Catherinen tuomat "IRTOKARKIT" silloin toista viikkoa sitten. Kielsin häntä nimittäin tuomasta meille omia karkkinyssyköitä, kun lapset tulivat hoitoon ja heillä on aina lauantaikarkit repussa mukana. Meille riittää Joonathanin ja Viviannin pussukoista (a 500gr) mangutut ja napsitut mällit.
Magnus oli hyvin tuohtunut kuultuaan asiasta.
Hän sanoi kulmat synkeässä kurtussa, että minun tulee vastaisuudessa puhua vain ja ainoastaan omista karkkipusseistani.
HÄN kuulemma haluaa ehdottomasti, että HÄNELLE tuodaan mällipussi. Vieläpä yhtä painavakin, kuin lapsostenkin pussukat.
Sehän nähdään!
Tosin tiedän, että Catherine tuo vuorenvarmasti, vaikka salaa, omalle karkkinassu-isukilleen pussin seuraavalla kerralla.
Siinä eivät minun kieltoni paljoa meriteeraa.
Ei auta, vaikka selittäisin suu vaahdossa, että kukat ovat kauemmin, kuin karkit, ilona.
Karkit valuvat kurkusta lipoisasti alas ja ovat vain hetken huumaa suussa.
" Minä kummingin valitten tuluppaanien sijaan mällitruutun ja siihen et sinä nokkaas pistä!" sanoi Magnus.
" Ja turha sitte vinkua multa. Yhtäkää en anna!"
Hmmmphh!




Kiitos blogini vastauskommenteista kaikille!
Ihailen aina heittiä ja teittiä, jotka tunnollisesti ja kohteliaasti vastaavat kaikkiin saamiinsa palautteisiin.
Voitte olla varmoja, että iälliseksi tullut sydänalani ilahtuu vaikka en jokaiseen erikseen virkakkaan.



Sikapiikistä minulle tuli kaikenlaisia tuntemuksia ja olotiloja.
Käsivarsi oli turta ja pikkasen yökötti ja silmä (oikea) oli aivonystyröihin asti kipee ja nenänvarttakin kolotti.
Magnus sanoi, että ei nuan maharottomia jälkikaikuja voi kellään olla.
JAAA-A. Minä taidankin olla poikkeusyksälö.
En joka tapauksessa kovin kauan tätä silmänmunosen särkyä katsele.
Vaikkahan sitten se ei olisi tavallistakaan.
Huominen vielä, ja sitten soitan terveyskeskuksen päivävastaanotolle ja kysyn onko aikoja vapaana.
Kun taudin laatua kyselevät, vastaan että oikeaa silmällistä kivistää, mutta
yökötys ja käsisärky ovat kyllä laantuneet.
Magnukselle ei tullut mitään jälkimaininkeja. Olotila on kuulemma kuin NISUS ISTUIS.



Eilen aamulla lähdimme neljän hengen porukalla Isostakyröstä Alajärvelle KL:n vastuunkantajapäivään.
Meillä oli kaksi (2) erilaista ajo-ohjetta.
Ajoimme harhaan. Yhteensä 30 kilometriä.
Meidän olisi pitänyt kääntyä HOISKON risteyksestä vasemmalle.
JOS jommassa kummassa ohjeessa olisi ollut mainaisu TULIVUORENKRAATERISTA edes puoli sanaa, olisin heti tiennyt mistä mennä.
Me neljä kuuluimme siihen kahteen prosenttiin suomalaisista, jotka eivät tiedä kussa HOISKON RISTEYS sijaitsee. Semmingin, kun kylttiä nimellä HOISKO ei ollut ikinä missään.
Löysimme, kuin löysimmekin apusoittojen jälkeen perille.
Säikähdin, että meidät jätetään ilman tervetulokahvia tullessamme myöhästyneenä. Turhaan.
Käsi ojossa Ehkä meidät ystävällisesti vastaanotti ja kehoitti kaffipöytään.
Antoisa päivä siitä sitten urkeni.
Saimme hieman osviittaa, miten kohdata nykyajan POSTMODERNI ihminen näissä evankelioimisasioissa.
Miten saada luu kurkusta ja kertoa, että Jeesus on tie, totuus ja elämä.
Olin aikoinani myös kotikäyntityössä, kun asuimme Nikolainkaupungissa.
Kuljimme teillä ja aitovierillä kutsuen ihmisiä kirkkoon
Se, se vasta luita kalisuttikin!
Kerrankin astelimme Liili ja minä tarmokkaasti erään talon pihaan, jossa oli ihmisiä runsaasti kokoontuneina puutarhapöydän ympärille.
Kovasti ilahtuivat meidän siihen tormoottaessamme ja kyselivät, että onko meillä todella aikaa heille?
Mehän Liilin kanssa vaivoin saimme peiteltyä innokkuuttamme ja sanoimme aikaa olevan, vaikka aamuun asti.
" NO, HAKEKAA SITTEN MEILLE KALJAA!"
Molemminpuolinen into laantui siihen



Illalla kotiin tultuamme Magnus pouhootti tulta pönttöuuneissa ja sen jälkeen menimme tyytyväisinä vinttikammariin levolle.
Aamulla kirkkoon.
Kirkossa meille näyteltiin, puhutteleva lasten esittämä, pieni näytelmä.
En käy sitä nyt tilanpuutteen takia kertomaan, vaikka esitys kovasti sen väärtti olikin.
Menimme kirkkokaffeille ja tapasimme mukavia, mutta tuiki tuntemattomia ihmisiä.
Hetken juteltuamme, huomasimme meillä olevan yhteisiä puolituttuja.
Tunsimme välittömästi olevammekin melkein kuin sukulaisia.
"Sukulaisilla" oli mukanaan Laihian Missio-kutsuja ja esitteitä.
Tekovaatimattomasti kerroin silmät säihkyen, että minä olen kutsun kuvan ihan itse piirustanut.
En ollut muistanut signeerata teostani.
Kerroin laajasanaisesti, että kuvan korkealle loikkaava nainen markkeeraa ILOA. Horisonttiin häilyävä joutsenaura ja lähellä lentää lekottavat punatulkut kuvaavat tietenkin VAPAUTTA ja kirkontorni kukkuineen (kukkoinene) RAUHAA!
(Kysäisen lähitulevaisuudessa Missiokomissiolta saanko laittaa kuvakkeen blogiini).


Kirkkokahvilta lähdimme Nikolainkaupunkiin.
Menimme pizzalle.
Sielukkaasti keskustelimme Magnuksen kanssa niitä näitä, kunnes minun oli otettava kuulokojeeni irti korvasta.
En nimittäin kestänyt, kun kuulin liian hyvin kaukana istuvien tyttöjen kaamean kikatuksen.
En voi käsittää, kuinka jotkut voivat kikattaa KOKO AJAN.
Eihän siinä kerkeä edes kuunnella mitään naurettavaa, kun koko ajan pitää nauraa.
Eipä silti. Minut ja Marja- Leena ohjattiin erään kerran nuorena (viisikymmentä vuotta sitten) kaupasta ulos, koska hihitimme hysteerisesti. Emme pystyneet sanomaan ostoksiamme naurun takia ollenkaan.
Mutta me sentään vain hihitimme.
Hohhoijaa.
Pizzat sentään olivat hyviä. Magnus sanoi, että meidän olisi ehkä parasta ostaa pizzat ja mennä lounehtimaan ne Letkutielle.
Siellä ei paljon naurata.




Menimme seuraavaksi sairaalaan tervehtimään Saarukkaa.
Voitelimme öljyllä hänet ja rukoilimme hänen sairautensa puolesta.
Saarukalle laitetaan nimittäin tahdistin, että sydän alkaa klunksuttaan tasaisesti, eikä vain silloin sun tällöin.
Rakas edesmennyt äitini kertoi aikanaan ystävättärelleen, että Magnus on tullut, jos mahdollista vieläkin hullummaksi kuin ennen.
"Nyt se on ruvennu öljyämään huvilanaapuriaankin. Ei riitä enää kaivinkoneet, eikä autot", oli mammani paasannut.
Äiti kuuli vahingossa asian, kun Magnus kertoi menevänsä silloin sairaalaan voitelemaan öljyllä tätä naapuriamme.
Kerroin äidilleni rauhoitellen häntä, että öljyllävoitelusta puhutaan raamatussa, ja että öljyä on pikkuisessa pullossa, josta hivenen sormenpäähän otetaan ja...
Ei paljoa auttaneet selitykset. Hulluja mitä hulluja.
:)
Menimme Saarukan luota Aija-Kanitan ja Vinstin tykö.
Joimme hyvät kahvit ja kävimme läpi heidän LAPSENLAPSENLASTEN touhuamiset ja sanomiset ja meidän LAPSENLASTEN samaiset asiat.
Pyysimme käymään Aija-Kanitaa ja Vinstiä maaseudun rauhassa ja uhkasivatkin piakkoin niin tehdä.
Ainakin siinä maaliskuun kahdennenkymmenennenpäivän tienoilla. Arvatenkin.
Silloin meikäläinen täyttää pyöreitä!
Nimittäin pyöreet 64 vuotta.


Nyt olemme jo hetkestä töpöttäneet täällä Hälvän mutkassa ja Magnus on tainnut jo mennä vatupassiinkin.
Minäkin taidan mennä. Huomenna on sitten uudet aatteet ja vinkeet, jos Luoja suo.


Erittäin rakkahin ja superlämpöisin hyvänyön toivotuksin (jos tänne asti lueskelit) t: Kaisa