Sarjassani "sarjakuvia Jouppien koti-alapuumista" laitan teille katseltavaksi kolmen kuvakkeen sarjan.

Alimmainen kuva kuuluu tuttuun "20 metriä tampuurin rappusilta sinne, sun tänne"- reperuaariin.

Keskimmäinen taas kuva "runoilemaan lähdössä rinta rottingilla ruusun alla"-sarjaan. Ylimmäinen, ja ehdottomasti paras sarjakuva on "Lyllan ihailemassa lakeuden moni-ilmeistä muotoa"

Catherine oli viikonloppuna perhekuntansa kanssa ollut Asevelikylän maankuululla Edvinin Polulla nautiskelemassa kyläläisten kanssa laskettelust, makkaranpaistamisesta- ja syömisestä ja yhdessäolosta.

Lyllan oli otettu mukaan, koska aiemmilta vuosilta oli havaittu, että perheiden koiratkin aina pääsivät mukaan (kuten oikein tietenkin onkin) talvesta riemuitsemaan ja hankia merkkailemaan.

Catherine kertoi kauhuissaan puhelimessa, kuinka olivat joutuneet häpeämään rakkaan piskinsä käytöstä.

"Nyt, kun ei tarvinnut kakaroitaan hävetä (jos koskaan on edes tarvinnut) sai hävetä silmät päästään perheen koiran puolesta", paasasi Catherine puhelimessa.

"Mitä voi meidän kaikkien pikku terapiasessu tehdä sellaista, että ei tahdo kehdata seistä toisessa päässä remmiä?" ihmettelin. Koira, joka on kautta maakunnan tunnettu rauhallisesta luonteestaan, joka ei tee pahaa kärpäsellekkään (jaa, no myyrät tosin voivat aika huonosti, mikäli se pääsee kaivamaan ne koloistaan päivänvaloon)?

" Se kiskoi remmissä niin, että sen silmätki oli viissenttiä päästä pitkällä ja henki korisi ja vaahto lensi. Kaikilta se kerjäs makkaraa ja se saikin tosi paljo makkaranjämiä. Niin paljo,että lopulta se kyäkkäs kaameella äänellä. Lisäksi se pääsi karkuun ja vouhkas jokapaikassa ja..." Catherine kertasi tuohtuneena minuutti minuutilta perheen "virkistys"-retkeä.

Meitä nauratti Magnuksen kanssa. Kuulosti ihan kunnon seropikoiran touhulta niiden kaikkien villakoirafifien seassa.

Viime keskiviikkona meitä sitävastoin ei naurattanut pätkääkään.

Meille oli kuulunut kutsu Lappajärvelle puhetta pitämään (Magnus) ja runoa lausumaan (allekirjoittanut).

Liukkaasta kelistä ja pimeyden vallitsemisesta huolimatta matkanteko sujui rattoisasti.

Aika viuhui myös rattoisasti ja niinpä, kun meidän olisi pitänyt olla seuratalon eteisessä sukimassa partoja ja ruusuja suoraan, ilmoitti Magnus, notta hän ei tiärä pätkääkää missä seurahuone sijaattoo, vaikkoon parikertaa aikaasemminkin siälollu.

"Älä tuu mulle sanomaan, ettet osaa perille! Tapaathan sä kattoo Enirosta reittejä joka suunnasta poikittain, sivuttain, vinoon ja suoraan ANNA MUN KAIKKI KESTÄÄ!!! NYT KYLLÄ SEURAAVASTA ELÄKKEESTÄ HANKIT GEEPEET ,VAI MITÄ NE ON?). ETTÄ MUN PITI TÄMÄ TUTA! ETTEI UKKO OSAA PERILLE LAPPAJÄRVEN SUURSITISSÄ!!!NYT KUULE...

varmaan olisi tullut käsirysy, ellei Magnus olisi ollut puhelimessa ja kysynyt joltakin viisaammalta ja paikkakuntalaiselta, että mihnä moomma, ku moomma ny täs?

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Hieman lauhduttuani, oli pakko myöntää, että myös minä olen ollut mukana Lappajärven keikoilla aiemminkin. Talvella ja pimeällä kaikki näyttää niin eriskummallisen erilaiselta.

Sellanen eksymisenestolaite meidän autoon kyllä hankitaan, vaikkahan mikä olisi!

Eilen sunnuntaina lähdimme kotikolostamme, pikkusen yli yhdeksän aamulla, liikenteeseen.

Jumalanpalveluksessa Magnus sai lukea tekstit.

Jumalanpalveluksessa siunattiin myös seurakuntamme luottamushenkilöt tehtäväänsä.

"Oonko mä luottamushenkilö?, kuiskasin kauhuissani, kun olin jo melkein puolivälissä pränkäämässä alttarille.

"Tottakai soot", kuiskasi Magnus kuuluvasti (minulla oli kuulokoje laukun pohjalla).

"Vaikkei mua ole vaaleilla valittu?" sihisin kysyvästi vielä varmuuden vuoksi. Minulla kun on ihmeellinen tapa tukkia joka paikkaan, vaikka ei niin aina valittaisikaan ;)

"Vaikkei ookkaa. vaaliista kyse. Sut on valittu lähetystyön johtokuntaan, joten ala ny siirrellä kinttua toisen etehe ja sassihin", kuiskasi Magnus puoli ääneen.

Niin pääsi pariskunta Jouppi onnellisesti siunattavaksi muiden mukaan. Oli mahtavaa ja juhlallista olla siinä alttarilla polvillaan neljän kirkon työntekijän rukoillessa puolestasi kätten päällepanemisella.

Kirkkokahvien jälkeen ajelimme sulassa sovussa Nikolainkaupunkiin.

Haimme televiitsionin eräältä sukulaiseltamme ja digiboxin eräiltä toisilta läheisihmisiltämme.

Nyt pitää vielä kaivaa TV-pöytätason osat ympäri plantaasiamme kasaan, sekä laittaa lupa-asiat kuntoon ja alkaa tuijottaa TV:tä.

Ainakin keväänajan aiomme toosan tuvassamme pitää. Vaaliohjelmat kiinnostavat tällähetkellä sattuneesta syystä.

Minä en aio katsoa niitäkään, jos KERRANKIN joku puhuu jonkun toisen päälle, tai jos KERRANKIN juontaja keskeyttää puheenvuorossa olevan muusta syystä kuin annetun ajan ylittämisestä :(

Hermostun aivan ylenpalttisen totaalisesti em. seikoista. Muutenkin horjuvalle terveydelleni ei tee teekkua katsoa verenpainetta nostattavia ohjelmia. Tiedän sen vanhasta kokemuksesta. Pelkään oikeastaan todella pahoin, että en voi seurata yhtäkään poliittista haastatteluohjelmaa.

Eilen käväisimme sitten seuraavaksi Asevelikylässä, jonka jälkeen menimme vielä Huutoniemen kirkkoon Kohtaamispaikka-seuroihin, jonka jälkeen käväisimme Elitzabethyn ja Göstafvin luona, jonka jälkeen ajelimme kotzzzzz....zzz

Tänään olin suorittamassa saamaani tehtävää kerätä mainoksia Herättäjäjuhlien Juhlalehteen.

Tie tänne Rytkänperälle oli melkein umpeen tuiskuuntunut.

Juuri Magnus soitteli matkaltaan kirkonkylälle, että puolitietä on ummessa meni minne meni täälä Isossakyrössä.

Noinkohan ahdistaa jäämään kotiin, vaikka minulla olisi tärkeä miitinki seurakuntatalolla?

Aurausautot ovat kyllä jyristelleet koko päivän, mutta tuskin ovat perävalot lakanneet näkymästä, kun on hötylumi vallannut kulkuväylän jälleen.

Tähän lopetan minäkin tämän höty-jatusteluni tältä erää.

T: Kaisa Nietoskinos-Läimäre

---------------------------------

Psalmi 71, jakeet 71

Herra, sinuun minä turvaan.

Älä milloinkaan hylkää minua.

Sinä olet vanhurskas, pelasta minut, vapahda minut!

Kuule minun pyyntöni ja auta minua.

Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta.

Sinä, joka tahdot pelastaa minut,

sinä olet minun kallioi ja vuorilinnani.