Katoavaa on mualima ja kauneus.
Edellisessä kirjoituksessani "irtokarkit" niin kukkeina kukoistivat ja nyt ovat, kuni hapsut vainen.
Nämä kukat eivät ole vielä lähelläkään sitä olotilaa, jolloin anoppi-kulta vasta malttoi saamansa kukat roskiin viskata.
Ehei! Pelkät varrenpötkyt monasti vain töklöttivät jäljellä , kun hän pitkin hampain suostui ne pöydältään pois korjaamaan.
Nyt alan innokkaasti odotella seuraavaa "karkki" annosta.


Toissapäivänä Vivianni soitti kännykkääni kaksi kertaa.
Kummallakaan kerralla en ehtinyt vastaamaan, vaikka melkein makoilin simpukkapuhelimeni päällä.
Otin vastapuhelun neidille saman tien.
Kysyin, mitä neitokainen puuhailee par´aikaa?
Sanoi olevansa Nonskun kaa!
" Jaaha!" vastasin.
"Kuule mummu! " sanoi neiti heti vastaukseni perään."Sopiiko sulle, että lopetat puhumisen, kun menee hukkaan luisteluaikaa?" kysyi neitokainen.
Sopihan se.
Seuraavana päivänä soitin uudella onnella. Kerroin, etten olisi soittanut, ellei HÄN olisi soittanut.
Ei ollut kuulemma soittanut. Itsekseen oli puhelin pärräillyt, totesimme.
En ruvennut vänkäämään, koska Vivianni on kuin mummunsa: aina oikeassa ja periksi ei anneta.




Siitä läskihommasta ei tulekkaan mitään.
Ainakaan minun kohdallani ja ainakaan seurakunnan tarkan silmän alla.
Eivät sitten täällä Kyrön kankahilla innostuneet asiasta. Olisi pitänyt saada hoitajat ja lääkärit ja vaa`at ja vaaitsijat ja ylöskirjaajat hankittua.
Pari läskiäkin olisi ollut tarpeen saada (minun lisäkseni).
Ajattelin mennä vierus-seurakuntaan sotimaan, läskisota kun oli, mutta en saanut äntiin.
Soittelin kyllä kirkko-virastoon, mutta varattua piippas.
Nyt sitten mietin, maksanko itse kilosistani johonkin yleishyödylliseen projektiin, vai mitä teen?
Tämä ITSEmaksaminen ei ole minulle mitenkään outo asia.
Kerron sen tässä uudestaan, vaikka syvällä syövereissäni on pelkotunne, että olen kertonut asian teille ennenkin.
Siis: aikoinani lopettaessani tupakan nilkomisen, lähetin kuukausittain rahat, jotka siihen mennessä olisivat menneet tuprutukseen, metsän istutukseen!
Puun taimet istutettiin johonkin Saharan tapaiseen autiomaahan estämään aavikon leviämistä.
Minulla kahisee aikamoinen männikkö jossainpäin maailmaa.
Äitini epäili, että noinkohan rahat menevät sinne minne pitää.
Hän aina epäili rahojen menemistä sinne minne pitäisi.
Hän ei ei oikeastaan luottanut muuhun kuin Pelastusarmeijan joulupatoihin.
Lähtiessäni erään kerran Venäjälle (Karjalaan) pyysin äidiltäni neuloja ja lankarullia ja kuivahiivaa, joita siellä aina tarvittiin, lahjoituksena.
Kysyin äidiltäni, että vai onko nytkään kylliksi luotettava kuriiri avun perille menemiseksi? (Meillä oli keskenämme joskus aikamoista hirtehishumööriä).
Äiti meinaili, että nyt ehkä voisi olla, että kyseessä ehken olisi JOKSEENKIN luottamusta herättävä tapaus.
Sen keikan jälkeen useissa huusholleissa nostatettiin monia kertoja nisutaikinoita, kiitos luotettavan tuntuisen lähetin ja luottavaisen äitikullan.


Ehkäpä tulen toimimaan tässä läskinpoistojutussa samanlailla, kuin tupakki asiassakin: maksan itte.
Huomenna hypähdän puntarille ja merkkaan kalenterin syrjään painon grammalleen. Kolmen kuukauden jälkeen uusi hypähdys ja sitten pankkiin.
Olisi vaan ollut niin mukava mennä sinne miljunäärin kukkarolle.
Omalle kukkarolle meno voi aiheuttaa pihtailua mitä kilomääriin tulee.



Eilen olin eräässä kokouksessa, joka pidettiin Pärskeen (uimahallin) alakerrassa olevassa kuntosalissa.
Minulla unehtui kuulokoje kotiin.
Kovasti siellä päätettiin jotain. En kuullut mitään, kun kaikui ja kaikki istuivat eri nurkissa toinen toistaan tehokkaamman näköisessä vempeleessä.
Tänään olin toisessa kokouksessa, jossa kuulin kaikki.
Kaikki vaan eivät kuulleet minua.
Kieltäydyin eräästä toimikuntatehtävästä kertakaikkisen jyrkästi ja ehdottomasti.
Sitä ei otettu kuuleviin korviin.
Tehtävä ei nyt oikeastaan ole niin kamalan kurja ollenkaan, mutta ajattelin, että se kaipaisi jo uutta hurmetta riveihinsä.
Siksi aiottu kieltäymys.


Olin aamupäivällä kuntoutumassa taas salilla.
Kerroin siellä, miten sikapiikki oli aiheuttanut oikeanpuoleisen silmänmunuaisen ilkeätä vihlontaa.
Saliystävättäreni kertoi, että tuttavallaan oli tullut ihan erree reikä silmäänsä ja nimenomaa SALILLA.
Säikähdin pikkasen, enkä yrittänyt punnertaa silmiä päästäni niissä tangoissa ja mankeleissa.
Jotenkin tuntuu, että lyhyt kuntosali urani on tehnyt minulle hyvää.
Magnuskin silmäili kupuani tänään ja sanoi, että aivanku solosit pikkuusen kavennu tuasta keskikohorasta.
Voi olla, mutta paitakoko on pysynyt samana kuin ennenkin: äksäksäksäksäl.


Nyt nukkumaan. Huomenna tulee mieluisia vieraita Keskisuomesta.
Äkku ja Tyllero tulevat kylään.
Aion laittaa lihapullia ja väskynäsoppaa kermavaahdolla.


Jeesus kaikkia kaikella lailla ja kaikkialla siunatkoon.