Muistanette varmaan kuvan, jossa esittelin tulevaa omenasatoamme? Olimme mielessämme maiskutelleet niitä kolmea äpyliä moneen kertaan ja tasanneet niitä kristillisesti lähes yhtä monta kertaa.
Viimeviikon loppuhuippeilla selvisi eräänä hikisenä aamuna, ettemme suinkaan olleet ainoita tällä plantaasilla, jotka suunnittelivat omenoiden uusjakoa.
Söin eräänä aamuna kaikessa rauhassa joka-aamuista sämpyläannostani ryypäten Magnuksen keittämää äykeetä kahvia palanpainikkeeksi, kun näin silmänurkallani, että OMENAPUUN ALLA HIIPII JOKU.
Hännätön fasaanikukko kuikuili pää kenossa omenoitamme!
Se arvioitsi niitä asiantuntevasti ja konotti kaulaansa niitä kohden päättäväisen näköisenä.
" Ja niihinhän sinä et nokkaasi sotke!" ärjyin sämpylämurujen sinkoillessa sinne tänne pitkin köökin lattiaa.
Hetkisen ajattelin juosta kamariin korppaamaan kameran, mutta hermot eivät pitäneet.
Kukko olisi tietenkin sillävälin ehtinyt tintata keltaisen nokkansa mehevään hedelmään ja Magnuksen osa olisi pienentynyt.
Huisautin sälekaihdinta ja kukko otti jalat alleen. Pyrstö vaan olisi heilahtanut, jos sitä olisi ollut, kun se pinkaisi ryteikköön.
Muuten pudottaakohan fasaani pyrstönsä aina näin syksyllä? Tämä oli jo toinen pyrstötön fasaani, jonka näin.
Ei kyllä olisi kumma, vaikka pyrstöt tippuisivatkin tälläisillä helteillä, mitä nytkin on ollut ja on.
Magnus laittoi samana päivänä suojaverkon puun oksalle ja nyt odotamme taas toiveikkaina ja lopullista saaliinjakoa suunnitellen ja vekslaillen.
Olemme Magnuksen kanssa syöneet puskistamme jo kaikki tikkelpäärimmekin parempiin suihin ja siinäkin hommassa ovat klanitakapuolet olleet "apunamme" :(

Tämä viikko on ollut oikein sukuviikko!
Luonamme ovat vierailleet ihana kummityttömme Tiinuliini kolmen lapsosensa kanssa, Vivianni ja Joonathan, sekä Ulriikka-Eleonora ja Smarty.
Itse olen käynyt Nikolainkaupungissa hoitelemassa lapsosia pari päivää ja vieraillut jälleen kerran Elitzabethyn ja Köstafin kauniissa kotosessa. Söimme heillä kermaperunoita ja suussasulavaa lihasoossia ynnä raikasta salaattia.
Muuten tuo " raikas salaatti" on usein lehdensyrjässä olevien reseptien tarjoiluehdotuksena.
"Tarjotaan RAIKKAAN salaatin kera" (otetaan nyt esimerkiksi korppujauhotetut kampelamedaljongit).
Minua ottaa aina pikkasen pannuun moiset reseptit, eritoten, kun tullaan kohtaan SALAATTI.
Kuka hullu nyt ummehtunutta sallaadia haluais tarjolle panna?
Hmmpf!
Elitzabethy sanoi, että saan syödä puskista marjoja niin paljon, kuin haluan. Ajatteli varmaan, että kermasoosiperunat olisivat kumminkin tehneet tehtävänsä muutoin pohjattomassa vatsalaukussani.
Erehdys!
Itseasiassa olin jo ennen lupaakin kerinnyt moosata aikamoisen kapallisen erilaisia marjakkeita parempiin suihin. Mustat viinimarjat olisivat oikein superherkkua, mutta en uskalla syödä niitä montaakaan litraa! Minullahan on tuo hurme niin paksua, kuten muistatte (!)

Oli siis oikein mukava viikko, mitä sukulaisien rookaamiseen tulee. Tyytyväisenä panin taas merkille, että olen osunut syntymään tismalleen oikeisiin sukuihin.

Lauantaina nousin Magnuksen kaa ennen possujen pyrstöyskää ja laitoin kaksi suurinta kattilaamme liedelle krupajamahan (magnuksen sanontaa käyttääkseni). Keitin kattilat täyteen ruispuuroa.
Magnus meni Peräseinäjoen markkinoille Kristillisdemokraattien teltille sitä tarjoilemaan mustikkavelliä kyytipoikana.
Vaikka itse sanon, niin puurosta tuli oikein maukasta ja poliittisen äykeetä ;)
Veivät sitä myös muutkin KD:n edustajaehdokkaat muassaan ja kaikki oli käynyt kaupaksi.
Keskustelujakin oli syntynyt ja siinä oli puuro varmasti edesauttanut omalta osaltaan.

Tänäaamuna oli sämpylä taas mennä väärään kurkkuun katsoessani ulos.
Koivuissa on sankoin joukoin keltaisia lehtiä.
Haikea, epämääräinen olotila valtaa aina mieleni, kun näen keltaisia lehtiä silmissäni. TÄHÄNKÖ TÄMÄ HIKOILU NYT LOPPUU?
Minä olisin valmis vielä venyttämään kesää vaikkapa tuonne jouluun saakka.
Toisaalta loppuvat vähitellen ilkiät ukonilmatkin. Luin lehdestä, että ukkospelolle on oma hienolta kalkahtava nimikin (jota en nyt tässä tietenkään muista).
Siinä präntissä sanottiin, että (se hienolta kaskahtava nimi):läiset eivät mielellään mene ulos ukonilmoilla
Osui kerrankin lehtikirjoitus nappiin. Minä en mene ukkosenilmalla ulos muutoinkuin kannettuna ja vahvasti köytettynä.
Kuuteenkymmeneen vuoteen ei siis ole ollut ukonilmaa silloin, kun meikäläisen olisi pitänyt mennä johonkin :) koskapa olen aina päässyt sinne, jonne olen meinannutkin.
Neljää ensimmäistä vuotta en muista, mutta tokkopa silloinkaan on jytistänyt ja leiskuillut, kun olen johonkin mennyt, koskapa en tämän pahempaa traumaa ole saanut.

Pyhäkoulussa olin tänään ja viimekin sunnuntaina.
Kiittelin kahta pikkupoikaa, jotka uskollisesti tulevat pyhikseen satoi, taikka paistoi.
" Kiva, kun te aina tuutte uskollisesti tänne pyhäkouluun" sanoin.
" Äiti aina pakottaa!" tuumasi Oskari ja asetteli muovailuvahasiilin selkään hammastikkupiikkejä säntilliseen jonoon.
"Pyhäkoulu loppuu! DING DOOONG!" kailotin sitten varttia vaille kaksitoista, kuten kuuluukin.
" Tää siili tulee sulle kylään. Hei pikkusiililtä puuttuu vielä parit piikit. Hei katto!Tää tulis kotia ja ...tää siilin matto pitää värittää. Sen taloon pitää laittaa tarrakalataulu ja mun pitää..Joko pyhäkoulu loppuu? Pöh!


Virsi 492 ensimmäinen ja kolmas säkeistö:

Ystävä sä lapsien,
katso minuun pienehen.
Minne käynkin maailmassa,
sinä olet hoitamassa.
Onni täälä vaihtelee,
Taivaan Isä suojelee.

Pidä meitä turvissas,
Jeesus, armohelmassas.
Suojaas sulje isänmaamme,
sulta kaiken lahjaks saamme.
Johda, Jeesus rakkahin,
meidät taivaan kotihin.

T: Kaisa von Ticcelbärdjupsjö

Tässä ei suinkaan ole koko odotettavissa oleva omenasatomme. Ei! Yksi omena ei mahtunut kuvaan.
Tosin sana "OMENA" on aivan liian yltiöpositiivinen siitä ryttyrusinasta, joka killuu alimmaisessa oksassa (siis kuvakulman ulottumattomissa).
Istutimme heti muuttettuamme tänne Hälvän plantaasillemme kaksi äpylipuuta ja kuvassa näkyy TULOS.
Kaikkien tuntemieni ihmisten myöhempäänkin istuttamiin puihin on tullut joka vuosi kilotolkulla omenia. Sekä ruvella, että ilman, kuulemma.
Minäkin olen toivorikkaana joka päivä istuttamisen jälkeen seurannut puiden kasvua ja tiirannut läpikotaisin jok´ikisen oksantyngän ja tunnen nimeltä jokaisen kirpunkin, joka niiden lehdillä on oleillut.(Eivät muuten oleile enää).
Toinen omenapuista on kuin ennenvanhanen kattilankrapa! Oksat ovat ylöspäin ja siirottavat jo korkealla.
Sanoin Magnukselle, että oksat pitää laittaa taittumaan ALASPÄIN. Jokaiseen oksaan pitää laittaa naru ja narunpäähän tiiliskivi ja...
"Minen rupia kivenmurikoota oksihin tumuamahan!"
"Mutta Maikku ja Eerikkiki...yritin ykyttää.
Sekään vinkki ei tehonnut, vaikka Maikku ja Eerikki saavat melkein niihin tiiliskiviinkin kasvamaan omenoita.
Toivon todellakin, että sukulaisilla tulisi runsas omenavuosi, niin että niistä joutais omppuposkisille sukulaisillekin muutama. TAI ETTÄ SATOA YLEENSÄ TULISI EDES JOILLEKIN, että sais vaikka kaupasta euroilla ostaa.(Niisk).

Tällä viikolla olen voimaillut ja pyöräillyt niin, että näin jälkeenpäin oikein huimaa.
Kuntosalilla keskiviikkona hien lotistessa yritin pysyä muiden mukana.
POHJEPRÄSSISSÄ (!) kärvistellessäni kerroin matalalla äänellä vieressä olevalle ripeälle nuorelle naiselle, miten tammikuussa aloitellessani kuntouraani en päässyt edes lattialle.
"Jos sitten jalat pettivät ja lunksahdin kanveesiin, niin en tahtonut päästä ylös", jatkoin luottamuksellisesti.
"Olen onnistunut pudottamaan painoani yhdeksän kilogrammaa", puuskutin ylpeänä.
"No ONNEKSI EDES SENVERRAN!" sanoi vieruskaverini myötätuntoiseti.
Tänään olimme Huivin kanssa taas salilla ja en enää viitsinyt selitellä kenellekkään mitään. Sitäpaitsi meidän ei tarvitse tehdä yhtään punnerrusta lattialla :)
Kolme kertaa olen veivannut kirkolle pyörällä. Yksi kerta on aina n.kakskytkuus (about) kilometriä.
Tänään, kun pyöräilin kirkolle oli naamarustinki, kuin punatulkun kupu. Yhtä pullea ja yhtä punainen.
Mutta tunsipa vaan viidenkymmenen vuoden takainen lapsuusystäväkin minut. Itse painalsin ohi. Toki tervehdin ja heilautin kättäkin innokkaan näköisenä, vaikka en melkein edes nähnyt tervehtijää.
Vasta ajeltuani pää höyryten kilometrin verran, minulla säti: LIISUKKA!
Täytyy kaivella puhelinnumeronsa esiin jostakin ja soittaa. Kysellä mitä kuuluu ja kuinka menee.

Tänään oli kirkolla myös markkinat. En kyllä olisi mennyt, ellei olisi ollut mielenkiintoista asiaa.
Ensiksikin blogiystäväni (rohkenen näin asian ilmaista) "Lahkirri" oli paikalla ihka elävänä.
Hänellä oli myyntikojussa myytävänä itsevärjättyjä lankoja ja pitsiliinoja. Sisarensa oli maalannut kauniita tauluja.
Ostin viehättäviä värityskirjoja kaksi kappaletta. Viviannille ja Joonathanille. Niitä illalla tutkaillessani minulle iski kauhea himo ottaa tussit esille ja VÄRITTÄÄ KUVIA ITTE. Sanoin Lahkirrille, että otan niistä kopioita ja väritytän pyhäkoulussa, mutta en tee tietenkään niin. Päätin sen jo kotimatkalla. Pitää vinkua lapsenlapsilta, josko mummu sais yhden kuvan färittää molempien kirjasta.
Oli hauska nähdä Lahkirri livenä. En olisi tuntenut blogin kuvajaisista. Niin oli nuoren näköinen. Eikä hän nyt tietenkään mikään VANHA olekkaan.
Toivon aina minäkin, että kukaan ei tuntisi minua kuvista päätellen. Minusta otetut kuvat kun aina pakkaavat olla paksumpia ja ryppysempiä ja kaikintavoin totuutta peittäviä ;)

Magnus oli liikenteenvalvojana kyseisillä markkinoilla. Hänen tehtävänään oli iskeä puomit eteen, kun parkkipaikka on tumpattu täyteen.
Kerran oli näin joutunut kuulemma tekemään.
En huomannut kysyä, mimmoset olivat olleet kuskin ilmeet, kun lätkästiin flankku kulkuväylän tukkeeksi.
Flankkujen umpeenlätkäsijän virka ei ole kummonen, kuten ei myöskään ulosottoviranomaisen, verovirkailijan tai sen kaltaisen toimitsijan pesti olletikkaan.
Enkä menisi vannomaan patolooginpestinkään nimeen. Tänään luin lehdestä, että kymmenenkin avausta joutuvat tekemään esimerkiksi Nikolainkaupungissa, kun sinne ensiksi muualta tulevat.
En sano, etteikö ammatti olisi kunniallinen. Minusta se ei vaan ole hääppönen. Tarpeellinen toki kyllä.
Siihen ammattiin ei kuitenkaan ole tunkua, luki samaisessa aviisissa myös.

Voi olla, että menen huomennakin markkinoille. Menen autolla tällä kertaa.
Aamupäivällä menen kuitenkin ensiksi Pyhäkouluun.
Virsi 503 ensimmäinen säkeistö:

Taivaan Isä suojan antaa
Hän on Isä jokaisen.
Lapsen huolet hän voi kantaa
paremmin kuin ihminen.
Hän ei riitele, ei suutu,
Hän on kärsivällinen.
Häneltä ei aikaa puutu,
Hän on Isä jokaisen.
Taivaan Isän lähellä
nauraa saa ja itkeä.

T: Kaisa von Rödhikhufvud

Magnus aamukahvin lurutuksessa eräänä aamuna viime viikolla.
Näennäisen rauhallisen näköisestä olennastaan huolimatta, ehti Magnus moneen kertaan arvostella "hitahat nokkumiset, suppoopaarmojen hyökkimiset, kärpästen sontimiset ym. ym.
Voit tietenkin kysyä , eikö olisi kannattanut keitellä sumpit tavanomaisesti kaffinkeittimellä ja sisätilojen suojissa?
KYLLÄ, mutta sähköt olivat poikki! Puuhellaamme ei voinut kuvitellakkaan tulta laitettavan, sillä elohopea truiski melkein lämpömittarin sivuillekkin saatikka sitten yläviivoille!!!
Syy kaasukahvinkeittoon johtui seuraavasta syystä:
Yhtenä niistä lukuisista kaameista ukonilmaöistä toinen pihakuusistamme katkesi kuin coctailtikku. Kuusi kaatui oikeaoppisesti myös sähköjohdon päälle.
Nollajohto (?) tietenkin katkesi ja säähköä virtasi niin maan perusteellisesti, että 25 kynttelin lamppukin valaisi, kuin valonheittäjä vinttitambuurin käytävällä :(
Sellainen sähköntursuaminen rikkoo paikat ja vehkeet (kuten tapahtuikin: jääkaappi meni rikki).
Aamulla tuli sitten hirvee huoli: KUINKA SAADAAN AAMUKAHVIT KEITETTYÄ?
Mutta, kuten kuvasta kuus käy ilmi, saimme kun saimme kun saimmekin kahvimme.
Sähköt olivat pois kaksitoista tuntia.
Keittelimme myös perunat samalla tapaa PIHAKEITTIÖSSÄMME, jonka jälkeen Magnus ryhtyi kiskomaan kuusen palasia ja oksia pellonsyrjälle. Ovat siellä sopivasti sitten talvella, jolloin niiden hännän alle tuikataan tuli.
Oksia karsittiin oikein moottorisahalla myös alhaaltapäin. Kuusesta tuli niin hauskan näköinen, että sain kuningas ajatuksen mieleeni:
" Katkaistaan toinenkin kuusi ja raksitaan siitäkin alaoksat veks. Katkaistuihin kuusenTAPPEIHIN laitetaan pyöreät valkoiset muoviastiakupuset nauloilla kiinni, jolloin kuuset näyttävät ylhäältäpäin (esim. lentokoneesta) katsottuna jättiläiskukilta. Kuusten alle asennetaan puiset lattiaritilät, jonka plaattian päälle tuolit ja pöydät ja..."
Magnus ei sanonut sanaakaan.
Tulevaisuus näyttää, mitä tapahtuu. Tällähetkellä sähköjohtokin vielä roikkuu polvien kohdilla. Sitä kun ei parane mennä itse koppuloimaan. Sen NOLLAjohdon kävi ammattimies kiireissään korjaamassa. Ovat kuulemma aika suosittuja tällähaavaa kyseiset miehet.
Minä olen itsekseni jo katsastellut sopivankokoisia kupusia IHAN VAAN HUVIKSENI kaupoissa käydessäni.
Mielestäni sain aika varteenotettavan kannattajankin suunnitelmilleni. Charles ei nimittäin näyttänyt ollenkaan siltä, että pihakuusistailaus olisi ollut hullutusta. Tais päinvastoin kehottaa Magnusta laittamaan sahat ulvomaan.
Lähdimme sitten rehaamaan jääkaappipakastinyhtistelmäämme kaupunkiin tarkkailtavaksi.
Saatiin selville, että n. kahdeksankymmenen euron osa oli mennyt rikki. Kauppasivatten kokonaan uutta yhdistelmää, koska osasen saaminen Nikolainkaupunkiin ottaisi kuukaudenverran aikaa.
Meillä kuitenkin hermot eivät olisi kestäneet odotusta. Minä varsinkin olin saada hepulin jo päivän askartelusta KYLMÄVESIPÖNIKÖIDEN kanssa.
Haimme upouuden jenkkikaapin jenkkikaappiliikkeestä ja kööräsimme molemmat konehet takaisin Hälvälle.
Nyt on siis kuukausi aikaa miettiä ,mitä tehdään ja miksi ja jenkkiskooppi pitää rasvattoman maidon ihanan kylmänä.
Ukkosenilmat ovat taas muutenkin tuoneet meikäläisen jänishermot ilkiästi esiin.
Taas kerran ahdisti pistämään pään pensaaseen ukkos-iilien takia.
Sijasin vuoteeni alko-oviin, jonka pikkuruisen aakkuna-aukon peitin tyynyllä. Peitto korville ja harras rukous Jeesuksen kuultavaksi.
Lisäksi tiesin, että minun puolestani rukoillaan. Lilli ja Magnus ovat sen oikein minulle kertoneetkin. Niin nukahdin "pää pensaassa". kuin kunnon pupujussukka ja heräsin vasta aamulla .
"Meneekö täälä Vähällänevalla nyt tämän tästä pakastimet, jääkaapit ja langattomat lähettimet muusiksi? Eikö tämä maaseutuasuminen käy turhan kalliiksi?" kysyin riidanhaluisesti, kun yön synkeyksistä oli kunnialla ja naarmuitta selvitty .
Magnus ei puhunut mitään.

Olemme olleet kulkeilla vähän siellä sun täällä sitten viime bloggailun, mutta eilen illaksi kutsuin itseni ja Magnuksen Aija-Kanitan ja Vinstin savusaunaan! Soitto tietenkin ensin, että edes ovat mökillä.
" Kyllä sopii tulla!" sanoi Aija-Kanita värisevällä, mutta uskottavalla äänensävyllä.
Kyllä oli makiat saunat ja löylyt. Siinä lauteilla vihdaksilla itseäni mäiskiessäni päätin, ettei jää viimeiseksi kerraksi tältä kesää.
Aija-Kanitalle en vielä kertonut aikeistani. Kuuleepahan.
Meillä oli tosi mukava vierailureissu kaikinpuolin. Suku ON paras!

Lopuksi virrestä 434 ensimmäinen säkeistö (veisasimme sen tänään jumalanpalveluksessakin):

Kunnian Herraa palvelkaa
kaikille siunaukseksi.
Armoa vieden avaraa
ihmisten vapaudeksi.
Riemu on suuri taivaassa,
tuhlaajalasten kotona,
aina kun syntinen kääntyy.

T: Kaisa von Rökbastubjörkgren

Vivianni onkin ainoa, joka on punnuksiani nostellut viime aikoina. Kovasti kevyen näköistä on käsittely.
Neiti onkin oikea pikku voimanainen. Nosti Sohvinkin ( samanikäinen kaveritar) paikasta toiseen siitä vaan, suit sait.
Minä en tapahtumaa nähnyt, mutta Charles oli tyytyväisenä pannut asian merkille. On hyvä, että suvussa voimanaiset jylläävät jatkossakin.
Viviannilla on paitsi voimaa, niin myös juhlalliset äänivaratkin, kuten meillä suvun naisilla muillakin.
Ei jäänyt kyläläisiltä kuulematta, kun Charlesin lennokki takertui neidin hiuspehkoon.
Meteli ylitti melkein äänivallin, kun todettiin, että ainoa keino on katkaista saksilla pari SUORTUVAA.
" EEEEI LEEEIKATA!!! BYÄÄÄÄÄÄ....
" Sä haluat siis mennä lennokki päässä kouluun?" kiljuin minä.
"EEEENKÄ MEEE, MUTTA EI LEEEEIKATA...BYÄÄÄÄÄH
Jotenkin siitä sitten selvittiin, vaikka saksia piti hiukan klipsutella. Lennokin roottoreissa on luultavasti vieläkin muutama fiunu muistona tästä kesäisestä ja lennokkaasta episodista.
Vietimme Viviannin kahdeksanvuotissynttäreitä ihanassa Asevelikyläläisessä kesäillassa viimeviikolla. OIKEAT synttärit olivat jo olleet ja menneet, mutta AIKUISTEN bileet olivat vielä viettämättä.
Magnuskin vietti samaan aikaan omia syntymäjuhliaan, tosin päivän etuajassa.
Magnus sai lahjaksi Catherinelta ja perhekunnaltaan tuulen, sateen-, kylmän-, kuuman-, kosteen-, rakeet ja homeen ulkonapitävän, sekä myös tarpeenvaatiessa sisälläpitävän takin, sekä housut, joista sai lahkeet katkaistua ilman saksia.
"Ne sai tosi halvalla, kun ovat viimevuoden trendiä", lohdutteli Catherine nähdessään laajentuneet pupillimme.
Seuraavana päivänä Aija-Kanita ja Vinst tulivat syntymäpäiville tänne Vähännevan Letkutielle.
He toivat s-lahjaksi kaksi pakettia kotletteja, kahvipaketin ja manteliöljysaippuaputelin. Manteliöljysaippuan keksijä ansaitsisi ansaitusti Noopelin keksinnöstään, niin ihastuttavaa saipe on hajultaan ja melkein maultaankin.
Illan suussa tulivat Maikku ja Eerikkikin kylille.
Tein juhlan kunniaksi täytekakun. Täytekakkupohjasta tuli työväentalon painimaton NÄKÖINEN, mutta maku oli mykistyttävä! (Kukaan ei nimittäin sanonut mitään! )
Magnus väänsi pari pellillistä hätäprätiköitä. Ko leivonnaisten oikea nimi on PIKANISU. Niitä voi leipoa hedelmäsokerilla, joten Aija-Kanitakin voi niitä nauttia.
Resepti on salainen, koska Magnus ei itsekkään aina muista, kuinka runsaasti kutakin ainetta sörsseliin lätkäistään.

Vähänkyrön Köpingissä oli viimeviikon loppuna markkinat. Sinne pystytettiin KD:n teltta, joka oli lähteä lentoon lukuisista omitekoisista painoista huolimatta.
Magnus otti seinät irti teltistä ja jo loppui pullistelu ja ilmaan lentely.
Kansanedustajaehdokas Magnus myi arpoja ja keskusteli ihmisten kanssa.
Kerrankin hän sai kätellä mielinmäärin (toiset jopa kahteenkin kertaan, luulen ma).
Menin toivorikkaana etsimään markkina-alueelta muikkujenpaistopaikkaa. Seurasin vain suloista hajuvanaa ja siinä se oli!
Pettymyksekseni kojun edessä kiemurteli niin pitkä jono, että en ehtinyt siihen jäädä vuoroani outtamaan. Mitä, kun piti jonottaa vielä hyysikkäänkin!
En ollut tullut markkinoille jonottamaan, vaan tekemään vaaliavustustyötä jakamalla KD: n makoisia karkkimällejä ihmisille :)
Niin ikävästi kävi, etten saanut ensimmäistäkään muikkua makusteltua.
Lähdin sitten, muiden tullessa vuorostaan remmiin, Nikolainkaupunkiin.
Siellä oli Uusheräyksen kesäjuhlat ja minulla oli siellä vastuuta sielunhoitajana.
Olivat ihanat juhlat upeissa puitteissa.
Minulla sielu ja ruppi lepäsi istuessani Suomen ehdottomasti kauneimmassa kirkossa ja laulaessani hyviä vanhoja hengellisiä viisuja kirjasesta, jonka tuntematon seuravieras minulle antoi lainaksi.
Liikutuin niin, että täytyi ihan näkstyyki kaivaa laukun pohjalta ja pyyhkiä pari kyyneltä, ettei poskipuna leviäisi.
Onnen kyyneleitä ne olivat. Silkan onnen.
Meidän Taivaallinen Isämme on rikas antaja.

Sunnuntaina oli minun vuoroni pitää pyhäkoulua.
Lapsia saapui paikalle 3 kappaletta. Luin lasten raamatusta, kuinka Jeesus antoi suuren kalansaaliin.
Lauloimme pääsiäislauluja (lapset itse ehdottivat) ja askartelimme pikkaraiset talot, joihin leikkelimme pikkaraiset matot.
Taloihin tulee asustelemaan siiliperhe, joita väkerrämme muovailuvahasta.
Piikeiksi laitamme hammastikun palasia, jahka seuraavan kerran treffaamme.
Pyhäkoulunopettajana on huikaisevaa olla. Penskat ovat niin ihanan aitoja.
Toivon, että opettajapestini jatkuu vielä mahdottoman kauan.

Loppukaneetti:
Psalmi 106 jakeet 4-5 (saat nämä ottaa omalle kohdallesi):

Herra, sinä olet armollinen kansallesi
muistathan myös minua!
Auta minua, ota minut huomaasi,
että saisin kokea valittujesi onnen,
että saisin iloita, kun sinun kansasi iloitsee,
ja ylistää osaani sinun omiesi kanssa.

Ystävällisin, mutta iloisin terveisin T: Kaisa von Ö

Olin käymässä Nikolainkaupungissa oikein ooppelilla ihan itse männytviikolla.

Mennessä onnittelin itseän, että olin muistanut ottaa följyyn kuvassa näkyvän kuuskytvuotislahjani restauroitavaksi.

Se nimittäin oli Vähännevan tuulissa ja tuiverruksissa lpahast kärsinyt ja pudottanut siipispankkansa. Olihan aikaakin noista juhlista jo kulunut kohta viisi vuotta!

Vein rikkoutuneen lahjani sen tekijälle KÖSTAF:ille (Elitzabethyn aviosiipalle) korjattavaksi ynnä ehostettavaksi.

Sillä aikaa, kun olimme Rossossa Elitzabethyn kaa syömässä, oli Köstaf korjannut ja puleerannut tuon hauskan tekeleen entiseen ehoonsa.

Taas on tiedoissa makeita nauruja tuulisilla ilmoilla, (eli joka päivä täst´etiäppäin) kun yo-tyttö veivaa tahkoa isännän pidellessä terotettavaa esinettä (perhaps kirvestä).

Vaikka olisi kuinka mörkkinä kammennut pehkuista ylös ja synkeänä järsisi kuivahtanutta sämpylänpuoliskaa, niin pakosta alkaa suupieliä kiskoon ylös, kun katsoo köökin ikkunasta tulisesti tahkoavaa pariskuntaa(nimim. kokemusta on).

Toissapäivänä oli totaalinen toppi, mitä lämmönsietokykyyn tulee.

Suuta ei viitsinyt pitää enää syödessäkään kiinni ja kieli oli, kuin syvänmerensukeltajan sukka.

Lisäksi alkoi vasemmassa kyljessä PISTÄMÄÄN. Palleassa tuntui myös ikävää vääntelehtimistä.

"Pistääkö syrämmestä?" kysyi Magnus rauhallisesti.

"Kyllä, jos sen paikka on kainalossa!" vastasin kiukkuisesti.

"Sydämmeen ei saa ottaa, vaikka sen paikka olis missä", sanoi Charles tapansa mukaan viisaasti.

Lutkutin pari lasillista kylmää ruskeeta vettä (helteet ovat vaikuttaneet veteenkin rusahtavasti) ja asetuin makaamaan vuoteelleni.

Noh, kyllä se olotila siitä tokeni. Ja paras olikin toeta, koska täälläpäin on keskukset kiinni. Lomat ovat pukanneet päälle.

Ajattelin heitä, jotka joutuvat alvariinsa oleskelemaan kuumuudessa ja ilman ruskeatakaan vettä ja häpesin.

Minulle ei kuitenkaan sovi viikkotolkkuinen kuumuus, niinkuin ei varmaan monelle muullekkaan.

Nähtiin sellainenkin ihme, että meikäläiseltä meni ruokahalu (yhtenä päivänä tosin vaan. Pistospäivänä nimittäin).

Magnus oli ottanut ensimmäiset uudetpotut omasta pottumaastamme ja sain tikistettyä niitä vain kaksi pikkuvarpaan kokoista suuhuni tavanomaisen kapallisen sijaan.

SE seikka, jos joku huolestutti meitä enämpi, kuin mitkään pistokset konsanaan.

Tänään on ollut jo inhimillisempi lämpötila ja olen pystynyt olemaan jo puutarhapenkilläkin tovin, kahvia ryystellen :) ja perunoita pureskellen.

Teimme poliittisen KD:n ystäväkesäretken Nikolainkaupunkiin.

Linja-autolla tosautimme komeasti Kaiman toimiessa saföörinä.

Sanoin Kaimalle, että hän on ainoa linja-autokuski, jonka ohjauksessa en pelkää.

(Tunnen myös toisenkin rauhaisan ynnä turvaisan kuljettajan, Raimholdin, mutta hän ei enää aja, joten Kaima on ainoa AJAVA tuntemani).

Nikolainkaupungissa stoppasimme ensiksi Vanhan Vaasan kirkon raunioille (Pyhän Marian kirkko).

Tätini Aija-Kanita kertoi minun ollessani muksu varmana totuutena, että kyseessä oli kuninkaan linnan rauniot. Hän tiesi ehdottoman seikkaperäisesti ohjata minut PRINSESSAN huoneeseen.

Oh, kuinka minä olin otettu ja innoissani. Pyörähtelin silmät puoliavoimena "prinsessahuoneessa" ja kuvittelin ylleni fyrrymekon ja kultaisen diadeemin pään kukkuralle.

Muistan hämmästyneeni aikalailla, kun kuulin, että kyseessä olikin kirkko.

Katselin syntymäkaupunkiani, ikäänkuin turisti, joka tulee ensimmäistä kertaa johonkin. Eli sangen kriittisesti siis!

En löytänyt mitään arvosteltavaa. Upea kaupunki. Komea suorastaan.

Kauniit istutukset, raikas ilma, meret liplattelevat, auringot heliöitsevät. Iloiset ihmiset mong...puhuivat svenskaa...

(Olen syntynyt ko. kaupungissa, jos joku ei satu tietämään, mutta VANNON, että olen täysin puolueeton arvostelemisissani).

Vivianni ja Joonathan tuotiin retkelle mukaan ja tulivat he Hälvälle yöksikin saman tein ja yksin kimmin.

Meille tuli illalla myös vieraita: Leenu ja Herbert.

Ai, että kehoittelinko? En, sillä luotan heidän fiksuuteensa ja leimuaviin rakkauksiinsa!

Rukoilemme joka päivä kummilapsiemme puolesta ja lisään Leenun kohdalla rukoukseen tietyn asian ;)

Urheilukenttäseurat menivät hyvin.

Tro lauloi ja Wilhelm saarnasi.

Wilhelm kysyi, Viviannilta ja Joonathanilta, että tietävätkö he, että Jeesus rakastaa heitä?

Sanoivat tietävänsä. Minä tunsin sydänalassani sanomatonta onnenhuikaisua.

Joimme urheilukenttäkahvit ja lähdimme tyytyväisinä seuraavaan sessioon: Huutoniemen kesäseuroihin.

Magnus sai pitää puheen ja minä sain lausua runoja.

Olen huolestunut kehityksestäni. Nimittäin, kun annetaan tehtäväksi lausua KAKSI (2) RUNOA, olen jo jokusen aikaa lisäillyt omin päin yhden YLIMÄÄRÄISEN runon esitykseeni.

Jonkun muka lyhkäsen ja nasevan. Eilen lausuin jo neljä (4) runoa!

Lohdutin itseäni, että ehkä kuulijat eivät huomanneet, että värssyt vaihtuivat.

Joka tapauksessa olen varmaan kohta, kuin suuresti kunnioittamani Veikko Vennamo, joka KANNETTIIN eduskuntasalista ulos ja PUHE VAAN JATKUI...

Tämän kirjoittamisen kanssa taitaa käydä samoin, ellen nyt tinttaa loppupistettä.

Vahinko! Olisi ollut vielä PAAALJO kirjuutettavaa ;)

mutta ei niin pitkää sepustusta, etteikö virsi, tai raamatunlause sovi loppuun. Tällä kertaa valitsin raamatunlauseen toisesta korinttilaiskirjeestä, luvusta 13, jae 13:

Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys.

T: Kaisa von Varmtvattenhufvud

Taiteilin eilen taas vaihteeksi jaettavaan kutsulappuun kuvan.
Charles ihmetteli, miksi kuvakkeen ekapalkinnon saaja on matalemmalla, kun muut?
Vastasin, että kuva sisältää SYMPOLIIKKAA.
Jeesuksen edessä olemme SAMALLA LÄHTÖVIIVALLA ja KAIKKI HÄNEN OMANSA OVAT VOITTAJIA! YKKÖSET, KAKKOSET ja KOLMOSET ja niin edelleen!
"Aha!" sanoi Charles ja oli varmaan samaa mieltä.
Näitä kutsuja jaamme taas tuhat kappaletta ja uskomme ja toivomme ja rukoilemme, että kymmenen (10) prosenttia kutsutuista saapuu kentälle :)
Itse säikähdin kutsua tyytyväisenä ihaillessani, josko se onkin "harhaanjohtava"!!!
Josko ihmiset luulevat, että kentällä urheillaan ja kilpaillaan pysteistä, kiertopalkinnoista ja seppeleistä.
Sitten rauhaannuin. Kyllähän siellä urheilukentällä nytkin kilpaillaan tavallaan. Kaikki kehuvat KILPAA Jeesusta.
Siispä kutsu ei johdata ketään harhateille, eikä väärille kentille.
Melkeinpä tekisi mieleni kirjoittaa runo. Kaspa näin:

ME IHMISET EMME JOSKUS HUOMAAKKAAN PLAISIN,
KUINKA HARHOIHIN MEITTIÄ KUTTUTAAN.
VÄÄRÄISIÄ PLANKETTEJA LUJEMME
JA KAIKKI USKOMME, MITÄ NIISSÄ LUPAILEVAT
NUO HARHUUDEN PROHVEETAT.
SIKSPÄ, OI IHMINEN KALLIS
TARKKAILE, KUTA SULLE LUPAILLAAN.
MIETTIÖS, KUHKA SINUA KISKOTAAN.

TARKAT PIIRUT JA OOSVIITAT SAAT SA LUKEA
YLÖS RAAMATUSTA.
OTA HYVÄ IHIMINEN SE OOPPUS KÄYTTÖÖSI
POIS SIELTÄ KAAPISTA POHJIMMAISESTA!
NIIN TEKI, AH, MUUDAN NAINEN AMMOIN.
SEN NIMI ON YKS KAISA.
KAISA ARMAS RAKKAHIN HERRALLE JEESUKSELLE!


Tänään en lausu runoja, vaan laulamme taas Esikon kanssa kyläkirkkojumalanpalveluksessa.
Laulamme samat laulut, kuin EL:n kevätjuhlissa. Itseasiassa joudumme ehkä laulamaan niitä kahta laulua myös joulujuhlassa ja pääsiäisenä ja...
Laulut ovat 1) ON KEEESÄN KIRKAS HUOMEN ja 2)LAAAULA MATKALAINEN KORPIMAAN.
Laulusta puheenollen olimme Magnus ja minä synttäreillä eilen.
Kahdeksankymmentävuotta täytti sankaritar. Lahjaksi veimme hajuvesipullon ja Marianne-karkkipussin.
Ostan aina lahjaksi sellaista, jota itse haluaisi, kun täyttelisin samaa, kuin kulloinen sankari.
Lauloimme Magnuksen kanssa myös tutun onnittelulaulun:

Nyt ( sankarittaren nimi) syntymäpäivä on koittanut
elä-elä-elä eläköön!
Syvä intosi älköön laimetko
se kestä-kestä-kestäköön!
Sutisunffati rallallei, elä terveenä, terveenä HEI, HEI, HEI!
Pidä pörssisi aina kunnossa;
Jeesus auttakoon sinua!

Tämän laulun opin anopiltani, joka aina lauloi sen kaikille meille suvun sankareille nimi-ja syntymäpäivinä.
Laulun sanat kuuluivat alkuperäisversiossa lopuksi, että ONNI POTKIKOON SINUA, mutta munklasimme ne uuteen uskoon ;)

Eiliset syntymäpäivätarjoilut olivat ihastuttavat.
Ruoka oli niin hyvää, että menin taas kateuden vihreys poskilla kyselemään, josko reseptit olisivat julkisia.
Sainkin vinkin: muhennoksiin ja paistoksiin mustaleimaista emmentaalia ja kunnon kermaa.
"Kevyt- ja nollakalorilinjalle ei parane lähteä silloin, kun haluaa, että ruoka maistuu muultakin, kun pakkaustarvikkeelta (so. pahvilaatikolta)", sanoi Jokikartanon ehtoisa emäntä.
Olin samaa mieltä .(Tuon pakkaus-pahvilaatikkoesimerkin lisäsin kuitenkin mielessäni itse).
Olemme kotioloissa olleet kaalisoppa-hetelmälinjoilla koko porukka.
Pakko!
Charles ihmetteli , että hän ei ymmärrä, miksi MINÄ (Kaisa J) olen aina kumminkin samannäköinen hänen lomille parikertaa vuodessa tullessaan, vaikka pyöräilen aamusta iltaan, nostelen painoja ja punnerran penkeissä.
Samaa olen ihmetellyt itsekkin, tottapuhuakseni.
Nyt sekin asia selvisi.
Luin lööpeistä (ja vahingossa koko jutunkin), että eräs missi ,jonka voittovuotta en muista, on alottanut ankaran personaltrainerin ohjauksessa kuntosaleilla käymisen.
KILOJA ON TULLUT VIISI (5) lisää, vaikkei hän ole lihonut!
Tämä tieto ilahdutti minua.
Kerrankin minulla on jotain yhteistä missin kaa.
Täytyy muistaa sanoa asiasta Charlesillekin, jos hän vielä sitä ääneen ihmettelee.
Itseasiassa meitä on täällä Letkutiellä koko porukalle käynyt samoin, kuin missille, luulen ma.

Kesänvietosta vielä senverran, että Lyllanilta on löytynyt monta punkkia.
Sen voi katsoa olevan hyvä asia, koska senverran arvokasta oli se PUNKKIAINE, jota sille ostettiin.
Paarmat ovat myös landautuneet tänne Hälvänperille. Ovat jotain uutta rallisukua (tai suihkarisukua), kun käyvät kitusiin kiinni, vaikka ajaa pyörällä :(
Huiski siinä sitten. Meikäläisen ainakin pitää pitää pyörän sarvista kiinni. Asfaltti-ihottuma on kumminkin lievempi paha, kuin paarman jyystäminen.

Nyt menen suihkuun availemaan äänijänteitä! (OON KEESÄÄÄN KII-IIRKAS HUUOOOMENNNN...)
Suihkussa laulaminen on tieteellisesti (!) todistettu auttavan kärisevään ääneen.
Muistui sentään vielä, kun laulamisesta tuli puhe, eiliset s-juhlat.
Juodessani ulkona kahvia, tuli naistenpöydässä (Magnus istui maan tavan mukaan miesten pöydässä. MINÄ TAHTOISIN ISTUA SEKAPÖYDÄSSÄ!)
tuli siis puhetta tangomarkkinoista.
Minultakin kysyttiin, josko niitä seuraillut olen.
Sanoin, että meillä ei ole TV:tä ollenkaan.
SE ei ole se perimmäinen syy. Onhan meillä radio.
Todellinen syy seuraamattomuuteen on se, että EN KESTÄ TANGOMARKKINOITA, enkä varsinkaan niissä kituutettavia tangoja!
Kaikki tangot on jo keksitty. Useat moneen kertaan.Vieläpä sataan, ellei tuhanteen kertaan.
Ei auta, vaikka kuinka pukee ylleen kauniin kostyymin (niitä voisin kyllä katsella, jos olisi se Teevee) ja laulaa kädet viuhtoen räytyvistä rakkauksista!
En kestänyt näitä ko. asioita silloinkaan, kun oli televiitsio.
En kestä duurisointuista räydyntää. Piste.

Tähän makuasiaan lopetan räyd...raporttini täältä Vähältänevalta.
Virsi 105, 3:s säkeistö.

Kesälinnut taivaan alla
iloisina lentävät.
Sulaneella sydämellä
laulaa toukomettiset.
Elämä ja autuus loistaa
Herran seurakunnassa.
Aurinko on ristin päällä
valkea ja punainen.


T: Kaisa von Räytduurängsjö.

Paitsi terapiakoiramaisuuksia, Lyllan omaa myös uppopallon pelaamisen pelikiemurat ja taidot.
Lisäksi se osaa tutkailla ja analyseerata rantakalojen arkielämää.
Sen (Lyllanin) häntä heiluu merten eläviä seuratessaan, mikä paljastaa sen yltiöpositiivisen luonteenlaadun.

Olimme eilen perhe Terijoenjalavaston ( Eerikki, Catherine, Vivianni ja Joonathan plus Lyllan) vuokramökillä viettämässä kesäpäivää.
Magnus oli lasten kanssa uimassakin.
Minähän en uiksimaan mennyt, koska vesi ulottui suurinpiirtein vain jalkojeni paksuimpaan kohtaan, elikkä nilkkaan.
Lapsia ei moinen haitannut.
He menivät uimaan vaatteet päällä ja ilman vaatteita, sekä uikkareissa. Juuri niin, kuin minunkin lapsuudessani oli tapana tehdä.
Oli jotenkin muka erikoisen möllevää mennä hame päällä uimaan.

Söimme sitten rannalla makkaroita, joita Eerikki hiki hattuhuivissa grillaili ja nautimme sallaadeja ja ryystimme kahvia piskittien kera.
Paperilautaset lentelivät ruokineen sinne sun tänne, ellei puristanut niitä rystysissään koko ajan. Kahvikupit kaatuilivat maahan ja pöydille juuri silläviissiin, kuin tuulissa rannoilla on tapana.
Oli ihanan kuuma ja tuulinen päivä.
Catherine sanoi, että kuitenkin KAIKISTA iloisin heidän saapuessaan edellisenä päivänä mökille, oli ollut seropi Lyllan.
Itse huomasin, että minusta ei olisi enää mökkieläjäksi.
Tai no, ehkä jos mökki olisi jonkun Ainolan tapainen hirsirakennelma asiaa voisi harkita. Sisähyyskä olisi myös ehdottoman pakko olla. (Mieluimmin kaikille oma). Suihkut ja kylmiöt tietenkin myös ja sisägrillit ja ilmastoidut ulkopatiot ja...
Kiva oli olla kuitenkin "rantakylässä" ja katsella meren hopeista liploittelua.

Kävin männäviikolla Nikolainkaupungissakin.
Pääasiana oli vierailu Aune-tädin luona.
Olin varautunut lyhyeen vierailuun, koskapa rakas tätini on sairasellut viime aikoina.
Huolestuneena kyselin, kuinka mahtaa päiväleposien käydä, kun vieras ei ymmärrä lähteä. Tosin väsymisistä ei ollut havaittavissa mitään merkintöjä. Ei edes sinne päin.
Aune-täti sanoi, että hän ei ole yhdeksäänkymmeneen vuoteen tarvinnut päiväunia. Kaksi ensimmäistä vuottakin nukuttiin vain tavan vuoksi päikkärit.
Kolme ja puoli tiimaa praatattiin, emmekä päässeet juurikaan asioiden ytimiin, mitä sukuun ja sen tekemisiin tulee!
Lähdin tyytyväisenä ja iloisena vierailultani ja koin taas, että SUKU ON PARAS.
Vahingossa kiertelin samalla kaupunkireissulla hiukkasen alennusmyyntejä ja ostinkin kaksi (2) puseroa.
Valkoisen ja mustan.
Tismalleen samanlaiset: päänmentävä reikä, pikkaraiset hihantumpit ja tietenkin helmareikä, että ne saa yleensä puettua yllensä.
Stailaajat aina puhuvat PERUSVAATTEISTA. Nyt olen onnellinen kahden perusvaatteen omistaja. (Niitä löytyy kyllä kaapista muutama muukin kappale, vaikkei koskaan mitään ole, mitä päälle pukis).
Stailaajat sanovat myös (tykkään lueskella stailaajien mielipiteitä vaatetuksesta. Melkein aina olen TÄYSIN erimieltä heidän kannoistaan. Se osoittaa sen, että makuasioista ei voi kiistellä),
nyt täytyy kirjoittaa uudestaan tuo alkulause ennen sulkumerkkejä, koska erkkikään ei sitä enää muista, siis:
STAILAAJAT SANOVAT, että vaatteissa tulee aina olla joku juju.
Minä valitsin ehdottomasti ja täysin tietoisena jujuttomat puserot. Ehkäpä kyseessä olivat kaupungin..ei: koko euroopan jujuttomimmat puserot ikinä?
Taidan lopettaa stailaajien sanomisien seuraamisen. Niistä ei tuu, kuin vihaiseksi.
Vihaiseksi ja myös surulliseksi tulin myös viikolla tapahtuneesta krukoomista: hukkasin kuulokojeeni.
"MITÄ?" kysyt sinä varmaan.
Kyllä! Kun olimme viime perjantaina ennen possunruppua lähdössä Kansanlähetyksen kesäjuhlille Lahteen, huomasin, että kuulokoje rasioineen oli kadonnut.
Sitä ei ollut uuden liukaskankaisen arpajaisvoittoreppuni pohjalla. Ei, vaikka käänsin saumatkin nurinperin siinä repussa.
Oli hirveää sanoa KL päivillä ihmisille (niille, jotka nyt minun kohdillani jarruttivat), että päivää! Mitä kuuluu? Mulle ei kuulu mitään!
Tänään sain kuulla myös vakuutusyhtiöstä, että pudottamisia ja kadottamisia ei korvata.
"Siis, vaikka sydänjuuret karrella maksaa hirveitä laajoja kotivakuutuksia tonnitolkulla vuodessa", olisin huutanut puhelimeen, jos olisin saanut ääntä itkunkarheasta kurkustani.
Syvällä sydänalassa asian kyllä ymmärsinkin, ei silti.
Katkera pala on mennä 14 päivä kuulopolille asennuttamaan uutta önälettä.
Ajattelin itsekseni, että maksan lopun elämääni eläkkeestäni kuukausittain sitä kadottamaani vempainta, enkä ota uutta ollenkaan :(
Viikonloppu sai minut jo hivenen toisiin aatoksiin.
Magnus tulkkasi taas mielestäni liian tihkeesti just NIITÄ RATKASEVIA sanoja, joille tuhatpäinen yleisö nauroi kaksinkerroin ja JOISTA MINÄ EN SAANUT SELVÄÄ.

Kadotin samaisella matkallani myös kultaisen sormuksenkin.
Pidin sormusta pikkulillissäni, koska sormussormeni muistutti taas ryynimakkaraa kesäkuumuudesta johtuen, eikä ryynimakkaraan tietenkään mahtununeet sormukset. (Itseasiassa lillikin oli sille liian turpija).
Menimme paluumatkalla Ulriika- Eleonooran ja Smartyn mökille ja pulahdin järveen. Vesi tuntui saunasta sukellettaessa HYISELTÄ (25 astetta about) ja kaikki jäsenet, lilli mukaanlukien kutistuivat ja sormus solahti järveen.
Meitä pidettiin, kuin piispaa, pappia ja pruustinnaa pappilassa ja oli se omiaan hälventämään kultarinkulan katoamista.
Mukanamme oli paluumatkalla myös Charles, jos jäit ihmettelemään kohdassa PAPPI.

Olimme myös kummityttömme Leenun ja ystävänsä Herbertin viihtyisässä kotosessa kyläilemässä tulopaluumatkallamme.
Leenu ja Herbert tulevat puolestaan Letkutiellä käymään, kun tulevat Pohjanmaalle.
Aion kehoittaa Leenua ottamaan Herbertin aviomiehekseen ja Herbertin tämän Leenun aviovaimokseen, kun kohdataan ;)
Niin olivat kuin luodut toisillensa.
Mukava tapaaminen ja tarjoilu oli. Sitä tuttua piispa, pappi, pruustinna tasoa :)

Hampaita olin vaihteeksi taas paikkauttamassa maanantakina.
Uuden käyntikertalapun sain kouraani.
En uskalla otattaa näitä paikkahampaita poiskaan, vaikka nuin kovasti jakelevat lappujaan lääkärit.
Kas jos kadotteleminen ja pudotteleminen on tullut jäädäkseen niin...



Lopuksi Raamatun jae sinulle omistettavaksi.
(Jae on Jesajan kirjasta, luvusta 33 jae 6):

Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen.
Hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa.
Siionin aarre on Herran pelko.



T: Kaisa von Guldringsjövatten