torstai 8. huhtikuuta 2010



Seisoskelen tässä Letkutien päällä ja ihailen tursuavaa laskuojaa.
He, joille maisema on tuttu tietävävät, että tuossa kohden ei tavallisesti ole
vettä, kuin maitohinkillinen.
Kuvaa ei ole tällä kertaa lavastettu. Minä en nimittäin Letkutie-oloissa pidä kakkuloita lainkka.
Kohta a) en näe niillä mitään, kohta b) ne eivät pysy klyyvarini päällä, kohta c) toinen sanka on melkein erree poikki.

Kuvassa ei näy, mutta kuvatessa ihan lähistöllä kuului julmettu mekastus, kun pellolle ovat laskeutuneet jokavuotiset lintuvieraat.
Viime vuonna Magnus käveli Letkutietä joutsenten luo ottaakseen niistä kuvia.
Huusi samalla, että TERVE POJAT, jonka jälkeen "pojat" nostivat välittömästi kytkimensä ylös ja lehahtivat tiehensä.
Tänä vuonna täytyy olla viisaampi ja huutaa TERVE LIKAT! Jospa saisi vangittua kuviin noita ihastuttavia kiulukauloja.

Keskiviikkona Charles otti ja lähti Joensuuhun.
Minulla oli samaan aikaan lähtö kirkolle kuntsailemaan ja tarjosin auliisti kyyttiä asemalle.
Ei kelvannut. Ajan kuulemma liian hiljaa. Matka kestää kuulemma liian kauan. Pitää peljätä kuulemma turhan pitkään.

Kuntosalilla sain hiljaisesti tungettua ne sinne jättämäni lenkkitossukat reppuuni.
Eivät olleet kenellekkään kelvanneet.
Edelliskerralla kuntosalittamisen jälkeen minulla kolotti ilkeästi oikeaa rannetta. Olin lisäillyt vempeleisiin kiloja sen mukaan , mimmoset fiilikset olivat.
Fiilikset olivat= jos maan kamarassa olis krivat, niin nostaisin sen inansa verran paikoiltaan.
Keskiviikkona rehkin kevyemmillä lukemilla vahingosta viisastuneena.
On totta kohdallani sanonta: voimaa olis, muttei kestä paikat :(

Kuntsarilta menin jälleen nuttukerhoon.
Nuttukerho pidettiin Piken luona. Heidän ovenpielessään oli suuressa purkissa pajunkissi oksia, joiden kissat olivat luumun kokoisia!
Niitä kasvaa kuulemmaasti vain Vanhankirkon rannassa, jossa on aina lunta about kymmenen metriä.
Niitä luumukissoja Pike aina pyytää aviomiehensä Bengtin noutamaan.
Urheasti Bengt raivaa kaikkinaiset esteet näiden pajunkissien tieltä saadakseen ne Piken ja meidän muiden iloksi ovensa pieleen.

TAHTOO KANS LUUMUNKOKOISIA PAJUNKISSIOKSIA!

Jahka tämänvuotinen kissajahti unehtuu mielestä, suuntaamme ens vuonna Vanhankirkon rantaan.
Sain Pikeltä itsekutomansa turkoosin jumpperin iki omaksi.
Pike sanoi, että pusero on hänelle liian valtava. Varsinkin nyt, kun hän on vielä entisestäänkin huventunut.
" Onneksi muistit, että sinulla on yks valtava ystävätär, jolle pusero passaa!" naureskelin.
Kehoitin edelleen muistamaan, jos sattuu löytymään muuta kivaa valtavaa.
Aikoinani sain Elizabethyltä kaikkinaisia vaatekappaleita, joihin hän oli itse kyllästynyt.
Työkaverit oppivatkin vähitellen sanomaan ONNEA UUDELLE PUSEROLLE-sijaan: ONNEA ELIZABETHYLTÄ SAADULLE PUSEROLLE!

Tänään oli postiin tullut takkipaketti Ellokselta, eikä Elizabethyltä.
" Lähettääkö ne nuan vaan paketteja tilaamatta, ku sä oot nuan kauhian hämmästyksis?" kysäisi Magnus ja ryypsäisi kahvia mukista.
"No en, mutta tavallisesti Ellos lähettää pari kertaa päivässä tiedon sähköpostiin: olemme pakanneet tavaranne. Pakettinne ylitti juuri valtakunnan rajan. pakettinne on saapumassa Helsingistä Oulunkylään. Nyt pikku nyssykkänne ohitti Pukinmäen tienoilla. Hyvä asiakkaamme, pakettinne lähtee juuri Malmin, Tapanilan, Puistolan kautta Tikkurilaan...jne
Nyt ei tullut minkäänlaista ilmoitusta mistäänpäin!
" Umffhhm!" sanoi Magnus.

Lähtiessäni kirkonmäelle tänään kirjoitin muistilapulle kaikki, mitä täytyi muistaa.
(Alan muistuttaa äitiäni siinäkin suhteessa, että hän kirjoitti lapulle nurkkakaapin ostonkin).
Minun lapussani ei lukenut nurkkakaappi, vaan ELLOS, VEROKORTTI, PASSIKUVA, RUNOPIIRI, ETHIOPIA, YHTEISVASTUU.
Ellos hoitui siis postista (kiva takki olikin) verokortti vietiin kunnantalolle, passikuvaan en päässyt (turhaan pakkeloin ylimääräisen kerroksen makeuppia pärställeni ja väänsin harvoja haintuviani nuorekkaasti pystyyn), runopiirissä lausuin leuat lotisten omia runojani ja vähän toistenkin, ja lähetimme iltapäivällä Laalaan kans kolme nyssykkää nuttuja ja peittoja Etiopian vauvoille.
Yhteisvastuukeräystä en lähtenyt nytkään keräilemään, vaikka lista oli laukussa ja kynäkin följyssä.
Huomenna menen, ettei jää viime tinkaan.

Tiistaina olimme Magnuksen kanssa KL:n vastuuryhmän miitingissä toisen Magnuksen luona.
Niin paljon suunniteltiin kaikenlaista, että minun teki mieli paiskata maata siinä paikassa, vaikka minkäänsorttista kortta en ollut vielä mihinkään kantanut.
Erityisesti rupes väsyttämään, kun muistin lupaukseni tehdä NUKKETEATTERI näytelmä.
Taitaa tulla paremminkin NUKKUTEATTERI.
Täytyy mennä tästä mietiskelemään syntyjä syviä.


T: Kaisa von Stendocka- Gyllenbögel


8 kommenttia:

Terttumarja kirjoitti...

Kateudesta vihreänä ihailin keväistä maalaismaisemaa ja tulvivaa ojaa, saat olla onnellinen, kun asut siellä luonnon helmassa.
Eniten kaipaan lintuja, täällä kun ei näe oikeasti kuin naakkoja ja harakoita.
Onneksi tiaiset ja varpuset ovat intoutuneet sirkuttamaan kevään tullen.
Hyvää viikonloppua, Kaisa-ystäväni.

kaisa jouppi kirjoitti...

Juurikin tuossa navetan katolla seisoo harakka
nokassaan aikamoinen karahka.
(Oho! Ettei vaan pidä alatakki siivoomisen sijasta runoja rustaamaan?)
Kyllä nämä maisemat täällä ihan katsomisen arvoisia ovat.
Mielikuvituksissaan voi lisätä pohjoiseenpäin merenlahtea laineliplatuksineen, eteläänpäin vaarakukkulaa, länteenpäin lehtonotkelmaa, lounaaseen lehminiittua, kaakkoon kun katsahtais näkyisi aarniokuusikkoa jne. ;)
Ilman näitä vaatimattomia pikku puutteitakin olen kyllä ihan tyytyväinen maisemaani.
Hyvää viikonloppua sinullekkin Rosina-ystävä :)

Kirlah kirjoitti...

Olet usein ennenkin puhunut Letkutiestä. Olen pitkään ihmetelly, missä päin Kyröös on Letkutie. Vai onko se vain peitenimi oikealle tielle?
kysyy nimimerkki "Ei ollut teillä ennen nimiä".

kaisa jouppi kirjoitti...

Eipä ole tosiaan maailmankartalla virallisesti tuota Letkutietä.
Magnus sisaruksineen on aikoinaan antanut nimen tuolle tuvan kyljestä lähtevälle viljelystielle.
Tien(!) pinta aina sateella muuttuu velliksi, joka ihanasti "letkuu" kinttujen alla.
Siitä nimi.
Posti täälä kyllä tuntee jo Letkutie osoitteen.
Olen saanut joulukortin ja ystävänpäiväkortin sillä osoitteella.
Postissa on aina ollut tunnetusti fiksua porukkaa (rykäisy) ;)

Unknown kirjoitti...

Lauantai-iltaa ja kiitokset jälleen kirjoituksestasi jota aina ilolla lueskelee ;)
Talomme edessä tulvi oikein kunnolla taisi olla isompi lammikko kuin teidän letkutiellä, kaivo ei vetänyt, pitihän siitä ottaa kuva muistoksi, jos ei ensi vuonna ole samallaista talvea.
Minä näin pitkästä aikaa punatulkun ja vain yhden, talitiaiset, harakat sekä varikset ovat lennelleet ja peipposen laulua odottelen, luin että olisivat jo saapuneet tänne.
Mukavaa lauantaita ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Meillä on parvi lättykoipia (=joutsenia) melkein tuvan nurkalla jäisiä matosia ja sammakoita herkuttelemassa.
Olimme Magnuksen kanssa myös katselemassa Kyrönjoen tulvia iltapäivällä.
Minun olematon hermoratani ei kestäisi jokavuotuista jännitystä tuleeko vesi kellariin joo tai ei.
Toivottavasti saavat jääpadot jollain konstilla laukeamaan.
Hyvää lauantai-iltaa myös sinulle ja Jeesuksen tuntemisen iloa :)

Unknown kirjoitti...

Vai lättykoipia...oi Kaisa kuinka olet hyvä, minun piti oikein miettiä että on niillä joutsenilla tosiaan lättykoivet ;O
Kiitos mukavasta kommentista.
*** Suojelusenkeleitä ***

pau kirjoitti...

Siellä se Magnus saarnaa, minä rukoilen, että saa hyvät sanat puhuttavaksi. Kyllä hän saa, Jumalan lupauksen mukaan!
Itse jäin kotiin koikkumaan mössöpääni kanssa. Olin luullut joskus olevani uupunut, mutta se oli erehdys, nyt aavistan jo paremmin, mitä uupumus tarkoittaa.

Mutta ei tämäkään uupumus ole sellaista, mitä on ns. fatiikki, joka on tavallista MS -potilailla.

Täältä siis tällaisia terfyyksiä tänään. Mutta toivo ei saata häpeään, sillä Jumala on vuodattanut Pyhän Henkensä sydämeemme ja rakastaa meitä iankaikkisella rakkaudella. Mitä siitä, vaikka itse olisikin heikko, se on oikeastaan ainoa mahdollisuus Pyhän Hengen saada täyttää meitä.

Ryystäkää hyvät kirkkokahvit ja iloa palttoon sisälle :D