi ja osasi ulkoa virret.
Aina, kun nostin katseeni veisuukirjasta ( ei oikein usein kärsinyt katsetta nostaa, kun en osaa yhtäkään virttä...jaa taitaa niitä kaksi olla, ulkoa), huomasin, miten mummujen ja paappojen suut napsahtelivat sanojen mukaan virsikirjan ollessa pöydällä sivussa.
Lopuksi lauloimme virren 332, Herraa hyvää kiittäkää, (se toinen ulkoa osaamistani virsistä) sillä niekutusnuotilla.
MINÄ olin saanu valita virret ja silloin kun MINÄ saan valita virret, lauletaan AINA sillä niekku-tyylillä. Piste.

Äitienpäivälunchi-talkoissa olin myös lauantaiaamupäivällä.
Poistelin salaattipakkauksista niitä pakkauksia ja peseskelin tiskikoneella kattiloita ja pannuja.
Osaa kahteenkin kertaan, kun jäi plättejä.

Tänään olemme täällä Hälvällä siirrelleet yläkerrassa huonekaluja.
Sain tänne makuu&työskentelykutjuuni isomman kirjoituspöydän.
Tarvitsen isomman, koska alan ehkä piirtelemään joulu&muunlaisiakin kortteja.
Ans kattoo, mitä saan aikaseksi.
Kovasti tuntui alku hankalalta. Pitänee mennä puuvärikynäkauppaan katsomaan, josko sielä olis pehmoisempia kyniä, Nämä minun nykyiset ja olevaiset puuvärikynäni ovat kuin timanttileikkureita. Vähintään yhtä kovia, ellei kovempiakin.
Väritä nyt niillä sitten!

Ny tämä timanttipää  lopettaa kirjoittamisen tältä erää tähän.
Ensi viikolla, jos Luoja suo, kirjoitetaan lehtiin ja kansiin uudet kujeet ja menemiset.
T: Kaisa Plättendahl-Stimang

------------------------------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 134-138

Vapauta minut sortajistani, että voisin noudattaa säädöksiäsi.
Kirkasta kasvosi palvelijallesi.
Opeta minut tuntemaan käskysi!
Minun silmäni ovat tulvillaan kyyneliä, koska  lakiasi ei noudateta.
Herra, sinä olet oikeamielinen,
oikeat ovat sinun päätöksesi.
Oikeudenmukaiseksi olet säätänyt liittosi,
se liitto pysyy.