Käveleskelin tässä eräänä päivänä viimme viikolla ulkona.
Yritän saada kevätväriä kelmeille kasvoilleni (ei vihreää, mutta kaunista rusketusta) ja samalla räpsin kaikkia kivoja tassunjälkiä tupasemme ympäriltä.
Niitä on nyt sitten näkyvissä tässä maanantaireportaasini alussa olevissa kuvissa.
Suureksi ilokseni yhdetkään jäljet eivät mielestäni näytä viiksivallujen jäljiltä.
Niissähän on aina sellainen siimahannän jättämä kauhea viiru koko kulkemansa matkan ajan tassunjälkien päällä.
Yhtäkään vallua ei ole joutunut satimeen kahdeksaan (8) killeriimmekään.
Lieneekö koko sankka hiirisuku tyrehtynyt Vähältänevalta tykkänään :D ?
Näimme tässä eräänä aamupäivänä upean haukan seisoskelevan omenapuumme latvassa. Liekkö sekin pelotellut hiirulaiset sinne, minne ne kuuluvat. (Siellä kasvaa runsaasti pippureita).

Potkuttelin myös samaisen väri-ulkoilun aikana potkukelkalla pitkin maantietämme.
Magnuskin riehaantui potkuttelemaan ja sanoi minulle, jottaa paa takapuales kelekkahan, nymmennähän!!!
Kerroin siinä vauhdin hurmasta samalla nauttien, Magnukselle, miten mieleeni pullahti muistot potkukelkalla tekemistämme saunamatkoista Nikolainkaupungissa yli puolivuosisataa takaperin.
Tätini Aija-Kanita lykki potkuria, jossa minä saunapussukoiden kanssa istuin.
Aija-Kanitan polvet kolhivat aina "vahingossa" pikkuruista selkäpiitäni.
Usein paluumatkallakin vielä kitisin janoani ja Aija-Kanita muistutti, että KAIVOSSA ON VETTÄ.
Nykyään en suostu koskaan menemään saunaan ilman puolentoistalitran cocispulloa. Niin pal syvät arvet jäänyt lapsuuden saunamatkoista.
No, suoraansanoen näille muistoille on yhdessä naurettu, eikä niistä ole minkään valtakunnan pahaa muistoa mieleen jäänyt.
Minulla on tapana vain Aija-Kanitaa kiusata (noin pehmeesti).
Harmi vaan, että sellaista harmaata limonaadia, kun sielä lapsuuteni yleisen saunan eteisessä olevassa myyntikojun vitriinissä oli, ei ole enää saatavissa.
Sensijaan joisin kyllä mielelläni sitä kaivovettä, jota silloin oli tarjolla, mutta se kaivo on nykyään kevyenliikenteen-väylän alla.
Ko. kaivosta äitini kerran vinssatessa vettä, istui ämpärinreunalla hämmästyneen näköinen sammakko.
Ämpäri lensi alta aikayksikön kettinkineen, sammakkoineen, vesineen kaikkineen takaisin kaivoon ja äiti kiljuen kauemmaksi.
Isä sanoi myöhemmin meille, kun emme ymmärrettävistä syistä juoneet sitä kaivovettä, että sammakko ei viihdy likaisessa kaivossa. Juokaa, juokaa rauhassa vaan!
Itse mietin mielessäni,että ei sammakkoa ilman kutua ja kuinkas se Näkki, joka kaivossa asusti ja joka sieppasi lapset, jos ne menivät kaivoon kurkkimaan, kuinkas se tuli sammakoiden ja kudun kanssa juttuun?
- Yök, ajattelin minä itsekseni (ääneen ei uskaltanut sanoa).

Maaseutunaisten illassa olin myöskin tälläviikolla.
Kokoontumis-ilmoituksessa luki, että tehdään helppoja käsitöitä. Muunmuassa kantapäätä sukkaan opeteltaisiin.
Kurvasin miitinkiin kuntosalin ja Ässamarketin kautta.
Ostin jälkimmäisestä kohteestä kaksi kerää 7:ää veljestä (lankaa siis) ja ajelin toivorikkaana Sannuliinin tykö, jossa me maaseudun naiset kokoontuisimme tälläkertaa.
Noinkohan kantapään tikkulointi olisi muuttunutkin helpoksi?
Sitä se ei ollut, sinä ainoana kertana, kun olen kantapäätä yrittänyt vommustaa.
Tuosta vommustamisesta on kulunut aikaa melkein satavuotta ja jätti se myös aikamoiset traumat syömmeni söpökkään.
Lyyli-Amalia (isoäitini) ne kantapäät niihin sukkiin itseasiassa joutui kutomaan. Tämänkin olen jo kertonut näissä bloggailuissani, mutta ainahan on voinut tulla pari uutta lukijaa, jotka ei jaksa lukea kaikkia kahtasataa juttua läpi.
Sitä lapsuuden kantapäätä kehiessäni minulta oli mennyt yöunet, ruokahalut ja huumorintajut kokonaan.Niin ei saisi kymmenvuotiaan kohilla olla ja niinpä viisas mummuni tarttui puikkoihin.
Opettaja antoi nnumeroksi niistä sukista kuutosen :(
Lyyli-Amalia oli kympin kantapääkutoja, mutta ymmärsin kyllä opettajan yskän.
Olin jopa onnellinen, etten saanut sakkoja ja kuvaa lehteen, moisesta elleskaapin harjoittamisesta.
Tuleekin mieleen oikeastaan syvä kiitollisuus, ettei opettaja KÄRÄYTTÄNYT minua pahemmin. Sitäpaitsi huonompiinkin numeroihin olin tottunut. Eikä yksistään käsitöiden kohdalla.

Mutta nyt takaisin tämänpäivän trau...öh maaseutunaisten HELPOT KÄSSÄRIT-iltaan.
Ei ollut tullut kantapäiden teot yhtään helpommiksi.
Kuuntelin, kuinka erästäkin naisihmistä opetettiin. Hän sentään osasi tehdä joltisenkinmoisen kantapään ennestään.(Nyt oli kyseessä kuulemma vahvistettu k-pää).
En hyvät ihmiset ymmärtänyt sitäkään vähää.
Hiljaisesti otin lankakeräni esiin ja ilmoitin karhealla kurkulla rupeavani rustaamaan SÄÄRYSTIMIÄ.
Niitä ei tarvitse kaventaa, eikä kutoa peukaloita enempää kuin kantapäitäkään.
Minulla on nyt säärystintä valmiina pituussuunnassa about 20 sentin verran.
Leveyttä näyttää olevan niin paljon, että toista paria ei tarvitsisi tikutakkaan, mutta on ehkä punttisalilla helpompaa, kun on molemmissa koivissa oma säärystimensä.
En ymmärrä miksi haluan väenvängällä tehdä käsitöitä,vaikka en osaa?
Viime vuonna aloiti SLIPOOVERIN teon. Ihan omalla mallilla.
Siitä tuli liuska-kaulake. (Liuskakaulake = kapea moninkerroin kaulanympärille kiedottava pitkä kapea rinkula).

Käsitöiden lisäksi olen lukenut viimeaikoina vähintäin 10/h päivässä Päätalon Kallen Iijoki-sarjaa.
Mitään muuta en sitten ole tehnytkään.
Ihmettelen heitä, jotka käyvät työssä, hoitavat huushollin, ovat mukana politiikassa, harrastavat pitsinnypläystä, ikonimaalausta, luontokuvausta, uppopalloa, syvänmerensukellusta jne. ja samalla lukevat kaikki kirjauutuudet ja vanhat klassikot siinä sivussa toiseen kertaan.
On minullakin lainassa myös tulevan presidenttimme puolison runokirja.
Muutaman runon jo hätäisesti luinkin.
Hyviä olivat.
Kateuden katkera kärmes oli luikerrella sisuksiini, kun ajattelin, että kaikkia innostaa lukea runoa, jossa kiskotaan saapasta miehen jalasta onkimatkan jälkeen, koska siinähän voisi ajatella ja kuvitella, että niitäpä kiskotaan ihan tulevan presidentin jaloista.
Presidentin vaimo tapauksesta kirjuuttaa siinä niitä kiskoskelee.
Kuta kiinnostaa, jonkun K. Joupin (ent. postipuksu) saapastelut aviomiehensä (ent. kaivinkoneenkuljettaja) kanssa? Ja kiskomiset ja linnun lehahtelut?
Vastaus: voipihan heittiäkin löytyä ja turhaa on kateuden katkera kitinä ja sitäpaitsi väärinkin!

Tiistaina oli melkein EP:n Kristillisdemokraattien piirihallituksen kokous.
Täytyi kokous peruttaa, kun oli flunssa päässyt iskemään liian moneen jäseneen.
Minä olen flunssalta säästynyt, mutta oikea silmä vuotaa kuin kraana, jossa on löystynyt tiiviste. Silmä on muutenkin kuin mätä puukonhaava, ainakin aamuisin..
Silmä vihoittelee myös kovasti, kun sitä yrittää makeupata.
Siitä huolimatta levittelin luomivärit ja kajaalit ympäri silmällisiä ja tulos oli kieltämättä tyrmäävä :(
Oli kuitenkin pakko yrittää fiksata itseänsä, kun menimme Nikolainkaupunkiin Kansanlähetyksen seuroihin Suomen toiseksi komeimpaan kirkkoon.
Olimme hyvissä ajoin perillä, ensimmäisiä sanoisin, ja menin hyysikkään tarkastelemaan silmäpuoltani.
Sielläpä olikin joku sotkenut aika- sanoisinko tavalla.(Rykäisy).
Aioin mennä sanomaan vahtimestarille, että joku on sotkenunna (siis joku muu kuin kooälläläinen) weezeen, ettei luulla, että älläläiset silläviissiin.
-Eivät pian saa jatkossa enää mennä veskiin älläläiset, ajattelin huolestuneena.
En mennyt kuitenkaan vahtimestarin pakeille ja sitten unehutin, tai sanoisiko tässä yhteydessä, että sitten asia pyyhkiytyi pois mielestäni.

Kävimme Asevelikylässäkin samalla reissulla ja siellä olivat tunnelmat korkealla, kun alkoivat talvilomat.
Viviannilla oli uusi nukke. Se ei ollut Barbi, eikä Brazzi(?), vaan ihan uusi ilmiönukkemaailmassa.
Kalliskin kuulemma kuin mikä.
Sanoin Viviannille, että nyt kai minäkin saan leikkiä Prätseillä, kun on uusi tulokas nukkesukuun?
Lupa heltisi.
Minusta nuo nuket ovat ihania. Muistuu mieleeni kolmas trumanaiheuttaja lapsuudestani: ei ollut nuin kivoja nukkeja silloin.
Joitain sellaisia oli, joilla oli pää kuin haudenauris. Leiki niillä sitten hienoa neitiä!

Kirjoitan (ja nyt myös lopetan) teille tätä mielenkiintoista raporttia 300 grammaa pulleampana kuin viime maanantaina.
Olin ainoa hälvbridgeläinen, joka oli punkeroitunut sitten viime punnituksen.
Charles kehoitti jo miettimään kerhosta irtisanoutumista, mutta minä en eroa, ennenkö kannetaan ulos.
Sama pätee kirkkoonkuulumisenikin kanssa :D

T: Kaisa Punker-Bridge
-----------------------------

Jobin kirja 36, jakeet 22-24
Katso, miten suuri on Jumalan valta!
Kuka voisi olla hänen veroisensa opettaja?
Kuka voisi määritellä hänen tiensä, kuka voisi sanoa hänelle:" Teit väärin?"
Muista ylistää hänen töitään. Niistä ihmiset ovat aina laulaneet.


I