Syksyinen (varhais) kuva plantaasistamme. Kuva on otettu vastakkaiselta tuulensuunnalta, kuin tavallisesti.
Kuten kuvasta näkyy, meillä on tilaa hengittää. Myös viimepäivien tuulet ovat olleet omiaan virvoittamaan keuhkorakkuloita.
Peltikatto on jytissyt, klonksunut, kumissut ja jyskynyt, mutta se ei ole elämänmenoa haitannut. Päinvastoin! On ollut ihanaa istua filttiin kääriytyneenä ja odotella, että käristemakkaroiden pinta alkaa tiristä pystymuurissa olevan hiilloksen päällä.
Tämä autuus on nyt tosin tästedes loppu!
Alkaa nimittäin oma pinta tisristä ja paisua taas entiseen malliin :( joten hiillos saa luvan toimittaa vain alkuperäistä tehtäväänsä: lämmittää huonepöksiämme.


Ei tullut kurkut kipeäksi, (näilläseuduin sanotaan KURKUT, vaikka kyseessä olisikin vain YHDEN ihmisen KURKKUtorvi) vaikka juoksentelin siellä lenkkipolulla kintut lotisten torstaina.
Jälkeenpäin olen kuullut, että liioittelematta jokainen kyseisellä luontopolulla pinkaiseva, eksyy ainakin parikertaa. Tarttis varmaan tehdä jotain!
Perantaipäivän siivoskelin. Koin pitkästä aikaa ns. hepulikohtauksen, mitä siivoomiseen tulee: putsasin lusikkalaatikon ja ruokkosin roskiskaapin ja siivosin miitoinkin tavallista nuukempaan.
Imuroin kaikki mätipuoli ylöspäin retkottavat kärpäsenraadot ikkunan välistä ynnä muuta sellaista.
Tunsin oman olonikin siistiksi näiden valtaisien operaatioiden jälkeen.
Ajattelin tyytyväisenä, että mikäs nyt oli Magnuksen kotona kölliessä ja vaimon laittamaa makarooniloodaa maiskutellessa.
Minä nimittäin lähdin Härmään. Kuntokeskukseen. Virkistymään ja hermoriekaleita hoitamaan.
Elitzabethy, rakas serkkuseni, tuli Nikolainkaupungista minua noutamaan.
Hän keroi eksyneensä matkalla kaksi (2) två (2) kertaa!
Mainittakoon, että hän on käynyt meillä muutamia kertoja ennenkin, ja oli Köstafv laittanut mukaansa navigaattorinkin ankarista estelyistä huolimatta.
Sanoi Elitzabethy antavansa kiperät sanktiot ja satikudit Köstafville, koska hänen mukaan laittama navigaattorin pannahainen oli ohjaillut niinkin pieleen. Navigaattorin olisi kuulunut havahduttaa äänekkäämmin maisemien ihailuista ja eri asioiden pahkuloinnista.


Härmässä meitä oli melkein kolmekymmentä ihanaa naista koolla ja saimme kuulla ihanan Kinnusen Saaran luentoa "NAISEN NELJÄ VUODENAIKAA".
Laskin itseni KEVÄISEEN kettusarjaan, enkä siitä anna periksi piiruakaan :( Pidän kevätsarjaan kuulumisestani kiinni rakennekynsin ja tekohampain (hampaat ovatkin jo varmaan jossain louskuttaen odottamassa).
Ostimme Elitzabethyn kanssa iltailtapalaksi (päivällä söimme ihanasta seisovasta pöydästä runsaan lunhin) suolapähkinöitä, sen lisäksi, että söimme iltapalaa vielä aulassa olevassa kahvilassakin.
Tapahtui sellainen ihme, että UNOHDIMME iltailtapalasemme kokonaan.
sellaista ei meille serkuksille ole tapahtunut miesmuistiin, että olisimme unehuttaneet syödä jotain.
Olimme kuitenkin seuraavana päivänä iloisia tapahtuneesta ja katsoimme, jo joitakin aikoja sitten alkaneen yleisen tervehdyttämiskampanjamme, vaikuttaneen suotuisasti.
Sain myös lausua runoja iltakokoontumisessamme sielä Härmäländissä ja sain osakseni suloista hymistystä ja kiitosta. (Olisipa ollut nauhuri, niin olisin ottanut talteen ja lähdettänyt eräälle tietylle kustantamolle hiukan oosviittaa tulevalta runokirjani lukijakunnalta).
Onnellisina ja ylen tyytyväisinä palasimme sitten meille.
Magnus oli kissauttanut tulokahvit ja laittanut kynttilänkin tuikkimaan.
Elitzabethy lähti ajelemaan kotiinsa.
Illalla menimme Sanan-ja rukouksen iltaan kirkkoon. Sielä oli hyvä olla ja loputkin hermorypyt oikesivat hyvän viikonlopun hyvässä hoidossa.



Tänä iltana minulla oli kunnia saada lausahdella taas runoja. Jurvan kauniheilla tanhueilla tällä kertaa (heh, heh. Kerran runoilijatar, AINA runoilijatar).
Magnus sai pitää seurapuheen.
Lausuessani rinta rottingilla runoani ja kääntäessäni viimmosta sivua esiin lausuakseni senkin asiaankuuluvalla paatoksella SITÄ EI OLLUT TULLUTKAAN MUKAAN sitä viimeistä plaria. (!!!!)
Silloin ei tuntunut ainoastaan kieli kuivalta, vaan se pullahti suusta ulos, kuin Töysän korppu.
Huh, huh! Vielä ei ole iskenyt päälle se hirveä itsesäälin näverrys, mutta se hetki koittaa vielä :(
Tähän lopetan kuvailuni elostani ja olostani, paitsi tietenkin virsi lopuksi:
Virsi 400 5:s säkeistö:

Nyt minuun puhdas sydän luo,
Isäni, sanallasi.
Tiellesi, Jeesus, tulla suo
ja kuulla kutsuasi.
Oi Pyhä Henki, näytä vain
päämäärä suurin, arvokkain:
Jumalan valtakunta.

T: Kaisa von Skorpslurpstrand