Kuuluvaa torventoitantaa! Töt....töt....töt....töttöröö!
Torventöräytyksiä siitäkin huolimatta, vaikka "virallinen" lukijaluku ei ole noussut, mutta epävirallisia lukijoita on sivustallani vieraillut ennätyksellisen iso määrä ja toivonkin, että joku heistä jää ihan pysyvästi päivityksiä lukemaan.
"Virallisille" ja "epävirallisille" vanhoille lukijoille kannattaa aina torvea soittaa. Olen teistä kiitollinen ja iloinen.
Vain itseä varten on kamala kirjoittaa. Minähän sitäpaitsi tiedän kaikki viikonvarsitapahtumat, koska ne ovat minun tapahtumiani, niin että mitäs niitä itselle ylös pränttäämään.
EI!  Muille, tutuille ja tuntemattomille minä näitä kirjoittelen.
Yhtäältä: voi kyllä tietenkin olla itseäkin varten jo hyvä asioita ylös kirjoitella näinä huonon muistin aikakausina ja
toisaalta...nämähän ylöspränttäykset jäävät eetteriin ikuisiksi ajoiksi(!)  Mistä tiedän, ettei joku yksittäinen, innokas opiskelija (vanhuus&dementsuunihoitoalan esimerkiksi) joskus vuosisatojen kuluttua tee päättötyötään aiheesta "miten mummut ja heidän paappasiippansa, aikoja sitten, saivat aikaansa ja tupakkiansa kulumaan". No tupakkiahan me Magnuksen kanssa emme ole yli neljännesvuosisataan nilkoneet, emmekä viinaksia kurkusta alas lutkuttaneet. Mutta noin muuten, kuinka ennen eleltiin jne.
On mukava pointti ajatella jotain jonkun tekemää lissenssiaattityötä. Se  antaa lisäpotkua kirjoittaa monimutkaisia ja pitkiä lauserakennelmia ylös. :D
Kirjoitan ainoastaan sitä päättötyötä varten nyt, että ilma ja sää on ollut kuumaa kuin laihialaisten saunassa. Eikä eroa yöllä, ei päivällä.
Jos joku ei tiedä, niin laihialaisten saunassa on lämpöä valmiiksi lämmitettynä hieman yli kolmekymmentä plusselssiusta (ylimmällä lauteella).

Olen saanut nähdä tämän vuoden lämpökesänä sellaisenkin ihmeen, että en ole tarvinnut täkkiä nukkuissani, villasukista nyt puhumattakaan.
Sitä meikäläisenkin vanha kruppi on lämmennyt ilmeisesti sisusklasuja ja munaskuita myöden, kun pärjää vain täkkilakanalla.
Olisi mukava mennä puutarhaan nukkumaan, mutta pihapiirissämme liikuskelee varpushaukkoja, kettuja ja käärmeitä.
Jälkimmäisiä elukoita emme Magnuksen kanssa ole täällä ikinä nähneet, mutta anoppi usein kertoi, kuinka hän oli lapiolla  käärmeen listinyt vuonna 1976.
Toisenkin käärmeen hän oli nähnyt seuraavana vuonna, mutta se oli luikerrellut pakoon sillä aikaa, kun hän etsi kättä pidempää.
Joskus vielä raahaan ilmapatjan ulos ja laitan sen ylle ylt´ympäriinsä harsovaatteen roikkumaan ja nukun makeasti. Magnus tietenkin toisella ilmapatjan syrjällä.
Mitä siitä, vaikka unelma ei koskaan toteudu. Olen unelmoinut uima-altaastakin 8 (åtta) vuotta, eikä sekään ota toteutuakseen. Ei sillä niin väliä ole. Unelmointi on vaan niin hauskaa.

Lauantaina meille tuotiin unelmakesävieras: Lyllan.
Tänään vietin sen kanssa aikamoisen tovin välieteisessä. Olimme niin sanotusti retkellä. Ukkonen jytisteli ilkeän tuntuisesti jossain LÄHELLÄ minun mielestäni (ja Lyllanin) ja jossain sadankilometrin päässä Magnuksen mielestä.
Lyllan on, jos mahdollista, vieläkin enemmän kauhuissansa ukoniilistä kuin minä.
Eikä se liioin hevillä usko, että iili on ohi, kuten en minäkään.
Lohdutin Lyllania suureen ääneen eteisessä kyyhöttäessämme, että Taivaan Isä pitää meistä huolta!
-Taivaan Isä on luvannut pitää huolta ihmisestä ja eläimestä, sanoin kuuluvalla äänellä Lyllanin vasempaan korvaan.
Lyllan makasi puolittain sylissäni ja näytti, että se ymmärsi.
Se olisi halunnut syliin mahtua kokonaankin, mutta ei onnistunut. Se on valitettavasti liian iso kokosylikoiraksi.
Joka tapauksessa Lyllan tuijotti minua luottavaisena ja näytti uskovan joka sanan.
Hyvin me retkellä selvisimme ja vihdoin uskaltauduimme eteisestä kamariin ja jopa ulos.
Kaukaa jostain Vöyrin suunnilta  kuului vielä vaimeaa jytinää, mutta me Lyllanin kanssa ei piitattu paskojakaan.
Minä join prätkykahvit puutarhapenkillä ja Lyllan söi prätkyn kuiviltaan.
Magnus leipoi prätiköitä tänään. Pienemmän satsin vaan, kun oli niin kuuma ja eikä ollut margariinia enempää.
Prätkyt maistuivat makoisilta ja söin niitä kaksi. Nyt on menossa 5/2-laihdutuskuurista se viitos-osio.
Ke-to ovat se 2-osio. Luulenpa taas onnistuvani noiden osioiden kanssa, kuten satoja kertoja ennenkin. ;)
Puntarin viisari lepattaa jo muutamisen kilosen alempana kuin vielä runsas kaksiviikkoa sitten, jolloin show jälleen kerran taas alkoi.
Magnus ei ole 5/2-laihiksella, mutta minä vahdin kuin haukka hänen KAIKKIA syömisiään ja sieppaan tarpeentullen kädestäkin jonkun syötäväksi aikomansa.
Puheen pidän muutoinkin hänen jokaiselle suupalallensa ja muljauttelen julmia katseita häneen mustan savun saattelemana (siis noin kuvaannollisesti, jos ymmärrätte mitä tarkoitan).
No, tänään aamulla sitten Magnus meni puntarille ja sanoi iloisena olkansa yli, jotta rakas, sinet usko, mutta pari kilua ommenny alahappäin!
Sanoin hyvin uskovani. Sen verran olen syömisistä karju...öh...muistuttanut.
Voi, kun minäkin saisin itselleni yhtä hirmuisen personaltrainerin kuin minä olen Magnukselle!

Ooppeli ei enää inahdakkaan. Itseasiassa sitä ei missään tapauksessa saa yrittäkkään inahtamaan.
Huomenna Magnus ja Charles kiskovat sen Sitikalla autokorjaamolle.
Voi hyvässä lykyssä olla, että se saadaan vielä säällisellä määrällä euroja kuntoon, jos siinä on se
vika, mitä korjaaja epäili.
JOS autossa on se vika, mitä korjaaja myös epäili, sitä ei enää kannata korjata.
Remontti tulee kuulemma maksamaan paljon enempi kuin auton arvo itsessään on.
Autohan itsessään on jo21 vuotias ja sen ikäiset ovat aika arvottomia.
Katsastuksesta se kuitenkin meni kuukausi sitten ekalla kerralla läpi, kuten se on mennyt kaikki nämä hiukan päälle kymmenen vuotta, jotka se meillä on ollut.
Ilmoitin Magnukselle, että tulen hulluksi siltä seisomalta, kun saan kuulla, että minulla ei enää ole autoa.
-Onhan meillä auto pihas, sanoi Magnus.
-Niin, mutta mistäs me sinulle auto saadaan? kysyin silmät nurinpäin päässä.
-Sitäpaitsi en voisi olla missään rauhassa, kun koko ajan vaan ajattelisin, etä Magnus on neljän seinän sisällä, vaikka sen pitäis olla vaikka missä, jatkoin minä silmät vaihteeksi oikeinpäin.
-Mehän oomma aina yhyres joka paikas, yritti Magnus vielä ykyttää ja rauhoitella.
Ei auttanut ykytykset, eivätkä rauhoitukset.
- AUTO KUNTOON, TAI EHJÄ TILALLE JA SASSIIN! kiljahtelin.
Mutta turha on vielä huolestua! Ensi viikolla olen viisaampi ja autokin toivottavasti ehyempi.
T: Kaisa Blomskogbär-Gyllenbögel
----------------------------------------------------

Seija Järvenpään  ja Kaija Martinin muistolle:
Johanneksen evankeliumista luvusta 11, jakeet 25-26.

Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä.
Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin,
eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.