Syyssähtävää

Olen haaveillut takapihallemme uima-allasta. Hurjimmissakaan unelmissa en ajatellut kuvankaltaista plastiikkakupposta. Todellisuus on aina tarua ihmeellisempi, mitä uima-altaisiin tulee.

Siinä me molskimme Viivi, Joona ja mä. Mag... Mauno sanoi. että "ei saa kirioottaa salanimiillä. Pitää olla oikiat nimet! "

Okei sitten. Täst´edespäin nimet ovat niin, kuin ne kirkonkirjoihin on präntätty, paitsi erityistapauksissa, joista aina on merkintä (nimi muutettu).

Magnus (nimi muutettu) lähti aamusella heti parturiin ja minä koneelle, koska edessä on TODISTUSPUHEENVUORON kirjoittaminen tänään teltalle. Aion sepittää myös uudenuutukaisen runonkin illaksi. Olen veivannut kaikki runoni about kolmeenkymmeneen kertaan, kun olen päässyt estraadeille (paitsi tietenkin näitä plokkausrunoja) ja kuulijakunta näyttää kertakerran jälkeen vajoavan syvemmälle tuoleihinsa ja kasvot tuntuvat kelmistyvän varje gång (ruotsksi siksi, etten ole kertaakaan painanut tuota åå nappia).

Vielä altaaseen palatakseni, niin se on pyyhitty ja puunattu vihreästä lillingistä putipuhtaaksi ja kääritty säilytyslaatikkoon, ikävä kyllä, ens kesää varten. Luulen nimittäin, että SALUDOT (eräs mummeli aina sanoi saldoansa saludoksi. Siihen hyvään vanhaan aikaan, kun postissa vielä oli pankki) eivät yllä uima-altaan pykäämiseen. Hmmph!

Eilinen ilta meni teltalla tosi hyvin. Yli kuudesta miljarttista ihmisestä 70 kpl oli tullut paikalle.

Korvapuusteja olin varannut mukaan kuusikymmentäyhdeksän kappalta.

Annoin Maunolle sanattoman viestin: pidin suuta ammollaan, näytin sitä etusormella ja pudistin tiukkana päätäni ja osoitin Maunoa. Viesti meni perille, mutta sitä ei tarvinnut noudattaa. Kaikki eivät tulleet kahville.

Puustien suksee oli valtava. Joku sanoi, ettei IKINÄ ole saanut nuin hyviä puustinkeja ja joku kuiskasi, että saako syödä usiamman.

Laila sanoi, että eipäs kehuta liikoja YLYPISTYY vaan.

Vannoin, etten ylpisty, vaikka vaikeuksia oli vaikuttaa vaatimattomalta.

Sanoin, että olen tottunut tähän. Jo rakas edesmennyt veljeni, joka oli tunnettu tirsmuisuudestaan, kysyi:" Saako ottaa toisen tollasen lahnatautisen (lue: puusti)?"Se oli kehumista.

"Varo, ettei noukkaan sada vettä, jos oikein ylypiäks tuut! "naureskeli joku.

Näin on. Syytä on olla vaan aika nöyränä, kun on vastuu illalla.

Kalervo esitti, että kirjoittaisin runon siitä, miten vettä voi sataa nenään! Aihe tuntuu kehittämisen arvoiselta.

Nyt ovat sitten pikkukärpäsetkin heränneet horroksestaan. Juuri eilen sen piti sattua, kun köökissä oli kaikenkattava pullameri. PAH! Täällä Hälvän Vähällänevalla pikkukärpäset ovat huonekärpäsen kokoisia ja huonekärpäset ovat taas puolestaan kolmensentin rotjakkeita, tuskin ilmassa pysyvät.

Runo: Oli puhuttu ja kirjoitettu

kuunneltu ja nähty.

Asia oli laittanut ajattelemaan,

aluksi

mikä ihmeen sikajuttu?

Tuleekohan se tänne asti? Löytääkö meidän kolkan.

Tämän meidän maan?

Pysyis nyt vaan tuolla muualla, kaukana.

Ei tänne!

Mä laitan kampoihin!

En kättele, en pussaile, en puhu, en pukahda.

Jynssään kädet, ovenkarmit, krivat, avainniput

kauppakärryt, kännykät, vessannupit, kahvat kaikki.

En aivasta, en kaivele nekkua, en, en...

Suunnitelmat eivät ole vedenpitäviä

huomaan

eivät ne ole taudinkestäviä.

Parasta on laittaa kädet ristiin ja pyytää:

Auta Jeesus mua ja muita.

kaikissa maissa

taudeilta

ja tältä sikaflunssalta!

No niin tässäpä tämä. Toivoo ja uskoo Kaisa

Tässä kuvassa on Magnus. Ei nyt sentään eilisen telttakokouksen jälkeen, vaikka vettä lotisikin koko illan.
Maailman yli kuudesta miljarttista ihmisestä 60 kpl(tarkistettu luku) oli päättänyt tulla teltalle eilisiltana. Määrä löi ällikällä meidät ns. järjestäjät. Pullia olimme varanneet RUNSAASTI, eli viiskymmentä (50). Kauhuissani laskeskelin, että kaikille ei riitä, vaikka itse söisin vaan yhden ja Magnukselle ei annettaisi yhtäkään. No, siitä selvittiin säikähdyksellä, sillä ihmiset kiirehtivät kotiin, koska olivat puoleensääreen asti lipiloskuja. Satoi todella runsaasti ja ehdin tunnelmoida ropinoista aika tovin, kunnes karmea totuus selvisi: telttaan tulvi vettä puhujasta katsottuna oikealta syrjältä. HUH HUH! Ihmiset sinnittelivät kuitenkin pitkään paikoillaan, vaikka nilkat olivat jo veen peitossa ja heitä sai pariin kertaan komentaa paikanvaihtoon. Tästä ei voi päätellä muuta, kuin että saarnat olivat hyviä ja Petäjäiset lauloivat niin, että ympäröivä maailma kaikkosi. ( Ja näinhän se olikin).Mitä siitä, vaikka jalat likos hyisessä vedessä ja sandaalit kurnuttaisivat seuraavat viikot vettyneinä ja venyneinä. Mitäs pienistä!
Teltillä ajattelin nisua mäyhätessäni, että onkohan sitä ihminen ihan viisas.
Punnertaa nyt teltta pystyyn hiellä ja vaivalla, istua märkänä, kuin uitettu piski puolitoistatuntia, kun hyviä kuivia rakennuksia konottaa ympärillä pilvin pimein. Vastaus on: EI OLE.
Silti VOI olla, että joku voi tulla ÄSSÄmarkettiin mennessään katsomaan, että ketkä tuola trasukirkossa vouhkaavat. Joku VOI kuulla rättikirkon seinien läpi, että Jeesus rakastaa. Kuuluisko se simenttiseinien läpi? Ei!
Tänään on minun vuoroni viedä pullia mukanani. Olen laittanut sangollisen taikinaa puskemaan, sillä en aio vapista RIITTÄÄKÖ. Toiveikkaasti kaulailen 72 öörfiilaria.
Muuten aika raihnaisena konkosin sängystä tänä aamuna. Tunsin kaikkien ikävuosieni painon paksulla hartioillani (63) ja peiliin tuijottaessani totesin, että en näytä päivääkään yli kahdeksankymmpiseltä (80).
Uutiset radiosta eivät vuosia harteilta pudottaneet, paitsi yksi uutinen: ovat asettelemassa televiitsionikameroita Nelson Mandelan oletetun hautapaikan viereen. Ovat varanneet hotellihuoneet toimittajia ja kuvaajia varten paksuilla setelitukuilla ja kilpailu on kuulemma ankaraa. Itse "vainaja" elää valitettavasti vielä ja voi oikein hyvin. Käynnissä ovat etukäteisjärjestelyt.
Aluksi minua nauratti ja ajattelin, että voi hyvät hyssykät, mutta tarkemmin ajateltuani huomasin, että itsekkin olen järjestellyt asioita, vaikka vielä voin paksusti.
Sovimme rakkaan tätini Aija Kanitan kaa, mihinkä maalliset röpimme laitetaan sitten päällepäätteeksi. Itse asiassa hän kysäisi, että onko vastaansanomista siihen, että hänet ja miehensä peitetään Ritareitten hautaan ( paapan ja paapanpaapan). Vastaansanomisia en keksinyt ja niin sovittiin, että paikka on heidän ja löimme kättä päälle. Omasta paikastani en vielä ole antanut vihoviimeistä tahtoani, mutta kyllä senkin joskus suutuspäissäni ilmoitan. (Lukija ehkä huomaa, että tapanani on värittää hivenen asioita. Ilmiölle on nimikin: " Wirtasen lisä") No, en voi kirjoittaa, että "KALPEINA JA KUISKATEN HE KESKUSTELIVAT VIIMEISESTÄ SIJASTAAN KELMEÄSSÄ KALMISTOSSA. SALAA PYYHKÄISEN KYLMÄN KYYNELEEN NENÄNVARRESTAAN. SOPIIKO SINULLE KARJAMAISA, ETTÄ KUN AIKA TULEE NIIN KYLMENNEET TOMUMAJAMME...jne.

Rakkaalla edesmenneellä äidilläni oli varmat järjestykset, kuinka hänen hautajaisensa tulee sujua. Hautauksen jälkeen piti huutaa , että kukin saa mennä kotiansa juomaan kahvia ja sitten hänet piti kuulemma polttaa ja...
Sanoin äidilleni, että voit olla varma, että vainajan viimmosia tahtoja EI TÄYTETÄ!

Näihin valoisiin tunnelmiin päätän blogini tältä päivää.
Runo kummingin vielä, etteivät alkuperäiset suunnitelmat kovin retkahda.

On aikalailla samantekevää
kussa kupsahdetaan.
On aikalailla samantekevää

ulkonaiset krumeluurit.
Vaan mik`on laita uskomukses
kuink`läpättää sieluis henki
ikuinen
siitä ota vaari
Jeesus turvaisa on asukas
Hänet pyydä syömmees jäädä asumaan.

Vaikka ite sanon, niin pikkasen muistuttais Acrikolan Miikaelin tuatantoa tämä runo.(Tietenkin hänen ihan ensiharjoitelmiaan)

Alkuja

Huomenissa alkavat koulut. Jonatanilla ja Viviannillakin (kuvassa) alkaa koulun penkkien hiertäminen. Niinkuin tietysti Miikalla ja Niinalla ja Ellillä ja Masalla ja Kaukolla ja Vuakolla ja Kialolla jne. Kaksi ensiksi mainittua ovat kuitenkin lapsenlapsiani ja siksipä paneudun heidän kohtaansa erityisen tarkasti. Kävivätkin eilen täällä meillä.

Vivianni on jo viikkoja sitten pakannut penaalinsa. Paitsi kyniä ja tusinaa pyyhekummia kynäkoteloon oli pakattu vaaleanpunainen pieni rusettinauha ja pikkuruinen helminauha. Kysäisin, että tarvitaanko näitäkin koulussa, vastasi Vivianni, ettei hän tiedä. Semminginkään, kun ei ole ennen koulussa ollut. Koululaukuksi oli valikoitunut tarkan silmittelyn jälkeen reppu, jossa luki englanniksi "I LOVE HORSES". Kyseisten elikoiden (2) turparustingit olivat somasti sydämen sisällä. Englanniksipa tietenkin. Ei sovi seinillekään että kouluväskyn kyljessä seisoisi "MINÄ SE RRRAKASTAN HEVOOSIA!" Magnus-paappa yritti höynäyttää Viviannia ja sanoi, että repun rintamuksessa lukee "MINÄ RAKASTAN PORSAITA". Eipä ole höynäytettävissä Vivianni. Osaa lukea. Kaikki maitotölkin kyljessä olevat tekstit luettiin jo keväällä kovalla äänellä aina, kun maitoa juotiin (eli aika monta kertaa päivänmittaan).

Jonatanille haetaan reppu tänään. Toivon salaa, ettei ainakaan sellaista luurangon pääkalloa kassin kyljestä töklöttäisi. Mutta jos niin on, niin eihän sille mitään voi. Täytyy vaan painaa pahkaansa. Toi luukasarankokallo -buumi on ihmetyttänyt minua aina. Kerran näin soman pikkuvauvan kuikuilevan vaunusta tutturuinen suukussa ja sylki ihanasti valuen, niin eikös vaan ollu pääkallo pusakassa hänelläkin. Oli yritetty tehdä VAALEANPUNAINEN ja KLITTERINEN, mutta meikäläistä ei eksytetä. Haistan pääkallon metrien päähän ja myös näen, vaikka nykyiset kakkulani ovat jo lähentelemässä 10-vuotissynttäreitä.

Jonatan meneekin jo kolmannelle luokalle. Hänelle siis kaikki on jo rutiinia. Siunausta vaan kaikille koululaisille. Pienille ja vielä pienemmille, isoille ja vielä isommille!

Magnus meni telttaa pystyttämään, Ulkona sataa ja , kun teltta kastuu, niin sen pystyttäminen käy jo kilpapunnerruksesta. Toivoa sopiikin, että teltta myös täyttyisi viimeistä plastiikkatuolia myöten seuravieraista.. Sinne telttaan sisälle ei sada, vaikka kansi ja pystyttäjaät kastuvatkin ja siellä saa kuunnella hyvää Jumalan sanaa, jota mitkään veden lotinat, eikä mikään muukaan voi vesittää.

Runoelmaa ei nyt tule tähän loppuun, vaikka alkuperäisiin piirrustuksiin kuului, että JOKA PÄIVÄ KIRJOITUS ja JOKA PÄIVÄ RUNO! Senpä takia en olekaan tätä plogia kenellekkään mainostanut. Tänään soiti Katherinelle (tyttäremme) ja siitä se lähtee. Aion ilmoittaa tämän blogin kaikkiin foorumeihin alkaen Isonkyrön Alapään Maaseutunaisista (joihin kuulun) päättyen Elvis Presley faneihin (joihin myös kuulun) ja kaikille siltä väliltä.

Tai sitten en!

Matkoja

Tässä kuvassa sijaitsemme Israelissa Magnuksen kaa. Tarkemmin sanottuna Skopos (mahdetaankohan ollenkaan nuin kirjottaa) vuorella. Saimme tehdä matkan vähän yli vuosi sitten ja nyt on tiedossa uusi matka huhtikuussa 2011 jos Herra suo. Ilmoittautumisia otetaan vastaan!
Oi sitä onnen mykkyryyttä, mikä tälläkin kuvanottohetkellä oli.
Millään ei meinannut mahtua kaaliin, että MET TÄSSÄ JA ISRAEELISSA!
Emme ole Magnuksen kanssa paljoakaan matkustelleet. Mitä nyt Uumajassa käyneet ja käsivarren kautta Norjanmaalla. Niin ja Venäjän kamarallakin olemme käyneet tuolla Karjalan kunnailla.
Oikeammin meitä ei ole erikoisemmin huvittanutkaan matkustella. (Tosin ei ENTISTÄKÄÄN poikaa "huvittanut" ostaa mersua, kun ei ollut rahaa).
Israeliin saimme sellaisen matkalais- kipinän, että sinne on melkein pakko päästä, vaikkahan sitten viimmoset siemenperunat...no ei nyt sentään.

Olemme pakkailleet Charles Hermanin hynttyitä erikokoisiin laatikoihin, kun hän lähtee sinne Joensuun teoloogiseen lauantaina. Vaikka vaan KAIKKEIN välttämättömimmän sanoo ottavansa mukaan tulee auto ja peräkärry niin täyteen, että TOIVOA sopii, että itte mahdumme mukaan. Otamme Maunon kanssa matkan HUVImatkana. Revimme kaiken irti Suomen suvisista maisemista ja tulomatkalla pysähdymme joka-ainoan nähtävyyteen ohjaavan kyltin kohdalla. Menemme sinne, mihinkä nuoli osoittaa. (Magnus ei tästä vielä tiedä mitään).

Sulo (pieni kissanrääpäle) ilmestyi puuliiteriimme muina kissoina toissapäivänä. Se katosi, kuin rupahde Saharaan, kun sen veljeä haettiin kaupunkikatiksi. Se ei ole majaillut kotipihallaankaan (naapurissa) ja olimme varmoja, että se on joutunut supikoirien aamupalaksi. Hämmästys oli melkoinen, kun se veteli sikeitä vanhan juutti (!)säkin päällä, eikä meinannut millään herätä. Annoimme sille täysin tapojemme vastaisesti tilkan hylakevytkermaa. Kivasti se latki sitä ja siinä moljahti mieleen, että SULO se siinä latkii. SULO WILEN. (sanokaa Suloksi vaan).
Nyt menen juomaan kahvia ja syömään yhden kevyt (hmph...pah) korpun, vaikka pakasteessa on niitä korvapuusteja. Sitten luen Raamattua ja alkaan odottelemaan Magnusta kotiin. Hän on hakemassa telttaa Lehtimäeltä.
Huomenna alkavat ne telttapäivät. Tervetuloa!
Mutta päivän runonen oli unehtua:

Jeesus! Me levitämme juhlateltan koulun pihaan.
Maitopönikkään tuomme pelloilta kukkia.
Puhujapöntön kyljessä on risti.
Siitä sielä juhlateltassa puhutaan.
Rististä.
Se on aika kova juttu.
Hullutusta monillekin.
Elämäksi heille,
jotka tulevat kuulemaan ja
ottavat tosissaan, vaarin.
Tuhatta on kutsuttu,
enemmänkin...
Kiitos jokaisesta, jonka sinne lähetät.
Nisukahvit me hörppäämme, mutta ensin...
veisaamme...veisaamme.

Remonttihuolia.

Nyt, kun olen saanut tämän blogini valtakunnan verkkoon liitettyä, aion suhtautua kirjoittamiseen vakavasti.Nythän voi olla niin, että joku muukin, kuin minä itse, alkaa intenssiivisesti lukea tätä.

Kyllä! Olin todella merkinnyt itseni lukijaksi OMAAN PLOKIINI ja työn ja tuskan kautta sain leveän naamatauluni poistettua listoilta!

Nyt on kaikki toisin ja voin alkaa uudella innolla kirjottamaan kaikesta siitä huikaisevasta, mitä tapahtuu, kun asuu aika kaukana kaikesta ja keskellä peltoaukeamia, pihapiirissä vanha navetta ja puuliiteri.

Muunmuassa alussa olevasta kuvasta käy ilmi, mitä tapahtui perjantaina. Magnus otti ja haki sementtiä ja kiipesi katolle. Olin jyrkästi kieltänyt kiipeämästä katolle!

Kauhukseni Magnus vaan otti sementtisangon ja lähti määrätietoisesti kuten Gustafssonin Veikka ainakin, nousemaan tikkaita pitkin korkeuksiin. Ajattelin, että jos sieltä tippuu, niin ikinä en sano sille enää sanaakaan. Ulos en uskaltanut mennä seuraamaan operaatiota.

Pelättyä tömähdystä ei kuulunut. Sieppasin kameran ja otin ikimuistoisen kuvan. On mulla vaan aikamoinen mies. Ketterä ja taitava.

" Kannatti käydä aikoinaan muurarikurssi, vai mitä?" karjuin Magnukselle katolle.

" Joo, vaikkei muuraamisesta edes PUHUTTU. Kuakittiin vaan vetäjän pottumaata!" karjui Magnus takaisin.

Tänään leivoin about 72 korvapuustia. Valitsin kaikki kauniit ja sopusuhtaiset eri pusseihin. Sellaiset, joita kehtaa tarjota seuravieraalle ja vielä katsoa silmiin. Kaikki vänkylät sujauttelin myös pusseihin ja ne syötetään omaisille.(Omaiset saivat ilokseen sievoisen määrän puusteja. Omaiset koostuvat Charles Hermanista ja Magnuksesta. Minä en ole omainen, koska olen laihdutuskuurilla).

Sain myös tänään ennakkovaroituksen, että pääsen lausumaan RUNOJANI Jurvaan.

Jurvassa pidetään lokakuussa 10 (!) päivän kokoussarja. Siitäpä innostuin ja ilahduin niin, että runoratsu lähti melkein heti juosta jolkottaan.

Kas näin...(rykäys...hmph..harmittaa vieläkin se upea eeppos, jonka jouduin poistamaan blogilta tässä taannoin. En kerinnyt edes ylös kirjoittaa, niin oli hoppu).

Runo: Yläkerran ikkunasta jos viitsii ulos vilkaista

huomaa, miten vilja alkaa olla kypsää.

Ei mene kuin tuokkonen ja pienen talon kokoiset

puimurit

vihertävät ja keltaiset

alkavat kitaansa tähkäpäitä ahtaa.

Ennen muinoin, kauan sitten niitä

kellertäviä ja vihreitä

puimureita

yskitti.

Kurkkuun peltiseen takertuivat vihneet ja oljet.

Ei enää oikeastaan niin satu.

Niillä on paksut kurkut nykyään.

Joo, ihan hyvä. Aion lähettää runon " Maamiehen tietolaariin"

Nyt menen lukemaan Raamattua (Jobin kirjaa edelleen) ja sitten going, going!

Kuva näpsästy tässä elokuussa viime viikolla.

Kuu oli kuin Oltermanni, niin että pakko oli juosta ulos näpsäseen kuva.

Viime viikolla paitsi, että otin kuvia, kirjoitin myös pitkän ja hartaan blogikirjoituksen. Loppuun lisäsin vielä runon, joka ihan sillä hetkellä mielessäni pyöriskeli. Alkuun laitoin kuvan, jossa rinta rottingilla lausun runoa Isonkyrön vanhassa kirkossa kynttilöiden loimeessa. Tai LUULIN, että lausun ja LUULIN, ETTÄ LAITOIN. Seuraavana aamuna tarkistin mimmoselta loistelias runoseni kuulostaa ja näytästää ja huomasin kauhukseni läiskässeeni kirkkoherramme kuvan alpuumiini. Alla teksti: Tässäpä MINÄ , KAISA, lausun omitekoista (rykäys)runoa vanhassa kirkossa.

Kiittelin mielessäni, että blogiani ei lue vielä kukaan. Olisivat ihmetelleet ja laittaneet sanan kiertämään, että se Kaisa kovasti näyttää harmaantuneen ja partakin näyttää oikein elinvoimaiselta.

HUH HUH. Pakko oli poistaa koko juttu. Kuulin kyllä Charles Hermanilta, että ei aina tartte koko blogihistoriaa poistaa. Voi kuulemma poistaa minkä kohdan vaan, vaikka kuvan ainoastaan. Minä en kerinnyt moista näpykkää katsella, vaan kämmenet hioten ja kitalaki kuivana POISTIN KAIKEN, kun ensimmäinenkin siihen luvanantava näppylä osui harittaviin silmiini. Niin... tuli mieleen jälleen kerran Charles Hermanin sanat:LIIAN MYÖHÄÄN!

Hui kauhistus!!! Parta ja kaikki.

Toivottavasti runoratsu laukkaa nyt sitten kahta kiivaammin tämän jutun lopussa!

Magnus jakoi tänään kolmesataa (300) kutsua telttapäiville, jotka alkavat ens keskiviikkona Isonkyön keskustassa. Minä sain piirtää kutsulappuun kuvan. Teema on tänä vuonna RAKAS IHMINEN. Viime vuonna teema oli

JEESUS KUTSUU. Sain piirtää silloin myös Laihian kutsuläpykän ja laitan siitä kuvan tähän mukaan, koska siitä tuli aika hieno, vaikka itse sanon.Laittaisin tämänvuotisenkin, mutta Magnus ei onnistunut KANNAAMAAN sitä (hänen omaa ilmaisua käyttääkseni) tiedostoihimme.

HMPH...en onnistunut minäkään..no ei voi mitään, enkä kyllä uskalla Charles Hermannilta kysyä mitään tähän blogiin vähänkään viittaavaa.

Leivomme teltalle runsaasti nisuja ja kissautamme hyvät kahvit, jotka sitten hyvien puheiden päälle juomme.
Telttapäivät ovat riemastuttavia. Toivottavasti porukka jaksaa tulevaisuudessakin äksätä päivien eteen ja rukoilla runsaasti. Meillä on ihan uusi teltta ja jos ilmat ovat suotuisat, niin varmaan joku kirkolle ja teltalle lähteekin. Unohtui sanoa, että kutsuja ja lehtiä jaetaan kaikenkaikkiaan tuhatviisisataa (1500) Magnus jakoi niistä ne kolmesataa. Minä en jaksanut lähteä. Minulla oli väsy ja kuuma ja hiki ja örkötti ja kenkutti ja ...
Menin sitten asioikseni kerämään pari desilitraa mustia viinimarjoja, etten olisi vaikuttanut laiskalta.
Huomenna on vävymme Eerikin syntymäpäivä. Hän täyttää 44 vuotta! Ostimme hänelle muumimukin. Siinä on muumipappa ongella. MINÄKIN HALUAN MUUMIMUKEJA SYNTYMÄPÄIVÄLAHJAKSI!
Ei ole pitkää aikaa siitä, kun ostin vävyllemme joululahjan! Kuulit aivan oikein: EI OLE PIKÄÄ AIKAA SIITTÄ, KUN OSTIN VÄVYLLEMME JOULULAHJAN!!! Olin kyllä ostanut lahjan aikoinaan ja oikeaan aikaan, eli aatonaatonaatonaattona, mutta vahingossa söin sen, tai tietysti NE. Ostan aina joka joulu Kallen kaviaaria PARI isoa pötkylää. En pystynyt olemaan HIVENEN maistamatta ja sitten söin ne molemmat (avattuahan ei voi antaa ja YHTÄ tuuppia ei KEHTAA antaa).
Huomenna tulevat meille ja annamme mukin, jonka kripaan sidon pikkuruisen lahjanarun, ja laulamme:
Eerikin syntymäpäivä on koittanut
elä-elä-elä eläköön!
Syvä intosi älköön laimetko
se kestä-kestä kestäköön!
Sutisunffati rallallei
elä terveenä, terveenä HEI, HEI, HEI!
Pidä pörssisi aina kunnossa
Jeesus auttakoon sinua!

Alkuperäisessä laulussa on lopussa sanat: "onni potkikoon sinua", mutta olemme Magnuksen kaa vaihtaneet sanat meidän mielestä paremmin sitä kuvaavaksi, mitä MET tahdomme synttärisankareille toivottaa.
En kirjoita muuta runoa nyt tällä kertaa, koska tuo laulu korvaa hulppeesti parikin omitekoista runovärssyä.

JK. Tarkatellessani kirjoitustani ja ruokotakseni pahimpia kieliopillisia lapsuksia, huomasin, että kuvake olikin kiepsahtanut jutun alkuun.
Noh...ei se mitään. Näkyyhän se siitäkin.

Lenkkeilyä

Tässä kuvassa on hirvi, kuten selvästi näkyy !(oikeanpuoleinen musta pikku piste ON hirvi). Niitä meidän köökin ikkunasta saa silloin sun tällöin ihailla. Pihapiirissämme on lisäksi asustellut PÖLLÖ, joka lehahtaa lentoon aina viimetingassa, kun tulee sitä lähelle. Silloin aina veret seisahtuu! ( Varmasti myös pöllöllä).

Olemme nähneet supikoiran ja mäyrän ja lukuisan joukon hiiriä, jotka valitettavasti eivät enää ole kenenkään katseltavissa. Mitäs pränkäävät sisälle! Ulkona olisi tilaa silmänkantamattomiin ja sielä olisi terveellisempääkin elellä ainakin, mitä hengittämiseen tulee. Sisätiloissa loppuu nimittäin HUOKU välittömästi KAIKILTA hiiriltä.Meillä on viisi (5) killeriä toimintavalmiina yötä päivää.



Minä sain vuorostani pitää pyhäkoulua tänä sunnuntaina. Pyhäkoulumme kokoontuu vain kesäisin. Tänään oli kuus lasta ja me luimme lasten raamatusta, miten Jeesus käveli vetten päällä.

Minulla on tapana tentata lapsilta kun askartalemme päätteeksi, että JOS joku kysyy kotons, mitä sielä koulussa opetettiin ja luettiin, niin mitäkö he vastaisivat.Hyvin he aina muistavat. Jeninakin muisti, että JEESUKSESTA luettiin. Jenina ei tätä maailmaa vielä kovin korkealta katsele ja silti muisti! Pyäkoulunopettaja sai tyytyväisenä todeta, ettei oppi ollut taaskaan ojaan kaatanut.

Suoraan pyhäkoulusta kaarsin lommoisen kulkuneuvoni rukoushuone Rauhan pihaan. Meillä oli kotikylämme Jumalanpalvelus. Uusi kuoromme (joka on perustettu toissapäivänä) sai laulaa. Kuorolla ei ole nimeäkään vielä. Eräs seurakuntalainen ehdotti nimeksi " ROIKASTAJAT". Nimi ei mielestämme antanut oikeanlaista kuvaa toiminnastamme. Olimme syvästi tuohtuneita. Ehdotimme itse " SULOTTARET" nimeä. Saa sii nyt sitten jatkossa. Yhtään tilausta emme saaneet.

Sitten lähdimme pyöräilemään.Aviomieheni Mauno ja minä. Jos sinä lukijani (?) tarkastelet naamakuvaani, joka blogissa näpöttää, niin huomaat, mitä mieltä olen kaikkinaisesta liikunnasta. I hate liikunta! Ja senpä sitten huomaa kaikkenaisesta pyöreydestä ja raihnaisuudesta. Tälläkin pyöräilykerralla naapurimme ajaa rotaisivat meidän ohitsemme, vaikka olivat kiertäneet puoli Suomea ja päivänsä olivat aloittaneet muutaman kymmenen kilometrin sauvakävelyllä. Nämä naapurit itseasiassa ovat saaneet meikäläisenkin ainakin AJATTELEMAAN lenkille vääntöä. Josko sitä itsekkin nuortuisi ja vetreytyisi niinkuin he. Josko liikunnan RIEMU voisi paistaa meikäläisenkin naamavärkistä, niinkuni heiltä? Vielä ainakin pyöräilykypärä hankaa ilkeästi kaikkia kolmea leukaa ja meno on kuin mummulla hangessa.

Sinulle rakas lukijani voin kuitenkin ilokseni paljastaa, että leukaperistäni ja muualtakin on hävinnyt yhteensä kuus ja puoli kilogrammaa YLIMÄÄRÄISTÄ! Enää on jäljellä about 30 kiloa YLIYLIMÄÄRÄISTÄ!

Hohhoijaa! Nyt lopetan ja ihmettelen, kuinka saan nämä kirjoitukset koskaan kenenkään luettavaksi. Tiedän, että heitä on olemassa tuhansittain, jotka hinkuvat saada lukea meikäläisen liiallisista kilogrammoista!

Hyvää yötä, Jeesus olkoon aina myötä!