Hiihtoloma oli ja myös meni.

Kuvassa meillä vieraillut toinen lomalainen. Vivianni oli se ensimmäinen.

Alemmassa kuvassa näyn myös minä. Tuollaiseltakohan sitä sitten näyttää, kun sanotaan, että on vain varjo entisestänsä? Minun kohdallani todellisuus on kyllä ihan toista. Asioihin on kyllä odotettavissa muutosta. Pakosta.

Nimittäin vasemmanpuoleinen kinttuni on kipeä. Ollut jo kaksi viikkoa.

Koska tiedossani oli matkantynkää, aloin hyvissä ajoin jalkaa kotikonstein hoitamaan.

Levitin ja sivelin paksulle nilkalleni (ja siitä ylöspäin polvilumpioon saakka) paksusti Mobilaattia.

Kyseinen laatti on ollut piirongin laatikossa 12 vuotta. Anopin jäämistöä. Viimeinen käyttöpäiväkin oli 10 vuotta sitten.

Minulla vaan ei ole ollut kinttu ennen kipeä sillä siivolla kuin nyt, joten en ollut liioin rasvaa käyttänyt, mutta en liioin poiskaan viskannut.

Eivät auttaneet sivelyt. Jomotus jatkui ja mielestäni vaan yltyi.

Ei auttanut liioin färskimpikään rasva, jota toivorikkaasti apteekista kävin ostamassa. Jalkaa jomotti ja kolotti kamalasti ja pahemman kerran.

Minusta näytti siltä, että nilkka on sisällepäin lengolla. Ei siis kumma, että särkee.

Eipä liioin ole kumma sekään, että ei huvita mennä lääkäriin kuten Magnus "lämpimästi", mennen tullen kehottaa tekemään.

Mitä turhaa! En nimittäin usko, että tohtori saisi vääntynyttä nilkkaa suoraksi, enkä usko sitäkään, että puukkojen ja veitsien kanssa alkavat sitä suoristelemaan tämän ikäiseltä ja painoiselta kropsulta. Ei siis muu hyvi kuin alkaa taas vihoviimeisen kerran keventämään nilkkaparkojen päällä olevaa kantamusta. So. painoa. En tahdo jämähtää tuolille ja sänkyyn lopullisesti. 

Kaikkihan te muistatte, kuinka olen joutunut pienentämään ruoka-annoksiani pienentyneen sisävatsani takia. Useat ovat kuitenkin huomanneet, että mikään muu kohta ei kuitenkaan ole ottanut pienentyäkseen. Eipä siis  kumma, että nilkat menevät kiemuralle. 

Yritän nyt siis täst´edes pienentää entisestäänkin pienentyneitä sapuska-annoksia. Eiköhän alkaa jalat oikenemaan.

Toista viikkoa tehohoidin jalkaani vanhentuneilla ja uudemmilla linimentillä ja vanhalla, mutta kunnossa olevalla hieromakoneella.

Buranaa söin kourallisia ja  niitä ilman reseptiä saatavia verenohennustableteja, joidenka nimeä en kuolemaksenikaan muista, enkä jaksa KIPAISTA alakerrassa katsomassa paketin kyljestä. 

Vihdoin ja viimein perjantaina katsoin olevani siinä kunnossa, että uskalsin lähteä naistenpäiville Ryttylään.

Hyvin pärjäsin, vaikka matkalaukku painoi about 50 kiloa, ellei enemmänkin.

Magnus ihmetteli, mikä laukussa painaa, vaikka siellä ei ole mitään minun puheitteni mukaan.

Sitä minäkin ihmettelin.

Junamatkat menivät suuntaan ja myös  toiseen hyvin.

En pelännyt oikeastaan vasta, kun paluumatkalla lähestyimme kotiasemaa. Tervajokea.

Kyselin itseltäni kauhuissani junanvaunun eteisaulassa, että miksi pitää porhaltaa kahtasataa, vaikka matkaa asemalaiturin kylkeen on kaksisataa metriä?

Myönnän, että luvut ovat paisuteltuja, mutta niin pelokkaat ihmiset pakkaavat tekemään. 

Hissikammoiset paisuttelevat hissin liitoksista narinoita, lentokammoiset koneen siipien lepatuksia ja uskovat niiden roikkuvan enää muutamalla ruuvilla kiinni, ukonilmaa pelkäävät tuntevat, miten salama iskee suoraa päähän jne. jne.

Kaikille pelkoisille on ihan turhaa vakuutella, että mitään ei tapahdu, koska he tietävät, että joskus joillekin on kuitenkin tapahtunut ja pelkoiset ovat varmoja, että taas tapahtuu ja juuri heille.

Viikonloppu Ryttylässä oli kuitenkin niin hyvä ja virvoittava, että sen takia kannatti hiukkasen pelätäkin.

Jalka nilkkoineen oli myös ihmisiksi myös koko viikonlopun. Hoito jatkuu ja toivottavasti painonpudotus nousee taas uuteen kiitoon. Niin on ainakin ennen aina tapahtunut. Neljäkymmentä kertaa.

Onkohan teistä kukaan maistanut muotovaahtoa? Enpä usko. Minä olen. Oli ihan pakko.

Sain kampaajalta kokeiltavaksi SALT moussea. SUOLA muotovaahtoa. Kyseinen aine tuuheuttaa ja saa ohuenkin hiuspehkon tuntumaan puolet tuuheammalta kuin se on.

Moussessa ei maistunut suola, mutta hiuksiin hierottuna se on kyllä hyvää ja täyttää lupauksen. Lupaus: hiuspehko tuntuu muhkeammalta ja kuohkeammalta.

Kalenterin lehtiä käännellessä huomaan, että kahden viimeviikon menot ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Hyvä on olla paikoillaankin joskus ja varsinkin silloin, kun on nilkka kiemuralla.

Talvilomavieraita oli kaksi. He olivat omiaan elähdyttämään ja ilahduttamaan vanhan paapan ja muutamaa kuukautta vieläkin vanhemman mummun sydäntä ja mieltä. 

Männäviikolla tiistaina, olimme Nikolainkaupungin kirkossa keskipäivän hartaudessa Magnuksen kanssa. Tuttuun tapaan minä lausuin runoja ja Magnus piti puheen. Hyvin meni, vaikka ei yhtään jännittänyt, eikä suuta kuivanut. Oikeastaan joutui enämpikin nieleskelemään. Oli niin hyvä olla.

Ja miksi matkustin paljon pelkäämälläni junakyydillä Ryttylään, johtui se siitä, että siellä olivat ne jokavuotuiset naisten päivät. Jo useamman vuoden ajan minulla ja Leylahilla (nimi muut.) on ollut ilo ja kunnia toimia päivien aamurukoushetkissä vetäjinä ja vastuunkantajina.

Aamurukoushetket alkavat kello 7. (Kotona minä en tuohon aikaan käännä vielä edes kylkeä). 

Virkkuina me kuitenkin taas tilaisuudet vedimme ja iloksemme runsaasti muitakin virkkiksiä kerääntyi Sirkan saliin rukoilemaan yhteisten asioiden puolesta.

T: Kaisa Virkskog-Nilkkander

-----------------------------------------

Psalmi 145: 17-18

Herra on kaikessa oikeamielinen, 

hän on uskollinen kaikissa teoissaan.

Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi,

sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa.