Haloo kaikki blogini lukijat, ynnä seuraajat!
Täälä tuore (!) runokirjailijatar (!) kirjoittaa teille onnesta punoittaen uusimpia tietoja kaikesta.
Paitsi onnesta, niin pikkusen pudistuttaa myös kivusta.
Loukkasin taannoisella Heinolan matkallamme sääreni. Astui ruosteisen rappuritilän syrjälle ja tavalla, jota en koskaan tule ymmärtämään, silpaisi ritilä hentoon sääreeni ammottavan morkun. Lämmin hurme nilkkaapitkin valuen, klinkutin sisälle ja pyysin laastaria Tylleröltä. (Siis, vaikka kyse oli Heinolan matkasta, tapahtui tämä krukoomi Sysmässä.)
Sääreen oli tullut syvä kolo.
OIKEASTAAN IHAN KAMALAN SYVÄ KOLO ja sitä särkee ja tykyttää koko ajan. Yöt ja päivät.
Kauhistuin, kun rapsutin rusinan kokoisen ja näköisen ruven "vahingossa" irti.
Teki mieli käskeä Magnusta tiiraamaan onko kyseessä koko kintun läpi ylettyvä erree reikä, mutta en uskaltanut. Sain sen sijaan kuulla kunniani rupien repimisestä.
"Oliko sun pakko riuhtaasta se irti, vaikka koko aijjan oot kitaannu ja vänissy, että ottaa kipiää?"
Hmmpff!

Nyt pelottaa hiukan, että sääriluu mätänee poikki ja ruosteiset rautahileet lähtevät hiissautumaan suonia pitkin keuhkoihin ja sydänonteloihin!
EIHH...täytyy mennä pruuttaamaan koloseen taas desinfiointiainetta ja ottaa burana.

Charles tuli keskiviikkona tänne Hälvänmutkalle ja pääasiassa tietenkin Kansanlähetyskesäjuhlille.
Liimasin illalla jääkaapin oveen lapun, jossa erehdyttävästi Charlesin näköiselle miehelle on kliistrattu suun päälle kaksi laastaria ristiin. Oli Charles yöllä kaapinovea narisuttaessaan ymmärtänyt yskän. Ihmetteli vaan, kun ei ovessa ollut myös minua ja Magnusta muistuttavia kuvia.
Sanoin, että ainoa hetki vuorokaudesta, kun en syö, on juuri yö. Silloin suu on auki vain kuorsauksen takia.
Magnuksesta en tiedä sanoa mitään. Vyötärön ympärysmitta kyllä kertoo, että laastaria tarvittaisiin myös päivällä!

Suu oli auki meikäläisellä myös viikonlopun Kansanlähetyksen juhlilla Seinäjoella.Tosin myyntipuheiden takia vaan, ei niinkään syömisen.
Kauppasin juhlilla nimittäin omitekoista RUNOLLISTA KIRJAANI.
Sainkin myötyä niitä niin monta, että painatuskulut ovat nyt peitossa :)
Magnus oli hyvänä apuna. Itseasiassa oikeinkin hyvänä.
Ihmiset tulivat etsimään minut saadakseen ostamaansa eeppokseen tekijän nimmarin ihmetellen samalla, että yleensä ostivat kirjan, vaikka eivät koskaan edes runoja lue.
Oli kuulemma kuitenkin ollut niin hyvä kauppias kuulemma.(Siis Magnus.)
Magnus kuuluu sarjaan kauppiaita,jotka myyvät saharalaisille hiekkapussukoita ja grönlantilaisille jääkaappeja.

Ilonläikähdyksiä sydänalassa aiheutti minulle pariskunta, joka tuli toisena päivänä ostamaan toisenkin "Runollisen kirjan" luettuaan sitä ensimmäistä illalla hotellihuoneessaan.
"Oli niin hyvä, että päätimme ostaa toisenkin lahjaksi eräälle ystävälle", he sanoivat kuorossa.
Minä puolestani yritin ottaa naamalleni oikein supervaatimattoman ilmeen. Ai siis, että mimmonen sellainen ilme on?
Sellainen, että katsellaan hiljaa mielessä mielikuvitusvoileipää, jossa on päällä silli. Toinen silmä katsoo ikäänkuin silliä ja toinen sitä leipää. Suu pidetään samalla viivasuorana ja himpunverran rakosella.
OLINKO MINÄ ONNELLINEN!!!

Viikolla tuli oikein haastattelija paikallislehdestä meille. Noh, olin joskus jo hänelle sanonut kutsuvani haastattelemaan, kun kirja olisi valmis.
Samalla, kun trönättiin kahvia, kyseli hän yhtä sun toista elämästäni ja runoiluistani.
Kuviakin hän räpsi ja pyysin ottamaan niitä vasemman posken puolelta, kun se on se PAREMPI puoli.
Tämän blogireportaasin alussa on kuva ehkä otettu väärästä kulminaatiosta, kun posket näyttävät niin kovasti pulleilta ;)
Toisessa kuvassa näkyy myös myyntipöytäni! Se sijaitsi keskellä kulkuväylää, eli siis tismalleen oikeasssa paikassa. Juhlien aikana kaikki 13500 ihmistä tulivat tietämään, että joku Kaisa Jouppi on kirjoittanut jonkun kirjan. Se on hyvä se, sillä heillä on se takaraivossa sitten, kun markkinoille ilmestyy toinen runoteokseni. Sellaiseen on jo hyvä alku päätteemme tiedoston onkaloissa.

Myyntipöytääni kierteli ensimmäisenä iltana mies, joka sanoi: "Kaisa Jouppi. Pirtsakka rouva Isostakyröstä". (Uusi Tie-lehdessä olevan kolumnini kuvanalusteksti.)
Pöydän kierrettyään hän lisäsi tuohtuneena:" Niinhän sä itte luulet olevas!"
Kolme kertaa hän sen sanoi. Olisin voinut hyvin fämmätä vastaan ja sanoa, että juuri pirtsakkuus on se adjektiivi meikäläisestä, joka harvinaisen vähän pitää kutinsa. MUTTA EN SANONUT!
Seuraavana päivänä mies tuli uudelleen ja lauhtuneena kiersi pöydän ja sanoi:" Kaisa Jouppi Isostakyröstä. Isostapa tietenkin! Eipä tietenkään VÄHÄSTÄkyröstä!" Tällä kertaa hän osui asian oikeaan nappiytimeen.

Meillä oli viikonloppuna myös ihania vieraita Kouvolasta.
He olivat kanssamme juhlilla ja yösydämen hetket vain nukkua-urvahdettiin Letkutiellä.
Tuli puhetta heidän kanssaan, miten usko Jeesukseen antaa niin mahdottoman paljon kaikkea hyvää. Hän antaa esimerkiksi kaikkia ihania tuttavuuksia ympäri Suomen-niemeä ja ympäri maailmaakin. Heti ollaan keskenään kuin aina olis tunnettu.
Saimme olla aikoinaan heidän kodissaan vieraina, kun Kouvolassa oli KL-juhlat.

Pikkuisen pökerryksissä kaikesta näitä teille piirteli Kaisa Ruostet-Laastar-Pirtsanen
--------------------------------------

Luukkaan evankeliumi 18 luku, jakeet 15-17

Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin.
Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia,
mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi:
" Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä.
Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan kuin lapsi, hän ei sinne pääse."