Ne kuusi hirvasta tässä aloittelevat ruispellon parturointia talttahampaillaan. (kuvattu köökin aakkunasta katsoen ja tähdäten).
Emme ole onnistuneet niitä enää näkemään, vaikka rapaisia sorkanjälkiä on siellä täällä lähitanhuvillamme eteemme tullut.




Kuljin siis kolmena päivänä seurakuntatalolla äitienpäivälunssitalkoissa.
Sama tuttu fiilis valtasi olentani, kuten kaikkina neljänä edellisenäkin vuotena talkoillessani:
tunsin itseni hierojaksi, joka tyhjin käsin ja tumput suorina odottaa ensimmäistä asiakastaan.
Kaikki toiminta alkeellisesta hygieniastakin (kuten käsienpesu aloitettaessa) unehtui täydellisesti.
Joka asia piti minulle neuvoa hitaasti, sanoja tärkeysjärjestyksessä painottaen ja alleviivaten.
Ja sittenkään en ymmärtänyt. EIVÄT MENNEET OHJEET PERILLE, kuten sanonta kuuluu.
En esimerkiksi tiennyt, mikä on sihti, kun sitä ojentamaan pyydettiin.
Yritin vapisevin ja harottavin sormin tukuttaa paloittelusiivutussylttykoneen ratasta emännälle.
Leikkasin sitäpaitsi heti kättelyssä haavan molempiin omistamiini peukaloihin kuoriessani porkkanoita ja kertoillessani koko elämänkertaani ja kotipuoleni asioita kahdelle muulle talkoolaiselle.
Hurme vaan listisi silikoonihanskoissa, mutta onneksi hanskat pysyivät ehjinä.
Kerroin kuuluvalla äänellä, mutta "vaatimattomasti" viimeisteleväni varteenotettavaa runokoostetta pöytäloodakirjoitelmistani ja, että hemoglobiinini huitelee melkein sadassaseitsemässäkymmenessä ja, että minua ei tuhdista olemuksestani huolimatta vaivaa, kuin ilkeys ja köyhyys ja, että meillä ei ole TV:tä ja, että tilaan vaatteeni Ruattista Elloksen halpamyynnistä ja, että syön kaikkea, mitä pöydänmitalla saa kiinni ja, että käyn punttisalilla maanantaisin plus keskiviikkosin ja, että näen painajaisia ja tykkään klassiseta musiikista jne...jne...


Seuraavana talkoopäivänä sain laittaa useamman sadan kahvikuppiarsenaalin ojennukseen. Se oli hauskaa.
Olin aluksi yksin hoitelemassa hommaa ja pärjäsin mielestäni hyvin. Kuppien korvat olivat kauniisti kaikki luoteiseen ilmansuuntaan, samoin lusikat.
Tänään taas hieroja- (jolle ei edelleenkään kuulunut asiakkaita)tunne saavutti oikein lakeutensa huipun :(
Aloin nimittäin ammentaa keitettyjä perunoita isolla reikänapolla tarjoilu kulhoon.
Emäntä kiljahti niin, että nappo oli irrota haavaisista sormistani
"PERUNAT EIVÄT SAA MENNÄ RIKKI!"
Olen kuudenkymmenenneljänvuoden aikana ammentanut potun, jos kohta toisenkin astioista toisiin ja silti toimin, kuin eskarin eka ruokapaussilla.
Kas, kun en korpannut leipälapion kokoista soosinsekoitusmelaa työaseekseni.
Ensivuonna ajattelin laittaa luntsit Letkutiellä.
Saavat nuoremmat mennä talkoisiin ja hoksusta kotosemmat.
Vaikka toisaalta...paljon jäi vielä kertomatta.


Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
Toinen emännistä oli jättänyt kylmäkaappiin minulle sillinloiskareita :)
Olin suureen ääneen sanonut, että kovasti pelkään, että sillinpalat ovat tarjoiluvadeilta SYÖTY parempiin suihin, ennenkö minä pääsen einehtimään.
Kuiskasin, että silli on supermieliherkkuani.
Sillipurkin kannen kun aukaisen, niin yhtään palaa ei sinä päivänä iltasella enää liemessä killu, oli kyseessä desin-tai puolenlitran purnukka.
Ehkä minä sittenkin menen ensikin vuonna talkoisiin.
Kiitos sillipalasten ja ystävällisten emäntien.



Catherine pesueensa kanssa tuli seurakuntatalolle päivällisille.
He toivat äitienpäivälahjaksi JUMPPAJUMBOVOIMISTELUPALLON ja JUMPPASILIKOONIKUMMINAUHAN ja KAKSI KYNSILAKKAPULLOA.
Nyt vaan kynnet lakkaan ja palloilemaan.
Magnus haki kukkakaupasta ankarista kielloista ja estelyistä huolimatta pikkaraisen ä-päiväruusun.
LASTENSA ÄIRILLE SAA KUULEMMA RUUSUJA TUORA!
Ruusunen oli sellaisessa fingeporinkokoisessa purkissa ja nätti ku mikä.
Oikeastaan olikin hyvä, ettei Magnus ottanut kieltoja kuuleviin korviin.




Sirkkeli tuli siis meille. Mutkan kautta oieti.
Hän soitti, että hän ja autonsa sijaitsevat Minnilänkujalla ja, että voinko mahdollisesti kertoa MIKÄ PAIKKA SE ON?
Kerroin, kuinka sieltä päästään pois ja meille.
Pian Sirkkeli kurvasi pihaan.
Kun oli juotu alkukahvit väänsi hän minulle keittiötuolissa istuessaan rautalangasta enkelin.
(Laitan siitä dokumenttia sivuille jahka ehdin).
Enkelille hurrattiin jo samana iltana.
Håkku ja Göörelli toivat Magnuksen Turuust kotti ja ilahtuivat rautaiseen enkeliin ikihyviksi.
Eikä kyllä turhaan!
Muistelimme Sirkkelin kaa nuoruuttamme ja katselimme piirongin päällä olevia kuvia.
Sirkkeli sanoi, että minä olen ollut viittävaille missilookkia nuorena.
" Toista se on nyt! Kaiken kanssa. Lookkien sun muiden!" huo´asi Sirkkeli ja oli niin oikeassa.



Ajelimme tänään äitienpäivän lopuksi ja kunniaksi seuroihin Nikolainkaupunkiin.
Oli hyvät seurat.
Sielä kehoitettiin talkoisiin kesällä pidettäviin kirkon herätysliikkeisiin kuuluvan Pikku Esikoisten kesäjuhliin.
Niin oli jo kauan (!) kulunut talkoomokauksista , että lupasin oitis ehdottomasti mennä.
Seuroissa oli mukava tavata kaikkia vanhoja-ja uusia naamoja.
Näin kirkonpalvelijatar Manna-Aijankin pitkästä aikaa, kuin myös miehensä, kirkonpalvelija Sakkeuksen.
Manna-Aija sanoi, että konsa vielä Mussorväägenille menen, niin loikkaisin yhden tontin ylitse.
Sielläkin kuulemma asutaan ja ihmisiä vastaanotetaan, jos niikseen tulee.
Laitoin korvan taakse. Saatan vaikka loikatakkin.



Hyviä, mutta rakkaita toivotuksia kaikille tuhansille.
" Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa." ( Kahvipöydässä seuroissa minun kohdalleni osunut raamatunlauselappunen).
T: Kaisa von Talcoopöfferus