Dadaaaa!!! Tässä lupaamani sarjakuvasto.

Pääsin tänne vintinpäälle vanhan, kunnon läppärimme ääreen kirjoittelemaan.

Kuvasarja kuvaa yksiselitteisesti olotilaani tällähetkellä ja myös aiemmilta viimmosten kuukausien hetkiltä.

Uskon kumminkin ja tiedän, että fiiliksillä on vain yksi tie tästä: ylöspäin :)

Yksistään se, että rakas tyttäremme Catherine eilen jälleen ihmetteli yskänpuuskiensa välissä, kuinken ole kirjoittanut blogia ollenkaan? (On aina mieltäkorkeuttavaa, kun joku kyselee kirjoitusten perään).

- No ku en ole jaksanut ja mitään oikein ei ole tapahtunna ja isäs kuikuilee aina sen PAREMMAN koneen äärellä ja mä en oo kunnossa ja ollaan aina menossa ja aina on niin kylmä ja ...

- No, voi, voi- köhi Catherine.

Puhelu sai terästäytymis-vietin tykyttämään ja päätin tulla heti aamusta valaisemaan männyttä paria viikkoa.

Magnus lähti aikaisin tänään vaalityöhön Nikolainkaupunkiin (suom. Vaasa).

Oli kuulemma herännyt kolmelta ja NOUSSU YLÄHÄ, KU EI NUKUTTANU ja vieny matot ulos, imuroonut ja pessy lattiat (!)

Minun piti kääntää nyrpeä naamatauluni, jota tyynyn saumoista painuneet kolot vielä elävöittivät, vastakkaiseen seinäänpäin, ettei jo entisestäänki myrtsin mielentilani muutos supersynkkyyden puolelle, olisi ollut nähtävissä.

Kuultavaksi se sensijaan tuli :(

- Eikö nyt lähestytä jo hulluuden rajamaita?- sain massautettua rutikuivasta suustani.

- Ei kuule olla lähelläkään. Ny mä lähären torille pystyttämähän telttaa ja laitan kaikki valamiiksi hyvis aijjoos ennen markkinaväen tulua- (seurasi laulua ja virrenveisuuta).

Kunpa, oi kunpa nämä avioliittovuodet olisivat tartuttaneet minuunkin edes HAJUA tuosta positiivisesta mielenlaadusta.

Tarkemmin ja paremminkin, kun ajattelee on käynyt päinvastoin: minun myrrysmieleni myrryilee näköjään entistä enämpi ja Magnuksen posetiivi positiivailee (jos mahdollista) entisestäänkin paljommin.

Ehkä tasoitusta tulee, kun käsi paranee ja kesä lähenee ja...

Ehkä tasoitusta tulee sitten, kun minäkin ehdin valituksiltani ja voivottelultani tarttua asioihin, enkä vaan meinata.

Olen minä sentään johonkin tarttunutkin.

Olen kerännyt (ja menen tänäänkin keräämään) firmoilta mainoksia herättäjäjuhlien JUHLALEHTEEN :)

Vuonna 2012 on Isossakyrössä Herättäjäjuhlat. " Silmäisi eteen Jeesus" on juhlien nimenä.

Että kaikki onnistuu,niiden pitää toimia jo nyt, eikä nukkua rauhassa ruususen unosia.

Tervetuloa vuonna 2012 kesällä Isoonkyröön kaikki kynnellekynttäävät! Minäkin olen sielä!

Ensi kesänä, siis vuonna 2011 on Östermyyrassa (suom. Seinäjoella) Kansanlähetyksen kesäjuhlat. Niidenkin juhlien puolesta on paiskittu jo vuosi (ainakin) töitä.

Niillä juhlilla olen myös minäkin. (Laitan oikein tarkkoja päivämääriä esille, jahka hiukan enempi kevättää).

Eikä vähä mitä! Olen sielä, nimittäin Kansanlähetysjuhlilla ens kesänä, myömässä omaa runokirjaani, jos Herra suo ja elämme! :)

Luit aivan oikein. Jahka saan runonivaskani takaisin tänne Runoilijattaren polulle sieltä toisen kustantajan ÖÖ-osastolta, kiikutamme nivaskaisen jalostettavaksi painotaloon. Kanneksi olen ajatellut sitä iloista tyttöä, jonka piirsin Laihia-mission esitteeseen. Takakanteen piirrän punatulkkuja, jos nyt tällä kädelläni suinkin pystyn.

Ehkä luetutan runot vielä jollakin, joka osaa silmäillä välimerkkejä ja pujotella ne oikeisiin paikkoihin.

Serkkuni Elitzabethy osaa nämä välimerkkiasiat. Sovimme jo alustavasti asiasta.

Sanoin ja vannotin, että YHTÄÄN SANAA JA RUNOLLISTA MUATOA EI SAA MUUTTAA, EIKÄ PUNAKYNÄÄ PYÖRITELLÄ :(

Oikeastaan vaadin, että korjaukset tehdään sinisellä kynällä. Sen verran on jäänyt traumoja punakynien jälijstä sielustoni sopukoihin.

Hyi kamalaa, kun muistaa niitä matikankokeiden palautusriittejä noin viisköt (50) vuotta sitten. Opettaja oli laittanut kokeet paremmuusjärjestykseen.

Oli sanoinkuvaamattoman erikoiset tunneryöpyt pienen finninaaman sydänalassa, kun luokan häntäpäässä sai noutaa punaistakirkuvan ruutupaperinsa kateederilta.

(Anteeksi, mutta voin hivenen huonosti, joten käyn kippaamassa kahvimoukut tässä välissä).

Röyh...no niin:

Juodessani äsken kahvia ja nautiskellessani kourallista pähkinöitä ja 4kpl mantelia ajattelin, että ehkäpä sittenkin olen turhaan angstuillut kaikki nämä vuodet.

Sukunimenihän oli Wirtanen! Tottakai olin viimeisten seassa papereita jaettaessa. Varmaan aakkosjärjestystä noudatettiin, vaikka kaikkea muuta olen nämä vuodet luullut!

Luokkamme paras sai kokeensa ensimmäisenä, (joka ehkä oli epäoikein) vaikka hänen sukunimensä oli Örömzö (nimi muutettu asian selventämiseksi), mutta varmaan sitten kaikki muut saivat paperinsa järjestyksessä.

Minä ja minun paisuteleva luulomieleni. MUTTA NE FINNIT AINAKIN OLIVAT JA PUNAKYNÄN RUNSAS HEHKU!!!

Ettette te hyvät lukijani nyt liikaa minua säälisi, niin saanen tässä julkituoda, että ainekirjoituksessa olin haka. Minun aineeni luettiin aina ensimmäisten joukossa, vaikka sukunimi alkoikin melkein viimeisellä Weellä.

(Vaatimatonta yskintää).

Takapäivisistä tekemisistäni vielä sen verran, että olemme Magnuksen kanssa olleet ahkerasti maakunnassa hengellisissä tilaisuuksissa. Magnuksella on ollut puhe ja mulla runo.

Tullessamme tälläiseltä käynniltä Kortesjärveltä viime keskiviikkona iloitsimme siitä, että aina on yhtä mukavaa lähteä näihin hommiin.

Me ehdimme kaluta niin monenmoisia muunlaisia juhlia ja hilluskella kaikenlaisien kaivojen äärellä neljäkytyksvuotiaiksi, todetaksemme, että tyhjinä kumisivat...kaivot.

Tähän tekisi mieleni kirjoittaa tyhjänkumiseva runo:

Kaivosta kaivoon tuli aikoinaan

meikäläisen

loik...eiku kuleksittua.

Ei olt vettä niissä, päinvastoin: olt.

Kuivia ja ah, niin kumisevia ne olivat.

Ne kaivot.

Sammakoita ja kaikkia niljakasta niistä useistakin suuhun tunki.

Oli tietysti kaivoja

sellaisia, joissa oli vettäkin,

tietenkin,

mutta ei kovin kirkasta

se vesi ollut koskaan

ja aina tuli jano uudestan :(

Löytyipä sitten sellainen kaivo,

ettei paremmasta väliä.

Löytyi Jeesus-Kaivo.

Täynnä ihanaa, raikasta, ehtymätöntä vettä.

Kaikki muu joutaa Kankkulan kaivoon.

(lop.)

Johanneksen evankeliumi 4:s luku, jakeet 13-14 (Jeesus ja samarialainen nainen kaivolla).

Jeesus vastasi hänelle:" Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano,

mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.

Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä."

T: Kaisa Finni-Luulosenpää