Kuva Israelin matkaltamme. Jostain kohdasta.
Niin paljon jäi kaikenlaista kivaa ja kaunista kuvaamatta. Tuli kuljettua vain ryhmän mukana ukkovarpaat sandaaleista ulos tursuten (suomalaisen naisturistin tunnistaa kuulemma siitä) ja väärä tsuumi truutulla
(nimittäin oma suu).
Kameraa ei ole tullut kotelosta ulos kaivettua, vaikka kuvattavaa olisi sitten viime bloggailunkin ollut monenmoista, joten siksi "vanha" alkukuva.

Jokusen hetken on tullut, sitten viimebloggailun, myös istuttua välieteisessämme "retkellä" ukoniilien takia :(
Mikäs sielä oli istuessa, kun yksikään salama ei silmään leimunnut ja kovimman ja äänekkäimmän jylynkin peitti sormi vasemmassa korvanreiässä. Oikealla kädellä pitelin kulloistakin lukemaani kirjaa.
Tyttityllerö yritti auttaa ja lohduttaa sanomalla, että EI UKKOSTA TARVITSE PELÄTÄ!
-Ai siis eikökö?, olin havahtuvinani.
-Turhaanko on tullut täristyä kaikki kymmenet ja taas kymmenet vuodet?, jatkoin hämmästysrevittelyäni.
No joo, (hymynkare) uskon, että minä kuitenkin tulen vapistuksella suhtautumaan ukkosmyräköihin lopunkin elämääni. Saavat sitten vellitalossakin hiissata sänkyni eteiseen (jos se eteinen on ikkunaton) tai pesukomuutiin (jos se on ikkunaton).

Niin, Tyttityllerö ja Äkku ,Jyväskyläsestä, ilahuttivat meitä oikein yövisiitillä.
Toivat tuliaisiksi Äkun (tämä Äkku on Magnuksen veli siis) pyöräyttämän taatelikakun. Ihmettelin taas kerran kakun mehevyyttä, makua ja ulkonäköä suureen ääneen.
- Ja kuinka tää sun taatelikakkus on aina niin upean tummanvärinenkin? Mun taatelikakkelit ovat vastaavasti kuin syvänmeren olmeja näihin verrattuna.
- Mutta mun kädet ja jalat ovat puolestaan puhtaammat leipomisen jälkeen kun sun, sanoi Äkku.
Klup! Takertuiko taateli kitalakeen? Ei takertunut. Tuo "selitys" oli kuultu ennenkin ;)
Perjantaina tulivat sitten myös Matteus (Magnuksen veli) Charlottansa kaa, oikein Ruotsista asti ja Maikku (Magnuksen paras sisko) Eerikkinsä kaa. Magnus keitti meille kunnon lohisopat.
Minäkin otin 1/4 kauhallisen soppaa, vaikka olin nauttinut pussipäivällisenkin.
- Kattokaa, kuinka vähä Kaisa syää ja mulla lautanen näin täynnä, kiljaisi Maikku.
- Senpä takia mä olenkin näin HOIKKA, vastasin, ja kaikki ymmärsivät yskän ;)

Pussikuurista puheenollen, asiat ovat edenneet suotuisasti. Suosittelen.
Mukavan lisän ruokavalioon ovat antaneet tikkelpääripuskien antimet. Marjat ovat jo osittain kypsiä.
Karviaismarjapuskia on plantaasillamme kokonaista kuusi kappaletta ja niissä on runsaasti marjoja. Laskeskelin mielessäni, että kerrankin saa syödä tarpeellisen määrän (puolitoistalitraa) kerralla pitkälle syksyyn saakka suoraan puskasta.
Omenoita tulee 14 kappaletta, jos nyt puussa pysyvät loppuun saakka.

Olen käynyt Nikolainkaupungissa HOITAMASSA Joonathania ja Viviannia (ja Lyllania tietysti).
Lyllan alkoi eilen kurnuttaa ja kakoa yht´äkkiä ilman edelläkäypää varoitusta.
Ennenkö ehdin edes suutani laittaa kiinni hämmästyksestä, se oli jo juossut matonpäälle ja yrjösi sangen kuuluvalla äänensävyllä.
Nieleskellen sain pyyhittyä tuotokset pois, mutta ei aikaakaan, kun tuttu kurnutus taas raikasi.
Nopea spurtti Lyllanilta taas matolle ja: YÄK...YÄK..CHOMP...KLUR...KRÖÖK...
Onneksi se juoksi OMAN makuumattonsa päälle. Se tarkoitti sitä, että se sai myös itte "siivota" sen ;)

Leikimme sitten Vivianni, Laven (Viviannin kaveri) laiva on lastattu- leikkiä.
Vivianni ehdotti, että aloitetaan lastaamaan laivaa kaikella v-kirjaimella alkavalla. Vivianni ehdotti myös, että hän saisi alkaa.
Kauan ja hartaasti keksimme kaikkea vee-alkuista, millä lastata paattia. Laven joutui luovuttamaan ja me Viviannin kanssa jatkoimme.
- Saako kirosanaa käyttää?, tiedusteli Vivianni.
- Ei saa! Laiva uppoaa välittömästi, ilmoitin minä tiukasti.
Jossain vaiheessa Vivianni heitti pallon minulle huutaen samalla: -Laiva on lastattu vaanalla!
- Vaanalla? Mikä se on?
Vivianni ei vakuuttavasti osannut selittää, mikä on vaana, joten ehdotus hylättiin. Olkoonkin, että se alkoi veellä, kuten neiti yritti puolustautua.

Mukavan päivän päätteeksi vietin vielä mukavan illan Elitzabethyn seurassa Huutoniemellä.
Sitten huristelin Hälvälle.

T: Kaisa Yrjölä-Vaananen
-----------------------------------------------

Psalmi 130 1-6

Matkalaulu.
Syvyydestä minä huudan sinua Herra.
Herra, kuule minun ääneni,
tarkatkoon sinun korvasi rukoustani.
Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit,
Herra, kuka silloin kestää?
Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi, että me eläisimme sinun pelossasi.
Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani
ja panen toivoni sinun sanaasi.
Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua,
hartaammin kuin vartijat aamua.