Hyvää Vappuaattoa kaikille tuhansille, ynnä taas tuhansille lukijoilleni.
Ihan näin ensimmäiseksi tahdon toivottaa uudenuutukaisen, kolmannenkymmenennenkolmannen blogini lukijaseuraajan tervetulleeksi:
Okein ylipaljon tervetuloa Irene!
Leuka aina somasti väpsähtää, kun huomaa numeron muuttuvan vakiolukijataulukon päällä :D
Oikein ylipaljon terve-oloa sivustoillani edelleen myös teille entisille kaikille kolmellekymmenellekahdelle myös.

Yläkantin kuva on enkelistä, joka liihottaa tässä konehuoneen (so. huone, jossa tämä läppärikone sijaitsee) seinällä.
Kuvat näihin blogien alkuihin alkavat olla aikalailla katkolla.
Sopivia kuvia ei yksinkertaisesti ole :(
Nytkin viikon aikana tuli silmien eteen, maailmalla kulkeissani, useampiakin mahtavia kuvakulmia, mutta kamerahan oli visusti piironginlaatikossa.
Kameramme on jotenkin niin paksu mollukka alinomaa mukana raahattavaksi, varsinkin, kun pidän sitä kotelossa mukana kuljettaessani.
Pitää vissiin hankkia joku hätävarakamera. Sellainen höyhenen kevyt ja jonka saa roikkumaan tuohon rintarustingin välikköön.
Joka tapauksessa niin, että aina olis kamera käden ulottuvilla, kun kuvakulmaa pukkaa.

Tänään on siis Vappu-aatto ja siitä syystä myös karkkipäivä :D
Hälvbridgen (laihdutuspuljun) ovet olivat tavallisuudesta poiketen avoinna vain keskipäivään asti.
Merkitsimme kaikki ryhmäläiset sarakkeeseen painoindeksiimme vaikuttavat numerot (paino aamulla ilman syömisiä ja juomisia).
Numerot eivät eivät paljon hurraita ansainneet, mutta aloitimme iloisina juhlinnan.
Iloiseen Vappujuhlintaan kuuluu hyvä syöminen, lemunaatin juominen ja irtokarkit ja serpenttiini rulla auki repäistynä.
Karkkipussit iskimme heti pöytään kaupasta tultuani ja muhevat pizzavärkit asettelin jääkaappiin odottamaan iltaa.

Vappu on kuitenkin syvimmiltään minulle pitkien syvien mietosten ja ajatteluiden sävyttämä juhla.
Isäni kuoli vappuyönä 40-vuotiaana vuonna 1961 sydäninfarktiin.
Tuosta hetkestä saakka minulle on jäänyt hivenen jäytävä suhtautuminen kaikkiin pistoksiin, jotka tuntuvat polvista ylöspäin.
Ai, että miksi jo polvista ylöspäin?
No katsokaas sydänkipu SÄTEILEE!
Olen kuullut, että jo leukojen särkeminen voi johtua syömmestä.
Vaikka voisi äkikseltään luulla, että syynä on huonosti istuvat leegot, niin ei.
Se johtuu sydämestä, jossa voi hyvinkin tälläisessä tapauksessa olla vikaa ja jopa hutilyöntejä.
Asia on hiukan sama, kun sellainen tosiseikka, että polvikivut eivat suinkaan aina johdu siitä, että kierukat olisivat kuluneet jengattomiksi ja luuta myöden kokonaan pois.
EI!
Polvikipu voi johtua selän rapautumisesta.
SELKÄranka onkin ehkä vääntynyt ja venynyt kuin löystyt hetekan jousi, mutta kipu tuntuu polvessa.
Näin olen kuullut sanottavan, mutta itse en usko mihinkään oikein herkästi.
Onhan kyllä ihminen tietenkin tunteva ja tietävä olento koko pituudeltaan ja paksuudeltaan, eikä mikään tikapuuhermostollinen sukkulamato, joten ehkä ne paikalliset kivut tosiaan voivat johtua jostain muusta paikasta.

Nyt siirryn kuitenkin käsittelemään mielenkiintoisia, mutta tapahtumarikkaita muita merkintöjä kalenterin lehdykältäni.
Jokaisen päivän kohdalla onkin merkintää, paitsi tiistain ja lauantain kohdilla.
Se ei suinkaan merkitse, etteikö mitään olisi tapahtunut ko. päivinä.
Lauantaina esimerkiksi luin Päätalon Iijoki sarjaa aamupäivästä iltamyöhään asti.
Välillä kävin juomassa kupposen kahvia ja muistaakseni syömässä laihdutuskerhopussukallisen kalakeittoa.
Illalla Magnus oli mielestäni aika kalpea ja vähäsanainen.
- Oot siinä vähä lujeskellu Päätalua? loihe Magnus lausumaan.
- Minä luen nyt päätalot urakalla, että voi sitten alottaa jotain muuta kirjallisuuden haaraa lueskelemaan.
Magnus ei muuttunut yhtään puheliaammaksi. Kalpeammaksi ehkä kyllä.
Luulen, että luin myös tiistaina aamusta iltaan ja muistelisin, että Magnus ei tiistainakaan paljon puhellut.

Maanantaina olin aamusta iltaan poissa kotoa.
Lähdin hyvissä ajoin Nikolainkaupunkiin ja menimme Aija-Kanitan kanssa Märthan tykö.
Märtha ei ollut kotosalla.
Kirjoitimme kuulakärkikynällä viestin kertakäyttöhanskaan (kun ei paperia ollut kummallakaan mukana),että kävimme ja, että tulemme uudella ajalla ja innolla, lähiaikoina ja nimemme, että Märtha tietää, kuka tulee uudelleen lähiaikoina.
On muuten mielenkiintoista, että KAIKKEA muuta käsilaukustani löytyy, mutta ei pienen pientä muistilappuvihkosta.
Lupasimme Aija-Kanitan kaa, että varaamme paperia mukaan seuraavalla kerralla, mutta niin me lupasimme edelliselläkin hukkareissukerralla.

Selvennykseksi tahdon tähän kohtaan lisätä, että minulla käsilaukussani ole paperilappusten lisäksi myöskään kertakäyttöhanskoja, vaikka siellä kaikkea onkin.
Kertakäyttöhanskan nappasimme Märthan käytävällä olevasta kertakäyttöhanskapakkauksesta.
Seniori-kotien käytävillä on nykyään sellaisiakin.
Ymmärrämme, ettei niitä ole tarkoitettu kirjepaperiksi, mutta...

Kävin samalla Nikolainkaupunkimatkalla myös ystävättäreni Bärttan luona,sieltä juoksin junalle, jolla puksuttelin Tervajoelle.

Keskiviikkona paistoin pullia 74 kappaletta ja sämpylöitä 44kappaletta.
Noita lukumääriä aina ihmettelen.
Molempiin taikinoihin laitetaan yhtä paljon lientä ja yhtä paljon hiivoja ja kuitenkin pullien ja sämpyjen määrä on nuin erilainen.
Joku voi tietenkin ajatella, että teen peukalonpään kokoisia nisusia, mutta erehtyy.
Teen pullat yleensä kahden(!)tennispallopuolikkaan kokoisiksi jo siksikin, kun niitä saa syödä vain yhden päivässä Hälvbridgen sääntöjen mukaan.

Ajelimme Magnuksen kaa paistosession päälle Vaasan Asevelikylään.
Lyllan päästettiin meitä jo pihalle vastaanottamaan ja se ulisi niin kovaa, että varmaan ohikulkijat luulivat meidän seisovan sen hännän päällä.
Naapurithan jo tietävätkin Lyllanin kovaäänisen tavan tervehtiä vieraita.

Sunnuntaina karautimme Vöyrin kirkkoon, jonne meiltä Hälvältä ei ole matka, eikä mikään.
Magnus saarnasi jumalanpalveluksessa ja minä sain lukea tekstit.
Kelti (nimi muut.)Östermyyrasta lauloi ja soitti pianoa. Molempia iki-ihanan suloisasti.
Magnus siis saarnasi.
Kotoa lähtiessämme oli Charlesilla ja Magnuksella puhetta saarnan pituudesta.
Siinä etupenkissä Magnuksen saarnaa kuunnellessani (joka saarna oli oikein hyvä) muistin aikapuheet ja kauhistuin, kun tiesin, että Magnuksella ei ole kelloa saarnaspöntössä mukana.
Kun mielestäni oli saarna-aika umpeutunut yskäisin pari kertaa merkitsevästi, mutta kuuluvasti.
Ysköksillä ei ollut sanottavaakaan vaikutusta, vaan puhe jatkui ja loppui tietenkin aikanaan. Oli kuulemma juuri aikarajojen sisään hyvin mahtuvakin.
Kysyin Magnukselta kuuliko hän, kun yskin, sanoi hän kuullehensa, muttei meinannukkaa lopettaa.
Sanoi ajatelleensa, jotta senkus köhit. Mitään et mahara.
Sovittiin (tai oikeastaan minä sovin mielessäni) että seuraavalla kerralla kyllä kaivetaan rannekello komuutin loorasta ja pannahan ranteehin.
Niin ne tekevät paremmatkin saarnaajat (jos oikein tekevät).

Jumalanpalveluksen jälkeen oli järjestetty kirkkokahvit ja lähetystilaisuus.
Kelti (nimi edelleen muut.) piti lähetyspuheen ja minä sain lausua kaksi omitekemääni runoa.
Minä vein vapisevin käsin mehukupin puhujapöntön reunalle ja hyvään tarpeeseen se tulikin.

Illalla oli Isonkyrön seurakuntatalolla Lähetyksen ilta.
Siellä sain kahden muun kanssa kertoa mielikohtani Raamatusta.
Siis oli meitä siellä enempi kuulijakuntaa kuin minä ja ne kaksi muuta, mutta meiltä oli etukäteen pyydetty lempparikohta kertomaan ja lukemaan.

Minun mielikohtani Raamatusta on:
Matteuksen evankeliumin 11 luvusta jae 28:

" Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon".

Ja Johanneksen evankeliumista luvusta 14, jae 27:

" Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.
Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon".

Nämä kohdat osaan ulkoa ja ne ovat tämän lyhyenlännän elämäni aikana (jos ottaa huomioon iankaikkisuuden) sen vieläkin lyhyenlännemmän loppupuolen aikan, jona olen ollut uskossa Jeesukseen, auttaneet kovasti eteenpäin maanpäällisiä polkuja tallatessani.

Tähän selväpiirteiseen, mutta vaikeasti esilletuotuun lauselmaan lopetan raportoinnin tältä erää.
Karkkien syönnin olen joutunut lopettamaan jo hetki sitten, vaikka pussissa olisi mällejä vielä jäljellä.
Sen verran örköttääkin, että on pakko mennä juomaan Kyrönjoen vettä (kraanasta).

T: Kaisa Örkberg-Mällskog