Sirkkelin rautalangasta vääntämä enkeli.
Oikeaoppisen rautaenkelin kuuluisi olla ruostunut kuulemma, mutta minä en malta viedä sitä ulkotiloihin, jossa se ruostua russahtais.
Jos vien enkelin ulos VILPOLAAMME (yksi tiluksemme projekteista, jos muistatte) niin en näe sen viehkoa liihotusta :(
Ei, enkeli saa kalisutella rautaisia siipiään sisätiloissa täst`eteenpäinkin.


Ulkona jytistää ukkonen juuri tällä hetkellä ja jouduin ottamaan läppärin töpselin irti pistokkeesta.
Laitoin lisäksi ylimääräisenä varotoimenpiteenä pimennysverhon ikkunan eteen, etten näkisi niitä kaameita, veret hyydyttäviä salaman leimahduksia.
En muista olenko kertonut ukkosfobiastani?
Jos en ole, ihmettelen kovasti.
Minulla on nimittäin sen sortin ukkoskammofobia, ettei moista ole nähty näillä leveysasteilla.
Olen onnistunut vyöräytymään elämäni vuosien yli niin, etten ole nähnyt livenä kuin kolme ja puoli salamaa! (About)
Hankkiudun aina ukkoseniilillä sellaiseen paikkaan, että ei ole pienintäkään mahdollisuutta saada silmämunosiin pilkahdustakaan salamoinnista.
Sellainen paikka on täälä Letkutiellä pikkueteisemme jälkeinen hiukan suurempi tampuuri, jossa ei ole ikkunaa.
Jyrinästä en niinkään vauhkoonnu, paitsi tietenkin taivaat kahtia repivästä, juuri kohillaan olevasta hirvitysjymistyksestä :(
No, yritän nyt pysytellä rauhallisena ja saada paperille (viitteelliselle) viikonlopun tapahtumien kulkua ja niitä edeltäviä KIINNOSTAVIA menemisiä ja tulemisia.
Edeltävät, kiinnostavat menemiset: ässämarketissa käynti perjantaina.
Samalla reissulla ostimme orvokkeja ja Magnus istutti ne amppeleihin autotallin kylkeen.
Muutenkin olemme somistelleet piha aukiotamme niillä klupukivillä ja lisäksi vanhan saunamme lauteille menevillä rappusilla, eli suomeksi sanottuna LAUDERAPPUSILLA.
Niissä on kolme jämäkkää askelmaa, jotka ovat kuin tehty kukkapurkkien hyllyiksi
Magnus kovasti ihmetteli, kuinka kyseiset portaat olivat yleensä osuneet silmiini kaiken sen hmm..tavaramäärän alta.
Helposti!
Näin aikoinani kuvasarjan sanomalehdessä, jossa oli kuvia portaista, jotka EIVÄT JOHDA MIHINKÄÄN.
Kuvia oli monta ja niistä jäi idea muhimaan aliminäni syövereihin.
Huomasin, että meidän saunanlauderappuset eivät johda mihinkään, kun lauteet ovat täynnä hmm.. kaikenlaista tarpeellista (joskus voidaan tarvita vääntyneitä rautanauloja ja kuivettuneita maalipurkkeja jne.
Saunanlauderappuset kannettiin ulos navetan kylkeen ja nostelin niille kaikki talon kaikki savipurnukat sievään riviin.
Niihin istutamme sitten kukkasia, kun allakka näyttää kesäkuun kymmentä.
Vanha kansa on sanonut , että kukat pitää istuttaa ulos kesäkuun kymmenes päivä ja vanha kansa oli aina oikeassa ja on!
Laitan sitten kuvan kaikista komistuksista, kun ovat siinä pisteessä.


Olin siellä runokursseilla lauantaista sunnuntaihin, kuten puhe oli.
Kurssilla muovailimme muovailuvahaa ja teimme ryhmittäin teatteridraamaa postikorttien esittämistä kuvista.
Runosuoni oli nuljahtaa kyljelleen moisesta.
Minua hirvittää kaikenkarvainen näytteleminen ja roolien vetäminen.
Osaan eläytyä osiini, kuin kevyen liikenteen betoniporsaat :(
Tiimiini kuului ymmärtäväistä porukkaa ja sainkin esittää kortissa näkyvää jalkalamppua.
Kullervo ja Marja- Ripukka esittivät puolestaan kuvan kahta muoria.
Saimme raikuvat abloodit, kuten kaikki muutkin esiintyjät vuorollaan.
Ihmeen ihailtavaa ja luovaa porukkaa koko lössi!
Mitkä kyvyt Kansallisteatterimme onkaan menettänyt meissä. Sanon meissä, sillä tuskin jalkalampunkaan osaan (minä roskakori päässä) on useinkaan niin intenssivisesti heittäydytty.
Runorintamalla sen sijaan saadaan riemahdella.
Niin hienoja säikeitä saatiin ilmoille tuotua ihan joka suusta.
Vetäjänä meillä oli maailmankuulu Snar Bergö!
Minäkin sain neuvoja ja vieläpä pikku kirjasen, jonka talletan suurena aarteena nimmareineen päivineen.
Kurssin tiimellyksissä tapahtui sellainenkin ihme, että unohdin oman itseni tarkkailun ja arvostelun hetkittäin.
Tietenkin silloin, kun nukuin ja varsinkin silloin, kun roskis oli hartioita myöten päässäni. Myös silloin, kun jäskähdin ihailemaan ja kuuntelemaan toisten aikaansaannoksia.
Saimme kotiinlähtöhetkellä hopeaisella lautasella KULTAomenia.
Selitys: Kukin kirjoitti nimetylle kolleegalleen lapulle rohkaisun sanoja.
Snar sanoi, että hopealautaset olivat päässeet suuren kysynnän vuoksi loppumaan (tai jotain siihen suuntaan) joten hän oli ostanut hopeanfärisiä kertakäyttölautasia.
Kultaomenoita (hyviä ajallaanlausuttuja sanoja) korvasi kullankeltaiselle kartongille kirjoitetut rohkaisurunot.
Olin onnellinen kohdalleni tulleista "kultaompuista", ja
lisäksi puolestani rukoiltiin oikein supertäsmärukous :)
Uskon, että rukous kuultiin. Ei, TIEDÄN, että rukous kuultiin.
Sellainen oli runoretriittimme vajavaisella ulosannilla kerrottuna.
Vieläkin killuskelen jossain lähiavaruuden kultareunukkeisissa, mutta
punertavissa hattaroissa.
Sitäpaitsi ukkonen on laantunut, joten ei haittaa, vaikka kopsahtaisinkin taas arkeen.

Rakkaat hattarat kaikille.
Virsi 552 säkeistö kakkonen:

Suo anteeks kaikki synnit,
puhdista verelläs.
luo minuun uusi mieli,
pyhitä Hengelläs.
Ja meidät suuret, pienet
sun sulje suojahas
yö rauhainen suo meille,
oi Jeesus, laupias.


T: Kaisa von Lampskop