Siltarannan Toivon keskiviikossa K. Jouppi lukemassa mykistyttäviä runojaan viimme keskiviikkona.
Huomaat varmaan, ainakin jos suurennat kuvaa, että tilanne tosin on lavastettu.
Edessäni on Siltarannan tapahtumia esittelevä esite (muistaakseni).
Onnistuneesti lukemani runot olin jo sullonut käsveskaani.
Kynttilätkin otettiin pois, koska ne oli jo puhallettu sammuksiin.
Magnus sanoi, nottei tiärä mitään kaamiampaa, ku pimiät kynttilät puhujan noukan eres. "Ku valona pitääs olla, niin ei sovi seinillekkää, notta kynttilät on sammuksis!" Magnus jupisi.
Lavastamisen huomaa siitäkin, kun meikäläisen suu on tiukasti ummessa, vaikka lausuelen muka runoja.
Päätimme ottaa kuitenkin kuvan, koska kerrankin olimme muistaneet ottaa kameran mukaan.
Huomasit varmaan, että kirjoitin ylös Magnuksen sanomiset laihoilla puukstaaveilla?
Olen saanut määrätyltä taholta (Magnus) pokenssia siitä, että en osaa kirjoittaa murretta.
Magnus sanoi: "Minen nuan puhu! Sinet osaa kirjoottaa murresta ollenkaa oikeen. Lopeta hyvän sään aikana!" Loppulause tuntuu ehkä hieman tylyn kuuloiselta lukijan silmään.
Magnuksen ken tuntee, niin tietää, että sitä se ei ole.
Minun on aika vaikeata nyt yht´äkkiä lopettaa kuin seinään murteen kirjoittaminen.
Päätinkin vielä jonkun aikaa (about muutaman vuoden) kirjoittaa Magnuksen sanomiset murteella nyt ensiksi vain tavallisilla pikkukirjaimilla, enkä niillä paksuilla punkeropuukstaaveilla.
Sitten HARKITSEN alkaakko kirjoittaa hänen kohdallaan kirjekieltä, vaiko eikö.
Mielestäni osaan murretta hyvin. Olen ollut neljäkymmentäkolme vuotta kielikylvyssä.
Mutta ei sitten vissiin näin ole. Voisinhan tietysti myös kyllä tarkistuttaa kieliasun Magnuksella jo ennen julkaisua, mutta tiedän kyllä, että siitä tulisi kaamee älämölö.
Sitäpaitsi en kestä oikein hyvin mitään sanomisia kirjoittelemisestani. Oli siinä virheitä tai ei.
Oli siinä MURRETTA oikein tai ei.







Perjantai-illalla meillä oli siis KL:n vastuunkantajien kokous.
Joku, joka olisi nähnyt kynsieni ympärykset seuraavana päivänä (joku, joka tuntee minut, tai LUULEE tuntevansa) olisi tiennyt, että nyt on meiksi ollut miitingissä.
Minulla on sellainen tapa, että nypin kynsien reunat VERESLIHALLE, kun on jotain tärkeää menossa.
Ihan hirveetä. Veri vaan truiskii mitä pitemmälle kokous ja tärkeys etenee.
Olisi ollut aikoinaan hauskaa tietää, mistä moinen vika johtuu.
Siis alleviivaan sanoja OLISI OLLUT !
Asian korjaaminen on näillä vuosin jo mahdotonta, joten enpä tiedä haluaisinko ENÄÄ tietää asian tiimoilta yhtään mitään.
Olt ja mänt!
Olen onnellinen, kun kassoilla on nykyään ne vempeleet, kuhka työnnetään kortti, ettei tartte enää nimmareita kirjoitella.
Oli taitolaji yrittää kirjoittaa nimikirjoitus ilman sormiotetta kynänvarresta niin, etteivät vertatihkuvat nyrhityt kynsien reunat näy.




Päätimme kaikenlaisista tilaisuuksista kesään asti, joista sitten aikanaan annan seikkaperäisiä selontekoja.
Minun täytyy vain olla tarkempi siinä, mihinkä lupailen itse mennä vastuita kanniskelemaan.
Nytkin on tulossa kaksi tapausta, joissa minun pitäisi olla EHDOTTOMASTI molemmissa. (Ei ole pelkoakaan, että kynnensyrjät nahoittuisivat).
Olen aivan pienen romahduksen partaalla, mutta ei auta.
Tein yrityksen ratkaista mahottoman yhtälön ja olla molemmissa tilaisuudessa vähän.
Tarkemmin: toisessa pikkusen vähän ja toisessa kokonaan paljon.





Vivianni ja Joonathan olivat siis viikonlopun meillä.
Viviannin alta paukahti sängynpohja, niin että se kuului varmaan naapuriin asti.
Vivianni ja Joonathan nukkuivat silti onnellisen tietämättöminä. Viviannilla pää lattiaa hipoen.
Magnus herätti neidin nukkumaan hänen sijallaan ja meni itse alakertaan jatkamaan unosiaan.Ei kuulemma jaksanut yällä ruveta nikkaroomahan.
Lyllan ei sitävastoin nukkunut ollenkaan.
Päättelin sen siitä, että pimeydessä se lipaisi aina varpaita tai nenää, riippuen kummassa päässä se oli, kun käänsin kylkeä.
Hellä lipaus lämpösellä kielellä noin viisikymmentäkertaa yön aikana.
On siinä mulla yltiöpää ystävällinen seropi-rotuinen koirake.

Leikimme koko porukka INTENSSIIVISEST koko ajan.
Pelasimme PEKKApeliä plus hassunkurista kysymys-et-vastauspeliä, kävimme luistelemassa jne. jne.
Kuitenkin lauantai-iltapäivän jo mailleen laskettua Vivianni ilmoitti, että hän lähtee kotiin, siinä kesken leikin tuoksinan.
Kun sanoimme, että huomenna viedään kotiin, kun ollaan...
Vivianni laittoi kuuntelematta asiaa loppuun asti ison vaihteen silmään ja kiljui niin, että me muut emme kuulleet edes omia ajatuksiamme.
Siinä sitten soitettiin äidille karjumisien välillä.
Catherine sanoi, että he ei nyt kyllä jaksa lähteä hakemaan.
Me sanoimme, että me emme nyt kyllä jaksa lähteä viemään.
Viviannin ei auttanut muu, kuin kiljua.
Huomattuaan, ettei sillä ole positiivista vaikutusta, mitä kuljetukseen tulee, niin hän pikkuhiljaa lopetti.
Sen koommin kotiinlähdöistä ei puhuttu.
Minä puolestani kyllä vaadin Viviannilta kirjallisen lupauksen, että jos Hälvälle haluaa tulla yöksi, niin sitten myös ollaan muuttamatta mielipiteitä.
Hauskaa meillä kyllä oli.





Sain tänä aamuna olla Isonkyrön kirkossa tekstinlukijana.
Kirkossa oli paljon väkeä.
Harrasta väkeä. Oli Rovastikunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä-tapahtuma.
Saarna oli mieleenpainuva ja hoitava.
Kiitin pappia saarnasta. Hän sanoi sen olevan Taivahan Isän "murehia" (lue: ansiota) yksinomaa.
Ja niin se olikin.
Söimme sitten kirkosta tullessani vähän ruokaa ja paljon jäätelöä ja veimme rakkahat lapsoset kotiinsa.
Mietimme sitten mihin menisimme kylille tai ketä kuttuisimme kylille.
Emme tehneet kumpaakaan. Hmph!
Huomenna menen salille ja iltapäivällä Nikolainkaupunkiin tapaamaan entisiä työkavereitani jos junat kulkevat ajallaan.


Rakkain, mutta lämpöisin ajatuksin Marja Kaisa