Muistanette varmaan kuvan, jossa esittelin tulevaa omenasatoamme? Olimme mielessämme maiskutelleet niitä kolmea äpyliä moneen kertaan ja tasanneet niitä kristillisesti lähes yhtä monta kertaa.
Viimeviikon loppuhuippeilla selvisi eräänä hikisenä aamuna, ettemme suinkaan olleet ainoita tällä plantaasilla, jotka suunnittelivat omenoiden uusjakoa.
Söin eräänä aamuna kaikessa rauhassa joka-aamuista sämpyläannostani ryypäten Magnuksen keittämää äykeetä kahvia palanpainikkeeksi, kun näin silmänurkallani, että OMENAPUUN ALLA HIIPII JOKU.
Hännätön fasaanikukko kuikuili pää kenossa omenoitamme!
Se arvioitsi niitä asiantuntevasti ja konotti kaulaansa niitä kohden päättäväisen näköisenä.
" Ja niihinhän sinä et nokkaasi sotke!" ärjyin sämpylämurujen sinkoillessa sinne tänne pitkin köökin lattiaa.
Hetkisen ajattelin juosta kamariin korppaamaan kameran, mutta hermot eivät pitäneet.
Kukko olisi tietenkin sillävälin ehtinyt tintata keltaisen nokkansa mehevään hedelmään ja Magnuksen osa olisi pienentynyt.
Huisautin sälekaihdinta ja kukko otti jalat alleen. Pyrstö vaan olisi heilahtanut, jos sitä olisi ollut, kun se pinkaisi ryteikköön.
Muuten pudottaakohan fasaani pyrstönsä aina näin syksyllä? Tämä oli jo toinen pyrstötön fasaani, jonka näin.
Ei kyllä olisi kumma, vaikka pyrstöt tippuisivatkin tälläisillä helteillä, mitä nytkin on ollut ja on.
Magnus laittoi samana päivänä suojaverkon puun oksalle ja nyt odotamme taas toiveikkaina ja lopullista saaliinjakoa suunnitellen ja vekslaillen.
Olemme Magnuksen kanssa syöneet puskistamme jo kaikki tikkelpäärimmekin parempiin suihin ja siinäkin hommassa ovat klanitakapuolet olleet "apunamme" :(

Tämä viikko on ollut oikein sukuviikko!
Luonamme ovat vierailleet ihana kummityttömme Tiinuliini kolmen lapsosensa kanssa, Vivianni ja Joonathan, sekä Ulriikka-Eleonora ja Smarty.
Itse olen käynyt Nikolainkaupungissa hoitelemassa lapsosia pari päivää ja vieraillut jälleen kerran Elitzabethyn ja Köstafin kauniissa kotosessa. Söimme heillä kermaperunoita ja suussasulavaa lihasoossia ynnä raikasta salaattia.
Muuten tuo " raikas salaatti" on usein lehdensyrjässä olevien reseptien tarjoiluehdotuksena.
"Tarjotaan RAIKKAAN salaatin kera" (otetaan nyt esimerkiksi korppujauhotetut kampelamedaljongit).
Minua ottaa aina pikkasen pannuun moiset reseptit, eritoten, kun tullaan kohtaan SALAATTI.
Kuka hullu nyt ummehtunutta sallaadia haluais tarjolle panna?
Hmmpf!
Elitzabethy sanoi, että saan syödä puskista marjoja niin paljon, kuin haluan. Ajatteli varmaan, että kermasoosiperunat olisivat kumminkin tehneet tehtävänsä muutoin pohjattomassa vatsalaukussani.
Erehdys!
Itseasiassa olin jo ennen lupaakin kerinnyt moosata aikamoisen kapallisen erilaisia marjakkeita parempiin suihin. Mustat viinimarjat olisivat oikein superherkkua, mutta en uskalla syödä niitä montaakaan litraa! Minullahan on tuo hurme niin paksua, kuten muistatte (!)

Oli siis oikein mukava viikko, mitä sukulaisien rookaamiseen tulee. Tyytyväisenä panin taas merkille, että olen osunut syntymään tismalleen oikeisiin sukuihin.

Lauantaina nousin Magnuksen kaa ennen possujen pyrstöyskää ja laitoin kaksi suurinta kattilaamme liedelle krupajamahan (magnuksen sanontaa käyttääkseni). Keitin kattilat täyteen ruispuuroa.
Magnus meni Peräseinäjoen markkinoille Kristillisdemokraattien teltille sitä tarjoilemaan mustikkavelliä kyytipoikana.
Vaikka itse sanon, niin puurosta tuli oikein maukasta ja poliittisen äykeetä ;)
Veivät sitä myös muutkin KD:n edustajaehdokkaat muassaan ja kaikki oli käynyt kaupaksi.
Keskustelujakin oli syntynyt ja siinä oli puuro varmasti edesauttanut omalta osaltaan.

Tänäaamuna oli sämpylä taas mennä väärään kurkkuun katsoessani ulos.
Koivuissa on sankoin joukoin keltaisia lehtiä.
Haikea, epämääräinen olotila valtaa aina mieleni, kun näen keltaisia lehtiä silmissäni. TÄHÄNKÖ TÄMÄ HIKOILU NYT LOPPUU?
Minä olisin valmis vielä venyttämään kesää vaikkapa tuonne jouluun saakka.
Toisaalta loppuvat vähitellen ilkiät ukonilmatkin. Luin lehdestä, että ukkospelolle on oma hienolta kalkahtava nimikin (jota en nyt tässä tietenkään muista).
Siinä präntissä sanottiin, että (se hienolta kaskahtava nimi):läiset eivät mielellään mene ulos ukonilmoilla
Osui kerrankin lehtikirjoitus nappiin. Minä en mene ukkosenilmalla ulos muutoinkuin kannettuna ja vahvasti köytettynä.
Kuuteenkymmeneen vuoteen ei siis ole ollut ukonilmaa silloin, kun meikäläisen olisi pitänyt mennä johonkin :) koskapa olen aina päässyt sinne, jonne olen meinannutkin.
Neljää ensimmäistä vuotta en muista, mutta tokkopa silloinkaan on jytistänyt ja leiskuillut, kun olen johonkin mennyt, koskapa en tämän pahempaa traumaa ole saanut.

Pyhäkoulussa olin tänään ja viimekin sunnuntaina.
Kiittelin kahta pikkupoikaa, jotka uskollisesti tulevat pyhikseen satoi, taikka paistoi.
" Kiva, kun te aina tuutte uskollisesti tänne pyhäkouluun" sanoin.
" Äiti aina pakottaa!" tuumasi Oskari ja asetteli muovailuvahasiilin selkään hammastikkupiikkejä säntilliseen jonoon.
"Pyhäkoulu loppuu! DING DOOONG!" kailotin sitten varttia vaille kaksitoista, kuten kuuluukin.
" Tää siili tulee sulle kylään. Hei pikkusiililtä puuttuu vielä parit piikit. Hei katto!Tää tulis kotia ja ...tää siilin matto pitää värittää. Sen taloon pitää laittaa tarrakalataulu ja mun pitää..Joko pyhäkoulu loppuu? Pöh!


Virsi 492 ensimmäinen ja kolmas säkeistö:

Ystävä sä lapsien,
katso minuun pienehen.
Minne käynkin maailmassa,
sinä olet hoitamassa.
Onni täälä vaihtelee,
Taivaan Isä suojelee.

Pidä meitä turvissas,
Jeesus, armohelmassas.
Suojaas sulje isänmaamme,
sulta kaiken lahjaks saamme.
Johda, Jeesus rakkahin,
meidät taivaan kotihin.

T: Kaisa von Ticcelbärdjupsjö