Metsän eläimiä on tullut piirrettyä. Niin kettuja kuin susihukkasia. Eikä mikään kumma. Molempia sortteja on meidän plantaasillamme näkynyt.
Viime viikolla, vai oliko se jo toissaviikolla, näkyi juurisataneessa lumessa taas ketunjäljet.
Kettu oli tepastellut ihan porraspäähän haistelemaan uutta porraspääharjatelinettämme.
Magnus meinaili, että repolaista kiinnosti varmaan myös ne vintinikkunasta ulosheitetyt viiksivallujen raadot. Mene ja tiedä.
Voihan kyllä olla, että kettu niitäkin syö. Paremman ja elävämmän ruuan puutteessa.
Susi kyllä varmaan syö raatoja. Sudenjälkiä meillä ei sen toissatalvisen-, vai oliko sitä edellistalvisen tassuttelun jälkeen ole onneksi näkynyt.

Pihassamme ovat todistettavasti, tämän neljäntoista täällä olon aikana, kuljeskelleet myös  jänikset, supikoirat, metsäkauriit, kissat, susi, kettu ja lumikko.
Asuinpaikkamme ilmatilassa ovat lennelleet useat linnut, joista mieleenpainuvimpia ovat olleet huuhkaja (jos siihen tietoon on luottaminen, että ainoastaan huuhkaja sanoo: HUHUUUU), tikka ja hiirihaukka. Hieman raja-aitamme ulkopuolella on lenneskelleet ja maassakin tepastelleet joutsenet ja kurjet.
Kaikki linnut ovat kivoja. Lintulaudallamme käy päivittäin kova kuhina ja vilske. Auringonkukan siemenet saavat huutia.
Olemme yrittäneet tarjota linnuille muutakin sorttimenttoa kuin auringonkukansiemenet, mutta ei kelpaa!
Eräänä talvena ostimme jostain myyjäisistä kauralyhteenkin herkkupalaksi "pulusillemme".
Ei kelvannut.
Myöhään keväällä ankarasti varisseeseen lyhteeseen kuitenkin lehahti närhi. Närhi näytti pehkosta jotakin löytävänkin ja tulipa se vielä toisenkin kerran siihen aterioimaan. Närhi on upea lintu. Kannatti ostaa se lyhde, vaikka muut linnut sitä kovasti yrmiskelivätkin.  Ostan taatusti vieläkin, jos jostain sellaisen löydän.
Otin kuviakin siitä närhestä, mutta niistä ei tullut hyviä. Yhtään ei tiedä, mikä muhkura siinä lyhteen kyljessä on takertuneena. Siipien upeaa sinistä väriplättiä ei erota sen vertaa, että voisi hokata, että närhihän se siinä.
Yhteenvetona tähän kaikkeen edelläkerrottuun totean, että ikkunoistamme näkee enemmän elukoita kuin ihmisiä. Autoja toki ajaa ohitse muutama tunnissa ja kesäisin kaikenmoisia maataloushärveleitä, mutta noin yleisesti ottaen ei mitään muuta!

Eilen, sunnuntaina, meillä oli Pappilassa Naisten kesken iltapäivä ja hyvä iltapäivä olikin.
Raija ja Anna-Liisa tulivat Jurvasta ilman välilaskua Isonkyrön pappilaan kertomaan valosta ja pimeydestä. Laihialla tosin oli ollut lähellä, että tyttöjen pitää tehdä välilasku, koska tiestöä siellä on niin munklattu ja modernisoitu, että välillä ei tiedä, onko jossain miljoonakaupungissa vai missä?
Minulla oli pappilassa keittiö- ja koristeluvuoro.
Pyysin Magnusta hakemaan pieniä katajanoksia pöydille pantaviksi. Magnus sanoi, jotta minen haje! Niistei pätkäästä ensimmäästäkään fiunua poikes. (Pihapiirissämme kasvaa kolme katajaa. Yksi iso ja kaksi pientä.
-Jassoo? Vai ei pätkäästä? Mitenkäs on, kun tuo kataja, joka on iso ja komea, ajeltiin lestiä myöden klaniksi monta vuotta, ennen kun minä hoksasin laittaa kepin merkiksi? Kyllä sinä nyt vaan menet ja leikkaat nätisti sopivista paikoista minulle viisi (5) pientä oksaa!
Ja menihän Magnus.
Katajanoksat olivat ihania ja tuoksuivat suloisesti pappilan pöydillä. Nyt ne pönöttävät kauniisti eteisemme ikkunalla kupariastiassa. Siinä ne kestävät kevääseen asti silmäin ilona.
Mainittakoon, että katajat eivät ole pylväskatajia, jotka käsittääkseni ovat suojeltuja.  Meidän katajat ovat ihan tavallisia maatiaiskatajia. Upeita kylläkin, kun niiden kasvua vähän ohjailee.

Tänään en päässyt taidekurssille, koska tänään oli KD:n paikallisosaston vuosikokous. Sieltä ei voi jäädä pois varsinkaan, kun kuuluu johtokuntaan.
Kokous oli innostava ja antoi toiveikkuutta tulevaisuutta silmälläpitäen. Paikalle tuli uusia ihmisiä uusine ajatuksineen. Päätimme alkaa jäsenkampanjan. Kutsumme kukin yhden uuden ihmisen puolueemme jäseneksi. Minulle voi ilmoittautua, jos en hoksaa juuri sinua pyytää. ;)
Kokous sujui muutenkin juohevasti varsinkin, kun välillä ryypättiin kahvit. Aika laihat kahvit.
Minä annostelin pöönit (sitten, kun ikinä siihen vaiheeseen päästiin, että pöönejä annosteltiin).
Ohjeissa, joita kahvikoneen käytössä ällätikun kanssa seurattiin, neuvottiin laittamaan suodattimeen kaksi kkp sumppia. En laittanut kukkuraista, sullottua mittaa, kuten tapanani on. Ajattelin, että tehdään nyt niin kuinka ohjeet sanovat. Olisi pitänyt noudattaa omia ohjeita: Pöönyjä paljon ja runsaasti, koska niistä ne on rahatkin maksettu.
Laiha kahvi saa ohimosuonet pullistumaan ja kielen kannat jäykistymään.

Päivällä olin kirkolla Krellin kokoontumisessa. Niissähän on aina ylimukavaa.
Tuli mieleen, että niin sitä vaan nykyään istutaan kaikenmaailman eläkeläisten miitingeissä mummujen ja faarien seassa mummuna ja faarina. Eikä ole kuin kraapantuu siitä, kun oltiin nuoria ja kuljettiin nuorten seassa ja riennoissa.
Nuoruutta kun haikeana muistelin tuli mieleen, kuinka 15-vuotiaina poljettiin pyörillä lähimaakuntaan koulukaverini tuttujen luo yökylään.
Istuimme kahvipöydässä ja minä kurkotin varovaisesti pientä pyöreätä piskettiä piskettilautaselta. Ennen kuin ehdin siihen edes tarttua, siepattiin lautanen nokkani editse pois ja puuskahdettiin:
-Te syötte kohta kaikki!
Muistan, että nolostuin ihan hirveästi, semmingin, kun en ollut syönyt vielä ensimmäistäkään keksiä, KAIKESTA puhumattakaan.
Noh, nämä ovat niitä HAUSKOJA nuoruusmuistoja. Mitäpä niistä enää puhumaan. Niiden opetus kuitenkin on siinä, että oppii huomaamaan, kuinka  aika ja vuodet kuluvat huikaisevan nopeasti.
Hyvä opetus on myöskin siinä, että ei pidä kiskaista pikkuleipälautasta kenenkään nokan edestä ennen aikojaan. Se jää kismittämään melkein sadaksi vuodeksi.

Mitään muuta ei oikeastaan ole viikon aikana tapahtunutkaan. Teuvan kirkolle ajelimme pilkkosen pimeässä ja sateessa noutamaan sotapojan lomille. Sinne saakka hän pääsi kaverin kyydillä. Surkeasta kelistä huolimatta hakumatkalle lähdettiin, koska Magnus armeijan käyneenä tietää, että lomat ovat lomia ja niille on päästävä heti.
Minä lähdin kyytipojaksi pitämään kuskin vireystasoa yllä ja siksi, että tykkään istua autossa. Magnuksen isoisäkin oli samanmoinen. Hän istui autossa, vaikka se seisoi pihassa. Ihan NIIN innokas minä en ole, mutta ei paljon puutukkaan.

Tänään, kun istuin korikiikkutuolissamme ja vahtasin jotakin TV:stä, loihe Magnus lausumaan, jotta sullon kuule maha paisunu raakasti! Ainaki seittemän kilua on tullu lyhyes aijas lisää.
En ollut repliikistä moinaankaan. Syystä, että Magnuksella ei ole koskaan tapana huomautella painoista, eikä mahoista. Minulla sen sijaan on. Ei mene päivääkään, etten mainitse Magnuksen mahaa. Se on myös aika muhkea, eikä selän takia saisi olla.
Olemme rantakunnossa molemmat: meillä on mahat kuin rantapallot. Tarttis tehdä jotain.
T: Kaisa Strandboll- Magenskog
---------------------------------------------------
Sananlaskut 3:5-8

Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan,
vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.
Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi,
hän viitoittaa sinulle oikean tien.
Älä luulottele olevasi viisas,
pelkää Herraa ja kata pahaa.
Siinä on sinulle lääke,
joka pitää koko ruumiisi terveenä.