Pieneltä pyhäkoululaiselta saatu muisto joskus toistakymmentä vuotta sitten Nikolai Nikolaajevitsin aikoihin.
Vanhimmat "pikku"pyhäkoululaiseni kööräävät nykyään jo omia lapsosiaan pyhäkouluihin.
Niin se aika hulahtaa.
Eilen nuttupiirissä katselimme täytekakun- ja piirakan syönnin lomassa Pääsiäisvaellus-kuvaelmaa, joka toteutettiin täälä Isossakyrössä.
Siitäkin tapahtumasta on kohta parikymmentä vuotta.
Kuvaelmassa esiintyvistä moni oli minullekin tuttu.
Niin näyttivät salskeilta ja nuorilta kaikki (kuten tietenkin tälläkin hetkellä)!
Tuohon PIIRAKKAAN palatakseni vielä, niin siinäpä oli päällä mm. aurinkokuivattuja tomaatteja.
Kyselivät muutamat, että mimmonen on purkki, jossa näitä etelän hetelmiä pidetään, että tietävät kauppaan mennessä etsiä oikeanmoisia.
Eve toi purkin komuutista esille.
Minä ihmettelin ääneen, kuinka jollain voi olla AVATTU aurinkokuivattutomaattipurkki hyllyssään?
Minulle ei sellaista kummausta voisi koskaan tapahtua.
SYÖN VÄLITTÖMÄSTI KAIKKI ETEENI IKINÄ TULEVAT AKT:t.
Nytkin solahtelee sylki suussa, vaikka vain ajattelenkin asiaa.
Muistin onnekseni, että tänään menen paikalliseen Ässään ja voin iltapäivällä makustella ihanasti taas erinäisen purkin erinäistä sisältöä.
Charles tulee Letkutiellä käymään Pääsiäisviikolla, joten sitäkin asiaa sopii juhlistaa ostamalla reteesti AKTpurnukan, jos toisenkin.
Nikolainkaupungissa aikoinaan asuessani ostin ak-tomaatteja joskus niistä ALTAISTA, joissa niitä lilluu irtonaisina ja ihanina.
Toivoin aina, ettei kukaan tuttu kulkisi ohitseni silloin.
Syystä, että tomaattien onkiminen öljyliemestä on taidelaji.
Vaikka liemikin on hyvää, en halua siitä maksaa. En halua lientä YHTÄÄN tippaa purkkiini.
TOMAATIT, TOMAATIT vain ma halaan purnukkaani saada ja niistä ainuastaan maksaa tahdon. Niiden vuoksi rahakorttiani vingahuttaa...(kuten huomaatte ko. herku saa runosuonenikin lorisemaan).
Inhottavasti panevat juuri ak-tomaattialtaaseen reiättömän kauhan. Joskus olen "lainannut" valkosipuliliemiastiasta reiällistä otinta, enkä senkään tähden haluaisi tuttuja rinnalleni.

Ei tuo kauhajuttu ole mitään sen rinnalla, mitä kerran näin tapahtuvan venäläisvalkosipulikurkkupöntön luona.
Mies, jonka herkkua nuo kyseiset kurkut ilmeisesti olivat, kääräisi kylmästi villapaitansa hihaa ylemmäksi ja otti karvaisella kädellä suoraa purkista kurkkuja.
Kyllä örkötti!
Muutaman viikon kiersin pötin kaukaa.
Sitten päättelin, että "käsienvirutus- sammio"on varmaan jo vaihdettu uuteen ja ammensin itselleni (ottimilla) monta ihanaa kurkunpätkää (slurp).
Sitten näistä herkku asioista arkiseen todellisuuteen:
Maanantaina kuntsarilla oli pisteessä No:10 uusi tehtävä.
Paikalla oli valtaisa jumppapallo.
Sen päälle piti aina istahtaa ja samalla pyöriä ympäri, kuin kellon viisari (!)
Elikkä POMPPIA, kuin aropupu, suomeksi sanottuna.
No, arvata saattaa että ei onnannut meikäläiseltä.
Sen verran kyllä pompahtelin ja viisaroin, että laajahkoa palleaani kirveli ilkeästi illalla.
Olen nähnyt Catherinen yläkerrassa moisen pallukan ja ajattelin, että kysympä lainalle sitä.
Minun mielestäni pallo on ollut samassa asennossa viime kesästä lähtien!!!
Minusta minunkin olisi hyvä harjoitella pallukointia kotona, ennenkö menee satsaamaan omaan pylpyrään. Ei se pallo niin nätti ole, että siitä saisi sisustuselementin muun käytön puutteessa.
Näytti kuntsarilla maksavan 10 euroa per pallo.
Hieman ihmetyttää kyllä missä kohtaa alkaisin kiihkeän harjoitteluni täälä Rytkänperällä?
Kamareissamme ei ole lattianiskoja uusittu ja keittiössämme on KELLARILUUKKU siinä kohden, missä olisi tilaa temmeltää (en tiedä kannen kantavuus ja lujuuslaskelmia).
Ei olisi kovinkaan hääppöstä löytää itseänsä ja palloa perunoiden ja männä vuoden punajuuripurkkien seasta.
Ei ole ihme, että kunto jumittaa samassa pisteessä ja paino! Ei ole VEMPAIMIA, eikä TILAA niille, jos niitä hankkii.
Ulkona olisi tietenkin tilaa ja pitkä tie tallattavaksi, mutta...
Yritin lenkkeillä taas toissapäivänä.
Huomasin, että olisi alettava näköjään sama show alusta, (josta voidaan lukea seikkaperäinen analyyssi toisaalla blogissani).
Toissapäivä oli sarjassa sellainen, etten JAKSANUT showta aloittaa.
Tänään on taas muut sessiot, joten ehkä huomenna... :)
Tähän kohtaan voisi Magnuksellakin olla sanottavaa, mutta en voi sanomisiaan kirjoittaa.
En nimittäin ole vieläkään saanut selvää lupaa kirjoittaa sanomisiansa, niin kuin ne puhutaan.
Täytyisi siis toimia kuten britanniankielessä: lausutaan näin, kirjuutetaan nuin.
Kysyin suureen ääneen rakkaalta Magnukseltani, että tarkoittaako hän siis SITÄ, että kieltä, jota hän käyttää kunnanhallituksessa, kunnanvaltuustossa, kyläneuvostossa, Ässämarketissa ja kirkolliskokouksessa, että se ei olisi sovelias käytettävä vaimonsa vaatimattomassa pikku lokissa (lue:blogissa)?
" Osuut naulan kantahan!" sanoi Magnus tyytyväisenä ymmärryskykyyni.
Nähtäväksi jää, kuinka bloginni rakenne ja sielu pysyy EHYENÄ, jos päätän noudattaa Magnuksen määräyksiä. ;)

Tänään menen runopiiriin.
Otan mukaani pari runoa (itseasiassa niitä on olemassakin vasta kaksi)
"Palvelutalo" runo-osastosta ja lausun ne siellä sankan kuulijajoukon iloksi.
Illalla on Laihia-Mission kiitos-ilta.
Kyllä onkin aihetta kiittää Jeesusta koko sydämestä.
Paljon oli kansaa lähtenyt liikkeelle.
Toivottavasti kylvetty sana joskus itää.
Toivottavasti sielä tuli myös PINNALLE jokunen jyvänen, kuten meikäläisen kohdalla kävi silloin aikoinaan sielä HÄLSSINGISSÄ STAADIONILLA C- KATSOMON YLIMMILLÄ PRITSEILLÄ!
Siunausta ja iloa ja toivoa jokahittelle!

T: Kaisa von Pritseerius