Viikko vierähtää sellaisella vauhdilla, että kohta ei kannata kelloa vilkuilla ollenkaan.
Päivää ja aikaa pitää alkaa tutkailla kalenterista, koskapa tunnitkin tuntuvat sekunnin tuhannesosilta.
Kalenterin vauhti on ollut silti aika hidas viime viikon. Aika monta päivää on ollut sellaista kynsien sivunahkojen nyppimistä. Loin kyllä raskaita silmänluoneja marjapuskien juureen, jossa kasvaa käsivarrenpaksuisia nokkosia. Nokkoset kiljuivat polttavalla äänellä nyppijöitä, mutta sain hillittyä itseni.
Vasta keskiviikon kohdalla löytyy kalenterissani lyijykynällä väkerretty pikku merkintä :uusi tie.
Ei, meille ei olla tekemässä uutta tietä ja Letkutiekin on ihan vielä kulkukelponenn.
Merkintä oli muistuttamassa Uusi Tie-lehden kolumnistani(!) jonka dead line oli siis keskiviikkona.
Sain kun sainkin kirjoitukseni pukerretuksi keskiviikkona 18.5 klo 23.55 mennessä ja väsyneenä, mutta onnellisena konkosin vuoteelleni. Nukuttua en saanut, koska yö meni funtsatessa MIKS MÄ NIIN KIRJOTIN. NÄIN OLIS OLLU PALJO PAREMPI jne. loputtomiin.
Aamulla nousin kiukk...öh tavanomaisella tuulella Magnuksen keittämille aamukahveille.

Torstaina menin sokerikokeeseen kirkonkylälle.
"Niin, miksi sinä nyt olet täällä?" kyseli ystävällinen sokerihoitaja.
" Sairaalasta tuli kehotus, kun lukivat täyttämäni sokerikysely-lappusen".
Synkeänä jatkoin, että näkivät varmaan, että turhan monta sokerimunkkia on tullut piilotettua vyötärön kohdalle. ÄKKIÄ SYYNIIN!
"Ei, vaan kaikille vanhoille annetaan kyselylomake" selvitti sokerihoitajatar.
Hhmmpfff...
Minulle kertyi lomakkeeseen pisteitä 16.
Kaikista kuuteentoista pojoon yltäneistä, joka kolmas kuulemma sairastuu kakkosluokan diabeetekseen :(
Pikkasen kavahduin. Olen ajatellut, että kun tänne asti on selvitty, niin loppu sujuu rutiinilla.
Minut myös punnittiin ja mitattiin sielä sokerikatselmuksessa.
Olkoon nyt puntarin antamat tulokset kommentoimatta, mutta PITUUDESTANI OLI KULUNUT NELJÄ SENTTIÄ POIS.
" Neljä senttiä? Mun painoindeksihän on sitten vaikka mitä!"kuiskasin tuskin kuuluvasti hoitajalle.
"Niii-iin!" kiljahti hoitajatar voitonriemuisesti.

"Minä pääsisin vatsalaukun pienennysoperaatioonkin jonottamatta ja ohi muutaman sumopainijankin", kerroin Magnukselle iltapäiväkahvipöydässä.
" Meinaakko mennä?" kysäisi Magnus lehden takaa.
"EN MEINAA! NYT ALKO KUURA-AAMUT JA KARIKKA RETKET, MYÖS SINULLA RAKAS UKKOSENI. POTKUPALLOSTA SUN PAITAS ALTA ON MYÖS SYYTÄ PÄÄSTÄÄ ILMAT PIHALLE!"
Niin alkoi taas rasvakerrosten ohentelu ja vatsalaukkujen tyhjentely eräässä pikkuisessa talossa Pohjanmaalla, orastavien viljapeltojen keskellä, kevään lirutellessa ensisäteitään ja kärpästen suristessa pihatönkäreillä.
Ties monennenko kerran, mutta kumminkin.

Olimme sitten syömässä seuraavana päivänä ystävien kanssa.
"Nyt ei kaloreita, eikä painokäyriä mietitä!" Eve kailotti riemuiten.
Even ei tarvitse niitä KOSKAAN funtsata, koska kaloreilla ei ole minkään valtakunnan vaikutusta häneen pajunvitsa-varteensa.

Lauantaina olimme Nikolainkaupungin uimahallissa seuraamassa, kun Vivianni
ui kilpaa.
Häntä hermostuutti kovasti varsinkin altaaseen meno kun "SIINÄ VOI MENNÄ VETTÄ NENÄÄN".
Pitäisi saada hypätä jalat edellä nenästä kiinni pitäen.
"Näittekö lähdön?" kyseli neiti ensimmäisen kilpauinnin jälkeen.
Me istuimme maalialueella, enkä jännitykseltäni uskaltanut pitää silmiä edes hitusenkaan raolla.(Nämä olivat ekat kilpailut, jos sillä voi vähä puolustella).
Oli neiti solahtanut ihan oikeaoppisesti veteen. Vähintäin kuin itse Hanna-Maria Seppälä.
Kisoissa ui myös Viviannin samanikäinen pikkuserkku Mary-Windy.
Mary-Windy puolestaan ei ollut halunnut missata kaverisynttäreitä pizzeriassa. Vatsa täynnä ihanaa pizzaa neiti ui kuin kala vedessä.

Lauantai-illalla olimme Gideonien järjestämällä illallisella Isonkyrön seurakuntasalilla.En taaskaan syönyt ähky&puhkuksi itseäni. Magnusta en ehtinyt pitää silmäällä.
Gideonit jakavat Uusia Testamentteja ympäri maailmaa. Mies (jonka nimeä en nyt tähän hätään muista) oli ollut Filippiineillä tammikuussa, jolloin oli jaettu hiukan yli miljoona UT:tä.
Ottavat kuulemma ilomielin ihmiset kirjan vastaan.
Kouluissakin saa vapaasti jakaa testamenttia ja vielä puhuakkin peittelemättä Jeesuksesta.
Tuli hyvä mieli kun kuunteli ja katseli :)

Sunnuntaine menimme kirkkoon.
Kirkkoon olivat kokoontuneet sellaiset immeiset, jotka olivat 50 vuotta sitten päässeet ripiltä.
Hirveitten laskutoimitusten ja muisteluiden jälkeen Magnus tuli siihen tulokseen, että hän ei kuulu siihen joukkoon. Varmennussoitto rippikoulukaverille vielä vahvisti asian.
Ensi vuonna sitten. On siis vuosi aikaa hiukan silotella ja munklailla paikkoja, että näyttäisi nuoremmalta ja kaverit tuntisivat. Minä kyllä ajattelen realiteetteihin vedoten, että nimilappu kravattiin on ainoa oikea konsti.

Jos te kaikki 23 (+1) lukijakuntaani kuuluvaa roikutte vielä mukana, niin nyt seuraa matkakertomuksessa Israelin matkan perjantain selonteko jäimmehän niin autuaasti torstai-iltaan nukkumaan.
Joka zzzz...krooh...zzz tapahtuikin jo uudessa hotellissa Tiberiaksen Ron Beachissa. Vaihdoimme siis majaa ja paikkakuntaa.
Sarjakuvassa on kuva uudesta "pikku" hotellihuoneestamme.
Sarjakuvassa on kuva myös laivaristeilyltämme , jonka teimme heti aamulla tuhtin aamupalan jälkeen. Minä kyllä söin enimmäkseen taas sitä verigrapea ja ryystin murukahvia. (Jellyosaston herkkuja kyllä pikkasen kokoilin lautaselle, sehän nyt on kirjoittamattakin selvää).
Laivalla porukka innostui taas tanssimaan iki-ihanaa hooraa. Siinä Israelin ihanien tuulenpuuskien syleilyssä päätin, että ensi kerralla kannella nähdään myös Kaisa Jouppi ja miehensä Magnus ko. tanssin pyörteissä..
Harjoittelemme köökin lattialla sen verran, ettei ainakaan vieressä tanssijoiden tarvitse pelätä, eikä piilotella varpaitaan. Ostimme laivurien tekemän CD:nkin, jonka tahdissa on hyvä pyöriä.

Matka jatkui Kapernaumiin. Näimme Pietarin (Jeesuksen opetuslapsi) kotitalon. Tuntui aikamoisen jännältä ajatella, että niissä huoneissa Jeesus on ollut. Siellä parantanut Pietarin anopin ja siellä opettanut jne.
Tuli tunne, että jos olis teltta ollut mukana, olis pystyttänyt sen siihen, ihan talon viereiselle plantaasille :)
Näimme lähistöllä olevan kiviaidan päällä saman tamaanin, kuin kolme vuotta sitten.
Magnus sanoi, että taitaa olla jo lapsenlapsenlapsenlapsi kyseessä. Vissiin kai sitten. Yhtä rauhallinen ja paikoilleenjähmettynynyt oli kuin esi-esi-esi-esi-äitinsäkkin.
Pietarin talon vieressä oli paljon Jeesuksen aikuisten talojen kiviraunioita. Kovasti olivat pikkaraisia huoneet ennenvanhaan. Meikäläinen olisi sananmukaisesti täyttänyt koko huoneen olemuksellaan ja persoonallaan, jos siihen aikaan elänyt olisi ja olisi huoneisiin sisään päästetty.

Kävimme myös paikkakunnalla nimeltä Katzrin (toivottavasti nimi on edes hiukan sinnepäin). Siellä asuu paljon mm. Venäjältä muuttaneita juutalaisia, jotka ovat menestyneet taitavina hopeaseppinä. Kävimme eräässä hopeakaupassa, josta minunkin sormeen jäi upea vihreäkivinen hopeasormus. Kivi on 1/4 kananmunan kokoinen. Sormus maksoi 50 euroa.
Opas sanoi Magnukselle, että hänellä, siis Magnuksella, on vaatimaton vaimo.(Olivat jonain iltana matkaseurueen kanssa käyneet STIMANGI-liikkeessä, johon me emme olleet edes menneet sisälle).
En viitsinyt korjata oppaan luuloa "vaatimattomuudesta". Olisi pitänyt oikaista, että vaimon RAHAVARAT ovat vaatimattomia, ei niinkään vaimo itte ;)
Noh, joka tapauksessa varttikokoinen kananmuna komistaa nyt sillointällöin vaatimattoman vaimon sormea ja aina myös silloin tällöin vaatimaton hymy repii suupieltään pelkästä ilosta.
Kävimme Golanin kukkuloilla, jonka alueen israelilaiset ovat saaneet todella kukoistamaan ja tuottamaan kaikenlaista maan hetelmää.
Jordanin alkulähteiltä, jossa kävimme myös, on kuva sarjakuvakkeessa.
Autuuksien vuorella kävimme. Vuorella, jossa Jeesus piti kuuluisan vuorisaarnansa. Istuimme ja kuuntelimme, kun se meille Raamatusta luettiin. Sarjakuvastossa se kaunis rautaporttikuva on juuri ko. alueelta.

Virkeinä ja onnellisina saavuimme hotellille ja menimme virvoittavaan suihkuun. Muistimme kumminkin oppaan antaman neuvon: "Aivan koko virsikirjaa kaikkine virsineen ei ole tarpeen suihkussa laulaa. Lyhyestä virsi kaunis ja äkkiä kraanat kiinni.Vesi on arvokasta näillä seuduin ja main."
Illallisen jälkeen iltahartaus ja sitten yhdessä suloisten pikkuliskojen esimerkkiä seuraten lupsautimme silmäluomemme umpeen.

Tämän kaiken eteenne maalaili Kaisa Isokana-Sormunen
----------------------------------------------------

Vuorisaarnasta: (Matteus 5, alku jakeesta 12)
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri.