Minä ja Eve Östermyyrassa lauantaina.
Magnuskin oli mukana, mutta hän on kuvassa kameran toisella puolella.
Taisin mainita seminaarin nimenkin, joka Myyrassa pidettiin edellisessä kirjoituksessani.
" Innostu ja pala" siis.
Kristillisdemokraattien kokoontuminen oli kyseessä.
Innostumisesta en tiedä omalta kohdaltani asiaa tarkasteltaessa, enkä oikein ole vakuuttunut tuosta palamisestakaan.
Ei vanha paksu, monin paikoin lahovikainen pölkky enää pala.
Kytee ehkä. Huomasin.
Kahta seminaarissa vastuussa ollutta puhujaa kuunnellessani havaitsin toki, että jonkin asteista tulen VIRITTELYÄ oli vaimeasti aavisteltavissa, mitä minuun tulee.
Puolue on paras tietenkin, mitä meillä ikinä on, mutta en jaksa enää akiteerata ihmisiä siihen liittymään.
Toista se oli ennen!
Silloin äkseerasin kiitettävästi muistaakseni ainakin kahdelle potentiaaliselle puolueeseen liittyjälle.
Tuloksena oli, että kummatkin sanoivat mieluiten pitäytyvänsä entisessä.(Kuorsaavien puolue. Olivat lähisukulaisiani).
No, en nyt niin huolestunut huonosta sökseestä.
Itse liityin aikoinani KD:n lippuriveihin ihan itse ja ylhäisessä yksinäisyydessä (sittemmin tietenkin ihan julkisestikkin) kenenkään palopuheita kuulematta.
Oli eduskuntavaalit meneillään. Sain yht´äkkiä päännouseman äänestää jotakuta KRISTILLISTÄ ja KRISTILLISEEN puolueeseen kuuluvaa ehdokasta.
Ällätikun kanssa menin läpi kaikki ko.puolueeseen kuuluvien pärstäkertoimet läpi.
Pysähdyin kuvan eteen, joka täytti kriteerit: häneltä olisin voinut kuvitella ostavani käytetyn auton.
Ei muuta, kun autokauppiaan numero äänestyskopissa rinkulan sisään.
Siitä se lähti!
Numeron takana oli Jorma Fred, joka pääsi hämmästyksekseni (no mitä, kun en yhtään tuntenut ja tiennyt) eduskuntaan.
Tietenkin aloin seurata puolueen tekemisiä ja periaateohjelmaa, sun muuta, enkä ole pettynyt.
Tietenkin alkasin myös ottaa osaa puolueen rientoihin.
Makkaranpaisto-illat metsästysmajalla ovat olleet oikein mieluisia. Olen saanut siellä lausua runojanikin, mikä entisestään on nostanut tuntemaani arvostusta, mitä puolueeseen tulee.
Tähän perään kerron myös liittymiseni Kansanlähetykseen.
Kuulin sennimisen PULJUN ( erään sukulaispojan liikkeelle antama nimike) nimen vasta uskoontultuani.
Oli kova into käydä muissakin tilaisuuksissa, kuin jumalanpalveluksissa sunnuntaisin. (Niissä kävin ja käyn joka sunnuntai, jos suinkin mahdollista. Ja kyllä se on mahdollista, kun panee herätyskellon pärräämään rumasti ja hyvissä ajoin).
Kuulin, että silloisen asumuksemme miltei kyljessä olevassa Huutoniemen kirkossa kokoontuu KANSANLÄHETYS.
"Aha!" ajattelin. "Joku työväenyhdistyksen hengellinen piiri", jatkoin ajattelua.
Sinne menin ja sitämukaa jäin. Kiskoin vielä Magnuksenkin mukaan.
Aluksi hän tuli "mielellään" jääden takapenkkiin, tai korkeintaan vähän vähemmän, kuin puolen välin maastoon istumaan niskat krykyssä.
Selvisi, että ei kyseessä ollut mikään työväenliikkeen juttu.
Sekään ei meikäläistä milläänlailla olisi hytkäyttänyt, kunhan vaan Jeesuksesta puhuttaisiin ja paljon ja koko ajan.
Nyttemmin istumme Magnuksen kaa jo etupenkissä maksoi, mitä maksoi.
Tämän poliittisen- ja hengellisvakaumuksellisen katsauksen jälkeen kirjoitan, mitä muuta on tapahtunut ja tarkastelun kohteena on viimeiset ajat.
Korostan vielä, että kukin saa olla sitä mieltä, mitä tahtoo mistä asiasta tahtoo. Niitä tahdon kovasti kunnijoittaa!
Uskalluksen kanssa kirjoitin omat juttuni TÄHÄN blogiin, kun on sen verran tuttu pitäjä.
Männä torstaina ei tapahtunut mitään!
En lähtenyt katsomaan oliko runopiiri jo koolla. Edellistorstaina olin katsomassa ja ei ollut.
Tarkkaavainen lukija varmaan ihmettelee, eikö puhelinlinjat pelaa täällä Hälvän leveysasteilla lainkka?
Kyllä ne joskus pelaa.
En saanut vain äntiin soitella, eikä ollut ruispuikulat loppu, että olisi sentakia kirkolle tarvinnut lähteä.
Perjantain kokoontui meillä taas raamattupiiri. Keskustelimme ja tutkimme Johanneksen neljättä lukua.
Tuli puhe Jumalan armosta.
Joku sanoi osuvasti (Likkö ollut ihan tämä Magnus?), että saamme olla Jumalan armovirrassa, kuin reikäiset pärekorit. Ihan uppeluksissa.
Joku vanha evankelista oli kuulemma näin puhunut.
Se sopi meille kaikille.
Joku toinen totesi illan päätteeksi, että vaikkei muuta oltais opittu, niin ainakin sen, että pärekoreja ollaan.("No eipä ole kumma, jos päreet niin usein kärähtää" huomasin minä).
Joimme päälle teetä ja toppasimme kyytipojaksi limpunsiivuja.






Lauantain tapahtuman jo tiedättekin ja tänään sunnuntaina olimme kirkossa.
Kirkosta tultuamme söimme alkupaloiksi ties minkä ikäistä hernesoppaa.
Minä laitoin uuniin makaryyniloodan ja jaksoimme odottaa hyvin sen kypsymistä - kiitos alkupalan.
Huomenissa on KUNTSARI kirkolla ja jumppa kylätalolla.
Tällä kertaa on keppijumpaa kuulemma.
Muistin ostaa luudanvarren (miinus se luuta), joten olen aseistautunut asianmukaisesti, kun sinne menen.
Mielestäni jenkkakahvani on hiuennut säkkijärvenpolkkakrivaksi, kun olen alkanut liikuntaa harrastaan.
Mitä vielä tapahtuukaan kriparintamalla, jahka läskisota alkaa siellä kirkkoherran virastossa.
Tänään sain jonkun myös innostumaan. Magnus ei vielä tiedä, että hänkin tulee innostumaan.
Puntarin kiilloittaminen jatkuu...


Tuus Kaisa