Tässä hyvä todistus siitä, että minulle annetut kukantaimet eivät suinkaan välttämättä aina kuoleennu.
Sain keväällä rakkaimmastakin rakkaimmalta serkkuseltani taimia, jotka hän itse oli kasvattanut siemenistä, jotka hän oli kerännyt edellisvuotena kasvattamistaan kukista, jotka hän oli...jne.
Serkkuseni saa tekohampaatkin vesilasissa versomaan.
Nyt ovat kuvan kukkaset jo aikoja sitten lakastuneet, kuten kaikki ulkona kasvaneetkin.
Vain tämä haikeanromanttinen kuva on jäljellä muistuttamassa menneestä ja myöskin ensikeväästä (odotan taas runsaasti kaikenlaatuisia taimia).

Tämänviikon maanantaipäivä oli merkillepantavan erityinen.
Tämänviikon maanantaina pakkasin about nelisenkymmentä runoani tukevaan kirjekuoreen ja uskoin ne Itellan kuljetettavaksi kustantamoon!!! Olin oikolukenut julkaistavaksi tarkoittamani runot etu-ja takaperin pariinkin kertaan ja ne olivat olleet siistissä kasassa jo muutaman päivän olohuoneemme sinisen soffan päädyssä.
Kurkkua kuristi, kun ajattelinkin, että niitä pitäisi muka vielä TARKISTELLA (raskasta hengistystä).
Sämpylätaikinan kupruillessa ämpärissä, sain kun sainkin ne vihdoinkin joltisenmoiseen järjestykseen:
KEVÄTRUNOT, SEKALAISETRUNOT, KESÄRUNOT, ENTISTÄ SEKALAISEMMAT runot, SYYSRUNOT, RAKKAVUSRUNOT, TALVIRUNOT (ei ensimmäistäkään ollut tähän osastoon) , ENTISTÄ EHOMMAT RAKKAVUSRUNOT ja SUPERSEKALAISETRUNOT.
Siinä ne olivat ja kaikki olivat hengellisiä hengentuotteita :)
Kädet vapisten ojensin kuoren virkailijalle.
" Tässä on runokokoelmani", sanoin, ja yritin näyttää mitäänsanomattomalta.
" Voisinko saada kuoren päälle kauniin merkin niin, että peittyy tuo kynänharjoittelukohta?"
Virkailija teki työtä käskettyä ja antoi asiaankuuluvaa ihastuksen hyminää lähetyksestäni.
Vaivalloisesti pystyin irrottamaan otteeni kuoresta ja menin ulos ryhtyen siitä hetkestä lähtien odottamaan VASTAUSTA.
Niin varmaan ovat tehneet ne tuhannet ja taas tuhannet pöytälaatikkorunoilijat ja kirjoittajat ennen minua.
He ovat outtaneet ja outtaneet ja pettyneet.
MINÄ EN PETY!
Minä munklaan ne neljäkymmentä muuta runoani etu-ja takaperin ja lähetän ne johonkin toiseen kustantamoon. Ja sitten kirjoitan uusia ja taas uusia ja lähetän ne kolmanteen ja neljänteen kustantamoon, kunnes olen niin vanha, etten enää muista, että vastauksiakin pitäisi tulla.
Näin toimien ei voi pettyä (ainakaan erityisemmin suuresti).
Minulla on tiedossa ainakin kahdelle mahdolliselle uunituoreelle teokselle jo ostajatkin: Magnus ja yks Kullervo! (Kullervon ostoehtona on, ettei ole liian tyyristä hommaa).

Tiistaina olimme uusin innoin vaatekaupassa Magnuksen kanssa.
Löytyihän niitä, vaatteita! Minä sain stailaajan ominaisuudessa sanoa painavan sanani vaatteeseen, kuin vaatteeseen.
Mahtoi myyjätär ihmetellä, kun Magnus katsoi kysyvästi jokaisen SUKKAPARINKIN kohdalla mukanansa olleeseen pirttihimuun päin (so. minuun).
Ei tiennyt myyjätär, että siinä mahtollista etustajaa puleerattiin etustuskuntoon ;)
Menin samalla matkalla Aune-tädin luo.
Hänellä oli näyttää minulle valokuvia isänäidinisästä ja äidistä, sekä isänisänäidistä.
Oli ihmeellistä katsellä menneitä sukupolvia oikein kuvista ja etsiä omia piirteitään heistä. Löysin kosolti yhtäläisyyksiä ja suupielijurmuja itsestäni ja kuvien esittämistä henkilöistä. Ihmekkös tuo, sukua kun oltiin :)
Tulin oikein hyville mielin ja aionkin pyytää kopioitavaksi niitä kuvia.
Teen niistä rimssun jälkipolville äimisteltäväksi: VIVIANNI, CATHERINE, MINÄ, MUN ISÄ, ISÄNÄITI, ISÄNÄIDINÄITI!

Tänään illalla olimme LYMMYYSEN kodalla myrskylyhtyseuroissa.
Seuroista oli kaksikin mainintaa paikallisaviisissa tänään. Satoi lunta, tai oliko räntää ja tuuli niin, että köykäsemät ihmiset olivat vaarassa lehahtaa lentoon. Siis juuri sopiva kota-ilma.
Paikalle tuli seitsemän ihmistä!
Ennenkö ilta alkoi, päätin kiertää vieressä olevan luontopolun.
Jalat kastuivat litimäriksi ja kaksi kertaa en tiennyt mihin päin piti mennä, jos mieli kodalle päästä.
Ahdisti rukoilemaan oikein ääneen, että APUA HERRA! MIHKÄPÄIN MÄ MEEN???
Kännykkäkin oli kotona.
Näin jo itseni hoippumassa jossain ryteikön reunalla ja tuupertuvan karhunsammalen päälle turvalleni.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja eipä aikaakaan, kun moosasin jo Eerikin paistamia käristemakkaroita makoisiin suihini kodan hämärässä lämpimässä.

Hyvää yötä kaikki rakkaat lukijoitsijani.
Virsi 555, säkeistö 3 (lauloimme tämän iltavirren kodalla)

Sä pahan väijytykset turhiks teet,
sä tuskat liennät, kuivaat kyyneleet.
Miss´ on nyt, kuolema, sun voittosi,
kun, Herra Jeesus olet kilpeni.

T: Kaisa von Björnmossadotter