Melkein yksin viikonlopun

Selitänpä kuvat heti, ennenkö alan ruotimaan nopeasti ohi suhahtanutta viikkoa (paino sanalla ruotimaan).
Yläkuvassa on terapiakoira Lyllan pikapesun jäljiltä. Pesu tapahtui kevään korvilla, kun ko. terapiakoira oli läsnäolollaan meitä ilahduttamassa. On kyse siitä kerrasta, kun se kieriskeli kauan ja hartaasti hiirenraadon päällä. Turkkiin tarttunut haju oli sangen sykähdyttävä. Pakko oli alkaa koiraa kalttaamaan, kun se nimittäin tykkää nukkua meidän kanssa samassa sängyssä. Jotkut teistä varmaan tämän tapauksen muistavatkin. Kerroin siitä tapani mukaan monisanaisesti heti tuoreeltaan.
Noh, se lemu kyllä sitten hiukan lientyi, kun Magnus hieroi ja vaahdotti turkkiin Dovea ja pruuttasi päälle kylmää vettä puutarhaletkusta.
Alakuvassa on luultavasti yritetty kuvata puutarhanurmikostamme esiintyöntyviä suloisia pikku kärpässieniä, mutta ne erottuvat sangen kehnosti tuon muun töhnän seasta.
Ihan hirveän laiskasti on tullut valokuvattua tapahtumia ja seikkoja viimeaikoina. Kohta ei ole mitään uutta, eikä vanhaa kuvaa lätkästä tuohon alkuun ja se on huono homma se. Alussa pitää aina olla kaksi valokuvaa muuten ei tule mistääm mitään.

Turhankin nopeasti on taas ajan kelli klonksahtanut viikon eteenpäin.
Kalenterissani on pieniä himmeitä merkintöjä siellä täällä. Ihmettelenpä kuinka ollenkaan olisin mitään ehtinyt, jos merkintöjä olisi enämpi.
Viime maanantain kohdalle olen tussilla tikkukirjaimin kirjoittanut ÄÄNETYS. Luulin kauan, että se tarkoittaa ÄÄNITYSTÄ. Meillä kun tapaa Jussin luona Vaasassa olla niitä äänityksiä Magnuksen kaa Radio Deihin. Minä lausuelen runoja ja Magnus pitää puhetta.
Noh, ÄÄNETYS ei tarkoittanut äänitystä, vaan äänestystä! Seurakuntavaaliäänestystä. Olin laittanut tarkasti ylös ennakkoäänestyksen ensimmäisen päivän, että varmasti muistaisin mennä äänestämään itseäni.
Magnuksen kanssa olimmekin maanantaina hyvissä ajoin kirkkoherranvirastossa. Voi olla, että viimemaanantaina jo asiasta täällä kerroinkin. En muista, koska olen siitä niin usealle taholle kertonut ja kirjoitellut.
Tiedän nyt varmasti, että kaksi (2) ääntä on äänestyspussiin minun kohdalleni pudonnut. Jos tykkäät, että olisi meikäläisen hyvä saada usiempikin ääni ja pojo etkä ole omaa ääntäsi vielä ilmoille päästänyt, niin mene ensi sunnuntaina Isonkyrön kirkkoon ja piirrä lappuun numero 19 ja tipauta lappu vaaliuurnaan.
Olkoon tämä nyt kumminkin vaalipuhe, vaikka uhosin, että en enää puheita pidä. Äänestämään toki pitää kaikkien kynnellekykenevien  mennä, vaikka ei lappuun numeroa 19 (nitton)  merkkaisikaan, vaan ihan jonkun muun.Sekin on hyvä se!
Äänestää kannattaa aina ja oikeastaan vähän niinkuin pitääkin.

Tiistaina meillä oli suuri kunnia ja ihastuttava mahdollisuus vierailla Fyrrytuvalla Vähässäkyrössä.
Minä sain lukea runojani ja Magnus sai pitää puheen.
Tapahtui semmoinenkin ihme, että en jännittänyt lausumislukemistani tippaakaan. En pätkänpätkää. Tuvan tunnelma oli niin ihmeen leppoisa, iloinen ja rento.
Varasin kaikenvaralta vesimotin viereeni, mutta ei minun siitä olisi tarvinnut ryystää. Tein sen kumminkin, koska vesikuppi siinä nyt kerran oli.
Tilaisuuden lopuksi joimme kahvit ja söimme nisunpalat ja keksit. Oli todella miellyttävä tilaisuus ja tunsin, että runojani kuunneltiin. Ai siis, että eikös sen NÄE, jos ihmiset kuuntelevat?
No kyllä, mutta minä en uskalla katsettani värssyistä ylös nostaa, koska silloin missaan paikan.
Ulkoa en osaa yhtäkään sanaparia runoistani, vaikka luulisi, kun olen ne itse kirjoittanut.
Lähdimme sitten  Fyrrytuvalta Vaasaan ja matkalla sanoimme toinen toisillemme, Magnus ja minä, että tuonne mennään toistekkin, jos kutsutaan.

Vaasassa menimme erääseen miesten vaatehtimoon ja ostimme kasan miesten vaatteita.
Ostoksilta menimme Aija-Kanita-tätini luo kahville. On muuten ihanaa omistaa täti, jonka tykö voi mennä kaffille. Luulen myös, että tädistäni on ihanaa omistaa kaffia juova siskontyttö.
Tädin luota kaahasimme kotiin. Ladoin ostokset keittiön puupenkille ja aloin katsella vaatteita hieman tarkemmin, vaikka ne nyt eivät minulle olleetkaan.
Harmikseni huomasin, että rasvahäntälampaan villasta (tai ainakin sen tapaisesta) tehty slipoveri puuttui. Sitä ei ollut ostospussissa eikä penkillä, vaikka nostelin kaikki kuteet pois paikoiltaan ja käänsin suuren plastiikkapussinkin moneen kertaan nurinpäin. Ja KÄÄK! Maksu oli kuitenkin otettu. Soitin niiltä jalansijoiltani vaatehtimoon ja kerroin asian laidan.
Tiskille ei myyjättären tietojen mukaan kuitenkaan ollut jäänyt yhtään mitään.
-JAA, JAA, mutta slipoveri puuttuu ja maksu on otettu, kuiskasin minä ja hyvä etten nieleskellyt kyyneleitä.
Menin sitten myyjättären neuvon mukaan muutaman päivän kuluttua liikkeeseen ja näytin alahuuli väpättäen kuittia. Olin ympyröinyt kaikki, mitä pussista löytyi ja alleviivannut mitä uupui.
Sain tilalle uuden slipoverin. Myyjä sanoi joka sanaa painottaen, kuinka tärkeää on MOLEMMINPUOLINEN rehellisyys.
-Se on kyllä totta. En voisi kuvitellakkaan tekeväni filunkia tälläisessä, enkä missään muussakaan asiassa, sanoin myyjättärelle puristaen rystyset valkoisina slipoveripussin suuta.
Kotiin matkatessani minulle moljahti päähän kaamea ajatus. Jospa se rasvahäntäslipoveri onkin luiskahtanut puusoffan taakse,
Heti kotiin tultuani syöksyin köökkiin, enkä hyysikkään, kuten tavallisesti, siirsin soffaa ja....siellä se rötkötti. Se rasvahäntälampaan karvasta tehty puuttuva liivi.
Vereni seisahtuivat ja sydän oli lyömättä pari varvia. Ajattelin, että kuinka kehtaan mennä liikkeeseen ja sanoa, että joo, ei se jäänytkään tiskille. Se löytyi puuseslongin alta. Asiakas oli väärässä!!! (nauraa tekonaurua).
Huomenna menen viemään toisen liivin takaisin ja harjoittelen koko matkan anteeksipyyntöä.
Olemme käyneet tuossa miesten vaatekaupassa vuositolkulla. Sieltä saa aina hyvän ja ystävällisen palvelun. Jopa tuollaisessakin, kinkkisessä,  tilanteessa. Aion käydä tuossa putiikissa vast´edeskin. Pyydän vaan heitä katsomaan tarkemmin perääni.

Torstaina olin poistattamassa kiveä hampaistani. Hammaskivenpoisto on yksi niistä toimenpiteistä, jolloin tekisi mieli klapsauttaa kita kiinni ja juosta mahdollisimman lujaa ja pitkälle.
Tällä kertaa poisto sujui kuitenkin jotenkin sutjakkaasti ja suht´koht kivuttomasti. Laser on kyllä ihme juttu.
Kehuin suuhygienistin maasta taivaaseen, enkä liioitellut pätkääkään. Harvinaisen ystävällinen ja asiansa osaava nuori nainen kuin myös terveyskeskuksemme hammaslääkäri ja assistenttinsa. Vahinko vaan, että meikäläiseltä loppuvat ehkä hampaat. :(

Viikonlopun olin melkein yksin, kuten otsikossa jo annoin ymmärtää. Magnus ja Charles olivat miestenpäivillä Ryttylässä.
Heti, kun heidän autonsa perävalot vielä vilkkuivat ensimmäisessä mutkassa, klapsahti hiiri makkarissa olevaan killeriin.
Aloin siitä paikasta suunnitella talonmyynti-ilmoitusta. Että ne paskanärhet eivät ymmärrä pysyä pelloilla, vaan pränkäävät sisälle. Grrr...
Noh, päätin stten kuitenkin olla välittämättä mistään mitään.  Lauantaina ajatukset pyrivätkin jo  Orisbergin runo-ja laulutilaisuudessa. Lausuin kaksi omitekemää runoa. Jännitin vaihteeksi niin, etten tahtonut erottaa kirjaimia Runoratsukko-kirjasta, omasta käsialasta nyt puhumattakaan. Olin nimittäin kirjoittanut upouuden runon käsin ruutuvihkoon, kun en saanut kopiokonetta pelaamaan.
Ewe ja Kyllikin lausuivat tilaisuudessa runoja, eli meitä oli vanhan kunnon Kirjaston runopiiri taas remmissä, kuten vanhaan hyvään aikaan.
Runopiiri on nyt hajonnut, kun Kylli muutti Ilmajoelle. Onni ilmajokisille, mutta murhe meille isokyrösille.

Sunnuntaina ajelin uudenkarhealla Saabillani kymmeneksi kirkkoon. Oli maataloustuottajain kirkkopyhä.
Silloin, kun on maataloustuottajien kirkkopyhä on seurakuntatalolla aina tarjolla iki-ihanaa, maailman parasta ja maukasta ohrapuuroa ja puolukkasoppaa.
Otin lautaselleni niin möllevän satsin puuroa ja napollisen soppaa, että teki mieli peittää lautanen särvetillä, kun niin hävetti.
Ajattelin kumminkin, että parempi hetken hävetä kuin loppupäivän katua.
Saman päivän iltapäivänä oli meillä Vähässäkyrössä Naisten kesken iltapäivä.
Sielläkin sain lausua kaksi runoa. Myös kirjoja sain muutaman myötyä samoin KAISAN KORTIT-kortteja.
Vähänkyrön tilaisuuden jälkeen minulle sattui vielä jotain mukavaa, mutta josta tapauksesta kerron seuraavalla kerralla. Nyt en jaksa ja luulenpa, ettette jaksa enää tekään.
ZZZZzzz....krooh...piuh....krooh...piuh...
T: Kaiza Sovasjö-Plumerus
-------------------------------------------------
Psalmi 68, jakeet 20-21

Ylistetty olkoon Herra päivästä
päivään.
Meitä kantaa Jumala, meidän apumme.
 (sela)
Jumala on meille
pelastuksen Jumala.
Herra, Herra
pelastaa kuolemasta.